Kyllä, voit pitää minua uskovaisena. Mitä se sana sitten kenellekin sattuu tarkoittamaan. Et kuitenkaan hihulina. Eihän minun tarvitse muuta kuin katsoa ympärilleni, niin näen Korkeimman tekoja kaikkialla. Sanan ”ihmeiden” sijaan voit lukea sanan ”rukousvastaus”. Tai ”tilaus maailmankaikkeudelle”. Siitä myöhemmissä teksteissäni enemmän.
Nyt heti takaisin maan pinnalle. Meillä jokaisella on tarinamme. Kerron omani, enkä yritä olla erinomainen enkä täydellinen enkä edes oikeassa. Kerron tarinaa tipoittain – kukaan ihminen ei pysty omaksumaan kerralla kuin murusia. Se on se varsin kuuluisa havainto, että turistina jaksaa hyvin syventyä yhteen museoon, mutta toisesta ei muista enää mitään.
Innoituksen ja mallin blogin kirjoittamiseen olen saanut kolmelta minusta merkittävältä ihmiseltä:
Marja-Sisko Aallolta, joka rohkeasti tuo julkisuuteen vaiettuja asioita;
Ilkka Koppelomäeltä, joka levittää positiivisuutta ympärilleen:
kotisivu "uskallainnostua";
Jari Parantaiselta, joka jakaa minusta nimenomaan suomalaisille tuiki tärkeää tietoa markkinoinnista ja menestymisestä liiketaloudessa, kotisivu "Pölli tästä" ja "Sissimarkkinointi".
Synnyin maaseudulla, yrittäjäperheeseen. Pienen tilan leipä ei riittänyt perheen elättämiseen sodanjälkeisessä Suomessa. Lisää saatiin muualta: vanhempani perustivat leipomon, joka menestyi erinomaisesti, mutta vain vanhempien äärimmäisen ahkeruuden ansiosta. Me lapset osallistuimme töihin, itsestäänselvyytenä, ei sitä kukaan koskaan kyseenalaistanut. Eikä se ole meitä vahingoittanut.
Suomen koululaitos on niin kansainvälisen mittauksen kuin myös oman kokemukseni mukaan erinomainen. Vaan suomalaiset lapset voivat huonosti. Millaista vastuuta lapsemme saavat kantaa? Usein he kantavat perheen psykologin vastuun. Me aikuiset emme edes pysähdy ajattelemaan asioita lastemme kannalta. Annamme heille tietokoneet, mutta emme tiedä mitä he oikeastaan niillä tekevät. Tämän sain taas kuulla eilen, sivulauseessa, kun vanhemmat keskustelivat kyläyhteisön pikkujoulussa siitä, miksi nuoret eivät suostu lähtemään yhteisiin kyläjuhliin. Kuulin kahteenkin kertaan lauseen ”En tiedä mitä he sieltä netistä hakevat”. Sitäpä juuri, mitä vanhemmat eivät anna: vastuuta ja keskustelukumppania. Ymmärrän toki sen, että nuoret hakevat kaltaistansa seuraa. Miksi he eivät enää kokoonnu muuten kuin netissä? Onneksi on urheiluseuroja!
Kaipaan vanhempia, jotka keskustelevat lastensa kanssa. Lapset ovat tulleet kertomaan huoliaan minulle, tuntemattomalle tädille – ja sanovat suoraan, että eivät ikipäivänä uskaltaisi sanoa samoja asioita omille vanhemmilleen, varsinkaan isilleen. Minulle, joka en ole minkään lajin psykologi, en peruskoulun enkä tarhan opettaja! Onko sinulla kuuntelemisen lahja?
Epäilemättä nykyaikana omia vanhempiani olisi pidetty orjatyön teettäjinä. Ajat muuttuvat, tietenkin. Vaan muuttuvatko ihmiset sen mukana? Eivät. Ihmisen perusluonne on aina ollut ja on yhä samanlainen. Siksi juuri klassikot, kuten vainölinnat, pysyvät klassikkoina. Ihminen tarvitsee toista ihmistä.
Tänään otat hetkisen aikaa lapsellesi. Erinomainen menetelmä kuunnella lasta – tai puolisoa, työntekijää, kollegaa, esimiestä – löytyy Thomas Gordonin kirjoista, mm. "Viisaat vanhemmat", "Viisas johtaja", "Viisas opettaja". Kirjastoissa on!
Huomautan, että en saa provisioita niiltä ihmisiltä tai yhteisöiltä, joiden linkkejä julkaisen tai joiden sivuja suosittelen. Ajattelen vain, että jos itse olen saanut joltain jotain hyvää, annan sanan kiertää. Samoin huomautan, että tiedän, että en ole aina oikeassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti