"Koettakaa nyt olla oikein vahva... Teillä on... syntymäpäivä."
"Onko se pahempi kuin joulu?"
Laaman syntymäpäivät.
"Hyvä. Kaikki kynttilät syljetty kerralla. Kuka haluaa nyt palan kakkua?"
Kuvat http://www.nichtlustig.de/main.html :-)
torstai 29. maaliskuuta 2012
Tänään, tunnelmia
"Koettakaa nyt olla oikein vahva... Teillä on... syntymäpäivä."
"Onko se pahempi kuin joulu?"
Laaman syntymäpäivät.
"Hyvä. Kaikki kynttilät syljetty kerralla. Kuka haluaa nyt palan kakkua?"
Kuvat http://www.nichtlustig.de/main.html :-)
keskiviikko 28. maaliskuuta 2012
Autonhakujuttuja 8. Kuorma-auto Saksasta
Kun ympäri käydään niin yhteen tullaan.
Asiat nivoituvat toisiinsa. Usein ihmiset kohtaavat toisensa kahdesti elämässä, ja sitä kutsutaan sattumaksi. Tyttäreni sanoi, että hänen mielestään me kuljemme ympyrää, ja ympyrät leikkaavat toisensa piirejä. Niin sitten tietenkin joudumme kaksi kertaa leikkaamaan saman piirin.
Monia vuosia sitten olin auttamassa kuljetusalan yrittäjää hänen ostaessaan kahta uutta kuorma-autoa, mersua, Saksasta. Säästäähän siinä tosi pitkän pennin, kun ostaa kuorma-auton suoraan tehtaalta Saksasta. Ei nämä edes minulle ainoat kuorma-autot ole, mutta olivatpahan ensimmäiset.
Kaikki meni muuten oikein hyvin, mutta Suomen ja Saksan osamaksulaki eivät ole yhteneväisiä ja siitä aiheutui iso soppa. Autot olivat valmiita haettavaksi tehtaalta Wörthistä, laivapaikat varattu, pääsiäinen tulossa. Kiire saada autot ulos tehtaalta. Viimein yöllä ja kiireellä muistan tehteeni käännöksen Nordea rahoituksen juristille. Loppujen lopuksi asian ratkaisi asiakkaan eduksi Daimlerin ylin myyntipäällikkö Berliinistä.
Riitta Uosukainen sanoi minulle vuosia sitten: "Aina on mentävä suurimman johtajan puheille." Miten totta!
Eikä Daimler ole mikään pikkupulju. Kuorma-autotehdas on pienen kaupungin kokoinen, siellä on 8.700 työntekijää, autoja tehtään vuodessa jotain 100.000, tehtaalla on pinta-alaa kaksi miljoonaa neliömetriä. Varaosaosasto, jonne saimme erikoisluvalla ajaa sisään sillä toisella uudella autolla hakemaan spoileria, oli sekin pienen kylän kokoinen. Kaksi vuotta sitten tehtaalla vietettiin tehtaan 50-vuotisjuhlia. Tehtaaseen voi muuten myös käydä tutustumassa, mutta kierrokselle pitää ilmoittautua etukäteen.
Asiakas oli tyytyväinen, kaikki hyvin. Sitten hän rakennutti autoihinsa puutavaran kuljetukseen sopivat kuormatilat ja -laitteet. Kuten monet entiset asiakkaani, tämäkin piti vuosien varrella yhteyttä silloin tällöin, mikä aina tuntuu yhtä mukavalta. Myöhemmin kuulin auton vaiheista, minne se oli mennyt ja mitä tapahtunut ja että auto oli myyty eteenpäin...
Nyt sitten asun Kalajoella ja kannatusyhdistyksen jäsenenä rakennamme Hiekkasärkille tsasounaa. Puuta on saatu lahjoituksina ja ne pitkät tukit piti jotenkin saada tsasounan tontille Matkailutien varteen. Kyselin paikkakakunnan tukinkuljettajia. Ja kas, löytyi... toinen näistä silloisista autoista. Varsin vanha se nyt jo on, puolisen miljoonaa kilometriä, mutta hyvin on palvellut...
Ja tukit ovat nyt tontilla!
Asiat nivoituvat toisiinsa. Usein ihmiset kohtaavat toisensa kahdesti elämässä, ja sitä kutsutaan sattumaksi. Tyttäreni sanoi, että hänen mielestään me kuljemme ympyrää, ja ympyrät leikkaavat toisensa piirejä. Niin sitten tietenkin joudumme kaksi kertaa leikkaamaan saman piirin.
Monia vuosia sitten olin auttamassa kuljetusalan yrittäjää hänen ostaessaan kahta uutta kuorma-autoa, mersua, Saksasta. Säästäähän siinä tosi pitkän pennin, kun ostaa kuorma-auton suoraan tehtaalta Saksasta. Ei nämä edes minulle ainoat kuorma-autot ole, mutta olivatpahan ensimmäiset.
Kaikki meni muuten oikein hyvin, mutta Suomen ja Saksan osamaksulaki eivät ole yhteneväisiä ja siitä aiheutui iso soppa. Autot olivat valmiita haettavaksi tehtaalta Wörthistä, laivapaikat varattu, pääsiäinen tulossa. Kiire saada autot ulos tehtaalta. Viimein yöllä ja kiireellä muistan tehteeni käännöksen Nordea rahoituksen juristille. Loppujen lopuksi asian ratkaisi asiakkaan eduksi Daimlerin ylin myyntipäällikkö Berliinistä.
Riitta Uosukainen sanoi minulle vuosia sitten: "Aina on mentävä suurimman johtajan puheille." Miten totta!
Eikä Daimler ole mikään pikkupulju. Kuorma-autotehdas on pienen kaupungin kokoinen, siellä on 8.700 työntekijää, autoja tehtään vuodessa jotain 100.000, tehtaalla on pinta-alaa kaksi miljoonaa neliömetriä. Varaosaosasto, jonne saimme erikoisluvalla ajaa sisään sillä toisella uudella autolla hakemaan spoileria, oli sekin pienen kylän kokoinen. Kaksi vuotta sitten tehtaalla vietettiin tehtaan 50-vuotisjuhlia. Tehtaaseen voi muuten myös käydä tutustumassa, mutta kierrokselle pitää ilmoittautua etukäteen.
Asiakas oli tyytyväinen, kaikki hyvin. Sitten hän rakennutti autoihinsa puutavaran kuljetukseen sopivat kuormatilat ja -laitteet. Kuten monet entiset asiakkaani, tämäkin piti vuosien varrella yhteyttä silloin tällöin, mikä aina tuntuu yhtä mukavalta. Myöhemmin kuulin auton vaiheista, minne se oli mennyt ja mitä tapahtunut ja että auto oli myyty eteenpäin...
Nyt sitten asun Kalajoella ja kannatusyhdistyksen jäsenenä rakennamme Hiekkasärkille tsasounaa. Puuta on saatu lahjoituksina ja ne pitkät tukit piti jotenkin saada tsasounan tontille Matkailutien varteen. Kyselin paikkakakunnan tukinkuljettajia. Ja kas, löytyi... toinen näistä silloisista autoista. Varsin vanha se nyt jo on, puolisen miljoonaa kilometriä, mutta hyvin on palvellut...
Ja tukit ovat nyt tontilla!
tiistai 13. maaliskuuta 2012
Vieraita kieliä oppimassa
Oi aikoja... oli aika, jolloin minä, nuori tyttö 60-luvulla, laskin Lappeenrannassa kaupungilla käydessäni, miten monta ulkomaalaista olin nähnyt. Saksalaisia oli joitakin, muita en tunnusta nähneeni. Ruotsalaiset ja venäläiset liikkuivat tuolloin ryhmissä ja omilla busseillaan. Neuvostoliitosta ei hevillä päässyt ulos, eikä kenenkään kanssa saanut jäädä jutustelemaan. Eikä kukaan osannut venäjääkään Suomessa. Eikä osaa juuri vieläkään! Ruotsista katsoen taas Itä-Suomi on perin kaukana, ei sinne eksy, etenkään kun Ruotsi on maisemaltaan samanlainen kuin Suomikin. Saksalaisia tuli kyllä, niitä jotka hakivat eksoottisia kokemuksia.
Saksa oli tuollon pakollinen kieli koulussa. Ensimmäinen vieras kieli oli ruotsi, mutta en tänäkään päivänä käsitä, miksi sitä opiskeltiin. Minulla oli onneksi aivan valloittava opettaja, ja meillä oli tunneilla kivaa, ja siinähän sitten opiskeltiin samalla kun tehtiin vaikka mitä... En ole koskaan kuullut kenenkään puhuvan ruotsia Itä-Suomessa, en ole sitä Suomessa tarvinnut, enkä ole sitä koskaan Ruotsissakaan tarvinnut, vaikka minulla onkin ollut ruotsalaisia asiakkaita. Sain kyllä täydet pisteet koulussa, kyse ei siis ollut siitä, että olisin ollut huono oppilas, kuten olin urheilussa, käsitöissä, kotitaloudessa, kemiassa ja fysiikassa. Koulutiedoilla pystyn tänään lukemaan minkä hyvänsä ruotsinkielisen tekstin tai ymmärtämään puhetta – mutta tarvinnut en tätä tietoa ole vielä koskaan.
Englanti tuli sitten toisena kielenä. Se ei ollut mielestäni mitenkään vaikeaa. En kuitenkaan saanut hyviä numeroita ylioppilasvuotenani. Suivaannuin siitä niin, että päätin osata suulliseen englannin ylioppilaskokeeseen kaiken, ja opettelin koko kieliopin sanasta sanaan ulkoa. Tänään sanoisin, että sisua oli! En tietenkään saanut numeroani parannetuksi, mutta kyllä siitä ulkoa opettelemisesta totisesti on elämässä hyötyä ollut! Myöhemmin olen evästänyt omia oppilaitani opettelemaan vieraan kielen mallilauseita ulkoa. Saman asian ajavat myös laulujen sanat.
Kolmas kieleni oli sitten saksa. Se pakollinen. Siitä en pitänyt ollenkaan, mutta vaikeaakaan se ei minulle ollut. Saksa ei ollut enää muotia, kuten ei ole yhä vieläkään. Ja päätin: "Tätä en tarvitse koskaan." Vaan kuinkas sitten kävikään. Muutin Saksaan ja elätin itseni osaamalla saksaa.
Se neljäs vieras kieleni on ranska, joka myös osaltaan on auttanut toimeentuloa saamaan. En osannut kuvitella, että joku koskaan tarvitsisi sellaista suomalaista, joka puhuu saksaa ja ranskaa, mutta kappas vaan, sekin luulo osoittautui vääräksi. Ensimmäinen tulkkikeikka Ranskaan hirvitti kyllä, etenkin kun sanakirja unohtui kotiin, mutta siellä Ranskassa töissä se tulkattava suomalainen on tänäkin päivänä... Ranskan opiskelua koulussa avitti suuresti se, että koko luokkani oli ihastunut opettajaamme, joka oli samalla luokanopettaja. Yhä tänäänkin olen sitä mieltä, että hän on varsin valloittava mieshenkilö. :-)
Nyt niitä ulkomaalaisia on tuttavapiirissäni enemmän kuin suomalaisia. Nykyinen työni maahanmuuttaja-asiamiehenä vielä lisäksi vahvistaa olotilaani ulkomaalaisten keskuudessa. Pieni työrupeama Venäjällä ja monet Venäjän kontaktit ja tutut ovat myös auttaneet itse ymmärtämään venäläistä mentaliteettia, joka ei ole juuri missään kohdin sitä, mitä suomalaiset yleensä luulevat. Tässä en puhu Putinista enkä politiikasta, joka venäläisten itsensä mielestä "tapahtuu tuolla jossain sillä aikaa kun me hoidamme itse omat asiamme".
Suomalaisten kummallista suhtautumista sekä saksalaisiin että venäläisiin varjostaa mielestäni edelleenkin viimeinen sota. Saksalaiset ovat lisäksi äärimmäisen ahkeraa väkeä, ja venäläiset perhekeskeisiä, poiketen jotakuinkin täysin suomalaisista... ei ihme, että ei tykätä. Ei todellakaan tarvita kummoista miestä arvostelemaan toisen tekemisiä. Yleensä arvostellaan silloin, kun pelätään jotain, ja kuvitellaan sillä toisella olevan jotain, mitä itsellä ei ole. Ja kun ei tiedetä, pelätään, ja aletaan haukkua ja sitten sortaa. Tähän ei auta edes raha, jota venäläiset ja saksalaiset pilvin pimein Suomeen tuovat.
Vanha äitini kieltäytyy käymästä sellaisessa kaupassa, jossa myyjä on ulkomaalainen. "Mutakuonot vievät meidän työpaikkamme!" Vaan missä on määrätty, mikä on absoluuttinen työpaikkojen määrä? Miten on mahdollista, että Saksa, joka on pinta-alaltaan suurinpiirtein samankokoinen kuin Suomi, pystyy työllistämään noin viisitoistakertaisen väestön, ja vähemmillä luonnonvaroilla kuin Suomi? Kun on yksi, joka tekee työtä ja saa palkkaa, hän maksaa veroja, joilla maksetaan Suomen asioita, siis terveydenhoito, virkamiesten palkat, jne., ja lopulla rahalla hän asuu, ostaa itselleen ja perheelleen ruokaa ja palveluja, jotka puolestaan työllistävät muita ihmisiä.
Kuva: http://www.vapaasana.com/24-06-maahanmuuttosuomi.htm
Nykyiset asiakkaani, ne mutakuonot, ovat kaikki tyynni hyvin ahkeria, kohteliaita, iloisia ihmisiä. Ja tekevät osin töitä, joita suomalaiset eivät halua tehdä. Ottakaa hyvät maanmiehet ja -naiset heistä oppia! Kuvaavaa on yhden suomalaista koulua käyvän oppilaani kommentti siitä, mistä Suomen suuri nuorisotyöttömyys johtuu. "Nuoret ovat laiskoja. Kyllä työtä sille löytyy, joka vain viitsii työtä tehdä."
Saksa oli tuollon pakollinen kieli koulussa. Ensimmäinen vieras kieli oli ruotsi, mutta en tänäkään päivänä käsitä, miksi sitä opiskeltiin. Minulla oli onneksi aivan valloittava opettaja, ja meillä oli tunneilla kivaa, ja siinähän sitten opiskeltiin samalla kun tehtiin vaikka mitä... En ole koskaan kuullut kenenkään puhuvan ruotsia Itä-Suomessa, en ole sitä Suomessa tarvinnut, enkä ole sitä koskaan Ruotsissakaan tarvinnut, vaikka minulla onkin ollut ruotsalaisia asiakkaita. Sain kyllä täydet pisteet koulussa, kyse ei siis ollut siitä, että olisin ollut huono oppilas, kuten olin urheilussa, käsitöissä, kotitaloudessa, kemiassa ja fysiikassa. Koulutiedoilla pystyn tänään lukemaan minkä hyvänsä ruotsinkielisen tekstin tai ymmärtämään puhetta – mutta tarvinnut en tätä tietoa ole vielä koskaan.
Englanti tuli sitten toisena kielenä. Se ei ollut mielestäni mitenkään vaikeaa. En kuitenkaan saanut hyviä numeroita ylioppilasvuotenani. Suivaannuin siitä niin, että päätin osata suulliseen englannin ylioppilaskokeeseen kaiken, ja opettelin koko kieliopin sanasta sanaan ulkoa. Tänään sanoisin, että sisua oli! En tietenkään saanut numeroani parannetuksi, mutta kyllä siitä ulkoa opettelemisesta totisesti on elämässä hyötyä ollut! Myöhemmin olen evästänyt omia oppilaitani opettelemaan vieraan kielen mallilauseita ulkoa. Saman asian ajavat myös laulujen sanat.
Kolmas kieleni oli sitten saksa. Se pakollinen. Siitä en pitänyt ollenkaan, mutta vaikeaakaan se ei minulle ollut. Saksa ei ollut enää muotia, kuten ei ole yhä vieläkään. Ja päätin: "Tätä en tarvitse koskaan." Vaan kuinkas sitten kävikään. Muutin Saksaan ja elätin itseni osaamalla saksaa.
Se neljäs vieras kieleni on ranska, joka myös osaltaan on auttanut toimeentuloa saamaan. En osannut kuvitella, että joku koskaan tarvitsisi sellaista suomalaista, joka puhuu saksaa ja ranskaa, mutta kappas vaan, sekin luulo osoittautui vääräksi. Ensimmäinen tulkkikeikka Ranskaan hirvitti kyllä, etenkin kun sanakirja unohtui kotiin, mutta siellä Ranskassa töissä se tulkattava suomalainen on tänäkin päivänä... Ranskan opiskelua koulussa avitti suuresti se, että koko luokkani oli ihastunut opettajaamme, joka oli samalla luokanopettaja. Yhä tänäänkin olen sitä mieltä, että hän on varsin valloittava mieshenkilö. :-)
Nyt niitä ulkomaalaisia on tuttavapiirissäni enemmän kuin suomalaisia. Nykyinen työni maahanmuuttaja-asiamiehenä vielä lisäksi vahvistaa olotilaani ulkomaalaisten keskuudessa. Pieni työrupeama Venäjällä ja monet Venäjän kontaktit ja tutut ovat myös auttaneet itse ymmärtämään venäläistä mentaliteettia, joka ei ole juuri missään kohdin sitä, mitä suomalaiset yleensä luulevat. Tässä en puhu Putinista enkä politiikasta, joka venäläisten itsensä mielestä "tapahtuu tuolla jossain sillä aikaa kun me hoidamme itse omat asiamme".
Suomalaisten kummallista suhtautumista sekä saksalaisiin että venäläisiin varjostaa mielestäni edelleenkin viimeinen sota. Saksalaiset ovat lisäksi äärimmäisen ahkeraa väkeä, ja venäläiset perhekeskeisiä, poiketen jotakuinkin täysin suomalaisista... ei ihme, että ei tykätä. Ei todellakaan tarvita kummoista miestä arvostelemaan toisen tekemisiä. Yleensä arvostellaan silloin, kun pelätään jotain, ja kuvitellaan sillä toisella olevan jotain, mitä itsellä ei ole. Ja kun ei tiedetä, pelätään, ja aletaan haukkua ja sitten sortaa. Tähän ei auta edes raha, jota venäläiset ja saksalaiset pilvin pimein Suomeen tuovat.
Vanha äitini kieltäytyy käymästä sellaisessa kaupassa, jossa myyjä on ulkomaalainen. "Mutakuonot vievät meidän työpaikkamme!" Vaan missä on määrätty, mikä on absoluuttinen työpaikkojen määrä? Miten on mahdollista, että Saksa, joka on pinta-alaltaan suurinpiirtein samankokoinen kuin Suomi, pystyy työllistämään noin viisitoistakertaisen väestön, ja vähemmillä luonnonvaroilla kuin Suomi? Kun on yksi, joka tekee työtä ja saa palkkaa, hän maksaa veroja, joilla maksetaan Suomen asioita, siis terveydenhoito, virkamiesten palkat, jne., ja lopulla rahalla hän asuu, ostaa itselleen ja perheelleen ruokaa ja palveluja, jotka puolestaan työllistävät muita ihmisiä.
Kuva: http://www.vapaasana.com/24-06-maahanmuuttosuomi.htm
Nykyiset asiakkaani, ne mutakuonot, ovat kaikki tyynni hyvin ahkeria, kohteliaita, iloisia ihmisiä. Ja tekevät osin töitä, joita suomalaiset eivät halua tehdä. Ottakaa hyvät maanmiehet ja -naiset heistä oppia! Kuvaavaa on yhden suomalaista koulua käyvän oppilaani kommentti siitä, mistä Suomen suuri nuorisotyöttömyys johtuu. "Nuoret ovat laiskoja. Kyllä työtä sille löytyy, joka vain viitsii työtä tehdä."
sunnuntai 11. maaliskuuta 2012
Huone kylmä, peitto lämmin
Lapsena Suomessa meillä oli makuuhuonessa pyöreä korkea uuni, ja se lämmitettiin aina illalla. Peittona tavallinen vanutäkki. Illalla oli lämmin, aamulla kylmä. Keskuslämmityshuoneissa myöhemmin ei toki sielläkään ollut illalla nukkumaan mennessä kylmä. Nyt Suomessa meillä on taas makuuhuoneessa pyöreä korkea uuni, illalla ihana tuli uunissa ja lämmin, vaikka ulkona paukkuisi mikä hyvänsä pakkanen. Ach onnea...
Vaan kun Saksaan menin, kauhistuin. Ihmiset nukkuvat paksujen möykynnäköisten ja -kokoisten untuvapeittojensa alla ja huoneenlämpö lähenteli mielestäni pakkasta. Saksassa ei suinkaan ole aina lämmin, vaan talvella kylmää ja kosteaa, riippuen tietenkin myös asuinpaikasta. Sanoinkin aluksi, että Saksassa on vain kaksi vuodenaikaa: kesä ja sadeaika - mutta saksalaiset eivät tykänneet... tämä oli tieten Reinin laaksossa, Karlsruhessa, jossa on kesällä painostavan kuumaa ja kosteaa ja talvella hyisen kylmää, sateista ja siis kosteaa.
Tietenkin sitten ikkunaa piti tuuletuksen vuoksi pitää auki. Ja nukkumaan mennessä huone on hyinen. Suositus onkin, että huoneet tuuletetaan kolme kertaa vuorokaudessa. En ole vielä nähnyt yhtään taloa, jossa olisi koneellinen tuuletus, mutta niitä kuulemma on. Lisäksi on tavallista, että nukutaan talvellakin ikkunat auki. Se on saksalaisten mielestä terveellistä, saa raitista ilmaa. Lämpötila huonessa laskee siis jonnekin kymmeneen asteeseen. Ja kun ei ole lämpöäkään, pitää tuulettaa kosteus ulos... ei kun siis raitis ilma sisään.
Lämpimänä pysytään höyhenpeiton alla. Se on iso muhkura eikä paina mitään. Tyyny on samanlainen iso 90x90 sentin muhkura, jonne pää hautautuu eikä saa riittävää tukea, joten minulla oli aluksi jatkuva päänsärky, kunnes älysin ostaa Ikealta, joka siihen aikaan kotiutui Saksaan, "tavallisen" tyynyn. Kaupasta ei tietenkään saa sopivankokoisia tyynyliinojakaan, vaan nekin ovat hehtaarin kokoisia ja tyyny hukkuu niihin liinoihin. Pussilakanoita taas oli jo ennen kuin ne tunnettiin Suomessa.
Höyhenpeitto on todellakin lämmin. Sen alla tulee hiki, on sitten huone miten kylmä hyvänsä. Höyhenet ovat hanhen takki. Ilma nimittäin johtaa lämpöä huonosti, ja monenmonet kerrokset pitävät lämmön sisällä, mutta laskevat kosteuden ulos. Höyhenpeiton alla ei todellakaan palele.
Miten sitten ratkaista suomalaisen ja saksalaisen keskinäinen ongelma, jos he haluavat nukkua samassa huoneessa? Yllätys yllätys: heillä huone onkin lämmin... (tehdyn tutkimuksen tuloksen mukaan!)
Runkopatjoja ei myydä muualla kuin Ikeassa, eli sekä runkopatja että sijauspatka on Saksassa käytännössä tuntematon käsite. Ja sijauspatja on on runkopatjan varuste, sillä ei runkopatjan ympäri voi lakanaa kääriä. Sängyssä on tavallisesti joustava sälepohja, jonka sekä ylä- että alapäätä voi nostaa. Sängyissä ei ole kovalevypohjaa. Sälepohjan päällä on paksu joko jousi- tai vaahtomuovipatja. Sängyt ovat myös leveämpiä kuin tavalliset sängyt Suomessa, eli 90 senttiä tai metriä leveitä per nukkuja. Kahden patjan sänky on siis 1,80 tai 2 metriä leveä. Toki on näitä puolileveitä, yhden hengen luksusvuoteita...
Suomessa pikkulapset nukkuvat pakkasessakin ulkona. Saksalaiset pitävät sitä rääkkäyksenä. Suomalaisilla lapsilla on huomattavan usein hengitysteiden sairauksia. Toisaalta terveydenhuolto toimii Saksassa nopeammin ja paremmin... Nämä huomiot eivät perustu mihinkään tutkimuksiin, vaan omiin havaintoihin.
torstai 8. maaliskuuta 2012
Ei sitä koskaan tiedä kenet sitä tapaa
Olin rakennusmessuilla toimeksiantajieni messuemäntänä päivänä muutamana Saksassa. Monetkin kerrat. Tuo taisi olla vuonna 2006. Olihan siellä koko pitkät päivät hyörinää, eikä tauoille oikein jäänyt aikaa. Osaston verhon takana kasautuivat tavarapinot ja muut romppeet, eikä siinä ehditty kahvikuppeja tiskailemaan. Ihan itse maatalousministerikin tuli nimenomaan meitä tervehtimään (kuva alla).
Tulipa osastolle myös vanhempi mieshenkilö. Pitkä maata laahaava ulsteri, poskessa laastari, ulsterissa tahra, käsissä painavat esitepussit. Yksi toimeksiantajistani kävi pikapikaa kuiskaamassa, että pitäisin tästä miehestä oikein hyvää huolta, sillä hänellä itsellään on toinen neuvottelu kesken, hän tulisi mitä pikimmin.
Voi taivahan… tuosta miehestä huolta! Mutta tottelevaisena ja toimeksiantajani korrektin luonteen tuntien tein mitä käskettiin. Tarjosin tuolia ja etsiskelin juotavaa. Kolaa löytyi, muttei puhdasta juoma-astiaa. Mies kuittasi tarjouksen nauraen, että kyllä hänelle mikä hyvänsä kelpaa, korkkasi kolapullon ja kaatoi käytettyyn mukiin. Kerron työstäni ja EU-hankkeestamme. Jutella osaan kyllä kenen kanssa hyvänsä, tarpeen tullen niitä näitä ja pari vitsiäkin osaan kertoa.
Tuli sitten toimeksiantajani ja pelasti minut. Ja minä ajattelin, että hullua touhua tämä messuilu, mahtaako tuo mies mitään ostaa, kunhan hamppuilee ja vie meidän aikaa.
Illalla kämpille kävellessämme toimeksiantajani sitten kysyi, ajattelinko samalla tavalla kuin hänen vaimonsa, kun näki tuon miehen ensi kerran: kaheli, hullu, pultsari varmaan. Sanoin, että kyllä, totisesti… silloin hän kertoi, että kyseessä on yksi Hampurin rikkaimpia miehiä!
Tapasin tämän tuolloin hampparin näköisen miehen sitten myöhemmin monen monta kertaa. Myös muissa vaatteissa. Osoittautui varsin älykkääksi, varakkaaksi ja yllätyksekseni filosofiseksi ja oikein mukavaksi. Varallisuudella ja ylimielisyydellä ei välttämättä ole mitään tekemistä keskenään. Hänelle ei menestys ollut kihahtanut päähän.
Mitä tästä opimme? Mitään ei pidä arvostella ulkonäön perusteella.
tiistai 6. maaliskuuta 2012
Ensimmäinen tilaisuus
Englanninkieliseltä maahanmuuttajafoorumilta poimittua.
http://immigrantnetworks.ca/post/the-first-opportunity
Kuva: http://www.varbak.com/bild/bilder-w%C3%BCtender-stier
Nuori mies halusi mennä naimisiin maanviljelijän kauniin tyttären kanssa. Hän meni maanviljelijän luo kysyäkseen lupaa.
Maanviljellijä katsoi häntä ja sanoi: “Poikani, mene pellon laitaan navetan luo. Lasken irti kolme sonnia, yhden kerrallaan. Jos saat kiinni yhden sonnin hännästä, saat mennä naimisiin tyttäreni kanssa.”
Nuori mies meni navetan viereen odottamaan ensimmäistä sonnia.
Navetan ovi avautui ja ulos ryntäsi iso, kiukkuisin sonni mitä nuori mies oli ikinä nähnyt. Hän päätti, että seuraava sonni voisi olla parempi valinta, ja niin hän meni syrjään ja antoi tämän sonnin juosta takaportista pellolle.
Kuva: http://www.varbak.com/bild/bilder-w%C3%BCtender-stier
Navetan ovi avautui uudestaan. Ikinä nuori mies ei ollut nähnyt mitään niin suurta ja voimakasta koko elämänsä aikana. Sonni kuopi maata, mylvi, kuolasi ja katseli nuorta miestä. Olipa seuraava sonni mitä hyvänsä, tätä hän ei ottaisi. Hän säntäsi syrjään ja antoi tämänkin sonnin juosta takaportista ulos pellolle.
Navetan ovi avautui kolmannen kerran. Hymy nousi nuoren miehen kasvoille. Tämä sonni oli heikko ja pelokas ja pienin sonni mitä nuori mies oli ikinä nähnyt. Tämä se on! Kun sonni juoksi ulos, mies asettui sopivasti ottamaan hännästä kiinni ja hyppäsi juuri oikeaan aikaan sonnin luo… mutta sillä ei ollut häntää!
Elämä on täynnä tilaisuuksia. Joitakin on helppo käyttää, joitakin vaikea. Mutta kun ne tilanteet ovat menneet – usein odottaessamme parempia – ne eivät ehkä koskaan enää palaa.
Tartu siis aina ensimmäiseen tilaisuuteen.
maanantai 5. maaliskuuta 2012
Hyviä neuvoja tarvitaan?
Miksiköhän kaikenlaisiksi neuvojiksi, vaikkapa kehitysyhtiöihin, päätyvät juuri ne, joilla kyllä on muodollinen pätevyys, mutta ei minkäänlaista kokemusta?
Olipa kerran lammaspaimen, joka paimensi lampaitaan yksinäisellä seudulla. Äkkiä suuren pölypilven saattamana jostain ilmestyi Cherokee-maasturi ja pysähtyi suoraan lammaspaimenen eteen. Maasturin kuljettaja, nuori Brioni-pukuun, Cerutti-kenkiin, Ray-Ban-aurinkolaseihin ja YSL-solmioon pukeutunut mies nousi autosta ja kysyi: ”Jos arvaan, miten monta lammasta sinulla on, saanko sitten niistä yhden?”
Paimen katsoi nuorta miestä, sitten rauhallisesti ruohoa syöviä lampaitaan ja sanoi vain: ”Sopii”.
Nuori mies pysäköi maasturinsa, yhdisti läppärinsä kännykkäänsä, meni verkossa NASA:n sivustolle, skannasi GPS-satellittinavigaattorin avulla seudun, avasi tietokannan ja 60 excel-taulukkoa lukuisine kaavoineen. Lopuksi hän tulosti 150-sivuisen tiedoston minitulostimellaan, kääntyi paimenen puoleen ja sanoi: ”Sinulla on täällä tarkasti 1586 lammasta.”
Paimen sanoi ihmetellen: ”Aivan oikein, ota niistä yksi.”
Nuori mies ottaa yhden lampaan ja nostaa sen maasturiinsa. Paimen katso häntä ja sanoo: ”Jos arvaan ammattisi, annatko sen lampaan sitten takaisin?”
Nuori mies vastaa: ”Kyllä, miksipä ei.”
Paimen: ”Sinä olet yritysneuvoja”.
”Hyvänen aika, se on oikein, mistä sinä sen voit tietää?” kysyi nuori mies.
”Sehän on helppoa”, sanoi paimen. ”Ensinnäkin tulet tänne, vaikka kukaan ei kutsunut. Toiseksi haluat lampaan palkaksi siitä, että sanot minulle jotain mitä jo tiedän, ja kolmanneksi et tiedä yhtään mitään siitä, mitä minä teen, sillä sinähän otit palkaksesi koirani.”
Olipa kerran lammaspaimen, joka paimensi lampaitaan yksinäisellä seudulla. Äkkiä suuren pölypilven saattamana jostain ilmestyi Cherokee-maasturi ja pysähtyi suoraan lammaspaimenen eteen. Maasturin kuljettaja, nuori Brioni-pukuun, Cerutti-kenkiin, Ray-Ban-aurinkolaseihin ja YSL-solmioon pukeutunut mies nousi autosta ja kysyi: ”Jos arvaan, miten monta lammasta sinulla on, saanko sitten niistä yhden?”
Paimen katsoi nuorta miestä, sitten rauhallisesti ruohoa syöviä lampaitaan ja sanoi vain: ”Sopii”.
Nuori mies pysäköi maasturinsa, yhdisti läppärinsä kännykkäänsä, meni verkossa NASA:n sivustolle, skannasi GPS-satellittinavigaattorin avulla seudun, avasi tietokannan ja 60 excel-taulukkoa lukuisine kaavoineen. Lopuksi hän tulosti 150-sivuisen tiedoston minitulostimellaan, kääntyi paimenen puoleen ja sanoi: ”Sinulla on täällä tarkasti 1586 lammasta.”
Paimen sanoi ihmetellen: ”Aivan oikein, ota niistä yksi.”
Nuori mies ottaa yhden lampaan ja nostaa sen maasturiinsa. Paimen katso häntä ja sanoo: ”Jos arvaan ammattisi, annatko sen lampaan sitten takaisin?”
Nuori mies vastaa: ”Kyllä, miksipä ei.”
Paimen: ”Sinä olet yritysneuvoja”.
”Hyvänen aika, se on oikein, mistä sinä sen voit tietää?” kysyi nuori mies.
”Sehän on helppoa”, sanoi paimen. ”Ensinnäkin tulet tänne, vaikka kukaan ei kutsunut. Toiseksi haluat lampaan palkaksi siitä, että sanot minulle jotain mitä jo tiedän, ja kolmanneksi et tiedä yhtään mitään siitä, mitä minä teen, sillä sinähän otit palkaksesi koirani.”
sunnuntai 4. maaliskuuta 2012
Kansallisaate ja rasismi
Loogista, että jokaisella kansalla on oma identiteettinsä, oma kielensä, oma lippunsa, oma kansallislaulunsa... Vai onko se loogista ollenkaan?
Johann Gottfried von Herder (1744-1803) otti nationalismi-termin yleiseen käyttöön 1770-luvulla. Hänen näkemyksensä loivat tosin perustan nationalismille pikemminkin kulttuurisena ohjenuorana kuin poliittisena oppina. (Wikipedia)
”Kaikkea se saksalainen keksii!” Ovatko saksalaisen filosofin Herderin ajatukset nationalismin alku ja juuri, en tiedä. Sanotaan, että ovat. Sanotaan myös toisaalta, että nationalismi on valtaapitävien keino pitää kansa hiljaisena.
Jos saksalaiset eivät olisi keksineet kansallisaatetta, niin olisikohan maailman säästynyt sodilta...? Vai päinvastoin? Siteeraan alla osia kahden kirjoittajan teksteistä.
........................................................................
Suomen kansa ei ole mikään yhtenäinen genealoginen kokonaisuus, vaan niin kuin muutkin kansat, alueellinen kokonaisuus; Suomeen on muutettu ja Suomesta on muutettu. Suomalaisilla on sukulaisia moniaalla, ajateltiinpa muinaishämärää tai viime aikojen muuttoliikkeitä sekä maahan että maasta. Verenperintö ja suomen kielen semantiikka pääosin ja sanastokin suureksi osaksi on germaanis-itämerellistä, suomen kielen struktuurin pääosa itämetsäistä. Mutta kansan olemukseen ei vaikuta vain rotu ja verenperintö, vaan olennaisesti kulttuuri, laki, uskonto ja tavat. Kristinuskosta ja kahvinjuonnista on tullut suomalaisuuden perusmääreitä, vaikka toinen on välimerellistä, toinen taas eteläamerikkalaista perua, ja kummatkin saksalaisten meille jalostamia – edellinen Lutherin, jälkimmäinen Pauligin!
Matti Klinge, Suomi-myytti
Suomi – Maa, kansa, kulttuurit, toim. Markku Löytönen ja Laura Kolbe, SKS, 1999
.....................................................
Miten meistä siis tuli suomalaisia? Kansallisaate on, hassua kyllä, maailman kansainvälisin poliittinen aate, joka on levinnyt laajemmalle kuin mikään muu poliittinen aate. Emme olisi suomalaisia, ellei nationalismi olisi eksynyt myös tänne.
Suomalaisuus on hyvin samanlaista kuin puolalaisuus, saksalaisuus, italialaisuus tai skotlantilaisuus.
Euroopassa syntyi 1800-luvulla imperialististen valtioiden hajotessa kansallisuuksia, jotka kehittivät itsellensä nopeassa tahdissa kansallisen kulttuurin hyvin samanlaisista aineksista.
Maasta toiseen keksittiin toisiaan muistuttavat kansallislaulut, kansallispuvut, liput ja vaakunat ja kansallismaisemat. Kansallisia mytologioita etsittiin ja kirjoitettiin kansalliseksi runoudeksi ja kirjallisuudeksi. Kansallissäveltäjät ja -taiteilijat innoittuivat kansasta ja luonnosta. 1900-luvulla olympialaiset levittivät ajatuksen kansallisesta urheilusta.
Kansallisaatteen toi maahan usein jotakin maailmankieltä hallinnut kaksikielinen eliitti. Suomalaisuuden toi Suomeen ruotsinkielinen sivistyneistö, jonka suomen kielen taito oli usein olematon tai auttava.
Mitä nyt sitten tapahtuu? Rasismin idea on väittää, että suomalaisuus on jotakin aina täällä ollutta ja ainutlaatuista. Tämä on vähän kuin soittaisi kuolinkelloja kulttuurille. Kansallisaatteen suurin uhka on se, että se jäykistyy ja muuttuu suljetuksi kulttuuriksi, jossa kaikkien pitää elää ja ajatella samalla tavoin eikä mikään muuttua saa.
Kansallisaatteen menestyksen salaisuus on se, että se on ollut hyvin joustava. Kansallinen tarina voidaan kertoa monella tavalla. 1800- ja 1900-luvuilla kansallisaate toimi teollistuvissa ja kaupungistuvissa yhteiskunnissa yhdistävänä aatteena, joka muun muassa perusteli laajan koulutuksen ja demokraattisuuden.
1900-luvulla suomalaisuudesta kerrottiin kuitenkin myös usein Lalli-versio: suomalaisuutta on ollut vieraiden torjuminen.
2010-luvulla tämä kansallinen tarina pitää luultavasti päivittää. Lalli jää legendaksi. Tilalle voisi astua vaikka curling-teoria suomalaisuudesta: kertomus siitä, kuinka suomalaiset ovat poikkeuksellisen nopeita ja kyvykkäitä omaksumaan uusia ajatuksia, ja silottavat tietä niille niin, että niistä saadaan kaikki hyöty irti.
Kansallisia ominaisuuksiamme voisivat olla avarakatseisuus, uteliaisuus, suurpiirteisyys ja suvaitsevaisuus. Sellaisiahan suomalaiset ovat olleet kautta aikojen. Kansainväliset ideat on omaksuttu ja omittu nopeasti. Esimerkkejä: kristinusko, demokratia, teollistuminen ja tietoteollistuminen, kapitalismi ja sosialismi, kumi, traktorit, missikisat, pitkän matkan juoksu, tango, farmarihousut, katetut ostoskeskukset ja joulupukki.
Ja onhan meillä myös omaa ideatuotantoa. Ilman mämmiä, AIV:tä ja mäntysuopaa maailma olisi tietenkin kulttuurisesti paljon köyhempi.
Teksti Anu Kantola
Kirjoittaja on viestinnän tutkija.
http://suomenkuvalehti.fi/blogit/eri-mielta/rasismi-soittaa-kuolinkelloja-kulttuurille
Johann Gottfried von Herder (1744-1803) otti nationalismi-termin yleiseen käyttöön 1770-luvulla. Hänen näkemyksensä loivat tosin perustan nationalismille pikemminkin kulttuurisena ohjenuorana kuin poliittisena oppina. (Wikipedia)
”Kaikkea se saksalainen keksii!” Ovatko saksalaisen filosofin Herderin ajatukset nationalismin alku ja juuri, en tiedä. Sanotaan, että ovat. Sanotaan myös toisaalta, että nationalismi on valtaapitävien keino pitää kansa hiljaisena.
Jos saksalaiset eivät olisi keksineet kansallisaatetta, niin olisikohan maailman säästynyt sodilta...? Vai päinvastoin? Siteeraan alla osia kahden kirjoittajan teksteistä.
........................................................................
Suomen kansa ei ole mikään yhtenäinen genealoginen kokonaisuus, vaan niin kuin muutkin kansat, alueellinen kokonaisuus; Suomeen on muutettu ja Suomesta on muutettu. Suomalaisilla on sukulaisia moniaalla, ajateltiinpa muinaishämärää tai viime aikojen muuttoliikkeitä sekä maahan että maasta. Verenperintö ja suomen kielen semantiikka pääosin ja sanastokin suureksi osaksi on germaanis-itämerellistä, suomen kielen struktuurin pääosa itämetsäistä. Mutta kansan olemukseen ei vaikuta vain rotu ja verenperintö, vaan olennaisesti kulttuuri, laki, uskonto ja tavat. Kristinuskosta ja kahvinjuonnista on tullut suomalaisuuden perusmääreitä, vaikka toinen on välimerellistä, toinen taas eteläamerikkalaista perua, ja kummatkin saksalaisten meille jalostamia – edellinen Lutherin, jälkimmäinen Pauligin!
Matti Klinge, Suomi-myytti
Suomi – Maa, kansa, kulttuurit, toim. Markku Löytönen ja Laura Kolbe, SKS, 1999
.....................................................
Miten meistä siis tuli suomalaisia? Kansallisaate on, hassua kyllä, maailman kansainvälisin poliittinen aate, joka on levinnyt laajemmalle kuin mikään muu poliittinen aate. Emme olisi suomalaisia, ellei nationalismi olisi eksynyt myös tänne.
Suomalaisuus on hyvin samanlaista kuin puolalaisuus, saksalaisuus, italialaisuus tai skotlantilaisuus.
Euroopassa syntyi 1800-luvulla imperialististen valtioiden hajotessa kansallisuuksia, jotka kehittivät itsellensä nopeassa tahdissa kansallisen kulttuurin hyvin samanlaisista aineksista.
Maasta toiseen keksittiin toisiaan muistuttavat kansallislaulut, kansallispuvut, liput ja vaakunat ja kansallismaisemat. Kansallisia mytologioita etsittiin ja kirjoitettiin kansalliseksi runoudeksi ja kirjallisuudeksi. Kansallissäveltäjät ja -taiteilijat innoittuivat kansasta ja luonnosta. 1900-luvulla olympialaiset levittivät ajatuksen kansallisesta urheilusta.
Kansallisaatteen toi maahan usein jotakin maailmankieltä hallinnut kaksikielinen eliitti. Suomalaisuuden toi Suomeen ruotsinkielinen sivistyneistö, jonka suomen kielen taito oli usein olematon tai auttava.
Mitä nyt sitten tapahtuu? Rasismin idea on väittää, että suomalaisuus on jotakin aina täällä ollutta ja ainutlaatuista. Tämä on vähän kuin soittaisi kuolinkelloja kulttuurille. Kansallisaatteen suurin uhka on se, että se jäykistyy ja muuttuu suljetuksi kulttuuriksi, jossa kaikkien pitää elää ja ajatella samalla tavoin eikä mikään muuttua saa.
Kansallisaatteen menestyksen salaisuus on se, että se on ollut hyvin joustava. Kansallinen tarina voidaan kertoa monella tavalla. 1800- ja 1900-luvuilla kansallisaate toimi teollistuvissa ja kaupungistuvissa yhteiskunnissa yhdistävänä aatteena, joka muun muassa perusteli laajan koulutuksen ja demokraattisuuden.
1900-luvulla suomalaisuudesta kerrottiin kuitenkin myös usein Lalli-versio: suomalaisuutta on ollut vieraiden torjuminen.
2010-luvulla tämä kansallinen tarina pitää luultavasti päivittää. Lalli jää legendaksi. Tilalle voisi astua vaikka curling-teoria suomalaisuudesta: kertomus siitä, kuinka suomalaiset ovat poikkeuksellisen nopeita ja kyvykkäitä omaksumaan uusia ajatuksia, ja silottavat tietä niille niin, että niistä saadaan kaikki hyöty irti.
Kansallisia ominaisuuksiamme voisivat olla avarakatseisuus, uteliaisuus, suurpiirteisyys ja suvaitsevaisuus. Sellaisiahan suomalaiset ovat olleet kautta aikojen. Kansainväliset ideat on omaksuttu ja omittu nopeasti. Esimerkkejä: kristinusko, demokratia, teollistuminen ja tietoteollistuminen, kapitalismi ja sosialismi, kumi, traktorit, missikisat, pitkän matkan juoksu, tango, farmarihousut, katetut ostoskeskukset ja joulupukki.
Ja onhan meillä myös omaa ideatuotantoa. Ilman mämmiä, AIV:tä ja mäntysuopaa maailma olisi tietenkin kulttuurisesti paljon köyhempi.
Teksti Anu Kantola
Kirjoittaja on viestinnän tutkija.
http://suomenkuvalehti.fi/blogit/eri-mielta/rasismi-soittaa-kuolinkelloja-kulttuurille
lauantai 3. maaliskuuta 2012
Saksalaiset ja alkoholi
Kaikki mitä tapahtuu ei näy päällepäin.
Allaoleva artikkeli on ilmestynyt Focus online -lehdessä 2007. Tuskin kaikki ovat tällä välin juomisen lopettaneet.
.........................................
Jokainen saksalainen juo keskimäärin kymmenen litraa puhdasta alkoholia vuodessa. Saksassa juodaan siis eniten alkoholia Euroopassa.
Nämä luvut ilmoitti DHS, Saksan riippuvuuskeskus, Mannheimista. "Saksa ottaa valitettavan tilaston korkeimman sijan", sanoi Jürgen Rehm, Dresdenin kliinisen psykologian ja psykoterapian laitoksen johtaja. Muita korkean kulutuksen maita ovat Tsekki, Unkari, Irlanti ja Luxemburg. "Nämä maat olivat viime vuosina huipulla vuorovuosina", sanoi Christa Merfert-Diete, DHS:n tiedottaja, kun hän keskusteli FOCUS Online-lehden kanssa.
Saksassa kuolee vuosittain 23.000 ihmistä, iältään 20-64, korkean alkoholikulutuksen seurauksena, sanoi Rehm vuoden 2007 asiantuntijakonferenssissa. Tiedemiehet ovat jo pitkään tienneet, että krooninen juominen lisää suun, nielun, kurkun, ruokatorven ja maksan syövän riskiä. "Uutta on, että näiden tunnettujen riskien lisäksi myös paksusuolen sekä rintarauhasen syövän riski nousee", sanoi Helmut Seitz, DHS:n tieteellisen neuvoston jäsen.
Tappava yhtälö: alkoholi ja tupakka
Riski on huomattava: jo 50 gramman päivittäinen annos alkoholia, joka on noin puoli litraa viiniä, kasvattaa riskiä kaksin tai kolminkertaiseksi. Sillä, joka juo päivittäin yli 80 grammaa alkohlia, on 18-kertainen riski sairastua ruokatorven syöpään. Sillä, joka lisäksi sekä tupakoi että juo alkoholia, on 44-kertainen riski sairastua ruokatorven syöpään. Yli 80 grammaa juovan riski sairastua maksasyöpään kasvaa 4,5 - 7,3 -kertaiseksi.
Erityisesti rintakudos näyttää olevan erityisen herkkä: jo 18 grammaa alkoholia päivässä lisää rintasyövän riskiä huomattavasti. 50 grammaa päivässä lisää riskin 50-kertaiseksi. Alkoholisteilla on lisäksi kaksinkertaisesti kohonnut riski sairastua paksusuolen syöpään sekä 1,4 -kertainen pahanlaatuiseen kasvaimeen suolistossa.
"Alkoholin suositellut ylimmät määrät ovat 20-24 grammaa päivässä miehellä ja 10-12 gramma naisella, eikä niitä pitäisi ylittää, kun tiedämme, miten suuria riskit sairastua syöpään ovat", asiantuntija Helmut Seitz suosittelee.
Euroopanlaajuisen tutkimuksen tulos on, että 7,4 prosenttia terveyden ongelmista ja ennenaikaisiin kuolemista johtuu alkoholista. Alkoholi on siten tupakan ja korkean verenpaineen jälkeen kolmanneksi tärkein syy sairauksiin ja ennenaikaiseen kuolemaan, ja tilastollisesti on myös sellaisten riskitekijöiden kuten ylipainon, veren korkean kolesteriarvojen ja luvattomien huumeiden edellä.
Aikuisten humalatilat
DHS on hyvin huolissaan myös siitä, että aikuisten alkoholin kulutus, siis niiden, jotka juovat enemmän kuin viisi lasillista alkoholia lyhyen ajan sisään, on lisääntynyt suuresti. Näiden nk. humalahakuisten määrä lisääntyi viime vuosina kymmenisen prosenttia eurooppalaisen tutkimuksen mukaan. "Ei saa näyttää etusormella vain nuoria, jotka juovat kerran liikaa. Kyse on aikuisten alkoholin kulutuksesta", sanoi Walter Ferke, DHS:n työntekijä.
DHS vaatii alkoholijuomille mainoskieltoa. Jürgen Rehm luetteli muitakin mahdollisia poliittisia keinoja, kuten veronkorotukset, tai rajoitetut myyntiajat. "Onko se todellakin kansalaisten oikeus saada yöllä kello kaksi ostaa olutta ja viinaa rajattomia määriä?" kysyy yksi asiantuntija konferenssin aikana.
...
http://www.focus.de/gesundheit/ratgeber/krebs/news/alkohol_aid_138938.html
Artikkelin kuva: © J.Bredehorn
...............................................................................
Tosiasioita alkoholista - 12/2001
http://www.drogen-aufklaerung.de/fakten-zu-alkohol
Allaoleva artikkeli on ilmestynyt Focus online -lehdessä 2007. Tuskin kaikki ovat tällä välin juomisen lopettaneet.
.........................................
Jokainen saksalainen juo keskimäärin kymmenen litraa puhdasta alkoholia vuodessa. Saksassa juodaan siis eniten alkoholia Euroopassa.
Nämä luvut ilmoitti DHS, Saksan riippuvuuskeskus, Mannheimista. "Saksa ottaa valitettavan tilaston korkeimman sijan", sanoi Jürgen Rehm, Dresdenin kliinisen psykologian ja psykoterapian laitoksen johtaja. Muita korkean kulutuksen maita ovat Tsekki, Unkari, Irlanti ja Luxemburg. "Nämä maat olivat viime vuosina huipulla vuorovuosina", sanoi Christa Merfert-Diete, DHS:n tiedottaja, kun hän keskusteli FOCUS Online-lehden kanssa.
Saksassa kuolee vuosittain 23.000 ihmistä, iältään 20-64, korkean alkoholikulutuksen seurauksena, sanoi Rehm vuoden 2007 asiantuntijakonferenssissa. Tiedemiehet ovat jo pitkään tienneet, että krooninen juominen lisää suun, nielun, kurkun, ruokatorven ja maksan syövän riskiä. "Uutta on, että näiden tunnettujen riskien lisäksi myös paksusuolen sekä rintarauhasen syövän riski nousee", sanoi Helmut Seitz, DHS:n tieteellisen neuvoston jäsen.
Tappava yhtälö: alkoholi ja tupakka
Riski on huomattava: jo 50 gramman päivittäinen annos alkoholia, joka on noin puoli litraa viiniä, kasvattaa riskiä kaksin tai kolminkertaiseksi. Sillä, joka juo päivittäin yli 80 grammaa alkohlia, on 18-kertainen riski sairastua ruokatorven syöpään. Sillä, joka lisäksi sekä tupakoi että juo alkoholia, on 44-kertainen riski sairastua ruokatorven syöpään. Yli 80 grammaa juovan riski sairastua maksasyöpään kasvaa 4,5 - 7,3 -kertaiseksi.
Erityisesti rintakudos näyttää olevan erityisen herkkä: jo 18 grammaa alkoholia päivässä lisää rintasyövän riskiä huomattavasti. 50 grammaa päivässä lisää riskin 50-kertaiseksi. Alkoholisteilla on lisäksi kaksinkertaisesti kohonnut riski sairastua paksusuolen syöpään sekä 1,4 -kertainen pahanlaatuiseen kasvaimeen suolistossa.
"Alkoholin suositellut ylimmät määrät ovat 20-24 grammaa päivässä miehellä ja 10-12 gramma naisella, eikä niitä pitäisi ylittää, kun tiedämme, miten suuria riskit sairastua syöpään ovat", asiantuntija Helmut Seitz suosittelee.
Euroopanlaajuisen tutkimuksen tulos on, että 7,4 prosenttia terveyden ongelmista ja ennenaikaisiin kuolemista johtuu alkoholista. Alkoholi on siten tupakan ja korkean verenpaineen jälkeen kolmanneksi tärkein syy sairauksiin ja ennenaikaiseen kuolemaan, ja tilastollisesti on myös sellaisten riskitekijöiden kuten ylipainon, veren korkean kolesteriarvojen ja luvattomien huumeiden edellä.
Aikuisten humalatilat
DHS on hyvin huolissaan myös siitä, että aikuisten alkoholin kulutus, siis niiden, jotka juovat enemmän kuin viisi lasillista alkoholia lyhyen ajan sisään, on lisääntynyt suuresti. Näiden nk. humalahakuisten määrä lisääntyi viime vuosina kymmenisen prosenttia eurooppalaisen tutkimuksen mukaan. "Ei saa näyttää etusormella vain nuoria, jotka juovat kerran liikaa. Kyse on aikuisten alkoholin kulutuksesta", sanoi Walter Ferke, DHS:n työntekijä.
DHS vaatii alkoholijuomille mainoskieltoa. Jürgen Rehm luetteli muitakin mahdollisia poliittisia keinoja, kuten veronkorotukset, tai rajoitetut myyntiajat. "Onko se todellakin kansalaisten oikeus saada yöllä kello kaksi ostaa olutta ja viinaa rajattomia määriä?" kysyy yksi asiantuntija konferenssin aikana.
...
http://www.focus.de/gesundheit/ratgeber/krebs/news/alkohol_aid_138938.html
Artikkelin kuva: © J.Bredehorn
...............................................................................
Tosiasioita alkoholista - 12/2001
http://www.drogen-aufklaerung.de/fakten-zu-alkohol
torstai 1. maaliskuuta 2012
Kantapöydässä
Stammtisch, kantapöytä
... lienee instanssi, jota ei tunneta muualla kuin Saksassa.
Saksassa jokaikisessä kylässä on kapakka, "Wirtschaft" tai yksinkertaisesti "Kneipe", jossa on tavallisesti pyöreä pöytä ja sillä kilistettävä kello, aiemmin tuhkakuppi. Tuhkakupissa teksti "Stammtisch".
Kerran viikossa kylän miesväki kokoontuu sinne juomaan olut- tai viinilasillisensa ja parantamaan maailmaa. Yleensä he kuuluvat johonkin seuraan, vaikkapa metsästysseuraan. Pelataan korttia tai keskustelaan vaan, kaikesta maan ja taivaan väliltä, kylän tapahtumista ja vaikkapa muassa politiikasta. Kantapöydissä päätetään seuraavista kylätapahtumista ja varsinkin siitä, mitä ohjelmaa karnevaaliaikaan esitetään, mikä on sopivaa ja mikä ei. Viimeiset juorulehtien jutut käsitellään tarkasti.
Juuri kantapöydistä lähtee usein liikkeelle isompikin poliittinen liikehdintä.
Kantapöydässä tapaavat niin kunnanjohtaja, apteekkari kuin maanviljelijäkin. Kansapöydässä voi sanoa mielipiteensä vapaasti. Sanotaan, että kantapöydässä istuvat vanhoilliset äärikonservatiivit... En voi vahvistaa tätä käsitystä. Keskusteluista hyvän kuvan saa, kun istuutuu naapuripöytään, tilaa oluensa ja avaa korvansa. Suomalaisena suupalttina pääsin muutaman kerran jutusteluun mukaan. Itse asiassa sain kuulla vain positiivisia asioita, mutta ehkä ulkomaalaisena...?
Kantapöydät ovat päässeet myös isompaan julkisuuteen. Aina 1800-luvulta on ollut mm. kirjallisia piireja, jotka ovat kokoontuneet kapakoissa. Kantapöydät ovat löytäneet tiensä myös kirjallisuuteen ja televisioon.
Totta kai me suomalaisetkin sitten järjestämme sellaisia tilaisuuksia. Kaikissa kaupungeissa, missä olen asunut, kerran kuussa. Karlsruhessa olin mukana perustamassa tuollaista piiriä. Bad Nauheimissa meitä oli kymmenisen ja kerran meidät heitettiin illalla kymmeneltä ulos... ei siinä yökausia istuttu. Meillä Konstanzissa kokoonnuimme joka kuukausi eri paikassa, joten minulle tulivat kaikki kapakat tutuiksi. Etelä-Saksa poikkeaa sikäli edellisistä, että siellä on tavallista kenen hyvänsä käydä juomassa se "Viertele" eli neljännes(litra)nsa ja lähteä sitten kotiin. Minulla ei muuten ole tapana istuskella kapakoissa ollenkaan. Me kokoonnuimme tapaamaan ja juttelemaan ja kantapöydissä ruodittiin paha maailma, poistettiin ongelmat, haukuttiin asuinmaa Saksa ja ihannoitiin entistä kotimaata Suomea. Nyt kun asun Suomessa taas, näen asiat vähän paljon eri tavalla...
Kapakassa ei suinkaan juoda päätä täyteen, vaan juuri sen verran, että kielenkannat aukeavat. On nimittäin suuresti häpeällistä esiintyä julkisesti humalassa. En ole vielä koskaan nähnyt minkään kapakan edessä portsaria enkä jonoa odottamassa sisäänpääsyä, kuten Suomessa kovallakin pakkasella joka kaupungissa tapahtuu.
En koskaan ottanut mistään kantapöytätapahtumastamme yhtäkään kuvaa. Tässä kuvassa "Bienenzuchtverein für Andernach und Umgegend":in eli Andernachin ja ympäristön mehiläiskasvattajien yhdistyksen kantapöytä. Aivan satunnaisesti netistä poimittu kuva. Kuvassa näkyy hyvin myös Saksan kapakoissa hyvin tavallinen tuolimalli. Mitenkähän monta miljoonaa näitä on valmistettukaan...!
... lienee instanssi, jota ei tunneta muualla kuin Saksassa.
Saksassa jokaikisessä kylässä on kapakka, "Wirtschaft" tai yksinkertaisesti "Kneipe", jossa on tavallisesti pyöreä pöytä ja sillä kilistettävä kello, aiemmin tuhkakuppi. Tuhkakupissa teksti "Stammtisch".
Kerran viikossa kylän miesväki kokoontuu sinne juomaan olut- tai viinilasillisensa ja parantamaan maailmaa. Yleensä he kuuluvat johonkin seuraan, vaikkapa metsästysseuraan. Pelataan korttia tai keskustelaan vaan, kaikesta maan ja taivaan väliltä, kylän tapahtumista ja vaikkapa muassa politiikasta. Kantapöydissä päätetään seuraavista kylätapahtumista ja varsinkin siitä, mitä ohjelmaa karnevaaliaikaan esitetään, mikä on sopivaa ja mikä ei. Viimeiset juorulehtien jutut käsitellään tarkasti.
Juuri kantapöydistä lähtee usein liikkeelle isompikin poliittinen liikehdintä.
Kantapöydässä tapaavat niin kunnanjohtaja, apteekkari kuin maanviljelijäkin. Kansapöydässä voi sanoa mielipiteensä vapaasti. Sanotaan, että kantapöydässä istuvat vanhoilliset äärikonservatiivit... En voi vahvistaa tätä käsitystä. Keskusteluista hyvän kuvan saa, kun istuutuu naapuripöytään, tilaa oluensa ja avaa korvansa. Suomalaisena suupalttina pääsin muutaman kerran jutusteluun mukaan. Itse asiassa sain kuulla vain positiivisia asioita, mutta ehkä ulkomaalaisena...?
Kantapöydät ovat päässeet myös isompaan julkisuuteen. Aina 1800-luvulta on ollut mm. kirjallisia piireja, jotka ovat kokoontuneet kapakoissa. Kantapöydät ovat löytäneet tiensä myös kirjallisuuteen ja televisioon.
Totta kai me suomalaisetkin sitten järjestämme sellaisia tilaisuuksia. Kaikissa kaupungeissa, missä olen asunut, kerran kuussa. Karlsruhessa olin mukana perustamassa tuollaista piiriä. Bad Nauheimissa meitä oli kymmenisen ja kerran meidät heitettiin illalla kymmeneltä ulos... ei siinä yökausia istuttu. Meillä Konstanzissa kokoonnuimme joka kuukausi eri paikassa, joten minulle tulivat kaikki kapakat tutuiksi. Etelä-Saksa poikkeaa sikäli edellisistä, että siellä on tavallista kenen hyvänsä käydä juomassa se "Viertele" eli neljännes(litra)nsa ja lähteä sitten kotiin. Minulla ei muuten ole tapana istuskella kapakoissa ollenkaan. Me kokoonnuimme tapaamaan ja juttelemaan ja kantapöydissä ruodittiin paha maailma, poistettiin ongelmat, haukuttiin asuinmaa Saksa ja ihannoitiin entistä kotimaata Suomea. Nyt kun asun Suomessa taas, näen asiat vähän paljon eri tavalla...
Kapakassa ei suinkaan juoda päätä täyteen, vaan juuri sen verran, että kielenkannat aukeavat. On nimittäin suuresti häpeällistä esiintyä julkisesti humalassa. En ole vielä koskaan nähnyt minkään kapakan edessä portsaria enkä jonoa odottamassa sisäänpääsyä, kuten Suomessa kovallakin pakkasella joka kaupungissa tapahtuu.
En koskaan ottanut mistään kantapöytätapahtumastamme yhtäkään kuvaa. Tässä kuvassa "Bienenzuchtverein für Andernach und Umgegend":in eli Andernachin ja ympäristön mehiläiskasvattajien yhdistyksen kantapöytä. Aivan satunnaisesti netistä poimittu kuva. Kuvassa näkyy hyvin myös Saksan kapakoissa hyvin tavallinen tuolimalli. Mitenkähän monta miljoonaa näitä on valmistettukaan...!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)