Tärkeämpää on oppia monia kieliä vähän kuin yhtä täydellisesti, sanoo englannin professori. Kielioppi kaipaa päivitystä.
Englantia ei opiskella, jotta voitaisiin puhua brittien ja jenkkien kanssa, täräyttää professori Anna Mauranen Helsingin Yliopistosta.
- Intiassa on englannin puhujia jo enemmän kuin Britanniassa ja Yhdysvalloissa yhteensä. Silti koulussa altistutaan vain jälkimmäisten aksenteille, ja nekin ovat näyttelijöiden puhumia eivätkä aitoja, Mauranen ihmettelee.
Kieliä opiskeltaessa taitoja verrataan kieltä äidinkielenään puhuvien taitoihin. Yleensä päädytään opiskelemaan yksi tai kaksi kieltä todella hyvin, kun Maurasen mielestä tärkeämpää olisi opiskella monia kieliä edes kurssin tai parin verran. Vaikka viestinnällisyys on ollut tavoitteena jo vuosikymmeniä, standardien tuijottaminen jatkuu.
Tämä ei Maurasen mielestä palvele työelämänkään tarpeita.
- Työnantajat kaipaavat suullisia esiintymistaitoja ja eri kielien osaamista.
Kieltenopetus on Maurasen mielestä Suomessa pääasiassa hyvätasoista, mutta esimerkiksi kielioppi on jäänyt jälkeen nykyajasta. Yleensä oppimateriaalit ovat opettajien tekemiä, eivät tutkijoiden.
-oppimateriaali ei perustu uusimpaan tutkimustietoon vaan suosituimpiin opetusmenetelmiin. Kielioppiakin pitäisi silti opetella kielen käytön lähtökohdista.
Englannista on tullut Maurasen mielestä jo kansalaistaito, ja sen ja ruotsin lisiäsi suomalaiset lukevat koulussa eniten saksaa ja ranskaa. Mauranen toivoisi kuitenkin, että katse ulotettaisiin eurooppalaisten kielien ulkopuolelle.
- Tiettyjä kieliä ei lasketa kieliksi yhtä paljon kuin tosia Esimerkiksi Afrikan kieliä ja venäjää pidetään jopa haitallisina. Kouluissa valitetaan, että luokassa on liian monta keiltä.
Kaksi- tai monikielisyys on todettu hyväksi ihmisen aivoille. Siksi Mauranen ihmettelee, miksi kielten sekoittamista paheksutaan.
- Kielen vaihtaminen kesken puheen on yleistä, mutta vieläkin ajatellaan, että näin ei saisi tehdä.
STT, © Kiira Koskela; luin ylläolevan jutun Etelä-Saimaasta 13.6.2012.
Oma yli kolmen vuosikymmenen kokemukseni osoittaa, että ei ole olemassa yhtäkään menetelmää, joka olisi se yksi ja ainoa menetelmä opetella kieli. Me emme tarvitse kielioppitermejä oikein mihinkään, meidän tarvitsee enemminkin tietää, milloin joskus sanotaan näin ja joskus noin. On taas yleensä vain ihan kiva tietää miksi. Lisäksi oppilas tarvitse päämäärän, joka voi olla mitä vaan välttävästä selviämisestä aina kääntäjän tutkintoon asti. Eli oppilas tarvitsee motivaation. Pakolla saadaan aikaan vain vahinkoa.
Minulla ei ole pedagogista koulutusta, eikä Jyväskylän yliopisto hyväksynyt minua pedagogiikan opiskelijaksi. Mutta sen tiedän, että aina on tullut tulosta, ja senkin tiedän, että olen pätevämpi opettaja kuin sellainen, joka on juuri valmistunut yliopistosta kielten opettajaksi. Suomessa ei kuitenkaan kysytä osaamista, kysytään vain papereita. Kaiken lisäksi opettaminen on minusta hauskaa. En seuraa mitään oppikirjaa orjallisesti, koska oppilaat ovat yksiköitä ja oppivat eri tavoin. Motivaatio on se juttu, ja oikeat, oikeasti tapahtuvat asiat, ei se, mitä kirjoissa sanotaan.
Suomessa opetetaan monessakin ammattikorkeakoulussa englanniksi. Hämmästynyt olen siitä, että jo useamman kerran olen törmännyt siihen, että näistä valmistuneet suomalaiset opiskelijat osaavatkin englantia varsin kehnosti. Ja toinen, isompi ongelma: ulkomaiset englanniksi Suomessa opiskelevat joutuvat palaamaan kotimaihinsa, koska heille ei opeteta suomea.
Olen sitä mieltä, että pakkoruotsi estää tehokkaasti Suomen kaksi- ja monikielisyyden. Suomihan ei ole kaksikielinen valtio. Eli onko niin, että kaikki kielitaitoiset ihmiset ovat syntyneet Benelux-maissa ja Sveitsissä?
Sen verran paljon olen lukenut kirjallisuutta ja omia havaintoja tehnyt, että oikeasti monikieliset ihmiset ovat jostain syystä nimenomaan matematiikassa lahjakkaita. Mikä yhteys on, en tiedä, mutta sen johtopäätöksen voin tehdä, että kielet ja matematiikka eivät ole toistensa vastakohtia.
En koe saksaa enkä ranskaa mitenkään vaikeina kielinä, tai ainakaan sen vaikeampina kuin englantia tai ruotsiakaan. Sen sijaan koen venäjän ja espanjan hankaliksi. Miksi? Tarvitsen niitä harvoin. Näin käy kaikille muillekin ja kaikissa asioissa. Asiat joita tarvitsee harvoin, tuntuvat hankalilta. Ja jos siihen vielä lisätään pelko siitä, että tapahtuu jotain kamalaa, jos tekee jotain väärin, niin miten suuri onkaan motivaatio tehdä juuri sitä asiaa?!
Ja kun saksalainen sitten päivittelee, että suomi on vaikea kieli, niin voin vain todeta, että niin oli minullekin saksa, ja opin sitä kuitenkin, ja että tunnen lukemattomia saksalaisia, jotka puhuvat suomea hyvin.
Ihmiset etsivät aina helpoimman tien kommunikoidakseen toistensa kanssa. Vieraassa maassa ja vierasta kieltä puhuvat usein sanovat sanoja sen mukaan, mitä sattuvat muistamaan. Entä sitten? On ihan eri asia toimia tulkkina kuin kysyä tietä...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti