Suomessa puhutaan melko yleisesti Paasikiven-Kekkosen
linjasta, mutta harvoin kuulee mainittavan sanaa Vennamon linja, joka
sellaisenaan on kuitenkin eräs Suomen sodanjälkeisen historian merkityksellisimpiä.
Tullineuvos Veikko Vennamo ja hänen puolueensa
muistetaan ennen kaikkea iskulauseista ”Rötösherrat kuriin”, ”Kyllä kansa tietää” ja ”Unohdetun kansan
puolesta”. Vennamo oli varsin lujatahtoinen, mutta myös toiminnassaan
oikeudenmukainen eikä juurikaan hyväksynyt poliittista juonittelua ja ”lehmänkauppoja”.
Vennamon suurimaksi ansioksi virallisesti hyväksyttiin vain siirtolaisten
asutus, mutta toki myös hänen perustamansa unohdetun kansan puolueen SMP:n
johtaminen suuriin vaalivoittoihin 70-luvulla on rinnastettavissa Timo Soinin
johtamien Perussuomalaisten ”jytkyihin”, siitäkin huolimatta, että ”persut”
saivat kaksinkertaisesti sen edustajamäärän, joka SMP:llä parhaimmillaan oli.
SMP oli kuitenkin noussut tyhjästä hallituskelpoiseksi puolueeksi.
Uusien puolueiden riesana on usein kuitenkin
vallanhimon mukanaan tuoma riitautuminen ja sen seurauksena ehkä myös
hajoaminen. Näin kävi aikoinaan SMP:lle samoin kuin sen jälkeläiselle
Perussuomalaisille. Kummassakin tapauksessa vahvan perustajan väistyttyä
vallantavoittelijat saivat puolueen hajalle. Puolueesta loikanneita
kansanedustajia Vennamo nimitti ”seteliselkärankaisiksi,” joiden avulla
Vennamon mukaan onnistuttiin junailemaan Kekkosen valinta poikkeuslailla vielä
kerran presidentiksi. Toki Veikko Vennamo oli varsin omapäinen, mutta myös
voimakastahtoinen poliitikko, joka ei hyväksynyt vääryyttä missään muodossa ja
julisti suureen ääneen ”rötösherrojen” vääryyksiä jopa eduskunnan
puhujapöntöstä, josta hänet jouduttiin joskus kantamaankin pois. Todella
ärsyttävä poliitikko, joka hyväksyi kyllä Paasikiven linjan, mutta jätti
Kekkosen mainitsematta siitä yksinkertaisesta syystä, että hänen mukaansa
Kekkonen oli vääristellyt tuota linjaa omien tarpeittensa mukaan.
Monet aikalaiset olivatkin sitä mieltä, että oikeampi
nimitys tuolle linjalle olisi ollutkin Paasikiven-Vennamon linja.
Sotien jälkeen oli politiikan linja jotakuinkin
suoraviivaista, vaikka vallankumouksen uhasta puhuttiin, ja se saattoi olla
jopa oikeasti olemassa. 50-luvulla se kuitenkin vähän kerrassaan haihtui, ja
Suomi löysi oman tapansa tehdä politiikkaa.
Toki siihen tuli mukaan ”lehmänkaupat, joita Vennamo siis vastusti. Hyvä
vai huono asia, siihen en osaa ottaa kantaa, mutta oman aikansa rehellisin
poliitikko Vennamo varmasti oli.
SMP kärsi konkurssin 1990 luvun puolivälissä, ja
vennamolaista politiikkaa alettiin keräämään uudelleen. Noihin aikoihin
puolueen toimistossa työskennellyt Timo Soini ja ainoana kansanedustajana ollut
Raimo Vistbacka perustivat SMP:n raunioille vennamolaisen linjan jatkajaksi
Perussuomalaiset rp:n, joka nyttemmin on sitten luopunut vennamolaisuudesta ja
muistuttaa enneminkin hitleriläisyyttä.
Kun tuo joukkio sitten todettiin hallituskelvottomaksi, päätti osa
puolueen terävämmästä päästä perustaa vanhan aatteen pohjalle uuden puolueen, joka
sai nimekseen Sininen tulevaisuus. Ei
liene yllätys, että mukana olivat Perussuomalaiset rp:n perustajajäsenet, jotka
yksinkertaisesti eivät voineet enää puolueen alennustilaa katsoa.
Jyväskylän puoluekokous 2017 oli käännekohta. Puolueen
linja ei vielä silloin ollut virallisesti muuttunut, mutta kun tietynlaisella
junttauksella saatiin koko puolueen johto muutettua niin, että puheenjohtajisto
kokonaisuudessaan muodostui vanhan linjan vastustajista, äärioikeistolaisista
ja julkirasisteista, ei tarvinnut olla kovin kaksinen ennustaja, että osasi
veikata puolueen loppua tai ainakin hajoamista. Näinhän siten kävi.
Kun minulta kysyttiin, mitä mieltä olen näistä
”loikkareista”, jotka perustivat Sinisen Tulevaisuuden, vastasin silloin samoin
kun sanon nyt. Puolue toki liukui heidän
alta pois, mutta he pysyivät aatteelle uskollisina. Vennamolaisesta ja perussuomalaisesta
aatteesta loikanneita olivat ne ”seteliselkärankaiset”, jotka jäivät
hämmentämään velliä kunniallisen nimen suojissa, vennamolaisten rahojen turvin.
Ei mikään ihme, etteivät hallituspuolueet voineet ottaa joukkoonsa tuota
porukkaa.
Toki Suomessakin on jonkin verran natseja ja
rasisteja, mutta riittääkö se kokonaisen puolueen tarpeeseen, jää sitten nähtäväksi. En todellakaan haluaisi olla suomalainen, jos
perussuomalainen on tuollainen.
Kyllä minä EU-vastaisuuden ymmärrän. Se on
mielipidekysymys, mutta ihmistenvastaisuus on jotain muuta.
©Ari Keronen