Ei hätää. Tässä tarkat ohjeet.
Ajattele eilistä. Vielä parempi, jos ajattelet lisäksi toissapäiväistä, viime viikkoisia, sitä mitä tapahtui viime kuukausina ja viimeisinä vuosinakin.
Ajattele kaikkea sitä, mikä epäonnistui suhteessasi, kuinka vaikeita työt olivat ja missä kaikkialla teit virheitä.
Seuraukset tulevat varmasti.
Nykyään tiedemiehet ovat sitä mieltä, että aivomme ovat keksineet ajan. Jos emme muistaisi mennyttä aikaa, ei menneisyyttä olisi.
Jos mennyttä aikaa ei oikeastaan olekaan - eikä tietenkään siis tulevaakaan, ehdotan seuraavaa: unohda ne.
-------------
Ylläolevan tekstin kirjoitti (saksaksi) Andreas Frenzel.
(erfolg-im-leben.blogspot.com/2009/08/so-machen-sie-sich-am-besten.html)
Saman ja enemmän voi lukea Paul Watzlawickin vuonna 1983 ilmestyneestä hauskasta kirjasta "Anleitung zum Unglücklichsein" (Ohjeet miten tulla onnettomaksi). Harmi että saksasta käännettyä tekstiä on suomeksi niin vähän - johtunee siitä, että kääntäjät eivätkä varsinkaan lektorit eli kustantajan edustajat osaa saksaa. Harmi; eläköön siis kolmas kotimainen. Kirjaa on myyty jo useita miljoonia kappaleita. Se on paras mahdollinen parodia onnen etsintään erikoistuneille oppaille. (Kääntäisin suomeksi jos joku maksaisi ;-)))
Watzlawick on itävaltalainen psykologi. Hänen mielestään ihmisen päämäärä ei ole onnellisuuden saavuttaminen. Watzlawick on nk. Palo Alto-koulukunan perustaja ja edustaja. Koulukunta tutki skitsofreniaa, myöhemmin viestintää, psykoterapiaa ja perheterapiaa.
Watzlawick kertoo kirjassaan monin esimerkein, miten arkipäivästä saadaan sietämätön ja miten mitättömät asiat saadaan näyttämään suurensuurilta. Hyvä lähde on oma menneisyys. Menneitä tapahtumia voi hyvin yksinkertaisesti ihannoida ja suurennella ja verrata niitä nykyisyyteen - ja sehän on turhauttavaa ja tuloksena ihminen on onneton.
Humalainen etsii avaintaan katulyhdyn alta. Poliisi auttaa häntä löytämään avaimen. Kun poliisi kysyy pitkän etsimisen jälkeen, onko mies ihan varma, että hän on hukannut avaimen jonnekin tänne, mies vastaa: "En tietenkään, mutta tuolla muualla on liian pimeää."
Mies taputtaa käsiään joka kymmenes sekunti. Kun häneltä kysytään siihen syytä, hän sanoo: "Hätistelen norsuja". Siihen huomautukseen, että eihän täällä mitään norsuja ole, hän vastaa: "Ei tietenkään. Minähän hätistelen ne pois." Pelätyn tilanteen välttäminen varmistaa, että tilanne jatkuu.
Äiti lahjoittaa pojalleen kaksi urheilupaitaa. Kun poika pukee päälleen toisen, äiti kysyy surullisena: "Etkö pidäkään siitä toisesta?"
Oletetaan, että vaimo kysyy mieheltään, maistuuko tälle keitto, jonka vaimo on tehnyt uuden reseptin mukaan, ja että miehestä se on kamalaa, mutta hän ei halua loukata vaimoaan. Kun hän sanoo: "Maistuu mielenkiintoiselta", on varsin vähän mahdollista, että vaimo ymmärtää mitä mies sanoo.
Käsky "ole spontaani" on kaikkien loogisten päätelmien vastakohta, sillä on mahdotonta tehdä käskystä jotain spontaanisti, yhtä lailla kuin on mahdotonta unohtaa jotain tahallaan.
Kirjan tunnetuimpia esimerkkejä on "Vasaran tarina". Mies haluaa ripustaa seinälle taulun. Hänellä on naula, mutta ei vasaraa. Naapurilla on vasara. Mies päättää mennä lainaamaan naapurin vasaran. Mutta sitten hän epäröi: entäpä, jos naapuri ei haluakaan lainata vasaraansa? Eilenkin hän tervehti vain lyhyesti. Ehkä hänellä oli kiire. Mutta ehkäpä kiire olikin vain tekosyy, ehkä naapurilla onkin jotain miestä vastaan. Mutta mitä? Eihän hän ole tehnyt naapurille mitään; naapuri on luulotautinen. Jos häneltä pyydettäisiin lainaksi työkalua, hän antaisi sen heti. Miksi naapuri ei anna? Miten ihmeessä voi kieltäytyä noin yksinkertaisesta asiasta? Tuollaiset naapurit tekevät elämän vaikeaksi. Ja sitten naapuri vielä luulee, että olen hänestä riippuvainen. Vain siksi että hänellä on vasara. Nyt saa riittää! Ja mies ryntää naapurin ovelle, soittaa ovikelloa, naapuri avaa, mutta ennen kuin naapuri ehtii edes hyvää huomenta toivottaa, mies huutaa hänelle: "Pitäkää vasaranne, mokomakin lurjus!"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti