Kielen kiemuroita. Kävi arkkitehdille vahinko: oli käytävä vessassa. Siellä oli käytävä, jossa on käytävä.
Olipa valaisevaa kuulla sanojen ”ryssä” ja ”Ruotsi” alkuperä. Molemmat juontavat juurensa Ro-slageniin, soutavaan väkeen, jotka lähtivät nykyisestä Ruotsista nykyistä Venäjää valloittamaan. Aikojen saatossa samasta soutavasta väestä tuli meidän kieleemme naapurimaata tarkoittava Ruotsi, ja samalla toisen naapurimaan kansaa tarkoittava haukkumanimi ryssä. Sanaa Ruotsi ei kukaan miellä haukkumanimeksi… Ja russialaiset itse eivät koe ryssää haukkumanimeksi. Jos me siis ”ryssimme” jotain, niin mitä itse asiassa teemme? Halvennamme ruotsalaisia, vai?!
Josstainhan nuo sanat tulevat. Minulle kukaan ei voi olla ”hunsvotti”. Saksan sana, josta tuo tulee, on suomeksi ”koiran pillu”.
Kieli on mielenkiintoinen ilmiö ja jaksaa ihastuttaa minua jatkuvasti. Suomi, kuten toki kaikki muutkin kielet, ovat täynnä sanakäänteitä, merkityskiemuroita. Jopa tämän saman Suomemme sisällä samasta asiasta käytämme eri sanoja eri puolilla maata, mikä hämmentää suomen oppijoita, tai sitten samaa sanaa tarkoittamaan eri asioita, mikä vieläkin enemmän hämmentää suomen oppijoita. Näitä ensimmäisiä voisi olla vaikkapa kuuluisat vasta ja vihta. ”Ensin mennään saunaan, sitten syödään vasta, ja sitten mennään saunan päälle maata.” Aivanko varmasti? Jaa, vai että vanha vitsi. Kuuluisin sana, joka eri puolilla Suomea tarkoittaa eri asiaa, lienee ”tuima”. Se tarkoittaa kotiseudullani Karjalassa suolatonta, täällä liian suolaista. Ja näitähän on. Muistan verisesti loukkaantuneeni, kun minua kutsuttiin mummaksi. Väitin vastaan, että en ole mikään akka!
Entäpä itikka? Onko sääski vaarallisempi kuin hyttynen? Onko lehmä taviksempi kuin itikka? Onko honka kuollut mänty, kuten kuulemma Etelä-Pohjanmaalla, mutta miten sitten vielä honkia Suomen salomailla humisee? Maistuuko hilla paremmalle kuin kotiseudullani Konnunsuolla, nykyisessä Lappeenrannassa, kasvava täysin sama marja lakka?
Sirottelen näitä kiemuroita oppitunneilleni, ja oppilaat tuntuvat niistä tykkäävän. Kielen oppiminen ei ole yhtään tylsää, se on täynnä hassuja sanoja ja ilmaisuja. Sanoilla on alkuperänsä, sanonnoilla historiansa. Meillä meidän oma historiamme. Voimme siis vallan hyvin lakata ryssittelemästä muista maista tulleita, ja sen sijaan kutsua uuden naapurin kylään, herkuttelemaan kielemme moninaisuudesta. Virallinen Suomi hokee kansainvälistymistä ja ruohonjuuritasolla tulijat torjutaan. Kuuntelemalla ja puhumalla oppii, ei vaikenemalla. Tuollainen kutsu olisi parasta kansainvälisyyttä! Näin meistä kukaan ei ”mene metsään”…
.......................
Tämän kolumnitekstin kirjoitin KalajokiSeutu-lehden päätoimittajan pyynnöstä, ja se julkaistiin 23.8.2012. Ei se mitenkään ollut ensimmäinen lehdessä julkaistu kirjoitukseni. Mukavaa on, että useimmiten tulee kommentteja. Niin eilenkin...
