Kevään herkkuja

Ja minähän en ymmärrä ruuanlaitosta mitään. Sanoi opettaja koulussa. Anoppi sanoi, että ihminen voi oppia pitämään mistä vaan, jos oikein haluaa. Olen kyllä oppinut paljon elämän varrella, vaikkapa ompelemaan miehelle puvun. Ystävät tietävätkin, että tein itse kaikki vaatteemme entisessä elämässä, kun lapset olivat pieniä - vaikka opettaja koulussa sanoi, että minulla on kaksi vasenta kättä. Sittenkään en ole oppinut rakastamaan ruuanlaittoa. Se ei tarkoita etten sitä osaisi, vaan sitä, että vältän sitä niin kauan kuin ikinä pystyn.

Yksi rakkaimpia kirjojani on kuitenkin Irmeli Kopisto-Menzelin ”Saksalainen keittiö – herkkuja Badenista ja Elsassista”. Minulla ei täällä ole tarvikkeita mistä näitä ruokia tehdä, mutta kirja on ehtymätön ilon aihe: katselen kuvia ja nautin reseptien ja niiden taustojen ja historian lukemisesta.

Anoppi opetti tekemään oman kotiseutunsa Saarlandin herkkuja, kuten voikukka- ja ruohosipulisalaattia ja perunakeittoa, jota syödään omenatortun kanssa, ja papukeittoa luumupiirakan kanssa, ja kaikenlaisia muitakin kakkuja, ja ja… Parhaat grillimakkarat Saksassa saa Völklingenin grillikioskista; aja A620-baanalta alas kaupunkiin ja liikenneympyrästä vasemmalle, siitä sillan ali, siellä se on heti vasemmalla…

Völklingenin entinen rautaruukki on nykyisin maailman kulttuuriperintöä. Juuri sitä mitä esimerkiksi lakkautettu Kaukaan saha voisi olla… jos täkäläisillä olisi vähänkin mielikuvitusta.



No, siinä anoppi oli oikeassa, että hänen kotiseutunsa Saarlandin ruoka on maukasta! Saattaa olla, että Ranskan läheisyys on vaikuttanut ruokavalioon… Tosin rajan takana etelässä on saksankielinen Lotringen ja lännessä Luxemburg. Kuuluisin lotringerilainen Suomessa lienee kaksikielisenä kasvanut Patricia Kaas - jolla on ranskalainen isä ja saksalainen äiti.

Tyypillisiä omassa pihassa kasvavia juureksia ja vihanneksia ovat perunat, sipuli, pavut sekä purjo. Tässäpä kerron kuitenkin vain kahdesta salaatista ja siitä perunakeitosta. Kevään tuoreisiin salaatteihin siis kuuluu voikukka. Koska sen syömisen jälkeen usein myös kovasti hiekkalaatikolle juoksuttaa, sitä kutsutaan myös nimellä ”Bettseicher” eli vuoteenkastelijaksi. – Ai jaa, tämä ei kuulunut asiaan? ;-)

Voikukkasalaatti tehdään näin: Kerää mahdollisimman pehmeitä, uusia voikukan lehtiä. Eikä sitten tien vierestä. Leikkaa sipulia hienoksi ja ripottele sipulin päälle suolaa. Näin sipulista tulee miedompaa. Voit lisätä myös hienonnetun valkosipulin kynnen. Pese lehdet hyvin hyvin huolellisesti. Laita ne likoon lämpimään veteen, näin ne eivät maistu kitkerälle. Vettä voit kaataa välillä pois ja lisätä taas.
Sitten kastike: vähän etikkaa, hapankermaa (tai smetanaa) ja pari teelusikallista sokeria. Sokeria tarvitaan, koska voikukka on kitkerä kasvi. Makeus tekee sille hyvää. Toki voit käyttää myös hunajaa. Sitten leikkaat lehdet pieniksi. Sekoita kastike ja voikukan lehdet.

Vaihtoehto: minkä hyvänsä vahvanmakuisen talvisalaatin kuten endiivin tai radiccion tai vuonankaalin kastike tehdään siten, että ruskistetaan pannussa muutama hienoksi leikattu meetvurstin- tai pekoninpala, ja joukkoon lisätään öljyä, etikkaa, sipulia, suolaa, pippuria. Saksassa salaatin kastike ei yleensä sisällä sokeria, yllä oleva taitaa olla ainoa poikkeus jonka minä tiedän.

En ole vielä löytänyt yhtäkään maukasta salaattikastiketta Suomessa. Kaikissa on sokeria. Lapseni kieltäytyivät nuorempana syömästä mitään salaattia Suomessa, koska kastikkeissa oli sokeria. Se oli heistä outoa ja pahanmakuista. Sama koskee makkaraa: miksi siihen laitetaan Suomessa sokeria? Miksi jokaikisessa einesruuassa on sokeria?

Ruohosipuli alkoi Saaarlandissa näihin aikoihin vuodesta myös olla jo korkeaa. Myöhemmin siitä tulee kitkerä, salaatin aika on nyt. Ruohosipulisalaatin kastike on toisenlainen kuin tuo yllä oleva: hienonnetaan keitetty kananmunan keltuainen, siihen sekoitetaan öljy, etikka, suola ja pippuri. Munan keitetty valkuainen leikataan palasiksi ja sekoitetaan salaattiin.



Tarjoillaan paistettujen perunoiden kanssa. Siis EI ensin keitettyjen ja sitten paistettujen, vaan VAIN paistettujen! Raa’at perunat lohkotaan, öljyä pannuun, pannu tulelle, kansi kiinni ja siinä muhivat kypsiksi. Mausteeksi suolan ja pippurin lisäksi muskottia. Minä maustan perunani myös Provencen yrteillä.

Tässä perunakeiton helppo versio: Leikkaa 6 isoa perunaa pieniksi palasiksi. Lisää kanalientä ja keittojuureksia. Anna kiehua 20 - 30 minuuttia. Soseuta ja lisää vähän voita. Vatkaa pieni määrä kermaa, jossa joukossa hyppysellinen sokeria ja sekoita se keittoon.



Oikeastaan tähän pitäisi nyt kirjoittaa kevään herkusta parsasta. Kuoritaan, keitetään, syödään voin, keitettyjen perunoiden ja keitto- tai suolakinkun kanssa.

Hyvänen aika sentään. Minullehan tuli nälkä, mutta oikeastaan tapahtui paljon pahempaa: tuli kamala koti-ikävä.