keskiviikko 24. marraskuuta 2010

Prinssi Salemin linnasta

Olipa monia vuosia sitten exän osastolla korkeakoulussa opiskelijana oikea prinssi. Saksassa aateliset saivat pitää tittelinsä ja omaisuutensa mutta eivät valtaa, kun valtakunnasta tuli tasavalta. Tunnetuin aatelinen taitaa olla Monacon prinsessa Carolinen rötöstelijämies Ernst August von Hannover. Tunnettu lienee myös ruhtinatar Gloria, joka 34 vuotta vanhemman miehensä Johannes Prinz von Thurn und Taxisin kuoleman jälkeen täysin oppimattomana hupakkona ottikin ohjat käteensä ja oppi hallitsemaan Thurn & Taxisin valtavaa omaisuutta ja sen valtavalla menestyksellä.

Prinssi, josta nyt on kyse, on Badenin ruhtinaan poika ja asui Salemin linnassa. Hän kävi meillä kotona; opiskelijalle ei sinänsä ollut mitenkään harvinaista, että hän kävi professorin luona, olihan meillä talossamme myös professorin työhuone. Silmiinpistävää oli hänen erittäin kaunis käytöksensä ja monipuoliset tietonsa. Sain kerran jutella hänen kanssaan pitempään. Meillä oli tuolloin menossa kylpyhuoneremontti ja pora teki työtään yläkerrassa. Prinssi kertoi, että heilläkin on kylpyhuoneremontti käynnissä, kylpyhuoneita on vain monia kymmeniä… Hän kertoi myös, ettei lainkaan viihdy Bodenjärvellä. Muuttaisi mielellään pois, mutta linnan isäntäpä ei noin vain voikaan muuttaa pois…

Korkeakoulussa tuli tämän opiskelijan kohdalla ongelma siitä, mihin kohtaan opiskelijaluoettelossa hänen nimensä laitettaisiin. Prinz L. von Baden, Badenin prinssi. P? L., joka on hänen etunimensä? von? B?

Ei, en totisesti haluaisi olla aatelinen.




Salemin luostari ja linna on perustettu 1100-luvulla. Nykyinen ulkomuoto on rakennettu 1600-1700-lukujen vaihteessa. Siihen kannattaa tutustua. Linnassa on taidetta, näyttelyjä, konsertteja. Kävin linnan goottilaisessa tuomiokirkossa kerran anivarhain aamuhartaudessa. Harras tunnelma oli käsin kosketeltavan fantastinen.

http://www.schloesser-magazin.de/de/salem/Startseite/341792.html

Salemissa on myös vuonna 1920 perustettu hyvin maineikas sisäoppilaitos, jossa ovat opiskelleet Saksan monet suurmiehet.

Lisäksi alueella on lapsille mainio matkailukohde: Affenberg, apinapuisto.


tiistai 23. marraskuuta 2010

Seuratoimintaa



Saksalais-suomalainen seura, Deutsch-Finnische Gesellschaft e.V., on Suomen ystävien etujärjestö Saksassa. Jäseniä on tällä hetkellä noin 10.000. Jäsenet eivät suinkaan ole etupäässä suomalaisia, joskin heitäkin toki on.

Nimenomaan suomalaiset Saksassa pitävät seuran jäsenmaksua korkeana, mutta seuran tarjoamien etuisuuksien vuoksi kuitenkin pysyvät jäseninä.

Seura on jakautunut pääsääntöisesti osavaltioittain alaosastoihin, joilla jokaisella on oma johtokuntansa. Osavaltioiden sisällä sitten julkaistaan osavaltioiden omaa lehteä ja järjestetään alueellisesti toimintaa: kantapöydät kokoontuvat säännöllisesti, kulttuuritoiminta on vilkasta. Erilaiset runsaslukuiset konsertit, näyttelyt ja tasokkaat tempaukset kuuluvat sekä valtakunnan tasolla että alueellisesti ohjelmistoon. Seura julkaisee neljästi vuodessa ilmestyvää hyvin tasokasta ”Deutsch-Finnische Rundschau”-nimistä lehteä. Seuran piiristä löytyy ratkaisu melkein mihin ongelmaan hyvänsä.

Oppilasvaihto on nuorison kannalta ”se juttu”.

Itse olen ollut aktiivisena mukana kolmen eri osavaltion toiminnassa pitempiä ja lyhyempiä jaksoja. Baden-Württembergissä oli alaosaston rahastonhoitajana, Hessenissä vastuussa opiskelijavaihdosta ja Schleswig-Holsteinissa osallistuin kutsuttuna jäsenenä johtokunnan toimintaan. Nyt Suomessa osallistun aktiivijäsenenä sisaryhteisön, paikallisen Suomi-Saksa-yhdistyksen toimintaan.

DFG on Saksan kolmanneksi suurin saksalais-ulkomaalais-kulttuuriseura heti Saksa-Ranska ja Saksa-Britannia-seurojen jälkeen. Siinä asemassa sillä on Saksassa laajalti merkitystä sananvaltaa.

Henkilökohtaisesti suosittelen jäsenyyttä. Minulle se on antanut paljon. Myös työni kannalta jäsenyys on ollut varsin mielekästä.

www.deutsch-finnische-gesellschaft.de
www.dfg-portal.de

sunnuntai 21. marraskuuta 2010

Suomalainen. Vielä maahanmuutosta

Kari Tapio laulaa maineikkaasti koulutetulla rintaäänellään „Olen suomalainen“.

http://www.youtube.com/watch?v=RE6aW-gh0BE

On Pohjantähden alla
Tää koti mulla mainen
Mä elämästä laulan
Sillä oonhan suomalainen
Mä rakkaudesta laulan
On siinä mies ja nainen
Pohjantähden alla
Elää suomalainen.

Ulkomaalaisissa oppilaissani herätti suurta hilpeyttä kappaleen alkuperä.

”Sono italiano” – olen italialainen.

http://www.youtube.com/watch?v=DlOO-EkdTCM

Näinkö vähän on Suomessa omia säveliä? Varmaankin sävelten yhdistelmien määrä maailmanlaajuisesti on vakio? ;-)

Käännöksen sanoitti Raul Reiman vuonna 1983, siis 27 vuotta sitten. Ajat ovat muuttuneet; nyt elämme toisenlaisessa yhteiskunnassa. Nyt sitten kai ollaan suomalaisia ja kansainvälisiä? Nytkö vasta? Mitähän Suomi olisi ilman sveitsiläisen Pauligin maahantuomaa turkkilaista kahvia?

perjantai 19. marraskuuta 2010

Onnistuneen maahanmuuton aakkoset: keskustelua

Tämän päivän Suomessa keskustellaan vilkkaasti maahanmuutosta. Olisikohan aika alkaa värvätä yli miljoonaa ulkosuomalaista takaisin Suomeen sen sijaan, että värvätään Suomeen muita ulkomaalaisia?

Suomessa on olevinaan työvoimapula ja monen yrityksen virallinen kieli on englanti; oikeasti kukaan ei täällä ota töihin, jos ei ole hyvä suomen kielen taito. Suomalaisten kielikoulujen tukeminen on ollut sitä politiikkaa, että pyritään säilyttämään suomen kielen taito myös seuraavalle sukupolvelle, sillä ulkosuomalaiset ovat halvimpia Suomen lähettiläitä ulkomailla ja ehkä työllistyvät suomalaisiin yrityksiin ja virkoihin monikansallisina ja monikulttuurisina...

Toki maahanmuutto ja sen onnistuminen käytännössä on monen tekijän yhteissumma; näihin ehdottomasti kuuluu kielitaito, mutta myös kunkin valtion vero- ja sosiaalipolitiikka, ja vaikkapa perhesiteet, kulttuurista puhumattakaan.

Tämän allaolevan sain sähköpostiviestinä ja saksankielisenä koskien Saksaa. Ilmeisesti se kiertää Saksassa. Ongelmat ja keskustelu asiasta kuitenkin ovat molemmissa maissa samat. Suomeksi käännettynä teksti näyttää tällaiselta. En laita tätä tähän siksi, että itse olisin mitenkään muslimivastainen. Siitä ei ole kyse, vaan integraatiosta. Minunkin on ollut pakko sopeutua takaisin kotimaahan, ja yllättävän vaikeaa se onkin ollut.

Vaan sitä saa mitä tilaa. Kyllä se vissisti pitää paikkansa, että maassa pitää elää maan tavalla, vaikka miten koville ottaisi.

..................................


Jos haluat kokea seikkailun, tee näin:

1. Mene laittomasti Pakistaniin, Afganistaniin, Irakiin, Marokkoon tai Turkkiin.

2. Älä välitä viisumeista, kansainvälisestä oikeuskäytännöstä, maahanmuuton säännöistä tai muista sellaista, nehän ovat naurettavia sääntöjä.

3. Kun pääset maahan, vaadi kunnalta tai kaupungilta heti ilmainen terveydenhoito itsellesi ja perheellesi.

4. Vaadi, että kaikki työntekijät puhuvat suomea sairausvakuutuslaitoksissa ja sairaaloissa, ja että kaikkialla valmistetaan sellaista ruokaa mihin sinä olet tottunut Suomessa.

5. Vaadi, että kaikki lomakkeet, kyselyt ja asiakirjat on käännetty suomeksi.

6. Paheksu syvästi, jos sinua kohtaan osoitetaan kritiikkiä, sano että se on sinun kulttuurisi ja uskontosi asia, josta he eivät ymmärrä mitään.

7. Pidä kiinni todellisesta identiteetistäsi. Ripusta ikkunaasi (tai autoosi, sekin käy) Suomen lippu.

8. Puhu niin kotona kuin kaikkialla muuallakin vain suomea ja pidä huoli siitä, että lapsesikin puhuvat vain suomea.

9. Vaadi, että musiikkioppilaitoksissa opetetaan suomalaista kansanmusiikkia ja oppilaitoksissa Suomen lippusäännöt.

10. Pyydä heti ajokortti, oleskelulupa ja mitä mieleesi sattuukaan juolahtamaan.

11. Näiden asiakirjojen takia vaadit, että sinulla on perusteet oleskella laittomasti Pakistanissa, Afganistanissa, Irakissa jne.

12. Älä anna syrjiä itseäsi, pidä kiinni oikeuksistasi, vaadi lapsilisää.

13. Älä maksa autovakuutuksia. Nehän vaaditaan vain paikalliselta väestöltä.

14. Vaadi, että virkamiehet, poliisi, tuomioistuimet kohtelevat sinua kohteliaasti ja kunnioittavasti, ja että saat asianajajat ja tulkit palvelukseesi maksutta; muussa tapauksessa järjestä protestikulkueita sitä maata ja sen asukkaita vastaan, jossa oleskelet. Puolusta aina ja ehdottomasti väkivaltaa ei-valkoihoisia, ei-kristittyjä ja sen maan hallitusta kohtaan, joka on sinut laskenut maahan.

15. Vaadi, että vaimosi (vaikka heitä oletkin jo hankkinut neljä) eivät saa peittää itseään kokonaan, että he eivät saa käyttää burkaa.

16. Vaadi, että lähelle kotiasi rakennetaan kirkko.

Onnea matkaan!

keskiviikko 17. marraskuuta 2010

Puheenjohtajan muistilista

* Kokoukset alkavat ja loppuvat ajallaan. 

* Jokaiselta odotetaan 100% mukanaoloa. 

* Huonoja ideoita ei ole. Kaikesta keskustellaan. 

* Kaikkien mielipiteitä kuunnellaan, ei vain äänekkäimpien. 

* Kännykät pois tai äänettömälle. 

* Mitä sanotaan tai tehdään, jää tänne. 

* Kaikkien jäsenten vastuulla on auttaa toisia saavuttamaan päämääränsä. 

* Ei valittamista, vaan ratkaisujen etsimistä. 

* Ei poissaoloja; sallitaan vain hyvin tärkeän syyn vuoksi. 

* Tiedotus kaikille, ryhmän sisäinen avoimuus 

* Ei selkään puukotusta 

* Jokaiselle oma vastuualue.

 

Yllä olevan listan kokosin ja kopioin jostain, kun lähdin vetämään ensimmäistä kokoustani puheenjohtajana. Nyt kun sitä taas luen, totean että ohjeet ovat erinomaiset. Ja että paljon onkin saatu aikaan! 

 Lähdin aikoinaan kielikoulujen toiminnassa sille linjalle, että toiminnan pitää olla suoraselkäistä ja avointa ryhmän sisällä ja että kaikkien muiden pitää tietää päätöksistä. Vastustusta kyllä tuli, nettisivutkin (80-luvulla) katsottiin aluksi tarpeettomiksi ja minun höynähdyksekseni... 

Näitä ohjeita on sitä paitsi hyvä seurata missä hyvänsä ryhmätilanteessa – myös parisuhteessa!

 

 

perjantai 12. marraskuuta 2010

Voiko säätä tilata?


Ei tietenkään. Ei tietenkään?

Vuosia sitten kertoi yksi esoteerisista piireissä vaikuttava saksalainen tuttavani, että hänellä on Hampurissa tuttava, joka pystyy tilaamaan sään. En uskonut. En sittenkään, vaikka tämä asian kertonut tuttavani onkin menestynyt liikemies.
Kerroin tämän tyttärelleni. Päätettiin yhdessä kokeilla, onko jutussa perää. Olimme molemmat eri puolilla Saksaa ja ”tilasimme” Allensbachiin, missä toimistoni sijaitsi, toinen sadetta, toinen auringonpaistetta tietylle päivälle tiettyyn kellonaikaan.

Soitin sitten sihteerilleni tuohon sovittuun aikaan, että millainen sää heillä siellä on. Hän sanoi, että hänestä aika kummallinen… kun ei oikein tiedä sataako vai paistaako. :-)

Sen jälkeen olen lukemattomia kertoja saanut todeta, että kyllä säätä voi tilata. Kun ajoin usein pitkiä automatkoja ympäri Saksaa, ei ollut järin mukavaa, jos satoi. ”Tilasin” siis kuivan tien tai poudan. Ja sain todeta, että kun muistin asian, sateet lakkasivat, tai tuli tauko – mutta vain siksi aikaa kunnes keskityin muihin asioihin tai unohdin koko asian. Myönnän että useimmiten en muistanut. Jos muistin lähtiessäni tilata parkkipaikan oven edestä sieltä minne olin menossa, sen parkkipaikan myös sain, mutta muistini, ah se ei aina tehnyt mikä olisi minulle hyväksi ollut.

Rakas sukulaiseni taas Hampurissa asuessaan ja paljon polkupyörällä liikkuessaan ei juurikaan pitänyt kastumisesta. Niinpä hän alkoi ”tilaamaan” että ei kastuisi. Tässä kohdin pitää tietää, että merenrantaseuduilla, jos sataa, sataa tuulen takia aina vaakasuoraan, eikä ole mitään vaatetusta, joka estäisi kastumisen. Mistään varjoista tai sadetakeista ei ole mitään hyötyä. Aluksi tuntui kummalliselta, että sellainenkin toive että ei kastu voi toteutua. Ja tuli sellainen pelko, että muut ihmiset pitävät höynähtäneenä, jos siitä jollekin kertoo. Kun hän sitten kuitenkin asiasta kertoi, niin sama jatkui: ei hän kastunut, sillä sade aina sopivasti hellitti.

En suinkaan ole sitä mieltä, että auringon pitäisi aina paistaa. Miten kasvit ilman vettä kasvaisivat? Ja muutenkin olen sitä mieltä, että jos ei ikinä sataisi, ei ikinä muistaisi nauttia auringosta…

keskiviikko 10. marraskuuta 2010

Martinpäivänä

Piispa pyhä Martti vaikutti 1600 vuotta sitten Tourin seudulla Ranskassa. Hänen muistoaan vaalitaan yhä. Syödään Martinpäivän hanhi, mutta ennen kaikkea Saksassa järjestetään Martinpäivän kulkueita.

Lapset askartelevat itse lyhtynsä, joita kuljetetaan kulkueissa Martinpäivän iltana ja lauletaan Martinpäivän lauluja. Tilaisuus yleensä päättyy yhteisen lämpimän juoman nauttimiseen, ja useimmiten Martin tarina esitetään näytelmänä.



Martinkulkue Mannheimissa. Kuva: Katholisches Stadtdekanat Mannheim.

Martti tulee ratsastaen. Siellä missä minä Saksassa asuin, aina joku paikallisista tuli ratsunsa kanssa ja esitti Marttia. Tarina on tämä: Martti näkee köyhän ja säälistä halkaisee viittansa ja antaa siitä puolet köyhälle.

…Jos olisi ollut yrittäjästä kyse, hän ei olisi antanut viitastaan puolikasta yhdelle köyhälle, vaan perustanut takkitehtaan ja antanut monille köyhille työpaikkoja… :-)



Kuva: Thomas Kunz, Badische Zeitung

Se hanhi? Martti valittiin piispaksi paikallisen väen pakottamana. Hän yritti piiloutua, mutta hanhet kaakatuksellaan paljastivat hänen olinpaikkansa - hanhien tallissa.

"Ich geh mit meiner Laterne, und meine Laterne mit mir.
Da oben leuchten die Sterne und unten da leuchten wir."
(Minä menen/kävelen lyhtyni kanssa ja lyhtyni menee/kävelee minun kanssani.
Ylhäällä loistavat tähdet ja alhaalla loistamme me...)

tiistai 9. marraskuuta 2010

Kun muuri kaatui

Tuohon aikaan katsoin joka ilta tekevisiosta ykköskanavan kahdeksan uutiset. Sinä iltana, 9.11.1989, uutiset mykistivät meidät kokonaan.

Alla oleva ei ole mikään historian oppitunti. Asuin vain tuolloin Saksassa, joskin hyvin kaukana Berliinistä, nimittäin Allensbachissa Sveitsin rajalla. Saksa on iso maa.

Olinhan ollut Berliinissä monet kerrat, sekä ennen että nyt jälkeen muurin kaatumisen. Berliini senaatti on jopa kerran kutsunut minut(kin) illalliselle. Kansainväliset yhteydet olivat heille tärkeitä, ja kuuluin kielikoulujen koko maata kattavaan kansainvälisiä asioita hoitavaan puuhaväkeen.

DDR:n pitkäaikainen valtion- ja puolueenjohtaja Erich Honecker oli kotoisin Saarlandista, sieltä mistä ex-miehenikin, tosin naapurikylästä. Ex-anoppini on sukujaan Honecker, hänen serkkunsa Werner Honecker exän kummisetä ja Völklingenin metallitehtaalla työnjohtajana. Hän kertoi olleensa sukunimikaimansa oppaana, kun tämä surullisenkuuluisa Erich oli käynyt kotiseudullaan. Lapseni ovat siis väärän koivun kautta sukua Erich ja Werner Honeckerille – neljännen polven pikkuserkkuja. :-)

”Normaalisuomalaisilla” ei tuolloin tuntunut olevan kovin suurta käsitystä Saksoista; kirjeitä minulle usein läheteltiin osoitteena DDR, tai kun kerroin idästä paenneiden tuttavieni hyvin karmeista kokemuksista, niitä pidettiin Suomessa satuina. Sellaista valtiota kuin BRD ei ole koskaan ollut olemassa, lyhenne oli vain D. Tuo kirjainsarja oli vain kansan lyhenne sanoista Bundesrepublik Deutschland, Saksan liittotasavalta.

Olimme seuranneet kiristyvää tilannetta itäisessä Saksassa 1987-1989 kuten kaikki muutkin länsisaksalaiset. Muistan elävästi tuon suoran TV- ja radiolähetyksen ja DDR:n kommunistisen puolueen jäsenen Günther Schabowskin sanomat sanat lehdistön kysymykseen, milloin DDR:n kansalaisten vapaa matkustaminen länteen sallittaisiin.



Hänellähän ei ollut mallia jota seurata, eikä hän ollut saanut ajoissa tietoa siitä mitä oikeasti oli päätetty, jolloin hän vastasi, varsin empivästi tosin: ”Hm… heti.” Ja sillä hetkellä käsitin kuin välähdyksenä: ”Nyt ne tulevat”. Ja niin kävikin. Trabit tulivat tuhansin joukoin länteen.

Myöhemmin asiaa on ihmetelty kovin, sillä olisihan DDR:n rajavoimilla ollut mahdollisuus ampua ulos pyrkijät siihen paikkaan. Vaan näin eivät tehneet. Heille asti ei viesti ollut vielä mennyt, mitä oli tapahtunut, he olivat täysin ymmällä. Olen kuullut yhden rajavartioston jäsenen sanovan: ”Jos noin monet kansasta ovat sitä mieltä, että he lähtevät, niin minä en yksin heitä pysäytä”.





Wikipedia kertoo: ”Muurin murtuminen johtui oikeastaan väärinkäsityksestä. Syksyllä vuonna 1989 DDR:ssä alkoivat suuret hallituksenvastaiset mielenosoitukset. DDR:n johtaja Erich Honecker erosi 18. lokakuuta ja uusi hallitus päätti marraskuussa lievittää hiukan ankaria matkustusrajoituksia ihmisten lepyttämiseksi. Tiedotteen lukija Günter Schabowski ei ollut mukana päätöksenteossa, eikä tiennyt yksityiskohtia, ja että päätöksen piti astua voimaan seuraavana päivänä ja hän vastasi italialaistoimittajan kysymykseen: "Minun tietääkseni voimassa heti, ilman viivettä." Länsi-Saksan ARD-televisiokanavalla ilmoitettiin kuitenkin erehdyksessä, että kaikki rajoitukset olisi poistettu. Kymmenettuhannet ihmiset ryntäsivät muurille, eivätkä hämmästyneet rajavartijat tienneet, mitä tehdä valtaville hurmioituneille ihmismassoille, jotka vaativat pääsyä muurin toiselle puolelle. Koska vaihtoehtona olisi ollut omien kansalaisten joukkomurha, rajavartijoiden oli annettava periksi ja päästettävä kansanjoukot läpi. Muurin toisella puolella heitä tervehtivät riemuitsevat länsiberliiniläiset. Tätä marraskuun yhdeksättä päivää vuonna 1989 pidetään muurin murtumispäivänä.”

http://einestages.spiegel.de/static/entry/_wahnsinn/3529/bornholmer_strasse.html?o=position-ASCENDING&s=2&r=1&a=713&c=1



Sen jälkeen Saksa ei enää ollut saksittu, mutta Suomi on valitettavasti edelleenkin suomettunut.

Valitettavasti Saksan itäinen ja läntinen osa eivät edelleenkään ole tasavertaisia. Työttömyys itäisessä osassa on valtava verrattuna länteen. Kansleri Helmut Kohl teki isoja virheitä tuolloin, sanoi idän olevan vuoden sisään ”kukkiva maisema”, mutta Saksojen yhtenäistämisen olisi pitänyt tapahtua paljon hitaammin. Ihmiset ja tavat kun eivät muutu hetkessä. Yhä tänäänkin länsisaksalaiset maksavat nk. solidaarisuusveroa, jonka piti kestää vain yhden vuoden. Minäkin olen sitä Saksassa verovelvollisena maksanut.

Kesällä 1990 tulimme Suomeen Leipzigin ja Berliinin kautta, Gdanzin, vanhalta saksalaiselta nimeltään Danzigin laivalla Puolasta. Halusimme näyttää lapsille, mikä on idän ja lännen ero. Lapset olivat kuitenkin tuolloin vielä liian pieniä – 10- ja 8-vuotiaat - mitään siitä ymmärtääkseen. Pikkuvelihän syntyi vasta 1991 Nyt he saavat lukea faktat kirjoista kuten nekin, jotka eivät olleet tuolloin Saksassa.
Historian opetus on muuttunut vanhempien lapsieni ja nuoremman kouluaikoina täysin. Asioita käsitellään nykyisin asioina, tunneperäiset pelot ovat poistuneet.



Muistan matkalta elävästi Leipzigin keskustan talojen katot: kaikki romahtaneita. Miten kaunis kaupunki Leipzig sitten nykyisin onkaan! Myöhemmin ostimme sieltä aika läheltä keskusasemaa sijoitustarkoituksessa asunnon, ja niissä asioissa kävimme Leipzigissa usein. Onhan se asunto siellä vieläkin, mutta nyt se ei enää ole minun…
Nykyisin Berliinin muurin paikalla on enimmäkseen puistoa, ja sitten valtion hallituksen rakennuksia. Unter den Linden on koko Saksan paraatikatu.

sunnuntai 7. marraskuuta 2010

Uunissa paistetut omenat - Bratäpfel

Uunissa paistetut omenat -pimeän syksyn herkkuja. Lastentarhassa lapset itse leikkasivat omenasta siemenkodat ja täyttivät ne. Oikein sopivaa puuhaa kertoa miten luonto tuottaa satoa. Kun siemenkota avataan, niin siemeniähän sieltä löytyy… Täytteen höysteeksi samat mausteet kuin Suomessa glögiin… Hm. Taisipa mennä jo adventtimaiseksi.

Glühweinreseptiä en tähän laita.
http://www.daskochrezept.de/chefkoch-rezept/nachspeise/gluehwein_262.html ;-)

En tykkää kokkaamisesta, mutta kyllä minulla aika usein on ikävä milloin mitäkin ruokaa, joka Saksassa oli tavallista. Ei vaan ole tarveaineita; asiat ovat siis kääntyneet päälaelleen siitä, kun asuin Saksassa. Suomesta ei saa kunnon pastaa, ei kunnon öljyä, ei hapankaalia, ei vanukkaita, ei hilloja, ei sämpylöitä minkäänlaisia eikä rapeaa paahtoleipää, ei marinoimatonta lihaa, ei pasteijoita, ei sokerittomia salaattikastikkeita, ei lainkaan mustaa teetä, ei muuta kuin mössöklimmpijuustoja, ei minkäänlaisia kakkuja, ei viiniä, ei mehuja ja jos niin apteekin hintaan, eli moninkertaisesti kallimmalla hinnalla kuin Saksassa. Sen sijaan jugurttia ja kermaa ja margariinia löytyy sata variaatiota. Mihin ihmeen tarkoitukseen?? Yksi juuri Saksassa käynyt suomalainen tuttuni sanoikin osuvasti: ”Kehutaanhan sitä Tokmannin menestystä, eikä kukaan huomaa, että suomalaiset ovat täysääliöitä: hinnat ovat viisinkertaisia Saksan hintoihin verrattuna, ja ihmiset ostavat. Ihmekös tuo jos Tokmanni menestyy ja tuottoa tulee.”

Suomalainen ruoka ei mielestäni ole oikein minkään makuista, ei osata käyttää mausteita juuri ollenkaan, ja perunaa muuten kuin keitettynä ei osata edes ajatella.
Tässä kuitenkin yksi helppo resepti, omenoita sentään on Suomessakin. Tähän innoitti petroskoilainen ystäväni, joka toi meille määrättömän määrän omenaa – hän on kuten venäläiset ovat vieraanvaraisinta väkeä mitä tiedän.




Ohje vaikkapa näin:

Hapahkoja omenia. Muutama ruokalusikallinen sokeria, jauhettua mantelia, pähkinää, marsipaania, hilloa tms. Voita, vettä.
Huuhdo omenat ja poista siemenet. Voitele laatikko tai pelti voilla, aseta siihen omenat, sirota niille sokeria ja muut täytteet ja pane vettä joukkoon, että omenat eivät pala. Paista niitä uunissa 20 - 30 min Tarjoa sokerin ja kerman tai vaniljakastikkeen kanssa.



Kuvateksti sanoo: ”Toivottavasti paistettujen omenoiden vuodenaika on pian ohi!”

torstai 4. marraskuuta 2010

Motivaatio on se juttu

Älä usko mitä sinulle muut sanovat, vaan ajattele itse ja toimi sitten.

”Amatöörit rakensivat arkin, asiantuntijat Titanicin.”

Nuorena kävin Frankfurtissa työvoimatoimiston pääpaikan neuvonnassa kysymässä, mitä voisin osaamisellani tehdä. En tuolloin oikeastaan tarvinnut mitään, sillä olin saanut kesätyöpaikan vakuutusyhtiöstä vain henkilöstöpäällikön luo menemällä ja kysymällä, kertomalla mitä osaan, ja olin kuukauden jälkeen tehnyt samat työt kuin vakutuisetkin, lomasijaisena. Tosin siellä totesin, että vakuutusala ei ole mun juttu ;-) Eikä minulta ilmeisesti tuolloinkaan rohkeutta puuttunut?

Työvoimatoimiston neuvoja Frankfurtissa totesi ykskantaan, että voisin saman tien palata Suomeen, koska en ikinä kuitenkaan opi kunnolla saksaa.

Jaa. Hyvin olen juuri saksaa puhumalla ja kirjoittamalla itseni elättänyt. Toisen työpaikkani kielet olivat kylläkin englanti ja ranska, mutta oppiihan sitä mitä vaan, jos on motivaatio ja halu. Pian näes pyydettiin tulkkaamaan ja se oli menoa se.

Elämän varrella on aina ollut paljon epäilijöitä, jotka ovat sanoneet, että ”ei tuosta mitään tule”, ”et ikinä saa asuntoa tuolla tavalla”, jopa anoppi ilmoitti että en saa lapsia milloin haluan… ”Ei tuosta hankkeesta mitään tule” – loputtomiin.
Ja sitten ovat ne toiset, jotka tarjoavat auttavan käden ja ovat valmiita tiimityöhön.

Omasta perheestä toinenkin esimerkki. Toisella pojalla meni koulu huonosti, niin huonosti että jäi kahdesti luokalleen, vieläpä pääaineiden lisäksi sellaisten aineiden kuin uskonnon ja biologian takia. Itse halusi kokeilla toisessa koulussa vielä kerran. Sallimme sen, ehdolla että katsotaan parin kuukauden kuluttua tilannetta uudestaan. Puolen vuoden jälkeen samoissa aineissa kuin mistä jäi luokalleen pojalla oli kympit…

Mitä tästä opimme? Ei pidä kuunnella epäilijöitä, vaan tehdä se minkä katsoo oikeaksi. Kun kiinnittää huomion siihen, mihin pyrkii, eikä koko ajan vatvo sitä mikä ei toimi, niin ajan myötä hankkeet kyllä toteutuvat.

Eikä pidä paikkaansa, että vanhemmat ihmiset eivät opi. Nuorilla on nopeampi kyky muistaa asioita, kyllä. Mutta vaikka vanhemmilla se kyky hidastuu, niin kyky laittaa asiat oikeisiin konteksteihin on elämänkokemuksen myötä suuri. Oppimistulos on siis sama.

Motivaatio, se on se! Se tulee latinan sanasta ”motus” – liike. Motivaatio auttaa harjoittelemaan, pitämään kiinni päämääristä. Päässä se peli voitetaan.
Motivaation lisäämiseksi on sitten olemassa monenlaisia menetelmiä. Pidän mielelläni asiasta intensiivikurssin…

maanantai 1. marraskuuta 2010

Käkikello

„Osta sä poika se kukkuva kello, kamarisi seinälle kukkumaan…“

Niin, tai ”Kuckuck, kuckuck, ruft’s auf dem Wald.“

Käki on se lintu, joka yksikseen elelee. Se laittaa poikasensakin toisten huollettavaksi. Ja sitten se pitää meteliä kesäöisin. Lemmenkipeät partnerinkaipaajat laskevat kukunnasta, miten monta vuotta vielä kestää ennen kuin se mielitietty ilmestyy. Minä sain toissakesänä luvuksi peräti sata…

On paikka, missä käki aina kukkuu, tasatunnein ja jopa vartin välein. Käkikello.

Tyypillinen tuliainen Schwarzwaldista. Käkikello keksittiin Saksassa 1730-luvulla. Tarkkaa aikaa ei tosin tiedetä, tämähän on vain olettamus. Mallina nykyisiin kelloihin toimi asemanhoitajien mökin katto, vuodelta 1854.

Ensimmäiset käkikellot sen sijaan näyttivät vallan toisenlaisilta:

Saksan kellomuseossa Furtwangenissahan tämä. http://www.deutsches-uhrenmuseum.de/

Furtwangenissa on vuodesta 1860 toiminut myös kellontekijöiden ammattikoulu. Kellojen valmistus on ollut sukupolvien ajan Schwarzwaldin tunnettuja käsityöläisammatteja. Yhä tänäänkin kellojen valmistajia on huomattavan paljon; pieni ammattikunta on säilyttänyt markkinaosuutensa globalisaatiosta ja kovasta kilpailusta huolimatta juuri erikoistumisensa ansiosta.

Varsin komea, jollen sanoisi mahtava käkikello löytyy Schonachista, mittakaavassa 50:1. Pituutta sillä on 3,60 metriä ja korkeutta 3,10 metriä, syvyyttäkin yksi metri: kello ei ole vain malli, vaan kaikki sen toiminnot ovat myös oikeita ja samassa mittakaavassa. Kellon valmisti Josef Dold ja valmistus keksi kaksi vuotta.


Ja oliko se edes ainoa? Schonachbachista löytyy vielä suurempi käkikello! Sillä on kokoa 4,50 metriä kanttiinsa.


Unohtaa ei pidä eikä voi niitä monia kellokauppoja samaisen Schwarzwaldin läpi kulkevan tien varrella. Ja kun kaupassa käyt: matkamuistoksi kannattaa ostaa myös hunajaa. Monenlaista viehättävästi puusta veistettyä myös löytyy.

Schwarzwald on hyvin kaunis, varsinkin syksyllä. Ensilumi on kuulemma jo satanut sinnekin. Tästä voit katsella millainen sää sinua odottaa, jos nyt kelloja katselemaan lähdet:
http://www.schonach.de/webcam/webcam.jpg
Jos autolla lähdet, muista talvirenkaat, mutta nastat jätät Suomeen.

Ei se käki sieltä kellosta muuten minnekään lennä, se on pilapiirtäjien ja trikkifilmintekijöiden keksintöä.

 
Piirros: kirjoittajan