Strasbourgin keskustassa ei nykyisin juuri autoja näe. On
kirjakauppoja, kahviloita, ravintoloita.
Keskustelua kuulee saksaksi,
ranskaksi, mutta etupäässä elsassiksi. Se on sekoitus kumpaakin kieltä. Ranska
kun sotien jälkeen kielsi saksankielisen peruskouluopetuksen, niin siitä
seurasi se, että väki kyllä puhui saksaa mutta oppi lukemaan ja kirjoittamaan
ranskaksi. Tavallinen saksalainen ei kieltä ymmärrä, aivan kuin ei ymmärrä
Sveitsissäkään puhuttua saksaa. Se on kaikki alemannien murretta. Sieltä on
myös kotoisin entinen sukunimeni Werkle. Joku esi-isä oli tosin tullut
Normanniasta Ranskasta…
Kansallisvaltio on saksalainen keksintö. Yksi niitä asioita,
joka jakaa ihimisiä eriarvoisiksi. Strasbourg in mainio esimerkki
kansainvälisyydestä, jota vastaan nykyiset äärioikeistolaiset taistelevat.
Se, jota Strasbourgin kansainvälinen, välitön ilmapiiri ei
miellytä, voi jatkaa matkaa Verduniin, jossa näkee, mitä rajojen sulkeminen
merkitsisi.
Aina kun ajelen Reinin länsipuolista moottoritietä A65 Straßburgin suuntaan ystävättäreni luo Baden-Badeniin, ylitän kerran Saksan ja Ranskan maarajan ja kerran vesirajan Reinin yli. Muistelen menneitä aikoja, jolloin odotin jonossa tullissa ja passitarkastuksessa. Saksaanhan sai tuoda tullitta ulkomailta eli Suomestakin vain vaivaisten 100 DM:n arvosta tavaraa omaan käyttöönsä. Vielä ikävämpää on muistella, miten tarvitsin helmikuussa 1987 viisumin Ranskaan, kun piti mennä huoltojoukoissa tyttärieni kanssa esiintymismatkalle Pariisin banlieussa olevaan kumikaupunkiin. Meni kokonainen arkipäivä, kun ajoin 60 km:n päähän Ranskan konsulaattiin, seisoin aamupäivän pitkässä jonossa - ja sitten virkailija lähti ruokatunnille. Iltapäivällä palasin jonottamaan ja sain viisumini. Kaksoiskansalaiset tyttäreni eivät viisumia tarvinneet. Minä harmiton äiti-ihminen olin potentiaalinen suomalainen terroristi kansallisuuteni perusteella. Nyt en enää ole.
VastaaPoistaPohjoismaissahan oli jo kauan vapaa liikkumisoikeus, mutta ei tullivapautta. Mummotkin salakuljettivat ei- sallittuja viinapulloja hameittensa alla. Noin 70 vuotta sitten Suomesta Ruotsiinkin pääsi vain viisumin kanssa.Oletan, että Suomessa on jo monta sukupolvea, jotka eivät tiedä, mitä rajakontrollit, tai peräti rajojen sulkeminen käytännössä merkitsevät. Ikävimpiä muistelutita on, kun tulin Ruotsin ja DDR:n kautta länteen. Jopa äitivainaan antama 3 litran mustikkapurkki herätti epäilyjä, mutta pääsi läpi. Vieressä seisoi rajasotilas kivääri kädessä. Niin että tällaisia vanhoja suomalaisia "terroristeja" olemme. Oli hyvä, että muistutit Verdunista.
Tuo Ranskan vaatima viisumipakko koski EU:n ulkopuolisia kansalaisia ja oli voimassa vain pari vuotta 1986-1988. Esim. 1984 olin Ranskassa ihan ilman viisumia, pelkän passin voimalla :)
VastaaPoistaAnne-Maria
Tässä tekstissäni ei ollut kyse siitä, milloin tuo viisumipakko oli voimassa. Itsekin olen elänyt tuon ajan Saksassa, ja se oli meille hankala, koska anopin luo oikaisimme aina Ranskan läpi, muuten olisi tullut parisataa kilometriä mutkaa. Olisin voinut kertoa myös niistä monen monista tapauksista, jolloin autoin suomalaisia yksityisiä ihmisiä ja yrittäjiä selviämään Saksassa sinä aikana, kun Suomi ei ollut EU:n jäsenmaa sekä sen jälkeen. Tiedän tasan tarkkaan, mikä ero on.
Poista