"Missäpäin Saksaa asuit?"

Kun joku kuulee, että olen asunut Saksassa, on tuiki tavallinen kysymys: ”Missäpäin Saksaa asuit?” Vastaukseni on yleensä: ”Haluatko kuulla lyhyen vai pitkän version?” Ei kukaan halua, mutta kerron kuitenkin. Olkoon tämä nyt sitten vaikka eräänlainen muisto itselleni. 

Painotan, että ulkomailla asuminen ei ole itseisarvo eikä tee kenestäkään sen kummallisempaa ihmistä - mutta kokemusta se kyllä lisää, ja antaa mahdollisuuksia vertailuun. 

Saksa ei ole yhtenäinen maa, se koostuu osavaltioista, joissa jokaisella on omat parlamenttinsa, säädöksensä ja perinteensä. Jos siis olit jossain yhdellä paikkakunnalla, et vielä tiedä koko Saksasta juuri mitään. 

Sain vuonna 1974 työpaikan Saksan ydintutkimuskeskuksessa, valtion elintarviketutkimuskeskuksen tiloissa toimineesta kansainvälisestä monivuotisesta projektista. Se sijaitsee Leopoldshafenissa, joka puolestaan on Reinin rannalla ja Karlsruhen kaupungista hieman pohjoiseen. Karlsruhe sijaitsee Baden-Württembergin osavaltiossa ja on tärkeä vuonna 1715 perustettu nykyisin noin 300.000 asukkaan virastokaupunki. Sieltä on helppo liikkua etelään Schwarzwaldiin sekä länteen Elsassiin ja muuhun Ranskaan. Meillä oli kerrostalossa oma asunto, johon appivanhemmat antoivat pesämunan ja jonka asuntolainan sitten itse maksoimme pois.

Aluksi ajattelin, että työpaikka olisi tilapäinen, mutta olinkin sitten siellä 8,5 vuotta. Olin hakenut läheisen Strasbourgin yliopistoon ja olisin päässytkin, mutta sitten jänistin enkä ottanut opiskelupaikkaa vastaan. Kyse ei ollut vieraasta kielestä, ranskaahan osasin sujuvasti jo tuolloin, vaan rohkeudesta. Harmi!

Vuonna 1981 talvella muutimme Rodheimiin, joka sijaitsee vähän Frankfurtin pohjoispuolella Hessenin osavaltiossa. Sieltä ostimme talon. Siellä varttuivat lapsistamme kaksi vanhempaa. Saksassa kääntäjät, tulkit, lääkärit ja asianajajat ovat oma verokategoriansa, heidän ei varsinaisesti tarvitse perustaa yritystä, vaan he tekevät töitä nk. vapaina mutta itsenäisinä yrittäjinä. Siellä tein työkseni lähinnä käännöstöitä sekä harrastin tuhannen monta erilaista asiaa. Näin jälkeenpäin ajatellen minun olisi ollut viisaampaa etsiä työpaikka eikä tehdä töitä itsenäisesti, ihan eläkkeen takia. Mutta kukapa nuorena eläkkeitä ajattelisi. Aika outoa olisikin ollut, jos Frankfurtista ei töitä olisi löytynyt, sehän on koko Euroopan rahamaailman keskus ja siellä on nykyisin noin 600.000 asukasta, Rhein-Mainin alueella eli lähiympäristössä yhteensä nelisen miljoonaa, ja ulkomaalaisia  joka neljäs. Mutta yhtä outoa olisi ollut tuohon aikaan lähteä vieraan palvelukseen, kun itsellä on pieniä lapsia. Se oli Saksassa lähes mahdoton tehtävä.

En asunut Englannissa, kylläkin suoritin opintoja Cambridgen yliopistossa mutta etänä. Frankfurt kun ei tosiaankaan ole mikä hyvänsä kaupunki.

Yhä tänäänkin ajattelen, että huolimatta taloudellisista menetyksistä oli hyvä olla lasten kanssa kotona, ja että se asia on Suomessa mennyt kieroon. Jos vanhemmat olisivat enemmän lastensa kanssa, olisi paljon vähemmän syrjäytymistä ja yksinäisyyttä.

Syksyllä 1989 mieheni oli saanut työpaikan Konstanzista, ja ostimme talon Allensbachista Bodenjärveltä, joten taas olimme Baden-Württembergissä. Konstanz on noin 100.000 asukkaan kaupunki Sveitsin rajalla. Talosta enemmän olen kertonut aiemmin blogissani. Siellä syntyi nuorin lapsista, ja siellä myös perustin oman yritykseni vuonna 1999 ja sain toimitilat vastapäätä olevasta teknologiakeskuksesta, jonka palvelimella sähköpostini on edelleenkin.

Avioliitto ei kestänyt itsenäistä yrittäjää, ja muutin yksin vuonna 2004 vuokralle kauemmas, suoraan länteen Schwarzwaldin etelärajoille, edelleen Sveitsin rajalle Riedheimiin. Siellä lähin isompi kaupunki on sekin 45.000 asuukkaan Singen, mutta etelän suunnassa suoraan tunnin päässä esimerkiksi on Zürich - eihän Keski-Euroopassa oikeastaan mikään ole kaukana.

Työn mukana seurasi seuraava muutto jo kaksi vuotta myöhemmin, 2006 koko Saksan halki Horstiin, joka sijaitsee Hampurin seudulla, kantakaupungista vähän länteen. Suur-Hampurin alueella on neljä miljoonaa asukasta. Suomen ja Saksan seutujen yhteinen hanke määräsi asuinpaikan; vuokrasin pienen talon ja nuorin poika muutti pohjoiseen mukanani ja meni kouluun Elmshorniin.

Sekä työni että vapaaehtoistoimintani takia olin lähes jatkuvasti liikenteessä ympäri Euroopan. Ei ole montaa paikkaa Saksassa, joissa en olisi käynyt tekemässä milloin mitäkin, eipä juuri Saksan naapurimaissakaan kuin ei myöskään Suomessa. Osin se on ollut vain uteliaisuutta, useimmiten kuitenkin vain työtä. Kielitaito on ollut kovassa käytössä. Tänään katson, että Saksa on toinen kotimaani ja saksan kieli toinen kotikieleni.

Saksa on hyvin luonnonkaunis maa. Setäni uhosi aikoinaan, ettei ole Punkaharjun voittanutta. Käytyään meillä hän tarkensi kantaansa lievempään suuntaan… Etelässä asuessamme kälyni tuumasi, että kun kerran asuu paratiisissa, eihän sieltä minnekään halua. Niin no, Konstanz onkin ainoa kaupunki maailmassa, jossa on suora bussireitti hautausmaalta paratiisiin… ”Paradies” on yksi Konstanzin kaupunginosista. Bussireitti numero 10...

En vapaaehtoisesti vaan tiettyjen perheestä johtuvien hankaluuksien takia muutimme yhdessä pojan kanssa Suomeen jo pian, kesällä 2008. Poika kävi koulua Lappeenrannassa ja minä jatkoin itsenäistä työtäni jonkin aikaa, kunnes sain työpaikan maahanmuuttajien opettajana – ja olen yhä sillä tiellä. Poika palasi puolentoista vuoden jälkeen takaisin Saksaan ja on myös sillä tiellään, monien mutkien jälkeen seurannut opiskelu Saksassa on juuri loppuvaiheessa.

Suomessakin olen ehtinyt nyt jo asua Lappeenrannassa, Kalajoella ja nyt Jyväskylässä. Ajatus on jäädä tänne. Nyt siis olen Suomessa, mutta mitä sitten oikeasti tapahtunee…

Enkä kuuna päivänä osannut ajatella, että olisin jonain päivänä myös tuulivoimapakolainen!