Ulm, sen kaupunginosia ja ympäristöä

Kesä. Ajelen Frankfurtista Ulmiin nuoremman poikani luo. Hän ei asu keskustassa. Siellä hänellä on vain opiskelijakämppä, joten hän ei voi minua majoittaa. Huone kuitenkin löytyy helposti eikä maksakaan kuin neljäkymppiä. Illalla, kun poika on mennyt lukemaan, katselen televisiosta revyytä vanhoista sketsiohjelmista ja nauran niin että vatsa tulee kipeäksi...

Myös Ulm on minulle hyvin tuttu kaupunki. Tytär oli siellä musiikkiteatterissa töissä viisi vuotta, teatterissa kävin usein ja kaupungilla käveltiin myös usein. Kaupunkioikeudet Ulmille antoi keisari Fredrik I Punaparta vuonna 1181. Ulmissa on nykyisin 126.000 asukasta, ja heti vieressä "uudessa Ulmissa" vajaat 60.000 asukasta. 

Kuuluisin ulmilainen lienee Albert Einstein, joka syntyi siellä 1879. Kaksi muutakin kuuluisaa, tosin varsin eri tavalla, Ulmissa oli: Schollin sisarukset, jotka tapettiin vuonna 1943, koska nousivat vastarintaan natsihallintoa vastaan.

Opiskelin jonkin aikaa Vaasan yliopiston avoimessa taloustieteitä, nyt poikani on viittä vaille valmis ekonomi. Kyselen opintojen tarkempaa sisältöä. Yllätyksekseni se on aivan toisenlainen kuin Vaasan yliopistossa. Minä toki paneuduin markkinointiin, se kun oli aikanaan oman toimeentuloni sisältö, ja totean, että Suomessa sen asian opinnot menevät aivan täysin asian ohi. Ei ihme, etteivät suomalaiset osaa markkinoida. Poika tarvitse vielä opintoihin liittyvät pakollisen harjoittelupaikan. Kehotan toimimaan heti, mutta poika tuumaa, että olisi aika erikoista, jos ei Frankfurtista löytyisi taloustieteitä opiskelleelle töitä…

Yhdessä kävelemme Söflingenissä, jossa poika asuu. Siellä sijaitsi yli 500 vuotta vuonna 1230 perustettu nunnaluostari. Luostarin perustamisen aikoihin rakennettiin Blau-joen kanava, joka toi luostariin veden. Siihen rakennettiin 5 myllyä. 

 

 

 

Vanha Kronenbrauerei (kruunupanimo) tekee edelleen olutta, illalla syötiin panimon ravintolassa svaabilaista ruokaa, josta niin pidän. Päivän kävelystä väsyneenä halusi tilata illallisella olutta ja pyysin tarjoilijaa tuomaan jotain paikallista hanaolutta. Hän vastasi, ettei heillä muuta olekaan, olemmehan panimossa… 

 Käsespätzle, pikkuvarpusia. 

 

Teemme pari retkeä yhdessä, ensimmäisen Blaubeureniin, jossa on sininen lähde. Tuskin minkään kaupungin historia liittyy niin tiukasti maantieteeseen kuin Blaubeurenin. ”Blau” on suomeksi ”sininen.” Alkunsa paikkakunta sai sinisestä lähteestä. Sinne tulivat jo neandertalin ihmiset ja varhaiset ihmiset, noin 40.000 vuotta sitten. He asettuivat asumaan karstimaalle – joka on kalkkivuoristojen maisematyyppi, jolle ovat ominaisia luolat, maanalaiset joet ja rotkot. He jättivät meille muistoksi patsaan, jota kutsutaan nimellä  ”Venus vom Hohle Fels” (Onton kallion Venus). Välittömään läheisyyteen kreivi von Ruck ja Tübingen perusti vuonna 1085 Blaubeurenin luostarin. Kalkkikivimaa kätkee edelleenkin paljon salaisuuksia, se on tavattoman vaikeaa tutkia maanalaisine luolineen ja vesistöineen ja jatkuvasti löytyy maaperästä uutta tietoa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Toisen retken teemme Wiblingeniin, joka on lähellä keskustaa, ja  jossa sielläkin sijaitsee luostari, benediktiiniläisluostari, vuodelta 1772.

Menemme myös keskikaupungille ja vanhalle kaupunginmuurille. Joki, joka erottaa Baden-Württembergin puoleisen kaupungin eli Ulmin Baijerin puoleisesta kaupungista eli Neu-Ulmista, on Tonava. Tonava on kaikkea mutta ei koskaan sininen. 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tuomiokirkko on maailman korkein kirkko. Kirkon torniin en kuitenkaan nouse, olen käynyt siellä joskus vuosia sitten. Nykyisin en enää kiipeile korkeisiin paikkoihin, mutta muistan rakennusinsinöörien retken, jolloin tutustuimme tuomiokirkon korjaustöihin. Jo tuolloin oli osaajista pulaa – ja on yhä. 

 

 

 Toripäivä tuomiokirkon aukiolla. 

  

Raatihuone:

 

 

 

 

Saksalaiset ovat kohteliaita. Tervehtiminen on itsestäänselvyys. Autolla ajaminen on mielestäni helpompaa kuin Suomessa, suvujuuden liikenteelle antanee kohteliaisuus: aina pääsee joukkoon ilman ihmeempiä kommervenkkejä. Liikenne Saksassa sujuu paremmin, vaikka sitä on paljon. Onkohan ajo-opetus Suomessa ihan kohdillaan vai ovatko suomalaiset sittenkin pelkästään juntteja, on kysymys, jota usein mietiskelen.

Autobaanaa ajaessa et näe varsinaisesta Saksasta mitään, siksi ajelen paluumatkalla – navigaattorin tietojen mukaan baanoilla on ruuhkaa – pitkin kyläteitä. Taivastelen luonnon vihreyttä. Kun palaan Suomeen ja ajelen Suomen maaseudulla, kaikki vihreä täällä näyttää Saksaan verrattuna harmaalta!