Autoilua mennen tullen…
Kone monta tuntia myöhässä. Hampurin lentokentältä meidät haki
etukäteen tilattu taksi, sillä tavaraa oli mukana paljon, olimmehan menossa
rakentamaan messuosastoa. Baanalla ruuhkaa, perjantai-iltapäivä ja osavaltion
lomien viimeinen päivä eli melkoinen lomaltapaluuruuhka. Päästiin monen tunnin
jälkeen maalle, luontoon, varsin kauniiseen, ei-mihinkään. Tarkemmin messualueelle Wendlinghausenin linnan
maastoon. Komea linna ja iso kenttä messualueena. Oli ajettu baanan jälkeen
kapeahkoa tietä ylös alas.
En kyllä vieläkään ymmärrä, miksi meille oli tilattu taksi.
Kolmen tunnin ajo baanalla ja kuljettaja... ”Koska Saksassa on niin vaikeaa ajaa autoa”, kerrottiin syyksi. Olin hieman
äimänä, kuljettaja on kallis ja olinhan ajanut autoa Saksassa ja lähes kaikissa
Euroopan maissa monia kymmeniä tuhansia kilometrejä, ja minusta on hankalampaa
ajaa autoa Suomessa kuin Saksassa, mutta no… En myöskään ihan ymmärrä, miksi
hanketoimija lähti mukaan. Meitä vahtimaan kai? Tämä ei ole mitenkään
henkilökohtaista, mutta ihmettelen sitä, sillä senkin maksoivat yrittäjät.
Matkalla mennen tullen taas saimme todeta, miten paljon Saksassa on tuulimyllyjä, ja miten pieniä ne ovat Suomen myllyihin verrattuna. Saksa on hyvin luonnonkaunis maa ja sää suosi meitä: yhtä sadekuuroa lukuun ottamatta aurinko helotti kirkkaalta taivaalta ja lämmintä oli kymmenen astetta enemmän kuin Suomesta lähtiessä. Palattuani Suomeen tutut kyselivät, missä olin ollut, kun olin ruskettunut.
Hotellilta messupaikalle kolmisen kilometriä. MessuInfossa
selittettiin, että sinne pääsee kävellen kahta kautta ja kestää 45 minuuttia,
tai taksin voi tilata numerosta se ja se. No emmehän me messupäivän jälkeen
mihinkään kävellä halunneet, vaan tilasin taksin. Messualueen portille ajaa –
sairaskuljetus! Minä: ”Tilasin taksin, me emme ole sairaita!” Kuljettaja
kuitenkin käskee nousemaan kyytiin. ”Tämä auto oli vapaana. Me kuljetamme myös
sairaita.” Vaan hotelli oli ihana ja
hotellin omistaja myös ja vastaanotto lämminhenkinen.
Aamulla hotellin omistaja vie meidät messuille. Illalla emme
edelleenkään halunneet kävellä ja soitin taksin. Vaan numeropa sanoo: ”Tämä
numero ei ole käytössä.” Mitä ihmettä! Olihan se eilen vielä käytössä. Kokeilen
monta kertaa ja sitten pyydän apua henkilökunnalta. He antavat saman numeron,
joka siis ”ei ole käytössä”. He ehdottavat, että keskustelisin paikalla olleen
autokauppiaan kanssa, ehkä hänellä on idea. Ja onhan hänellä. ”Hypätkää
kyytiin, minä vien teidät hotellille”.
Auto lähtee liikkeelle, mutta mitä ihmettä? Ei kuulu moottorista
mitään ääntä. Sähköauto! Olin aina ajatellut, että sähköauto on kallis. Olin katsellut
auton hintaa ja todennut, että halpa on. Nyt ihmettelin, miten se voi olla noin
halpa, vaikka on sähköauto. Autokauppias kertoo: ”Perushinta on sama, mutta
akku maksaisi lisäksi noin 4000 euroa. Niinpä akun voi myös vuokrata, se maksaa
69 euroa kuukausi.” Minä tarvitsen auton ja vanhan kokemuksen mukaan olin
ajatellut ostaa sen Saksasta, mutta ulkomaille tuollaista akkusopimusta ei voi
tehdä. Auton hinta on siis minulle liian kallis. Kokonaan toinen kysymys on,
onko sähköauto Suomen olosuhteisiin mitenkään järkevä. Miten ihmeessä ajaisin
vaikkapa Jyväskylästä Lappeenrantaan, jos akussa olisi virtaa vain 200 kilometrille
ja sitten pitäisi ladata 8 tuntia… tai pikalatauksella virta riittäisin 20
kilometrille, ja mikäli pikalataisin usein, akku ei kestäisi, ja lisäksi tämä
kaikki talvella, jolloin myös lämmitys veisi virtaa. Totean, että kovin on
sähköauto vielä lapsenkengissä. Kun lisäksi tiedämme, mistä sähkö tulee ja että
sähköauton hiilijalanjälki on melkoinen, niin… kyseenalaistan vakavasti
sähköauton järkevyyden. Mutta kokemus kyllä oli mielenkiintoinen…
Eikä mennyt erityisen hyvin se sähköautomatka: me ajoimme
harhaan ja palasimme pian takaisin messualueelle, koska siellä alkoi messuesittelijöille
yhteinen illanvietto. Siellä katsottiin huippuhieno akrobatiaesitys hevosilla,
jaettiin palkintoja metsänajosta hevosilla ja syötiin runsaanlaisesti.
Pöydässä valitin pöytäseurueelle, etten tiedä, miten pääsemme
yöksi hotellille. Nyt puhelin yllättäen toimi. Selityskin löytyi: olimme
maalla, ja kun 10.000 ihmistä yrittää yhtä aikaa soittaa, ei verkko sellaista
kestä. Taksi tuli, tälläkin kertaa sairasauto, mutta väliäkös sillä… Väliä sen
sijaan oli sillä, ettei taksin kuljettaja halunnut tai voinut antaa kuittia, ja
toisekseen, että kuljettaja ilmoitti, etteivät he aja seuraavana päivänä eli
sunnuntaina ollenkaan. Hotellilla sitä kovasti ihmeteltiin ja tultiin siihen
tulokseen, että kyseessä oli ollut pimeä ajo.
Nyt meille alkoi riittää kuljetuksen järjestely ja loppujen
lopuksi sovimme kuljetuksesta hotellin kanssa.
Paluumatkalla ei sitten kommelluksia ollenkaan… mitä nyt
lentokone lähti monta tuntia aiemmin kuin suunniteltu oli. :-)
