Saksan pikaopas, osa 4. Miten käyttäytyä Saksassa?

Jotkut asiat ovat ulkomaalaiselle hankalia. Saksalaiset ovat äärimmäisen täsmällisiä, mutta eivät ole ystävällisiä. Siis eivät tuntemattomille. Kun heihin sitten tutustuu, he ovat aivan ylettömän ystävällisiä! Seuraavassa muutamia hyviä käyttäytymisohjeita.

Saksa ei ole yhtä suosittu matkailumaa kuin Espanja tai Italia, mutta Saksaan tulee sentään vuosittain 20 miljoonaa turistia. Suunta nouseva. Saksan matkaoppaita on monia. Kaikissa niissä lukee, millaisia saksalaiset ovat, mitä pitää tehdä ja mitä ei.

Sinä vai Te? Älä sinuttele. Varmuuden vuoksi puhuttele ihmisiä aina Te-muodossa. Sinutella saavat vain hyvät ystävät ja tuttavat. Se joka sinuttelee tarjoilijaa, saa vihaisia katseita ja huonoa palvelua. Koska olin nuori kun muutin Saksaan, kollegat puhuttelivat minua kyllä etunimellä, mutta aina kuitenkin teitittelivät. Nykyisin ketään ei enää neiditellä, ja rouvittelu tuntui heistä hassulta, vaikka naimisissa olinkin. Saksalaisen nimi pitää mainita joka lähtöön, jokaisen lauseen alkuun, ja aina rouva se ja se tai herra se ja se, ja jos on akateeminen titteli, niin sitten tohtori se ja se ja professori se ja se. Auta armias, jos tuon unohdat! Siksi olinkin aika yllättänyt, kun yksi täällä ollut saksalainen ikäiseni professori viime syksynä kysyi, että voitaisko sinutella. Olen siis vanhentunut…

Saksalaiset rakastavat teitittelyä jopa niin paljon, että ei ole harvinaista, että vielä vuosienkin jälkeen saman työpaikan kollegat teitittelevät toisiaan. Ja kättelevät lisäksi. Ulkomaalaiset, etenkin pohjoismaista, pitävät tätä hyvin etäisenä ja kummallisena tapana. Mutta se on vain tapa!

Sinuiksi päädytään vapaamuotoisissa tilanteissa, ja sinuttelun kunniaksi laitetaan käsivarsi toisen kanssa koukkuun ja juodaan kulaus sen kunniaksi. Katso kuva alla.


TV-juontajat Günther Jauch ja Horst Schlämmer ”juovat veljeytensä sinetiksi”, RTL, 20.4.2012

Saksassa ei odoteta, että tarjoilija ohjaa pöytään. Se joka jää seisomaan ravintolan tai kapakan ovelle, on selvästi vierasmaalainen. Ravintolaan ja kapakkaan mennään ilman muuta sisään, ja istutaan mihin hyvänsä, missä on vapaa paikka. En ole vielä koskaan nähnyt Saksassa portsaria tai ulosheittäjää ravintolan, kapakan, olut- tai viinituvan, tai edes diskon edessä. En ole myöskään koskaan nähnyt ravintolassa tai edes kapakassa örveltävää humalaista. On hyvin iso häpeä esiintyä humalassa julkisuudessa.

Jos ravintola on täynnä, mutta tuoleja on vapaina, niin saksalainen menee ja tervehtii ja kysyy vain että saako istua tähän. Varsinkin Ranskassa tämä olisi mahdotonta moukkamaisuutta. Saattaapa käydä niinkin, kuten ainakin eteläisessä Saksassa, jossa iltaisin käydään juomassa se lasillinen viiniä tai olutta, että tuppaudutaan vain toisten väliin, olipa miten ahdasta tahansa. Yleensä on parasta kuitenkin olla kuuntelematta toisten puheita. Vaan kun olen ollut liikenteessä muiden suomea puhuvien kanssa, niin kohta koko kapakka osallistuu keskusteluun ja on kyselemässä kaiken, kaiken Suomesta. 

On kaksi asiaa, joista aina ensin kysytään: onko Suomessa todellakin niin paljon hyttysiä ja miksi on niin paljon puliukkoja?

Älä pyydä kraanavettä. Sellainen herättää kummallisia katseita ja anteeksipyyntöjä, että “onhan meillä toki…” Vesi on kyllä hanasta ihan juomakelpoista, joskin kalkkipitoista, mikä saattaa olla meistä oudon makuista. Ravintolassa pöytään ei tuoda automaattisesti vesikannua, vaan vesi on tilattava erikseen. Ja maksettava. Tarjoilija kysyy, haluatko kivennäisvettä hiilihapolla vai ilman. “Ilman” ei ole ihan ilman sekään… Juomia on muuten aika kummallisia olemassa. Sekoituksia vaikka mitä: olutta ja limonadia, olutta ja mineraalivettä, shampanjaa ja appelsiinimehua, kolaa ja limonadia, kolaa ja appelsiinimehua… BMW on olutta ja vettä… (Bier mit Wasser). “Alsterwasser” ei ole Hampurin sisäjärven Alsterin vettä, vaan olutta ja sitruunalimonadia. Kaikenlaiset siiderit sen sijaan ovat lähes tuntemattomia.

Maitoa ei juoda ruokajuomana, sitä juovat vain lapset. Sitä ei siis saa mistään ravintolasta. Samalla tavalla kahviin on mahdotonta saada tavallista maitoa. Kaupoissa sitä toki on kuten Suomessakin, 3,5- ja 1,5 prosenttisena. Kurria ei ole, piimää aniharvoin. Kotikalja on tuntematon juoma. Sen sijaan jokaisessa ravintolassa ja kahvillassa voi kyllä tilata oluen tai viinin.



Myöskään leipää tai sämpylöitä ei aterioilla tarjoilla. Jos leipää haluat, se on tilattava ja maksettava erikseen. Tämä johtunee siitä, että Saksassa leipäateria on se tavallinen ilta-ateria, eli siis kokonainen ateria. Mutta onhan leipävalikoimakin mahtava. Ja leivälle on olemassa muutakin kuin sulatejuustoa ja makkaraa.
Ja eipä ole seisovia lounaspöytiäkään. Saksalaisilla on suhteellisen halvoista ravintolahinnoista huolimatta varaa palkata tarjoilijoita. Pikaruokaloita ovat mäkkärit, burgerkingit ja makkarakioskit. (“Imbiss” on oikeastaan “puraisu” :-))

Saksalaiset eivät osaa jonottaa. Siksi on aika merkillistä, että juuri järjestystä rakastavat eivät jonota. He yksinkertaisesti menevät ja etuilevat. Jonottaminen on heidän mielestään ajan hukkaa. Vahvin voittaa.

Kun saksalainen vastaa puhelimeen, hän sanoo aina ensin nimensä, eikä miksi soittaa. Jos siis varaat hotellia tai ravintolapöytää sanomatta ensin nimeäsi, saatat saada hyvin kylmää kohtelua. Kun minun pikkutytöltäni kysyttiin siinä vaiheessa, kun hän opetteli puhumaan, mikä tuo on ja näytettiin puhelinta, hän vastasi meidän sukunimemme…

Soittaminen kahdeksan jälkeen illalla on epäkohteliasta. Ystävien kanssa on sovittava, miten myöhään voi soittaa.

Tämäkään ei ole epäkohteliasta: oletetaan, että A ja B ovat kaupungilla kahdestaan, ja A tapaa sattumalta C:n, jota B ei tunne. Sen sijaan, että B esiteltäisiin C:lle, B jätetään seisomaan yksin, ja A ja C keskustelevat keskenään. Sillä aikaa B odottaa ja on kuin häntä ei olisikaan. Tässä minä teen virheitä… kun en muista, että Suomessa ei tehdä näin. Toisaalta on hyvä, ettei tarvitse panna muistiin taas yhtä uutta nimeä!

Muutenkaan vieraita ei katsella silmiin. Kadulla kävellessä saattaa siksi sattua, että tulee tönäistyksi. Siinä ei pyydellä anteeksi – sellaista sattuu, ajattelee saksalainen. Vaan kun seisahdat kadulla ja alat tutkailla karttaa, niin aivan varmasti joku tulee kysymään, voiko auttaa, ja vie sinut perille asti, jos sitä haluat.

Toisaalta on asioita, joissa saksalaiset kuitenkin ovat pikkumaisia: punaisella ei katua ylitetä! Vaikka seuraava auto tulisi vasta puolen tunnin kuluttua!

Saksalainen sanoo heti mitä ajattelee. Se saattaa olla meistä tylyä. Ei pidä loukkaantua. Se ei ole tarkoitettu loukkaukseksi, jos saksalainen alkaa kritisoida sinua.

Päivällä on oltava hiljaa ja pidetttävä ruokarauha, yleensä yhden ja kolmen välillä. Ei meteliä, ei ruohonleikkuuta, ei leikkiviä lapsia pihalla tai kadulla. Tavallisesti lounaseta syödään puolen kahden maissa. Myös pienet kaupat ovat silloin kiinni. Tähän päivätaukoon en tottunut koskaan. Nyt en näköjään totu ruokailuun yhdentoista maissa, vaikka olen nyt asunut Suomessa jo kohta neljä vuotta.

Saksalainen ei hymyile, jos siihen ei ole syytä. Kuin ei suomalainenkaan. Tässä asiassa emme ole vieraalla maalla…