Joulurauhaa

Jouluksi monikin toivotti meille rauhaa. Sitä nimenomaan tarvittiin tänä jouluna. 
 

Sitten mietin monia ihmisiä, joita on elämän varrella vastaan tullut. Jotkut vaiketa, niin vaikeita, että on ollut pakko vain kääntyä pois, koska voimat eivät ole muuten riittäneet. 

Enimmäkseen ihmiset ovat kuitenkin olleet ystävällisiä, kohteliaita, lämminhenkisiä. Minulla on ihana työ maahanmuuttajien kouluttajana: kielikoulutuksen ja työelämään opastuksen myötä pikkuhiljaa he löytävät paikkansa tässä yhteiskunnassa. Yleensä työllistyvät hyvin. Joillain suomalaisilla maastamuuttajilla, kuten vaikkapa yhdellä persumepillämme ei tunnu olevan oikeasta elämästä suurtakaan käsitystä, hänen kirjoituksensa kun ovat niin selkeässä ristiriidassa todellisuuden kanssa. Eikö muuten yhteiskunnan loinen olekin sellainen ihminen, joka elää yhteiskunnan kustannuksella tekemättä mitään työtä ja olemalla yhteiskunnalle vain haitaksi?

Mutta jotain olen ilmeisesti myös itse tehnyt oikein:

  

Tämän syksyn koskettavimman lahjan sain syyrialaiselta nuorelta mieheltä, joka on tullut pakolaisena Suomeen ja jonka pitkän tähtäimen tavoite on selkeä: kouluttautua täällä poliisiksi. Yhtenä osa-alueena neljästä suomen opetukseen kuuluu kuullun ymmärtäminen. Koulutuksen aikana kuuntelemme tästä syystä usein selkouutisia. Juuri tänä syksynä puhuttiin paljon taisteluista Aleppossa. Vaikka toimin hänen ryhmänsä kouluttajana vain osan koulutusajasta, oli hänen kiitoksensa näin konkreettinen:

Hänen saatesanansa olivat: ”Kuuteen vuoteen minulla ei enää ole ollut äitiä. Sinä olet ollut minun äitini: olet opettanut minulle suomen kielen. Tästä on hyvä jatkaa.” 

Arvatkaapa miltä tuntuu.