Jos tekniikka olisi sen sallinut, taskulaskin olisi keksitty jo 1000 vuotta sitten, viisauden talossa Bagdadissa. 800-luvulta alkaen siellä kokoontuivat kaikenlaiset arabimaailman viisaat ja harrastivat muun muassa matematiikkaa. Tärkein uudistus oli algebra, eli systemaattinen laskeminen tuntemattomilla numeroilla. Mutta myös ”arabialaisista” numeroista Eurooppa saa kiittää arabeja. Numerot 1, 2, 3, 4, 5, 6, 7, 8, ja 9 he lainasivat Intiasta – ja lisäsivät nollan yhtenä laskuelementtinä näihin numeroihin. Sillä tavalla jokainen luku oli kirjoitettavissa ja laskettavissa tilaa säästäen.
Eurooppaan keksintö tuli monta kautta: jo 900-luvun loppupuolella paavi Silvester I tutustui siihen opiskellessaan Gordobassa. Pari vuosisataa myöhemmin englantilainen tiedemies Robert von Chester käänsi algebran isän Al-Chwarismin matemaattiikkaa koskevat kirjoitukset englanniksi. 1200-luvulla italialainen Leonardo Fibonacci kirjoitti teoksensa ”Liber Abaci”, käytyään tutustumassa Damaskokseen, Alexandriaan ja Kairoon. Teoksen ensimmäisessä luvussa hän selitti, mitä numerot ovat. ”Läntisen” rationalismin DNA on siis peräisin islamilaisesta maailmasta.
Juuri se, mitä moderni länsi luulee omaavansa itämaiden edellä, on itämaista perua; juuri se, mitä vastaan moni islamilainen fundamentalisti länsimaisessa kulttuurissa taistelee, on hänen oman kulttuurinsa perintöä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti