Kun joku kuulee, että olen asunut
Saksassa, on tuiki tavallinen kysymys: ”Missäpäin Saksaa asuit?” Vastaukseni on
yleensä: ”Haluatko kuulla lyhyen vai pitkän version?” Ei kukaan halua, mutta kerron kuitenkin. Olkoon tämä nyt sitten vaikka eräänlainen muisto itselleni.
Painotan, että ulkomailla asuminen ei ole itseisarvo eikä tee kenestäkään sen kummallisempaa ihmistä - mutta kokemusta se kyllä lisää, ja antaa mahdollisuuksia vertailuun.
Painotan, että ulkomailla asuminen ei ole itseisarvo eikä tee kenestäkään sen kummallisempaa ihmistä - mutta kokemusta se kyllä lisää, ja antaa mahdollisuuksia vertailuun.
Saksa ei ole yhtenäinen maa, se koostuu osavaltioista, joissa jokaisella on omat parlamenttinsa, säädöksensä ja perinteensä. Jos siis olit jossain yhdellä paikkakunnalla, et vielä tiedä koko Saksasta juuri mitään.
Sain vuonna 1974 työpaikan Saksan
ydintutkimuskeskuksessa, valtion elintarviketutkimuskeskuksen tiloissa toimineesta
kansainvälisestä monivuotisesta projektista. Se sijaitsee Leopoldshafenissa, joka puolestaan on Reinin rannalla ja Karlsruhen kaupungista hieman pohjoiseen. Karlsruhe sijaitsee
Baden-Württembergin osavaltiossa ja on tärkeä vuonna 1715 perustettu nykyisin
noin 300.000 asukkaan virastokaupunki. Sieltä on helppo liikkua etelään
Schwarzwaldiin sekä länteen Elsassiin ja muuhun Ranskaan. Meillä oli kerrostalossa
oma asunto, johon appivanhemmat antoivat pesämunan ja jonka asuntolainan sitten
itse maksoimme pois.
Aluksi ajattelin, että työpaikka
olisi tilapäinen, mutta olinkin sitten siellä 8,5 vuotta. Olin hakenut läheisen
Strasbourgin yliopistoon ja olisin päässytkin, mutta sitten jänistin enkä
ottanut opiskelupaikkaa vastaan. Kyse ei ollut vieraasta kielestä, ranskaahan
osasin sujuvasti jo tuolloin, vaan rohkeudesta. Harmi!
Vuonna 1981 talvella muutimme
Rodheimiin, joka sijaitsee vähän Frankfurtin pohjoispuolella Hessenin
osavaltiossa. Sieltä ostimme talon. Siellä varttuivat lapsistamme kaksi
vanhempaa. Saksassa kääntäjät, tulkit, lääkärit ja asianajajat ovat oma
verokategoriansa, heidän ei varsinaisesti tarvitse perustaa yritystä, vaan he
tekevät töitä nk. vapaina mutta itsenäisinä yrittäjinä. Siellä tein työkseni lähinnä
käännöstöitä sekä harrastin tuhannen monta erilaista asiaa. Näin jälkeenpäin
ajatellen minun olisi ollut viisaampaa etsiä työpaikka eikä tehdä töitä itsenäisesti,
ihan eläkkeen takia. Mutta kukapa nuorena eläkkeitä ajattelisi. Aika outoa
olisikin ollut, jos Frankfurtista ei töitä olisi löytynyt, sehän on koko
Euroopan rahamaailman keskus ja siellä on nykyisin noin 600.000 asukasta,
Rhein-Mainin alueella eli lähiympäristössä yhteensä nelisen miljoonaa, ja
ulkomaalaisia joka neljäs. Mutta yhtä
outoa olisi ollut tuohon aikaan lähteä vieraan palvelukseen, kun itsellä on
pieniä lapsia. Se oli Saksassa lähes mahdoton tehtävä.
En asunut Englannissa, kylläkin suoritin opintoja Cambridgen yliopistossa mutta etänä. Frankfurt kun ei tosiaankaan ole mikä hyvänsä kaupunki.
En asunut Englannissa, kylläkin suoritin opintoja Cambridgen yliopistossa mutta etänä. Frankfurt kun ei tosiaankaan ole mikä hyvänsä kaupunki.
Yhä tänäänkin ajattelen, että
huolimatta taloudellisista menetyksistä oli hyvä olla lasten kanssa kotona, ja
että se asia on Suomessa mennyt kieroon. Jos vanhemmat olisivat enemmän
lastensa kanssa, olisi paljon vähemmän syrjäytymistä ja yksinäisyyttä.
Syksyllä 1989 mieheni oli saanut
työpaikan Konstanzista, ja ostimme talon Allensbachista Bodenjärveltä, joten taas
olimme Baden-Württembergissä. Konstanz on noin 100.000 asukkaan kaupunki
Sveitsin rajalla. Talosta enemmän olen kertonut aiemmin blogissani. Siellä syntyi
nuorin lapsista, ja siellä myös perustin oman yritykseni vuonna 1999 ja sain
toimitilat vastapäätä olevasta teknologiakeskuksesta, jonka palvelimella
sähköpostini on edelleenkin.
Avioliitto ei kestänyt itsenäistä
yrittäjää, ja muutin yksin vuonna 2004 vuokralle kauemmas, suoraan länteen Schwarzwaldin
etelärajoille, edelleen Sveitsin rajalle Riedheimiin. Siellä lähin isompi
kaupunki on sekin 45.000 asuukkaan Singen, mutta etelän suunnassa suoraan
tunnin päässä esimerkiksi on Zürich - eihän Keski-Euroopassa oikeastaan mikään
ole kaukana.
Työn mukana seurasi seuraava
muutto jo kaksi vuotta myöhemmin, 2006 koko Saksan halki Horstiin, joka
sijaitsee Hampurin seudulla, kantakaupungista vähän länteen. Suur-Hampurin alueella on
neljä miljoonaa asukasta. Suomen ja Saksan seutujen yhteinen hanke määräsi
asuinpaikan; vuokrasin pienen talon ja nuorin poika muutti pohjoiseen mukanani ja meni
kouluun Elmshorniin.
Sekä työni että vapaaehtoistoimintani
takia olin lähes jatkuvasti liikenteessä ympäri Euroopan. Ei ole montaa paikkaa
Saksassa, joissa en olisi käynyt tekemässä milloin mitäkin, eipä juuri Saksan
naapurimaissakaan kuin ei myöskään Suomessa. Osin se on ollut vain
uteliaisuutta, useimmiten kuitenkin vain työtä. Kielitaito on ollut kovassa
käytössä. Tänään katson, että Saksa on toinen kotimaani ja saksan kieli toinen
kotikieleni.
Saksa on hyvin luonnonkaunis maa.
Setäni uhosi aikoinaan, ettei ole Punkaharjun voittanutta. Käytyään meillä hän
tarkensi kantaansa lievempään suuntaan… Etelässä asuessamme kälyni tuumasi,
että kun kerran asuu paratiisissa, eihän sieltä minnekään halua. Niin no,
Konstanz onkin ainoa kaupunki maailmassa, jossa on suora bussireitti
hautausmaalta paratiisiin… ”Paradies” on yksi Konstanzin kaupunginosista. Bussireitti numero 10...
En vapaaehtoisesti vaan tiettyjen
perheestä johtuvien hankaluuksien takia muutimme yhdessä pojan kanssa Suomeen jo
pian, kesällä 2008. Poika kävi koulua Lappeenrannassa ja minä jatkoin itsenäistä
työtäni jonkin aikaa, kunnes sain työpaikan maahanmuuttajien opettajana – ja olen
yhä sillä tiellä. Poika palasi puolentoista vuoden jälkeen takaisin Saksaan
ja on myös sillä tiellään, monien mutkien jälkeen seurannut opiskelu Saksassa
on juuri loppuvaiheessa.
Suomessakin olen ehtinyt nyt jo asua
Lappeenrannassa, Kalajoella ja nyt Jyväskylässä. Ajatus on jäädä tänne. Nyt siis olen Suomessa, mutta mitä
sitten oikeasti tapahtunee…
Enkä kuuna päivänä osannut ajatella, että olisin jonain päivänä myös tuulivoimapakolainen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti