Tänään se sitten alkoi. Monikulttuurisuuskoordinaattori on kansantajuisemmin maahanmuuttaja-asiamies. Minun toimeni on osa Haapaveden opiston hallinnoimaa nk. TUPA-hanketta, jossa opastetaan ja autetaan maahanmuuttajia ja haetaan ratkaisuja maahanmuuttajien alkuvaiheen ohjauksen ja neuvonnan palveluiden järjestämiseen. Tavoitteena on edistää maahanmuuttajien verkottumista ympäröivään yhteiskuntaan ja pienentää syrjäytymisriskiä. Lisäksi hankkeen tavoitteena on, että viranomaisten välinen yhteistyö tiivistyy ja monikulttuurisuusosaaminen kasvaa. Minun toimipaikkani on Kalajoki ja lähiympäristön kunnat ja kaupungit.
Aamulla ensimmäisenä kävin paikallislehden päätoimiuttajan puheilla. Hän otti minusta valokuvan kolumnia varten. Hän oli pyytänyt minua kirjoittamaan ensimmäiseen paikkakunnan ennen kahdesta lehdestä yhdistyneeseen numeroon kolumnin, ja kirjoitinkin sen kielikysymyksistä. Mielipidekirjoitukseni oli julkaistu viime viikon lehdessä.
Sieltä menin lähimpään kampaamoon, jossa sain hyvin ystävällistä palvelua - mutta näinhän Kalajoella on kaikissa palveluliikkeissä tapana.
Kaupungin tilavastaavan puheilla käydessäni löytyivät sopivat toimitilat sekä toimistolle että maahanmuuttajien kokoontumiselle - sillä uussuomalaiset ovat nimenomaan toivoneet sekä asiamiehen fyysistä läsnäoloa että tiloja omiin tapaamisiinsa. Kaupungin vastaanotossa oltiin myös kiitollisia tiedoista.
Sitten oman kyläni (Pitkäsenkylä) naisten aamukahville, jossa en ollut opetustyöni takia ehtinyt syyspuolella käymään lainkaan. Siellä oli paikalla sekä aktiivinen puheenjohtajamme, että kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, joka on kyläyhdistyksen jäsen kuten minäkin. Hän ehdotti, että pitäisin valtuustolle lähiaikoina tiedotustilaisuuden TUPA-hankkeesta. Ja toivoi, että molemmat osapuolet voisivat olla toisilleen avuksi.
Kirjaston vastaavan kanssa puhuimme monista asioista. Kun mainitsin maahanmuuttajien tapaamiset, hän tarjosi siihen kirjaston tiloja. Hän myös ehdotti julkista yleisötilaisuutta aiheesta, jossa ehkä myös pari uussuomalaista kertoisi kokemuksistaan.
Lopuksi kävin kansalaisopistossa ehdottamassa, että perustettaisiin ranskan kielen keskusteluryhmä. Kansalaisopiston johtaja äkkiä tajusi mistä puhun. Hän naurahti ja sanoi, että annoin hänelle eväät kansalaisopiston osuudesta Pyhäjoen voimalan valmisteluun: varmaa on, että seudulle tulee paljon uusia ulkomaalaisia. Jos - se on todennäköistä - hankkeen rakentaa Areva, yrittäjät tarvitsevat ranskan kielen taitoa.
Tapasin vielä sattumien summana muitakin, jotka ovat maahanmuuttaja-asioiden kanssa tekemisissä. Keskustelimme mahdollisista toimintakohteista. Näitähän ovat esim. viisumiasiat. Varsin nihkeää on kuulemma poliisin suhtautuminen uussuomalaisiin. Toinen iso kysymys on turkistarhoilla ulkomaalaisten palkkaus, josta välittäjä ottaa leijonan osan ja varsinaiselle työntekijälle jää melkein vain luut käteen.
Ja onhan näitä vaikka mitä. Pakolaisten asiat ja viranomaisten ja terveydenhuollon suhtautuminen heihin ei juuri naurata; pari akuuttia tapausta on työn alla. Ulkomaalaisten tutkinnot on saatava suomalaisia tutkintoja vastaaviksi; työvoimapula ainakin metalliteollisuuden ja terveydenhoidon alalla on huutava. Työpaikkoja on. Eläinlääkäri ei ole parhaimmillaan puusepänverstaassa eikä pappi turkistarhassa.
Kielikursseja ja kaikenlaisia muitakin kursseja tulen pitämään vastaisuudessakin. Olen aina yhtä iloinen siitä, että ne tuottavat tulosta. Yhteistyötä aivan kaikkien tahojen kanssa tarvitaan, toivotaan ja odotetaan. Minä haluan oppia muilta ja antaa apua tarvittaessa.
Uussuomalaisten oman kokoontumisen Kalajoelle olemme sopineet ensi viikoksi. Viidakkorumpu täällä on tehokas. Haluan oppia heiltä ja tietää tarkemmin, mitä tarvitaan. Tsasounahanke joka tapauksessa on koonnut slaavilaiset yhteen, ja sitäkin kautta olen saanut moniin heistä tutustua.
Kalajoki on kansainvälisempi kuin mitä osasin odottaakaan. Ei Kalajoelle merimieskirkkoa puuhattaisi, jos tarvetta ei olisi.
Samat kuin tänään sitten naapurikunnissa...
Olinhan minäkin maahanmuuttaja - jopa kahteen maahan. Olen myös paluumuuttaja, eikä sopeutuminen Suomeen ole ollut kovinkaan helppoa.
Haapavedellä muuten toimii monikulttuurisuusyhdistys, työnimenä Moni koti. Ei kun jäseneksi! Lisätietoja piakkoin.
Huh, mikä ammattinimike! Mutta tuntuu olevan työtehtäviäkin ainakin yhtä paljon kuin on tittelissä kirjaimia. Onnea työhösi!
VastaaPoista