Nämä Allensbachin aikaiset työntekijäni Kris ja Katrin pitivät - ja pitävät yhä - minua vähän erikoisena. Kummallisena. Vähän tärähtäneenä. Hehän kuuntelivat ne autontilaustarinat ihan livenä.
Toinen heistä uskalsi sanoa suoraan, että joissain asioissa olen täysin bala-bala. Tekivät onneksi työnsä kuten pitikin... :-)
Sanoin tälle toiselle, että kokeillaan, voiko sitä "tilata" mitä vaan. Sitten hän keitti meille, minulle ja itselleen, kahvit. Toinen työntekijöistäni oli jo lähtenyt, hän lähti kotiin aina vähän aiemmin kuin tämä kahvinkeittäjä. Totesi sitten kahvia laittaessaan, että kas, eihän meillä ole maitoa kahviin.
Minä sanoin sillä minuutilla ääneen: "Rakas Jumala/maailmankaikkeus, tilaan kahviini maitoa, nyt heti. Kiitos." Kahvin valmistuttua sihteerini kaataa minulle kahvin kuppiin. Täysin samalla hetkellä ovi avautuu, toinen sihteerini tulee sisään, ei sano mitään, mutta näkee, että minulla ei ole maitoa kahvissa, avaa kassinsa, ottaa sieltä maitopurkin, avaa sen ja kaataa maitoa kahviini.
Sanomatta mitään naiset katselevat vuoronperään minua ja toisiaan. Naisten ilmeet saatatte kuvitella...
Pienen hiljaisuuden jälkeen tämä toinen avaa suunsa: "Tiesin että meillä ei ole kahvimaitoa. Niin päätin, kun kävin kaupassa, tuoda maidon suoraan tänne, enkä viedä sitä ensin kotiin."
Niinpä näin. Sattuu ja tapahtuu. Sattumaa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti