Tänä vuonna on julkaistu juhlavuoden kunniaksi parikin kirjaa interrail-reissaamisen ihanuudesta, ja hehkuttihan nykyinen ulkoministerimmekin aikoinaan muinaisia interrail-matkojaan. Niinpä minäkin laitan tähän jotain muistojani.
Matkustin Ruotsin läpi ja kävien siellä moikkaamassa ystävääni Keski-Ruotsissa ja koulukaveria Göteborgissa. Silloinen edellisenä kesänä tapaamani saksalaisopiskelija otti minut vastaan Saksassa Putgardenin asemalla. Me emme seurustelleet, minulla oli Suomessa poikakaveri, mukava mutkaton Pasi, tuolloin armeijassa.
Minulla oli opintolaina, mutta olin koko talven kituutellut sitä ilman ja päätin käyttää sen matkustamiseen. Rahaa oli silti hyvin niukalti. Koko matkan aikana minulla oli talous hyvin tiukalla, ei ollut rahaa mihinkään ravintolaruokailuihin, vaan söin eväitä ja aika usein sanoin, ettei minulle ole nälkä – kun ei ollut rahaa – mutta myöhemmin jouduin lainaamaan rahaa - 400 Saksan markkaa - matkakumppaniltani, jota en sitten koskaan takaisin maksanut.
Matkakumppanillani sen sijaan oli suhteellisen varakkaat vanhemmat ja myös ihan oma työ assistenttina yliopistolla, joten hänellä oli rahaa. Matkatkin hänelle olivat koko Saksassa ilmaisia kylkiäisenä valtion rautateiden henkilöstön perheille. Isä oli Saarbrückenin signaaliosaston päällikkö.
Tutustuimme Lyypekkiin, Hampuriin, Münsteriin ja mitä nyt matkan varrella eteläänpäin olikaan. Tuli nähtyä monen monta kaupunkia Saksassa. Muistan kirjoittaneeni jokaisesta kaupungista poikakaverilleni Suomeen postikortin.
Yövyttiin nuorisomajoissa. Ne ovat varsin yksinkertaisia majoituspaikkoja, vuoteita yleensä paljon samassa huoneessa, Sveitsissä peräti siskonpetejä, ja salissa tai keittiössä keittomahdollisuus, kuten leirintäalueillakin. Suihkussa vettä jos on, joskus vain kylmää. Kovat sängyt mutta halpaa.
Hampurista muistan toki Landungsbrücken, mutta myös Pöseldorfin kaupunginosan, jossa on Alster-järven rannalla tosi hienoja taloja, ja kalaravintolat. Ilmeisesti kuitenkin söimme siellä ravintolassa jotain.
Kölnissä Deutzin sillalla muistan kinastelleemme, ja kysyihän tämä matkakumppani, mitä aion tehdä tulevaisuudessa. Että jospa vaikka muuttaisin Saksaan. En ollut ajatellut asiaa sen kummemmin, mutta kun hän kysyi, voisinko ajatella meneväni hänen kanssaan naimisiin, vastasin, että vain, jos hänestä tulee presidentti. Hänpä vastasi, että ei, sitä hänestä ei tule, mutta professori hänestä kyllä tulee, että kelpaisiko se. Taisin vain naurahtaa koko asialle.
Saavuttiin jossain vaiheessa matkakumppanini vanhempien luo Saarlandiin. Siellä tutustuttiin maisemiin – autolla. Isän autolla, joka tietenkin oli ranskalaisittain Peugeot, mutta opiskelijan ajotaito oli mielestäni hieman harjoittelua vailla.
Käytiin myös Bodenjärvellä,
tutustuttiin Konstanzin kaupunkiin ja siltä ajalta on olemassa valokuva, jossa
juodaan isosta kauhasta Uhldingenissa ulkoilmamuseossa. Sveitsissäkin
matkailtiin ja vuoristossa patikoitiin.
Häneltä loppui loma ja jatkoin
matkaa toisen kuukauden yksikseni. Ajelin junissa, myös junissa yöpyen, Ranskan
puolella Strasbourgin kautta Pariisiin.
Pariisissa olin sopinut tapaavani
ranskalaistuttavani, mutta jotain meni pieleen – eksyimme toisistamme suurella Pariisin
Lyonin rautatieasemalla. Kävin tosin sitten kuitenkin hänen kotonaan, joka
sijaitsi pikkukaupungissa Pariisin lähistöllä. Kummallisinta minusta oli, ettei
heillä ollut vesivessaa, vesijohto kuitenkin oli. Ajattelin tuolloin, että ”suuressa
maailmassa” kaikki on edistyneempää kuin pienessä Suomessa, mutta eihän se noin
mennyt. Monet asiat olivat Suomessa paljon Ranskaa ja Saksaakin edellä. Heillä
oli pieni oma talo, ja olohuoneessa ei ollut muuta kuin huoneen kokoon nähden
suhteettoman suuri flyygeli – jota kukaan ei osannut soittaa. Paitsi minä.
Matkustin aina Ranskan rannikolle Royaniin asti. Kävelin rannalla eikä ollut rahaa edes ravintolaan. Vessatkin olivat ja ovat Ranskassa maksullisia. Jonnekin talojen väliin sitten taisin kyykistyä. Kaunista rannalla kyllä oli. Tuulenvire, leuto ilmasto. Taisin käydä myös jossain viiniseuduilla, ainakin Champagnen maakunnassa, täytyihän shamppajan kotiseutu nähdä.
Kävin hakemassa Strasbourgin yliopistosta luvan päästä opiskelemaan Strasbourgiin, ja sain luvan, mutta en sinne sitten koskaan mennyt. Näin jälkeenpäin harmittaa. Ei kai se olisi sen kummallisempaa ollut kuin mitä myöhemmin puuhasin, yleensä minulta ei ole rohkeutta puuttunut.
Myöhemmin sekä työn että harrastusten kautta olen saanut käydä kaikissa tuolloin vierailemissani paikoissa uudelleen ja jopa monet kerrat. Monet paikkakunnat ovat tulleet jopa peräti tutuiksi, kun noilla seuduilla olen vuosia asunut, niin Hampuri, Frankfurt kuin Konstanz. Ei harmita yhtään. Koskaan minulta ei varastettu mitään, mutta en osannut sitä myöskään pelätä.
Menimmehän sitten paljon
myöhemmin naimisiin ja tulihan tästä matkakumppanistani professori. Mutta sitä en tuolloin tiennyt
enkä isommin pohtinut.
Oi aikoja. Jos olisin nuori, tekisin samat uudelleen. Nyt vanhana entiseen verrattuna on varaa yöpyä hotelleissa ja syödä ravintoloissa, ja onhan sitä tullut kaikenlaista nähtyä ja tehtyä myöhemminkin. Lueskelin tämän blogini aiempia kirjoituksia ja totean, että ei ole ollut tylsää yhtään.
