Yhä vieläkö laitat ruokaa kotona?

Naiset Saksassa ennen olivat ennen ensimmäistä maailmansotaa etupäässä kotiäiteja ja päätehtävä ruoanlaitto. Nykysaksalaisista naisista n. 77,5% (3/2019) käy kodin ulkopuolisissa töissä… (eli se mitä sinä olet aikoinaan saksalaisisa naisista kuullut tai oppinut, ei enää pidä paikkaansa.)
 

Moderni kotirouva sai koulutuksensa 1800-luvun puolivälistä alkaen kotitalouskouluissa. Kukaan ei ajatellutkaan mitään sukupuolten asemaa saati roolijakoa. Kotirouva oli tavallinen ammatti, mutta vielä tuolloin ei ollut minkäänlaista varsinaista työpaikkaa tällaiselle ammatille. 

 Keittiö 1600-luvulla. Werdenfelsin museo, Garmisch-Partenkirchen

Teollistuminen sai aikaan sen, että yhä enemmän ihmisiä muutti kaupunkeihin, ja siksi kaupungeissa asuintilat kävivät ahtaiksi. Aluksi rakennettiin samalla tavalla kuin antiikin Roomassa. Rakennuksissa ei juurikaan ollut juoksevaa vettä tai viemäriä saati kaasua tai sähköä. Viemäreitä rakennettiin Pariisiin vasta 1850, Lontooseen 1859, Müncheniin 1862 ja Wieniin 1873. Hygienia oli mitä oli. Lontooseen tulivat ensimmäiset kaasuputket 1807, Berliiniin 1826, mutta kesti vuosikymmeniä, ennen kuin jokaisessa talossa oli tarvittava tekniikka. Suurkaupunkien sähköistyminen alkoi 1880 ja jatkui pitkään vielä ensimmäisen maailmansodan jälkeenkin. 

Vasta ensimmäisen maailmansodan päättymisen jälkeen alkoi sosiaalinen vapautuminen. Uusi työlainsäädäntö, minimipalkat, kiinteät työajat nostavat kotiapulaisten palkkoja. Teollisuudessa tienasi paremmin. Perheenäidille ei jänyt muuta vaihtoehtoa kuin huolehtia itse taloudestaan.

Nykyinen, uusi, meille itsestään selvä avoin keittiö minimoi sen tilan, jonka keittiö asunnossa tarvitsee poistamalla häiritsevät seinät ja siten lisäämällä asunnossa liikkumisen vapautta. 

 

Suunnittelija Georg Muche suunnitteli tämän keittiön taloon, joka kantaa nimeä ”Haus am Horn”. Se rakennettiin ensimmäistä Baushaus-näyttelyä varten Weimariin vuonna 1923. Nykyisin se on museona.

Bauhaus-koulu 1919-1925 Weimarissa ja sen jälkeen Dessaussa ja Berliinissä  on vaikuttanut arkkitehtuuriimme ja teolliseen tuotantoomme enemmän kuin ehkä mikään muu viime vuosisadalla. Bauhaus ei sinänsä vaikuttanut suuresti nykykeittiöihimme, mutta oli silti aivan uraauurtava: kulman yli menevä yksiosainen työtaso, sen yllä kaapit seinillä olivat jotain aivan käsittämättömän uutta.

Bauhaus-koulun johtajan Walter Gropiuksen vaimo Ise tosin jo suunnitteli erilaisia keittiössä tarpeellisia uudistuksia, mutta kuuluisaksi tuli nk. Frankfurtin keittiö, jonka suunnitteli Margarethe Schütte-Lihotzky 1916. Tämä Wienissä opiskellut arkkitehti ottaa mallia junan ruokatiskistä, panee keittiötoiminnat ”riviin” ja tekee keittiöstä seisovan työpaikan. Näin ei tarvita paljon tilaa, keittiö on helppo ja halpa toteuttaa ja nopeuttaa kaikkia keittiössä tehtäviä töitä. Tosin eihän se vielä „vapauttanut“ saksalaisia naisia, he olivat vasta äskettäin saaneet mahdollisuuden opiskella ja äänestää. Eikä tätä wieniläistä naisarkkitehtia oikein kukaan halunnut.

„Frankfurtin keittiö“ oli pelkkä työpaikka. Ruoanlaitto ei vielä kuulunut perheen yhteisiin toimiin, vaan keittiö oli kotiin jäävän vaimon työpaikka. Naiset laittoivat ruoan yksin, itse asiassa lähes salassa, sillä miehet ja miespuoliset lapset yrittivät välttää näitä toimia missä ikinä kykenivät.

Tässä maailman mittakaavassa ensimmäisessä integroidussa keittiössä oli vain vajaa seitsemän neliötä tilaa, mutta siellä oli paljon uutta: silityslauta oli helppo poistaa käytöstä taittamalla se saranoistaan alaspäin, astiateline tiskipöydän yläpuolella poisti astioiden kuivaamistarpeen ja jätteet katosivat kätevästi roskiin työpöydässä olevan aukon kautta. Syvänsinisen värin tarkoitus oli karkottaa kärpäset, ja lattian siivoamista helpotti betoninen jalkalista. (Se suomalainen keksintö oli laittaa tuo teline oven taakse.)

Kritiikkiä tuli rajusti. Ajan myötä tarvittiin lisäksi monta muutakin uudistusta: keittiön koneistus. 1920-luvulla keittiössä oli vain erillinen tiskipöytä, erillinen hella ja kaapit. Tarvittiin vielä jääkaappi, uuni, leivänleikkuukone, vatkain, kahvinkeitin ja ties mitä, kaikki samaan tilaan.  Samaan aikaan kuitenkin tapahtui toinenkin suuri muutos: elintarvikkeita ei enää tehtykään omassa puutarhassa ja pihassa, vaan niitä alettiin tehdä teollisesti. Näin keittiöstä tuli lisäksi varasto. 

Frankfurtin keittiötä valmistettiin vuosina 1926-1930  10.000 kappaletta arkkitehti Ernst Mayn suunnittelemaa Frankfurtin korttelia varten. 

 

Näistä keittöistä sitten useimmat tuhottiin 1980-luvun uudistusten myötä. Joitakin harvoja on vielä olemassa. Joitakin muita on vielä museoissa. 

Mitä meillä nyt on? Tuhosimmeko mekin 1950-luvun keittiömme? Ajatteleeko kukaan, että itsestäänselvyys nykykeittiömme on oikea tehokeskus?

Minä olin ja olen ylpeä Poggenpohl-keittiöstäni. Se oli paitsi saksalaisen toimiva,  niin myös tyylikäs.