Hyväveli suomalainen

Olipa kerran, vuosia sitten, yksi suomalainen ammattiopisto, joka halusi tehdä yhteistyötä sveitsiläisen firman kanssa. Meneillä oli isohko projekti, innovaatio, jonka arveltiin tuovan paljon työtä suomalaisille. Sattumien summana olin suomalaisen delegaation tulkkina Sveitsissä. Oli siinä herraa jos jonkinlaista, myös kyseisen oppilaitoksen rehtori ja osaston vastaava. Varsinaista neuvottelua edeltävänä iltana istuimme kapakassa oluttuopin ja viinilasin ääressä ja keskustelimme seuraavan päivän ohjelmasta. 

 

Totesin, että näillä suomalaisilla herroilla ei ollut oikein käsitystä toimintatavoista Sveitsissä, joten ohjeistin heitä, suomalaisista saamani kokemuksen mukaan aika kovalla otteella, enkä hyväksynyt mitään vastalauseita. Mikä tarpeen olikin ja tiesin mitä heiltä vaadin. Ja hehän toimivatkin seuraavana päivänä ohjeitteni mukaan. Ja minä johdin puhetta. Neuvottelussa kävi ilmi, että menneisyydeessä oli ollut väärinkäsityksiä, mutta ne korjattiin yhteisymmärryksessä ja tehtiin sopimukset tulevista toimista aikatauluineen.

Seuraavana päivänä delegaatio palasi Suomeen ja jäin vielä toisen asian takia paikkakunnalle. Siellä toimiva suomalainen liikemies kiitteli kovin toimintaani ja sanoi uskovansa tulokseen, ainakaan ei jäänyt kielen eikä ymmärtämisen puolesta mitään epäselvää.

Myöhemmin sain kuulla, että hanke oli mennyt puihin suomalaisen osapuolen toimimattomuuden vuoksi. Ei oltu tehty kuten oli sovittu eikä pidetty aikatauluja. Kun sitten paljon myöhemmin soitin oppilaitokseen, koska olisin tarvinnut kyseisen osastonjohtajalta tietoa, minulle ilmoitettiin, että hän oli saanut potkut oppilaitoksesta tämän Sveitsi-episodin takia, ja rehtorikin oli melkein päässyt virastaan.

Olipa kerran suuri aikuiskoulutuskeskus Pohjanmaan laitamilla. Siellä avautui osastonjohtajan paikka. Osastonjohtajaksi valittiin muualta tullut, ei pätevä mutta sopiva mies, koska oli paikkakunnalla valtaa pitävän puolueen jäsen.

Joku aika tämän jälkeen laitoksen pitkäaikainen kouluttaja teki tuttavalleen kansanedustaja Raimo Wistbackalle koulutuksen kilpailuttamisen epäkohtaan liittyvän kysymyksen, ja tämä lupasi tehdä siitä hallitukselle kirjallisen kysymyksen. Tekikö tai ei, siitä asiasta ei sittemmin jälkeen kuulunut. Sen sijaan saattaa hyvinkin olla, että koulutuksia yleensä alettiin tarkkailla sen jälkeen ja muun muassa tämä pohjalainen koulutuskeskus joutui tarkemman tarkastelun alaiseksi. Mistään väärinkäytöksiä ei hänen osastollaan ollut.

Talossa oli harrastettu painostusta, oli painostettu tekemään asioita, jotka eivät painostetuille kuuluneet, kuten esimerkiksi kouluttamaan jo koulutettuja, ainakin paperilla, sillä valtiohan maksaa avustuksia pääluvun mukaan. Hämmästystä olikin alkanut herättää se, että talosta lähti pätevää, kokenutta henkilökuntaa pois ilman näkyvää syytä. 

 

Tämä uusi osastonjohtaja sitten alkoi pommittaa kokeneempaa kouluttajaa kysyen lähes päivittäin, milloin tämä aikoo jäädä eläkkeelle. Ilmapiiri oli käynyt painostavaksi, jatkuva kysely hipaisi työpaikkakiusaamista, mutta eläkeikä ei onneksi ollut kaukana. 

Taloa oli sitten ilmeisesti tutkittu. Media joku vuosi myöhemmin uutisoi, että kyseinen oppilaitoksen joissakin osastoissa oli väärinkäytetty muutaman kymmenen miljoonan edestä valtion rahoja ja että ne pitää palauttaa valtiolle. Rehtori – oikeasti kaikkeen syytön - joutui eroamaan, ehkä joitain muitakin, oppilaitoksen omistaja eli kunta joutui suuriin taloudellisiin vaikeuksiin. Osastonjohtaja vaan porskuttaa kuten ennenkin, joskin näihin väärinkäytöksiin hän tuskin on syyllinen.

Tämän kaiken kuulin sekä uutisoituna mediasta että mieheltäni – sillä tämä nykyinen mieheni on se, joka Wistbackaan yhteyden otti.

Kun sitten mieheni lähti käymään entisellä työpaikallaan, ja myös kuulin, kuka osastonjohtaja oli, laitoin hänelle terveisiä. Oli mies terveiseni kuultuaan valahtanut kalmankalpeaksi…

Kun ympäri käydään, niin yhteen tullaan.