Karjalasta kajahtaa

Olen aito alkuperäinen karjalainen, vaikka olenkin syntynyt nykyisen rajan tällä puolen, Lappeella - siis nykyisessä Lappeenrannassa. Myös minun äitini kävi evakossa. Isä joutui suoraan armeijasta rintamalle. Äiti ja hänen vanhempansa ja sisaruksensa saivat rajanvedon jälkeen palata kotisijoilleen, jossa minä siis synnyin. 

 Anu Urpalainen ja minä karjalaisilla kesäpäivilllä Lappeenrannassa 2014,
molemmat Karjalan kansanpuvussa.

Karjalaisten toiminnassa olen ollut mukana koko aikuisen elämäni. Menin myös naimisiin vielä vanhoilla päivilläni syntyperäisen karjalaisen kanssa. Impilahdelta kun on, niin hän kutsuu itseään Karjalan pakolaiseksi.  Pakoahan se oikeasti olikin, sillä pakkolähtö tuli 18.06.1944, ja jo seuraavana päivänä Pitkärannassa, jossa mieheni syntyi, puhuttiin venäjää. Oman lisänsä tuo täpärä pelastuminen Elisenvaaran pommituksista. 

Evakkoäidin patsas Elisenvaaran asemalla

Kerron tästä siksi, että sodan aikana ja sen jälkeen luovutetuilta alueilta tuli 420.000 ihmistä, osa evakkoja ja osa pakolaisia. Silloisen köyhän Suomen oli vain järjestettävä tälle porukalle elämä ja asumisolot. Onneksi tuon tehtävän johtaminen lankesi Veikko Vennamolle, joka oli itsekin karjalainen ja tunsi varmasti hädän, eikä oikeasti kovin ylitsepääsemättömiä vaikeuksia syntynyt.  Silloinkin oli suurimpia vaikeuksia Pohjanmaalla, jossa ei oikein ”muukalaisia” tänne Suomeen haluttu. Nyt pohjalaisetkin kiittävät, että karjalaiset tulivat.  Esimerkiksi suuri metalli- ja konealan yritys Wärtsilä elättää monia pohjalaisperheitä.  Katsokaapa huviksenne kartasta, mistä Wärtsilä on lähtöisin. Samalla kartan aukaisulla voitte myös vilkaista, missä oli Enso, Stora-Enson kotiseutu.

Se, että vain pieni osa tuosta ihmismäärästä on nyt tullut muualta Suomeen, on joidenkin mielestä melkein kansallinen hätätila. En oikein tiedä, itkisinkö vai nauraisinko, mutta ainakin olen vakuuttunut, että kotoutumisen jälkeen nämä ihmiset tuovat vaurautta ja hyvinvointia -  niin kuin karjalaisetkin aikoinaan.  Asiantuntijat ovat lähes yksimielisiä siitä, että me tarvitsemme maahanmuuttajia.

Tietysti on totta, että me tarvitsemme maahantulijoita, mutta eiväthän nämä ihmiset oikeasti sitä tienneet. Tiesivät ainoastaan, että Suomi on kylmä ja karu maa, jossa kuitenkin suhteellisen rauhallista ja paljon tilaa. Tämän tiesivät karjalaisetkin ja raivasivat itselleen omat asuinsijat ja toimeentulon. Vaikka osa maahanmuuttovastaisista sanookin, että ei karjalaisia voi verrata nykyisiin pakolaisiin, niin en minä kovin suurta eroa näe. Merkittävin ero on kieli ja uskonto.  Uskontohan osan karjalaisista erotti silloinkin, mutta sekin asia tasoittui kun kantasuomalaiset havaitsivat, ettei ortodoksisuutta tarvitse pelätä ja että ”ryssän kirkot” ovat ihan kauniita rakennuksia.  Nythän ortodoksisuus on osa virallista uskontoamme.

En minä karjalaisena voi olla niin suvaitsematon, että potkisin takaisin liekkeihin ne ihmiset, jotka ovat onnistuneet pakenemaan palavasta maasta.  Missään tapauksessa ei voi olla oikein, että me ”parempiosaiset” vastustamme pakolaisten auttamista.  Minä en ole se, joka heittää ensimmäisen kiven, olkoon avun tarpeessa oleva ihan minkä värinen tahansa.

En toki enää elättele toiveita menetetyn Karjalan takaisin saamisesta, mutta toisihan sellainen meille paljon työtä.  Työ puolestaan tuottaa vaurautta. Olemme mieheni kanssa paljon liikkuneet rajan takaisessa Karjalassa ja todenneet, että paljon olisi tekemistä.

Olisihan ihanaa nähdä vielä vanha rakas Karjala menneessä loistossaan.

 

 Karjalainen asuintalo Pitkärannassa

 Pitkärannan ortodoksikirkko

 Leninin aukiolla Pitkärannan keskustassa

Karjalaiset!

Karjalaiset!
- Karjalainen ei kertakaikkisesti osaa käyttäytyä täysin asiallisesti. Aina on jotain liikaa. Joko sitä istuu tuppisuuna tai sitten mennä meuhkaa niin maan pirusti. Usein lentää lasia ja lautasta, hyvässä tahdossa ja puhtaassa vahingossa. Eihän sitä voi asiaansa selväksi tehdä ilman, että selkeästi käsillänsä huitoo kun heikkomielinen tuulimylly. Joko sitä heti heittäytyypi liian läheiseksi ja kertoo viidessä minuutissa koko elämäntarinansa, tai sitten ei sano juuri mitään. Keskitietähän ei ole. Kaiken saa anteeksi kuitenkin, kun sanoo että "Yritä ymmärtää, olen Karjalasta".

- Karjalainen luonne menee todella vaikka läpi harmaan kiven. Tapoja kuitenkin luovalla karjalaisella on, ja paljon. Kukaan ei sano, että ne olisivat viisaita, mutta jälkikäteen voi todella sanoa, että kaikkea kokeiltiin. Ei on vastaus, minkä karjalainen persoona hyväksyy huonosti. Kaikesta voi aina neuvotella, pakottaa tai hellästi huutaen suostutella.

- Karjalainen itkee ja nauraa samaa aikaan. Välillä tätä persoonaa tuntematon henkilö saattaa luulla, että karjalainen olisi jotenkin löyhä päästään. Tämä ei pidä paikkaansa. Karjalainen on tunnepersoona, mikään ei jätä kylmäksi ja jos jättää, on jossain vikaa.

- Temperamentti. Nollasta sataan nanosekunnissa. Koskee iloja ja suruja. Karjalaisella on häät tulossa, ja suunnitellessaan niitä, ei voi tehdä muuta kuin itkeä. Ja sitten nauraa sille räkäisesti, että pitääkin itkeä. Koskaan ei ympäristö karjalaista tuntematta, voi olla aivan varma siitä, missä tunneskaalassa nyt mennään. Naamasta näkee kuitenkin usein ainakin sen punaisen värin, mikä on tyypillinen hehku nassussa karjalaisen suuttuessa. Savu nousee samalla korvista, joten tunnetilasta ei oikein voi erehtyä.

- Uskoo hyvään kaiken jälkeen. Karjalaista, joka luonteeltaan on perin hyvätahtoinen ja ihmisrakas, on valitettavan helppoa välillä huiputtaa. Ihmisten keskellä viihtyvänä persoonana altistaa itsensä usein noloihin tilanteisiin, joista selvitään karjalaisella hurtilla huumorilla. Ongelmissa myös tuo tulisielu usein on, niihin ajautuu vain kuitenkin hyväntahtoisuuttaan.

- Luonne on avoin ja välitön. Hyväntahtoiseksi hölösuuksi nimetty. Jos ette usko, tulkaa meille kylään. Ja äänekäs. Kaikkea pitää myös selvittää suurin elein ja esimerkein. Karjalainen on iloinen joka solullansa, löytää yleensä kaikesta pahasta paljonkin hyvää. Logiikka saattaa kuitenkin olla aidon karjalainen, eli aivan hukassa.

- Ruoka. Karjalainen on perso hyvälle luonnonläheiselle ruoalle. Keskivartaloon kertyy usein muutama vararengas, eihän sitä tiedä koska joutuu seuraavan kerran ruoatta olemaan. Joten syödään nyt kun saadaan ja hyvin syödäänkin! Ja nauretaan samalla. Joten karjalaisessa ruokaseurassa kannattaa aina olla mukana yksi ensiaputaitoinen, heimlichin otteen osaava, joku kuitenkin rykäisee lihanpalan henkitorveen nauraessaan.

- Matkailu. Karjalainen pärjää hienosti Välimeren maissa, tinkiessään torilla tarjouksista. Kielitaitoa ei tarvita, elekieli on sen verran näyttävää ja helposti tajuttavaa. Mutta karjalaista ei saa kusettaa, ainakaan niin että jää kiinni. Muuten tulee tupenrapinat ja basaarista kuuluu muhkea "@!#$"!

- Paneutuminen. Asioista kiinnostutaan ja todella. Turha yrittää taivutella karjalaista pois innostuksensa parista. Asiaan perehdytään suurella innolla ja tarkkuudella sekä siitä osataan sitten kaikki. Ja jos ei osata, niin opetellaan. Soitellaan keskellä yötä ystäville ja sanotaan "en mie halluu häiritä, mutkun tää sukan kantapää ei nyt toimi. Anteeks kovasti, mutta mie haluan nyt tän osata"! Puhelun jälkeen tajutaan, että ehkä asia olisi saattanut voida odottaa seuraavaan päivään.

- Suhde muihin. Hämeen hitaat ovat karjalaisille pahoja tapauksia. Ne toimivat oikeasti hitaasti! Ja pohtivatkin vielä "noooh, josko tuosta, tai enpä tiedä, tokkopa": tässä vaiheessa karjalainen huutaa "@!#$" ja tarttuu toimeen. Vetäisee metsän tyhjäksi puista, kun piti joulukuusi kaataa.

- Kilometrien päähän näkyy hohto joka karjalaisesta naisesta lähtee. Hedelmällisyyden ja äitiyden perikuvia nuo naiset ovat. Ja itse piruja "niinä päivinä" sekä viikon ennen ja jälkeen. Tai sitten ne siivoavat, hullun lailla puunaavat tuvan nurkat, lakanakaapit ja maustehyllyn. Sitten itketään kun on selkä kipiä viikon kestäneestä siivousurakasta, mutta "enhän mie muuta voinut, kuka muu ne olisi siivonnut".

Lähde: https://www.facebook.com/groups/151088416497/permalink/10155287514856498/

Minä, karjalainen. 

En ollut koskaan suuremmin miettinyt karjalaisuuttani, en Etelä-Karjalassa enkä ulkomailla asuessani. Karjalassa kaikki ovat karjalaisia, ei sitä mitenkään eroa muusta porukasta. Ulkomailla asuessa taas korostuu suomalaisuus, ei erikseen erotella eri heimoja. Joskus kuitenkin piti selitellä eläväisyyttään, kun suomalaiset mielletään hitaiksi ja vaitonaisiksi, mitä minä en millään mittapuulla ole.

Sana ”Karjala” ymmärretään eri tavoin riippuen siitä, kuka puhuu. Etenkin Karjalan Liitto mieltää karjalaiseksi vain sellaisen, joka on muuttanut nykyisen Venäjän Karjalan alueelta Kanta-Suomeen. Se on minusta aika erikoista. Ihan kuin Suomessa ei Etelä- tai Pohjois-Karjalaa olisikaan. Lisäksi liitto painottaa sitä, että siirtolaiset ovat "evakkoja", vaikka iso osa onkin oikeita sodan alta paenneita.

Karjalan murrettakaan ei kuulemma ole. Siitä minua valisti Haapavedellä Pohjois-Pohjanmaalla yksi äidinkielen opettaja. On kuulemma vain kaakkoismurteita. Väitin vastaan  - kysehän on vain nimityksestä. Etelä-Karjalassa puhutaan karjalan murretta. Siitä sitten aiheutuu sellainen mukava asia, että ymmärrän karjalan kieltä, koska sanat ovat tuttuja ja ilmaukset läheisiä. Toki jonkinlainen venäjän kielen tuntemus on siinäkin avuksi. Puhua en karjalan kieltä kuitenkaan osaa. Pitkä ulkomailla asuminen on säilyttänyt murteeni vanhoillisia piirteitä omassa puheessani, mutta palattuani Etelä-Karjalaan se olikin vain ässäkortti, kommentit kuuluivat: ”Mut siehä haastatkiii ko myö!”

Vasta Pohjanmaalla asuessa piti selitellä omaa syntyperäänsä ja perehtyä Suomen eri heimoihin. Samanlaista luppoisuutta kuin Karjalassa tapaa sitten Savossa ja Meri-Lapissa – joskus liiankin kanssa… Pohjoispohjalaisiahan ei oikeasti edes ole, he ovat sekoitus karjalaisia, savolaisia, ruotsalaisia, hämäläisiä, lappalaisia ja saksalaisia. Meri-Lapin taas aikoinaan asuttivat karjalaiset ja savolaiset... 

Verraten Saksaan pohjalaiset ovat kuin hampurilaiset: ensin katsotaan, oletko kunnon ihminen. Jos sellaiseksi osoittaudut, sitten vasta vastaanotto on lämmin ja hellä.

Kokousmietteitä

Ke 14.6.2017
Siteeraan YLE:n toimittajaa: 

"1. Halla-aho: Aggressiivista kampanjointia häntä vastaan

Uusi puheenjohtaja Jussi Halla-aho väitti (heti vaalin jälkeisenä) maanantaina niin kutsutulla Työmiehen tuumaustunnilla PS:n puoluetoimistossa, että kokouspaikalla Jyväskylässä kampanjoitiin aggressiivisesti häntä vastaan.

Minun käsitykseni on toinen. Sampo Terhon kannattajat kampanjoivat ahkerasti, mutta en huomannut, että mitenkään aggressiivisesti. Sen sijaan mietin itsekseni, että onpa outoa, etteivät halla-aholaiset tee minkäänlaista viime hetken vaalityötä, vaikka paikalle on juuri tulossa 2.300 äänioikeutettua, joista ennakkokyselyjen mukaan huomattava osa ei ollut vielä tehnyt omaa päätöstään."

Hulppeat olivat kokouksen raamit. Minä uusjyväskyläläinen olin Jyväskylän Paviljongissa paikalla ja istuimme kokoussalissa melko edessä. Ei sinne porttikieltoa ollut, mutta ilmoittautua piti ja äänestäähän saavat vain jäsenet. Annoin peräti kaksi lehtihaastattelua, molemmissa sanoin, että rasismi ei mielestäni kuulu minkään puolueen ohjelmaan ja että ennakoin puolueen hajoavan. Sitä, että Halla-aho itse ei kampanjoinut, ihmettelin itse asiassa minäkin. Terho kätteli kaikki sisääntulijat, ystävällisesti, eikä sanonut mitään negatiivista mistään. Halla-aho tuli näkysälle vasta kokouksen alkaessa.

Vähän ennen kokouksen alkua paikalle tuli iso joukko pukumiehiä (isoja jänteviä miehiä, joilla liian pienet huonosti istuvat puvut :-)), jotka äänekkäästi julistivat "vihdoinkin tilaisuuden tulleen". Kehuivatkin tulleensa kaukaa. Tuli sellainen olo silloin, että nämä oli kärrätty paikalle varta vasten kannattamaan Halla-ahoa. Tätä en tietenkään tiedä, mutta itse jattelin, että siinä joukko elämään tyytymättömiä nuoria miehiä. He sitten siinä toisia neuvoivat, että äänestäisivät Halla-ahoa. Aika agressiivisesti siis kampanjoitiin Halla-ahon puolesta  - ei häntä vastaan.

Natsitervehdyksiä en nähnyt, mutta mölyävää intoa puhkuvaa väkeä paljon.

Vaalituloksen julistamisen aikaan olimme lounassalissa, joka oli suorassa yhteydessä kokoussaliin ja jossa oli myös jättikokoinen videonäyttö kokoussalista. Lounassalissa ei Halla-ahon voitolle taputettu.

Ja kyllä, kokoussalissa oli uusnatsien lehtiä.

Putkonen-Soini-haastattelun kuulin, mutta päivällä, illalla emme olleet paikalla. Ilmeisesti Soini on sanonut samat asiat Putkoselle kahteen kertaan.

Hullunkurista minusta on, että persujen lippalakin teksti on englaninkielinen. Ja että kokousmusiikki oli amerikkalaista ja englanniksi laulettua. Jos kerran korostetaan suomalaisuutta, niin missä on suomen kieli ja missä oli suomalainen musiikki? Tai missä kansallinen musiikki yleensä nationalisteilla on? Ilmeisesti eivät ole huomanneet, että Suomi on ja on aina ollut hyvin kansainvälinen. Se ei tietenkään tarkoita, ettei nk. suomalaisuutta olisi, mutta että se sulkisi muun maailman kokonaan pois, on täyttä puppua. Kansallisaate sinänsä on jo varsin kansainvälinen… 

Paljon olen nähnyt kähmäilyä ja epäoikeudenmukaisuutta persuissa. Siellä kyllä otettiin jäseniä tiukan seulan mukaan, mutta eroteltiin miten sattuu, ilman minkäänlaista moraalia ja ei eroteltu vaikka olisi miten ollut aihetta. Älkää lukeko persuista kirjoitettuja persujen kirjoittamia kirjoja, ovat huuhaata.

Mutta vielä enemmän olen nähnyt kähmäilyä ja epäoikeudenmukaisuutta kepussa. Kunnallispolitiikassa. Muun muassa tuulivoimaloiden rakentamisessa. Joten revi siitä...

Miksikö olin ennen persujen kannattaja? 1) Olen kyllästynyt konsensuspolitiikkaan, jossa neljän vuoden välein porukka vaihtuu ja aina seuraaja haukkuu edeltäjänsä. Olen kyllästynyt byrokratian ihannointiin. Toivoin asiaan muutosta. On kuitenkin selvää ja ymmärrettävää, että minkään puolueen ohjelma yksin ei ole hallituksen ohjelma, joten mitään puoluetta ei oikeasti voi syyttää takinkääntämisestä. Sellaiseen voi olla kaksi syytä. Hallitus tekee aina kompromisseja. Joskus ne ylittävät sietorajan, jolloin on pakko luopua yhteistyöstä. Näin ovat tehneet esimerkiksi kaksi vasemmistoliiton ryhmän jäsentä tai vihreät. Toisekseen, uusien tosiasioiden valossa mielipide saattaa muuttua. Vaikeaa se voi olla: esimerkiksi Hanna Halmeenpään on mahdotonta muuttaa uskonnonomaista ja pelkälle pelottelulle, ei faktoille perustuvaa mielipidettään, koska silloin kannattajat suuttuisivat ja siitä seuraisi poliittisen uran loppu. Yli kuusituhatta palkkaa kuukaudessa plus kulurahat, erorahat ja eläke ovat ihan mukavia lisiä kenelle hyvänsä. 2) Asioita ei voi muuttaa räyhäämällä tai huutelemalla tekijöille ulkopuolelta. Niitä voi muuttaa vain itse tekemällä, itse osallistumalla, sisältäpäin. 

Viikkoa myöhemmin samaisessa Jyväskylän Paviljongissa, karjalaisilla kesäpäivillä, Soini taas puhui. Ei kertonut oman perheensä evakkotarinaa (Soini itse on evakkoperheestä, mutta on kertonut siitä vain ruotsinkieliselle medialle), mutta vaimonsa evakkotarinan kertoi... 

Pyhän Nikolaoksen tsasouna - ovi avautui matkalaisille

Saksalaiset ovat pahoja, koska polttivat Lapin?

”Kirjan lopussa on tekijän arviointeja ja johtopäätelmiä tapahtumista ja niihin liittymistä päätöksistä,. Niihin on tällaisen sotahistorian harrastelijan helppo yhtyä. Muutamia esimerkkejä niistä:

Eteneminen jatkosodassa Itä-Karjalaan ja Syvärin taakse oli perusteltua edullisten puolustuslinjojen ja huoltoteiden saamiseksi. Suomen pidättäytyminen Hitlerin vaatimasta Leningradin piiritykseen osallistumisesta ja Sorokan valtauksesta oli sodan päättäneiden rauhanneuvottelujen näkökulmasta nähtynä kaukonäköistä ulkopolitiikkaa. Ne osoittivat, että ylipäällikkömme oli myös valtiomies.

Emme olisi selviytyneet jatkosodasta ilman Saksan elintarvike- ja taisteluvälineapua emmekä 20. Vuoristoarmeijan antamaa apua Pohjois-Suomen 700 kilometriä pitkällä rintamalla ja saksalaisten 122. Divisioonan apua 1944 Viipurinlahdella. Emme kuitenkaan jääneet sidoksiin luhistuvaan Saksaan.

Maamme säilyminen itsenäisenä toisen maailman sodan myllerryksissä vaati viisi torjuntavoittoa. Ne saavutettiin 1944 Ihantalassa, Viipurinlahdella, Vuosalmella, Nietjärvellä ja Ilomantsissa. Kuudenneksi laskisin Helsingin suurten ilmahyökkäysten torjunnan talvella 1944. Muutkin rintamanosat olivat tärkeitä, sillä repeäminen missä tahansa niistä olisi vaarantanut kokonaispuolustuksemme. Aseveljeys Saksan kanssa auttoi meitä taistelussa, mutta pidättäytyminen valtioliitosta oli rauhanneuvotteluissa pelastuksemme.

Eversti Koskimaan huolella tehty, tutkittuihin tosiasioihin perustuva teos osoittaa, että sotilaalliset torjuntavoitot ja kotirintaman vaikeuksista selviäminen oli lähes mahdottoman tekemistä mahdolliseksi. Se onnistui luottamusta nauttineen valtio- sekä sotilasjohdon ja niiden alaisten yhteistyön ja keskinäisen luottamuksen ansiosta.”

Osa Antti Henttosen kirja-arvostelusta Karjala-lehdessä 30.1.2014.

Matti Koskimaa: Suomen kohtalonratkaisut – talvisota ja jatkosota 1939-1944. Docendo 2013.