Sainpa tällaisen sähköpostiviestin. Kukin menköön itseensä.
.................................................
. . . sitä suomalaiset perässä - jotkut meistä jo etunenässä ymmärtäen!
tv. mauri jo
Tutkimusfirma United Minds on julkistanut listan asioista, jotka tuovat Ruotsissa statusta. Asiasta kertoo ruotsalaislehti Dagens PS. Nyt viidettä kertaa julkistettava tutkimus osoittaa, että mammona kiinnostaa länsinaapurissa entistä vähemmän.
Lisäksi merkillepantavaa on, että suuren ystäväpiirin merkitys statussymbolina on laskenut eniten viimevuotiseen verrattuna.
Tässä muutama ominaisuus, jotka tekevät vaikutuksen ruotsalaiseen.
- Politiikasta ja yhteiskunnan hyvä tuntemus.
- Hyvät kokkaustaidot.
- Mahdollisuus lomailla pitkään yhtäjaksoisesti.
- Hyvät puhelahjat. Tämä ominaisuus on Dagens PS:n mukaan noussut eniten viimekertaiseen kyselytulokseen verrattuna.
- Pitkä ja vakaa avioliitto.
- Heikompien auttaminen.
- Vapaus päättää itse työajoistaan.
- Hyvä yleissivistys. Tämä ominaisuus oli listan kärjessä.
Lue koko lista Ruotsin statussymboleista Dagens PS:stä.
http://www.taloussanomat.fi/ulkomaat/2010/12/19/nain-teet-vaikutuksen-ruotsalaiseen/201017634/12
sunnuntai 26. joulukuuta 2010
lauantai 25. joulukuuta 2010
Joulupukki - vastaan
1) Mikään tunnettu porolaji ei osaa lentää. Mutta on 300000 lajia eläviä organismeja vielä luokittelematta, ja vaikka ne ovat lähinnä hyönteisiä ja bakteereita, se ei sulje kokonaan pois lentäviä poroja, jotka vain joulupukki on koskaan nähnyt.
2) Maailmassa on 2 miljardia lasta (alle 18 v.). Koska joulupukki (ilmeisesti) ei vie lahjoja muslimeille, hinduille, juutalaisille eikä buddhalaisille lapsille, se vähentää hänen työtaakkaansa 15%; se tekee 378 miljoonaa lasta (väestölaskennan mukaan). Kun lapsia on keskimäärin 3,5 per kotitalous, on siis lapsia noin 91,8 miljoonassa asunnossa. Lähdemme siitä, että jokaisessa talossa on vähintään yksi kiltti lapsi.
3) Joulupukilla on joulupäivänä 31-tuntinen työpäivä, johtuen eri aikavyöhykkeistä, kun hän matkustaa idästä länteen (mikä tuntuu loogiselta). Näin ollen yhdessä sekunnissa hän tekee 822,6 käyntiä. Niinpä joulupukille jää jokaista kristityn kodin kilttiä lasta kohden 1/1000 sekuntia aikaa: löytää parkkipaikka, hypätä reestä, kiivetä alas savupiipusta, laittaa lahjat kuusen alle, syödä kaikki hänelle jätetty ruoka, kiivetä taas takaisin katolle ja lentää seuraavaan taloon. Oletetaan, että kaikki maailman 91800000 pysähdyspaikkaa ovat jakautuneet tasaisesti ympäri maapallon (jonka asian tietenkin tiedämme vääräksi, mutta meidän laskelmien hyväksymme sen), saamme etäisyydeksi talosta taloon 1.3 km, kokonaisetäisyydeksi 120,8 miljoonaa kilometriä, ja pois laskien ne kaikki tauot mitä kukin meistä tarvitsee ainakin kerran 31 tunnissa, lisäksi ruokinnat jne.
Tämä tarkoittaa, että Joulupukin reki liikkuu 1040 kilometrin sekuntivauhtia, 3000 kertaa äänen nopeudella. Vertailun vuoksi: nopein ihmisen ajoneuvo maan päällä, Ulysses Space Probe, liikkuu vain 43.8 km sekunnissa. Tavanomainen poro voi juosta korkeintaan 24 kilometriä TUNNISSA.
4) Reen kuormasta lisäksi seuraava mielenkiintoinen asia. Oletetaan, että jokainen lapsi ei saa enempää kuin keskikokoisen Lego-pakkauksen (noin 1 kg), rekeen on lastattu painoa 378 000 tonnia, lukuun ottamatta itse joulupukkia, joka kaikissa kuvissa on ylipainoinen.
Tavallinen poro jaksaa vetää korkeintaan 175 kg. Vaikka myönnetään, että "lentävä poro" (ks. kohta 1) kyllä kaiketi jaksaa vetää kymmenkertaisen painon, ei rekeä vetämään riitä kahdeksan tai yhdeksän poroa, vaan tarvitaan 216 000 poroa. Tämä lisää painoa – kelkan painoa ei ole laskettu mukaan - 410 400 tonnia. Vertailun vuoksi: Se on luksuslaiva Queen Elisabethin paino nelinkertaisesti.
5) 410 400 tonnin paino 1040 km sekuntinopeudella luo valtavan ilmanvastuksen – se kuumentaa porot, aivan kuten kuumentaisi avaruusaluksen, joka palaa avaruudesta ilmakehään. Ensimmäisen poroparin pitää imeä 16,6 QUITILLIONIN joulen energia – per sekunti – kummankin erikseen!! Toisin sanoen: ne leimahtavat välittömästi liekkeihin, seuraava poropari saa ilmanvastuksen, ja se saa aikaan korvia huumaavan pamauksen. Koko porovaljakko höyrystyy sekunnin viidennessätuhannennessa osassa. Joulupukki joutuu samanaikaisesti maapallon kiihtyvyyden 17.500-kertaisen kiihtyvyyden alaiseksi. 120 kg painava joulupukki (mikä paino tuntuu naurettavalta verrattuna edellisiin painoihin) naulautuisi rekensä perään – 20,6 miljoonan newtonin voimalla.
Tästä seuraa johtopäätös:
JOS joulupukki olisikin joskus tuonut lahjoja, hän on nyt valitettavasti kuollut.
(Dragomer Csaba)
perjantai 24. joulukuuta 2010
Joulupukki – puolesta
Tämä kirjeenvaihto Virginia O’Hanlonin ja Francis P. Churchin välillä on vuodelta 1897. ”Sun” oli sanomalehti.
”Hei Sun,
olen kahdeksan vuotta vanha. jotkut ystäväni sanovat: joulupukkia ei ole. Isä sanoo, että mitä Sunissa kirjoitetaan, on totta. Pyydän siksi että kerrot, onko joulupukki olemassa?”
Kirjeeseen vastaaminen oli päätoimittajalle niin tärkeää, että hän kirjoitti vastauksen itse. Yli puoli vuosisataa, aina siihen asti kunnes lehti lopetettiin vuonna 1950, lehti julkaisi tämän kirjeenvaihdon ja aina etusivullaan. Aivan oikeutetusti – minun mielestäni – sillä päätoimittajan vastaus kuuluu kauneimpiin joulutarinoihin mitä ylipäänsä on olemassa.
”Rakas Virginia,
nuoret ystäväsi eivät ole oikeassa. He uskovat vain sen mitä näkevät; he eivät usko, että voi olla olemassa sellaista mitä he eivät voi käsittää. Ihmisen mieli on pieni, kuuluupa se sitten aikuiselle tai lapselle. Maailmankaikkeuteen se häviäisi kuin pikkuriikkinen hyönteinen. Ei sellaisen muurahaisen äly riitä ymmärtämään koko totuutta.
Niin, Virginia, kyllä joulupukki on olemassa. Aivan yhtä varmasti kuin on olemassa rakkautta ja jaloutta ja uskollisuutta. Sen takia että niitä on, meidän elämässämme voi olla kauneutta ja iloa. Miten pimeä maailma olisikaan, jos joulupukkia ei olisi!
Ei myöskään olisi Virginiaa, ei uskoa, ei runoutta – ei mitään, mikä tekee elämästä elämisen arvoista. Vain kaiken näkyvän kauniin varjo jäisi jäljelle. Lapsuuden valo, joka maailman valaisee, sammuisi. Joulupukki on olemassa. Muutenhan ei voisi uskoa satuihinkaan. Tietenkin voisit pyytää isääsi lähettämään jouluaattona ihmisiä pyydystämään joulupukin. Eikä kukaan näkisi joulupukkia – mitä se todistaisi? Ei joulupukkia kukaan noin vain näe. Se ei todista mitään. Tärkeimpiä asioita ei useinkaan näe. Esimerkiksi keijuja ei näe, kun ne tanssivat kuutamossa. Ja kuitenkin ne ovat olemassa. Näitä kaikkia ihmeitä ei pysty edes maailman viisain ymmärtämään, saati sitten näkemään.
Mitä sinä näetkin, ikinä et näe kaikkea. Voit avata kaleidoskoopin ja etsiä kauniita värikuvioita. Löydät vain muutaman värillisen palasen, et muuta. Miksi? Koska on olemassa verho, joka kätkee todellisen maailman, verho, jota ei voi edes maailman kaikki voima rikkoa. Vain usko ja runous ja rakkaus voivat sitä verhoa raottaa. Silloin sen alta kuin ihmeen kautta näkyy kauneus ja ihanuus. Voit sitten kysyä: ’Onko se totta?’ Virginia, mikään maailmassa ei ole enemmän totta ja varmempaa. Joulupukki elää, ja tulee aina elämään. Vielä kymmenen kertaa kymmenentuhannen vuoden päästä hän on olemassa, jotta lapset kuten sinä, täyttyisivät ilolla avoimin sydämin.
Hyvää joulua, Virginia,
Sinun
Francis P. Church.”
”Hei Sun,
olen kahdeksan vuotta vanha. jotkut ystäväni sanovat: joulupukkia ei ole. Isä sanoo, että mitä Sunissa kirjoitetaan, on totta. Pyydän siksi että kerrot, onko joulupukki olemassa?”
Kirjeeseen vastaaminen oli päätoimittajalle niin tärkeää, että hän kirjoitti vastauksen itse. Yli puoli vuosisataa, aina siihen asti kunnes lehti lopetettiin vuonna 1950, lehti julkaisi tämän kirjeenvaihdon ja aina etusivullaan. Aivan oikeutetusti – minun mielestäni – sillä päätoimittajan vastaus kuuluu kauneimpiin joulutarinoihin mitä ylipäänsä on olemassa.
”Rakas Virginia,
nuoret ystäväsi eivät ole oikeassa. He uskovat vain sen mitä näkevät; he eivät usko, että voi olla olemassa sellaista mitä he eivät voi käsittää. Ihmisen mieli on pieni, kuuluupa se sitten aikuiselle tai lapselle. Maailmankaikkeuteen se häviäisi kuin pikkuriikkinen hyönteinen. Ei sellaisen muurahaisen äly riitä ymmärtämään koko totuutta.
Niin, Virginia, kyllä joulupukki on olemassa. Aivan yhtä varmasti kuin on olemassa rakkautta ja jaloutta ja uskollisuutta. Sen takia että niitä on, meidän elämässämme voi olla kauneutta ja iloa. Miten pimeä maailma olisikaan, jos joulupukkia ei olisi!
Ei myöskään olisi Virginiaa, ei uskoa, ei runoutta – ei mitään, mikä tekee elämästä elämisen arvoista. Vain kaiken näkyvän kauniin varjo jäisi jäljelle. Lapsuuden valo, joka maailman valaisee, sammuisi. Joulupukki on olemassa. Muutenhan ei voisi uskoa satuihinkaan. Tietenkin voisit pyytää isääsi lähettämään jouluaattona ihmisiä pyydystämään joulupukin. Eikä kukaan näkisi joulupukkia – mitä se todistaisi? Ei joulupukkia kukaan noin vain näe. Se ei todista mitään. Tärkeimpiä asioita ei useinkaan näe. Esimerkiksi keijuja ei näe, kun ne tanssivat kuutamossa. Ja kuitenkin ne ovat olemassa. Näitä kaikkia ihmeitä ei pysty edes maailman viisain ymmärtämään, saati sitten näkemään.
Mitä sinä näetkin, ikinä et näe kaikkea. Voit avata kaleidoskoopin ja etsiä kauniita värikuvioita. Löydät vain muutaman värillisen palasen, et muuta. Miksi? Koska on olemassa verho, joka kätkee todellisen maailman, verho, jota ei voi edes maailman kaikki voima rikkoa. Vain usko ja runous ja rakkaus voivat sitä verhoa raottaa. Silloin sen alta kuin ihmeen kautta näkyy kauneus ja ihanuus. Voit sitten kysyä: ’Onko se totta?’ Virginia, mikään maailmassa ei ole enemmän totta ja varmempaa. Joulupukki elää, ja tulee aina elämään. Vielä kymmenen kertaa kymmenentuhannen vuoden päästä hän on olemassa, jotta lapset kuten sinä, täyttyisivät ilolla avoimin sydämin.
Hyvää joulua, Virginia,
Sinun
Francis P. Church.”
maanantai 20. joulukuuta 2010
Joulupipareita ja joulumusiikkia perhepiirissä
Adventtiajaksi leivotaan Saksassa piparkakkuja ja keksejä mitä erilaisimpia. Vähintään 40 lajia – mikäli on kyseessä kunnon emäntä. Emännän kunnollisuus mitataan sillä miten hyvin hän pitää etupäässä miehestään ja toiseksi lapsistaan huolta laittamalla heille hyvää ruokaa. –No jaa, taisinpa olla liian sarkastinen, mutta suomalaisena naisena tuntui useimmiten juuri tältä. Sain kuulla varsin anopilta kunniani, kun en leiponutkaan joka lauantai kolmea kakkua…
Joululeivonnaiset tehdään Saksassa adventtiaikaa varten, ei niitä enää jouluna ole eikä saakaan olla. Suosittuja lajeja ovat saksalainen piparkakku, kookosmakroonit, mantelileivokset, kerroskeksit, vaniljaleivokset, kanelitähdet…
Jo hyvin nuorena tyttäreni oli erinomainen leipuri. Leipuriperinne on hypännyt yhden sukupolven yli, vanhempanihan olivat leipureita. Viipurinrinkelileipureita tosin. Tytön kaksi vuotta nuorempi veli toki toimi aina isonsiskon leipoessa mukana. En koskaan heitä käskenyt, annoin kyllä mahdollisuuden ja autoin alkuun, mutta käsillä tekeminenhän on aina lapsista mukavaa. Vallankin kun tulos on sokerisen makea ja kaikki tykkäävät!
Samoin molemmat lapset harrastivat intensiivisesti musiikkia, mutta vain isosisko hoiti jouluaaton säestyksen ja muun musiikin perheessä kotona.
Kun tytär sitten 15-vuotiaana lähti vierailevaksi oppilaaksi Suomeen, Savonlinnan taidelukioon, oli yllätys minulle, äidille melkoinen: 13-vuotias pikkuveli kuin itsestään selvänä asiana leipoi joululeivonnaiset. Ja jouluaattona tuumasi, että koska sisko nyt vaan ei ole paikalla, niin kai hänen on sitten hoidettava hommat… ja säesti joululaulut kuin mies konsanaan.
Seuraavana vuonna isosisko oli taas kotona Saksassa ja leipoi. Ja soitti ja lauloi. Ja pikkuveli käyttäytyi kuin ei ikinä olisi mitään tuollaista osannut… :-)
…………………
Kanelitähdet (60 kpl):
6 munanvalkuaista
500 g tomusokeria
4 tl kanelia
800 g jauhettuja hasselpähkinöitäLisää
2 rasiaa vaniljasokeria
Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi, lisää tomusokeri. Jätä kahdeksan ruokalusikallista vaahdosta syrjään odottamaan. Mausta muu vaahto kanelilla, sekoita siihen pähkinät ja vaniljasokeri ja laita taikina peitettynä noin tunniksi jääkaappiin. Levitä leivonlaudalle tomusokeria, kauli taikina levyksi, lisää sen päälle valkoinen odottamaan jätetty vaahto, nosta tähtimuotillla siitä tähtiä. Kastele muottia välillä kuumalla vedellä, jotta se ei tarttuisi taikinaan. Paista 130 asteessa 20 minuuttia.
……………………
Kookosmakroonit
Resepti kookos makroonit (60 kpl):
4 munaa
300 g sokeria
4 hyppysellistä Bourbon-vaniljaa
600 g kookoshiutaleita
100 g maitosuklaata
Valmistus:
Vatkaa munat, sokeri ja vaniljasokeri vaahdoksi, lisää kookoshiutaleet. Muodosta kostein käsin massasta pieniä kukkuloita. Paista 175 asteessa noin 15 minuuttia. Sulata suklaa vesihauteessa ja lisää suklaa makronien päälle.
………………………………………………………………………………
Saksalaiset piparkakut – Lebkuchen
Piparkakut tunnettiin jo keskiajalla, niihin laitettiin kaikki eksoottiset mausteet samalla kertaa. Perinteiset mausteet ja ainekset ovat neilikka, anis, kardemumma, korianteri, inkivääri ja kaneli, hunaja, mantelit ja pähkinät.
5 munaa
375 g sokeria
2 tl kanelia
100 g sokeroitua sitruunankuorta
100 g orangaattia
1 hyppysellinen suolaa
3 / 4 tl jauhettua mausteneilikkaa
1 hyppysellinen kardemummaa
200 g jauhettuja manteleita
400 g jauhettuja hasselpähkinöitä
Valmistus:
Sekoita sähkövatkaimella kaikki ainekset. Laita taikinaa pellille, mielellään vohvelin päälle, ja paista 160 asteessa noin 25 minuuttia.
sunnuntai 19. joulukuuta 2010
Joulumarkkinat
Kaikissa kaupungeissa Saksassa pidetään adventtiaikana joulumarkkinat, marraskuun lopulta jouluaattoon. Isoissa kaupungeissa joka päivä aina myöhään iltaan asti. Pienissä usein vain viikonvaihteessa. Suuri osa pienten käsityöläis- ja taidekäsityöläisten myynnistä tulee juuri näiltä markkinoilta joulun alla.
Minäkin olen osallistunut eri joulumarkkinoille suomalaistuotteiden kanssa suomalaisyritysten nimissä. Suomalaiset tosin eivät tunnu oikein ymmärtävän, mikä valtava myyntipotentiaali juuri joulumarkkinoilla Saksassa on ja millaisen palveluksen olen heille tehnyt.
Joulumarkkinoilla on paljon pieniä kojuja ja siellä voi ostaa paljon kaunista tavaraa sekä erilaisia leivonnaisia ja makeisia. Kojujen välissä makkara-, vohveli- ja glögikojuja. Koska on talvi ja yleensä joko koleaa tai hyvin koleaa tai peräti pakkasta ja lunta, paikkakunnasta riippuen, lämmin maustettu punaviini, Glühwein lämmittää mukavasti. Markkinoilla esiintyvät myös monet paikalliset laulajat ja soittajat ja soittokunnat. Yritykset ja ryhmät tekevät retkiä joulumarkkinoille tai sopivat treffeistä siellä.
Alun perin joulumarkkinoiden tarkoitus oli varustaa väki talven varalle kaikella mitä talvella tarvittiin.
Tunnetuin joulumarkkinapaikkakunta Saksassa lienee Nürnberg, josta yllä oleva kuva. Ehkä tunettu on myös Dresden. Sanoisin, että missä hyvänsä kaupungissa kannattaa ehdottomasti käydä joulumarkkinoilla - myös matkustaen Suomesta asti.
Minäkin olen osallistunut eri joulumarkkinoille suomalaistuotteiden kanssa suomalaisyritysten nimissä. Suomalaiset tosin eivät tunnu oikein ymmärtävän, mikä valtava myyntipotentiaali juuri joulumarkkinoilla Saksassa on ja millaisen palveluksen olen heille tehnyt.
Joulumarkkinoilla on paljon pieniä kojuja ja siellä voi ostaa paljon kaunista tavaraa sekä erilaisia leivonnaisia ja makeisia. Kojujen välissä makkara-, vohveli- ja glögikojuja. Koska on talvi ja yleensä joko koleaa tai hyvin koleaa tai peräti pakkasta ja lunta, paikkakunnasta riippuen, lämmin maustettu punaviini, Glühwein lämmittää mukavasti. Markkinoilla esiintyvät myös monet paikalliset laulajat ja soittajat ja soittokunnat. Yritykset ja ryhmät tekevät retkiä joulumarkkinoille tai sopivat treffeistä siellä.
Alun perin joulumarkkinoiden tarkoitus oli varustaa väki talven varalle kaikella mitä talvella tarvittiin.
Tunnetuin joulumarkkinapaikkakunta Saksassa lienee Nürnberg, josta yllä oleva kuva. Ehkä tunettu on myös Dresden. Sanoisin, että missä hyvänsä kaupungissa kannattaa ehdottomasti käydä joulumarkkinoilla - myös matkustaen Suomesta asti.
keskiviikko 15. joulukuuta 2010
Lappeenrannan kaupunki myy kiinteistöjään
Joskus saa todeta, että oli selvänäkijä.
Teimme kesällä Lappeenrannan kaupungille tarjouksen lakkautetusta koulusta Tiedonjyvän koulutuskeskukseksi. Tarjosimme kaupungille vähemmän rahaa mutta enemmän työpaikkoja ja sitä kautta verotuloja. Olimme tehneet laskelmat siitä mitä meidän kannattaa maksaa ja mitä koulun remontti sekä ylläpito tulisivat maksamaan. Tunnen paikalliset olosuhteet hyvin, olimme tarkkaan ottaneet selvää mitä kannattaa tarjota. Itse olen käynyt kansakouluni juuri tuossa rakennuksessa, luokkatoverinani apulaiskaupunginjohtaja... Tarvitsemme koulutiloja, luokkia, kansainvälisen yritysakatemia tarpeisiin.
Kyseinen lakkautettu koulu oli ollut myynnissä neljä vuotta, ilman yhtään tarjousta. Juuri samalla viikolla, kun kävin viemässä tarjouksen kaupungille, ilmestyi toinenkin tarjous, lähes kolme kertaa korkeammalla hinnalla kuin meidän tarjouksemme.
Tämä toinen sitten sai koulun. Epäilimme kovasti tarjotun hinnan järkiperäisyyttä ja olimme melko varmoja, että pianhan koulu on taas myynnissä. Kesti peräti neljä kuukautta, kun koulu – viime perjantain lehtiuutisen mukaan – tuli uudelleen myyntiin. Vain himppusen alemmalla hinnalla kun mitä edellinen, luopunut ostaja oli siitä tarjonnut.
Nyt me sen sijaan emme sitä koulua enää halua emmekä tarvitse. Teimme omat johtopäätöksemme tilanteesta, olemme hankkineet tontin ihan kyseisen koulu lähistöltä ja rakennamme nyt sinne…
Koulutuskeskus tulee olemaan kansainvälinen management academy, siellä pidetään liikealan kursseja ja koulutuksia yrityksille ja yksityisille, oppilaat tulevat joka puolelta maailmaa. Ensimmäisistä kursseista on sovittu. Työtä tehtään yhdessä yhdessä EPOA:n kanssa.
http://www.epoa-net.eu/40919.html. Tuomme Lappeenrantaan lisää kansainvälisyyttä ja mainetta.
Selvästikin koulukaupan perunut ostaja olikin meille bisnesenkeli, kun tuli väliin ja säästi meidät ylimääräisiltä kuluilta.
Tiedonjyvä kouluttaa. www.tiedonjyva.com
Muistan oikein hyvin, millaista vastatuulta sai aikoinaan, joskus 80-luvun lopulla Saksassa perustettiin Allensbachiin Lake Constance Business School. Perustajille naurettiin ja heitä pidettiin vallan kaistapäinä ja sanottiin, ettei tuota laitosta saa millään kannattavaksi. Perustajat eivät välittäneet vaan jatkoivat työtä. Nyt laitos on hyvin arvostettu ja vaikutusvaltainen koulutuskeskus.
Lappeenranta on jo nyt kansainvälinen kaupunki Pietari-Helsinki akselilla, itse asiassa paljon lähempänä Pietaria kuin Helsinkiä. Asiaamme auttavat olemassa olevat yliopistoyhteydet Venäjälle, kansainvälinen lentokenttä ja kansainvälinen satama.
Tarjosimme myös kesällä paikalliselle kyläyhteisölle toimitiloja ja yhteistyötä. Ei kelvannut. Taipalsaarelaisille olisi kelvannut. Kateuttako? Se on suomalaisten kansantauti, kuten on itsetunnon puutekin. Eihän muuten mitään maabrändejä tarvittaisi.
Nyt sitten, jos jotain haluavat, samat palvelut ovat heille maksullisia. Ja samat toiminnat ja rahoitusapu ja ehdottamamme yhteistyökuviot, kesäteatteri mukaan lukien, tehdään muualla...
torstai 9. joulukuuta 2010
Auton imagosta ja kohteliaisuudesta liikenteessä
Herättipä Bemarin Kiesi kesällä 2009 vinhan keskustelun auton omistajan imagosta.
Tuumasin tuohon, että kyllä se Kiesi minullekin auton myisi, vaikka nainen olenkin :-)
Kirjoitin siitä jutun www.finn-land.net:in verkkosivulle, ja Saksan arvovaltaisimman lehden Spiegelin nettiversio Spiegel online siteerasi juttuani. Ainakin siis ilmeisesti osaan kirjoittaa saksaksi ;-)
Mielenkiintoista on auton imago. Bemarilla on sama mielikuva kuin Suomessakin: sitä ajaa nuori, dynaaminen mies. Mutta Saksassa yhtälailla nuori, dynaaminen nainen.
Isolla Mersulla on täysin toisenlainen kuva. Tässä nimenomaan EN sano mitään auton todellisista ominaisuuksista enkä käyttötarkoituksesta, enkä siitä mitä siitä Suomessa ajatellaan, vain saksalaisten mielikuvasta. Enkä sano mitään niistä ammateista, joita seuraavassa mainitsen.
Saksassa isoa Mersua ajaa joko vakuutusvirkailija tai taksikuski - tai maanviljelijä. Tämä jälkimmäinen johtuu siitä, että dieselkäyttöinen auto on edullinen, ja maanviljelijät saavat dieselinsä edullisesti. Nämä vanhemmat herrasmiehet sitten pitävät kauan autoa, jota liikuttavat vähän.
Saksassa Mersun kuskista mielletään, että hän on vähän lässähtänyt, tärkeilevä, möhkömahainen mieshenkilö. Mersulla ei siksi juuri kilometrejä ajeta, se on olemassa näyttöä varten.
Audi on laadullisesti priimaa, mutta ei sovi minulle. Olisin A6:n kerran ostanut, mutta en pysty sitä ajamaan. Ne, jotka minut tuntevat, tulevat ihmettelemään seuraavaa: minä olen selvästi epäsuhtainen, epämuodostunut. Kyllä! Kas: jalat eivät yllä kaasu- ja jarrupolkimelle, jos istuin on sellaisessa asennossa, että näen ympärillä olevan liikenteen. Moni muukin auto on tehty pitkäjalkaisille, siis miehille, ja istuimelta en näe mitään. Tästä käytiin Brodmann seniorin kanssa kova vääntö. (Autoliike Brodman on Allensbachissa, missä asuin parikymmentä vuotta.) Brodman oli jopa valmis poistamaan ohjauspyörän alla olevan laatikonmallisen pökelön minun takiani... Suosittelen sitä autoliikettä siitä huolimatta. Siellä saa palvelua; liikettä (henkisesti) vetää nykyisin omistajan vaimo Ute... ja menestyksellä.
Myöhemmin kerrottuani tapahtuneesta muutamalle naistuttavalleni, osoittautui, että heillä on sama ongelma! Eivät ole voineet Audia ostaa. Audit on siis tehty miesten mittoihin, miehille. Bemarit ja Volvot ja Saabit jostain syystä eivät.
Jokaisen Saksasta ostetun henkilöauton nopeus on ollut käytävä testaamassa. Imagokysymys suomalaiselle? Minun päätäni alkaa paleltaa vasta yli kahdensadan nopeudessa. Olen ajanut Saksan halki ne tuhat kilometriä seitsemään tuntiin.
Se sen sijaan on aivan väärä luulo, että Saksassa saa ajaa mielin määrin. Kyllä saa, mutta vain, jos ei ole nopeusrajoituksia, ja sää sekä ruuhkat sallivat. Asuessani etelässä tiesin esimerkiksi varsin hyvin, että Stuttgartiin asti ne 140 km taittuivat hyvin tunnissa autolla kuin autolla, mutta seuraavat 10 km juuri ennen Stuttgartia saattoivat viedä toisen tunnin. Kahdesti olen ruuhkan takia myöhästynyt Rostockin laivasta. Onnettomuuksia moottoriteillä kun ei voi mitenkään edes ennakoida. Joka ei ole autolla Euroopassa liikkunut, ei edes tiedä mitä on oikea ruuhka, koska Suomessa ei sellaisia ole.
Kuitenkin liikenteen määrään nähden liikenne sujuu Saksassa erinomaisesti. Tietä annetaan tarpeen mukaan. Siellä on vain yksi ainoa vaikea, aggressiivinen kaupunki: Frankfurt. Onneksi se on minulle melko tuttu kaupunki, sillä asuin siellä kahdeksan vuotta, ja vanhempi poikani asuu nyt siellä.
Minä ajoin useita vuosia satatuhatta kilometriä vuoteen, milloin kenenkin ja milloin milläkin autolla, omalla, asiakkaitten tai vuokraamojen autoilla, ja sen lähes kaikissa Euroopan maissa: Saksassa, Sveitsissä, Italiassa, Itävallassa, Ranskassa, Espanjassa, Belgiassa, Hollannissa, Luxemburgissa, Tanskassa, Ruotsissa, Puolassa, Baltian maissa, sekä Suomessa. Suomalaiset ovat mielestäni pääsääntöisesti epäkohteliaita liikenteessä, verraten muihin maihin. Tietä ei anneta, ei sitten millään. Mottona: katsokoon miten pärjää, jos kerran on liikenteeseen lähtenyt. Poikkeus: ammattiautoilijat. Toisaalta täällä ajetaan hitaammin, kiitos tehokkaan poliisi- ja peltipoliisivalvonnan. Saksasta viime kesänä vieraana ollut ystäväni huomautti, että minusta on vuodessa tullut etanavauhtinen...
Itse ajattelen, että jos kuljettajien päähän saataisiin jotenkin taottua yleinen kohteliaisuus liikenteessä, niin poliisivoimia voitaisiin vähentää huomattavasti. Saan joka kerran tyrmäävän, nenää alaspäin katsovan vastauksen, kun esitän, että se, että vanhemmat opettavat lapsensa ajamaan, voisi olla yleisen epäkohteliaisuuden syy... Muualla kun autoa ajamaan voi oppia vain autokoulussa.
Yhden kolarin olen ajanut, ja uuden autoni lunastuskuntoon. Se tapahtui Ranskassa, Vogeeseilla. Ajoin pienellä Coltillani liian lujaa illalla sateessa ja pitkän suoran jälkeen tietyömaalle, joka maastonsa puolesta laski jyrkästi. Vasta siitä neljä kuukautta aikaisemmin ex-mieheni ajoi oman autonsa, E-Mersun, yhtälailla yöllä ja väsyneenä lunastuskuntoon, ja olin pojan kanssa autossa mukana. Molemmissa tapauksissa auto käännähti ympäri ja jäi katolleen. Kummallakaan kerralla matkustajille ei käynyt mitään. Totean, että se pieni Colt oli aivan yhtä turvallinen tai turvaton kuin iso Mersukin. Kumpikaan ei mennyt sisältä lyttyyn, eikä tuulilasi särkynyt, mutta peltit meni riksi raksi niksi naksi ruttanaksi...
Ajan nyt kolmannella Mitsubishillani peräjälkeen, ja jos se minusta riippuu, seuraavakin autoni on Mitsubishi. Olen hyvin tyytyväinen.
Kielivammaisille tiedoksi: auton nimi EI OLE Mitsubitsi. Siis ei pitsi. Vaan Mitsubishi.
Toki kaikki on kovin suhteellista ja kukin ymmärtää vain sen, minkä on itse kokenut. Kerran hain Saksasta maaseudulta aika monimutkaisten teiden takaa asuntoauton. Sitten Suomessa autoliikkeen huoltamopäällikkö oli minusta hyvin huolissaan, kun kehä kolmosella satoi kaatamalla. Ihana asia, että hän huolehti minusta, kiitos siitä hänelle. Mutta kun vertasin siihen, mitä olin juuri edellisinä päivinä tehnyt, niin olihan se vähän kuin vuoristokiipeilijää olisi varoiteltu Pohjanmaan hyppyrimäistä.
Tuumasin tuohon, että kyllä se Kiesi minullekin auton myisi, vaikka nainen olenkin :-)
Kirjoitin siitä jutun www.finn-land.net:in verkkosivulle, ja Saksan arvovaltaisimman lehden Spiegelin nettiversio Spiegel online siteerasi juttuani. Ainakin siis ilmeisesti osaan kirjoittaa saksaksi ;-)
Mielenkiintoista on auton imago. Bemarilla on sama mielikuva kuin Suomessakin: sitä ajaa nuori, dynaaminen mies. Mutta Saksassa yhtälailla nuori, dynaaminen nainen.
Isolla Mersulla on täysin toisenlainen kuva. Tässä nimenomaan EN sano mitään auton todellisista ominaisuuksista enkä käyttötarkoituksesta, enkä siitä mitä siitä Suomessa ajatellaan, vain saksalaisten mielikuvasta. Enkä sano mitään niistä ammateista, joita seuraavassa mainitsen.
Saksassa isoa Mersua ajaa joko vakuutusvirkailija tai taksikuski - tai maanviljelijä. Tämä jälkimmäinen johtuu siitä, että dieselkäyttöinen auto on edullinen, ja maanviljelijät saavat dieselinsä edullisesti. Nämä vanhemmat herrasmiehet sitten pitävät kauan autoa, jota liikuttavat vähän.
Saksassa Mersun kuskista mielletään, että hän on vähän lässähtänyt, tärkeilevä, möhkömahainen mieshenkilö. Mersulla ei siksi juuri kilometrejä ajeta, se on olemassa näyttöä varten.
Audi on laadullisesti priimaa, mutta ei sovi minulle. Olisin A6:n kerran ostanut, mutta en pysty sitä ajamaan. Ne, jotka minut tuntevat, tulevat ihmettelemään seuraavaa: minä olen selvästi epäsuhtainen, epämuodostunut. Kyllä! Kas: jalat eivät yllä kaasu- ja jarrupolkimelle, jos istuin on sellaisessa asennossa, että näen ympärillä olevan liikenteen. Moni muukin auto on tehty pitkäjalkaisille, siis miehille, ja istuimelta en näe mitään. Tästä käytiin Brodmann seniorin kanssa kova vääntö. (Autoliike Brodman on Allensbachissa, missä asuin parikymmentä vuotta.) Brodman oli jopa valmis poistamaan ohjauspyörän alla olevan laatikonmallisen pökelön minun takiani... Suosittelen sitä autoliikettä siitä huolimatta. Siellä saa palvelua; liikettä (henkisesti) vetää nykyisin omistajan vaimo Ute... ja menestyksellä.
Myöhemmin kerrottuani tapahtuneesta muutamalle naistuttavalleni, osoittautui, että heillä on sama ongelma! Eivät ole voineet Audia ostaa. Audit on siis tehty miesten mittoihin, miehille. Bemarit ja Volvot ja Saabit jostain syystä eivät.
Jokaisen Saksasta ostetun henkilöauton nopeus on ollut käytävä testaamassa. Imagokysymys suomalaiselle? Minun päätäni alkaa paleltaa vasta yli kahdensadan nopeudessa. Olen ajanut Saksan halki ne tuhat kilometriä seitsemään tuntiin.
Se sen sijaan on aivan väärä luulo, että Saksassa saa ajaa mielin määrin. Kyllä saa, mutta vain, jos ei ole nopeusrajoituksia, ja sää sekä ruuhkat sallivat. Asuessani etelässä tiesin esimerkiksi varsin hyvin, että Stuttgartiin asti ne 140 km taittuivat hyvin tunnissa autolla kuin autolla, mutta seuraavat 10 km juuri ennen Stuttgartia saattoivat viedä toisen tunnin. Kahdesti olen ruuhkan takia myöhästynyt Rostockin laivasta. Onnettomuuksia moottoriteillä kun ei voi mitenkään edes ennakoida. Joka ei ole autolla Euroopassa liikkunut, ei edes tiedä mitä on oikea ruuhka, koska Suomessa ei sellaisia ole.
Kuitenkin liikenteen määrään nähden liikenne sujuu Saksassa erinomaisesti. Tietä annetaan tarpeen mukaan. Siellä on vain yksi ainoa vaikea, aggressiivinen kaupunki: Frankfurt. Onneksi se on minulle melko tuttu kaupunki, sillä asuin siellä kahdeksan vuotta, ja vanhempi poikani asuu nyt siellä.
Minä ajoin useita vuosia satatuhatta kilometriä vuoteen, milloin kenenkin ja milloin milläkin autolla, omalla, asiakkaitten tai vuokraamojen autoilla, ja sen lähes kaikissa Euroopan maissa: Saksassa, Sveitsissä, Italiassa, Itävallassa, Ranskassa, Espanjassa, Belgiassa, Hollannissa, Luxemburgissa, Tanskassa, Ruotsissa, Puolassa, Baltian maissa, sekä Suomessa. Suomalaiset ovat mielestäni pääsääntöisesti epäkohteliaita liikenteessä, verraten muihin maihin. Tietä ei anneta, ei sitten millään. Mottona: katsokoon miten pärjää, jos kerran on liikenteeseen lähtenyt. Poikkeus: ammattiautoilijat. Toisaalta täällä ajetaan hitaammin, kiitos tehokkaan poliisi- ja peltipoliisivalvonnan. Saksasta viime kesänä vieraana ollut ystäväni huomautti, että minusta on vuodessa tullut etanavauhtinen...
Itse ajattelen, että jos kuljettajien päähän saataisiin jotenkin taottua yleinen kohteliaisuus liikenteessä, niin poliisivoimia voitaisiin vähentää huomattavasti. Saan joka kerran tyrmäävän, nenää alaspäin katsovan vastauksen, kun esitän, että se, että vanhemmat opettavat lapsensa ajamaan, voisi olla yleisen epäkohteliaisuuden syy... Muualla kun autoa ajamaan voi oppia vain autokoulussa.
Yhden kolarin olen ajanut, ja uuden autoni lunastuskuntoon. Se tapahtui Ranskassa, Vogeeseilla. Ajoin pienellä Coltillani liian lujaa illalla sateessa ja pitkän suoran jälkeen tietyömaalle, joka maastonsa puolesta laski jyrkästi. Vasta siitä neljä kuukautta aikaisemmin ex-mieheni ajoi oman autonsa, E-Mersun, yhtälailla yöllä ja väsyneenä lunastuskuntoon, ja olin pojan kanssa autossa mukana. Molemmissa tapauksissa auto käännähti ympäri ja jäi katolleen. Kummallakaan kerralla matkustajille ei käynyt mitään. Totean, että se pieni Colt oli aivan yhtä turvallinen tai turvaton kuin iso Mersukin. Kumpikaan ei mennyt sisältä lyttyyn, eikä tuulilasi särkynyt, mutta peltit meni riksi raksi niksi naksi ruttanaksi...
Ajan nyt kolmannella Mitsubishillani peräjälkeen, ja jos se minusta riippuu, seuraavakin autoni on Mitsubishi. Olen hyvin tyytyväinen.
Kielivammaisille tiedoksi: auton nimi EI OLE Mitsubitsi. Siis ei pitsi. Vaan Mitsubishi.
Toki kaikki on kovin suhteellista ja kukin ymmärtää vain sen, minkä on itse kokenut. Kerran hain Saksasta maaseudulta aika monimutkaisten teiden takaa asuntoauton. Sitten Suomessa autoliikkeen huoltamopäällikkö oli minusta hyvin huolissaan, kun kehä kolmosella satoi kaatamalla. Ihana asia, että hän huolehti minusta, kiitos siitä hänelle. Mutta kun vertasin siihen, mitä olin juuri edellisinä päivinä tehnyt, niin olihan se vähän kuin vuoristokiipeilijää olisi varoiteltu Pohjanmaan hyppyrimäistä.
maanantai 6. joulukuuta 2010
Nikolauksenpäivä
Saksassa oli melko hankalaa viettää Suomen itsenäisyyspäivää joulukuun kuudentena. Toki opetin kaikille kielikoulujen oppilailleni, myös pienille, sen verran historiaa, että tiesivät mitä Suomessa juhlitaan ja miksi, kaikki oppivat Maamme-laulun ja tiesivät kuka on kulloinkin Suomen presidentti. Isompien kanssa käytiin läpi Suomen sodat ja niiden seuraukset ja katsottiin tai luettiin Tuntemattomat sotilaat.
Itsenäisyyspäivää varjostaa pahasti Keski-Euroopassa joulukuun kuudentena vietettävä pyhän Nikolauksen päivä. Nikolauksestahan meidänkin nykyinen joulupukkimme alkunsa sai, vaan pyhä Nikolaushan oli… turkkilainen…!
Nikolaus oli Myran piispa, eli 200-300-luvulla ja on erityisesti lasten suojelija. Myra on nykyisen Turkin alueella, se sijaitsee n. 100 km Anatolista kaakkoon. Legenda kertoo, että hän, syyttömänä kuolemaan tuomittu, pelasti lapsia kuolemalta, sai viljasadot moninkertaistumaan ja auttoi hätään joutuneita merimiehiä.
Lapsille pyhä Nikolaus on tuonut lahjoja 1500-luvulta alkaen. Joulukuun kuudennen aattona pyhä Nikolaus tuo makeisia kilteille lapsille, jotka ovat laittaneet saappaan tai sukan oven eteen tai ikkunalaudalle. Perheissä laitetaan lautaset illalla pöydille ja aamulla niiltä löytyy makeisia, ja aamulla lastentarhassa ja koulussa ja meillä työpaikallakin annoimme toisillemme suklaata ja makeisia, myös mandariineja ja pähkinöitä.
Nikolaus tulee usein yhdessä apulaisensa Ruprechtin kanssa. Ruprecht rankaisee ruoskallaan tuhmia lapsia.
Valkopartainen ja punatakkinen joulupukki on hollantilaisen ”Sinterklaasin” eli pyhän Niilon perua. Coca-Cola mainosti pyhää Nikolausta tällaisella kuvallaan jo edellisen vuosisadan vaihteessa; pukkihan esiintyi firman väreissä.
Pyhä Nikolaus on nykyisin lasten, vanhusten, palokunnan, pyhiinvaeltajien ja matkustajien, vangittujen, liikemiesten, leipurien ja ravintoloitsijoiden, laivurien, merimiesten, kalastajien, maanviljelijöiden suojeluspyhimys, samoin kuin auttaa avioliittoa solmivia ja niitä, jotka pyrkivät löytämään kadonneet tavarat, auttaa veden vaaroja ja varkaita vastaan sekä auttaa merihädässä.
Vanhan kansan sääntö sanoo: ”Jos Nikolauksen päivänä sataa, talvesta tulee ankara.”
Itsenäisyyspäivää varjostaa pahasti Keski-Euroopassa joulukuun kuudentena vietettävä pyhän Nikolauksen päivä. Nikolauksestahan meidänkin nykyinen joulupukkimme alkunsa sai, vaan pyhä Nikolaushan oli… turkkilainen…!
Nikolaus oli Myran piispa, eli 200-300-luvulla ja on erityisesti lasten suojelija. Myra on nykyisen Turkin alueella, se sijaitsee n. 100 km Anatolista kaakkoon. Legenda kertoo, että hän, syyttömänä kuolemaan tuomittu, pelasti lapsia kuolemalta, sai viljasadot moninkertaistumaan ja auttoi hätään joutuneita merimiehiä.
Lapsille pyhä Nikolaus on tuonut lahjoja 1500-luvulta alkaen. Joulukuun kuudennen aattona pyhä Nikolaus tuo makeisia kilteille lapsille, jotka ovat laittaneet saappaan tai sukan oven eteen tai ikkunalaudalle. Perheissä laitetaan lautaset illalla pöydille ja aamulla niiltä löytyy makeisia, ja aamulla lastentarhassa ja koulussa ja meillä työpaikallakin annoimme toisillemme suklaata ja makeisia, myös mandariineja ja pähkinöitä.
Nikolaus tulee usein yhdessä apulaisensa Ruprechtin kanssa. Ruprecht rankaisee ruoskallaan tuhmia lapsia.
Valkopartainen ja punatakkinen joulupukki on hollantilaisen ”Sinterklaasin” eli pyhän Niilon perua. Coca-Cola mainosti pyhää Nikolausta tällaisella kuvallaan jo edellisen vuosisadan vaihteessa; pukkihan esiintyi firman väreissä.
Pyhä Nikolaus on nykyisin lasten, vanhusten, palokunnan, pyhiinvaeltajien ja matkustajien, vangittujen, liikemiesten, leipurien ja ravintoloitsijoiden, laivurien, merimiesten, kalastajien, maanviljelijöiden suojeluspyhimys, samoin kuin auttaa avioliittoa solmivia ja niitä, jotka pyrkivät löytämään kadonneet tavarat, auttaa veden vaaroja ja varkaita vastaan sekä auttaa merihädässä.
Vanhan kansan sääntö sanoo: ”Jos Nikolauksen päivänä sataa, talvesta tulee ankara.”
sunnuntai 5. joulukuuta 2010
Vedä jarru pois päältä
Hankkeet epäonnistuvat, koska tekijöistä tulee jarruja. Kun sitten tarkastellaan miksi, niin – Münchenin teknisen yliopiston tutkimuksen mukaan – pääasialinen syy löytyykin huonosta johtamisesta.
Tutkimuksesta selviää kymmenen tärkeää syytä:
1) Ylemmän johdon riittämätön osallistuminen (61%)
2) Muutosprosessin epäselvät tavoitteet ja visiot (56%)
3) Johtohenkilöiltä puuttuva kokemus niiden työntekijöiden kanssa, joita epävarmuus koskee (56%)
4) Ylempien johtotasojen erimielisyys (56%)
5) Puuttuva apu linjajohdolta ( 50%)
6) Vajavainen tai liian myöhäinen työntekijöille tiedottaminen ((50%)
7) Työntekijöiden riittämätön mahdollisuus käsitellä pelkoja ja vastustusta (46%)
8) Hankesuunnitelmien psykologisten tekijöisen huomioimatta jättäminen (43%)
9) Riittämättömän henkilöstöresurssit (37%)
10) Työntekijöiden ja johdon välisen kommunikaation vähäinen luottamus (36%)
Tulokset siis osoittavat: johto on yrityksen muutosvaiheessa tärkein tekijä ja siitä riippuu, onnistuuko hanke vai ei. Nk. kovien tekijöiden (järjestelmä ja menetelmät) ja pehmeiden tekijöiden (kulttuuri, viestintä, henkilöstö) välisestä saumattomasta yhteistyöstä riippuu, menestytäänkö muutosprosessissa vai ei.
Johdon tärkein tehtävä on siis selvien sääntöjen ja ohjeiden antaminen.
© Stefan Schridde, 18.9.2010
Tutkimuksesta selviää kymmenen tärkeää syytä:
1) Ylemmän johdon riittämätön osallistuminen (61%)
2) Muutosprosessin epäselvät tavoitteet ja visiot (56%)
3) Johtohenkilöiltä puuttuva kokemus niiden työntekijöiden kanssa, joita epävarmuus koskee (56%)
4) Ylempien johtotasojen erimielisyys (56%)
5) Puuttuva apu linjajohdolta ( 50%)
6) Vajavainen tai liian myöhäinen työntekijöille tiedottaminen ((50%)
7) Työntekijöiden riittämätön mahdollisuus käsitellä pelkoja ja vastustusta (46%)
8) Hankesuunnitelmien psykologisten tekijöisen huomioimatta jättäminen (43%)
9) Riittämättömän henkilöstöresurssit (37%)
10) Työntekijöiden ja johdon välisen kommunikaation vähäinen luottamus (36%)
Tulokset siis osoittavat: johto on yrityksen muutosvaiheessa tärkein tekijä ja siitä riippuu, onnistuuko hanke vai ei. Nk. kovien tekijöiden (järjestelmä ja menetelmät) ja pehmeiden tekijöiden (kulttuuri, viestintä, henkilöstö) välisestä saumattomasta yhteistyöstä riippuu, menestytäänkö muutosprosessissa vai ei.
Johdon tärkein tehtävä on siis selvien sääntöjen ja ohjeiden antaminen.
© Stefan Schridde, 18.9.2010
lauantai 4. joulukuuta 2010
Tulkaa kaikki kanssamme kirkkoa rakentamaan!
Kalajoki on Suomen suosituin matkailukohde. Kalajoen seutu panostaa matkailuun, kasvavana turistiryhmänä venäläiset. Kalajoen Hiekkasärkillä on menopaikkaa vaikka minkälaista, mutta ei yhtäkään paikkaa missä voisi rauhoittua.
Perustimme Ari Keronen, venäläinen kuvataiteilija Olga Orell ja minä 18.11.2010 Kalajoen ortodoksisen rukoushuoneen kannatusyhdistyksen ja veimme sen kaupparekisteriin. Nimeksi kappelille päätimme laittaa Bogoródica, Богородица (suomeksi Jumalan äiti). Keskustelimme tsasounan rakentamisesta Kalajoen Hiekkasärkille Oulun ortodoksisen seurakunnan kirkkoherran kanssa, joka piti sitä hyvänä asiana. Jätimme Kalajoen kaupungille anomuksen tontista. Kirkkoherra oli kertonut metropoliitta Panteleimonille asiasta, ja hän tulee nyt meitä tapaamaan 17.12.2010 Kalajoelle. Tällä välin Olga on keskustellut asiasta paikallisten venäläisten kanssa, jotka kaikki puoltavat ajatusta. Kaikille yhdistyksen jäsenille pidetään tiedotustilaisuus Kalajoella 27.12.2010.
Tervetuloa jäseneksi tai kannattajajäseneksi! Ilmoittautua voi minulle – sihteerille: bsa@tza.de. Jäseniltä ei peritä ensimmäisenä vuonna jäsenmaksua lainkaan, ja senkin jälkeen se tulee olemaan hyvin nimellinen summa. Kannattajajäseniltä sen sijaan odotamme lahjoitusta, oman talouden ja tilipussin mukaan. Kannattajajäseniä voisivat olla kunnat, kaupungit, yhteisöt ja yritykset, tietenkin myös yksityishenkilöt. Avustuksia tulemme anomaan julkisilta tahoilta kuten EU:lta.
Tällainen rukoushuone on rakennettu yksityisesti Kausalaan (kuva alla), ja siitä on juuri tullut ortodoksikirkko. Ylhäällä oleva kuva on minun piirtämäni kuva Laatokan rannalla sijaitsevasta Pitkärannan kirkosta – vaikkapa tällainen saattaisi Kalajoen tsasounasta tulla.
Tsasouna ei tietenkään vain venäläisiä varten, vaan kaikille jotka tuntevat tarvetta ja halua rauhoittua, rukoilla tai hiljentyä. Minäkään en näes ole ortodoksi, mutta kannatan ehdottomasti ekumeeniaa ja yhteistyötä. Rukoushuoneella ei myydä mitään muuta kuin kynttilöitä ja ehkä postikortteja, kioskit Särkillä ovat muualla.
"Tilaukset" tuppaavat toteutumaan.
Siis kirkkoa kanssamme rakentamaan, tai ainakin asiaa puoltamaan!
torstai 2. joulukuuta 2010
Mikä on se katedraali, jota sinun joukkueesi jäsenet rakentavat?
Pane ajatuksesi järjestykseen, niin huomaat, että ei niitä niin paljon ole. (Matti Kurjensaari)
Esimiehen tehtävänä on johtaa eikä tehdä alaistensa töitä.
Johtajan ei tarvitse valvoa kaikkea mitä organisaatiossa tapahtuu, mutta hänen on tiedettävä mitä pitää valvoa.
Muutoin olen sitä mieltä, että sellaisilta henkilöiltä, jotka käyttävät sähköpostiviestinnässään usein jakelua „kaikki“ pitäisi ottaa sähköposti kokonaan pois.
Tehokas lanseeraus edellyttää paitsi oleellisten viestien kiteyttämistä, myös epäoleellisten viestien karsimista.
Jos sanat ja teot ovat ristiriidassa, teot voittavat aina.
Jos haluat lentää, sinun on uskallettava nousta lentokoneeseen. (John Fogerty)
Kuuman hellan päälle istunut kissa ei istu toistamiseen kuuman hellan päälle. Eikä kylmän. (Mark Twain)
Maailmassa on vain kahdenlaisia yrityksiä: muutoskykyisiä ja entisiä. (Tauno Matomäki)
Ei ole niin hyvää köyttä, että siihen kannattaisi hirttäytyä. (Buck Jones)
Sulla on kaksi vaihtoehtoa: joko voit kopioida muita tai sitten pistää ne seuraamaan sua. (Snoop Dogg, muusikko)
...........................
Siteeraukset Jari Salmisen kirjasta „Seitsemän askelta strategiasta tuloksiin“. Talentum 2008.
Esimiehen tehtävänä on johtaa eikä tehdä alaistensa töitä.
Johtajan ei tarvitse valvoa kaikkea mitä organisaatiossa tapahtuu, mutta hänen on tiedettävä mitä pitää valvoa.
Muutoin olen sitä mieltä, että sellaisilta henkilöiltä, jotka käyttävät sähköpostiviestinnässään usein jakelua „kaikki“ pitäisi ottaa sähköposti kokonaan pois.
Tehokas lanseeraus edellyttää paitsi oleellisten viestien kiteyttämistä, myös epäoleellisten viestien karsimista.
Jos sanat ja teot ovat ristiriidassa, teot voittavat aina.
Jos haluat lentää, sinun on uskallettava nousta lentokoneeseen. (John Fogerty)
Kuuman hellan päälle istunut kissa ei istu toistamiseen kuuman hellan päälle. Eikä kylmän. (Mark Twain)
Maailmassa on vain kahdenlaisia yrityksiä: muutoskykyisiä ja entisiä. (Tauno Matomäki)
Ei ole niin hyvää köyttä, että siihen kannattaisi hirttäytyä. (Buck Jones)
Sulla on kaksi vaihtoehtoa: joko voit kopioida muita tai sitten pistää ne seuraamaan sua. (Snoop Dogg, muusikko)
...........................
Siteeraukset Jari Salmisen kirjasta „Seitsemän askelta strategiasta tuloksiin“. Talentum 2008.
Kööpenhaminan lentokentällä nähtyä.
Garmisch-Partenkirchen
Talviurheilijat ja televisionörtit tuntevat Garmisch-Partenkirchenin lumisena vuorisena seutuna suomalaisten mäkihyppyvoitoista. Lunta talvella totisesti on, Saksassa sitä tosin on muuallakin – tällä hetkellä kaksi lapsistani ilmoittivat kumpikin asuinpaikastaan, että lunta on sekä eteläisessä että pohjoisessa Saksassa – mutta maasto vuoristossa on otollista juuri hyppäämiselle ja pujottelulle. Olympialaiset vuonna 1936 pidettiin Garmisch-Partenkirchenissä, ja nykyisin se on yksi neljästä Saksan mäkiviikon kilpapaikasta. Mäki on uusi, entinen ei kai riittänyt pituuksiin.
Mahtaako kukaan tietää, mitä muuta seudulta löytyy?
Kahden kylän kaupungista itsestään luksusta, tyyliä ja kalliita tavaroita kuten muistakin kylpyläkaupungeista. Ja maalauksin koristeltuja baijerilaistaloja.
Köysirata. Niitä on niitäkin vuoristot täynnä. Korkealta törmältä kuilun yli on tavalliselle tallaajalle kuten vaikka minulle huima kokemus. Vaellat ensin pitkät tovit ja toteat, että joko palaat samaa tietä mitä tulit, tai uskaltaudut pikkuhyttiin vaijerin varaan.
Loisach-joen uoma. Jääkylmä vesi syöksyy vuoresta. Vuosituhansien aikana se on kaivanut vuoreen syvän solan. Solassa on hyytävän kylmää mutta äärettömän kaunista. Minkään vuoripuron tai joen vettä ei pidä mennä kädellä kokeilemaan – käsi jäätyy ja seuraa lääkärireissu.
Talvella siis upeat hiihtomaisemat. Itse pidän enemmän kumpuilevasta maastosta kuin korkean vuoren kiertämisestä. Etelä-Karjalan maastot ovatkin antaneet mainiot valmiudet maastohiihdolle, sillä useamman kerran sain Saksassa kiitosta tyylistä ja osaamisesta – minä, joka olin Suomessa täysi nolla, mitä urheiluun tulee :-)
Saksan korkein vuori Zugspitze (2962 m) sijaitsee lähistöllä. Ylös pääsee hammasratajunalla tai köysiradalla. Zug on suomeksi juna tai kulkue tai veto, ja Spitze huippu tai pitsi... valkoinen pitsi siis, vaiko huippu, ja mikä siellä vetää, paitsi tuuli, jää mietittäväksi.
Nk. romanttinen tie lännestä tullen päättyy Füsseniin, ja sen varrella on Neuschwansteinin pitsilinna, useimmille tuttu vain Disneyn elokuvasta... Baijerin maaseudulla kannattaa matkailla kaikkina vuodenaikoina!
Ei kai lukijoista kukaan halua kuvaa siitä, millainen on hyppyrimäki? Tässä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)