Jumalan rauhanvallankumouksellinen, pastori Christian Führer

Leipzigilainen pastori Christian Führer omisti koko elämäsä väkivallattomuudelle ja lähimmäisenrakkaudelle. Ne rukoukset rauhan puolesta, jotka hän aloitti, saivat aikaan muurin kaatumisen. 

Kristinuskon alkuajoista asti kristinuskon keskeisin sanoma on väkivallattomuus. Pastori Führerin mukaan se oli Matteuksen evankeliumissa olevan vuorisaarnan ydin. Leipzigista sanoma levisi koko Itä-Saksaan. 9. lokakuuta 1989 kymmenet tuhannet mielenosoittajat kulkivat Leipzigin kaduilla julistaen tätä sanomaa ja tätä toivoa. Julkilausutusta sanomasta tuli kaiken muuttava todellisuus.

Leipizin Nikolauksen kirkon pastori Christian Führer kuoli 71 vuoden ikäisenä 30.6.2014. Führer ei näyttänyt erityisen pappismaiselta. Hän pukeutui hihattomaan farkkutakkiin ja hänellä oli mukanaan musta attasealaukku – siis siisti työasu. Laukkuun oli kiinnitetty monenlaisia tarroja, jotka julistivat hänen sanomaansa: ”Sota ei saa olla Jumalan tahto” ja ”Rauhaa ilman aseita”, kuten myös DDR:n rauhanliikkkeen tarra ”Miekoista kyntöauroja”.

Samalla varmalla, rauhallisella tavalla hän julisti Jumalan sanaa kirkossa, puolusti maailman köyhiä ja heikkoja ja vastusti DDR:n aikoina kaikkia valtion uhkia. Seitsemän vuoden ajan. 

 

Vuonna 1982 hän avasi Nikolauksen kirkon viikottaisille rauhanrukouksille. Idean tähän antoivat oppositiossa olevat nuoret, joille kirkkojen rauhan toive oli itä-länsi-konfliktin aikana liian vähän. Rauhan rukouksia alettiin pitää siksi joka maanantai.

Sitä ei muuttanut polittinen paine, eikä kirkon sisäinen erimielisyys siitä, miten poliittisia rauhanrukoushetket kirkossa saisivat olla. Christian Führer oli sitä vastaan, että ”kirkosta tulisi poliittinen areena” ja ajoi nuoret syyskuussa 1988 kirkosta ulos. Myös kirkon sisäinen rauhanneuvottelija Christoph Wonneberger sai lähteä. Mutta jo keväällä 1989 alkoivat rauhan rukoukset uudelleen, ja Führer haki rukoilijat takaisin kirkkoon. Hän avasi kirkon myös niille, jotka olivat jättäneet hakemuksen lähteä DDR:stä, joiden hän toivoi jäävän DDR:ään. Mutta se onnistui huonosti.

DDR:n hallituksen kielloista huolimatta rukoushetket jatkuivat joka maanantai. Führer kirjoitti kaupunginhallitukselle: ”Ajankohta on julkisesti tiedossa. Ihmiset tulevat joka maanantai kello 17. Lopettamista ei kukaan ymmärtäisi. Emme ole huomanneet rukousten väärinkäyttöä. ” Sen sijaan ”poliisin jatkuva läsnäolo vain lisää jännitteitä”.

Führer kutsuttiin vastaamaan rukoushetkistä valtion johdolle 25. elokuuta. Hän pyysi mukaansa todisajakseen kollegansa Rolf-Michael Turekin. Valtion syyttäjä syytti heitä siitä, että he eivät olisi ymmärtäneet asian vakavuutta, ja että kirkot olisivat tunnetusti läntisten vakoojaorganisaatioiden aseita, ja että näiden tarkoitus oli saada DDR sekasortoon.  

Molemmat pastorit lähtivät sanomatta mitään. Heidät kutsuttiin uudelleen. Syytökset vain kasvoivat. Yksi stasi-mies oli kirjannut muistiin 2.9.: „Tilanne on täysin lukossa. Emme saa tällä tavalla enää mitään aikaan. Tulossa kuuma maanantai…”

Ja se tulikin, 4. syyskuuta. Nuoret opposition kannattajat toivat rauhanrukouksen jälkeen mukanaan bannereita. ”Vapaan maan puolesta vapaille ihmisille” ja ”Matkustusvapaus, ei massapakoa”. Mutta heti kohta stasi repi ne alas. Läntiset TV-kuvaajat, jotka olivat paikalla Leipizigin messujen takia, kuvasivat tapahtunutta. Kuvat levisivät koko maailmaan – myös koko Itä-Saksaan. 

 "Me olemme kansa"

Sen jälkeen tapahtumia ei voinut enää mitenkään hallita. Sadat tuhannet mielenosoittajat valtasivat Leipzigin keskustan. Sen seurauksena kaatui muuri 9.11.1989, ja sen mukana Itä-Saksan hallitus. 

 "Me olemme yksi kansa"

Führer kuitenkin yhä jatkoi toimintaansa. Yhdistyneessä Saksassa Führer puhui lähimmäisenrakkaudesta ja väkivallattomuudesta. Niinpä hän kutsui rukoilemaan kirkkoonsa myös Persianlahden sodan aikana. Hän myös perusti Leipzigin kirkollisen työttömien yhdistyksen. Führer sai myhemmin toiminnastaan useita huomattavia tunnustuksia.

Muurin kaatumisesta ilman väkivaltaa tulee syksyllä kuluneeksi 25 vuotta. Silloin taas tuhannet menevät Nikolauksen kirkkoon, niiden kylttien ohi, jotka Christian Führer sinne 1985 pystytti. ”Nikolauksen kirkko – avoin kaikille.”