Saksansuomalaiset

Vuonna 1989 ilmestyi kirja „Saksansuomalaiset“ Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kustantamana. Tekijä on Outi Tuomi-Nikula, nykyisin professori Turun Yliopistossa. Kirja on hänen tekemänsä tutkimuksen tulos ja käsittelee suomalaisten sopeutumista Saksaan.

Muistan miten kysely aloitettiin; en ollut haastateltujen joukossa. Saksassa oli tuolloin noin 12.000 suomalaista. Myöhemmin, kun myös Suomen laki muuttui niin, että Suomen kansalaisuus periytyy myös äidin kansalaisuuden mukaan, suomalaisten määrä lisääntyi jonkin verran. Nykyisin Saksassa lasketaan olevan noin 15.000 suomalaista.

Vaikka Suomen naiset saivat äänioikeuden hyvin varhain, eivät muut Suomen naisten oikeudet ole olleet ensimmäisten joukossa. Tämä kansalaisuuslaki esimerkiksi muuttui vasta 1980-luvulla. Olin mukana siinä työryhmässä, joka tätä asiaa Ulkosuomalaisparlamentissa pui. Saksa sen sijaan on aina hyväksynyt kaksoiskansalaisuuden, mikäli se toinen osapuoli on sen hyväksynyt.

Kirjassa kerrotaan tuhannen monesta asiasta, jotka ovat Suomen ja Saksan välillä erilaisia ja jotka aiheuttavat ihastusta, vihastusta ja konflikteja. Yhtenä esimerkkinä makuuhuoneen lämpötila. Saksalainen nukkuu mielellään ikkuna auki talvipakkasellakin, mutta lämpimän untuvapeiton alla. Suomalainen taas tarvitsee tavallisen täkin, mutta lämpimän huoneen. Yleensä puolisot kuitenkin löytävät kompromissin.

Mietimme kerran porukoissa, mikä oli se tekijä, mikä teki meidän kodistamme suomalaisen näköisen, vaikka siellä ei ollut yhtään suomalaista esinettä eikä huonekalua. Ne tekijät olivat: valkoiset seinät, suuret väripinnat, paljon huonekasveja. Siis täydellisesti poiketen saksalaisen mausta, johon kuuluvat plyysisohvat ja rimpsuverhot. Yksi tuttavani oli juuri rakentanut uuden talon ja tyttären opettaja oli sanonut luokalle ohi kulkiessa, että tuossa asuu köyhä perhe, kun heillä ei ole edes valoverhoja. Eipä tietenkään, ei suomalaisella sellaisia tavallisesti ole.

Kirjan yhteenvedossa sanotaan, että Saksaan asettuneilla suomalaisilla on neljä yhteistä tekijää. Totta kai poikkeuksia on, mikään ei elämässä ole sataprosenttista. Tendenssit kuitenkin ovat olemassa.

Ensiksikin: Saksaan tulleet suomalaiset ovat lähes sataprosenttisesti naisia, jotka tietenkin tavallisesti menevät naimisiin. Toiseksi: he ovat varsin korkeasti koulutettuja, mutta vähintään ylioppilaita. Kolmanneksi: he eivät jää kotiäideiksi kuin pakottavassa tilanteessa, vaan käyvät kodin ulkopuolella töissä.

Kaikki nämä kolme asiaa poikkeavat radikaalisti muiden kansalaisuuksien tai saksalaisten toiminnasta. Lähin vertailumaa voisi olla vaikkapa Ruotsi. Ei sieltä ole tullut pelkästään naisia, vaan noin puolet tulijoista on miehiä. Heidän koulutustasonsa on kaikkea mahdollista, ei pelkästään akateemikkoja. Saksassa taas nainen, jolla on perhe, ei tavallisesti käy töissä. Siitä pitää huolen tehokkaasti verotus, vakuutusjärjestelmät, koululaitos, täysin puuttuva tai puutteellinen lastenhoito, ja se tänäkin päivänä pitävä tosiasia, että miehelle on häpeä, jos vaimo käy töissä.

Neljänneksi sitten: kun lapset kasvavat, parit eroavat. Olen myös joutunut seuraamaan muutaman hyvin fiksun suomalaisen naisen alkoholisoitumista tässä tilanteessa, kun ei ole mitään ulospääsyä miehen ylivallasta. Itse sairastuin tuolloin masennukseen. Ehkä suomalaiset sitten myöhemmin avioituvat uudelleen, mutta lähtökohta on sitten täysin toinen.

Tutkimuksen tekijän johtopäätökset ovat seuraavanlaisia: suomalainen nainen on utelias ja lähtee maailmalle kielitaitoa hankkimaan. Mies lähtee ammattia oppimaan. Tietenkin nainen on nuori ja pariutumisvaiheinen. Tapaa koulutetun saksalaisen miehen, jolle Suomi on positiivinen, eksoottinen maa.

Saksalaiset naiset ovat paljolti äidin hoidossa ja isän valvonnassa, joten heillä ei ole samanlaista valmiutta uusiin asioihin kuin suomalaisnaisilla. Kun sitten liitto solmitaan, ei suomalainen nainen tietenkään jää kotiäidiksi kuten saksalainen tekisi, vaan tekee kuten on oppinut: jatkaa työssäkäyntiään. Siinä valmiina ensimmäiset isot ristiriidat.

Uskallan väittää, että kaikki kirjassa kirjoitettu pitää edelleenkin paikkansa, vaikka paljon vuosia onkin kulunut ja totta kai EU:hun liittyminen on tuonut kokonaisia perheitä töihin Suomesta Saksaan. Saksa kuuluu edelleenkin Ruotsin ja Venäjän ohella Suomen kolmen suuren kauppakumppanin joukkoon. Suomalais-suomalaisten perheiden tuleminen Saksaan vauhditti muun muassa suomalaisten kielikoulujen toimintaa ja aiheutti päänvaivaa aluksi siksi, että kouluihin tuli – aivan oikein – lapsia täysin suomalaisista eikä vain suomalais-saksalaisista perheistä. Minäkin kokeilin Kotiperuskoulun ohjelmaa, mutta se ei toiminut ollenkaan, vaikka opetusohjelma onkin erinomainen. Sekakoosteiset ryhmät ovat vaikeita hoitaa. Nykysuomeksi ”haasteellisia” ;-)

Tosin tästä kaikesta on omalta kannaltani tullut myönteisiä seurauksia: nyt opetan maahanmuuttajia Suomessa, joiden hyväksi voin käyttää kaiken Saksassa kokemani.

Miksi sitten vain naiset lähtivät/lähtevät Saksaan? Ovatko suomalaiset naiset esimerkiksi tyhmempiä tai hyväuskoisempia kuin ruotsalaisnaiset? Millä tavalla saksalainen yhteiskunta on vuosien myötä muuttunut, muutenkin kuin ottamalla käyttöön sähköpostin? Vai onko?

Toivoisin kovin, että kaikki edellä kirjoitettu aiheuttaisi pohdintaa ja mielellään myös kommentteja. Uskoisin, että kirjaa saisi edelleen Saksalais-suomalaisen seuran tai Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kautta. Tai ehkäpä joku peräti haluaa ajankohtaistaa tutkimuksen?