Inkerinmaa
25 vuotta paluumuuttoa
Karjalan Sanomien päätoimittaja Mikko Nesvitski
kirjoittaa lehden pääkirjoituksessa 14.4.2015:
25 vuotta paluumuuttoa
Monen inkerinsuomalaisen elämässä tapahtui ratkaiseva
käänne 25 vuotta sitten, kun Suomen presidentti Mauno Koivisto sanoi 10.
huhtikuuta 1990, että inkeriläisillä on oikeus muuttaa takaisin Suomeen
paluumuuttajina. Neljännesvuosisadan aikana Suomeen on eri arvioiden mukaan
muuttanut 30000—35000 inkeriläistä. Paluumuutto on muuttanut Suomea ja
Luoteis-Venäjää oleellisesti. Toisin kuin
Koivisto ajatteli, se ei ole tuonut Suomeen pelkästään suomenkielisiä
vanhuksia, vaan myös suuren määrän venäjänkielisiä työikäisiä. Heillä on
kiistatta ollut huomattava rooli Suomen kehityksessä viime vuosikymmeninä.
Pietarin alueella ja Karjalan tasavallassa paluumuutto on vuorostaan vauhdittanut
inkerinsuomalaisuuden kuihtumista ja suomenkielisen ympäristön supistumista.
Paremman elämän toivo oli päällimmäisenä sysäyksenä monen
inkeriläisperheen muuttopäätökselle etenkin 1990-luvun tiukoissa
taloudellisissa oloissa. Oleellisimpana on kuitenkin ollut inkeriläisen
identiteetin säilyttämisen tarve. Tämä on osoittautunut monta kertaa
vaivalloisemmaksi asiaksi, kuin pelkkä uuteen asuinympäristöön sopeutuminen, joka
ei sekään ollut niin helppoa kuin alussa saattoi tuntua.
Suomi on tarjonnut
inkeriläisille kaikki mahdollisuudet suomen kielen ja luterilaisen uskonnon
säilyttämiseen. Identiteetti on toki laajempi käsitys kuin vain kieli tai
uskonnonharjoittaminen. Oletan että etenkin Suomessa varttuneen
inkeriläissukupolven edustajat eivät välttämättä samasta aina itseään
inkeriläisiin, vaan heissä saattaa tilanteesta
riippuen korostua suomalaisuus tai venäläisyys.
Suomessa asuvilta inkeriläisiltä olen toistamiseen kuullut,
kuinka huolestuneita he ovat siitä, että inkeriläiset arvot ja elämänmuoto ovat
häviämässä nykyelämästä. Rehellisesti puhuen Venäjän puolella inkeriläisten tulevaisuudenkuvat
ovat vielä vähemmän ruusuisia. Pietarin ja Karjalan Inkeri-liitot yrittävät
tehdä parhaansa suomen kielen ja kulttuurin vaalimiseksi alueillaan. Entä
inkeriläisyyden vaaliminen?
Historiallisella taipaleellaan
paljon kärsinyt Inkerin kansa elää eri puolilla valtakunnanrajaa, siitä
huolimatta huoli on heillä yhteinen. Niin Venäjällä kuin Suomessa tarvitaan
innokkaita ihmisiä, jotka ovat aidosti kiinnostuneita toimimaan inkeriläisen
identiteetin säilyttämisen ja inkeriläisen kulttuurin kehittämisen puolesta.
Siihen tarvitaan myös mahdollisimman monelta inkeriläiseltä kannatusta ja osallistumista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti