Myrsky 1999 ja mitä siitä seurasi

Viime yönä Euroopan yli pyyhki vauhdikas myrsky. Satavarmasti alkaa kohta puhelin soida: teetkö sitä tätä tuota, onko puunkaatotöitä?

Sai muistamaan edellistä myrskyä. Olin kesällä 1999 perustanut toiminimen ja saanut toimitilat Allensbachin teknologiakeskuksesta. Yksi ehto tiloille oli, että yritys ei kaatuisi seuraavan viiden vuoden kuluessa. Ei ole kaatunut, on vain vaihtanut paikkakuntaa, sen jopa useampaan kertaan. Palvelin on vieläkin teknologiakeskuksessa (tza.de) ja suhteet kunnossa sinnepäin.

Lothar-myrsky kävi toisena joulupäivänä 1999. Keskipäivän aikoihin. Olin tuolloin kotona Allensbachin talossamme, mies työpaikallaan Konstanzin teknisellä korkeakoululla ja tytär Konstanzin musiikkikoululla, jossa hän kävi ystävänsä kanssa harjoittelemassa, duettoja soittamassa.

Me pikkupojan kanssa katselemme ikkunasta, näemme tuulen voimistuvan. Tuuli voimistuu, katu pöllyää. Alkaa sadella - heti vaakasuoraan. Kuluu kolaus - naapurin pihapuu kaatuu kadulle. Näemme, miten vastapäisen naapuritalon katon kulma, pitkä pino kattotiiliä, lähtee lentoon tuulen mukana. Näemme, miten toisen naapurimme pihakoivu huojuu ja kaatuu, suoraan talon kulmalle särkien katon.

Mies soittaa kaupungista, että kävisin ullakolla katsomassa, onko meidän talomme katto vielä tallella. Hän ei uskalla lähteä autolla minnekään, sillä ympärillä on niin paljon kaatuneita puita.

Tytär soittaa myös kaupungista, Wollmatingenin asemalta. Sanoo että näki juuri miten aseman vieressä olevan ammattikoulun koko katto siirtyi viereiselle tielle. Aivan kuin sen olisi näkymätön käsi nostanut ja laskenut rakennuksen viereen. Juna kuitenkin kuulemma kulkee; hän oli tulossa kotiin, koska oli hänen vuoronsa toimia kanttorina iltakirkossa.

Heti sen jälkeen saan puhelun seurakuntamme papilta. Iltakirkko on alustavasti peruttu, koska puu on kaatunut kirkon katolle, eikä ole tietoa pitääkö se vettä...

Iltakirkko sitten kuitenkin pidettiin, sillä katto piti vettä. Sinä iltana oli iltakirkossa väkeä paikalla hyvin runsaasti!

Heti aamulla, joulun jälkeen, puhelin alkoi soida. Seurauksena töitä niin paljon, että piti ottaa apulainen töihin. Suomalaisia puunkorjaajia tuli Ranskaan pilvin pimein. Hyvin monet kuvittelivat voivansa vuolla kultaa. Näin ei missään valitettavasti ole. Työ on tehtävä yhtä hyvin kuin kotimaassakin, ja ulkomailla tulee kuluja, joista ei kotimaassa ole hajuakaan. Ilman kielitaitoa tai kielitaitoista apulaista suomalaisille tapahtui monenlaisia virheitä. Monet suomalaiset tekivät huonoa työtä, monet jobbarit eivät maksaneetkaan puunkaatajille, ja valitettavan moni suomalainen jätti minulle laskunsa maksamatta. Se siitä suomalaisten sataprosenttisesta luotettavuudesta.

Pitkään Luoteis-Ranskan maisemat olivat hirveän näköisiä, täynnä kaatunutta puuta. Saksalaiset hoitivat omat myrskytuhonsa systemaattisesti, Ranskassa kaatunutta, katkennutta ja märäntynyttä puuta on vieläkin pitkin mantereita suuria määriä. Minulle ranskan taitoisena tulivat Elsassin ja Lotringenin seudut tutuiksi. Muun muassa Baccarat, jossa tehdään kristallilasia.

Reinin rantojen Saksan puoleinen vuoristo Schwarzwald on suomalaiselle tuttu. Aivan yhtä kaunis, samanlainen vuoristoseutu joen Ranskan puolella, siis Vogeesit, on suomalaiselle täysin tuntematon...

Monet metsäpalstat ja tehtaat juostiin katsomassa, sopimukset tehtiin, puut korjattiin. Tuttua on minulla Saksan ja Ranskan metsänhoito, puunkorjuu, puunkuljetus, sahaus, haketus, lastulevyt. Metsäkoneistakin ymmärrän jotain. 

Paras tulkkaustehtäväni on ollut selvitellä saksalaisen ja ranskalaisen puunkaatoriidoista syntyneitä välejä. Tämä ranskalainen oli elsassilainen ja tuolloin paikallisen metsäyhdistyksen palveluksessa, ja puhui saksaa. Molemmat siis puhuivat saksaa! Kun olin riidat selvittänyt, molemmat järjestivät minulle lisää töitä...