torstai 16. tammikuuta 2020

Maria Laachin luostarissa


Joskus kauan kauan sitten olin jonkun ryhmän mukana vierailulla Maria Laachin luostarissa. Se sijaitsee Koblenzin ja Bonnin välissä, moottoritie 61:n varrella. Miksi siellä olin ja kenen kanssa, en muista, ehkä siksi, että Saksassa vaikutti tuolloin suomalainen nunna. 

  
Maria Laach on benediktiiniläisluostari. Se on perustettu vuonna 1093 ja sitä rakennettiin vuoteen 1216 asti tuolloisen kuningas Henrik II Laachin ja vaimonsa Adelheidin rahoilla. Alkuperäinen nimi tarkoitti luostaria, joka on järven rannalla. Nykyisen nimensä se sai vuonna 1863. 

Luostarialueella on upea kuusitorninen tuomiokirkko ...


  Kirjan latinankielinen teksti: „Minä olen tie, totuus ja elämä. “ (Joh. 14,6)







... ja 1200-luvun alkupuolella rakennettu ristikäytävä, joka lienee romaanisen rakennustyylin kauneimpia helmiä Saksassa. 



Kirkkoa ja ristikäytävää on hellävaraisesti restauroitu ajan kuluessa vastaamaan aikansa rakennuksia, siten että myöhemmät rakennemuutokset on purettu ja rakennukset palautettu entiseen arvoonsa. 
Vastaavanlaisia ehdottomasti vierailun arvoisia kirkkoja ovat Reininmaan keisarinkirkot Speyerissa, Mainzissa ja Wormsissa.

Luostarissa on kirjasto, jossa on noin 9000 ennen vuotta 1800 painettua teosta. Tämä kirjasto on yksi Saksan suurimpia yksityisiä kirjastoja. 











 



lauantai 11. tammikuuta 2020

Yhä vieläkö laitat ruokaa kotona?

Naiset Saksassa ennen olivat ennen ensimmäistä maailmansotaa etupäässä kotiäiteja ja päätehtävä ruoanlaitto. Nykysaksalaisista naisista n. 77,5% (3/2019) käy kodin ulkopuolisissa töissä… (eli se mitä sinä olet aikoinaan saksalaisisa naisista kuullut tai oppinut, ei enää pidä paikkaansa.)
 
Moderni kotirouva sai koulutuksensa 1800-luvun puolivälistä alkaen kotitalouskouluissa. Kukaan ei ajatellutkaan mitään sukupuolten asemaa saati roolijakoa. Kotirouva oli tavallinen ammatti, mutta vielä tuolloin ei ollut minkäänlaista varsinaista työpaikkaa tällaiselle ammatille. 

 Keittiö 1600-luvulla. Werdenfelsin museo, Garmisch-Partenkirchen

Teollistuminen sai aikaan sen, että yhä enemmän ihmisiä muutti kaupunkeihin, ja siksi kaupungeissa asuintilat kävivät ahtaiksi. Aluksi rakennettiin samalla tavalla kuin antiikin Roomassa. Rakennuksissa ei juurikaan ollut juoksevaa vettä tai viemäriä saati kaasua tai sähköä. Viemäreitä rakennettiin Pariisiin vasta 1850, Lontooseen 1859, Müncheniin 1862 ja Wieniin 1873. Hygienia oli mitä oli. Lontooseen tulivat ensimmäiset kaasuputket 1807, Berliiniin 1826, mutta kesti vuosikymmeniä, ennen kuin jokaisessa talossa oli tarvittava tekniikka. Suurkaupunkien sähköistyminen alkoi 1880 ja jatkui pitkään vielä ensimmäisen maailmansodan jälkeenkin. 

Vasta ensimmäisen maailmansodan päättymisen jälkeen alkoi sosiaalinen vapautuminen. Uusi työlainsäädäntö, minimipalkat, kiinteät työajat nostavat kotiapulaisten palkkoja. Teollisuudessa tienasi paremmin. Perheenäidille ei jänyt muuta vaihtoehtoa kuin huolehtia itse taloudestaan.

Nykyinen, uusi, meille itsestään selvä avoin keittiö minimoi sen tilan, jonka keittiö asunnossa tarvitsee poistamalla häiritsevät seinät ja siten lisäämällä asunnossa liikkumisen vapautta. 

 
Suunnittelija Georg Muche suunnitteli tämän keittiön taloon, joka kantaa nimeä ”Haus am Horn”. Se rakennettiin ensimmäistä Baushaus-näyttelyä varten Weimariin vuonna 1923. Nykyisin se on museona.

Bauhaus-koulu 1919-1925 Weimarissa ja sen jälkeen Dessaussa ja Berliinissä  on vaikuttanut arkkitehtuuriimme ja teolliseen tuotantoomme enemmän kuin ehkä mikään muu viime vuosisadalla. Bauhaus ei sinänsä vaikuttanut suuresti nykykeittiöihimme, mutta oli silti aivan uraauurtava: kulman yli menevä yksiosainen työtaso, sen yllä kaapit seinillä olivat jotain aivan käsittämättömän uutta.

Bauhaus-koulun johtajan Walter Gropiuksen vaimo Ise tosin jo suunnitteli erilaisia keittiössä tarpeellisia uudistuksia, mutta kuuluisaksi tuli nk. Frankfurtin keittiö, jonka suunnitteli Margarethe Schütte-Lihotzky 1916. Tämä Wienissä opiskellut arkkitehti ottaa mallia junan ruokatiskistä, panee keittiötoiminnat ”riviin” ja tekee keittiöstä seisovan työpaikan. Näin ei tarvita paljon tilaa, keittiö on helppo ja halpa toteuttaa ja nopeuttaa kaikkia keittiössä tehtäviä töitä. Tosin eihän se vielä „vapauttanut“ saksalaisia naisia, he olivat vasta äskettäin saaneet mahdollisuuden opiskella ja äänestää. Eikä tätä wieniläistä naisarkkitehtia oikein kukaan halunnut.




„Frankfurtin keittiö“ oli pelkkä työpaikka. Ruoanlaitto ei vielä kuulunut perheen yhteisiin toimiin, vaan keittiö oli kotiin jäävän vaimon työpaikka. Naiset laittoivat ruoan yksin, itse asiassa lähes salassa, sillä miehet ja miespuoliset lapset yrittivät välttää näitä toimia missä ikinä kykenivät.

Tässä maailman mittakaavassa ensimmäisessä integroidussa keittiössä oli vain vajaa seitsemän neliötä tilaa, mutta siellä oli paljon uutta: silityslauta oli helppo poistaa käytöstä taittamalla se saranoistaan alaspäin, astiateline tiskipöydän yläpuolella poisti astioiden kuivaamistarpeen ja jätteet katosivat kätevästi roskiin työpöydässä olevan aukon kautta. Syvänsinisen värin tarkoitus oli karkottaa kärpäset, ja lattian siivoamista helpotti betoninen jalkalista. (Se suomalainen keksintö oli laittaa tuo teline oven taakse.)

Kritiikkiä tuli rajusti. Ajan myötä tarvittiin lisäksi monta muutakin uudistusta: keittiön koneistus. 1920-luvulla keittiössä oli vain erillinen tiskipöytä, erillinen hella ja kaapit. Tarvittiin vielä jääkaappi, uuni, leivänleikkuukone, vatkain, kahvinkeitin ja ties mitä, kaikki samaan tilaan.  Samaan aikaan kuitenkin tapahtui toinenkin suuri muutos: elintarvikkeita ei enää tehtykään omassa puutarhassa ja pihassa, vaan niitä alettiin tehdä teollisesti. Näin keittiöstä tuli lisäksi varasto. 

Frankfurtin keittiötä valmistettiin vuosina 1926-1930  10.000 kappaletta arkkitehti Ernst Mayn suunnittelemaa Frankfurtin korttelia varten. 



 
Näistä keittöistä sitten useimmat tuhottiin 1980-luvun uudistusten myötä. Joitakin harvoja on vielä olemassa. Joitakin muita on vielä museoissa. 

Mitä meillä nyt on? Tuhosimmeko mekin 1950-luvun keittiömme? Ajatteleeko kukaan, että itsestäänselvyys nykykeittiömme on oikea tehokeskus?

Minä olin ja olen ylpeä Poggenpohl-keittiöstäni. Se oli paitsi saksalaisen toimiva,  niin myös tyylikäs. 




sunnuntai 5. tammikuuta 2020

Vielä Pariisista

Kuljetusalan lakko aiheutti kaikenlaisia ongelmia, kaikkeen liikkumiseen meni paljon enemmän aikaa kuin oli suunniteltu, ja aika moni kohde jäi näkemättä/kokematta, joskaan minua se ei juuri haitannut, olihan minulla sitä kokemusta ennestään. Ari taas ei pysty pitkiä matkoja kävelemään, joten kaikki museot hän jätti suosiolla väliin. 

  
Asuimme perhehotellissa Murat-boulevardin varrella. Millainen kasvi muratti on, sen tietänevät kaikki:

 
Mutta marsalkka Muratista en ollut tiennyt mitään. 


 
Wikipedia kertoo: ”Joachim Napoléon Murat (1767 – 1815) oli Napolin ja Sisilian kuningas vuosina 1808–1815 ja Napoleonin sisaren aviomies. … Murat liittyi husaarina ratsuväkeen ja sai mainetta Ranskan vallankumoussotien aikana Napoleonin joukoissa. Murat myös johti Napoleonin ratsuväkeä hyökkäyksessä Egyptiin 1798. Napoleon nimitti Muratin Ranskan marsalkaksi vuonna 1804, antoi hänelle arvonimet Bergin ja Clementen herttua vuonna 1806, sekä nimitti hänet Napolin ja Sisilian kuninkaaksi 1808. Murat oli merkittävässä roolissa Napoleonin Venäjän sotaretkellä 1812. Napoleonin menetettyä valtansa Sisilian seuraava kuningas Ferdinand I vangitsi Muratin ja teloitutti hänet. Teloitus tehtiin ampumalla Castello di Pizzon linnassa 13. lokakuuta 1815. Linna sijaitsee Etelä-Italiassa Pizzon kunnassa.

Hotellin olin valinnut sillä perusteella, että se oli helposti saavutettavissa. Toisin kävi, lakon takia. Mutta onneksi bussit 22, 42 ja 72 kulkivat – ei aina mutta useimmiten – ja lähtivät ihan hotellia vastapäätä olevalta pysäkiltä. Takaisinpäin pääsy olikin sitten täysin eri ongelma… 

Kun ei minnekään eteenpäin päästy, mentiin syömään. Ruoka ei ole Pariisissa halpaa, mutta valinnanvaraa on ja ruokalistatkin yhtä idearikkaita kuin ennenkin. Vastapäinen pikkukauppa oli myös aina auki, yöt päivät arjet pyhät. 















Pariisin kirkoista kuuluisin on Notre-Dame, jonka nosti maineeseen Victor Hugon tarina Notre Damen kyttyräselkäisestä kellonsoittajasta. Huhtikuussa 2019 Notre-Dame kärsi pahasti tuhoisassa tulipalossa ja kirkko tulee olemaan suljettu vuosikausien ajan korjaustöiden takia. Siksi siellä ei tänä vuonna ollut jouluyön palvelusta. Niinpä kävin sitten joulukirkossa vain lähikirkossamme. 

 Seinen rannan kauppiaalta ostettu maalaus esittää kirkkoa ennen tulipaloa. 



Notre Damen läheisyydessä pienellä Seine-joen saarella eli siellä, mistä Pariisi on alkunsa saanut, on ihanaSainte Chapelle eli pyhä kappeli, jonka lasimaalaukset ovat maailman upeimmat. Kappeli rakennettiin 1200-luvun puolivälissä pyhäinjäännösten säilytyspaikaksi. Kappelin alakerta oli tarkoitettu tavalliselle rahvaalle. Sekin on runsaasti koristeltu. Kappelin yläkertaan pääsivät vain kuninkaalliset. Sen seinät koostuvat lähes kokonaan lasimaalauksista tehden siitä uskomattoman hauraan ja kevyen näköisen.



 
 
 

 






Ranskan symboli: lilja.


Maailman kuuluisin voitonmerkki löytyy Pariisista maailman kuuluisimman ostoskadun, Avenue des Champs Élysées’n päästä, vilkkaan liikenneympyrän keskeltä. Ympyrästä lähtee peräti kaksistoista puistotietä säteittäisesti eri suuntiin. Napoleon Bonaparte aloitti sen rakentamisen vuonna 1806. Napoléon syöstiin kuitenkin vallasta ja rakennelma valmistui vasta 1836.

 
 
Riemukaaren eli Arc de Triomphen alla on tuntemattoman sotilaan hauta, jolla palaa ikuinen tuli. 

Alkujaan Riemukaari sijaitsi Pariisin rajalla ja oli porttina aiemmin 1780-luvulla rakennetulla kaupunginmuurilla, jonka kohdalla nykyisin on Pariisin keskimmäinen bulevardien kehä. Nykyisen kaltaiseksi Riemukaaren ympäristö rakennettiin Napoleon III:n aikana, jolloin rakennettiin myös useimmat aukioilta alkavat puistokadut. Pariisissa on kaksi muutakin, pienempää riemukaarta. 

Varsin upea oli Champs-Elyséen jouluvalaistus!

 

Sotilassairaalaksi rakennettu Les Invalides (suomeksi Invalidit) on Pariisin komeimpia rakennuksia. Rakennuskompleksissa sijaitsee nykyisin armeijan museo. 



 Preussin Frederik II:lta varastetut kanuunat.



 
 
 Ja vaihteeksi Ranskan lilja...





 



 
Mahtavaan kahdesta kirkosta koostuvaan rakennuskompleksiin kuuluvan l’Eglise du Dômen kullatun kupolin alla voi käydä ihailemassa Napoleon Bonaparten hautaa. Kaukaiselle vankilasaarelle tuomittu Napoleon pääsi lopulta kuolemansa jälkeen kotiin. Napoleon oli alun perin kotoisin Korsikan saarelta.

Komea, punaisesta kivestä veistetty sarkofagi on ainakin tarinan mukaan sijoitettu syvennykseen siksi, että englantilaiset joutuisivat kumartamaan Napoleonin edessä hänen hautaansa katsoessaan.

Arilla oli kuitenkin vain kaksi tavoitetta koko matkalle: käydä Eiffel-tornissa kahvilla ja ostaa kirpputorilta taulu. Molemmat tavoitteet saavutettu! Eiffel-torniin piti jonottaa, eikä kolmanteen kerrokseen ollut pääsyä kovan tuulen takia. Kahvikin oli apteekinhintaista, mutta tulipahan ostettua. Maisemat ovat upeat joka suuntaan. 


 
 Vinojunalla ylös toiseen kerrokseen.



 
 

 

 

 
 
Torni rakennettiin 1887–1889 Pariisin maailmannäyttelyn yhteyteen. Pariisilaiset eivät siitä aluksi juurikaan pitäneet. Gustave Eiffel oli insinööri ja oli  mukana suunnittelemassa monia maailmalla kuuluisiksi tulleita siltoja ja rakennuksia. Hän oli kiinnostunut myös säästä ja pääsi torninsa avulla tutustumaan lähemmin moniin sääilmioihin ja aerodynamiikkaan. 

Mitä vielä: Ehkä Egyptistä varastettu pyramidi...

 
Madeleinen kirkko, jossa monet kuuluisuudet ovat menneet naimisiin. Menimme katsomaan kuuluisaksi kerrottua jouluseimeä, mutta en ymmärtänyt siitä mitään. 









Ja vielä, ja vielä...