Pyramidissa

Neljä kertaa olen käynyt sisällä Gizassa Kheopsin pyramidissa Egyptissä. Entisessä elämässä. Valmismatkoja en ole juuri elämässäni montaa tehnyt, aina olen lähinnä mennyt lentokentille tai satamiin katsomaan, onko lentoja ja laivoja… ja aina on ollut. Omatoimimatkat eivät maltaita maksa, pitää vai elää paikallisten ehdoilla. Kielitaito toki on iso etu. Egypt Air oli tuolloin halvin mahdollinen lentoyhtiö, ja sen kaikki matkat kulkivat Kairon kautta. Mikäs siinä, Kairo ei ole mitenkään tylsä kaupunki. Joka matkalla varasimme ylimääräistä aikaa ja kävimme paitsi tutustumassa kaupunkiin myös aina sisällä Kheopsin pyramidissa. 

Pilkington kirjoittaa kirjassaan ”Ääliö ulkomailla” (2013):

”Menimme sisään pyramidiin ja etenimme aika jyrkkiä portaita. Andrew ja Seija kertoivat niiden olevan noin 150 metriä korkeat. Sen jälkeen meidän piti ahtautua kontallamme pienestä aukosta päästäksemme paikkaan Kuninkaan kammio. En ole hyvä kokojen arvailussa, mutta sanoisin, että sinne mahtuisi pakon edessä 50 ihmistä.

Seinät olivat vaikuttavan näköistä vaaleanpunaiselta vivahtavaa graniittia, mutta huoneen päässä ollut kivinen ruumisarkku oli jokseenkin epämääräinen näky”.

Kirjassa kertoja laitetaan kynttilän valossa arkkuun makaamaan, sytytetään kynttilöitä ja luetaan mantroja. Kirjoittaja on jotakuinkin sekaisin. Erikoinen kokemus.

Kyllä. Minusta oli erikoinen kokemus ylipäänsä olla siellä sisällä. Siellä sisällä on säkkipimeää ja kuuma. Seinissä on vinosti ylöspäin suuntautuvat pikkiriikiiset aukot, jotka johtavat ulos. Ilmanvaihto ei siis ole järin suurta. Kammiossa on myös täysin hiljaista. Hiljaisuuttahan on Kairossa muuten aivan turha odottaa, myös hotellissa yöllä kuuluu kadun melu. Eikä kammiossa mitään tungosta ollut, olimme mieheni kanssa ihan kahden. Eikä sinne mitään viittäkymmentä ihmistä mahtuisi. Kymmenen ehkä.

Muistan hyvin sen täysin epätodellisen, tyhjyyden tunteen sisällä Kuninkaan kammiossa; varmaankin jotkut sanoisivat sen olevan jotain kosmista energiaa. Ihan kuin olisi jossain muualla kuin tässä ajassa ja siellä paikalla.  Olen lukenut pyramidista jotakuinkin paljon, vaikuttavin kirja niistä ehdottomasti on Paul Bruntonin ”Egyptin salaisuuksien jäljillä”. Brunton oli englantilainen filosofi, mystikko ja kirjailija. Ikuiseksi arvoitukseksi jäänee, mikä on tyhjän kivisen arkun tarkoitus.

Myös minä olin tietyllä tavalla pyramidien ulkomuodosta pettynyt, eihän pyramidien pinta olekaan sileä, vaan ne koostuvat suurista kivilohkareista.

Pyramidien ulkopuolella on vilinää vaikka minkälaista. Saimme kerran kutsun teelle yhden kamelin omistajan kotiin, sillä hän tunnisti meidät edelliseltä matkaltamme. Se oli minusta aika kummallista, mutta vastaavaa on tapahtunut muuallakin, ilmeisesti juttumme eivät ole olleet kovinkaan tylsiä… Mieleeni jäi, että miehen nimi oli Said Attia, ja hänen tyttärensä tytär kasvoi hänen ja vaimonsa luona, sillä vanhemmat asuivat Libyassa ja Libyan raja oli pantu kiinni, niin ettei tyttö enää päässyt palaamaan vanhempiensa luo. Tytön tuolloin erikoiselta kuulostava nimikin jäi mieleen, se oli Afääf. No, nyt tunnen toisenkin egyptiläisen naisen, jolla on tuo nimi.

Egyptiläisiä olen toki tavannut elämäni varrella monia. 

Pilkingtonin kirja ei ole minusta ollenkaan "hulvaton", vaan lähinnä tylsä. Kerronta on töksähtelevää, banaali kakkakerronta tuntuu olevan kirjan pääasiallinen juju. On totisesti paljon "hulvattomampaa" lukea vaikkapa Sinuhe!