Merimiehen kirje kotiin Kalajoelle

Terveiset täältä merimieslähetysaseman suojista Lontoosta! Ihmisellä on taipumus jättää jälkipolville muistoja itsestään. Niinpä minä kirjoitan kirjeen sinne kotiin Kalajoelle, kun en ole aivan varma, ehdinkö laivan mukana takaisin ennen 1800-luvun vaihtumista 1900-luvuksi.

 

Siitä on jo monta vuotta, kun ensimmäisen kerran lähdin Kalajoelta kauppias Santaholman laivaaman kivilastin mukana Skotlannin Aberdeeniin. Pääsin mukaan englantilaiseen höyrylaivaan, joka vei porakiviä Kalajoelta skottien hiottavaksi. Newcastlen hautausmaalla on kuulemma paljon Kalajoen kiveä hautakivinä.

 

Suuria sinervänharmaita kulmikkaita lohkareita ahtasimme miesjoukolla laivaan kilometrien päässä avomerellä. Laiva ei uskaltanut tulla aivan sataman lähelle, koska ranta oli niin matala. Yksi kivilohkare painoi jopa viisi tonnia. Niitä oli hankala viedä pikku proomuilla laivan kylkeen. Jos kivet olisivat menomatkan myrskyissä siirtyneet laivassa, olisimme painuneet pian merenpohjaan. No olisivatpa hautakivet olleet valmiiksi mukana.

 

Pääsin mukaan tuohon höyrylaivaan konemestarin apupojaksi, kun olin jo ehtinyt tutustua Kalajoella Friisin veljesten konepajassa höyrykoneiden tekemiseen. Tiesin tarkkaan, miten höyrykone toimii. Skotlannista seilasin Lontooseen, jossa kävin merimieslähetysasemalla ja lähetin sen kautta kotiin jouluterveisiä. Niitä on varmaan julkaistu siellä paikallisissa sanomalehdissä.

 

Lontoossa otin pestin skotlantilaiseen höyrylaivaan ja tulin sen mukana Kalajoelta hakemaan uutta kivilastia hiomolle. Meillehän tuli paha haveri sillä kertaa. Vähän matkan päässä Kalajoen jokisuulta tömähdettiin karille, sille kuuluisalle kivelle, josta ihmiset ovat aina valittaneet.

 

Huonostihan siinä kävi, kun laiva oli lastattu täyteen Santaholman graniittia ja jokivarresta uitettuja propsipuita. Jouduimme kääntymään takaisin. Vuoto oli niin suuri, että alus hädin tuskin ennätettiin purkaa hietamatalikolle, ennen kuin se kokonaan upposi.

 

Sille samalle vedenalaiselle kivelle on laivoja ennenkin karahtanut. Siitä oli jo monta kertaa ilmoitettu luotsihallitukseen. Ehkäpä nyt uskotaan, että satamalle pitäisi tehdä jotakin. Mutta minä en onnettomuudesta piitannut, vaan otin uuden pestin Kokkolan satamassa. Samassa laivassa oli meiltä päin monta Amerikan kaivoksille menijää, mutta minä jäin pois jo Liverpoolissa. Ei minua Amerikka kiinnosta, sen sijaan olen reissaillut ahkerasti Euroopan satamien väliä.

 

Kovin paljoa en kuitenkaan ole nähnyt vieraitten kansain elämää ja uusia tapoja. Vähän englantia osaavan ja muita vieraita kieliä osaamattoman miehen tutustumiset rajoittuvat siihen, mitä hälinää saan nähdä satamakaupunkien kaduilla. Siksipä olen mielelläni tullut taas käymään merimieslähetysasemalla. Nyt sain käsiini täällä Lontoossa suomalaisen sanomalehden, jonka mukaan veljekset Friis on aloittanut höyrylaiva Leimulla säännöllisen syyskulun Vaasasta rannikon satamien kautta Kemiin. Ajattelin tulla takaisin sinne Kalajoelle, sillä olen päässyt konemestariksi asti. Olisi mukava olla siellä kotirannoilla ja lähteä aamusella Kokkolasta Kalajoen ja Raahen kautta Ouluun ja Kemiin. Höyrylaiva kulkisi silloin, kun ei olisi jääesteitä. Ei tarvitsisi jännittää jäävuoreen törmäämistä, kuten ne Kokkolasta Amerikkaan menijät minulle kertoivat pelkäävänsä. Mukaan otettaisiin vain vähän lastia ja leppoisia matkustajia.

 

En ole päässyt käymään Suomen satamissa kahteen vuoteen. Mutta nyt laivani on lähdössä Italiaan. Siellä se myydään ja miehistö lähetetään etsimään uusia pestejä. Joten minä olen tulossa luultavasti kohtapuoleen Suomeen ja kotiin.

 

Terveisin, Erkki

  

Todellisuudessa Erkki kuoli vatsakuumeeseen Delton hospitaalissa Thamesin rannalla vuonna 1902. Kotirannikolla liikennöivä höyrylaiva Leimu ja Erkki sen konemestarina jäivät haaveeksi.

Kalaja-laiva

Laivanvarustajia ja tehtailijoita

• Kalajoen laivaliikennettä on kautta aikojen vaikeuttanut vaarallinen Pohjanlahden rannikko.

• Kalajoen kuuluisin alus maailman merillä on ollut parkkilaiva (suurikokoinen rahtialus) Kalaja, joka upposi Newfoundlandin edustalla vuonna 1885. Kalajan rakennutti Kalajoen kuuluisin laivanvarustaja Antti Santaholma (1840–1918) vuosina 1873–1874. Santaholma antoi töitä monelle kalajokiselle miehelle, minkä lisäksi hän haki nälkävuosina, 1860-luvun lopulla, viljaa Pietarista ja toi lastit suoraan Kalajoen satamaan. Jauhettua viljaa ostettiin ympäri Kalajokilaaksoa suuren tarpeeseen.

• Friisin veljesten konepaja tuotti muun muassa höyrykoneita, rautavalimotuotteita ja tervauuneja.

• Kalajokilaakson hautausmailla olevat rautaristit ovat suurimmaksi osaksi peräisin Kalajoelta, Friisin valimolta.

• Friisin veljekset aloittivat höyrylaivaliikenteen vuonna 1898 Pohjanlahden rannikolla.

• Aluksi satama oli Kalajoen läpi virtaavan Kalajoki-joen suulla, mutta Pohjanlahden maankohoamisen vuoksi sataman käyttö oli ongelmallista jo 1800-luvulla. Niinpä Rahjan saaristoa alettiin käyttää laivaukseen 1890-luvulta lähtien, ja sataman suunnitelmallinen kehittäminen alkoi 1950-luvun loppupuolella.

• Nykyisin satamassa käy keskimäärin 100 laivaa vuodessa.

• Kalajoen päävientiartikkeli on sahatavara, jota viedään Englantiin ja Välimeren maihin.

 

Lähde: PauhoiltaPaanajärvelle, Tarinoita Pohjolasta, tekstit Anne Ruuttula-Vasari, 2011, sivu 13 (Metsähallitus, EAKR-hanke)

Katso muutkin tarinat: http://www.pohjolaguild.fi/
Kalajoki: http://www.pohjolaguild.fi/kohde-kategoria/kalajoki/#.VQJvJ4709_g

http://www.metsa.fi/sivustot/metsa/fi/Hankkeet/Rakennerahastohankkeet/KULMA/Sivut/KULMA.aspx

 Plassin historiaa: http://www2.kalajoki.fi/kylat/plassi/historia.htm