Auton imagosta ja kohteliaisuudesta liikenteessä

Herättipä Bemarin Kiesi kesällä 2009 vinhan keskustelun auton omistajan imagosta.
Tuumasin tuohon, että kyllä se Kiesi minullekin auton myisi, vaikka nainen olenkin :-)
Kirjoitin siitä jutun www.finn-land.net:in verkkosivulle, ja Saksan arvovaltaisimman lehden Spiegelin nettiversio Spiegel online siteerasi juttuani. Ainakin siis ilmeisesti osaan kirjoittaa saksaksi ;-)

Mielenkiintoista on auton imago. Bemarilla on sama mielikuva kuin Suomessakin: sitä ajaa nuori, dynaaminen mies. Mutta Saksassa yhtälailla nuori, dynaaminen nainen.

Isolla Mersulla on täysin toisenlainen kuva. Tässä nimenomaan EN sano mitään auton todellisista ominaisuuksista enkä käyttötarkoituksesta, enkä siitä mitä siitä Suomessa ajatellaan, vain saksalaisten mielikuvasta. Enkä sano mitään niistä ammateista, joita seuraavassa mainitsen.

Saksassa isoa Mersua ajaa joko vakuutusvirkailija tai taksikuski - tai maanviljelijä. Tämä jälkimmäinen johtuu siitä, että dieselkäyttöinen auto on edullinen, ja maanviljelijät saavat dieselinsä edullisesti. Nämä vanhemmat herrasmiehet sitten pitävät kauan autoa, jota liikuttavat vähän.
Saksassa Mersun kuskista mielletään, että hän on vähän lässähtänyt, tärkeilevä, möhkömahainen mieshenkilö. Mersulla ei siksi juuri kilometrejä ajeta, se on olemassa näyttöä varten.

Audi on laadullisesti priimaa, mutta ei sovi minulle. Olisin A6:n kerran ostanut, mutta en pysty sitä ajamaan. Ne, jotka minut tuntevat, tulevat ihmettelemään seuraavaa: minä olen selvästi epäsuhtainen, epämuodostunut. Kyllä! Kas: jalat eivät yllä kaasu- ja jarrupolkimelle, jos istuin on sellaisessa asennossa, että näen ympärillä olevan liikenteen. Moni muukin auto on tehty pitkäjalkaisille, siis miehille, ja istuimelta en näe mitään. Tästä käytiin Brodmann seniorin kanssa kova vääntö. (Autoliike Brodman on Allensbachissa, missä asuin parikymmentä vuotta.) Brodman oli jopa valmis poistamaan ohjauspyörän alla olevan laatikonmallisen pökelön minun takiani... Suosittelen sitä autoliikettä siitä huolimatta. Siellä saa palvelua; liikettä (henkisesti) vetää nykyisin omistajan vaimo Ute... ja menestyksellä.

Myöhemmin kerrottuani tapahtuneesta muutamalle naistuttavalleni, osoittautui, että heillä on sama ongelma! Eivät ole voineet Audia ostaa. Audit on siis tehty miesten mittoihin, miehille. Bemarit ja Volvot ja Saabit jostain syystä eivät.

Jokaisen Saksasta ostetun henkilöauton nopeus on ollut käytävä testaamassa. Imagokysymys suomalaiselle? Minun päätäni alkaa paleltaa vasta yli kahdensadan nopeudessa. Olen ajanut Saksan halki ne tuhat kilometriä seitsemään tuntiin.

Se sen sijaan on aivan väärä luulo, että Saksassa saa ajaa mielin määrin. Kyllä saa, mutta vain, jos ei ole nopeusrajoituksia, ja sää sekä ruuhkat sallivat. Asuessani etelässä tiesin esimerkiksi varsin hyvin, että Stuttgartiin asti ne 140 km taittuivat hyvin tunnissa autolla kuin autolla, mutta seuraavat 10 km juuri ennen Stuttgartia saattoivat viedä toisen tunnin. Kahdesti olen ruuhkan takia myöhästynyt Rostockin laivasta. Onnettomuuksia moottoriteillä kun ei voi mitenkään edes ennakoida. Joka ei ole autolla Euroopassa liikkunut, ei edes tiedä mitä on oikea ruuhka, koska Suomessa ei sellaisia ole.

Kuitenkin liikenteen määrään nähden liikenne sujuu Saksassa erinomaisesti. Tietä annetaan tarpeen mukaan. Siellä on vain yksi ainoa vaikea, aggressiivinen kaupunki: Frankfurt. Onneksi se on minulle melko tuttu kaupunki, sillä asuin siellä kahdeksan vuotta, ja vanhempi poikani asuu nyt siellä.

Minä ajoin useita vuosia satatuhatta kilometriä vuoteen, milloin kenenkin ja milloin milläkin autolla, omalla, asiakkaitten tai vuokraamojen autoilla, ja sen lähes kaikissa Euroopan maissa: Saksassa, Sveitsissä, Italiassa, Itävallassa, Ranskassa, Espanjassa, Belgiassa, Hollannissa, Luxemburgissa, Tanskassa, Ruotsissa, Puolassa, Baltian maissa, sekä Suomessa. Suomalaiset ovat mielestäni pääsääntöisesti epäkohteliaita liikenteessä, verraten muihin maihin. Tietä ei anneta, ei sitten millään. Mottona: katsokoon miten pärjää, jos kerran on liikenteeseen lähtenyt. Poikkeus: ammattiautoilijat. Toisaalta täällä ajetaan hitaammin, kiitos tehokkaan poliisi- ja peltipoliisivalvonnan. Saksasta viime kesänä vieraana ollut ystäväni huomautti, että minusta on vuodessa tullut etanavauhtinen...

Itse ajattelen, että jos kuljettajien päähän saataisiin jotenkin taottua yleinen kohteliaisuus liikenteessä, niin poliisivoimia voitaisiin vähentää huomattavasti. Saan joka kerran tyrmäävän, nenää alaspäin katsovan vastauksen, kun esitän, että se, että vanhemmat opettavat lapsensa ajamaan, voisi olla yleisen epäkohteliaisuuden syy... Muualla kun autoa ajamaan voi oppia vain autokoulussa.

Yhden kolarin olen ajanut, ja uuden autoni lunastuskuntoon. Se tapahtui Ranskassa, Vogeeseilla. Ajoin pienellä Coltillani liian lujaa illalla sateessa ja pitkän suoran jälkeen tietyömaalle, joka maastonsa puolesta laski jyrkästi. Vasta siitä neljä kuukautta aikaisemmin ex-mieheni ajoi oman autonsa, E-Mersun, yhtälailla yöllä ja väsyneenä lunastuskuntoon, ja olin pojan kanssa autossa mukana. Molemmissa tapauksissa auto käännähti ympäri ja jäi katolleen. Kummallakaan kerralla matkustajille ei käynyt mitään. Totean, että se pieni Colt oli aivan yhtä turvallinen tai turvaton kuin iso Mersukin. Kumpikaan ei mennyt sisältä lyttyyn, eikä tuulilasi särkynyt, mutta peltit meni riksi raksi niksi naksi ruttanaksi...

Ajan nyt kolmannella Mitsubishillani peräjälkeen, ja jos se minusta riippuu, seuraavakin autoni on Mitsubishi. Olen hyvin tyytyväinen.
Kielivammaisille tiedoksi: auton nimi EI OLE Mitsubitsi. Siis ei pitsi. Vaan Mitsubishi.

Toki kaikki on kovin suhteellista ja kukin ymmärtää vain sen, minkä on itse kokenut. Kerran hain Saksasta maaseudulta aika monimutkaisten teiden takaa asuntoauton. Sitten Suomessa autoliikkeen huoltamopäällikkö oli minusta hyvin huolissaan, kun kehä kolmosella satoi kaatamalla. Ihana asia, että hän huolehti minusta, kiitos siitä hänelle. Mutta kun vertasin siihen, mitä olin juuri edellisinä päivinä tehnyt, niin olihan se vähän kuin vuoristokiipeilijää olisi varoiteltu Pohjanmaan hyppyrimäistä.