Tuli aamulla puheeksi
maahanmuuttajien sopeutuminen Suomeen. On meilläkin joitakin muslimeja, mutta
he sopeutuvat hyvin ja ovat mallikelpoisia kansalaisia. Sen sijaan…
Kalajoella on useita venäläis-ja
bulgarialaissyntyisiä, jotka ovat asuneet paikkakunnalla parikymmentä vuotta.
He ovat suomalaisten miesten paikkakunnalle tuomia ja vaimoikseen ottamia naisia. Kotoutusmiskoulutusta
ei heidän tullessaan ollut olemassa, suomalainen mies ei ymmärtänyt kielitaidon
tärkeyttä, ja kielitaito on kehittynyt sen mukaiseksi. Ymmärretään jotain,
usein väärin.
Pelkkä pitkään toisessa maassa asuminen ei
tuo kielitaitoa. On aivan eri asia asua jossain ja hallita kieli. Kielitaidon
vajavaisuus tuo jatkuvasti väärinkäsityksiä ja aiheuttaa kantaväestössä
rasismia, ja suuresti hankaloittaa työelämään pääsemistä.
Monet Kalajoen slaavit sanovat
olevansa ”oikeita” ortodokseja. He eivät kuitenkaan ole Oulun ortodoksisen
seurakunnan jäseniä, joten mahdollisesti seurakunta ei edes tiedä heidän
olemassaolostaan. He ovat kuitenkin vihaisia ortodoksiseurakunnalle, että se ei
järjestä heille jumalanpalveluksia heidän omalla kielellään. Suomenkielisen
seurakunnan tehtävä ei edes ole järjestää venäjänkielisiä palveluksia, vaan
suomenkielisiä, jota kaikkien Suomessa asuvien tulisi ymmärtää. Samoin he ovat
vihaisia kaupungille, että se ei käännätä kotoutumissuunnitelmaa heidän
kielilleen, vaikka ohjelma ei ole heille edes tarkoitettu, vaan ohjeeksi
viranomaisille.
Tapahtui vuosi sitten keväällä, pääsiäisen
aikoihin. Suomen ortodoksikirkko ainoana maailmassa noudattaa samaa kalenteria
kuin Suomi, muualla vanhaa juliaanista kalenteria, joka on meidän
kalenteristamme 13 päivää jäljessä, mistä seurauksena kaikki kirkolliset juhlat
ovat kymmenen päivää myöhemmin kuin mitä meidän kalenterimme sanoo. Venäläisten
joulu on esimerkiksi tammikuussa.
Sattuipa niin, että matkapappi tuli
pitämään pääsiäisen ortodoksipalveluksen juliaanisen kalenterin pääsiäisen
aikaan. Tästä ilahtuneena Kalajoen slaavit päättivät järjestää pääsiäisjuhlan
tarjoiluineen. ”Mikäpä siinä”, ajattelimme me suomalaiset. Mieheni ja minä emme
muutenkaan olleet paikalla, kun taas kappelissa on keittiö, tarjoilun
järjestäjät tuovat ruokatarvikkeet – juhlikoot siis vaan, asiahan ei sinänsä
meitä koske.
Päivää ennen jumalanpalveluspäivää
yksi venäläinen soittaa miehelleni ja kysyy, kuinka monta ihmistä hän on
kirkkoon kutsunut. Hän tietenkin vastaa, että eihän kirkkoon ketään kutsuta,
mutta että asiasta on kyllä julkisesti tiedotettu. Tämä venäläinen sitten
kysyy, kuinka monen mieheni sitten olettaa kirkkoon tulevan. No eihän sellaista
voi tietää. Pitkän tivaamisen jälkeen mieheni sanoo, että palvelukseen saattaa
tulla korkeintaan kolmisenkymmentä henkilöä.
Hetimmiten minä sain puhelun
toiselta venäläiseltä, jossa hän sanoo, että mieheni on kutsunut kirkkoon
kolmekymmentä henkilöä. Naurahdan ja sanon visusti, että tiedotettu on, mutta ei
ihan varmasti ole kutsunut kirkkoon ketään, miksi olisikaan! Tämä vain väittää
mieheni näin tehneen.
Me lähdemme matkaan, slaavit sillä
aikaa järjestävät juhlat.
Juhliin ei tule yhtään vierasta.
Tämän jälkeen slaavit eivät suostu
puhumaan meidän kanssamme lainkaan, eivät myöskään tämän ensimmäisen
venäläisen, koska heidän mielestään olimme pettäneet heidät. Ateriahan oli
kuulemma tarkoitettu tsasounan talkooväelle!
En tiedä pitäisikö itkeä vai
nauraa. Olenhan saanut monta muutakin syytettä heidän taholtaan, joiden syytä
en tiedä. Nämä slaavit eivät sitten myöskään tulleet tsasounassa
järjestettyihin piispan pitämiin jumalanpalveluksiin, eivätkä ole siellä
muutenkaan kertaakaan käyneet, vaikka tsasouna osittain rakennettiin juuri
heitä ajatellen.
Tuo toiminta on aivan yhtä
käsittämätöntä kuin heidän yhden suomalaisen ystävänsä selän takana kähmäily ja
valehtelu ja samanaikainen julkinen vakuuttelu omasta suoraselkäisyydestä.
”Luoja, anna heille anteeksi, sillä
he eivät tiedä mitä he tekevät!” Eipä siis ihme, että kantaväestö ei tykkää.