Rituaalit

RITUAALIT: Pian on taas joulu

Ja monet kysyvät itseltään, miten viettää joulua. Olemmeko me oikeasti vapaita tekemään, mitä sisäinen arvojärjestelmämme sanoo, vai toimimmeko rakkaaksi käyneen rauhan takia ”niin kuin on aina tehty”?

Miten tärkeitä ovat rituaalit ja miten käytämme niitä omaksi eduksemme? Joulu perheen piirissä on monille ilon juhla, ja toisille se aiheuttaa vatsavaivoja ja selittelyä. Rituaalit voivat antaa ohjenuoran, mutta tärkeää on, että ne ovat oikeasti omiamme. Olisi aika tutkailla itseän ja miettiä, mitä oikeastaan haluamme ja mitä emme. 

Lucie Machac –Berner Zeitung:

Häät, jossain Keski-Sveitsissä

Kaksi vapaata ihmistä menevät naimisiin. He valitsevat, hassua kyllä, paikaksi kirkon. Naisasialiikkeen sisäistänyt nainen pukeutuu valkoisiin kuin prinsessa. Kaupunkilainen, vaihtoehtoliikkeen mies pukeutuu frakkiin. Vihkiseremonian aikana pappi vannottaa sulhasta moneen kertaan suojelemaan tulevaa vaimoaan ja huolehtimaan hänestä. Muutamaakin vierasta huvittaa. Nainen on väitellyt tohtoriksi, hän on työssä ja harrasti aiemmin judoa.

Pitkän seremonian jälkeen parin jalat ovat tyystin väsyä, kun pitkä jono onnittelee heitä. Syödäkseen ja juodakseen ovat saaneet vain toiset.

Rituaalit antavat turvaa

Oliko tuo elämän kaunein päivä? Miksi valitsemme vapaaehtoisesti vanhojen aikojen seremonian, vaikka emme muuten välittäisi uskonnosta tai perinteistä mitään? Ulrich Schenk, Bernin viestintämuseon näyttelykuraattori ja hankeavustaja Carmen Simon rypisvät otsaansa. He valmistelevat parastaikaa näyttelyä aiheesta ”rituaalit”. Teema on laaja, ja kysymykseen ”miksi ihmeessä” on vaikea vastata yhdellä lauseella. Simon aloittaa: ”Juuri tunteeseen vetoavissa poikkeustilanteissa, mitä häät esimerkiksi ovat, muistamme rituaaleja, sillä ne antavat meille turvan tunteen.”

Rituaalit ovat toistuvia tekoja, joilla on symbolinen merkitys. Käytännöllistä niissä on: jokainen tietää, mitä tapahtuu. Sormusten antamnen, suukko, morsiuskimpun heittäminen, kirkon ovella seisominen. Mutta miksi vastataan ”kyllä” Jumalan edessä? Kirkko tarjoaa useimmille pareille ensisijaisesti juhlallisen ympäristön tuossa tärkeässä siirtymärituaalissa. Mutta on siinä muutakin. ”Usein perheen taholta tulee tiettyjä odotuksia, ja perinteiset kirkkohäät antavat ne arvot, jotka ovat vaikuttaneet yhteiskuntaamme ja joita muistelemme tuollaisena tärkeänä päivänä. Siihen kuuluu myös uskonto”, Schenk kertoo. Toisin sanoen: jos ei halua loukata muita tai joutua noloon tilanteeseen, käyttää tuttua ja turvallista.  

Näin ajattelee myös rituaalien tutkija Dagmar Hänel Bonnista. ”Rituaalit ovat kuin vanha matkalaukku, jota kannamme mukanamme ja josta sitten poimimme tarpeen tullen jotain. Etenkin nykyisessä monivalintayhteiskunnassamme se on hyvin hyödyllistä. Sillä se, joka voi valita, on vaikean tehtävän edessä. Hänelin mukaan useimpien ihmisten on nykyisin vaikeaa valita ”se sopiva”. ”Jos tarjolla on rituaali kuten vaikkapa perinteinen hääseremonia, joka on tooiminut vuosisatoja, monet ottavat sen helpottuneina vastaan.” Hänelistä ei ole mitenkään merkillistä, että nykyisin juuri nuoret menevät taas naimisiin, useammat kuin esimerkiksi 20 vuotta sitten, ja monet puhuvat jopa uusporvarillisuudesta. Koska valintamahdollisuuksia on niin monia, niistä on valitettavasti tullut yhdentekeviä. On vain vähän tilaisuuksia, joissa olemme niin kerta kaikkiaan kaiken huomion kohteena, että voimme tehdä tilaisuudesta ainutlaatuisen. Häät ovat siihen erinomainen tilaisuus.”

Rajaton joulu

Se, että häät ovat taas muodissa, kertoo rituaalien toisestakin perusominaisuudesta: rituaalit ovat merkki siitä, miten yhteiskunta toimii. Tämä näkyy erittäin hyvin jouluna. Hänelin mukaan rituaaleilla on historiallisesti selvä alku, selvä loppu, ja ne ovat lyhyitä. ”Se on tärkeää, sillä kukaan ei jaksa niitä kovin kauaa kerralla.”  Kuitenkin nykyisessä rajattomassa ajassamme, jossa jokaisesta juhlasta on tullut kulutusjuhla, joulu alkaa jo lokakuussa – silloin kun ensimmäiset joulukoristeet ilmestyvät marketeihin. Eipä ihme, että jouluun mennessä olemme saaneet tarpeeksemme ja valitamme „joulustressiä“.

”Lisäksi olemme hukanneet osan juhliin ja rituaaleihin liittyvää järjenkäyttöä”, jatkaa Hänel. ”Odotamme, että kaikki on kuten meidän lapsena ollessamme. ” Kun joulu sitten päättyy turhautumiseen sen sijaan, että vallitsisi rauha, se on meistä perhekatastrofi. Miksi teemme samat virheet joka vuosi? ”Jos rajaamme joulun kuvakieleen, on olemassa äiti, isä ja lapsi. Tämä  ilmeinen ydinperhe on yhä toivottava myös nykyisessä yhteiskunnassamme, jossa perhekäsitys on muuttumassa.” Siksi monet perheet viettävät vapaaehtoisesti joulua samalla tavalla kuin vanhempansa, vaikka ovat vannoneet, etteivät ikinä enää niin tee.

Rituaalit ovat arkipäivää

Käytetäänkö siis vanhoja rituaaleja, koska ei ole uusia? ”Ei suinkaan”, Ulrich Schenk protestoi. ”Meidän arkemme on täynnä rituaaleja, me vain emme aina tunnista niitä rituaaleiksi.”. Esimerkiksi jokapäiväiset kohteliaisuusfraasimme, kuten vaikkapa tervehtiminen. Kaikilla työpaikoilla on rituaalinsa, jotka kuuluvat yrityskulttuuriin. Ja jokaisella parilla on omat suhderituallinsa, joka aamuinen kahvinjuonti voi olla rituaali, jos sen tarkoitus on aloittaa hyvä päivä. ”Tosin rutiinin, rituaalin ja pakon rajat ovat häilyviä”, Carmen Simon sanoo. Jos joku hermostuu, koska aamukahvi ei mennytkään totutulla tavalla, se voisi olla häiriö siihen mitä pidetään pakollisena. Sama koskee nuorison some-käyttäytymistä, he kun aamulla ensimmäiseksi tarttuvat nettipuhelimeensa.  

Onko digiaika tuonut uusia rituaaleja? ”Jokaisessa viestintätilanteessa syntyy uusia rituaaleja”, sanoo Hänel. Internetissä kokeillaan monenlaista, mutta uutta tulee tilalle koko ajan. Esimerkiksi tapa lisätä Facebookissa jokaiseen kommenttiin hymiö. Tytöt käyttävät nyt sydämiä sen sijaan, ja pian sekin on mennyttä. Hänelin mukaan internetin nimettömyydessä ovat kohteliaisuussäännöt kadonneet, jotka kuitenkin olisivat viestinnälle elintärkeitä. Nettikeskusteluissa mennään helposti ja usein navan alle, asia joka ei kuulu ollenkaan mihinkään keskustelukulttuuriin.

Manipulaation mahdollisuus

Rituaalit ovat kuin „sosiaalisten ryhmien liima“, Schenk sanoo. Ne saavat aikaan yhteenkuuluvuuden tunteen, mutta voivat myös jättää ulkopuolelle. Jos joku nuori ei tee samaa tervehdystä kuin muu ryhmä, hänestä tulee ulkopuolinen. Se joka ei hyväksy esimerkiksi urheilutapahtumien rituaaleja, vaikkapa jalkapallossa, jää auttamatta ulkopuoliseksi. ”Tai otetaanpa ajankohtainen islam-keskustelu. Nykyinen burkakielto Tessinissä Sveitsissä on reaktio rituaalille, joka johtuu vieraista arvoista ja normeista.”

Burkan käytön kielto kertoo myös, että rituaalien voima on usein vahvempi kuin järki. ”Rituaalien kokoava voima voi olla myös manipulaatiota.” Siksi rituaaleista voi tulla myös vallan välineitä. Harmittomimpiiin kuuluvat fänirituaalit. Kun 5000 fäniä taputtaa käsiä, kun pop-artisti niin käskee, ja huutaa, kun hän heittää hikisen paitansa yleisön joukkoon, yksilöistä tulee tahdoton massa. Järki ei silloin enää toimi. Tuollainen me-tunne voi olla vaarallinen. Tätä ovat käyttäneet diktaattorit kautta aikojen, he ovat alistaneet rituaalit omille poliittisille ideologioilleen. Johjakakultti, Hitler-tervehdys, lippupartiot, massamarssit, Pohjois-Korean armeijan paraatit.

Myös tämä puoli asiasta tulee esille rituaalinäyttelyyn. Pääpaino on kuitenkin niillä rituaaleilla, joista arkipäivämme koostuu. Entä ne häät? Carmen Simon hymyilee: ”Näytämme prinssi Williamin ja Kate Middletonin kuninkaalliset häät, sen kaiken, mitä tuollaisten satuhäiden takana on.” 

Sveitsissä asuvan ystäväni kotisivu: Birgitt Sinnwell & Adolf Stoll

http://letter.konzept.org/2014/Rituale.htm