Aritmetiikkaa vai algebraa?

Aritmetiikkaa vai algebraa? Näin kysyy Münchenin yliopiston sosiologian professori Nassehi Der Spiegel-lehdessä 50/2017 julkaistussa artikkelissaan. 

 Saksan parlamenttirakennus Berliinissä

Demokratia ei ole enemmistön valtaa, vaan monimutkainen rakennelma, joka mahdollistaa sen, että otetaan huomioon vaihtoehtoja. Onko joku valtio demokraattinen, on mahdotonta nähdä laitoksista, vaaleista tai menetelmistä, vaan se näkyy siinä, kestääkö julkisuus, että voi olla enemmän kuin yksi totuus. Jos katsotaan Venäjää tai Turkkia, tai Kiinaa, tai myös muutamaa entistä kommunistivaltiota: puuttuu kyky sietää vaihtoehtoja. Sen sijaan noissa maissa ruokitaan asennetta väheksyä monimutkaista demokratiaa, joka ei pysty tekemään yksioikoisia päätöksiä. Mutta juuri se yksioikoisuus, tai paremmin sanottuna vaihtoehdottomuus – on johtanut Saksassa nykyisen politiikan hylkäämiseen.

Ennen oli helppoa kuulua johonkin ryhmään, ja jokainen tiesi, kuka on mitäkin. Viimeisten vuosikymmenten ongelmia ei aina ratkaistu hyvin, mutta selitellä ei silti isommin tarvinnut. Muodostui poliittinen tasapaino, jonka kaikki tunsivat ja hyväksyivät.

Siihen perustuu Saksan kahden ison puolueen perinne. Molemmat ovat saaneet paljon aikaan, kumpikin vuorollaan. 1980-luvulla perustettu vihreä puolue ei sekään horjuttanut asetelmaa. Siihen vain liittyivät ne nuoret, jotka olivat kyllästyneet liian tarkkaan määriteltyihin tulostavoitteisiin. Tänä päivänä myös vihreiden sosiaalimoraalinen toiminta tuntuu liian itsekeskeiseltä. 

Ympäristö-, luonnonsuojelu- ja ydinturvallisuusministeri 1995 Angela Merkel

 Liittokansleri Angela Merkel 2017

Mikä sitten on tänään toisin? Maailma on monimutkaisempi ja on vaikeampaa hahmottaa missä mennään? Näinhän on. Mutta totta on edelleen, että poliittinen identiteetti tarvitsee eroja, vaihtoehtojen hyväksynnän ja useamman poliittisen totuuden hyväksynnän. Ikävä sanoa, mutta oikeistopopulistien menestys on siis suoraan demokratian tulos. Oikeistopopulismi on syntynyt siksi, että tyytymättömiltä on puuttunut vaihtoja. Se, että heidän vaihtoehtonsa käyttävät räväkkää kieltä, on myös demokratiaa: yritetään tehdä pesäeroa entiseen, olla erityisen provosoiva - mutta mahdollisimman vähällä vaivalla.

Vanhat puolueet eivät näe vaivaa katsoa uusia liikkeitä tarkemmin. Vaivaa hyväksyä se, että ei kaikki aina mene samalla tavalla kuin ennen. Angela Merkel osaa hyvin ymmärtää, että muutos tarvitaan. Mutta hän ei osaa tehdä sitä muutosta. Tehtävä olisi sopeuttaa muutoshalukkuus menneeseen menestykseen. Kyse ei ole sukupuolirooleista, maahanmuuttovastaisuudesta tai kaunasta, vaan ennustettavuudesta ja perinteiksi kelpaavista identiteettitarjouksista.

Sosiaalidemokraattien on puolestaan tehtävä jotain ison vanhan ongelman, nimittäin työn ja elämän yhteensovittamisen, eteen. Tämä on ehkä se vaikein tehtävä. Talouselämä vääjäämättä muuttuu todella paljon, työtavat eivät enää ole samoja ja yhtäjaksoisia kuin ennen, työnantajien ja työntekijöiden suhde muuttuu. Valtio saa aivan uusia tehtävämuotoja, eikä kyse ole perinteisten talousmallien puolustamisesta, vaan kokonaan uusista malleista. Ehkä yksi malli on perustulo, joka sekin saattaa olla liian perinteisten mallien mukainen.

Ennen vuoden 2015 maahanmuuttoa yritettiin useamman kerran ratkaista tehtävää maahanmuuttomaan kannalta ja hyväksyttävään lailliseen muotoon, tuloksetta. Se selittänee rajut reaktiot vuoden 2015 maahanmuuttoon. Demokratian pahin vihollinen on epätietoisuus, se, ettei kukaan tiedä mistään mitään. Tähän saumaan iskivät sitten poliittiset ”vaihtoehdot”. Asiat on keskusteltava puhki, kunnes saavutetaan hyväksyttävä tulos.

Eivät maahanmuuttajat pakene saadakseen työtä Saksasta tai muista länsimaista, pakene eivät edes vain ne, joilla menee huonosti omassa maassa. Mikä poliittinen ryhmä tai tekijä uskaltaisi tehdä aloitteen auttaa pakenevia löytämään tulevaisuuden heidän omissa maissaan, sen sijaan, että yrittävät estää heidän tulonsa Eurooppaan ja tietäen, että heidän matkansa saattaa päättyä kuolemaan?

Me kaikki tiedämme ja näemme, mitä tapahtuu, kun pidämme kiinni menneistä ”koska aina on tehty niin”- mentaliteetilla. Ei riitä, että ”onhan puoleemme vieläkin olemassa”. Kyse on siis toisaalta oikeista ongelmista yhteiskunnassa, mutta yhtälailla demokraattisesta mekanismista. Se toimii vain, jos on vaihtoehtoja, keskustelua. Mikään asia ei ratkea heti, mutta pitää tehdä päätöksiä, joiden seurauksista sitten taas pitää keskustella, jotta voidaan tehdä uusia päätöksiä. Yhteen ongelmaan ei ole pelkästään yhtä ratkaisua.

Professori Nassehi kiteyttää asian näin: Asian voi esittää matemaattisin termein. Jos käsittelemme tätä kysymystä aritmetiikan käsittein, emme ajattele vaihtoehtoja. Aritmetiikka käsittelee numeroita ja yhteenlaskuja, eli riittääkö joku asia vai ei. Tästä syystä Saksan vaalien jälkeiset neuvottelut syksyllä eivät johtaneet mihinkään, ja niin suli kokoon mahdollinen yhteistyö eri tavalla ajattelevien kesken. Tarvitaan poliittista algebraa: laskemista tuntemattomilla arvoilla, yhdistellen erilaisia asioita ja sellainen laskutapa, jossa samaan ongelmaan löytyy useita ratkaisuja. Sellainen olisi demokraattista matematiikkaa.