Pyhäjoella, nelostien (Oulu-Helsinki) ja 27-tien (Kalajoki-Iisalmi) risteyksessä on mielenkiintoinen ja näkemisen arvoinen ruokala/kahvila ”Vaskikello”. Kilpailija ABC on tosin rakentanut asemansa teiden risteykseen heti naapuriin, mutta Vaskikellopa puolustaa asemaansa mallikelpoisesti. Eivät kuitenkaan mitenkään reagoineet pyyntöömme kellosta tsasounaan. Mikä heille miinukseksi laskettakoon. Mutta kysyjiä lienee paljon? Tähän on pakko huomauttaa, että on suomalainen tapa jättää vastaamatta viesteihin ja kirjeisiin. Sellainen on saksalaisen kannalta moukkamaista. Vastattava on, vaikka vastaus olisikin ”ei”.
Joten otimmepa kellonvalannasta tarkemmin selvää. Vaskikellon ulkona olevat kellot on tehty Saksassa, missäpä muuallakaan. Tarkemmin Eifel-vuoristossa Brockenscheidissa sijaitsevasta perinteikkäästä yrityksestä Eifeler Glockengießerei, suomeksi, „Eifelin kallonvalimo”.
Ja näin niitä kelloja tehdään, heidän kotisivunsa mukaan. Olen itse kerran Saksassa saanut kuunnella esitelmää kellonvalannasta, ja miehenihän on materiaalitekniikan diplomi-insinööri. Tilaisuus, jossa olin, oli jossain kirkonrakentamisen tai korjaamisen yhteydessä, ehkä Ulmissa, missä sijaitsee Saksan korkein kirkontorni. Tuolloin minusta kellonvalanta oli salatiedettä ja kuulosti monimutkaiselta. Miten kurssi, jää nähtäväksi ;-)
Noin 11.000 vuotta sitten Eifelin maisemiin kuuluivat tulivuorenpurkaukset. Näin syntyi entisistä tulivuorten kraatereista järviä. Nykyisin näissä maisemissa käyskennellessä on vaikea kuvitella, millaista tulivuoren purkautuminen oli. Mutta nykyisin voidaan kyllä nähdä pätsikuumaa tulta kellovalimossa, jossa kellopronssi muutetaan kiehuvaksi liemeksi.
Valimon historia alkaa vuonna 1620. Tuolloin ei ollut pysyvää paikkaa, vaan mentiin kylästä toiseen ja kellot valettiin paikan päällä. Sotavuosina kellonvalanta oli tärkeä ammatti, sillä osasihan kellonvalaja toki tehdä myös kanuunoita ja kanuunan kuulia. Nykyisin ei niitä enää valmisteta, mutta onhan kellojen lisäksi olemassa muutakin. Eifelista saa suuria kirkonkelloja sekä puisia ja metallisia kellotelineitä, ja kaikenlainen korjaustoiminta on valimon ohjelmassa.
Näin tehdään itse kello. Kellonvalanta on käsityötä. Siinä on monta monituista työvaihetta. Ensin tehdään muotti. Se tehdään tiilistä ja savesta. Saveen lisätään hevosen lantaa ja naudankarvoja. Niitä tarvitaan, jotta savi pysyisi koossa, ja ne estävät sitten kellon halkeilun, kun muotti kuivuu. Muotti tehdään käyttämällä mallia, jonka kellonvalaja valmistaa.
Valaja piirtää valmistettavan kellon profiilin. Näin tiedetään jo ennen valantaa, miten iso ja miten painava kellosta tulee, ja ennen kaikkea miltä sen ääni kuulostaa. Miten se taas tehdään, on valajan oma salaisuus. (No, sekin minulle on kerrottu, mutta olkoon...)
Kellon ensimmäinen osa on kellon ydin. Se on tulevan kellon sisus. Ensin sellainen muurataan karkeasti tiiliskivistä. Sitten se tiivistetään usealla kerroksella savea, ja ne otetaan kerros kerrokselta mallista. Vasta sitten voidaan laittaa uusi kerros savea, kun edellinen kerros on kuivunut. Siksi kellon sisällä pidetään yllä avotulta.
Seuraavaksi tehdään toinen osa, nk. „ valekello”. Muotin avulla laitetaan valmiin kellon ytimen ympärille lisää savikerroksia. Sen jälkeen tehdään vahasta koristeet ja kirjoitukset, jotka näkyvät valmiissa kellossa. Vaha sulaa, kun muottia kuumennetaan. Siitä tulee negatiivimalli, joka tulee seuraavaan kellon osaan.
Kolmas valmistuosa on kellon ulkokuori. Se tehdään valekellon ympärille. Mutta sitä ennen valekellon sivellään koristesavella, jotta kirjoitukset ja koristeet näkyisivät negatiivina kellon kuoressa. Myös ulkokuori tehdään monesta savikerroksesta.
Sitten muotti poltetaan. Noin kahdeksaksi tunniksi tarvitaan 600-800 asteen lämpötila. Sitten kun muotti on jäähtynyt, kuori poistetaan muotista, valekello poistetaan ja ulkokuori laitetaan takaisin muotin päälle. Näin on syntynyt tyhjä tila, siis tila oikealle pronssikellolle.
Isojen kellojen lisäksi Eifelin kellovalimossa tehdään monenlaisia muita tuotteita, jotka liittyvät kelloihin ja kirkontorneihin. Lisäksi siellä myydään monen kokoisia messinkikelloja.
Missä sitten on Eifel? Se on – lyhyesti ilmaistuna – Kölnin eteläpuolella. Viehättävää maaseutua, korkeimmillaan 747 metriä meren pinnan yläpuolella.
Kuva: Cochemin linna, Eifelissa, yllämainitulta sivustolta.
Olinpa kerran entisessä elämässä Belgiassa kauniissa Brüggessä, jonka kaupungin läheisyydessä asui saksalainen lankoni ja belgialainen vaimonsa. Kävimme mieheni kanssa totta kai tuomiokirkon tornissa, kuinkas muutenkaan. Isot kirkonkellot olivat näkyvissä ylhäällä tornissa, ja totta kai ex sai päähänsä soittaa minulle kirkonkelloa. Kiipesi ylös ja kilautti, ja kuulihan sen toki koko kaupunki... arvatkaapa miten äkkiä henkilökuntaa ilmestyi paikalle...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti