Näet hirven vielä tänään

Talvella olin tulkkina suomalaisen ja saksalaisen yrityksen välillä Pohjanmaalla. Neuvottelut jatkuivat mukavissa merkeissä saunoen ja iltaa viettäen.
Illalla maisteltiin myös hirvenlihaa, joka oli saksalaiselle täysin uusi tuttavuus.

Kävimme myös ihmettelemässä kassakaapissa olevia aseita, joilla isäntä kertoo hirviä ampuneensa.

Toimitusjohtajan vaimo kertoi sillä aikaa minulle hänkin ajaneensa hirvikolarin. Kuten lukuisat muutkin ovat kertoneet.

Neuvottelujen päätyttyä suomalainen lähti viemään meitä vieraitaan Tampereelle lentokentälle. Saksalainen valittamaan, ettei ollut vielä yhtäkään hirveä luonnossa nähnyt, niitä ei varmaan oikeasti ole olemassakaan. Me vakuuttelemaan, että on niitä, on varmasti. Minäkin olen niitä monet kerrat nähnyt – miten ne kaikilla matkoillani aina joutuvatkin tielleni? Viime kesänäkin ihan kymmenittäin. Vaan ikinä ei kamera ole missään valmiustilassa :-(

Suomalainen isäntä vakuuttelee meille pitkin matkaa läpi talvisen hangen, että kyllä me vielä tänään hirvi nähdään. Vieras valittaa ettei usko. Ei usko.

Vihdoin pääsemme kentälle ja nostamme matkatavarat autosta ulos. Saksalainen muistuttaa vielä kerran, ettei ollut tälläkään reissullaan hirveä nähnyt. Silloin isäntä nostaa auton takakontista meille molemmille paketit. Siellä paketeissa on hirvenlihaa…

Rakentaminen Suomessa sekä huonolaatuista että kallista!

Noin vuoden päivät olen yrittänyt selvittää, miksi Suomessa rakentaminen on lähes kaksi kertaa kalliimpaa kuin Saksassa ja Itävallassa, ja samalla huonommalla tuloksella. Uudet rakentamisen EU-säädöksethän ovat samat, jotka ovat olleet voimassa Saksassa ja Itävallassa noin 15 vuotta.

Tavallinen vastaus on, että en tiedä rakentamisesta mitään. Yhtä tavallinen, että en tiedä Suomesta mitään.

Olen seurannut rakentamista siitä asti, kun Saksaan muutin (1974), sillä ex-aviomieheni on rakennusinsinööri. Tuntuu nyt, ettei työmaata olisi ollut, jossa en olisi ollut tilannetta seuraamassa. Nykyisin hän on Konstanzin teknisen korkeakoulun dekaani, aineinaan lujuuslaskenta ja ATK rakennusalalla. Itse olen rakentanut vain yhden talon ja peruskorjannut toisen, molemmat Saksassa ja molemmat itse toimien työnjohtajana; itse siis en sahaan tarttunut, mutta kylläkin muurauslastaan, pensseliin, poraan ja vasaraan. Itse asensin kaakelit ja laminaatinkin, ja tapetoin ja maalasin. (Sivumennen sanoen: laminaattilattiaa en tule enää ikinä huolimaan, sillä laminaatti on vihonviimeinen lattia: kylmä, kolea, ongelmajätettä, ja aina likainen!!!) Ex-aviomies ja hänen isänsä, joka oli puuseppä ensimmäiseltä ammatiltaan, ovat/olivat hyvin käteviä käsistään. Appi rakensi peräti neljä taloa. Täällä Suomessa olin vain rakennusliikkeen hallituksen puheenjohtaja, josta tehtävästä olen hiljan luopunut.

Seuraava vastaus on, että Suomessa on kylmempi ilma. Minusta Alpeilla ja muissa vuoristoissa, Schwarzwaldissa, Rhönissä jne. on aivan riittävän kylmä ja ilmasto on vertailukelpoinen. Saksassa on muutenkin talvella pakkasta. Sitä eivät näköjään suomalaiset tiedä tai halua ymmärtää.



Kuva Schwarzwaldista. Asuin sekä Karlsruhessa, Schwarzwaldin pohjoispäässä että Hilzingenissä, Schwarzwaldin eteläpäässä Sveitsin rajalla. Asuin myös Bodenjärvellä sekä Hampurissa sekä lisäksi Taunuksen juurella Frankfurtin lähellä. Karlsruhe on Reinin laaksossa ja siellä on leuto ilmasto. Muualla lunta oli joka talvi, miten paljon ja miten kauan riippui siitä miten korkealla oltiin.

Jaa että nyt on keskikesä, kuka lumesta haluaisi puhua? Varmaa on, että seuraava talvi tulee. Ja että nyt juuri on paras rakennusaika, ja järjen mukaan pitäisi tehdä pitkää työpäivää.

Sitten: Suomessa on korkeammat verot. Totta on, että Suomi on nyt se sosialistinen valtio, joka Neuvostoliitto oli kun se oli olemassa. Tämän näen päivittäisessä työssäni. Suomi on yhteiskunta, jossa kansalaiset odottavat valtion tekevän kaiken heidän puolestaan, sen sijaan että itse tarttuisivat asioihin. Virkamiehillä on helposti saatu valta.

Ikävä kyllä, tämäkään vastaus korkeista veroista tai korkeista palkkakuluista ei pidä, sillä sekä palkat että sosiaalikulut että verot ovat Saksassa ja Itävallassa ja toisaalta Suomessa samaa luokkaa.

Materiaalikulut? Mahdollisesti. Kuitenkaan nekään eivät millään saa aikaan yksinään melkein kaksinkertaista hintaa. Mikä maa kehuu olevansa maailman metsäisin ja tietävänsä kaiken puun sahaamisesta ja puun ominaisuuksista?

Suomessa on tavallista tilata valmiita elementtejä. Saksalaiset alan tekijät sanovat, että on varsin kyseenalaista, onko se kannattavaa. Saksalaiset keksivät valmistalot ja ne ovat nykyisin varsin laadukkaita. Suomalaiset veivät talopaketteja Saksaan edellisen laman aikana, varsinkin itäiseen Saksaan, tosin aika pieniä määriä. Nyt on päinvastoin: saksalaiset tuovat talopaketteja Suomeen. Minulla oli vajaa kymmenen vuotta sitten kaksi arkkitehtia, jotka molemmat olisivat halunneet tehdä yhteistyötä suomalaisen talotehtaan kanssa, mutta suomalaiset eivät pystyneet myymään Saksaan, kun eivät täyttäneet saksalaisia standardeja.

Rakennusmestarikoulutus poistettiin Suomessa kokonaan, ja sitten pari vuotta sitten aloitettiin kouluttaminen uudestaan. Kestänee kokonaisen sukupolven, ennen kuin työn valvonta on tarvittavalla tasolla. Kukin tekee mitä haluaa, urakoitsija hankkii aliurakoitsijan, tämä taas itselleen aliurakoitsijan ja niin edelleen, ja loppujen lopuksi kukaan ei tiedä mitä tehtiin, kukaan ei ole vastuussa, kun ei ole kunnollista työnjohtoa. Työmaalle tullaan Suomessa kymmeneltä ja lähdetään kahdelta, mutta tuntilistassa sanotaan seitsemästä neljään. Tämä itse nähtyä ja koettua. Sekö on suomalaista sisua, että tehdään niin vähän kuin mihin ikinä pystytään?

Minulla ei todellakaan ole tarkoitus sanoa, että palkkoja pitäisi alentaa tai jotain sellaista; ainakaan se ei ole nykyisen tietämykseni mukaan mitenkään tarpeellista. Halpatyövoiman voimme huoletta jättää kotimaihinsa ja palkata ihan tavallisen suomalaisen ammattimiehen ihan tavallisella ay-liikkeen sopimalla palkalla. Suomalaisia ammattimiehiä kuulemma on kuitenkin vaikea löytää – sen minulle on sanonut viimeisen vuoden kuluessa peräti neljän eri suomalaisen talotehtaan toimitusjohtaja!

Olen tullut siihen tulokseen, että syy löytyy suomalaisten löyhästä työmoraalista ja alihankintojen ketjuttamisesta. Tehdään asioita sinnepäin. Onkohan vain merkillinen sattuma, että lähituttavapiirissä on yhden vuoden sisään tehtävä peräti viidessä talossa putkiremontti suhteellisen uusissa rakennuksissa tai putkistoissa?

Olen kirjoitellut eri tahoille ja yrittänyt saada kysymyksiini vastauksia. Aalto-yliopistokin keksii – saksalaisten rakentajien mielestä – pyörää uudestaan. Juuri mikään taho Suomessa ei ole viitsinyt vastata kysymyksiini. Saksalaiset Suomeen rakentaneet ovat vastanneet ja kehottaneet minua saattamaan Suomen rakentamisen keskieurooppalaiselle tasolle, kun sitä ei näköjään kukaan tee.

Nyt siis tulevat voimaan uudet EU:n rakentamissäännöt. Suomalaiset haukkovat henkeään. Yhden talotehtaan edustaja toissaviikolla kertoi tiivistepaketista, jotta EU:n säännöt saadaan täytettyä. Kun kerroin tämän saksalaiselle yhdelle rakentajapartnerilleni, tämä nauroi asialle monta päivää.

Olen koko asiasta täysin ymmällä siksi, että minä kuvittelin, että rakentamisen taso olisi Suomessa korkeampi. Yllätys on minulle itselleni melkoinen, kun asia onkin juuri päinvastoin. Suomalaiset ovat jälkijunassa, kuten niin monessa muussakin asiassa. Näistä mainitsen energiatalouden, jätehuollon ja finanssitalouden.

Lisäksi minusta tarjouksen laskentatapa Suomessa on täysin älytön. Todetaan markkinahinta ja jaetaan se sopiviin osiin, 40% tarvikkeet, jotain prosentteja se ja se, jne. Saksassa tehdään kokonaissuunnitelma sen perusteella, mitä mikin osio maksaa, eli täysin päinvastoin. Nämä summataan, siihen kate ja asiakas saa tarkan tarjouksen. On siis täydellisen mahdotonta verrata näitä toimintatapoja toisiinsa, koska Suomessa ei oikeasti tunneta sitä ”oikeaa” hintaa.



Tämän matalaenergiatalon rakensi Alfred Rohne Borgholzhauseniin (Bielefeldin lähelle) vuonna 2002; se maksoi € 144.000, pohjaneliöitä 135, rakennusaika 12 viikkoa perustuksesta avaimet käteen. Hinta ei sisällä keittiötä, sillä se on sisustusasia.
http://www.blockhausmontage.de/docs/bilder_2.html
Alfred on rakentanut montakin taloa myös Suomeen. 




Nämä matalaenergiatalot rakensi Ulrich Schlüter Pohjois-Saksassa.
http://www.ppa-schlueter.de/www.ppa-schlueter.de/de/6984-Holzhaeuser.html
Uli on tehnyt läheistä yhteistyötä suomalaisten rakennusalan ammattilaisten kanssa ja tuntee Suomen.

Selvyyden vuoksi: kirjoitan tässä vain puurakenteisista taloista! Enkä ole mitenkään huomioinut tonttien hintoja, jotka vaihtelevat Saksassa yhtä suuresti kuin Suomessakin, Ivalosta Helsingin keskustaan.

On sitten varmaan niin, että en tiedä rakentamisesta enkä Suomesta mitään? Maassa maan tavalla tai maasta pois. Ikävä asia on, että korkeasta hinnasta ja huonosta laadusta kärsii en minä, vaan tavallinen suomalainen perhe, joka joutuu ottamaan suuremman pankkilainan kuin olisi tarpeellista.

Jotain on vialla, mutta kukaan Suomessa ei huomaa eikä välitä, vaan levittelee käsiä ja sanoo kuten oikeassa sosialismissa tapana on: ”Ei voi tehdä mitään.”

Furioses Finnisch - furious finish - raivoisa viimeistely?

Vai mitenköhän tuon kääntäisi...
Tämä on näitä tulkin iänikuisia ongelmia, kun kielet eivät yksinkertaisesti ole vertailukelpoisia. Siksipä suhtaudun sananmukaisiin käännöksiin hyvin... hm... varautuneesti.

Suomessa on vain yksi sanomalehti ja yksi mielipide. Saksassa on näitä molempia kymmenittäin. Yksi arvostetuimpia sanomalehtiä on Münchenissä ilmestyvä Süddeutsche Zeitung, päivittäinen painosmäärä 442.000 kappaletta, lukijoita 1,6 miljoonaa. Lehti mainostaa lukijatarjoustaan mm. seuraavasti (käännös alla, alkuperäinen teksti yllä). Niille jotka eivät taida englantia ja/tai saksaa: otsikko on sanaleikki, joka sekoittaa englanninkielisen sanan ”finish (viimeistely) ja saksankielisen sanan ”Finnisch” (suomen kieli). K-kirjaimia löytyy kaksittain sanoista ”kivikko” ja ”Marimekko”. Uteliaille tiedoksi: kaksoisklikkaamalla saa kuvan suuremmaksi.



Voi miten raivoisaa suomea!

SZ-Magazinin Designtuote. Osa 7: istuintyyny.

Voivoivoi, kyllä suomi on vaikea kieli. Wikipedia esimerkiksi laskee viisitoista sijamuotoa. Eikä voi mitenkään olla ihan varma, onko niitä napapiirin takana piilossa vielä kuudestoista. Sanan ”istuintyyny” tapauksessa niitä sijamuotoja on saksankin kielessä tuttujen nominatiivin, genetiivin ja akkusatiivin lisäksi ja datiivin sijasta seuraavia tapauksia varten: istuintyynyssä, istuintyynystä, istuintyynyyn, istuintyynyllä, istuintyynyltä, istuintyynylle, istuintyynynä, istuintyynyksi, istuintyynyin ja istuintyynyineen. Pahin on abessiivi. Se tarkoittaa: istuintyynyittä. Se jolle tämä ei ole vielä tarpeeksi sekavaa, se istukoon suomalaisen muotoilijan Ilkka Suppasen suunnittelemalle Marimekon Kivikko-istuintyynylle ja nauttikoon ensin systemaattisesti vastakohtaväritetystä päälliskankaasta, sen jälkeen monista k-kirjaimista. Sitä paitsi ”istuintyynyllä” olisi kieliopillinen tapaus, joka tapahtuisi suomeksi korkeintaan napapiirin pohjoispuolella. Kivikko / Suunnittelu: Ilkka Suppanen / valmistaja: Marimekko SZ-Magazinin Designeditionille / läpimitta 90 cm, korkeus 40 cm / kangas puuvillaa / 255 euroa sisältäen rahdin.

Ole vaativainen!

Tilaa nyt netissä osoitteessa www.sz.magazin-shop.de
Voit nähdä ja ostaa tyynyn yhteistyökumppanimme ”Magazinin” kaupoista Münhenistä (Fünf Höfe, Kardinal-Faulhaber-Str. 11), Stuttgartista (Lautenschlagerstr. 16) ja Bonnista (Berliner Freiheit 30-34).

Treffipalstan sätissä: "Mistä sinä olet kotoisin?"

Ei liene yllätys, että kun kerran nettideittailukirjankin kirjoitin, niin myös nettideittailin. Suomi24 oli aikoinaan, ennen näitä kummallisia hankalia muutoksia, hyvä sättikanava.

Asuin Saksassa. Muutama vuosi sitten näin netissä mielestäni hyvin komean miehen, ikäiseni, ulkomaita kokeneen ja sitä rataa. Katselin kuvia ja kirjoitin hänelle pistävän viestin, tyyliin ”olet varmaan auervaara”. Vastaukseksi sain kuitenkin ihan fiksun kirjeen, jossa kerrottiin, että ei, hän etsii oikeasti partneria, mutta kysyntää kyllä on: juhannuksena vallan 70 naista halusi sättäillä hänen kanssaan.

Jaaha. Minä en ainakaan sitten ole se 71. kandidaatti! Ja jätin asian sikseen.

Vaan hänpä näki minut sätissä ja halusikin keskustella minun kanssani. No, mikä ettei. Selvästikin inhottava tekstini oli poikennut harmaasta massasta.

Tietenkin ensin kysytään hyvin yleisiä asioita. Parin lauseen jälkeen kysyin – ja tätä en ollut koskaan ennen kysynyt keneltäkään: ”Mistä sinä olet kotoisin?” Mies ei vastannutkaan, että Lappeenrannasta. Vaan vastasi: ”Tuomojalta.”

Minulla veret seisahtuivat. Tuomojalta? Maailmassa on vain yksi kylä, jonka nimi on Tuomoja. Sieltähän minäkin!

Seuraava kysymykseni: ”Kuka sinä olet”?

Lapsuuden leikkikaverini! Aiemmin kerroinkin jo, että Tuomojan kylä oli kahden kunnan puolella ja välissä kanava ja Tuomojan sulku ja silta. Aina uuden kanavan avaamiseen eli pioneerisillan purkamiseen asti 1968 kyllä oli yksi, sen jälkeen se erosi kahdeksi, jolloin me läntisellä puolella asuvat kävimme koulumme Lappeenrannassa, ja itäisellä asuvat Joutsenossa. En siis ollut nähnyt tätä sättikaveriani neljäänkymmeneen vuoteen.

Meistä ei tullut eikä tule paria, vaikka kummankin sukulaiset olisivat siitä kovasti tykänneet. Mutta tarina ei kuitenkaan loppunut tähän!

Tokihan tapasimme, vanhat naapurit. Juttelimme maailman menosta. Minulla on Saimaalla huonossa kunnossa oleva mökki, jonka katto vuosi. Toisaalta, emme käy mökillä kuin korkeintaan kerran vuodessa, siihen asuimme minä ja lapseni ihan liian kaukana, Saksassa, enkä minä välitä mökkeilystä isommin muutenkaan. Mihin minä mökkiä, kun asun jo valmiiksi kauniilla paikalla, Bodenjärven rannalla. Pyysin tätä vanhaa tuttuani etsimään minulle katon korjaajan, rakennusalalta kun on. Hän kävi katsomassa tilanteen ja oli sitä mieltä, että katto on kiireesti korjattava.

Kun pyysin tarjousta, hän esittikin minulle vastatarjouksen. Jos hän saa viettää kesää mökillä, niin siitä hyvästä hän korjaa katon ja huoltaa rakennukset muutenkin. Äitini piti järjestelmää aika kummallisena. Kuitenkin se on toiminut. Mitä vanha tuttu leikkikaveri muuta tekisi kuin hoitaisi asiansa?


Kuva © Markku Tikka

Sellaista(kin) tapahtuu kun sättäilee. Vai siksikö että pitää silmät ja korvat auki?

J.K. Ai ettei tuota sanaa kirjoiteta ”sätti”? Mistähän on saanut alkunsa sellainen supisuomalainen sana kuin vaikkapa teippi? Tai brändi vallan? Apteekki? Hotelli? Taksi?

Karhu?

Pieksämäen uimalan lähellä on nähty tänään täysikasvuinen karhu ja siitä varoitettiin bannerilla televisiossa. Tyttäreni, joka on juuri tullut Saksasta. Berliinistä Riian kautta Lappeenrantaan, naurahti, että tuollaista ei kyllä Saksassa ikinä televisiossa näe… kuin ei karhuja muutenkaan.

Äitini, siis mummi, kysyi, tiedämmekö mikä päivä on lauantaina. Tiedämme: kesäpäivän seisaus. Odotimme kommentiksi, että ihana valoisa vuodenaika. Vaan mummi: ”Päivä alkaa taas pimetä, voi…” Nauroimme niin että vatsat hytkyivät. Juuri nythän on keskikesä, siis vuoden valoisin aika.

Mitä pitää tehdä jos joutuu karhun kanssa kahden? Pitää käydä pitkäkseen, kuuluu neuvo. Missään tapauksessa ei saa lähteä juoksemaan, koska karhu on aina nopeampi. Huh huh! *hikeäpyyhkiiotsaltapelkästäajatuksesta

Vuosia sitten olimme nuoremman pojan kanssa kanavalla, ajatuksena nähdä iltalaiva sululla. Miten vesi lasketaan pois, ja miten sulku taas täyttyy. Lähdimme siis Soskualle sitä katsomaan. Oli sunnuntai, mutta voi – laiva ei juuri sinä sunnuntaina kulkenutkaan.

Ystävällinen sulkuvartija – joita silloin vielä oli – sanoi kuitenkin, että mikäs tässä, lasketaan vesi alas ilman laivaa. Tyhjensi pojalleni sulun ja täytti sen jälleen. Siinä pojalle katsomista!

Tulipa sululle sulkuvartijan tuttava ja miehet alkoivat juttelemaan niitä näitä. Toinen kertoi nähneensä hiljan karhun juuri siinä kohdassa, missä me seisoimme. Toinen vakuuttelemaan, että juu, kyllä se karhu on lähistöllä liikkunut.

Selkämme takana metsä. Poika, joka hyvin myös suomea puhuu, hätäilemään: ”Äiti, lähdetään äkkiä pois!” Totesin, että voidaan lähteäkin, ja palasimme autoon. Lähdin ajelemaan hissukseen pikkutietä kotiin Laivatielle. Yhtäkkiä metsän reunassa liikkuu joku. Iso pää ylös alas.

Poika täysin paniikissa: ”Äiti mennään äkkiä kotiin!” Hidastin vauhtia entisestään. Sanoin: ”Katsopa tarkemmin. Mistä asti karhulla on ollut sarvet?” Kaksi suurta hirveä siinä metsän laidassa laidunsi.

Lapsuuden maisemat. Tuomoja

Tästä ikkunasta näkyy Saimaan kanava. Näkyy miten laivat siellä kulkevat. Aina yöllä, paitsi Carelia, joka vie turisteja Viipuriin ja kauemmaksikin. Meteliä laivat eivät juuri pidä, pientä puksutusta vain. Muutenhan täällä on niin hiljaista, että kuulee ruohonkin kasvavan.



Asun Laivatiellä, Soskuan sulun ja Kansolan sillan puolivälissä. Ennen en tiennyt, että laivat kulkevat "tiellä"; eikö laivatie olekaan laivojen kulkuväylä? Tuomojantieksi tätä ei kuitenkaan voinut laittaa, kun sellaisen tien oli Lappeenrannan kaupunki laittanut Hakaliin…

Mutta Tuomoja, eli se pieni joki on meidän pihassa. Tämä hassu kylä Tuomoja on virallisesti tuolla kanavan toisella puolella, Joutsenossa. Se siellä on kuitenkin uuden kanavan myötä kuollut, ja tänne Lappeen puolellekin jäi vain viisi taloa. Naapuri päätti muutama vuosi sitten, että vietetään Pöpakutaran kylän kesäjuhlat… siis mitä, kysyimme me. No jokaisen viiden nimestä kaksi kirjainta, siinä se…

Kylä oli ennen sotia vireä keskus. Tässä meidän talon kohdalla oli silta ja Tuomojan sulku. Laivat odottivat parkissa sulkuun pääsyä. Laivahenkilökunta tarvitsi milloin mitäkin. Kylässä oli oma sekatavarakauppa, Tawastin kauppa. Meidän pihassa oli kioski. Pihamme läpi kulki suorin tie Lyytikkälästä ja Kähärilästä Konnunsuolle, ja Konnunsuolla kävi erilaisissa työtehtävissä ainakin joka toinen. Naapurikylän Kivisaaren tunnetuin taitaa olla Laila Hirvisaari, jonka pikkuveli oli luokkakaverini alakoulussa. Kanavalla oli hyvin kaunis suuri puisto pikku aalloppineen ja siltoineen. Kaikki poissa nyt. Toki voisimme tässä myös keskustella Konnunsuon vankilan sulkemisesta ja siitä miten kokonainen seutu systemaattisesti valtion taholta tapettiin...


Kuvassa serkkuni Reijo Villan maalaama taulu Tuomojan sululta ennen sotia, maalattu vuonna 1978. Takana näkyy meidän punainen aitta, vaalea vanha talo sekä kioski.

Kylän nimi ei ole Tuomioja, vaan Tuomoja. En tiedä mihin tuo yksi kirjain on pudonnut. Tuomi täällä on, suuri ja mahtava ja haisee kuin myrkkytynnyri keväällä, kun se valkoisena vaahtona kukkii. Tuomoja on lyhyt vuolas pikku virta ja saa alkunsa lähteistä, joten vesi on aina hyisen kylmää. Lapsuuteni eniten kuultu laulu oli ”Älä mää jokkee, älä mää jokkee, älä mää jokkee…”

Tähän Tuomojan kylään liittyy kaksikin uudempaa kulttuuritekoa. Ensinnäkin: täällä Tuomojalla filmattiin Kaunis Veera, ensimmäinen sodanjälkeinen musiikkielokuva, josta tulikin kultti.
http://www.youtube.com/watch?v=zByIEE7AeiE
http://www.youtube.com/watch?v=KfI90i5SlH4&feature=related

Äiti ja serkut ovat kertoneet filmin teosta. Naisnäyttelijät olivat nukkuneet siskonpetissä lattialla meidän tuvassa, ja miesnäyttelijät, mukaan lukien Olavi Virta, laivassa. Sen laivan nimihän on tunnetusti Prinsessa Armaada, ja se on kahvilana Lappeenrannan satamassa.
http://www.prinsessaarmaada.fi/


Toinen on kummitätini Annikki Bärmanin romaani ”Korvikenuoruus”. Annikki on varsin tuottelias kirjailija, kuten myös hänen miehensä Raimo Bärman. Tuo kirja kertoo Annikin vanhemman sisaren tarinan, sen miten pieni mutta kohtalokas tapahtuma muuttaa koko elämän. Kirja on eheä kuvaus kylän elämästä, minullekin tuttua juttua. Opettaja Suomisen simputukset ovat täyttä totta. Se tyttö joka kirjassa aina laulaa, on äitini - itse asiassa Annikin paras lapsuudenystävä.

Kummitätini on minulle suuri elämän lahja!

http://fi.wikipedia.org/wiki/Annikki_B%C3%A4rman
http://www.eliaskirjailijat.fi/kirjailija.asp?id_henkilo=17

Tilauksia. Vielä oopperalippuja

Tytär oli tuore kuiskaaja Ulmin musiikkiteatterissa. Minulla on Stuttgartissa tuttava, joka käy mielellään teatterissa ja oopperassa. Niinpä lupasin hänelle kiitokseksi yhdestä palvelusta teatterilipun oopperaan Ulmiin, ja toivoin, että illastaisimme yhdessä oopperan jälkeen.

Olimme sopineet treffit Ulmiin. Sinä iltana ei kuitenkaan ollutkaan yhtään lippua enää – vain pari niitä kaikken kalleimpia. Oopperaliput eivät ole ilmaisia, mutta koska tämä mies oli jo matkassa Stuttgartista Ulmiin, päätin että maksakoon mitä hyvänsä, kyllä minä maksan ja kiristelen sitten vaikka hampaitani. Ja ”tilasin” meille samalla ilmaiset liput, sanomalla sen tilauksen ääneen, yksin ja omassa autossani. Esitykseen, joka siis oli loppuunmyyty.

Ilmaiseksi teattereihin ei yleensä muutenkaan mennä, joten: tehtävä mahdoton.

Tulimme molemmat sitten paikalle. Tytär otti meidät vastaan. Kiljuen riemusta. ”Äiti äiti! Kun musiikkiteatterimme intendentti kuuli, että äiti tulee, niin hän antoi minulle kaksi ilmaista VIP-lippua tämän illan oopperaan, minulle bonukseksi erittäin hyvästä työstä…!”

Hyvin syötiin illalla näytöksen jälkeen tämän tuttavan ja tyttäreni kanssa ja ihmeteltiin.

Sitä saa mitä tilaa ja enemmänkin.

Mansikoita

Jokunen vuosi sitten juteltiin nuorimman pojan kanssa niitänäitä. Eihän hänkään uskonut, että tuollainen "tilaaminen" olisi mahdollista. Tuolloin hän ei asunut vielä luonani, vaan oli kesälomallaan kanssani Suomessa. Odotimme isoa siskoa tulevaksi lentokoneella Helsinkiin myöhemmin samana päivänä. Sanoin että kokeillaan, tilataan jotain, minkä saaminen on epätodennäköistä. Tilataan vaikka meille tarjoiltuina ilmaisia mansikoita ja se tunnin sisään. Ja sitten yksinkertaisesti unohdimme koko asian, juttelimme muista asioista.

Haettiin sisko ja ystävänsä kentältä. Suunniteltu oli totta kai turistiohjelma, mutta tytöt kertoivat valvoneensa edellisen yön ja halusivat vain levätä, eli halusivat täydellisen muutoksen suunnitelmiimme. Niin päätimme lähteä hakemaan avainta, jotta tytöt pääsevät asuntoonsa Helsingissä. Parkkeerasin Töölöntorin laitaan, ja sielläpä oli torimeininki käynnissä, tosin jo lopettelemassa, tavaroita pakkailtiin jo. Tyttäreni näki kojut, huudahti ilahtuneena: "Mansikoita!" ja ryntäsi niitä ostamaan.

Katsoin kelloa ja sanoin pikkuveljelle rauhallisesti: "Vielä viisi minuuttia." Sisko totta kai halusi uteliaana tietää, mitä tapahtuu viiden minuutin kuluttua. Patistelin hänet hakemaan ne mansikkansa, ja kertoisin sitten. Pikkuveli nauramaan. Sisko tulee mansikoittensa kanssa ja tarjoilee meille kaikille: "Ottakaa, nämä on hyviä..."

Olimme saaneet meille ilmaiseksi tarjoillut mansikkamme tunnin sisään.

Joopa joo.

Suomi-brändiä tekemässä

Tarja Halonen piti ulkosuomalaisparlamentin kokoontumisen aikana 24.5.2010 Helsingissä puheen.

Ulkosuomalaisparlamentin tähänastisista saavutuksista tärkeimmät ovat kaksoiskansalaisuus, ulkomaille maksettavien työeläkkeiden verotuksen kohtuullistaminen, ulkosuomalaispoliittisen ohjelman hyväksyminen ja ulkosuomalaisten hoivakotien harjoittelijaohjelma. Työtä tehdään aktiivisesti muun muassa kirjeäänestyksen mahdollistamiseksi ulkosuomalaisille, passin hankinnan helpottamiseksi sekä Suomi-koulujen tuen lisäämiseksi.

Ulkosuomalaisparlamentti on perustettu elokuussa 1997 Suomi-Seura ry:n aloitteesta. USP:n toimintaan osallistuu tällä hetkellä 496 ulkosuomalaisyhteisöä 37 maasta.

Itsekin olen ollut ja joka aika vahvalla osuudella Saksassa vaikuttamassa suomalaisten kielikoulujen toimintaan. Kirjoitin kahden opettajan kanssa mm. Saksan kielikouluille opetussuunnitelmat. Olen myös kaikissa suomalaisia koskevissa asioissa – kulttuuri, koulutus, talouselämä - ollut aina aktiivinen. Olin mm. vaikuttamassa Ulkosuomalaisparlamentissa oman yhteisöni valitsemana jäsenenä silloin, kun kaksoiskansalaisuus saatiin Suomeenkin (2003). Puhumattakaan siitä avusta, mitä suomalaiset sekä yksityishenkilöt että PK-yritykset ovat saaneet. Olen sitä mieltä, että minäkin olisin hyvinkin ansainnut toiminnastani ulkomailla Suomen hyväksi Suomen valtion kiitoksen.
(Asia on Suomessa usein mielletty päinvastaiseksi: "Et ymmärrä Suomesta mitään!" "Maanpetturi!" "Mene takaisin sinne mistä tulitkin!"...)

Olet aina oman maasi lähetti, kun menet maasi rajojen ulkopuolelle!

Kopioin puheen tähän kokonaisuudessaan, sillä se on hyvin lähellä sydäntäni.
http://www.tpk.fi/public/default.aspx?contentid=193063&nodeid=41417&contentlan=1&culture=fi-FI
………………………………………………………………
Tasavallan presidentti Tarja Halosen juhlapuhe ulkosuomalaisparlamentin kuudennessa varsinaisessa istunnossa 24.5.2010
(muutosvarauksin)

On mieluisaa havaita, että ulkosuomalaisten asiat keräävät näin suuren ja monipuolisen joukon asiasta innostuneita. Paikalla on lähes 250 edustajaa ja tarkkailijaa suomalaisyhteisöistä eri puolilta maailmaa. Te edustatte sekä suomalaisuutta että uutta kansainvälisyyttä.

Ulkosuomalaisparlamentin ensimmäinen varsinainen istunto pidettiin täällä Helsingissä marraskuussa 1998. Suomi eli silloin jo voimakkaan kansainvälistymisen aikaa ja tämä trendi on jatkunut. Euroopan unionikin on siirtynyt osaksi arkipäivää. Olemme kasvavasti mukana myös muiden kansainvälisten järjestöjen toiminnassa.
Talouselämämme on kansainvälistynyt kovalla vauhdilla. Suomalaiset yritykset ovat usein laajentaneet toimintaansa ulkomaille ja ulkomaiset yritykset ovat alkaneet tuoda toimintojaan Suomeen. Globalisaation myötä ovat sekä mahdollisuudet että riskit taloudessa kasvaneet.

Ihmisten omakin liikkuvuus lisääntyy. Tuntuu olevan pikemmin sääntö kuin poikkeus, että ainakin korkeakouluopiskelijat ovat jossain vaiheessa mukana kansainvälisissä vaihto-ohjelmissa. Myös ulkomaiset opiskelijat ovat löytäneet tiensä Suomeen. Nuorille kansainvälisyys on luonteva asenne.

Työelämän aktiivisina vuosina tehtävät kutsuvat monia suomalaisia ulkomaille töihin joksikin aikaa tai pysyvästikin. Silloin myös perheet saattavat seurata mukana. Myös meille päin tullaan. Osa suomalaisista yrityksistä on jopa itse aktiivisesti hankkinut ulkomailta työvoimaa. Monikulttuuristuminen on tosiasia sekä meillä että muualla. Keskustelu kehityksen hyvistä ja huonoista puolista käy kaikkialla vilkkaasti, välillä aika kärjekkäästikin.

Moni teistä kuulijoista tietää omastakin kokemuksesta, että vaikka kielitaidon ja koulutuksen ansiosta muuttokynnys voi olla matala, ei sopeutuminen arkeen käy silti aina kivuttomasti. Monet Suomessa itsestään selviltä tuntuneet palvelut esimerkiksi koulutuksen tai terveydenhuollon piirissä voivat aiheuttaa yllättäviäkin ongelmia muualla. Haasteet ovat erilaisia elämänkaaren eri vaiheissa.

Pari viikkoa sitten vierailin eräässä kansainvälisesti suuntautuneessa suomalaisyrityksessä. Yrityksen työkielenä oli englanti. Minulla oli tilaisuus tavata yrityksen ulkomaisia työntekijöitä. Heitä oli tullut Suomeen ympäri maailmaa. Nämä hyvin koulutetut ja kielitaitoiset nuoret ammattilaiset ovat yksi osa Suomeen muuttajien laajaa kirjoa. Mutta Suomen on oltava valmis vastaanottamaan myös sellaisia maahanmuuttajia, jotka tulevat vaatimattomista oloista, joskus lukutaidottominakin, usein poliittista tai muuta vainoa pakoon. Eikä koskaan saa olla kysymys ihmisen käsittelemisestä pelkästään työvoimana, vaan muistettava että he ovat ihmisiä, jotka sairastuvat, vanhenevat, menevät naimisiin ja eroavat. Heillä on oltava elämänsä kaikissa vaiheissa ihmisarvonsa. Näin on meitä kohdeltava, näin on meidän muita kohdeltava.

* * *

Ulkosuomalaisparlamentti on vakiinnuttanut asemansa foorumina, jossa ulkosuomalaisille tärkeitä asioita saatetaan Suomen valtion ja suomalaisviranomaisten tietoon. Usein ovat olleet esillä juuri sellaiset asiat, jotka auttavat siteiden säilyttämistä Suomeen, kuten Suomen kansalaisuutta tai Suomen vaaleissa äänestämistä koskevat säännökset. Me toivomme täällä koti-Suomessa, että ulkosuomalaiset kävisivät aktiivisemmin äänestämässä. Useinhan kotimaan asioita seurataan ja halua vaikuttamiseenkin olisi, mutta tosiasiallinen vaikuttaminen voi olla aika hankalaa. Ymmärrän hyvin, että mahdollinen kirjeäänestys kiinnostaa.

Kannattaa kiinnittää yleensäkin huomiota siihen, miten eri uudistukset tosiasiallisesti toteutuvat käytännössä. Kaksoiskansalaisuutta käsittelevät säännökset ovat todella tärkeitä. Ulkosuomalaiset, jotka olivat menettäneet Suomen kansalaisuuden ottaessaan uuden kotimaansa kansalaisuuden, hyötyivät merkittävästi uudistuksesta. Heille tuli mahdolliseksi saada ilmoitusmenettelyllä Suomen kansalaisuus takaisin. Yhteyksien säilymisen kannalta oli tärkeää, että kaksoiskansalaisuus säädettiin koskemaan myös lapsia.

Kaksoiskansalaisuusuudistuksen toteutumiseen vaikutti paljon juuri ulkosuomalaisyhteisöjen aktiivisuus. Ulkosuomalaisparlamentin puhemiehistö piti aktiivisesti yhteyttä eduskuntaan, ministereihin ja virkamiehiin. Hanke vakiinnutti Ulkosuomalaisparlamentin asemaa. Samalla se osoitti demokratian toimivuutta: päätöksentekoon voidaan vaikuttaa, mutta vaikuttaminen vaatii kovaa työtä.

Suomen kielen opetus ulkomailla on myös tärkeä aihe. Toimia lasten ja nuorten suomen kielen taidon säilyttämiseksi ulkomailla tarvitaan. Oman kielen säilyttäminen on ulkosuomalaislasten tärkeä oikeus. Suomen kieli on myös keskeinen perusta, jolla yhteys Suomeen säilyy. Ulkosuomalaislapset voivat aikanaan olla hyvinkin tärkeitä sillanrakentajia eri kulttuurien välillä.

Suomi-koulujen tehtävänä on auttaa ulkosuomalaisperheiden lapsia säilyttämään äidinkieli perheiden asuessa ulkomailla. Suomi-koulut toimivat merkittäviltä osin vapaaehtoistyön varassa ja ovat täysin riippuvaisia opetusministeriön pienestä määrärahasta. Tällä hetkellä koulujen tulevaisuus on monin paikoin taloudellisista syistä uhattuna. Tuki ei ole kuulemma noussut kustannusten myötä ja vaarana on, että monia Suomi-kouluja saatetaan joutua lopettamaan. Se olisi erittäin suuri vahinko.

* * *

Vaikka Suomi ja muu maailma kansainvälistyy, ovat kansalliset kulttuuripiirteet säilyneet vahvana. Suomalaiset ovat maailmalla Suomen ja suomalaisuuden malleja. Olette todellisia Suomi-brändin tekijöitä. Kokemuksenne myös erilaisten monikulttuurisuusmallien hyvistä ja huonoista puolista ovat hyödyllisiä.

Hyvät ulkosuomalaisten edustajat! Tervetuloa taas tänne koti-Suomeen. Toivotan sekä teille että kaikille teille tänne kokoontuneille mielenkiintoista ja tuloksellista istuntoa.

Tilauksia. Paula Koivuniemen ja Kari Tapion konsertti

Kävin Suomessa jotakuinkin säännöllisesti, ennen kuin kokonaan muutin Suomeen. Muistan vallan hyvin, miten ihanaa oli ensimmäistä kertaa mennä Suomessa teatteriin ja konserttiin ilman perhettä. Ihanat ystävät Helsingissä ja vähän muuallakin Suomessa ovat olleet tässä suurena apuna ja suurena ilona, kiitos heille siitä!

Olinpa kerran Lappeenrannassa, ja kaupungintalossa konsertoivat kaupunginorkesterin säestyksellä Paula Koivuniemi ja Kari Tapio. Mieli teki konserttiin, mutta ei ollut kaveria, enkä yksin halunnut lähteä.

”Tilasin” siis kaverin. Soitin sitten ystävälleni Paulalle ja kysyin, lähtisikö hän kanssani tuohon konserttiin. Ja kuinkas kävikään... Paulan vastaus oli: ”Kyllä! Onpa hienoa, että soitat ja kysyt, kun kukaan ei halunnut lähteä kanssani…” Sovittiin että Paula hankkii liput, kun kerran asuu kaupungilla.

Konsertti oli kuitenkin loppuunmyyty, joten ajattelimme, että se siitä sitten. Vaan kuinkas kävikään... Paula kun on toimittaja, työpaikalla toimituksessa oli kaksi lippua!

Minä maksamaan. Vaan kuinkas kävikään... Lehdistöliput eivät maksa mitään! No tokihan me onnellisina sitten menimme konserttiin.

Vaan eipä siellä ollut yhtäkään vapaata tuolia. Ei, emme seisoneet. Vaan kuinkas kävikään... Istuimme eturivissä ihan taiteilijoiden jalkojen juuressa! Koska paikkoja oli liian vähän, järjestäjä järjesti yhden rivin tuoleja varsinaisen tuolirivin eteen ja ohjasi meidät sinne, ihan keskelle.

Ihana konsertti! Sitä saa mitä tilaa, ja enemmänkin.



Kuvat ©Paula Kiviluoma

Bhopalissa 1976

„Maailman pahimmasta teollisesta onnettomuudesta on torstaina kulunut 25 vuotta. Intian Bhopalissa vapaaksi päässeet myrkkykaasut surmasivat heti 8 000 ihmistä. Lisäksi ainakin 15 000 ihmistä on tähän päivään mennessä kuollut myrkkyjen vaikutuksesta.

Onnettomuus keski-intialaisessa Bhopalin kaupungissa tapahtui heti puolen yön jälkeen 3. joulukuutta 1984. Amerikkalaisen kemian monialakonsernin Union Carbiden hyönteismyrkkytehtaalta pääsi ilmaan noin 40 tonnia metyyli-isosyanaattia.
Tarkkoja kuolinlukuja onnettomuudesta ei ole, mutta arvioiden mukaan noin 8 000 ihmistä kuoli onnettomuutta seuranneiden neljän vuorokauden aikana. Pääasiallisena kuolinsyynä oli kaasun aiheuttama keuhkovaurio. Onnettomuuden jäljiltä on lisäksi sairastunut 120 000 ihmistä. Kaikkiaan puolen miljoonan arvioidaan joutuneen myrkyille alttiiksi, moni alueella asunut kärsii vieläkin niiden aiheuttamista sairauksista.”

http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2009/12/bhopalin_myrkkyonnettomuudesta_25_vuotta_1235172.html

Kiertelimme Aasiaa omatoimimatkailijana useampaan kertaan ennen kuin lapset syntyivät ja oli pakko pysyä kotona. Mies matkusteli sen jälkeen ilman minua. Ei oikein ollut myöhemmin rahaakaan, joskaan sitä ei ikinä kummemmin ollut sitä ennenkään, me vain lähdimme ja sen kaiken mitä teimme, teimme melkein olemattomalla budjetilla. Ja pitihän sitä välin rakennella näitä taloja ja hankkia tavaroita, kun kunnolliset ihmiset kuulemma niin tekevät. Nyt kyseenalaistan senkin, sillä mitä niistä minulle jäi? Ei mitään. Tavara tulee ja menee, kokemukset pysyvät ja opettavat.

Bombayhin lensimme ensimmäisen kerran joulukuussa 1976, tapasimme avuliaita paikallisia ja ostimme heidän avustuksellaan ja monen päivän odottelun jälkeen junalipun, joka oli voimassa koko Intian valtion alueella ja joka ei maksanut oikeastaan mitään. Kuudessa viikossa ehdimme nähdä ja kokea paljon. Näihin Bombayn, nykyisen Mumbain tuttaviin on kontakti vieläkin hyvä!

Yhtenä iltana pääsimme myös Bhopaliin. Se sattui vain olemaan matkan varrella. Bhopal oli tuolloin noin 300.000 asukkaan kaupunki, eikä siellä ollut turismia lainkaan eikä ulkomaalaisia semminkään, joten itse taas kerran kuten varsin usein Intiassa me olimme ”se” kaupungin nähtävyys. Kun kysyimme taksia, paikalliset sanoivat ensin, että juodaanpa  kuppi teetä... (joka on Intiassa mahtavan hyvää!) Kaupungissa ei ollut yhtään taksia eikä taksiskootteria, kuljimme siis yleisellä bussilla paikasta toiseen. Päivällä tutustuimme paikalliseen museoon. Museonhoitaja oli enemmän kuin onnellinen, että hänellä oli ihan kaksi ulkomaalaista vierailijaa, ja selitti jokaisen patsaan historian juurta jaksain. 

Intian historiassa on niin paljon tarinoita ja niistä on tehty niin paljon patsaita, ettei yksi ihmiselämä riitä niitä kuuntelemaan. Vuosien varrella tulivat hindulaisuus ja sen eri muodot ja ashramit ja sen sellaiset kyllä tutuiksi. Bhopalin museon patsaat olivat varsin upeita, mutta kaiken kaikkiaan surkeassa kunnossa, kuten kuumissa maissa usein. Toivoa vain voi, että jollakin jossain olisi varaa ja ennen kaikkea ymmärrystä pitää niistä huolta.

Illastimme tietenkin ravintolassa, oikeammin ruokalassa, koska kaupungissa ei ollut ravintoloita, eikä tällä kertaa ympärillämme hyörinyt kymmentä tarjoilijaa. Yksi ravintolan asiakkaista tuli ystävällisesti sanomaan meille, että emme joisi hanavettä, se on epäpuhdasta.

Koska kaupungissa ei ollut yhtään hotellia, yövyimme rautatieaseman guest housessa, jollainen on jokaisella isommalla asemalla Intiassa: yksinkertainen vuode, yleensä ilman patjaa ja vuodevaatteita, saniteettitilat kuitenkin on. Vessa ranskalainen, eli reikä lattiassa.

Sen yön sitten vietin vessassa. Vedessä oli ollut joku pöpö, olin ehtinyt sitä juoda. Se onkin aivan ainoa kerta, jolloin olen missään kärsinyt vatsavaivoja tai ripulia, vaikka olen oikeasti paljon matkustanut, melkein aina itse matkani suunnitellen, ja aina kaiken syönyt mitä on tarjottu ja tavallisesti juonut sitä vettäkin mitä tarjottu on.

Bhopalin lisäksi ainoa maa missä olen vatsavaivoista ruuan takia kärsinyt, on Suomi! http://pipa01.blogspot.com/2010/01/ruokatottumuksia.html

En ollut ikinä kuullut Bhopalin kaupungista, ennen kuin se osui matkani varrelle. En tosin ollut koskaan ennen kuullut myöskään Karlsruhen kaupungista, ennen kuin menin sinne kesätöihin vuonna 1972. Molemmissa on vain vaivaiset 300.000 asukasta…

Arvannette, miltä tuntui lukea tuosta onnettomuudesta sitten muutama vuosi myöhemmin.

25 vuotta aktiivista kaupunkiystävyyttä Lappeenranta - Schwäbisch Hall

Schwäbisch Hallin ylipormestari tässä poseeraa Lappeenrannan satamassa kauniina kesäpäivänä opastaulun edessä. Sitten hän kysyy, missä uudet kaupunginosat Joutseno ja Ylämaa ovat. En löytänyt niitä kartalta… yhdessä kaupunkiyhtiön toimitusjohtajan kanssa totesimme, että kartta pitää ajankohtaistaa, Lappeenranta on nyt varsin laaja…

Schwäbisch Hall ja Lappeenranta juhlivat 25-vuotisystävyyttään Lappeenrannassa viime päivät, ja minulla tulkkina oli niin kiire, etten edes blogia kirjoittamaan ehtinyt. Koko ajan joku nyki hihasta että sanopa sitä ja sanopa tätä… Hyvin meni, jopa erittäin hyvin - mutta menköön!

Schwäbisch Hall in n. 40.000 asukkaan kaupunki Baden-Württembergissä.

Lappeenrannassa vierailivat Putin ja Vanhanen jo olivatkin kirjoittaneet nimensä raatihuoneen vieraskirjaan. Olipa hienoa saada kirjoittaa oma nimi heti seuraavalle sivulle…


Kuva pääjuhlasta lauantaina, jonka juonsin. Ohjelmassa puheita, big bandin musiikkia, tanhua ja yhteislaulua. Kuvassa lauletaan Karjalaisten laulu. Molemmat eturivissä olevat saksalaiset lukevat tekstiä…

Laulajat eturivissä: Lappeenrannan Suomi-Saksa yhdistys ry:n varapuheenjohtaja Pirjo Tyrisevä, Lappeenrannan kaupunginvaltuuston I varapuheenjohtaja Teuvo Kinnunen, ministerineuvos Dr. Ulrich Seidenberger Saksan suurlähetystöstä, kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Heikki Järvenpää, kaupunginjohtaja Seppo Miettinen, Schwäbisch Hallin ylipormestari Hermann-Josef Pelgrim, kaupunginhallituksen puheenjohtaja Ari Torniainen, kaupunginhallituksen I varapuheenjohtaja Eeva Arvela, ja Schwäbisch Hallin kaupunginvaltuuston delegaatiosta Thomas Preisedanz; takana muut arvovieraat.

Ystävyyden alulle pani saksalainen Helsingissä toimiva opetusneuvos Rainer Domisch sekä hänen savitaipalelainen vaimonsa. Domisch on suuresti vaikuttanut Suomen koululaitoksen tunnetuksi tekemiseen Saksassa ja häntä jopa pyydettiin Nordrhein-Westfalenin opetusministeriksi.

Kävimme monissa paikoissa ja monenmonet keskustelut. Saksasta vieraina siis ylipormestari ja kaupunginvaltuuston delegaatio sekä big band. Vieraat ylen määrin onnellisia, kuin myös vieraiden isännät, kaupungin ylimmät päättäjät.

Lahjana kaupungille vieraat toivat kaupungin leirikeskukseen Päiviön saareen kolme intiaanikanoottia. Varsin vilkasta ystävyyskaupunkitoiminnassa onkin ollut juuri nuorisovaihto, ja omasta mielestäni nuoriso on meidän maamme, kuten myös kaikkien maiden kaikkein tärkein voimavara.


Toinen tärkeä osa ystävyystoimintaa on ollut kulttuurinvaihto. Big band Schwäbisch Hall soitti perjantaina satamatorilla monisatapäiselle yleisölle Frank Sinatra-revyyn, solisteina Clemens Triburtius ja Nadine Goat ja johtajana Armin Scheideck. Bändi tuli suoraan Berliinistä, jossa oli suurella menestyksellä esittänyt saman shown.




Kummalliselta tuntui, että samalla kun annoin haastattelun saksalaiseen lehteen, sain todeta, että paikallinen sanomalehtemme Etelä-Saimaa ei katsonut tilaisuuksia sanallakaan mainitsemisen arvoisiksi.

Paikalliset matkailusivut ovat nyt nähtävissä myös saksaksi. Paikallinen Tekesin edustaja kertoi minulle taannoin, että yrittäjät ovat löytäneet Saksan uudestaan. Lappeenrannan yrityspalvelu satsaa paitsi Venäjään – mikä on loogista ja tärkeää – myös muihin maihin, näistä etupäässä Saksaan! Saksalla on edelleenkin Euroopan vakain talous, ja Saksa on Euroopan moottori ja Suomen suurin kauppakumppani.

Kultturiaarteiden määrää ei voi ymmärtää tavallisella järjellä, niitä on niin paljon ja niin monella tasolla ja taholla. Kaupungintalolla on vielä tämän kuun loppuun seuran järjestämä näyttely Saksassa olevista Unescon kulttuuriperintökohteista – joita on peräti 30.

Suomalaiset ovat onneksi vihdoinkin keksineet myös Saksan.

Juhlat jatkuvat syyskuussa Schwäbisch Hallissa Saksassa. Minä sain henkilökohtaisen kutsun sekä juhlille, että Schwäbisch Hallin musiikkifestivaalille, joka kestää koko kesän. En koskaan kieltäydy VIP-kutsusta… ;-) Oletan, että sitten on uutta upeaa kerrottavaa!

Tärkeintä ei kuitenkaan ole se mitä jotkut päättäjät tekevät. He voivat edesauttaa asioita. Tärkeää ovat ihmiset, joille työtä tehdään. Vain keskustelemalla toisen kanssa voi oppia toista ihmistä ymmärtämään. Tämä on selvästi ainakin näiden kahden kaupungin kohdalla toteutunut.

http://www.schwaebischhall.de/
http://www.freilichtspiele-hall.de/

Frohleichnam

Jaa että mikä? Kun kysyt tavalliselta saksalaiselta, että mikä on Frohleichnam on, niin se sanoo että joku kirkollinen juhlapäivä, mutta että ei tiedä enempää. Minä en oikein koskaan oppinut käsittämään, mitä juhlitaan. Etelässä, katolisilla seuduilla kaupat ovat kiinni ja katoliset kirkot järjestävät kulkueita, joissa Mariaa tai muuta patsasta tai jotain pyhäinjäännöstä kuljetetaan paikasta toiseen. Meillä Allensbachissa kävi kulkue Bodanrückin, kylän kukkulan yli. Sieltä on huikeat maisemat joka suuntaan. Koska tähän vuodenaikaan sääkin on yleensä loistava, oli ilo katsella värikästä, laulavaa kulkuetta.



Ei, en minä tällaisia asioita ollenkaan väheksy. En vain ole katolinen.

Eteläisessä Saksassa on kirkollisia juhlapäiviä enemmän kuin pohjoisessa. Jokainen osavaltio päättää päivänsä, hm… siis päivistään ihan itse. Eivätkä saksalaiset ole ay-liikkeen juoksutettavia; kirkollisia pyhäpäiviä ei ikinä ole siirrelty lauantaille. Joulua, pääsiäistä ja helluntaita on kaksi päivää. Helatorstai on torstaina ja pitkäperjantai perjantaina.

Juhannusta ei tunneta. Hyvin suurta hämmästystä ja ikäviä seurauksia ulkomaanmarkkinoinnissa aiheuttaa suomalaisten täydellinen häviäminen maailmasta sanaakaan sanomatta, mitään ilmoittamatta, juhannukseksi juopottelemaan ja juhannuksen jälkeen mökeille tavoittamattomiin.



Fronleichnahm on kansantajuisesti Kristuksen läsnäolon juhla. Koska minulle Kristus on läsnä joka päivä, en ole osannut ymmärtää juhlan tarkoitusta… mutta enhän minä kaikkea ymmärräkään. Voisihan sitä samalla tavalla kyseenalaistaa äitienpäivän, tai naistenpäivän. Niin kuin teenkin, sillä joka ei ymmärrä äitiään tai naistaan joka päivä kunnioittaa, ei ymmärrä yhtään mitään.

Wikipedian mukaan Fronleichnam on juhla, jolloin Jeesuksen ruumiillista läsnäoloa juhlitaan ehtoollisen sakramentin kautta. Sana sinänsä on kotoisin keskiajalta koostuen sanoista ”herran ruumis”. Juhlapäivä on kolminaisuuden päivän jälkeinen torstai, siis 60 päivää pääsiäisen jälkeen - tänään.



Kulkueet ovat todella vaikuttavia. Aika monen kirkon eteen järjestellään kukista kuvioita, kuten vaikkapa Birnaun kirkon edessä, Bodenjärven pohjoisrannalla. Paikka on korkealla ja tuulinen, joten terälehdet lentelevät. ;-)

Helsinki – Amsterdam - Konstanz

Hollantilainen Allensbachin naapurini ja ystäväni Marijke sai mieheltään syntymäpäivälahjaksi pakettimatkan Helsinkiin. Marijke soitti minulle ja pyysi kertomaan Helsingistä, minne kannattaisi mennä, mitä tehdä ja sen sellaista turistille tarpeellista. Valitettavasti olin tuolloin tien päällä ja ilmoitin etten ehdi tapaamaan. Kysyin milloin hänen lentokoneensa laskeutuisi Helsinkiin, tulisin heitä vastaan.

Yllätys heille oli melkoinen! Olin tosiaankin Marijkea ja Henkiä vastassa Helsingissä, vaikka olin heidän naapurinsa Saksassa. Itse asiassa minun piti kyllä muuttaa suunnitelmiani, mutta minähän olen yllätyshullu, tykkään järjestellä ystävilleni kaikenlaisia juttuja, ja joskus pitää sen takia muutella omia suunnitelmiaan.

Opastin heitä ensihätään ja kutsuin heidät sitten Eliteen illalliselle. Kutsuin myös Helsingissä asuvan ystäväni Larisan, vietimme mukavan illan yhdessä.



Maailma on varsin pieni paikka: samassa ravintolassa illasti samana iltana Larisan jyväskyläläinen ystävä, jonka firmalle olin vuosia sitten tehnyt paljon käännöksiä, toimeksiantajaa itse asiassa koskaan aikaisemmin tapaamatta… !

Kiitokseksi ja vastapalvelukseksi Marijke ja Henk lupasivat minulle kaupunkikierroksen ja yöpymisen asunnossaan Amsterdamissa. Kuten elämä menee, he eivät ole vieläkään pystyneet lupaustaan lunastamaan, mutta se ei johdu heistä. Amsterdamissa tosin olen käynyt. Se onkin hyvin viehättävä kaupunki ja ehdottomasti tutustumisen arvoinen!



Marijken ja Henkin nuorempi tytär opiskeli Amsterdamissa kansainvälisessä yliopistossa diplomaattilinjalla. Hänestä tuli diplomaatti.

Nyt sitten sain kutsun Marijken pyöreille syntymäpäiville Konstanziin elokuussa. Totta kai menen! Katsokaa ihmeessä ravintola Seerheinin panoraama täältä: http://www.seerhein.com/

Ravintola on entinen upseerikasino suoraan Reinin rannalla. Vaikka Elite miten on taiteilijoiden kohtauspaikka, ja hyvä niin, on sekä ravintola Seerhein että itse Seerhein jotain muuta…





Seerhein on se osa Reininjokea, joka laskee Bodenjärvestä ulos. Virtaus on melkoinen. Konstanzin kaupunki jää joen molemmille puolille.