”Qui a eu cette idée folle unjour d’inventer l’école? C’est ce sacré Charlemagne!” Kun muutin Saksaan, kuuntelimme usein
ranskalaisia ja italialaisia lauluja, jotka minulle suomalaisena olivat täysin
uusia, täällä kun kuunneltiin vain englanninkielisiä. Silloinen poikaystäväni, myöhemmin aviomieheni ja lasteni isä on
syntynyt ja kasvanut Saarlandin osavaltiossa, joka maailmansodan seurauksena aina
toiseen kansaäänestykseen vuonna 1955 asti oli osa Ranskaa, ja ensimmäinen opetettava
vieras kieli Saarlandissa oli tietenkin ranska, ei englanti, väestön kotikieli taas oli ja on saksa. Siitä syystä ranska oli ensimmäiset kolme
vuotta yhteinen kielemme. Tästä johtuen muuten tiedän hyvin, mitä on vaihtaa kotikieli toiseen, olenhan sen tehnyt jo kolmesti.
Ylläolevan tekstin laulun lauloi vuonna 1964 levylle France Gall, josta tuli eurovisiovoittaja vuodelta 1965
kappaleellaan ”Vahanukke”.
Laulun karaokeversio löytyy täältä.
Laulussa kysytään, kuka keksi koulun, ja vastataan, että
sehän oli se vihonviimeinen Kaarle Suuri.
Sana ”sacré” on tietenkin sananmukaisesti ”pyhä”, mutta kuten
Suomessakin taivastellaan ja käännetään sanojen merkitys ironisesti
päälaellaan, niin on tässäkin laulussa. Koululaiset eivät tykkää koulusta,
sehän on selvä, ja joku on syypää vihonviimeisen koululaitoksen syntyyn.
Meilläkin on sanaliittoja ”kamalan hyvä” ja ”hirveän kaunis”…
Veijo Murtomäki kirjoittaa artikkelissaan ”Kristillisen liturgian varhaiset vaiheet” näin:
"Notaation ja ohjelmiston synnyn poliittinen tausta
Notaation kehittäminen yhtenäisen laulutyylin saavuttamiseksi ja ohjelmiston kodifioimiseksi suoritettin kahdesta syystä. Näistä ensimmäinen oli luonteeltaan inhimillinen: nuottikirjoitus otettiin avuksi, sillä liturgian paisuessa ja monimutkaistuessa oli vaikeaa muistaa kaikkea ulkoa.
Toinen syy oli poliittinen. Frankkien kuningas Pipin Pieni (751—768) valloitti langobardien hallitsemat italialaisalueet ja luovutti ne paaville. Ristin ja kruunun yhteistyö syveni, kun paavi Leo III (795—816) kruunasi Kaarle Suuren (768–814) Pietarinkirkon joulumessussa vuonna 800 Rooman keisariksi.
Toinen syy oli poliittinen. Frankkien kuningas Pipin Pieni (751—768) valloitti langobardien hallitsemat italialaisalueet ja luovutti ne paaville. Ristin ja kruunun yhteistyö syveni, kun paavi Leo III (795—816) kruunasi Kaarle Suuren (768–814) Pietarinkirkon joulumessussa vuonna 800 Rooman keisariksi.
Aachenista tuli karolinkivaltion hallintokaupunki. Se säilyi sinä 1200-luvun
vaihteeseen saakka. Keisarius periytyi myöhemmin Otto I:n kruunauksen 962 seurauksena saksalais-roomalaisen
keisarikunnan hallitsijalle.
Kaarle Suuri saavutti paavin, joka tähtäsi laajaan kirkkovaltioon ja
maallisen vallan yläpuolelle nousemiseen, avulla edellytykset valtakuntansa
yhtenäisyydelle. Siinä auttoi myös yhtäläisen liturgian ja lauluohjelmiston
muodostuminen.
Kaarle oli jo 789 antanut määräyksen, että luostareihin ja piispanistuinten
yhteyteen piti perustaa kouluja psalmi- ja kirkkolaulun, kalenteriopin ja
grammatiikan opettamiseksi: latinankielen ja laulutyylin levittäminen alkoi
koko kristikuntaan. Samalla koettiin ns. karolinginen renessanssi
800-luvulla.
Yhtenäinen liturgia oli tulosta roomalaisen ja gallikaanisen riitin
yhteensulautumisesta, kun Kaarle määräsi “roomalaisen aineiston laulamisesta
kokonaisuudessaan” ja kun Amalarius Metziläinen sekä Lyonin piispa Agobard sovittivat 800-luvun alussa
antifonariumeissaan roomalaiset kirjat frankkikirkkojen käyttöön. Tässä
prosessissa syntyi ns. “gregoriaaninen” eli franko-roomalainen liturgia, jota
tosin vanharoomalaisen liturgian kannattajat karsastivat pitkään.”
Kaarle Suuren aikaisia taideteoksia voi taas marraskuun
alusta käydä ihmettelemässä Aachenissa Kaarle Suuren museossa. Vuosi 2014 onkin
Kaarlen vuosi.
Kaarle Suuren kruunu
Nykyään sekä Saksa että Ranska pitävät Kaarle Suurta valtioidensa perustajana. Rajat ovatkin vuosien saatossa olleet häilyviä. Elsass ja Lothringen ovat yhä tänäänkin sekakielisiä, eli sekä saksan- että ranskankielisiä, huolimatta pakosta käydä koulu ranskaksi. Hyvällä syyllä voisi sanoa, että Kaarle oli kaikin puolin monikulttuurinen ja maailmankansalainen, mutta muistaa täytyy toki, että aiemmin ei ollut olemassa mitään kansallisuuskäsitettä; kansallisaate syntyi vasta 1800-luvulla, sekin saksalaisten keskuudessa. Siitä taas mielestäni on ollut enemmän haittaa kuin hyötyä.
Kaarle uudisti siis myös valtakuntansa koululaitoksen. Näin saivat tavallisetkin kansalaiset oikeuden ja mahdollisuuden saada oppia. Luostarien yhteydessä toimivat luostarikoulut ja tuomiokirkkojen yhteydessä katedraalikoulut. Kaarlen hovissa Aachenissa toimi palatsikoulu. Muut kuin papeiksi aikovat opiskelivat niin sanotussa ulkokoulussa. Ensimmäisenä opetettiin luku- ja kirjoitustaitoa, laulua, laskemista sekä latinan kielen alkeita. Kaarle kävi usein tarkastamassa oppilaitoksiaan ja oli varsin ankara laiskoja oppilaita kohtaan.
Aachenin tuomiokirkko, "Kaarle Suuren kirkko"
Kaarle Suuren aika oli kaikin puolin kulttuurin kukoistusaikaa. Kirjojen kopionti merkitsi myös muutosta kirjoitustaidossa: käyttöön otettiin aiempaa helpompi yhtenäinen kirjaimisto, nk. karolinkinen minuskeli, ja se helpotti lukemista ja kirjoittamista huomattavasti. Lisäksi Kaarle otti käyttöön yhtenäisen valuutan. Painettiin rahoja, joiden hopeapitoisuus oli korkea, ja nämä rahat helpottivat kaupantekoa aina itämaita myöten.
Maantieteellistä Ranskaa olen kahlannut vuosien varrella laajalti. Olen sekä frankofooni että frankofiili, eli sekä osaan kieltä että tykkään Ranskasta. Ranska ja Saksa ovat vuosisatojen saatosssa kehittyneet varsin erilaisiksi, mutta niillä on yhteinen sydän – kansainvaellusten seurauksena ne ovat perimältään samaa kansaa. Puhtaita kansallisuuksia ei ole olemassa; ei ole puhtaita suomalaisiakaan, sillä vaikka mitä muuta väitettäisiin, kaikki me olemme jotain sekoitusta. Puhe etnisesti puhtaasta Suomesta on täyttä hölynpölyä.
Maantieteellistä Ranskaa olen kahlannut vuosien varrella laajalti. Olen sekä frankofooni että frankofiili, eli sekä osaan kieltä että tykkään Ranskasta. Ranska ja Saksa ovat vuosisatojen saatosssa kehittyneet varsin erilaisiksi, mutta niillä on yhteinen sydän – kansainvaellusten seurauksena ne ovat perimältään samaa kansaa. Puhtaita kansallisuuksia ei ole olemassa; ei ole puhtaita suomalaisiakaan, sillä vaikka mitä muuta väitettäisiin, kaikki me olemme jotain sekoitusta. Puhe etnisesti puhtaasta Suomesta on täyttä hölynpölyä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti