Ahr-joki ja sen tulvat

Eifel on matala vuorijono läntisessä Saksassa ja itäisessä Belgiassa. Se kattaa Belgian saksankielisen alueen, osan lounaisesta Nordrhein-Westfalenista ja luoteisesta Rheinland-Pfalzista. Luonnonmukaisia rajoja ovat Rein-, Mosel- ja Ahrjoet. Korkein kohta, Hohe Acht, sijaitsee 747 metriä merenpinnan yläpuolella.  (Wikipedia) 

 

 

  

 

 

Eifelin pohjoisreuna on aina ollut vaarassa kovien sateiden aikana, kun pohjoisista suunnista tulevat kosteat ilmamassat pakotetaan nousemaan 700 metriä korkealle vuorijonolle. Jos tietyissä sääolosuhteissa Välimeren alueen kosteat ilmamassat kohtaavat arktisen kylmän ilman tällä alueella, syntyy voimakas sade ja tilanne voi muuttua katastrofaaliseksi.

Ahr-joella on laaja valuma-alue Eifelin tasangolle (noin 600 m merenpinnan yläpuolella). Kovalla sateella suuret määrät vettä valuu alas. Alaspäin johtavat rinteet, kuten Ahr, laskevat jyrkästi alas syvälle Reinin laaksoon (40 m merenpinnan yläpuolella). Sekä vanhoissa asiakirjoissa että nykyisin kerrotaan tulvien äkillisestä paisumisesta. Tämä äkillisyys ei johdu yksinomaan sateesta. Valuma-alueella on täytynyt olla esteitä / tukoksia tulvan syntymisen aikana. Näin tapahtuu, kun märkien puiden ja pensaiden roskat ja katkenneet oksat kerääntyvät siltojen eteen tai kun isot rinteitä pitävät suuret maanvyörymät estävät viemäröinnin ja muodostavat tukoksen. Jos tukkeutuneet sillat tai padot lopulta vapautuvat maanvyörymistä, tulee äkillisiä katastrofaalisia virtaamia. Huolimatta valtavasta tulvasta vuonna 1910 Ahrin laakso on edelleen asuttu. Yläjuoksulla on jopa useita moottoriteitä, uusia asuinsalueita ja ylhäällä jopa Nürnburgring. Kuten muuallakin Saksassa, alueella on varma laaja viemäriverkosto, jossa on muun muassa varareitit koko valuma-alueella sen viimeiseen kulmaan asti. Siitä seurauksena sadevettä virtaa enemmän ja nopeammin alaspäin kuin kuin aiempien tulvien aikana. Tilanteen on täytynyt sen seurauksena pahentua. Huolimatta alueen maapintojen asfaltoinnista ja asuttamisesta kapean laakson alueelle, jossa on suuri tulvariski, ei selvästikään ole olemassa asianmukaista tulvahallintaa tai hydrologista tulva-analyysiä. Omasta tulvahistoriasta eikä maantieteilijä tri Steelistä ei ilmeisesti enää tiedetä mitään. Talot ja rantaseinämät suoraan kapenevalla joen reunalla ovat vain osoitus siitä, että luonnosta ei välitetä. EU: n vesipolitiikan puitedirektiiviä on tehty vuodesta 2000 lähtien. Tavoitteena oli vesien luonnontilaan saattaminen ja vesialueiden ekologinen rakentaminen. Tästä ei näy mitään Ahr-joen laaksossa, sen sijaan on pitkiä vesialueita rantamuureineen, joita vielä kaventavat tiet nro B257, B267 ja L73.

Varsin todennäköisesti Ahr-joen laaksossa tapahtunut katastrofi ei johtunut ihmisen aiheuttamasta ilmastonmuutoksesta. Ihminen itse ei osaa enää lukea luonnon merkkejä ja jättää huomiotta historian, ja varsinkin paikallishistorian tiedot. Eikö alempia alueita olisi pitänyt evakuoida jo hyvissä ajoin? 

Tärkein tulvatapahtuma oli Magdalenen-tulva 21. heinäkuuta 1342. Periaatteessa se tapahtui samanlaisen säätilanteen vuoksi. Suuria alueita Keski-Euroopasta tuhoutui. Tuon suuren tulvan seuraukset olivat nykykäsityksen mukaan käsittämättömän kauheita. 

 

 

"Vain ne, jotka tuntevat menneisyyden, voivat ymmärtää nykyhetken ja muokata tulevaisuutta."
(August Bebel)

Tämä syvällinen oivallus ei koske pelkästään Ahrin laakson tulvakatastrofin syiden käsittelyä, vaan vielä enemmän ilmastonsuojelupolitiikan uudelleentarkastelua. Ammattilaisten on tärkeää ymmärtää ilmaston luonnollisen vaihtelun syyt, ennen kuin he päättävät ihmisen aiheuttamasta ilmastonmuutoksesta. Vastuu virheestä on liian suuri. Tulvat, kylmä ja lumimassat ovat todellisia tuhoajia jopa modernissa teollisessa yhteiskunnassa. Erittäin suuret taloudelliset resurssit on sidottu ja tullaan sitomaan energiasiirtymässä suojelemaan ilmastoa. Niistä puuttuu muita paljon tärkeämpiä ekologisia, taloudellisia ja sosiaalisia asioita.

 

Käännös. Tekstin lähde:
„Arbeitsgemeinschaft Neubesinnung: Läuft die Klimaschutzpolitik aus dem Ruder? - Juli 2021“
neubesinnung@gmail.com

 

 

Kiista infraäänestä: Kuinka haitallista tuuliturbiinien "matala humina" on?

 

Kiista infraäänestä: Kuinka haitallista tuuliturbiinien "matala humina" on? - Vahl puolustaa tutkimuksensa tuloksia

Gisela Kirschstein, Mainz&
8.7.2021

Ilmastonmuutos on olemassa, nykyiset lämpöaallot, erityisesti Kanadassa ja Arktisella alueella, osoittavat, että maailman on kiireellisesti muutettava suuntaa. Tuuliturbiinit ovat yksi tärkeimmistä energiamuutoksen rakennuspalikoista, mutta asukkaat valittavat myös toistuvasti suurten tuulikoneiden ongelmista: aiheuttavatko niiden pienitaajuiset, humisevat ääniaallot terveysongelmia - ja kuinka usein? Tähän asti 100 desibeliä pidettiin tuuliturbiinien infraäänipäästöjen vertailuarvona, mutta huhtikuussa kävi ilmi, että arvo perustui laskuvirheeseen; tosiasiallisesti lähtevä infraääni on paljon pienempi. Joten ovatko tuuliturbiinit turvallisia? Ei, sanoo Mainzin sydänkirurgi ja infraäänitutkija Christian Vahl: Sehän tarkoittaa, että nykypäivän tuuliturbiinien infraäänimelu voi olla vieläkin vaarallisempaa.

 

Kuinka lähellä asuinrakennuksia tuuliturbiinit voivat olla? Tästä kysymyksestä keskustellaan kiivaasti – kuvassa tuuliturbiineja lähellä Mainz-Hechtsheimiä. - Kuva: gik

 

Keskustelu tuuliturbiinien mahdollisista haitallisista vaikutuksista on juuri nyt kovaa, keskustelun ytimessä on tuuliturbiinien ja asuinrakennusten välinen etäisyys. Tähän asti Rheinland-Pfalzissa on käytetty 1000 metrin etäisyyttä, tuulivoiman kannattajat kuitenkin valittavat, että se on aivan liikaa: Tuolla vähimmäisetäisyydellä Saksa ei pysty rakentamaan tarpeeksi tuulivoimaloita, mikä olisi energiamuutoksessa välttämätöntä - terveysriski on liioiteltua. Toukokuun lopussa osavaltion sisäministeriö muutti vähimmäisetäisyyttä: nyt etäisyyttä ei enää mitata turbiinien roottorin kärjestä, vaan mastosta - mikä tarkoittaa, että turbiinit voivatkin olla 60-80 metriä lähempänä asuinaluetta.

Toukokuussa 2020 sydänkirurgi Christian Vahl, tuolloin Mainzin yliopiston lääketieteen sydän-, rinta- ja verisuonikirurgian klinikan johtaja, julkaisi tutkimuksen, jonka mukaan infrasignaalit voivat vahingoittaa ihmisen sydäntä merkittävästi: "äänetön melu" koeolosuhteissa johtaa vain yhden tunnin altistuksen jälkeen sydämen toiminnan vähenemiseen jopa 20 prosentilla - näin kerrotaan Vahlin Mainzin-tutkimusryhmän tutkimuksen mukaan Mainzin yliopiston lääketieteen laitokselta. 

Mainzin sydänkirurgi Christian Vahl infraääniryhmänsä työntekijän kanssa. - Kuva: Vahl

 

Vahl oli tutkinut sellaisten potilaiden valituksia, jotka asuivat tuuliturbiinien läheisyydessä ja valittivat terveysongelmista: heillä oli korkea verenpaine, unettomuutta, huono suorituskyky, he pystyivät huonosti keskittymään - Vahl halusi tietää: Voisiko syy olla infraääni? Infraääni on alle 20 herzin pienitaajuinen ääni, jota aiheuttavat koneet tai ilmastointijärjestelmät. Luonnossa niitä aiheuttavat maanjäristykset, ukkosmyrskyt tai meren ääni.

Infraääni ei sinänsä ole vaarallista, Vahl korostaa, voit kokea sitä myrskyn aikana ja jopa nauttia siitä. Noin kaksi kolmasosaa ihmisistä ei tietoisesti tunne syviä huminaa, mutta pienitaajuiset ääniaallot ovat "mitattavissa oleva fyysinen voima", jolla on selvästi mitattavissa oleva vaikutus ihmisen lihaksiin, Vahl selittää Mainz&-lehden haastattelussa: Nykytiedon mukaan erityisesti pienitaajuiset infraäänikomponentit, jotka teknisesti muodostuneina infraäänenä poikkeavat merkittävästi luonnollisista infraäänilähteistä, voivat johtaa oireisiin.” 1,5 vuoden ajan hänen työryhmänsä kehitti kokeellisen järjestelmän infraäänen vaikutuksesta ihmisten sydänlihaksiin äänitasolla 100 desibeliä ja enemmän - tulos: Tutkijat havaitsivat selkeän voiman vähenemisen potilaiden eristetyissä sydänlihaksissa.

 

Tuuliturbiinit Mainzin energiapuistossa lähellä Mainz-Hechtsheimiä. - Kuva: gik

 

Vahlin ympärillä oleva tutkimusryhmä oli asettanut lähtökohdakseen nuo 100 desibeliä Saksan geotieteiden ja raaka-aineiden instituutin (BGR) tutkimuksen perusteella, jota pidettiin arvovaltaisena: Vuonna 2004 tehdyssä tutkimuksessa BGR oli mitannut 100 desibeliä samoin kuin myöhemmissä laskelmissaan tuuliturbiinista Lüneburger Heidella – BGR halusi oikeastaan selvittää, voisivatko tuuliturbiinit vaikuttaa BGR: n infraäänimittauksiin ydinasekokeiden havaitsemiseksi. Huhtikuussa 2021 BGR: n oli kuitenkin myönnettävä: oli havaittu systeemilaskuvirhe, tuolloin määritetyt arvot oli asetettu 36 desibeliä liian korkeiksi - todellinen arvo 100: n sijasta onkin 64, mikä tarkoittaa valtavan suurta muutosta.

Huhtikuun lopussa Saksan valtiovarainministeri Peter Altmaier (CDU) jopa pyysi anteeksi laskuvirhettä ja ilmoitti, että asia selvitetään. Tuulivoiman kannattajat tuntevat asemansa nyt vahvaksi: korjaus osoittaa, että tuuliturbiinit eivät aiheutakaan vaaraa. Mutta Vahl kuitenkin on eri mieltä: "Se ei muuta ihmisten terveysongelmissa mitään ", tutkija kertoi Mainz &-lehdelle: "BGR: n korjaus ei muuta mitään infraäänen stressivaikutuksista organismin eri tasoilla."

Tuuliturbiinien ongelma ei ole roottorin tasainen humina, koska sitä syntyy myös autossa, jonka ikkuna on auki, tai meren äänen vaikutuksesta, Vahl selitti: "Sitä voi jopa pitää miellyttävänä." Ongelma on lyhyt mutta voimakas infraäänisyke, joka syntyy aina, kun siipi ohittaa tuuliturbiinin pylvään. Se oli "kuin väkivaltainen isku olkavarteen", Vahl selitti, eikä kukaan näiden sykäysten olemassaoloa tosissaan kielläkään".

 

Tuulimyllyjä Vogelsbergin piirissä, tuulimyllyn siipi oikealla. - Kuva: gik

 

Juuri nämä yksittäiset infraäänitapahtumat voivat johtaa ongelmiin ihmiskehossa, sanoi Vahl - ja myös alle 100 desibelin äänitasolla. Hänen tutkimusryhmänsä uudet kokeet ovat osoittaneet, että myös 90 desibelin tai 60 – 70 desibelin tasolla infraääni ”vaikuttaa kvalitatiivisesti" ihmiskudokseen – eli seuraa kalvorakenteiden vaurioitumista tai tasapainojärjestelmän häiriöitä. Vahl on johtanut Mainzin yliopiston lääketieteellisen keskuksen Infraäänitutkimusryhmää vuodesta 2017 lähtien, ja kuusi tutkijaa työskentelee täällä aortan ja infraäänitutkimuksen parissa - vuoden 2020 puolivälissä tutkimuksen kestoa jatkettiin kahdella vuodella.

Sydänkirurgi korostaa, että hänen tutkimusryhmänsä tutkii nyt 20 potilasta infraäänitapahtumien vaikutuksista, oireisiin on suhtauduttava vakavasti ja niillä ei ole mitään tekemistä psyyken kanssa: Psykologiset selittävät mallit - kuten ympäristölääketieteen psykosomaattiset mallit - "ovat infraääneen liittyen pääosin menettäneet merkityksensä ja nykyisen todisteiden määrän perusteella niitä on pidettävä vanhentuneina ja puutteellisina." Pienitaajuisilla äänikomponenteilla olisi merkittävä vaikutus uneen, jopa ihmisillä, jotka eivät ilmoittaneet mistään oireista. Sydämen vajaatoimintaa sairastaville henkilöille pitkäaikainen oleskelu tuulipuiston lähellä voi jopa aiheuttaa vaaraa heidän terveydelleen, Vahl oli varoittanut vuonna 2020 ja vaati, että tutkimustulokset on otettava huomioon keskusteltaessa tuulivoimaloiden etäisyyttä koskevista säännöistä.

Pystysuorilla roottoreilla varustetut tuuliturbiinit Wernerin ja Mertzin toimistorakennuksessa Mainzissa. - Kuva: gik

 

Vahl korostaa, että hän ei suinkaan ole tuulivoiman vastustaja, hän oli yksi niistä, jotka protestoivat ydinvoiman käyttöä vastaan 1980-luvun alussa. Mutta ei myöskään tuuliturbiinien tule aiheuttaa vahinkoa, Vahl sanoo ja päättelee: Jos kerran oireet ilmaantuvat nyt 70 desibelin tasolla 100 desibelin sijasta, "tuulivoima onkin vaarallisempaa kuin olin luullut." Ongelmaan on myös olemassa ratkaisu. "On tuuliturbiineja, jotka eivät enää tuota infraääntä lainkaan", korostaa Vahl - esimerkiksi tuuliturbiineja, joissa on roottoreita, jotka eivät enää liiku vaakasuorassa kuin tuulimyllyn siivet, mutta pyörivät pystysuunnassa oman akselinsa ympäri.

 

Tutkimus „Negative Effect of High-Level Infrasound on Human MyocardialContractility“ on julkaistu kesäkuussa 2021 maineikkaassa Noise & Health Journal -lehdessä.