Kielletty hedelmä. Oikeassa olemisen taidosta

Yksi tuttavani kertoi tietävänsä eräästä kaupungista enemmän kuin media, koska oli käynyt tekemässä työtä siellä silloin, kun sinne ei turisteja päästetty. Totesin, että onhan se toki mahdollista, mutta ei kovin todennäköistä, sillä ei yhden kaupungin kadulla käveleminen vielä  oikeuta tietämään maasta kaikkea. Olen minäkin käynyt Gizeh’n pyramidissa (peräti neljä kertaa), maannut Taj Mahalin terassilla kokonaisen yön, ja kiivennyt Pisan torniin, paikkoja jonne ei nykyisin enää pääse, mutta se ei todista vielä mitään muuta kuin että olen noissa paikoissa käynyt. Samoin tämä tuttu kertoi tavanneensa kuninkaita ja olleensa kuuluisuuksien yksityiselämän lähellä enemmän kuin kukaan osaa aavistaa. Jäin miettimään, mitä kaikkea omassa elämässäni on tapahtunut.

Onhan tähän elämään mahtunut monenlaista. Ikäviä kokemuksia, hauskoja sattumia, jännittäviä asioita. Ikävä kyllä, on paljon asioita, joista en voi edes hiiskua saati kirjoittaa. Kuuluisuuksia, isojen yritysten johtajia, kuninkaita, poliitikkoja, rikoskomisarioita. Paljon liikkuneena ja tulkkina pääsee kaikenlaisiin paikkoihin, joihin ei muuten pääse, ja saa tietoonsa kaikenlaista, josta ei voi kertoa. Eihän tästä ole kuin pari kuukautta, kun juttelin hyvin vaikutusvaltaisen henkilön kanssa, mutta en voi kertoa kenen kanssa ja mistä asiasta. Monesti media sitten kertoo asioista myöhemmin, ja voin vain todeta, että tiesinhän minä tuon jo. - Arvasit väärin. Putinia enkä Trumpia en ole tavannut.

Asia, joka on minusta aika hauska, on jäänyt mieleen. Asiakkaiden kanssa toimiessa käytin joskus menetelmää, jossa pyrin johonkin lopputulokseen, mutta josta joku päättävä johtaja tai elin ehdottomasti kieltäytyi. Niinpä vaivihkaa esitin hänelle asian siten, että lopputuloksena hän ajatteli itse keksineensä tuloksen. Näin saatiin aikaan kaikkia hyödyttäviä tuloksia. Itserakkaat pomottavat miehet lankeavat tuohon ansaan aika helposti. Kerran jopa nainen, niin että huolimatta kokonaisen kaupungin ja nk. asiantuntijoiden pitäessä asiaa mahdottomana, kokonainen eliittirakennus saatiin korjattua hyvin pienin kustannuksin. Ja tämä nainen sai kruununsa. – Arvasit taas väärin. Se ei ollut Kalajoen Ventelän talo.

Näin ollen ja kokemuksesta ajattelen, että miehen aivojen täytyy olla vaikutuksille herkemmät kuin naisten, ehkä siksi miehet eivät tykkää naisjohtajista? Kokemuksesta minusta on tullut feministi, vaikken sitä mitenkään ihanteena pidäkään, mutta maailman nyt vain on sellainen.

Useammankin kerran ovat ystävät kysyneet, miten ihmeessä uskalsin puhua sille ja sille henkilölle. Siihen auttaa kummasti, että tietää myös toisten ihmisten olevan ihmisiä, aivan riippumatta asemasta. En todellakaan esitä olevani mitenkään merkittävä ihminen.

Menetelmän nimi on käänteinen psykologia. Kielletty hedelmä kun vaan maistuu niin paljon makeammalta. 

 

 

Englantia.

Minulla ikävästi särähtää korvaan englannin valta-asema Suomessa, olkoon sitten lentoliikenteen kieli tai ei. 

Ei, en ole sitä mieltä, että englannista tulisi luopua. Kyllä, puhun myös englantia. Sen verran, että paljon olen tulkkina toiminut.

Kuuntelin eilen Nordean palvelupuhelimessa musiikkia, siis laulua - englanniksi, mitenkäs muutenkaan.  Meillähän ei ole suomenkielistä musiikkia, vai? Mutta olen oikeasti kuullut, että on musiikkia peräti ilman laulua... 

Hullunkurista minusta oli, että perussuomalaisten jäsenkokouksessa 2017 musiikki oli amerikkalaista ja englanniksi. "Make Finland great again", oli heidän mottonsa. 

Mieheni kirjoitti hiljan viestin suomeksi Jyväskylän yliopiston opintoneuvojalle, tohtorikoulutustaan koskien. Yksilöidyn, johon ei voi vastata massaviestillä. Vastaus tuli englanniksi. Ei massavastaus sekään vaan vastaus nimenomaan hänelle henkilökohtaisesti ja asiasta, josta hän kirjoitti. Mieheni oli asiasta aika tuohtunut. 

Toinen puoli asiaa on, että pitkä kokemukseni maahanmuuttajien kotoutumiskoulutttajana on, että Suomesta on englannintaitoisen maahanmuuttajan vaikeaa saada työtä, jos ei puhu hyvin suomea. Huolimatta siitä, että työssä ei tarvita suomea lainkaan ja yrityksen virallinen kieli on englanti... 

Suomen kolme suurinta kauppakumppania eli kolme neljännestä koko kakusta ovat Saksa, Ruotsi ja Venäjä, ja kaupat tehdään aina ostajan kielellä. Näiden maiden kieliä ei kuitenkaan juuri kukaan Suomessa halua opiskella saati osata.  Istuttiin ruotsalaisten ostajien ja suomalaisten virkamiesten ja johtajien kanssa palaverissa Pohjois-Karjalassa. Mitä puhuttiin? Englantia. Kaikki osasivat ruotsia…

Se neljäs neljännes ulkomaanviennistä ja -tuonnista tapahtuu kaikista muista maailman maista - yhteensä. Siihen siis kuuluu myös USA ja Britannia. Olen Saksan vuosinani ihan riittämiin selvitellyt riita-asioita, jotka johtuivat siitä, että sopimuksia tehtiin englanniksi, jota kumpikaan osapuoli ei täysin hallinnut.

Miksi käännöskirjallisuutta Suomessa on lähes pelkästään englanninkielisistä maista? Koska… Tähän vapaavalintainen vastauksesi. 

Ei, en ehdota, että opiskelisimme Suomessa arabiaa, mandingaa, amharaa tai edes kiinaa.  Mutta edes vähän saksaa tai venäjää tai espanjaa!

Eikö kukaan huomaa mitään? Kyllä, elinkeinoelämä on yrittänyt jo vuosia monilla houkuttimilla saada asiaa muuttumaan, mutta tuloksetta. 

Voi meitä sopuleja. 

*****************

Näin korona-aikana (ja ehkä muutenkin) kommunikointi saattaa tosin olla vaikeaa, kuten tämä esimerkki osoittaa ;-)

Suomi elää viennistä

Näyttää siltä, että Suomen kaltainen maa ei yksinkertaisesti omaa niin vahvoja sisämarkkinoita, että se pystyisi sen varaan luomaan nykyisen kaltaisen elintason. Monet nykyisitä oppositiopuolueista ovat koettaneet vähätellä nykyisen hallituksen saavutuksia työllisyyden ja elintason nostamisessa.

Tottahan tietysti on, että kansainvälinen noususuhdanne on auttanut meitä ja hallitusta, mutta meidän oma noususuhdanteemme on ollut paljolti juuri nykyhallituksen ansiota. Nykyhallituksen ansiota senkin uhalla, että paljon puhuttu kiky-sopimus johtuen ammattiyhdistysliikkeen vastustuksesta vesittyi ja uhkasi kokonaan kaatua. Onko todella niin, että olkoonpa kuinka suuri kansallinen hätä tahansa, niin saavutetuista eduista ei haluta luopua, eikä minkäänlaisiin yhteisiin talkoisiin haluta osallistua, koska se vaarantaa saavutetut edut?

Onneksi kuitenkin kävi niin, että edes jonkin verran kiky-sopimuksesta saatiin juntattua läpi ja sekin vähä näkyy jo vientimme nousussa. Kansainvälisillä markkinoilla kilpailukyvyllä on todella merkitystä. Suomi on kallis maa, emmekä koskaan tule saavuttamaan merkittävää hintaetua juuri suurten työvoimakustannusten ansiosta.

Olen toiminut vuosikaudet maailmalla suomalaisten yritysten avustajana vientiasioissa ja voin tämän kokemuksestani vakuuttaa. Kokonaisvaltainen laatu on se tekijä, jolla voimme kilpailla, mutta hintakaan ei saa pilviin nousta. Siksi tarvittiin kiky-sopimus.

 Hampurin satamaa

Laatu- ja vientimarkkinoinnissa onkin sitten suomalaisilla yrityksillä seuraava oppimistavoite.  Laatu ei ole pelkästään sitä, että sorvaamme mahdollisimman pyöreitä palikoita. Laatu on kokonaisvaltaista toimintaa, jonka pitää olla moitteetonta tilauksesta loppulaskuun. Toimitusten on pelattava tunnilleen ja tavaran on oltava juuri sitä, mitä tilattiin.  Opin esimerkiksi varsin pian lisäämään suomalaisen antamaan toimitusaikaan viikon tai pari, koska eipä juuri mikään toimitusaika pitänyt. Ja jos rekallinen tavaraa lähetetään Keski-Euroopasta takaisin Suomeen huonon laadun takia, ei ketään erityisesti naurata.

Suomalaisen vientiyrittäjän suurin vika, ainakin takavuosina, on ollut se, että olemme innokkaita myymään sitä, mikä meidän mielestämme on hyvää, emmekä kovin suuresti välitä siitä, mitä ostaja haluaa ostaa. Ei ihme, että näin ei kauppoja synny.

Toki monet yritykset ovat tämän jo oppineet, mutta monelle tuota vientikauppaa on saatu maistaa vain kaksi kertaa... ensimmäisen ja viimeisen kerran.

Yrityksille suunnattuja yritystukia olen aina vastustanut, mutta jonkinlaisilla satsauksilla valtio voisi kyllä tulla mukaan. Ehkä ne usein nähdyt vientidelegaatiotkin voisivat jossain muodossa tulla kyseeseen, mutta paljon niitäkin tärkeämpää olisi koulutus, joka suunnattaisiin juuri niille yrityksille, jotka pystyvät ja haluavat käydä ulkomaankauppaa. Se olisi riittävä panos valtiolta.

Saksassa ollessani näin monia todellisia emämunauksia, jotka eivät kaupan syntymistä ainakaan edistäneet. Kun saksalainen tuli sovittuun palaveriin sovittuna aikana siisti pukeutuneena ja kammattuna, saattoi suomalainen tulla hieman myöhässä likaisiin farmareihin ja villapaitaan sonnustautuneena. Jos ei sitä kauppakumppani katsonut ylimielisydeksi ja välinpitämättömyydeksi, niin täytyi kyse olla todella vaikeasti saatavasta tavarasta, jota myös todella tarvittiin.

Myönnettävä on, että nuo tapaukset ovat muuttuneet entistä harvemmiksi, mutta kyllä niihin vieläkin törmää.

Suomessa käytetään usein sanaa ”nollatoleranssi”.  Vientikaupan töppäyksiin meidän pitäisi oikeasti asettaa nollatoleranssi, sillä yksikin töpeksivä yritys saattaa pilata markkinat monelta muulta yritykseltä.

Ranskaa metsämiehille

Ei metsästäjille, vaan metsureille sekä metsäkoneen- ja metsäautonkuljettajille. Toisena joulupäivänä 1999 Keski-Euroopassa kävi kova myrsky, joka kaatoi suurimman osan Schwarzwaldin ja Itä-Ranskan metsistä. Sen seurauksena kaikista maista tulvi pilvin pimein metsätyöntekijöitä metsänkorjuuseen. Niin myös Suomesta. Ja siitä seurauksena minulla ei tahtonut riittää kapasiteetti, vaan jouduin palkkaamaan kaksikin toimistotyöntekijää. 

Jarin työmaalle Elsassiin mennessä tapasin kysyä: "Missä olet?" Ja Jari aina vastasi: "Puistossa." 

Saksaa osasi joku suomalainen, mutta ranskaa ei kukaan. Niinpä opetin muutamalle ranskan alkeita. Näitä papereita löytyi hiljan muun arkistoidun joukosta. Tässä sinullekin ranskan alkeet - s'il te plaît.  Lausutaan "sil tö plee" (enemmän plää kuin plee).

Oi ihana byrokratia

Eli harmitusta "Teleoperaattorin toimintaa ja veronpalautusta ja suomalaista rehellisyyttä"

Olipa kerran puhelinyhtiö, jolla kaunis naisen nimi,  ja sillä sisaryhtiö mutta eri nimellä. Asuin Saksassa, mutta kävin Suomessa työni takia noin kuukausittain, joten arvelin Suomen matkapuhelimen tarpeelliseksi. Varsinkin, kun olihan minulla paitsi asuinmaani Saksan myös Ranskan matkapuhelin, jonka kanssa ei ollut ongelmia. Ranskassahan olin myös usein. Tein siis hakemuksen ja sain puhelinnumeron.

Vaan ei se numero alkanut toimia. Ei tapahtunut mitään. Kyselin perään useamman kerran. Sitä puhelinyhtiössä tosin ihmeteltiin, muttei sanottu syytä, miksi puhelin ei toimi. Sitten Suomessa asuva serkkuni puuttui asiaan. Hänellekään ei annettu minkäänlaista syytä siihen, miksei puhelin toimi. Mutta hänpä sattui tuntemaan yhden puhelinyhtiön henkilöstöstä, jota hän pyysi ottamaan asiasta selvää. Selvisi: ulkomailla asuvan on maksettava pantti, € 700 euroa. Se on toki loogista, ulkomaalainen saattaa hävitä maksamatta laskujaan. Mutta miksi kukaan ei pystynyt tuota asiaa puhelinyhtiössä kertomaan? No, asia ratkesi sitten sillä, että osoitteeni yhtäkkiä muuttuikin serkkuni osoitteeksi, siis paperilla vain…

Puhelin toimi hyvin. Tarvitsin sitä rajoittaakseni valtavaa puhelinlaskuani. Saksan veroviranomaiset hmettelivät puhelinlaskuni suuruutta. Saksassa tuohon aikaan kännykkä oli harvinainen, koska sen käyttömaksut olivat hyvin kalliita. Vastasin, että soitan yksinomaan Suomen matkapuhelimiin, sillä Suomessa ei ole lankapuhelimia… Veroviranomainen päivitteli asiaa suuresti, mutta hyväksyi selitykseni otettuaan asiasta selvää.

Muutin jossain vaiheessa Suomeen. Numeroni on edelleen sama, mutta operaattori toinen. Olin samalla hankkinut nettitikun, jolla kuitenkin sain yhteyden vain silloin tällöin ja lopuksi en lainkaan. Valitin yhtiölle kerran jos toisenkin, tuloksetta. Luvattiin sitä sun tätä… jaa ei teillä toimi… kyllä siellä pitäisi… Sitten aloin saada perintätoimistolta uhkauksia maksamattomista laskuista. Kyselin perään, missä laskut ja miksi, ja eihän minulla ole toimivaa nettiyhteyttäkään. Samanaikaisesti saman teleoperaattorin markkinointimies pommitti minua puheluillaan ja lupasi viisi hyvää ja kuusi kaunista, jos lisää maksaisin. Intrum puolestaan lisäsi palkkiotaan jokaisen kirjeensä myötä. Penäsin kerta toisensa jälkeen puhelinyhtiöltä toimivaa nettiyhteyttä, muussa tapauksessa irtisanomista,  ja toisaalta  laskua puhelimesta. Soittelin monta kertaa operaattorille; siellä yhdistettiin paikasta toiseen, ja joka kerran kivenkovaan väitettiin, että kyllä toimii ja että oli lähetetty useita laskuja ja jokaisesta muistutus. Viimeisin ehdotus operaattorin puolelta oli, että kävisin paikallisessa postissa kysymässä, olisiko siellä minulle laskuja.. Ajatelkaapa: minä menen postiin – siis nykymaailmassa mihin?? – ja kysyn, onko minulle tullut laskuja teleoperaattorilta. Milloin? En tiedä...  Laitetaan siis kysely – kenelle ja mistä? Siinä vaiheessa sain tarpeekseni lupauksista ja kirjoitin yhtiön pääjohtajalle henkilökohtaisen kirjeen. Välittömästi alkoi tapahtua. Sain puhelun palvelupäälliköltä, joka lupasi selvittää asiat. Lopputulos: nettiyhteys irtisanottiin, ja puhelinyhtiö oli unohtanut lähettää laskut - tieto maksusta oli mennyt yksinomaan perintätoimistolle, operaattorin tietojärjestelmästä olikin löytynyt virhe… Maksoin alkuperäiset laskut ja vaihdoin operaattoria. Sen jälkeen on toiminut. 

 

Piirros: Soile Toivonen

Anoin jossain vaiheessa veronpalautusta monista matkoistani Suomessa, joita siis ajelin eri firmojen ja vuokrafirmojen autoilla noin kerran kuukaudessa ympäri Suomen. Tätä samaa EU:n sisäisten sopimusten mukaista veronpalautusta olin hakenut monelle suomalaiselle PK-yritykselle Saksasta ja Ranskasta, menestyksellä, mikseipä siis sama pätisi minuun itseenikin. Olisi pätenyt kyllä, mutta ehdot Suomessa olivat kovat. Jokaisesta kilometristä on oltava todiste, ajopäiväkirja siis. Sen ymmärrän. Mutta lisäksi olisi pitänyt olla jokaiselta auton omistajalta kirjallinen todiste siitä, että juuri minä olin ajanut autoa, tarkat tiedot milloin ja minne ja miten monta kilometriä, auton ostovuosi ja ostohinta sekä vuosittain autolla ajetut kilometrit. Arvannette, mitä autojen omistajat – PK-yrittäjät - tässä kohdin ajattelivat. Tässä vaiheessa luovuin noista muutamista satasista.

Laskelmani mukaan minulta jäi saamatta suomalaisilta yrittäjiltä noin €70.000 heille tehdystä työstä… Se siitä suomalaisten rehellisyydestä. Kun yritin periä saataviani Justiinan kautta, justiina kyllä komeasti laskutti aina perittävän summan mukaan ja sen kolmella kielellä, mutta mitään ei tapahtunut. Kirkkain silmin väittivät suomalaiset, etten mitään ollut tehnytkään…

Onneksi on myös muunlaisia suomalaisia, muuten en varmaan olisi hengissä.