Energiakäänne: valtiovarain- ja energiaministeri Altmaier myöntää todellisen tilanteen

Die Welt / Daniel Wetzel | 17.04.2018 / (käännös)

Jo ympäristöministerinä muutama vuosi sitten Peter Altmaier saavutti sen, mitä sitä ennen vain harvalle tuossa asemassa olevalle poliitikolle oli onnistunut: totaalisesti suututtaa ympäristö- ja ilmastonsuojeluihmiset.  Koska tämä kristillisdemokraattien mies vaati jarruja sähkön hinnalle ja koska hän varoitti energiakäänteen ”biljoonakuluista”, hän menetti nopeasti uusiutuvan energian tuottajien suosion. 

Jännitys oli siis suuri, kun Altmaier piti viikon alussa energiapoliittisen periaatepuheensa, tällä kertaa uutena valtiovarain- ja energiaministerinä. Kun kerran Altmaier ympäristöpoliitikkona ei käsitellyt omaa asiakaskuntaansa juurikaan varoen, miten hän sitten toimisi valtiovarainministerinä toisin?

Hänen esiintymisensä kansainvälisessä energiakääneekonferenssissa Berliinissä osoittikin pian, että uusiutuvan energian toimijat olivat oikeassa siinä, että pahinta odottivat.

 

”Energiakäänne onnistuu vain, jos siitä tehdään maailmanlaajuinen”

 

Noin 40 ministeriä ja valtiosihteeriä koko maailmasta oli koolla ulkoministeriössä Berliinissä neuvottelemassa maailmanlaajuisen energiakäänteen mahdollisuuksista. Kaiken kaikkiaan 2000 johtajaa, poliitikkoa, lähettilästä, ympäristö- ja ilmastoaktivistia 90 maasta oli tullut ”Berlin Energy Transition Dialogue” –konferenssiin. 

  

Jos Altmaier olisi, kuten tällaisissa tapahtumissa tavallista, kehunut Saksan energiakäännettä esikuvana, hän olisi saanut varmat suosionosoitukset. Olihan Saksan hallitus yhdessä uusiutuvan energian liiton, aurinkoyhdistys BSW:n, Saksan energia-agentuurin sekä konsulttiyhtiö eclareonin kanssa tähän konferenssiin kutsunut. Vastaavissa tapahtumissa muut poliitikot olisivat todennäköisesti yrittäneet lämmittää tarua Saksasta ilmastonsuojelun esikuvana.

Altmaier ei tehnyt näin. Tämä aiempi ympäristö- ja kanslerivirastoministeri vältti kaikenlaista viittaamista Saksaan esikuvana tai edelläkävijänä. Päinvastoin: ”Energiakäänne jatkuu vain, jos siitä tehdään maailmanlaajuinen”, hän painotti. Se ”ei ole yksittäisten valtioiden asia.”

Energiakäänteestä on kylläkin tullut ”maailmanlaajuinen ilmiö”, Altmaier myönsi. ”Monet maailman maat luottavat omassa energiantuotannossaan uusiutuvaan energiaan ja parannettuun energian hyödyntämiseen.” Mutta että siinä olisi kyse ilmastonsuojelusta, sitä Altmaier ei väittänyt. Sellainen väite ei olisikaan ollut jo Saksan noin kymmenen vuotta paikallaan pysyneen CO2-tasapainon takia aiheellista.

Ympäristöministerinä hän sai vihat niskoilleen

Sen sijaan Altmaier sanoi: ”Minulle tärkein energiakäänteen argumentti on se, että se auttaa levittämään hyvinvointia koko maailmaan.” Samalla tavalla sanoi puheessaan ulkoministeriön esimies Heiko Maaß (sosiaalidemokraatit), että uusiutuvan energian lisääntyminen auttaa estämään maahanmuuttoa ja parantamaan paikallista vakautta.

Yleensäkään valtiovarainministeri Altmaier ei ollut esiintyessään mitenkään erilainen kuin aiempi ympäristöministeri Altmaier. Siitä on kuusi vuotta, kun hän Merkelin uskottuna oli hoitanut sitä virkaa.

Ilmastonsuojelu maksaa meille 2.300 miljardia euroa

Saksan  täytyy investoida 2,3 biljoonaa euroa lisää pitkän aikavälin 2050 ilmastonsuojelutavoitteisiin. Tämä selviää uudesta Saksan teollisuuden liiton tutkimuksesta.

Altmaier oli aiemmin saanut päälleen vihreän linjan vihan julkaisemalla kauhuluvun: energiakäänne tulee maksamaan biljoonan eli tuhat miljardia. Nyt Saksan tekniikan alan tutkija-akatemia sekä konsulttiyhtiöt Prognos ja Boston Consulting vahvistavat, että Altmaier ei ollutkaan niin kovin väärässä tuossa biljoonalaskelmassaan.

Myös vaatiessaan „sähkön hinnalle jarrua“ Altmaier oli jo ympäristöministerinä vuonna 2012 ollut valmis konflikteihin – josta syystä hänestä ei pidetty. Hän vaati tuolloin, että uusiutuvan energian tuottajien olisi pitänyt osallistua jo liikaa kasvavaan tukimaksuun eräänlaisen ”energia-solidaarisuuden” kautta. Valtion takaama tuki uusiutuvalle energialle olisi korvattava markkinoiden ja kilpailun avulla. Vihreän energian kannattajat olivat raivoissaan.

„The new boss of the german Energiewende“

Ei ihmetytä, että nyt valtiovarainministerinä Altmaier on edelleen samaa mieltä. Saksan uusiutuvan energian tuen hän mainitsi Berliinin konferenssissa vain siten, että tämä aiemmin ”maailman anteliain tukijärjestelmä” oli ollut syynä energiakäänteessä muutama vuosi sitten tapahtuneeseen ”vakavaan kriisiin”. Näistä ”menneisyyden virheistä” muut maat voivat ottaa oppia.

Altmaierin huolestuttava viesti kansainväliselle uusiutuvan energian alalle: Energiakäänne on vaikeampi toteuttaa kuin mitä uskotaan ja kestää kauemmin kuin monet luulevat. Ekologinen muutos on kuin ”kansantalouden avoimeen sydämeen tehtävä leikkaus” ja sen lisäksi ”pitkäkestoinen projekti”. Altmaierin neuvo ulkomaisille poliitikoille: ”Aloittakaa heti, jos haluatte nähdä tuloksia vielä 20 vuoden kuluttua.”

Kansainväliset energiakäänteen päähenkilöt olivat kaiketi odottaneet Altmaierilta enemmän kannatusta. Brittijuontajahan esitteli hänet sanoilla ”Saksan energiakäänteen uusi pomo”. Sen sijaan ministeri jopa uskalsi tämän yleisön edessä puhua ”kovasta taistelusta täydellistä energiakatkosta vastaan” ja käyttää siis sellaista sanaa, joka on ollut ja on edelleen uusiutuvan energian piirissä täydellinen tabu. Eikä siinä edes kaikki.

Uusiutuvan tuet loppumassa

Niinpä tämä uusi energiakäänteen pomo ennusti pikaista valtion avustusten päättymistä uusiutuville – ja totta kai aiheutti sillä tukiin tottuneille uusiutuvien toimijoille täydellisen mielenmasennuksen: ”Oletan, että uusiutuvat jo lähiaikoina, siis jo 4 - 5 vuoden kuluttua ovat saavuttaneet kilpailukykynsä täydessä mitassa ja että sitten me voimme rahoittaa uusiutuvan energian ilman tukimaksuja.”

Sellaisesta puheesta ei pidetty. ”Altmaierin pitäisi järjestää suunnitteluvarmuus ja selvät reunaehdot, eikä aiheuttaa uusiutuvien alalla lisää epävarmuutta”, vihreiden parlamentaarikko Anton Hofreiter menosi.

Eikä energiakäänne ole mikään pitkäaikaisprojekti: ” Seuraava tärkeä askel uusiutuvien menestymiselle on hiilen käytön lopettaminen”, Hofreiter sanoi. ”Saksan hallituksen on huolehdittava siitä heti.” Greenpeacekin oli sitä mieltä, että ”Altmaier kiertää kuumaa puuroa”, sen on ”vielä tänä vuonna lopetettava likaisimmat hiilivoimalaitokset.”

Altmeier ei paennut kritiikkiä. Saksan hallitus haluaa edelleen, että hiilisähkön päästöt vähenevät 60 prosenttia vuoteen 2030 mennessä. Mutta koska Saksa päätti G7-huippukokouksessa luopua ydinenergiasta, on haaste nyt ”kaksinkertainen”. Neljän ministerin johtaman komission on määrä neuvotella hiilivoimaloiden lopettamisen mahdollisuudesta lähikuukausien aikana.

© Axel Springer SE. 

sunnuntai 15. huhtikuuta 2018

Häätö Rossenthinista

Artikkeli julkaistu 18.3.2006, ”Pommersche Zeitung” (suomennettuna Pommerin lehti) –sanomalehdessä. Lehti ilmestyy Lyypekissä. Lehtileike oli ostamani kirjan ”Die deutschen Vertriebenen” (Saksalaiset pakolaiset) välissä. Kirja käsittelee 12-14  miljoonan saksalaisen ja saksalaissyntyisen asukkaan kohtelua Neuvostoliiton valloittamilla alueilla ja pakoa noilta alueilta sodan jälkeen. Saksalaiset olivat asuttaneet noita seutuja jo noin kuuudensadan vuoden ajan. 

 

http://www.pommersche-landsmannschaft.de/Pommersche_Zeitung/index.html

  

 

 Saksa 1937

Pommeri on historiallinen ja maantieteellinen alue Keski-Euroopassa. Se käsittää Saksan koillisen ja Puolan luoteisen osan, eli Oder-joen suistoa ympäröivän Itämeren etelärannikon. Pommeri sijaitsee Itämeren Pommerinlahden rannoilla ja Oderinhaffin (eli Stettininhaffin tai Szczecininhaffin) ympärillä.

Rossenthinin kyllä ennen sotia

Kylän valloituksesta alkoi naisiin ja tyttöihin kohdistunut vaino

4. maaliskuuta 1945, sunnuntaina, aamulla kello 5, tulivat venäläiset meidän kyläämme Rossenthiniin.  He olivat tulleet kuuden kilometrin päähän Kolbergistä ja asettautuivat asemiin kylään ja pelloille. Edellisenä iltana meille ilmoitettiin, että meidän pitäisi laittaa vaunut valmiiksi lähtöön. Meidän tilallamme olin minä neljän tyttäreni, joista nuorin oli 11, sekä nuoren venäläisen kanssa, joka oli meille ohjattu työntekijäksi. Hän oli rauhallinen, hiljainen poika, josta kovasti pidimme ja joka halusi paeta kanssamme.

Mieheni oli kutsuttu vielä kansanrynnäkköön. (Volkssturm, kirjaimellisesti kansanrynnäkkö, oli natsi-Saksan viimeisinä kuukausinaan nostama kansallinen puolisotilaallinen organisaatio, eräänlaiset kodinturvajoukot. Se oli suurimman osan henkilöstöresursseistaan loppuun kuluttaneen Saksan viimeinen hätäkeino toisen maailmansodan lopussa, vihollisen tunkeutuessa Saksaan sekä idästä että lännestä.) Olimme pakanneet yöllä emmekä olleet nukkuneet lainkaan. Kun kuulimme kadulla vaimeaa huutoa, luulimme meidän sotilaiden olevan asialla. Mutta heti kohta iskettiin ovet ja ikkunat säpäleiksi. Koko sisustus rikottiin päivän kuluessa ja vuoteet silvottiin auki. Me pakenimme ulos naapuriin, mutta yhdessä heidän kanssaan meidän oli asetuttava seinän viereen ja me luulimme viimeisen hetkemme koittaneen. Meidät kuitenkin vain tutkittiin, ja kuulimme yhä uudelleen sanan ”uuri”. Kaikkialla näimme konepistooleja, jotka osoittivat meitä kohti.  Äkkiä alkoi sekava ampuminen, kylä peittyi sumuun ja yllämme lensi koneita, jotka pudottivat pommeja kylän lähelle. Samana iltana alkoi tyttöjen ja naisten ajojahti. Villisti huitova tataari repi yhden tytön, joka oli vielä lapsi, luokseen. Tyttö yritti pitää äidistään kiinni. Kirkuvista avunhuudoista eikä kuolemaa pelkäävistä silmistä välitetty mitään.

Yksi äiti, joka piti kiinni molemmista nuorimmista tyttäristään ja yritti paeta venäläisen otetta, ammuttiin kaikkien nähden. Vanhinta sisaruksista pahoinpideltiin niin, että hän kuoli vammoihinsa myöhemmin hirvittävän tuskallisesti. Koko hänen kehonsa oli täynnä ruhjeita. Hän ei ollut ainoa, joka kuoli pahoinpitelyn seurauksena. Puolalaiset sotilaat tekivät samaa mitä venäläisetkin. Nuoret puolalaiset olivat kärkyttäjiä, he istuivat hevosten selässä, heillä oli pitkät ruoskat kädessä ja he ajoivat tyttöjä peltojen yli venäläisten leiriin. Pyysin yhtä puolalaista sotilasta, joka haukkui meitä saksan kielellä, ampumaan meidät kaikki, jotta kaikki tämä päättyisi. Eiväthän tällaista meille tekevät olleet ollenkaan edes ihmisiä.

Ammuntaa kesti aina 18. maaliskuuta asti. Koko aikana emme voineet riisua vaatteitamme emmekä saaneet hetkenkään rauhaa, jotta olisimme voineet edes vähän levätä. Kun Kolberg menetettiin, kylässä tuli hiljaista, mutta venäläiset tulivat silti isoina joukkoina takaisin. Me olimme laittaneet vaunut valmiiksi ja kun oli vaarallista, siitä kulki viesti. Mutta miltä kylä nyt näytti? Meidän taloon ei voinut mennä, hirveä haju. Lattialla oli ulosteita ja likaa, me menimme piiloon heinävintille.

Ulkona lojui kuolleita loppuun ajettuja eläinraatoja ja hevoskärryjen hevosia, jotka eivät olleet jaksaneet enempää. Kaduilla ja ojissa makasi kuolleita sotilaita, lapsia ja vanha metsänhoitaja univormussaan. Kadulla kaatuneita ajopelejä, jotka panssarit olivat särkeneet käyttökelvottomiksi. Kylämme asukkaat olivat kaivaneet hautoja kuolleille. Meidän oli lähdettävä kylästä, meidän sotavangeillemme järjestettiin leiri. Venäläiset perustivat päämajoja, sinne ajettiin myös kotieläimet. Meidän piti tehdä siellä työtä, korjasimme myös viljan ja puimme vuorokauden ympäri. Ruokaa oli niukasti. Vähäsen leipää, silloin tällöin tapettiin sairas eläin. Puhkesi lavantauti, paljon ihmisiä kuoli.

Yhä lisää puolalaisia tuli kyläämme. Syyskuussa joka puolelle oli naulattu julisteita, että meidän on lähdettävä maasta. Belgardissa koottiin junia, jotka tulivat Scheuneen asti. Monet olivatkin jo menossa sinne. Yksi tuttu tuli takaisin ja sanoi meille, ettemme menisi Belgardiin. Puolalaiset pitivät siellä kauheaa majaansa. Ihmiset pakotettiin karjavaunuihin ja junat seisoivat jossain maastossa päiväkausia. Jos he tulivat levottomuksi, heidän päälleen heitettiin valkoista jauhetta, ja he alkoivat käyttäytyä järjettömästi. Minä en ollut tuollaisessa mukana, mutta kuulin sitä muutamalta kylämme asukkaalta, jotka olivat olleet noissa vaunuissa.

Emme sitten menneet lokakuun alussa Belgardiin, vaan Kolbergin satamaan ja odotimme siellä tilaisuutta päästä pois. Siellä oli vähemmän puolalaisia, mutta sitäkin enemmän venäläisiä. Vihdoin, marraskuun lopulla meitä onnisti. Swinemündiläinen kalastaja, joka palveli venäläisiä ajopelillään satamassa, otti meidät mukaansa. Satamassa meillä oli vielä useita vaikeita viikkoja, sinne oli tullut yhä enemmän väkeä, jotka kaikki halusivat pois, ja kun illalla tuli pimeää, kuului joka puolella huutoa. Siellä myös ammuskeltiin ja monet kuolivat. Venäläiset ryöstelivät. Swinemündestä päästiin Wolgastin ja Stralsundin kautta Berliiniin.

Oli vaikea ymmärtää, miten maailma siellä voi olla niin rauhallinen. Voimme käydä yöksi pitkäksemme, joskaan ei ollut olkia eikä peittoja eikä lämmintä ateriaa. Kun pakolaisjunamme saapui aamulla viideltä Berliinin asemalle, taas kerran venäläiset ottivat meidät vastaan. Jos heistä joku piti jotain kädessään, hän pääsi siitä nopeasti eroon. Joulukuun puoliväli oli jo ohi, joulu tulossa.  Uuden vuoden puolelle olimme vielä Berliinissä leirissä, armeijan seppäoppipojan tiloissa, ilman ikkunoita mutta jossa tyhjät sängyt, ja oli lämmintä ruokaa, joskin vain vesilientä ja pala kuivaa leipää.

Tammikuussa tulimme sairaina perille Hannoveriin. Hyvä hoiva, jota saimme tosin vain yhden päivän, oli meille liikaa. Hannoveriin emme voineet jäädä, joten menimme maalle sukulaisten luo.

Nöyryydellä ja kiitollisuudella muistelen vieläkin uskomatonta pelastumistamme ja samalla muistelen hiljaisella ikävällä menetettyä kotiamme.

Erna Stein, s. Steinkrauß †

Lähettänyt Irene Greschik-Stein, kirjoittajan tytär. Teksti oli kirjoitettu vain muutama kuukausi tapahtuneen jälkeen. 

 Berliinissä sairaalassa hoidetaan nälkiintynyttä naista.

lauantai 14. huhtikuuta 2018

Oi ihana byrokratia

Eli harmitusta "Teleoperaattorin toimintaa ja veronpalautusta ja suomalaista rehellisyyttä"

Olipa kerran puhelinyhtiö, jolla kaunis naisen nimi,  ja sillä sisaryhtiö mutta eri nimellä. Asuin Saksassa, mutta kävin Suomessa työni takia noin kuukausittain, joten arvelin Suomen matkapuhelimen tarpeelliseksi. Varsinkin, kun olihan minulla paitsi asuinmaani Saksan myös Ranskan matkapuhelin, jonka kanssa ei ollut ongelmia. Ranskassahan olin myös usein. Tein siis hakemuksen ja sain puhelinnumeron.

Vaan ei se numero alkanut toimia. Ei tapahtunut mitään. Kyselin perään useamman kerran. Sitä puhelinyhtiössä tosin ihmeteltiin, muttei sanottu syytä, miksi puhelin ei toimi. Sitten Suomessa asuva serkkuni puuttui asiaan. Hänellekään ei annettu minkäänlaista syytä siihen, miksei puhelin toimi. Mutta hänpä sattui tuntemaan yhden puhelinyhtiön henkilöstöstä, jota hän pyysi ottamaan asiasta selvää. Selvisi: ulkomailla asuvan on maksettava pantti, € 700 euroa. Se on toki loogista, ulkomaalainen saattaa hävitä maksamatta laskujaan. Mutta miksi kukaan ei pystynyt tuota asiaa puhelinyhtiössä kertomaan? No, asia ratkesi sitten sillä, että osoitteeni yhtäkkiä muuttuikin serkkuni osoitteeksi, siis paperilla vain…

Puhelin toimi hyvin. Tarvitsin sitä rajoittaakseni valtavaa puhelinlaskuani. Saksan veroviranomaiset hmettelivät puhelinlaskuni suuruutta. Saksassa tuohon aikaan kännykkä oli harvinainen, koska sen käyttömaksut olivat hyvin kalliita. Vastasin, että soitan yksinomaan Suomen matkapuhelimiin, sillä Suomessa ei ole lankapuhelimia… Veroviranomainen päivitteli asiaa suuresti, mutta hyväksyi selitykseni otettuaan asiasta selvää.

Muutin jossain vaiheessa Suomeen. Numeroni on edelleen sama, mutta operaattori toinen. Olin samalla hankkinut nettitikun, jolla kuitenkin sain yhteyden vain silloin tällöin ja lopuksi en lainkaan. Valitin yhtiölle kerran jos toisenkin, tuloksetta. Luvattiin sitä sun tätä… jaa ei teillä toimi… kyllä siellä pitäisi… Sitten aloin saada perintätoimistolta uhkauksia maksamattomista laskuista. Kyselin perään, missä laskut ja miksi, ja eihän minulla ole toimivaa nettiyhteyttäkään. Samanaikaisesti saman teleoperaattorin markkinointimies pommitti minua puheluillaan ja lupasi viisi hyvää ja kuusi kaunista, jos lisää maksaisin. Intrum puolestaan lisäsi palkkiotaan jokaisen kirjeensä myötä. Penäsin kerta toisensa jälkeen puhelinyhtiöltä toimivaa nettiyhteyttä, muussa tapauksessa irtisanomista,  ja toisaalta  laskua puhelimesta. Soittelin monta kertaa operaattorille; siellä yhdistettiin paikasta toiseen, ja joka kerran kivenkovaan väitettiin, että kyllä toimii ja että oli lähetetty useita laskuja ja jokaisesta muistutus. Viimeisin ehdotus operaattorin puolelta oli, että kävisin paikallisessa postissa kysymässä, olisiko siellä minulle laskuja.. Ajatelkaapa: minä menen postiin – siis nykymaailmassa mihin?? – ja kysyn, onko minulle tullut laskuja teleoperaattorilta. Milloin? En tiedä...  Laitetaan siis kysely – kenelle ja mistä? Siinä vaiheessa sain tarpeekseni lupauksista ja kirjoitin yhtiön pääjohtajalle henkilökohtaisen kirjeen. Välittömästi alkoi tapahtua. Sain puhelun palvelupäälliköltä, joka lupasi selvittää asiat. Lopputulos: nettiyhteys irtisanottiin, ja puhelinyhtiö oli unohtanut lähettää laskut - tieto maksusta oli mennyt yksinomaan perintätoimistolle, operaattorin tietojärjestelmästä olikin löytynyt virhe… Maksoin alkuperäiset laskut ja vaihdoin operaattoria. Sen jälkeen on toiminut. 

 

Piirros: Soile Toivonen

Anoin jossain vaiheessa veronpalautusta monista matkoistani Suomessa, joita siis ajelin eri firmojen ja vuokrafirmojen autoilla noin kerran kuukaudessa ympäri Suomen. Tätä samaa EU:n sisäisten sopimusten mukaista veronpalautusta olin hakenut monelle suomalaiselle PK-yritykselle Saksasta ja Ranskasta, menestyksellä, mikseipä siis sama pätisi minuun itseenikin. Olisi pätenyt kyllä, mutta ehdot Suomessa olivat kovat. Jokaisesta kilometristä on oltava todiste, ajopäiväkirja siis. Sen ymmärrän. Mutta lisäksi olisi pitänyt olla jokaiselta auton omistajalta kirjallinen todiste siitä, että juuri minä olin ajanut autoa, tarkat tiedot milloin ja minne ja miten monta kilometriä, auton ostovuosi ja ostohinta sekä vuosittain autolla ajetut kilometrit. Arvannette, mitä autojen omistajat – PK-yrittäjät - tässä kohdin ajattelivat. Tässä vaiheessa luovuin noista muutamista satasista.

Laskelmani mukaan minulta jäi saamatta suomalaisilta yrittäjiltä noin €70.000 heille tehdystä työstä… Se siitä suomalaisten rehellisyydestä. Kun yritin periä saataviani Justiinan kautta, justiina kyllä komeasti laskutti aina perittävän summan mukaan ja sen kolmella kielellä, mutta mitään ei tapahtunut. Kirkkain silmin väittivät suomalaiset, etten mitään ollut tehnytkään…

Onneksi on myös muunlaisia suomalaisia, muuten en varmaan olisi hengissä.

tiistai 10. huhtikuuta 2018

Jos jäät työttömäksi Saksassa

Tässä mielestäni erinomainen raportti sille, joka jää Saksassa työttömäksi. 

https://tyopaikkasaksassa.com/2017/06/08/tyoetoen-saksassa/

maanantai 9. huhtikuuta 2018

Junalla Saksassa

Voi taivas sentään! Ajattelin jo vuosia sitten kirjoittaa Saksan rautateistä, mutta se osoittautui mahdottoman valtavaksi tehtäväksi. Seuraavassa kuitenkin lyhyt yhteenveto. 

Saksassa on toki Deutsche Bahn (DB) eli valtion rautatiet. Se syntyi vuonna 1994 yhdistäen Deutsche Bundesbahnin eli Saksan Liittotasavallan valtion rautatiet ja Deutsche Reichsbahnin eli DDR:n rautatiet. Yhtiö on 100% valtion omistuksessa. DB on Keski-Euroopan suurin rautatieyhtiö ja toimii myös ulkomailla. 

 

Yhtiö koostuu monista osista: henkilölähiliikenteestä, kaukoliikenteestä ja rahtiliikenteestä. Vuonna 2016 yhtiö kuljetti 4,4 miljoonaa matkustajaa ja liikutti 277 miljoonaa tonnia tavaraa. Yhtiöllä 323.000 työntekijää, vajaat parisataatuhatta Saksassa. 

Köln. Rautatieasema katon alla, tuomiokirkon vieressä.

Rataa vähemmän, liikennettä enemmän. Rataa oli 1994 noin 44.600 kilometriä, nykyisin 38.500. Suomessa 5.919 km. Mutta väkeäkin on Saksassa n. 15 kertaa enemmän kuin Suomessa. 

 Kaukojunaverkosto

Saksassa kulkee päivittäin noin 40.000 junaa. Viime vuonna 94,1% junista kulki aikataulun mukaisesti. Rautatieliikenne on kasvanut vuodesta 1994 yli 40%, tavaraliikenne jopa 60%. Nykyisin Saksassa junat kulkevat vuodessa yli miljardi kilometriä.

Berliini, päärautatieasema

 

Ei tässä vielä läheskään kaikki. Saksassa toimii myös noin 170 yksityistä rautatieyhtiötä.  Ja sitten ovat toki myös kaupunkien ja kuntien lähijunat, lisäksi metrot ja raitiovaunut, sekä bussit… Missään et ikinä jää Saksassa ilman liikenneyhteyksiä. Et edes maaseudulla. Suomalainen mieheni on sitä mieltä, että kaikki Saksassa ajavat vain autoilla. Taitaapa olla varsin väärässä…

Vautsi, Saksassa on hienoa matkustaa junalla. Mutta valitettavasti se ei ole halpaa... netissä voi kivasti varata osoitteessa bahn.de, ja muista kysyä erikoistarjouksia, sillä niitä on!

Tietoja minusta

Pirjo

Tarkastele profiilia

Sisällön tarjoaa Blogger.