Kaikkea se saksalainen
keksii. Ehkä pitäisi ensin kirjoittaa Grimmin veljeksistä ja saduista, mutta
kirjoitanpa hieman Jörö-Jukasta, se kun on kotoisin yhdestä asuinkaupungeistani,
Frankfurtista (toden sanoakseni, en asunut itse kaupungissa mutta hyvin lähellä ja sen 8
vuotta).
Lääkäri Heinrich Hoffmann
etsi vuonna 1844 joululahjaksi kuvakirjaa kolmivuotiaalle pojalleen. Ei
löytänyt mielestään sopivaa, ja siksi päätti tehdä sellaisen itse. Tavalliseen
kouluvihkoon piirretyistä runoista ja kuvista syntyi yksi maailman
tunnetuimmista kirjoista.
Sanaa ”Struwwelpeter” (siis
suomen kielen ”Jörö-Jukka”) käytettiin paikallisessa Hessenin murteessa ja sana
tarkoittaa ihmistä, jolla on pörröinen tukka. Lääkäri tiesi, mikä tehoaa
lapsipotilaisiin: pelottelu. Tuohon maailmanaikaan nimittäin monia asioita
käsitettiin erilaisiksi kuin nykyisin: kertomukset kauheuksista olivat saduissa
varsin tavallisia. Kirjan tekijän kuitenkin kerrotaan olleen itse laupeus.
Semmoinen on Jörö-Jukka,
Koikkakynsi, pörhötukka,
tahtoo kynsiänsä säästää,
Mutt’ ei kampaa päähän päästää.
Nyt on pää kuin vanha lato,
Kynsi niin kuin onkimato,
Hyi sitä Jörö-Jukkaa!
Hyi sitä porhötukkaa!
Koikkakynsi, pörhötukka,
tahtoo kynsiänsä säästää,
Mutt’ ei kampaa päähän päästää.
Nyt on pää kuin vanha lato,
Kynsi niin kuin onkimato,
Hyi sitä Jörö-Jukkaa!
Hyi sitä porhötukkaa!
Struwwelpeter-museo Frankfurtissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti