Me tarvitsemme uusssuomalaisia

Allaoleva teksti julkaistiin, vähän pitempänä, Haapaveden opiston juuri ilmestyneessä opiskelijalehdessä. Haapavedellä opetan yhtä maahanmuuttajaryhmää ja Kalajoella toista. Lisäksi minulla on muitakin opetusryhmiä. Maahanmuuttaja-asia on minulle henkilökohtaisesti hyvin ajankohtainen. Siksi lähetin tämän tekstin myös paikallislehteen, mielipiteenäni.

.............


Käväisin syyslomalla Saksassa. Jututin siellä eri tilanteissa kuutta saksalaista sekä itävaltalaista, suomalaista, venäläistä ja intialaista Saksaan muuttanutta suhtautumisesta Saksaan muuttaneisiin.

En käytä sanaa maahanmuuttaja, sillä muuttajahan on muuttaja vain silloin, kun hän muuttaa. Pysyvästi ulkomailta Suomeen muuttanut on jo täällä, ja häntä on parempi kutsua uussuomalaiseksi.

Vastaukset olivat varsin yhteneväisiä. Suhtautuminen Saksaan muuttaneisiin on Saksassa periaatteessa varsin myönteistä. En minäkään ole vielä kenenkään saksalaisen nähnyt kohtelevan ulkomaalaista eri tavalla kuin oman maan kansalaista. Saksan väestöstä 10 % on ulkomaalaisia. Ammattinsa osaavat ulkomaalaiset ovat samassa asemassa kuin saksalaisetkin. Työttömyys maassa on samaa luokkaa kuin Suomessakin, joskin varsin epätasaisesti jakautunut: entisen Itä-Saksan alueen osavaltioissa suuri, mutta lännessä ja etelässä kolmen prosentin luokkaa. Ilman suurempia luonnonvaroja!

Jututin Lyypekissä taksikuskiani, joka kertoi olevansa venäläinen. Hän pitää Saksasta kovin, ei minkäänlaisia ongelmia siitä että on ulkomaalainen, ei aiemmin eikä nyt, mutta huomautti kyllä, että nykyisin voisi asua myös Venäjällä. Venäjällä ansaitsisi hänen ammatissaan paremmin. Kuljettaja kertoi minulle myös asioita historiasta, joita en ollut Suomessa koskaan kuullut... Varsin kansainvälinen on maailma jo ennenkin ollut.

Intialainen pizzaravintolan pitäjä Hampurissa sanoi samoin, ettei ole ollut eikä ole minkäänlaisia ongelmia siitä, että on ulkomaalainen. Ravintola on suosittu, ja kiirettä tuntui olevan. Ainoana huonona puolena mies piti sitä, että suku on niin kaukana ja ettei pääse työnsä takia nyt tyttärensä häihin Intiaan.

Mutta yhtä asiaa valittavat kaikki. Muslimiperheissä naiset eivät käy kodin ulkopuolella, eivätkä siksi myöskään osaa saksaa muuta kuin auttavasti. Tämä taas ei koske arabeja vaan turkkilaisia muslimeja. Siitä seuraa, että lapset eivät opi kunnolla maan kieltä. Lapsista tulee puolikielisiä, eivätkä saa kunnollisia arvosanoja kouluistaan eivätkä pääse kykyjään vastaaviin kouluihin. Vielä tänäänkään turkkilaisten maahan sopeutumisen eteen ei tehdä juuri mitään. Tässä kytee suuri aikapommi: yhteiskunta jakautuu kahtia. Ongelman ydin on se, että heitä ei ole kotoutettu. Tätä virhettä meidän suomalaisten ei tule tehdä. Tietenkin tähän tarvitaan paitsi yhteiskunnan apua, myös sekä suomalaisten että uussuomalaisten omatoimisuutta.

Juuri ulkomaalaiset ovat se resurssi, jota länsimainen yhteiskunta nyt kipeästi tarvitsee. Meillä kun ei ole tarpeeksi lapsia tekemään töitä, ylläpitämään korkeaa elintasoamme eikä maksamaan ikääntyvän kantaväestön eläkkeitä.

Ulkomaalaiset eivät ole vain joku epämääräinen massa jotain, vaan he ovat yksilöitä. Ulkomaalaisuus ei ole tauti eikä se tartu. He ovat täysin samanlaisia ihmisiä iloineen ja suruineen kuin kuka hyvänsä meistä suomalaisista. Yksi hakee työtä, yksi on pakolainen, yksi opiskelija, yksi paluumuuttaja. Me kaikki olemme silloin ulkomaalaisia, kun ylitämme oman maamme rajat. Ei ketään kotoutettu luovutetuilta alueilta? Ei kukaan lähtenyt 60-luvulla Ruotsiin? Eikä meistä kukaan ole käynyt Ruotsissa, ei Virossa? Emme tarvitse Pauligia, emme Sinebrycoffia, emme Gutzeitia? Ei toki Suomesta ole lähtenyt kuin jotain vaivaiset 20.000 ihmistä asumaan pysyvästi Espanjaan? Yksi Sveitsissä asuva suomalainen tuttavani sanoikin sarkastisesti, että ulkomaalaisongelma voitaisiin helposti poistaa siten, että kiellettäisiin kokonaan ulkomaalaisten tuleminen Suomeen. Ja tasapuolisuuden vuoksi suomalaisten lähteminen oman maan rajojen ulkopuolelle...

Väki heittää ulkomaalaiset valitettavasti kaikki yhteen pussiin ja on ärsyyntynyt tänne muuttaneisiin. Se ei ole näiden ihmisten vika. Ne jotka pyrkivät työhön, tarvitsevat käytännön avun, ja heistä tulee aikanaan veronmaksajia kuten muistakin työntekijöistä. Ne jotka opiskelevat, saavat toki opiskella, mutta jos eivät jää Suomeen, niin minun mielestäni maksullisena. ”Kaikkihan Suomessa puhuvat englantia, eihän täällä tarvitse suomea osata,” sanoi laivassa tapaamani nuori ulkomaalainen opiskelija. Hänen koulutuksensa maksaa valtiolle varsin paljon enemmän kuin suomalaisen kouluttaminen. Ei voi olla oikein, että oman maan kansalaisilla on kakkoskansalaisen asema. Kansainvälisyys ei ole itseisarvo.

Omassa pienessä päässäni olen siitäkin huolimatta, sentään suomen kielen taitoisena, päättänyt tehdä sen minkä pystyn sellaisen ihmisen eteen, joka muuttaa tänne syystä mistä hyvänsä ja joka ei vielä tätä vanhakantaista kieltämme hallitse. Tiedän mitä on muuttaa toiseen maahan. Tiedän mitä on muuttaa Suomeen. En saanut opiskeluaikana mitään opiskeluavustuksia, vaan rahoitin opiskeluni lainalla, jonka sitten maksoin aikanaan takaisin. Tein työni Suomen ja suomalaisten hyväksi ulkomailla.

Paluumuuttajana minua kuitenkin valtion taholta on kohdeltu kuin rikollista.

Ja me suomalaiset olemme varsin hölmöjä ja lyhytnäköisiä, jos emme käytä hyväksemme sitä valtavaa potentiaalia, jonka ulkomaalaiset maahamme tuovat.

Saksalainen postikortti ilmaisee ulkomaalaisasiat näin:

Kirjaimesi latinalaiset,
numerosi ja lääketieteesi arabialaiset,
kahvisi afrikkalainen,
uskontosi juutalainen,
posliinisi kiinalainen,
autosi japanilainen,
vaatteesi turkkilaiset,
ruokasi italialainen,
mausteesi intialaiset,
bensiinisi venäläinen,
mutta naapurisi ”perkeleen ulkomaalainen”?

Pirjo Keronen
Paluumuuttaja