Potaattia ja soossia

”Ensimmäisenä päivänä perunoita ja kastiketta, toisena kastiketta ja perunoita, kolmantena potaattia ja soossia, neljäntenä soossia ja potaattia”, sanoi isä ja voi hyvin. Lieneekö ruokavaliomme ihan noin köyhä ollut, mutta tältä ainakin tuntui. Ja kun Suomesta lähdin, päätin, että en ikinä enää syö keitettyjä perunoita. 

 

Kun tuolloin 18-vuotias poikani lähti Suomesta, hän ilmoitti suureen ääneen, että ei ikinä enää syö keitettyjä perunoita.

Maahanmuuttajia tunnen Suomessa paljon. Ja kaikki lähes yhteen ääneen kysyttäessä suomalaisesta ruokavaliosta ovat ilmoittaneet, että eivät tykkää keitetyistä perunoista.

Seuraavassa esitän vain mielipiteitä, en syyllistä ketään enkä mitään.

Ruskean kastikkeen tekemisen lopetin jo nuorena kotiäitinä, minusta leivässä oli ihan riittämiin jauhoja. Ruskeasta kastikkeestakaan en tykännyt lapsena yhtään, mutta toki söin, kuten tekivät kaikki muutkin. En muista koskaan valittaneeni en perunoista enkä kastikkeesta. Kotikasvatus siis ainakin oli toiminut. 

 

Monet suomalaiset ovat minulle sanoneet, että eivät tykkää kaurapuurosta, koska sitä oli lapsena pakko syödä joka aamu. Minun ei ollut pakko syödä kaurapuuroa joka aamu, enkä silti tykkää siitä yhtään. 

 

Leivästäkään en juurikaan välitä. Poikkeuksena tuore ohra- tai kauraleipä, jota saa Itä-Suomesta ja joskus muutamasta leipomosta myös Länsi-Suomesta. Muutenhan leipä Suomessa on lähinnä pehmeää höttöä, joka ei maistu miltää. Syynä ovat hygieniasäännöksemme, jotka pakottavat pakkamaan leivät muoviin (ja siitä syystä kuljettamaan läpi koko Suomen). Saksassa asuessa toivottuihin tuomisiin kuului ruisleipä, mutta nyt Suomessa asuessa tuntuu, ettei se maistu miltään enkä sitä itse koskaan osta. 

 

Kyse ei siis voi olla kotikasvatuksesta eikä kyllästymisestä, vaan makuasioista. Olen saanut itse kokata Saksassa ja Ranskassa, ja maistella monien maiden ruokia paikan päällä. Totean, että suomalaisessa ruoassa parasta on tuore kala ja tuoreet marjat, ternimaito, täytekakku sekä kotona tehty pulla, ja siinä se. Venäjällä, Italiassa, Saksassa, Ranskassa, ja varsinkin Japanissa, Intiassa, Turkissa ruoka on hyvin herkullista. Siellä ei tarjoilla keitettyjä perunoita eikä ruskeaa kastiketta… Kiinassa en ole koskaan käynyt, mutta kiinalaiset tuttavani ovat kyllä kokanneet minulle kotonaan, eikä heidän tekemällään ruoalla ole juurikaan mitään yhteistä kiinalaisten ravintoloiden ruokien kanssa.

Lisäksi suomalaiset ruuan ikäviin puoliin kuuluu paitsi vähämausteisuus, myös hinta. Ruoka on Suomessa todella kallista. Täällä syödään etupäässä einesruokaa. Tuoreet elintarvikkeet maksavat tavalliselle kuluttajalle liikaa. Tuottaja ei isoja ansaitse, hyödyn saajat ovat kaksi suurta monopolikauppaketjuamme.

Miksi kaupoissa on satoja lajeja jugurttia ja satoja lajeja erikoismaitoja... Ja miksi Valio vie Tohmajärvellä lypsetyn maidon Riihimäelle pakattavaksi ja takaksin Tohmajärvelle kauppoihin myytäväksi kuluttajille? Onko joku ehkä joskus kuullut hiilijalanjäljestä...?

Nykyisin tiedämme, että prosessoitu ruoka ei ole ihmiselle terveellistä. Ihmettelyni aihe olivatkin suomalaisten suuret ongelmat laktoosi-intoranssi, keliakia, lasten jatkuvat korvatulehdukset. Nyt tiedän, mistä tuo kaikki johtuu: suomalainen ruoka ei ole terveellistä.

Ensimmäinen esimieheni, toksikologi, antoi meille työntekijöille neuvoksi, että jos voimme valita, pitää aina valita prosessoimaton ruoka, alkuperäinen ja luonnonmukainen. Siis jos rasvaa leivälle, niin voita. Jos kahvia, niin oikeaa kahvia, ei mitään korvikkeita. Jos tomaatteja, ei talvella kasvihuoneessa kasvatettuja. Saksassa ei makkarassa eikä oluessa onneksi olekaan mitään ylimääräistä. Makkara on kokolihaa ja olut mallasta. Ja siitäkin huolimatta halvempaa kuin Suomessa… Siksi kai olenkin säilynyt terveenä…?

Muistan, miten häpesin kerran lapsena sitä, että emme olleet syöneet päivällä ennen kahtatoista, ja vieraat näkivät sen. Nykyisin minusta on edelleen kummallista syödä lounasta kello yksitoista aamulla, kun 25 vuoden ajan elämässäni lounasaika on 13.30... 

Enkä tykkää siitä, että jokaiseen ruokaan Suomessa laitetaan sokeria. Leivonnaisissa hyvä, ja hilloissa. Mutta miksi salaatissa ja tomaattisoseessa sekä lähes kaikissa lihavalmisteissa kuten makkarassa ja lihapullissa?

Mollasinko suomalaista ruokaa liikaa? Ennemminkin kysyn, missä on se suomalaisen luonnon anti eli puhtaus ja alkuperäisyys. ”Et tiedä mitään Suomesta” – sen lauseen olen jo kuullut. Voisiko ollakin niin, että tiedänkin Suomesta enemmän kuin aina Suomessa asunut suomalainen, ja juuri siksi, että olen palannut Suomeen? Sillä eipä myöskään pitkään ulkomailla asunut suomalainen juurikaan paljoa Nyky-Suomesta tiedä, vaan elää menneisyyden Suomessa. Pitää ruisleipää kaiken suomalaisuuden perikuvana. Eikä tiedä, että Suomessa ei juuri ruista kasvateta, vaan 80% tuodaan ulkomailta. Taitaa olla oikein, että äänestäminen on tehty vaikeaksi, koska äänestyspaikkoja on vain lähetystöissä... 

"Ruokakulttuurikeskuksen johtajan ja ruokakirjailijan Ulla Rauramon mukaan Suomessa vallitsee välinpitämätön suhtautuminen ruokaan ja ruokakulttuuriin. Ruoanlaittoon käytetään Suomessa entistä vähemmän aikaa ja ruokailu on ilotonta niin kodissa kuin kouluissakin. Suomessa ruuan laatu ja maku ovat jääneet sivurooliin, koska suomalaisia vaivaa halvan ruuan huuma. Rauramon mukaan Suomessa perheet syövät harvoin yhdessä, ja moni suomalaislapsi ei osaa käyttää edes veistä ja haarukkaa vielä koulua aloittaessaankaan." (Wikipedia: Suomalainen keittiö) 

"Minulle selvisi esimerkiksi se, että suurin osa ruisleivistä sisältää vehnää, jota usein on leivässä jopa enemmän kuin ruista! Ja kun on vehnää on myös hiivaa. Tajusin, että hiivattomia, leiväksi kutsuttuja asioita on onneksi muitakin kuin ainoastaan hiivaton ruisleipä ja aloin jopa pitää riisikakuista... Huomasin, että sokeria on kaikkialla, jopa työpaikkaruokalamme salaattipöyän salaateissa. Salaatit on usein kuorrutettu salaatinkastikkeella, jossa on sokeria ja tämä ällistytti ainakin minua."
Noora Shingler: Ratkaisu selittämättömiin vatsavaivoihin