Ko mie tulin takasii tänne Etelä-Karjalaa asumaa, ni mie olin ko vierasmaalaine. Ol paljo asjoi joist mie en tietänt mittää. Mut a vot ko mie rupesin haastamaa tätä meijä murretta, ni näähä sano et siehä oot meikäläisii.
Kieli avaa ovia. Suomessakin.
Siitäkin huolimatta kaikki tuntemani Suomeen muuttaneet kokevat samaa syrjintää. Kyräillään ja katsotaan, mikä tuo on oikein olevinaan. Eniten minuun sattui se, että oma poikani ei täällä jaksanut. Suomalainen, suomea puhuva, sujuvakäytöksinen, hauskannäköinen, mutta muualta tänne tullut. Toiset nuoret vain käänsivät selkänsä. Kavereita kyllä tuli, mutta he ovat muita ulkomaalaisia, ja näillä ulkomaalaisilla samat kokemukset.
Mutta eipä ole juuri helppoa muuallakaan, omista oikeuksistaan ulkomailla pitää tapella.
Tuttavani oli Suomessa työvoimatoimistossa vammaisten neuvoja ja hänet lomautettiin. Sattui hyvään saumaan, kun mies lähti Saksaan töihin, niinpä hän lähti mukaan ja myös työttömyysrahan voi siis saada toisessa EU-maassa samalla tavalla kuin Suomessakin. Hän siis meni paikalliseen työvoimatoimistoon siirtämään anomuksensa sinne. Hän puhuu erinomaista englantia, mutta ei saksaa lainkaan. Paikallisessa työvoimatoimistossa vastaanottovirkailija kieltäytyi puhumasta hänen kanssaan englantia.
Tässä vaiheessa hän soitti minulle ja pyysi tulkiksi. Vastaanotossa kysyin, miksi hänelle ei vastattu englanniksi. Virkailija sanoi, ettei hän saa puhua englantia! Varmistin asian esimieheltä. Kyllä, näin on! Tuttavani sanoi, että Suomessa työvoimatoimistoon ei pääse töihin jos ei osaa englantia…
No, menimme sitten täyttämään papereita. Kaikissa EU-maissahan lomakkeet ovat samat ja hänhän tasan tarkkaan tiesi, mitä pitää tehdä. Vaan virkailija rupesi väittelemään meidän kanssamme, ettei näitä papereita näin täytetä, suostui sitten kuitenkin kysymään neuvoa pääpaikasta Münchenistä.
Parin päivän kuluttua tulimme siis uudelleen samaiseen toimistoon. Siellä virkailija oli ihan hiljaa, sillä paperit piti täyttää juuri kuten tuttavani oli ne täyttänyt…
Sitten perhe sai pysyvän asunnon naapurikaupungista, joten sama rumba alkoi uudelleen. Tällä kertaa ja viisastuneena otin suoraan uudesta työvoimatoimistosta ajan. Tulimme paikalle kahdestaan kahdeksalta aamulla. Emme kuitenkaan päässet sisään, virkailijalla oli toinen asiakas. Kun virkailija tunnin kuluttua vapautui, laitoin hänet seinää vasten ja kysyin sujuvalla saksan kielellä, miksi hän ei ollut ottanut meitä vastaan sovittuun aikaan. Hän ensinnäkin hämmästyi sujuvaa kielitaitoani ja alkoi änkyttää, että eihän ulkomaalaiset ikinä tule siihen aikaan kuin on sovittu, joten hän ajatteli että… Jossa vaiheessa minä ilmoitin asiasta hänen esimiehelleen. Miten nopeasti sen jälkeen meitä palveltiinkaan…!
Minä kävin myöhemmin omassa kunnanvirastossani hakemassa jotain paperia, ja siellä virkailija alkoi moittia minua ulkomaalaisuudetani ja toivotteli minut hevon kuuseen, siihen maahan mistä olin tullutkin. ”Jos ulkomaalaisia ei olisi, Saksa olisi vauras valtio”… Uskokaa tai älkää, siinä vaiheessa minä menetin malttini. Saksa on vauras muun muassa juuri näiden maahanmuuttajien ansiosta. Aivan kuten Suomikin! Jos Suomessa ei olisi ollut ulkomaalaisia, ei olisi teollisuutta ollenkaan. Ei ole olemassa mitään absoluuttista määrää ihmisiä, jokainen tarvitsee kaikki palvelut, josta syntyy työpaikkoja ja sitä kautta vaurautta…
Vallan eri asia on sitten sopeutuminen siihen uuteen maahan, minne on muuttanut. En puutu tässä maahanmuuton syihin, koska niitä on hyvin moninaisia. Vähintä mitä pitää mielestäni tehdä on opetella maan kieli ja tavat, onpa maa mikä hyvänsä. Aivan kuten mielestäni pitää opetella puolison kieli, onpa kieli mikä hyvänsä. Se ei tarkoita, että minun pitäisi hylätä oman kulttuurini perinteet, mutta minun tulee hyväksyä asuinmaani kulttuuri. On toki asioita joita minä en hyväksy missään olosuhteissa; näihin kuuluu naisen sukuelinten silpominen tai lapsiavioliitot. Sellaisia asioita ei kuitenkaan luetella Koraanissa, vaan ne ovat ihmisten keksimiä, samalla tavalla kuin keskiajalla keskusteltiin kirkolliskokouksessa siitä, onko naisella sielu, ja päätettiin ettei naisesta ole mihinkään, josta syystä nainen ei sitten saa toimia tietyissä asemissa yhä tänäänkään. Asuinmaan kulttuurin tunteminen ja hyväksyminen ei kuitenkaan tarkoita hyssyttelyä, vaan epäkohdista pitää voida huomauttaa ja tehdä muutoksia parempaan suuntaan, odottamatta muiden sen tekevän.
Täällä Suomessa keskustelu maahanmuutosta on mennyt vallan hakoteille. Maahanmuuttajien määrä Suomessa on edelleenkin häviävän pieni. Vaan heti kun joku on erilainen, hän on kaikkien hampaissa. Gettoutuminen usein johtuu siitä, että ei tiedetä mitä pitäisi tehdä, ulkomaalaisella ei itsestään selvänä saata olla mitään käsitystä vallitsevista tavoista ja käytännöistä. Häntä syytellään kaikenlaisista virheistä, joita hän ei itse tiedä tekevänsä. Populismi tässä kohdin on mielestäni syytä unohtaa ja tunneperäiset kuohahdukset saattaa oikeisiin uomiinsa. Suomessa on yhä vallitsevan saarimentaliteetin eli vallitsevien asenteiden takia hyvin vaikeaa ulkomaalaisen löytää työtä. Siitä ei pidä syyttää ulkomaalaisia, vaan katsoa joskus myös itseensä.
Saksalaisille ovat kouluttamattomat ulkomaalaiset iso ongelma. Se johtuu suurimmalta osalta puuttuvasta tai puolinaisesta kielitaidosta. Tässä kohdin Suomen pitää näyttää heille esimerkkiä. Valtion virallinen politiikka on kielen merkityksen ymmärtänyt, yksityiset ihmiset eivät. Samoin tiedetään, että juuri äidin koulutus on se, minkä perusteella lapset kouluttautuvat – ei isän! Koti on siis se, mistä on lähdettävä.
Saksa ja Ranska olivat sodassa keskenään, asenteet ovat edelleenkin monin paikoin kyräileviä. Saksalaiset eivät pääsääntöisesti osaa mitään vieraita kieliä, kuin eivät myöskään ranskalaiset, saati sitten saksalaiset ranskaa tai päinvastoin. Sama tilanne siis kuin Suomen ja Venäjän kohdalla, tällä rajalla asuminen ei juurikaan poikkea Saksan ja Ranskan – eikä edes Saksan ja Sveitsin rajalla asumisesta. Poikani opettaja Saksassa järjesti ranskan kielen opetusta peruskoulutasolla, ja useiden päivien vierailuja ranskalaisiin perheisiin. Hän perusteli sitä sillä, että on aivan eri asia katsella turistina kolmiulotteisesti maisemia kuin elää ja asua kansan kanssa. Hän kutsui toimintaansa ruohonjuuritason kansainvälisyydeksi.
Me ryhdymme kouluttamaan venäläisiä, opettamaan heille kädestä pitäen, miten muut kulttuurit eroavat heidän kulttuuristaan, mitä pitää tehdä jotta toiminnat onnistuisivat Venäjän ulkopuolella – emme tosin perheissä vaan liike-elämän tasolla. Asenteet ovat niin kauan vihamielisiä, kuin ei tunneta eikä tiedetä millaisista ihmisistä on kyse. On aika vaikeaa sotia sellaista ihmistä vastaan, joka on ystävä…
