Leveämpiä olkapäitä ei tullutkaan

Rakennutimme Kalajoen hiekkasärkille tsasounan. Paljon oli vastatuulta ja epäilijöitä, mutta vielä enemmän innostuneita tekijöitä. Saimme jopa Keski-Pohjanmaan säätiön palkinnon onnistuneesta talkootyöstä. Rakennus on useimpien mielestä Särkkien kaunein rakennus. 

Mutta sitten. Harmittaa. Alkuinnostus on sammunut. Leveämpiä hartioita ei tullutkaan. Laskelmat eivät toteutuneetkaan. Turisteja ei tullutkaan. Tai tuli, mutta liian vähän.

Kalajoen ortodoksisen rukoushuoneen kannatusyhdistys ry:n tili on tyhjä. Kannatusyhdistyksellä oli vuonna 2017 kolehtituloja noin 500 euroa. Menopuolella vuokra 550 euroa, vakuutus 1000 euroa, kiinteistövero 1000 euroa, sähkö, sähkönsiirto ja vesi yhteensä 1500 euroa (summat pyöristettyjä). Tämä yhtälö ei toimi. Jotain on tehtävä.

Kannatusyhdistyksessä oli vuonna 2017 kymmenen jäsentä, jäsenmaksua 15 euroa per henkilö. Yhdistys piti vuosikokouksen keskiviikkona. Ajoimme kokoukseen Kalajoelta kotoamme Jyväskylästä ja olimme hotellissa yötä. Paikalla kokouksessa oli meidän lisäksemme tsasounan yhteyshenkilö Jane, joka on toiminut oven avaajana ja tapahtumien järjestäjänä itse asiassa enemmän kuin mitä resursseiltaan siihen pystyisi.

Vierailijat pistävät yleensä muutaman kolikon lippaaseen, josta tulot koostuvat. Tapahtumia on kyllä ollut, kiitos vierailijoille! Mutta ovet eivät ole olleet auki - poismuuttomme jälkeen ei ole ilmaantunut ketään, joka olisi kertaakaan halunnut päivystää tsasounalla. Paikkakunnalla asuessamme sen teimme me kahdestaan.

Rakennuksen valmistumisen jälkeen olen käyttänyt tsasounaan vuosittain pari tuhatta omaa rahaa. Mukaan lukien omavastuuosuus ELY-keskuksen avustuksen saamiseksi omaa rahaamme on tähän mennessä tsasounaan kulunut yhteensä yli 50.000 euroa.

Rakennuksella on ehkä merkitystä Kalajoen kaupungin nähtävyytenä. On kuitenkin raskasta maksaa vuokraa ja kiinteistöveroa juuri kaupungille, joka kuitenkin ehkä ainoana rakennuksesta hyötyy. Mieheni eläke on hyvin pieni, syystä että hän opiskeli vasta varttuneella iällä, lisäksi hän saa pienen lisän kansaneläkettä.  Minä olen ylittänyt virallisen eläkeiän jo toista vuotta, mutta olen edelleen täysipäiväisessä työssä. Onneksi työni maahanmuuttajien kouluttajana on aivan ihanaa. Koska tulen saamaan eläkkeeni Saksasta, se on sen maan lakien mukainen ja pitkien kotiäitivuosien takia myös minimieläke. Sinä päivänä, jolloin jään pois työelämästä, tiedän, että emme enää pysty maksamaan tsasounan kuluja, eikä se päivä ole enää kaukana.

Kalajoen kaupunki teki päätöksen ajaa meidät pois Kalajoelta. Ei ilkeydestä, mutta varmasti tietämättömyydestä, tyhmyydestä ja dollarin kuvat silmissä kunnan kassan hyväksi. Mekään emme aiemmin tuulivoimaa kannattaessamme tienneet, miten vakavia terveyshaittoja ne tulisivat aiheuttamaan, puhumattakaan muista haitoista, joita aiheutuu koko yhteiskunnalle. Koska Kalajoki on muuttotappiokunta ja myynnissä oleva talomme myllyjen ympäröimä, sitä ei ole vielä kukaan halunnut.

Etteivät ongelmat tähän päättyisi, tapahtui tsasounalla huhtikuussa isohko vesivahinko: lämminvesivaraaja oli rikkoontunut ja vettä pääsi runsain mitoin lattialle ja lattian alle. Siitähän puurakennus ja arvokkaat ikonit erityisesti tykkäävät… Rakennuksen keittiö ja WC-tilahan pidettiin onneksi myös talvet peruslämpimänä, jotta putket eivät pakkasella jäädy, joten vesiputket eivät ole haljenneet. Vakuutusyhtiö ilmoittaa, että omavastuuta olisi tuhat euroa plus uusi lämminvesivaraaja. Mistä siihen rahat? Joillekin on tyydyttävää olla jälkiviisas. Miksi kukaan, ei kukaan kertonut aiemmin, että tätä vahinkoa ei olisi tullut, jos olisimme tienneet, miten varsin helposti katkaista veden tulo!

Mitä siis tehdä? Erityisesti harmittaa niiden puolesta, jotka ovat olleet uskollisesti mukana tukki- ja tavaralahjoituksin mahdollisuuksiensa mukaan, mutta heilläkään ei ole niitä summia, joita nyt tarvittaisiin, eikä se edes ratkaisisi ongelmaa. Harmittavat myös täysin ulkopuolisten kommentit, kuten vaikkapa: ”Jos vielä siivoaisitte pihan, voisi vuokraus onnistua helpommin.” Teki mieli olla ilkeä ja vastata: ”Tervetuloa siivoamaan!” Onko suomalaisten perusominaisuus vain kiusata? 

En odota miljoonien vahingonkorvausta mistään, sillä joka ikinen joutuu itse vastaamaan teoistaan olosuhteista riippumatta, ja ne eivät aina mene omien suunnitelmien mukaan. Aina pitää toimia sen tilanteen mukaan, joka vastaan tulee. Lopetan siis valittamisen tähän ja ryhdyn laatimaan myyntitarjousta. Siinäkin pieni ongelma: rakennusta ei voi käyttää muuhun kuin yleishyödylliseen tarkoitukseen ELY-keskuksen avustuksen takia…

Kalajoen ortodoksisen rukoushuoneen kannatusyhdistys ry:n tilinumero on FI88 5099 0720 0659 20.

Matkamiehenristejä Saksassa

Bonn. Kuva: Hans Weingartz

Grod, Beinwil (Freiamt), Sveitsi. Kuva: Paebi

En ollut miettinyt matkamiehenristejä mitenkään erityisemmin, ennen kuin saimme lahjaksi kaksi ristiä pystytettäväksi tuolloin vielä tulevan tsasounan pihalle. Karjalassa kulkiessa näkee näitä ortodoksien ristejä siellä täällä, hyvin hoidettuina, teiden varsilla tai muuten näkyvillä paikoilla. Mutta niin myös Saksassa katolisilla seuduilla.

Matkamiehenristi on risti, joka on pystytetty tien varteen, metsän tai pellon reunaan, teiden risteykseen. Se on tehty puusta, kivestä tai metallista. Risti on usein Jeesuksen ristin mallinen. Metallisia ristejä kutsutaan myös hussilais-, ruotsalais- tai katumusristeiksi. Ristit ovat usein matkamerkkejä vaeltelijoille tai pyhiinvaeltajille, tai varoittavat vaarallisista paikoista. Sitten on vielä olemassa votiiviristejä, jotka on pystytetty jonkun asian, esimerkiksi sodasta, sairaudesta, kulkutaudista jne. pelastumisen muistoksi. Joidenkin matkamiehenristien on ajateltu suojelevan huonolta säältä ja myrskyiltä. 

 Mainaun saarelle vievän sillan kupeessa seisoo tämä "ruotsalaisristi". Sen ympärille on syntynyt monta legendaa. Todennäköisesti risti on 1500-luvun puolivälistä. 

Ristejä on pystytetty satojen vuosien ajan, ja ne todistavat senaikaisten ihmisten kristinuskosta. 

 

Monesti sijoituspaikalla oli tapahtunut joku onnettomuus, jossa oli kuolonuhreja. Tämä tapa on säilynyt nykyaikaan asti, moottoriteillä näkee usein ristejä tai istutuksia ja tuoreita kukkia vielä vuosia tapauksen jälkeenkin. 

 Alpbach, Tiroli (Italia). Kuva: RoM1982

Ristit on usein merkitty vaelluskarttoihin. Patikointi on Saksassa ja alppimaissa hyvin suosittua.  Ristissä on usein tekstiä, josta näkee, mitä paikalla oli tapahtunut. Ranskan miehityksen aikoihin (1794–1814) ristejä tuhottiin Reininmaalla liian uskonnollisina ja säilyneet ovat vain ne, jotka paikallinen väestö onnistui pelastamaan ja piilottamaan.

Jopa Nürburgringin kilparadan pohjoisreinalta löytyy vuosisatoja vanha metallinen risti. Sopivasti jyrkässä mutkassa!

 Nürburgin kilparataa. Kuva: Walter Koch

Tämä risti löytyy Kloppenheimista, Bad Vilbeliin menevän tien varrelta. Siellä lähistöllä Hessenissä asuimme 8 vuotta. Ristissä alhaalla lukee, että Heinz Ruppel on restauroinut sen vuonna 1880. Ristin teksti: 

GELOBT SEY JESUS CHRISTUS

SCHEME DICH NICHT DES

ZEICHEN UNSERS HERRN

JESU CHRISTI GOTT VATER

SOHN UND HEILIGER GEIST

ANNO 1805

†

Ylistetty olkoon Jeesus Kristus

Älä häpeä Herramme Jeesuksen Kristuksen Isän Jumalan Pojan ja Pyhän Hengen merkkiä

Vuonna 1805

 Risti 1400-luvun alkupuolelta. Lyypekissä.

Ristin takana on kerrottu, miksi risti on pystytetty: "17. toukokuuta 1646 kuoli leskirouva..."

Gaißach, Baijeri.

Alla Kalajoen matkamiehenristit, ja tsasounakin valmiina. Se vihittiin käyttöön kesäkuussa 2014.

Pyhän Nikolaoksen tsasouna - ovi avautui matkalaisille

Ryssimistä

Ortodoksista rukoushuonetta rakennettaessa on tullut eteen monta asiaa, joita minä suomalaisena en mitenkään ymmärrä. En tiedä mistä tämä sanojen ja tekojen ristiriita johtuu, sillä sen verran paljon olen ollut Venäjällä ja sen verran minulla on venäläisiä ystäviä, että uskallan sanoa tietäväni jotain Venäjästä. Kerronpa alla muutamia kummallisuuksia.

Kun perustimme Kalajoen ortodoksisen rukoushuoneen kannatusyhdistyksen, mukaan ilmoittautui koko joukko venäläisiä ja muitakin slaaveja, jotka pitivät hanketta todella hyvänä. Niinpä yhdessä päätettiin ryhtyä toimeen. Vaan kuinka sitten kävikään? Mukana on enää ensimmäisen kokouksen osanottajista vain yksi, muut eivät, siksi että ”minä olen vääräuskoinen ja tehnyt kaiken väärin”!

Järjestimme konsertin kannatusyhdistyksen hyväksi. Esiintymään Kalajoelle tuli uskomattoman upea karjalan kuoro ”Oma Pajo” Petroskoista. Sovimme, että majoitamme heidät perheisiin, ja näin tehtiinkin. Yksi venäläisistä ilmoitti hoitavansa majoituksen ja toinen illallisen. Muutama suomalainenkin oli valmis majoittamaan. Vaan sitten toinen näistä venäläisistä ilmoittikin, että hän majoittaa kaikki paitsi venäläiset linja-autonkuljettajat. Ne suomalaiset, jotka olivat iloinneet laulajavieraista, jäivät ilman. Ateria oli uskomattoman hyvä, olinhan itse paikan päällä. Vaan jälkeenpäin sain kuulla, miten sekä majoittaja että ruuan laittaja moittivat meitä suomalaisia siitä, että heitä oli hyväksikäytetty…

Olimme yhdessä sopineet, että tarjoamme konserttien väliajalla lipun hintaan sisältyen kahvit ja rinkelit ja että venäläiset huolehtisivat kahvinkeitosta. Koneet lainasin kyläyhdistykseltämme. Kävi kuitenkin niin, että ensimmäisenä iltana se kahvikone, mitä käytettiin, ei toiminutkaan. Venäläiset ilmoittivat kylmästi, että kone ei toimi ja vetäytyivät vastuusta jättäen meidät ja yleisön oman onnemme nojaan. Tilan antaneen tahon sihteeri ryhtyi heti toimeen eli keittämään kahvia talon omilla koneilla. Totta kai koko tarjoilu myöhästyi, mutta venäläiset eivät tunteneet mitään omantunnonpistoja, he vain jättivät lupaamansa asian tekemättä ja joivat tyytyväisinä tarjottua kahvia.

Seuraavana konsertti-iltana nämä venäläiset laittoivat kahvin tulemaan, ja vaikka tiesivät, että toinen koneista ei toimi, he laittoivat kahvin siihen. Eikä kone tietenkään silloinkaan toiminut. Kesken konsertin he vain ilmoittivat minulle, että kone ei toimi ja jättivät lupaamansa tehtävän tekemättä. Niinpä sitten taas kahvitus myöhästyi, sen keitti yleisön joukosta auttamaan tullut henkilö, väki odotteli, ja myös venäläiset joivat kahvinsa tyytyväisinä.

Päätimme yhdessä pitää kannatusyhdistyksen nimissä kirpputoripöytää lahjoitustatavaroin. Venäläiset innoissaan laittoivat pöydän. Ja siinäpä se sitten olikin. Eivät missään vaiheessa välittäneet lisätä tavaraa tai siistiä pöytää. Niinpä koko hanke tuotti tappiota.

Edellä mainittu oli pikkutavaraa. Toinen tarina on arvokas lahjoitus myyntiin. Kun sen muuttaminen rahaksi sitten osoittautui liian vaikeaksi, niin kyseinen lahjoittaja ilman muuta hakikin tavaran takaisin itselleen. Unohti kokonaan sen, että lahjoitus ei ole laina vaan luovutus, omistusoikeuden siirtäminen.

Hullunkurisinta oli pääsiäisjuhlan järjestäminen. Venäjällä ortodoksikirkossa käytetään vanhaa kalenteria, mistä johtuu, että Venäjällä kaikki kirkolliset juhlat ovat kymmenen päivää myöhemmin kuin meillä. Jäsenkokouksessa 2013 kävi selväksi - slaaveille isona yllätyksenä -, että talkooväkeä oli ollut paljon. Slaavit päättivät järjestää sopivasti heidän pääsiäisensä jälkeiseksi päiväksi suunnitellun liturgian jälkeen ruokailun. Olimme iloisia siitä, että venäläiset tekevät jotain yhteiseksi hyväksi. Olimme lähdössä matkalle, joten asia ei meitä sinänsä koskenut. Palvelusta edellisenä päivänä mieheni sai puhelun, jossa kysyttiin, miten monta ihmistä hän oli kutsunut ruokailuun. Hän sanoi, että tokihan palveluksesta on tiedotettu, mutta että eihän jumalanpalveluksiin ketään erikseen kutsuta. Moneen kertaa penättäessä hän sitten sanoi, että ehkä palvelukseen tulisi kolmisenkymmentä henkeä, koska olihan venäläisten pääsiäinen. Heti perään minä sain puhelun, jossa sanottiin, että mieheni oli sanonut kutsuneensa paikalle kolmekymmentä henkeä. Haukoin vain henkeäni. Ei satavarmasti ollut kutsunut ketään! Normaalista palveluksesta tiedottanut kylläkin. Ja sitten me lähdimme matkalle.

Palattuamme kuulimme, että paikalle ei heidän lisäkseen ollut tullut ketään. Tarkoitus oli ollut tarjota ateria talkoolaisille, ja tarkoitushan oli hyvä, mutta toteutuksessa ryssittiin. Kenellekään ei oltu kerrottu, että oli tarkoitus kiittää talkoolaisia. En tosiaankaan tiedä, johtuuko tämä väärinkäsitys kieliongelmista, vai onko Venäjällä todella tapana, että jumalanpalveluksiin kutsutaan henkilökohtaisesti? Nyt ymmärrän sanan ”ryssiä” merkityksen. Ja me suomalaiset saimme ikuiset vihat niskoillemme.

Ikoneita ei slaavien mielestä saa maalata muut kuin pyhät ihmiset. Kun kysyin, kuka siihen on tarpeeksi pyhä, sain vastaukseksi, että joku, jolle Venäjän kirkko on antanut siihen oikeudet. Olin ajatellut kursseja käytyäni maalata ikonit itse. Asiaa piispa Arsenilta, joka on Suomessa ikonimaalauksen suurin asiantuntija, kysyttyämme hän ei sanonutkaan, että en olisi tarpeeksi pyhä, vaan hän kysyi, osaisinko piirtää!

Tsasounan pyhittämisestä tuli siitäkin sanomista. Asian ratkaisi piispa. Sen jälkeen osa slaaveista on pysynyt poissa. Ehkä heillä sittenkin on oma jumalansa?

Seuraava ongelma tulikin sitten julkaistavan kirjan kansikuvasta. Taiteilija kai katsoi, että häntä käytettäisiin hyväksi… Nyt kannen on maalannut toinen henkilö, joka ei katso olevansa liian hieno, onpahan vain vaatimaton kristitty. Kirja tulee kesällä myyntiin, sen on kirjoittanut Jari Haapa-aho.

Jos ulkomailta tuodaan vaimoja, ei heitä saa pitää kielitaidon vankeina, vaan pitäisi olla suomalaiselle miehelle kunnia-asia lähettää heidät ensin kielikurssille. On hävettävää, että Suomessa asuneet eivät hallitse uuden kotimaansa kieltä muuta kuin korkeintaan auttavasti. Uskon, että jos nämä henkilöt, joista yllä kerron, toimisivat toisin, jos olisivat kotoutuneet Suomeen. Kielitaidon puutteesta on aiheutunut lukuisia ongelmia ja väärinkäsityksiä, joita olen sitten työni puolesta joutunut korjaamaan.