Olen ajanut sen kahteen kertaan, kesällä 2006 ja 2007, ja kummallakin kerralla näin vain yhden Suomen rekisterissä olevan auton enkä Saksan rekisterissä ainuttakaan. Poikani sanoi vihaisena toisella kerralla: ”Ja minä en sitten lähde minnekään Latviaan ja Liettuaan!” Reitti ei siis näy olevan tuttu juuri kenellekään.
Itse asiassa reitti on hyvä ajaa ja Tallinnan ja Helsingin välinen yhteys on hyvä ja nopea. Vähän pitkähän ajoreitti on ja Hampuriin nähden väärässä paikassa, siksi ajoinkin muuten aina Tanskan ja Ruotsin kautta. Tiet ovat hyvässä kunnossa, ihmiset ystävällisiä, bensa halpaa ja ruoka halpaa ja hyvää. Rahaa en vaihtanut lainkaan ja hyvin meni kuitenkin. Tuntui tosin aika hullulta maksaa marketissa 1,5 euroa maksanutta vodkapulloa luottokortilla!
Vanhaa perua lienee ollut Latvian ja Liettuan rajalla rajamiehen kysely papereista. Monta virkapukuista miestä pyöri ympärillä ja halusi maksua rajan ylittämisestä. Ilmoitin moneen kertaan, että me olemme EU:ssa ja viime vuonna tässä samassa paikassa ei tarvinnut maksaa mitään. Selvästikin yritys oli lypsää meitä…
Ensimmäisellä kerralla teimme oikein turistimatkan: tutustuimme maitten pääkaupunkeihin. Varsin viehättäviä ovat kaikki kolme, Tallinna, Riika ja Vilna. Sen lisäksi tutustuimme muutamiin muihinkin kaupunkeihin sekä Liettuassa luonnonsuojelualueeseen.
Parkkipaikat "tilasin" aina ihan keskustasta ja ihan ilmaiseksi. Ja se onnistui jokaikisessä kaupungissa. Tosin Tallinnassa totesin jälkikäteen, että auto oli seisonut diplomaattien parkkipaikalla. Mutta olihan se ainoa saksalainen kuitenkin :-)
Ei ollut vaikeaa löytää yösijaa. Emme edes etsineet sen ihmeemmin. ”Tilasin” yösijan. Kerroin lapsilleni millaisessa paikassa haluan olla yötä ja mitä siellä pitää olla. Oma mökki ja järven rannalla. Eihän siinä sitten tietenkään niin käynyt, vaan yövyimme täystylsässä hotellissa jossain tien poskessa ja aamiaiseksi oli kaurapuuroa, jota yhtä lailla lapseni kuin minäkin inhoamme.
Mutta mitä tapahtuikaan seuraavana iltana! Tuli jo pimeää, olimme Liettuassa ei-missään maalla jossain pienessä kylässä, eikä yösijasta hajuakaan. Kävimme sitten paikallisessa pikkukaupassa kysymässä, missä voisimme olla yötä. Siellä myyjä ei puhunut mitään muuta kuin omaa kieltään, mutta viittoi meitä odottamaan. Soitti sitten jonnekin. Ihan pian tuli omalla autollaan varsin tyylikäs ja kielitaitoinen leidi, joka neuvoi meitä seuraamaan itseään. Emme juuri muuta osanneet kuin hämmästellä: oma mökki… Aamulla vasta näimme paikan kauneuden: iso omenapuutarha ja järven rannalla… Lomakylä, jossa olimme ainoat vieraat. Kaikkea oli… En ollut muistanut tarkentaa tilauksen päivää, koska tilaus kyllä toimitettiin mutta päivää myöhemmin!
Puola on asia erikseen. Tiet sielläkin hyvät. Mutta voi millaisia kuljettajia puolalaiset ovat. Vielä pahempia kuin suomalaiset. Vaan eivätköhän nuokin opi tavoille, ovathan ranskalaiset ja italialaisetkin oppineet :-)
Varsovasta oli aika hankalaa päästä pois, kun ei löydy mistään tienviittoja. Sama tilanne kuin muutama vuosi sitten Suomessa. Ajelet kaupungissa ympyrää eikä missään opastusta. Vanhana partiolaisena totesin auringon suunnasta ja kellonajasta, minne suuntaan piti lähteä.
Minulla ei todellakaan ole mitään kamalaa kerrottavaa. En nähnyt mitään varkaita enkä liftareita. Olen kymmenet kerrat todennut, että suomalaiselle ei voi sanoa että kaikki hyvin… heti tulee haukut perään…
Tyttären kommentti: ”Kannatti. Tämä Suomen matka oli Pohjois-Euroopan pääkaupunkien kierros: Kööpenhamina, Tukholma, Helsinki, Tallinna, Riika, Vilna, Varsova, Berliini.”
Me matkaamme joka kesä Via Baltican kahteen kertaan. Suomeen ja takaisin kotiin Etelä-Saksaan. Muita reittejä emme ole edes harkinneet, kun tuo on niin viehättävä. Puolan tiet ovat kovasti parantuneet ja Liettuan ja Latvian majoitusten taso ja varattavuus myös. Vain muutama hiukan pelottava kokemus on mahtunut mukaan, mutta mitään kansainvälisten käsimerkkien vilauttelua pahempaa ei ole koskaan meille tapahtunut.
VastaaPoista