Ruuhkassa Saksassa

”Saksalaisautoilijat seisoivat viime vuonna 21 vuotta ruuhkassa

Saksan moottoriteiden ruuhkien yhteismitta oli viime vuonna 450 000 kilometriä. Autoliitto ADAC:n vuosittaisen ruuhkatilaston mukaan autot seisoivat liikkumatta paikoillaan yhteensä 185 000 tuntia.
...

Saksan ruuhkaisin Autobahn on A5 väliltä Darmstadt-Basel. Tällä tieosuudella liikenne seisoi viime vuonna 8 300 tuntia. Pisimmät ruuhkat löytyivät puolestaan tieltä A8 välillä Karlsruhe – München – Salzburg, jolla ruuhkien yhteispituus oli 31 000 kilometriä.

Pelkästään Münchenin ja Salzburgin välisellä osuudella oli viime vuonna 20 sellaista täyspysähdykseen johtanutta ruuhkaa, jonka pituus ylitti 30 kilometriä.”

Teksti on YLE:n julkaistu tänään.

Kuka keksi autobaanat? Hitlerhän se. Piti saada nopeasti väki paikasta toiseen. Ja työllistettyä tuli samalla iso osa isosta lamasta kärsivää väkeä. Yhä vieläkin näkee joitakin betonibaanoja itäisessä Saksassa, joskin se alkaa olla hyvin harvinaista.

Väitän kylmästi, että Suomessa ei ole ruuhkia. Että Suomessa ei tiedetä, mitä ruuhka on. Ai, että on seisottu puoli tuntia Särkillä juhannuksena… Anna mun nauraa.

Olen ajanut Rostockista Ulmiin eli seiskatietä pohjoisesta etelään, jotain 860 km, seitsemään tuntiin. Eihän se herkkua ollut, mutta ei pahakaan. Tämä on se toinen ääripää. Olen nähnyt muutaman suomalaisen kalpenevan, kun ihan vain huvikseni nostin nopeuden kahteensataan. Muutama autoilija siitä nauroi, muutama kielsi minua ajamasta kovempaa kuin sataaneljääkymmentä. No, kuluuhan siinä polttoainetta. Mutta joskus se on kivaa. Jos tie on vapaa ja on valoisaa. Ja sopiva auto, mutta kyllä tämä minun pienellä Mitsubishillakin oikein hyvin onnistui.

Saksan sana ”Autobahn”, autobaana, tarkoittaa yksinkertaisesti autorataa. Jokaisen ulosajon kohdalla sanotaan ”Ausfahrt” eli ulosajo. Ausfahrt ei ole Saksan suurin kaupunki :-) Mukavaa Saksassa ovat pujottelukaistat. Ilman niitä olin alussa Suomessa lähes hukassa, varsinkin, kun Suomessa ei vapaaehtoisesti tietä anneta, vaan asenne on ”minä ensin”. Mutta oppiihan sitä. Olen nykyisin yhtä itsekäs kuin muutkin suomalaiset. Se onkin jo herättänyt muutaman saksalaisen täällä käyneen tuttavani huomion. Saksalaiset ovat nimittäin pääsääntöisesti kohteliaita liikenteessä. Paitsi Frankfurtissa.

Moottoritiet on numeroitu yhdestä yhdeksään, parittomat etelä-pohjoissuunnassa ja parilliset itä-länsisuunnassa. Näiden väliset samoin isompina numeroina mutta samalla tavoin suunnissaan kuin yksinumeroisetkin.

Sen verran monta autoa olen Saksasta Suomeen ajanut, että autoilusta jotain oikeasti ymmärrän. (Satakunta, lisäksi ehkä saman määrän ostanut mutta en ajanut Suomeen asti, tavallisesti vain satamaan Saksassa.)  Lisäksi olen ajellut muissa asioissa ympäri ämpäri muuta Eurooppaa kyllästymiseen asti. Vaikeaa on vain ja ainoastaan Frankfurtin kaupunkiliikenteessä, kun väki siellä on niin aggressiivista. Eteläsaksalaiset sanovatkin, että hampurilaiset nukkuvat ratissa, niin verkkaista liikenne heidän mielestään on.

Vähemmän kivaa on ajaa autoa baanalla, kun on talvikeli, varsinkin Stuttgartin lähellä Eichelbergissä tai sitten Kasselin mäissä; kun on yö – yöllä on Saksassa aina pimeää, myös kesällä! – ja kun on kiire – ja paljon liikennettä. Konstanzista Stuttgartiin ajoin ihan kevyesti tunnissa ne 140 kilometriä, mutta Stuttgartissa sitten seisoin toisen tunnin ruuhkassa. Darmstadtin ja Frankfurtin väli on neljästä samansuuntaisesta kaistasta huolimatta vallan kamalan ruuhkainen.

Olen seisonut monta tuntia Bremenin ja Hampurin välillä yöllä sateessa ruuhkassa. Mitäs siinä muuta kuin sammutat valot ja odotat, ja toivot, että joku joskus liikkuu jonnekin. Silloin on mukavaa, kun on matkakumppani… Kun tyttäreni oli pieni, tulimme Suomesta, eikä meillä ollut pitkä matka lentokentältä kotiin, eikä siksi evästä lapselle. Vaan seisoimme tuntikausia ruuhkassa Stuttgartin ja Karlsruhen välillä. Lapsi huusi nälkäänsä, eikä ollut mitään tehtävissä. Kahdesti olen myöhästynyt Rostockin laivasta ruuhkan takia. Toisella kerralla en voinut edes soittaa, sillä silloin olin katvealueella eikä ollut verkkoa. Siinä odotat. Pienessä hitaasti etenevässä jonossa Augsburgin tienoilla ajaa tömähti toinen auto perääni. ”Stop and go” kilometritolkulla onkin vielä ikävämpää kuin oikea seisominen.

Oppiihan sitä. Ottamaan evästä ja pitämään lämmintä huopaa autossa matkassa.

Liikekumppanini myöhästyi kerran reilusti tapaamisesta. Perille päästyään hän vain totesi lakoonisesti: ”Tarkastelin Saksan tavaravarastointia.” Ruuhkassa seisovat näes ne monet tuhannet kuorma-autot, jotka rahtaavat tavaraa paikasta toiseen. Olisihan sitä aikoinaan valtio myös rautateihin satsata voinut, mutta yksilöllisyys voitti. Tavara on saatava kotiovelle asti ja nopeasti. Onneksi kuorma-autot eivät saa ajaa baanoilla viikonvaihteessa. Viikonvaihteet on varattu yksityisille.

Ruuhka on myöhästymiselle aina hyvä alibi, sillä se voi kohdata ketä hyvänsä moottoritiellä liikkujaa koska hyvänsä. Onnettomuudet saattavat tukkia tien aivan yllättäen. Minusta aika erikoista on se, että liikennekuolleisuus on Saksassa samansuuruista kuin Suomessakin. Ehkä suomalaiset ajavat enemmän juopuneina? Talvikeliä on nimittäin Saksassakin, on vallan väärä luulo ettei ”etelässä” ole talvea. Kyllä on, se ei vain ole yhtä pitkä kuin Pohjolassa.

Ruuhkavaroitukset on hyvä kuunnella radiosta. Radion liikennekanava keskeyttää aina lähetyksen ja kertoo minne ei kannata ajaa ja mikä on kiertotie. Ne on merkitty sinisin kyltein ”U” ja sitten joku numero. Teiden varrella on kilometrin välein hätäpuhelimia, ja tiepaaluihin on nuolella merkitty, missä suunnassa on lähin. Soittaessa tulee apua. ADAC ei ole ”adats” vaan aa – dee – aa- see, Allgemeine Deutsche Automobilclub, Saksan suurin autoliitto, mutta ei lainkaan ainoa. Niitäkin on, kuten kaikkea muutakin, kymmenittäin erilaisia. Mikään Saksassa ei ole samalla tavalla kartellin alla kuin Suomessa.

Ja pääsinhän minäkin sitten kerran myös ajokortistani, eli kuten sanonta kuuluu, kortti laitettiin kuivumaan. En ole koskaan ajanut autoa humalassa, joten syy oli aivan toinen: neljänkymmenen tuntikilometrin ylinopeus moottoritiellä. Kuukausi meni, mutta hyvin meni, sillä julkinen liikenne on erinomaista Saksassa. Liikennerikkeistä saa pisteitä kuuluisaan Flensburgin kortistoon. Kortin menetys on paha pistelisä. Kun pisteitä on tietty määrä, joutuu uudelleen ajokokeeseen. Onneksi pisteet vanhenevat aikaa myöten.

Ja sitten vielä se pahin mahdollinen, mitä voi tapahtua: ajat moottoritiellä väärään suuntaan. Sellaista kutsutaan nimellä ”Geisterfahrer” eli haamukuljettaja, mutta haamuja tulee vasta kun törmätään. Itsekin sain kokea tämän kerran, keskiyöllä Saarlandissa ja tuttavani auton perässä ajaen. Yhtäkkiä hän ajoi tien sivuun ja huusi: ”Käänny ja heti!” En minäkään ollut nähnyt, että olimme lähteneet väärälle kaistalle. Kun tämän tajusin, käännyimme molemmat tyhjällä baanalla ja palasimme rampista ulos, ja sitten sydämeni hakkasi pitkään haljetakseen pelkästä säikähdyksestä… Sellainen virhe voi johtaa kuolemaan.