Kettu ja muut etsivät

- He ovat Saksa. Ainakin saksalaisten television rikossarjojen katsojille, ja sen koko maailmassa.

Wikipedia luettelee: Saksalaiset rikossarjat

• Ajo päällä

• Derrick
• Derrick: Metsätie

• Erikoisryhmä Stuttgart
• Etsivä Lea Sommer

• Kahden keikka
• Komissaari (televisiosarja)
• Kriminalisti

• Nikke Knatterton (piirrossarja)

• Polizeiruf 110

• Rikosmuseo kertoo
• Rikospaikalla

• Siska
• SOKO Leipzig
• Stolberg (televisiosarja)
• Syyttäjä (televisiosarja)

• Tutkija (televisiosarja)

• Vanha kettu / Kettu

Näillä paikkakunnilla sarjoja kuvataan. Oltiin pari vuotta sitten Hampurissa saksalaisen ystäväni kanssa hänen asuinkulmillaan ja katseltiin kuvaamista.

Saksalaiset TV-rikossarjat ovat jo vuosikymmenten ajan olleet yksi Saksan suosituimmista vientiartikkeleista. Ne kertovat elämästä Saksassa, Saksan taloudesta, käyttäytymissäännöistä ja saksalaisen keskivertokansalaisen rikosenergiasta hyvin todentuntuisesti. Miljoonat ulkomaalaiset ovat oppineet tuntemaan tyypillisen saksalaisen… Ja monelle saksalaiselle TV-katsojalle TV-sarja on moraalinen ohje koko elämää varten.

TV-rikossarjan Saksassa tuottaa tavallisesti valtion TV-kanava (ykköskanava ARD tai kakkoskanava ZDF). Yksityiset kanavat ostavat sarjansa USA:sta. Saksan omat sarjat sen sijaan ovat tiukan saksalaisen laadunvalvonnan alaisia, samalla tavalla kuin terveydenhuolto tai ydinvoima. Johtuen suuresta koulutuspoliittisesta tärkeydestä sarjoilla on vain vähän ja erityisasiantuntevia kirjoittajia. Se takaa, että katsojat näkevät aina yhtä korkeatasoista rikossarjaa. Vain tarkoin määrätyt toimintakuviot ovat sallittuja, ja näitä samoja kuvioita kokeneet kirjoittajat varioivat, niin ettei huomaavainen katsoja rasitu liikaa.

Sarjan tärkein asia on tutkija. Hän on tavallisesti poliisikomissaari, mutta saattaa olla myös yksityisetsivä, asianajaja, psykologi, oikeuslääkäri tai vetreä eläkeläinen. Näyttelevän tutkijan on vaikutettava hyvin tavalliselta. Tietenkin hänellä täytyy olla myös ihmistuntemusta, päättelykykyä sekä sinnikkyyttä ja lisäksi hänen on oltava ruumiillisesti vikkelä. Hän ei kuitenkaan saa olla liian älykäs eikä liian empaattinen, koska muuten rikos ratkeaa liian nopeasti ja ohjelma loppuu lyhyeen. Sarjassa tarvitaan usein myös käännekohta, sellainen jossa tutkijaa viedään tahallisesti harhaan. Hänen täytyy siis olla myös hieman tyhmä.

Hyvin tärkeässä roolissa on kamera ja kuvakulma. Katsojan pitää voida huomata yksityiskohtia, koska tekijähän tavallisesti palaa tekopaikalle.

Sitten tarvitaan tutkijan avustaja. Avustaja saa tutkijalta kuulla kunniansa, jos joku asia menee vikaan. Hän on usein älykkäämpi kuin tutkija itse, mutta hän ei saa sitä mitenkään näyttää. Hänen tehtävänsä sen sijaan on juosta tutkijan käskyn mukaan soittamassa ovikelloja, etsiä tiedostoista, antaa tietoja tutkijalle ja kehua tutkijaa sitten hänen tarkoista päätelmistään.

Pieni joukko saksalaisia näyttelijöitä on erikoistunut näyttelemään rikollista. Nämä henkilöt edustavat saksalaisten erilaisia luonteenpiirteitä. Katsojan on tunnistettava heidät. Silti saadaan aikaan melko paljon yllätyksiä. Se, joka tänään antaa ruumiin, voi olla huomenna tekijä ja ylihuomenna epäilty mutta syytön.

Vain TV-sarjoissa tapahtuu, että tekijät ovat yksinkertaisia ja tekevät yksinkertaisia virheitä. Nykyisinhän jokainen lapsikin tietää, että panttivankien ottaminen lunnaita vastaan epäonnistuu ja että TV:n tekijät ovat hölmöjä. Televisiogangsteri ei sen sijaan tunne televisiota edes sanomalehdestä.

Joskus saksalaiset joutuvat ymmälleen, kun tuttu rikollisnäyttelijä ilmestyykin toiseen tuttuun TV-jaksoon, esimerkiksi perhesarjaan tai rakkauskertomukseen. He raukat jännittävät aivan turhaan, miten perhesarjassa tuleekaan käymään…

 

Televisiojaksoa määrittävät aikarajat. Aikaa on 45, 60 tai joskus 90 minuuttia, ja aika on täytettävä ties millä tyhjänpäiväisellä asialla.

Ensimmäisen kolmanneksen aikana on tultava ainakin yksi kuollut. Usein sarja alkaa sillä, että tietämätön lenkkeilijä kompastuu kylmenneeseen ruumiiseen. Tai katsoja näkee tulevan kuolevan vielä muutaman minuutin ajan vielä elävänä. Siinä käy selväksi, että kyseinen henkilö on jotenkin paha ja että on riittävästi syytä saattaa hänet päiviltä – eli myös katsojalle tulee halu tehdä hänelle jotain pahaa. Usein nähdään myös uhrin kauhistunut ilme, kun tuntematon osoittaa häntä aseella. Ja sitten pamahtaa.

Ensimmäinen kohokohta on saavutettu. Sitten paikalle ilmestyy tutkija varmistamaan tapahtuman ja ottamaan sormenjälkiä.

Jakson keskiosassa tutkija katselee uhrin osoitekirjaa ja käy kaikki henkilöt läpi. Kaikkia epäillään, varmuuden vuoksi. Työ on itse asiassa helppoa: kaikkien epäiltyjen on esitettävä alibinsa. Mutta koska kaikki olivat teon aikana yksin, jossain metsässä kävelemässä tai kotona katsomassa televisiota, ei kellään tietenkään ole alibia.

Sitten täytyy etsiä teolle motiivi. Kuten aiemmin esitetty, kaikilla on motiivi, koska uhri on paha ihminen. Kaikille epäillyille annetaan kohtuuden nimissä kuitenkin mahdollisuus kertoa, miksi juuri hänellä ei ollut motiivia. Kaikki selitykset ovat tietenkin epäuskottavia ja tekevät epäillyistä vielä enemmän epäiltyjä.

Jakson lopussa tutkija on samassa tilanteessa kuin alussa: hänellä on lista henkilöistä, jotka kaikki ovat samalla tavalla epäiltyjä. Mutta sitten jakson lähetysaika alkaa loppua, joten jotain on tapahduttava.

Loppuosassa joku ensin pidätetään. Tulee selväksi, että joku muu on syytön, koska lähetysaika ei ole vielä lopussa. Sitten tapahtumasarja nopeutuu, usein vain kameraotokset ovat lyhyempiä… Tutkija ja pidätetty istuvat kuulustelussa vastakkain ja käyvät psykologisen kaksintaistelun. Totta kai pidätetty voittaa selvästi ja hänet on sen takia vapautettava. Kaikille muille paitsi tekijälle tulee selväksi, että hänet on haettava esiin.

Sattumanvaraisesti tämä kaikki edelläkäyty käydään läpi uuden epäillyn kanssa. Jotkut epäillyt pääsevät epäilyistä, niin että syntyy muutamia hauskoja ajojahteja juosten tai moottoriajoneuvoin. Erityisesti syyttömät käyttävät paljon voimia päästäkseen lain kourasta. Nyt on kyse vain oikeasta ajoituksesta, sillä se, joka jakson lopussa istuu kuulustelussa, on tekijä ja hänet saadaan kiinni jollain aika hölmöllä tekosyyllä. Usein se on pelkkä väärään aikaan lausuttu sana, joka paljastaa tekijän omantunnon tuskan, joskus taas tutkija löytää syyn kuin sokea kana jyväsensä. Tämä kaikki tapahtuu yhtäkkiä. Vielä nähdään tekijän ilme ja saada kuulla pätkä dramaattista loppumusiikkia.

Jotkut ovat sitä mieltä, ettei aina tarvitse olla kyseessä murha. Kyllä vain tarvitsee. Vain kunnon murhaa kannattaa selvittää vähintäänkin tuo 45 minuuttia. Jotta jännitystä olisi joskus enemmän, tapahtuu kidnappauksia, varsinkin lasten. Joskus uhri ei kuolekaan heti, vaan makaa päiviä koomassa sairaalassa, pääasia, ettei hän voi enää sanoa mitään, koska muuten tutkijan tehtävä olisi liian helppo.

Koska näitä sarjoja on jo nähty monia, jokainen saksalainen katsoja voisi itse selvittää tavallisen murhan. Helppoa olisi esimerkiksi kietoa epäilty ristiriitoihin. Murhaajanhan on valehdeltava kuulusteltaessa, jokainen syytön voisi puhua totta. Jos siis jonkun saa kiinni valheesta, hänet on saatu kiinni.

Valitettavasti kuulustelujen aikana usein tapahtuu, että ihmiset valehtelevat myös silloin, kun he eivät olekaan ketään murhanneet. Useimmilla on joku salaisuus: he olivat teon aikana salaa siistiytymässä, tai he unohtavat, mihin olivat auton parkkeeranneet, tai he olivat ilotalossa tai salaa kauneushoitolassa poistattamassa itsestään rasvaa tai he valitsivat väärän puolueen. Koska se on heille epämiellyttävää myöntää, he kertovat vain jotain tarinoita.

Siksi tutkijan on oltava tiukka. Hänen on kovalla äänellä julistettava: ”Kyse on murhasta!” Kaikki kuulusteltavien erheet on saatava julki. Se on usein jännittävämpää ja hauskempaa kuin itse murhan selvittäminen, ja katsoja voi tutkijan kanssa pröystäillä moraalisella paremmuudellaan.

Saksalaiset TV-rikossarjat ovat erittäin pitkäikäisiä. 20 vuoden kuluttua tutkijat alkavat selvittää samoja rikoksia uudelleen, koska sen ajan kuluttua on kasvanut uusi televisiosukupolvi, joka ei tiedä, kuka murhaaja oli.