Kielten kiemuroita. Käännöksiä, lainasanoja.

Der Postillon on saksalainen pilailulehti.  Uutisia siis. 
https://www.der-postillon.com/2020/06/60-eingedeutschte-woerter.html

 

 

Siellä huolestutaan milloin mistäkin. Viime viikolla esimerkiksi: ”Huolestuttava trendi on, että kielessämme on yhä enemmän suoraan englannista tulevia sanoja. Computer, outsourcing, interview  – jos tämä jatkuu, pian saksankielistä sanaa ei ole jäljellä enää yhtään. Pelastaaksemme kauniin kielemme olemme kääntäneet 60 usein käytettyä termiä englannista saksaksi:”

Trendi on – tai voi olla – huolestuttava. Mutta maailmassa ainoa varma asia on se, että aina kaikki muuttuu. Jääkausikin on enää vain historiaa, nyt lämpenee.

Saksan kuten suomenkin kieleen tulee nykyisin jatkuvasti uusia sanoja englannista. Me olemme kääntyneet länteen ja ihailemme USA:ta. Suomen kielessä on suhteellisen kätevää tehdä niistä omia versioita pohjautuen suomen kielen rakenteeseen. Suomen parisataa päätettä tai liitettä tekevät kielestä joustavan, ja siksi suomea sanovatkin indogermaanisten kielten puhujat vaikeaksi, kun me emme usein otakaan vieraskielistä sanaa, vaan otamme sanasta ytimen, oman tai lainatun,  ja teemme siitä oman versiomme. 

Tällaisia omia sanojamme  ovat esimerkiksi 

-puhelin                       – tele + phon = kaukana + ääni
-älypuhelin                  – smart + phone = älykäs + ääni
-tietokone                    – computer eli laskija, sanasta compute, matemaattisesti laskea
-kosketusnäyttö           – tast + screen, kosketus + valkokangas/paikka, jossa jotain näkyy
-ulkoistaminen             - outsourcing, ulos + erilleen ottaminen
-palapeli                      – puzzle eli arvoitus
-tekoäly                        – AI, artificial intelligence  = keinotekoinen äly
-haastattelu                  - interview
-lapsenvahti                 -babysitter
-juustohampurilainen  -Cheeseburger
-perävaunu                  -trailer, perässä kulkeva tie tai väylä
jne.

Nämä kaikki sanat ovat saksan kielessä sellaisinaan, eli suoraan englantia. Siksi Postillon sitten yritti niitä saksantaa. Tulos on tietenkin siansaksaa.

Sanojen vakiintumiseen kuitenkin vaikuttaa moni muukin tekijä. Saksalaiset ovat saksantaneet sanan ”televisio”, me emme, mutta puhelin on heillä edelleen ”Telefon”, joskin omakielinen sana ”Fernsprecher” on olemassa.

Itsekulkevasta vempeleestä ”automobil” hekin käyttävät samaa sanaa kuin me, mutta vanha historiallinen vaunu on myös käytössä, ”Wagen”. Ruotsalaiset poimivat itsekulkevasta vain loppuosan ”bil”. Englannin kieli käyttää vanhaa vaunu-sanaa ”car”, ranska sanoin ”Voiture” mutta venäjällä se on pelkkä kone, masiina siis, машина.

No, ruotsi nyt on muutenkin nopeampi kuin saksa, esimerkiksi saksan ”Stunde” eli tunti on siellä vain ”stund” eli hetki.

Kun Mikael Agricola ensimmäistä kertaa kirjoitti suomeksi, hän joutui toteamaan, ettei suomen kielessä ollut kaikkia käsiteellisiä sanoja olemassa. Niinpä hän joutui keksimään runsaasti sanoja ja ne ovat meillä edelleenkin käytössä. Niitä ovat vaikkapa hallitus, isänmaa, omatunto, väkivalta, esikuva. Paljon olemme toki myös lainanneet naapureiltamme. Mustasukkainen on sananmukainen käännös ruotsista (sjuk = sairas), kirkko puolestaan on suoraan venäjää (церковь).

Ja tietääkö monikaan suomalainen, että perussanamme ”äiti” ei ole alun perin suomea ollenkaan, vaan saksaa, tarkemmin muinaisgermaania, josta nykysaksa polveutuu? Meillä oli sitä ennen ”emo”.

Koskaan ei mitään kieltä voi kääntää sananmukaisesti, kukaan ei ymmärtäisi mitään. Tulkkina ei ole tärkeää, onko sana sataprosenttisesti oikein, vaan meneekö viesti oikein perille. Google-kääntäjä kääntää useimmiten täydellistä hölynpölyä, älä luota siihen. Jos käytät, saat toki selville, mistä on kyse. Silloinkin kirjoita kokonainen lause eikä yksittäistä sanaa. Mitä esimerkiksi suomen sanat ”pitää” tai ”laskea” tarkoittavat?  Mutta älä ikinä käytä googlea sellaisenaan, jos teet työpaikkahakemuksen! Onneksi nykyisin myös tekoäly ilmoittaa pienellä präntillä tekstin lopussa: Alä luota vaan ota selvää.

Sehän  meni näin: Upseeri pyysi sotilasta: ”Laske lippu:” Sotilas palasi ja ilmoitti: ”Yksi.”

Ja mitä sinä näet? Mikä on parasta Sveitsissä? – Lippu on ainakin iso plussa!

Täytyy olla aika vähä-älyinen tai aivopesty, jos esimerkiksi ottaa raamatun jokaisen sanan kirjaimellisesti. Siinä kun mukana ei ole vain monet käännökset kielestä toisiin, vaan myös kulttuuri ja ajankuva, ja kyllä kahdessa tuhannessa vuodessa aika moni asia on tänään täysin toisenlainen.  Viesti silti on hyvin selvä.

Kokeilin, mitä uusia sanoja mekin vielä voisimme ottaa käyttöön. Tässä oma listani.

 

Anti-Aging:                      rypytseis

Boxershorts:                    nyrkkeilyalkkarit

Catsuit:                            kissakorsetti

Countdown:                     erääntymispäivä

Cruise-Missile:                ilma-ammus

Dickpic:                            kullinkuva

Discounter:                      moittija

DJ:                                    ennätystenmurskaaja

Ecstasy:                            ilohiutaleet

Fake News:                       harharaportti

Flatrate:                            kiintokiintiö

Flip-Flops: hen                 roiskeet

Gameboy:                         uhkakaveri

G-String:                          G-kieli

Hardcore:                         kovajyvä

Hedgefonds:                    pensasysritys

Hurrikan:                         pyöröpuuska

Influencer:                       aivopesijä

Jetski:                               suihkusukset

Jukebox: l                        kapakkaurut

Kidnapping:                     lapsenvarkaus

Laser:                                valoliekki

Laptop:                             sylipöytä

Live-Stream:      l             demonisointisäde

Looping:                           silmukkakierros

Make-Up:                         poskisiivous

Marshmallow:                 suosieni

Netflix & Chill:                verkkovideo ja joutenolo

One-Night-Stand:            kertaseisonta

Outfit:                              ulkokuteet

Phishing:                          tekopyhä viesti

Roboter:                           työorja

Spoiler:                             pilaaja

Swipen:                             sormisiivous

Undercover:                     harhauttaja

Vintage:                            arvoroska

Waterboarding:               kidutus

Whistleblower:                ilmiantaja

Zombie:                            raivoruumis

Zoom:                               turpokuva

 

Fasebuukista tuli naamakirja. Mitähän whatsup:ista mahtaa tulla?  

Eimitäänjärkee. Mutta tällä tavalla sanat juuri syntyvät. 

 

 

Modernin maailman byrokratiaa

Mieheni hautajaiset tulivat kalliiksi. Paitsi "normaalit" asiat, myös tosi paljon paperisotaa. Sekä hän että minä olimme olleet hyvin liikkuvaisia, joten jokaisesta asuinpaikasta tarvittiin myös asumistodistus.

Tunnetusti Saksa on digitaalisissa asioissa Suomea ja Ruotsia jäljessä. Saksaan kirjoittelin sähköposteja, osin maksoin pienen käsittelymaksun ja sain todistukset myös sähköpostilla. Ihan kätevää.

Sähköpostini saavuttua kuitenkin yhdestä kunnasta soitti ystävällinen virkailija ja kertoi innostuneena, että nyt heiltä voi saada paperin digitaalisesti. Sepä hienoa, siis kuten Suomessa. Ensin hän kuitenkin kysyi, osaanko käyttää tietokonetta.

Inhottava minä, hyi. Vastasin, että ei suomalaiselta tuollaista tarvitse kysyä. Hän ei häkeltynyt, vaan ystävällisesti kertoi koko proseduurin. Menetelmä toimi kahdella tavalla: todistuksen saa, jos on Saksan eläkejärjestelmän digitaalisen palvelun asiakas, tai sitten EU-kansalainen, jota varten täytyy hankkia EU-numero.

Eikun nettiin.

Olen kyllä Saksan veroviraston asiakas, mutta Saksan ulkomaista vastaava virasto ei jostain syystä halua käyttää digipalveluita. Tosin siellä asiat hoituvat vallan mallikelpoisesti ilmankin.

Toinen kanava olikin monimutkaisempi. Ensin pitää etsiä listasta kyseinen EU-maa. Mutta kas, Suomea ei löytynyt. No, ei se mikään ihme olekaan, olihan vasta vuosi 2024 ja Suomihan on ollut EU:n jäsen vasta vuodesta 1995.

Mitä nyt?

Oli toki vielä yksi mahdollisuus: lähteä itse hakemaan tuo paperi tai valtuuttaa joku muu se hakemaan. Matka Saksaan tuota paperia varten olisi ollut jotakuinkin suhteettoman kallis. Koska myös tuon kunnan asumisesta on pitkä tovi, sekin olisi ollut isompi urakka.

Pohdiskelin asiaa tovin ja päätin sitten: kirjoitan vanhanaikaisen kirjeen. Kirjoitin kunnanvirastoon paperisen kirjeen, höystin sen tapani mukaan kuivalla huumorilla, laitoin kuoreen ja postimerkin päälle ja vein postilaatikkoon. Lisäsin mukaan vaaditun palvelumaksun, kymmenen euron setelin. 

Kirje Saksaan saattaa kestää aikoja, mutta tällä kertaa kirje oli ilmeisesti perillä seuraavana päivänä. Sähköpostiin tuli saman tien viesti virastosta ja sen mukana pyydetty dokumentti.

Mitenkähän kyseinen ystävällinen virkailija asian esihenkilölleen selitti? 

 

 

Jokapaikanhöylänä - kansainvälinen projektin työntekijänä

Kansainvälisen elintarviketutkimushankkeemme oli Saksan elintarviketutkimuskeskuksen alainen, jolla oli toimitiloja paitsi Karlsruhessa, myös Saksan ydintutkimuskeskuksessa Leopoldshafenissa, Karlsruhen lähikunnassa. Nykyisin Saksan ydinvoimavastaisuuden takia se laitos on teknologiakeskus ja osa Karlsruhen yliopistoa. 

 

 

Kansainvälinen elintarvikkeiden säteilytyshanke (IFIP) oli IAEA:n, YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestön (FAO) ja Maailman terveysjärjestön (WHO) vuonna 1970 perustama maailmanlaajuinen yhteistyöhanke. Se kokosi yhteen jäsenmaiden resursseja säteilytettyjen elintarvikkeiden terveellisyys-, kemiallisuus- ja eläinten ruokintatutkimuksiin ennen kuin se päättyi vuonna 1983. Hankkeen tavoitteet ja toiminta Päätavoite: Testata ja todistaa ionisoivalla säteilyllä käsiteltyjen elintarvikkeiden turvallisuus, terveellisyys ja ravitsemuksellinen riittävyys. Osallistuminen: Aloitettiin 19 maassa, myöhemmin laajentui 24 jäsenvaltioon. Testausalue: Arvioitiin erilaisia ​​tuotteita, kuten riisiä, vehnää, lihaa, kalaa, hedelmiä ja mausteita, gammasäteiden ja elektronisuihkujen avulla. Keskeiset tulokset ja perintö: Tuotettiin yli 70 tieteellistä raporttia, jotka eivät osoittaneet, että asianmukaisesta elintarvikkeiden säteilytyksestä aiheutuisi haitallisia toksikologisia vaikutuksia. 

Olin siellä työssä 1974-1981. Ryhdyimme projektin työkavereiden kanssa myös tekemään kertomusta hauskoista tapahtumista. Niitähän riitti! Se kertomus vaan ei koskaan tullut valmiiksi. Voi voi. Mutta työtä kyllä tehtiin ja lujasti tehtiinkin. Minä organisoin, kirjoitin, tilasin, varasin, neuvoin, oikoluin, tulkkasin, keitin kahvia, otin vastaan kansainvälisiä vieraita ja kokouksia, valmistelin budjettia, hoidin ylipäänsäkin kaikkea sitä, mitä johtajan sihteeri tai assistentti tekee. Sain itse paljolti päättää, mitä ja milloin. Suurin avoin shekki, jonka vastaanotin ja jota olen koskaan pitänyt kädessäni, oli omakotitalon arvoinen. Joskus päivät olivat ylipitkiä, sitten toisina otettiin kevyemmin.  

Keskukseen oli jokaisella oma sisäänpääsylupa, siellähän oli myös kaksi koereaktoria. Työntekijöitä parisentuhatta tuohon aikaan. Sinne pääsi toki autolla, mutta jokainnen auto oli pysäköitävä siten, että auto oli heti valmis hätätilanteen tullen lähtemään, eli peruuttaen parkkipaikalle.

Jotkut, kuten minä hyvällä säällä menimme pyörällä, asuinhan vain muutaman kilometrin päässä. Aivan ensimmäisenä päivänä työhaastatteluun pyörällä työhaastatteluun mennessäni alkoi sataa kaatamalla ja kastuin perin pohjin. Olin vallan uitetun näköinen surkimus, mutta työpaikan sain silti. Sama kastuminen tapahtui monia vuosia myöhemmin ja samalla tavalla toistamiseen, ja se on toinen tarina, mutta senkin työpaikan sain silti.

Muuten kuljimme useimmiten keskuksen pikkubusseilla, jotka keräilivät työtekijöitä lähikunnista. Me totta kai tutustuimme sitten eri osastojen työntekijöihin ja naapureihin ja jutustelimme joka aamu kaikenlaista. Saksalaiset eivät ole tuppisuita kuten suomalaiset. Ja samat naamathan bussiin joka aamu nousivat.

Yhtenä aamuna yksi minusta mukava mies ei tullutkaan bussiin. Kun sitten asiaa ihmeteltiin, kävi ilmi, että mies oli vangittu. Hän oli ollut DDR:n ja Neuvostoliiton vakooja.

Nukun mielelläni aamulla pitkään, mutta menin silti hyvin usein hyvissä ajoin ennen työajan alkua juomaan aamukahvin keskuksen kanttiiniin. Siellä nimittäin tapailivat toisiaan ympäri maailman eri maista tulleet tohtoriopiskelijat. Siellä keskustelimme koko maailman asioista, mikä oli minusta liian mielenkiintoista jäädä siitä paitsi. Olinhan saanut työpaikkanikin juuri kielitaitoni ansiosta.

Kahden kollegani kanssa kävin joka ruokatunti syömässä ruokalassa, ja seuraamme pyysi päästä elintarviketutkimuslaitoksen johtaja, joka halusi harjoitella englantiaan. Sehän oli meidän pääkielemme. Hauska mies, nauroimme paljon. Mutta siellä puhuimme kolmistaan varsin usein hyvinkin tieteellisiä asioita, mutta muistan hyvin myös keskustelumme filosofiasta.

Kaikki keskustelukumppanit ja kollegat olivat joko tiedemiehiä tai -naisia ja tutkijoita, vähintäänkin koulutukseltaan tohtoreita tai tohtorikokelaita. En usko, että missään olisin saanutkaan yhtä paljon virikkeitä kuin juuri tuona aikana. Lisäksi oma mieheni oli yliopistossa assistenttina ja hänen tuttavapiirinsä sen mukaista. Yliopistoväkeä. Siltä ajalta on säilynyt ystäviä. Pari vuotta sitten olin hänen tuon aikaisen kreikkalaisen opiskelukaverinsa tyttären häissä Kreikassa…

 
Joskus ydintutkimuskeskuksessa oli esitelmiä ja joskus myös kuuluisia puheiden pitäjiä. Myös vetypommin isänä tunnettu Edward Teller. Hän oli tuolloin jo vanha mies. Mieleen jäivät hänen sanansa: ”Jos olisin tiennyt, mitä seuraa, en koskaan olisi osallistunut sen kehittämiseen.” 

Koto-Suomessa sain tittelin ”Euroopan sihteeri”, sillä minulla oli yksi niitä koko laitoksen kolmesta puhelimesta, joilla voi soittaa ulkomaille. Siihen nähden, miten hankalaa jollei mahdotonta kommunikaatio eri maiden välillä tuolloin oli, tuntui ihmeelliseltä soitella Amerikkaan.

Suomi oli osana pohjoismaiden ryhmää projektimme jäsenenä, ja niinpä joskus piti kääntää tekstejä myös suomeksi. Muistan kääntäneeni sanan ”puoliaika” juuri puoliajaksi, mutta en lainkaan tiennyt, miten asian voisi ilmaista. Ilmeisesti lukija Suomessa ymmärsi. Osastonjohtaja pyysi myös joskus käännöksiä.

Hänen oma sihteerinsä kävi usein meidän ryhmämme kahvitauolla ja joka ikinen päivä, kun hän lähti kotiin, hän sanoi samat sanat: ”Nyt hyppään Mersuuni ja ajan pois. ” Hänellä oli kuplavolkkari. Tietenkin englantilaisella kollegalla oli mini, ratti oikealla puolella, ja ranskalaisella kollegalla rättisitikka. Minulla ooppeli. Maalasin polkupyöräni samanväriseksi kuin auto oli – oranssiin vivahtava punainen, mutta sekös huomiota herätti! Kaikkien pyörät tuntuvat edelleenkin olevan ei-minkään-värisiä.

Saimme kerran hälytyksen: kaikki välittömästi pois alueelta, reaktorissa on tapahtunut onnettomuus. Uskomatonta mutta totta: kaikki kaksituhatta työntekijää olivat kahden minuutin sisään pois alueelta. Hätä suuri. Heti sen jälkeen saimme kuulla: ”Se oli vain harjoitus tositilannetta varten.” 

Pienemmältä pahalta selvittiin, koska ryhdyin toimeen. Kopiokone syttyi palamaan. No tietenkin vain sisällä olleet paperit, mutta onhan se komeaa, kun lieskat liehuvat. Ympärillä seisoneet molemmat siivoojat saivat paniikkikohtauksen. He sanoivat minulle myöhemmin, että olin vain sanonut ahaa, mennyt hakemaan palopeitteen ja sammuttanut palon.  

Lienevätkö nuo kaksi ydinreaktoria syynä, että minun lapsillani oli huomattavan suuri syntymäpaino? Minä itse kun en ole mitenkään erityisen suuri. 

Saksalaiset puhuvat aina atomireaktoreista. Sana "ydinreaktori" kuulostaa aivan liian kiltiltä.  

Palasin tyttären syntymän jälkeen vielä työhön, kunnes mieheni sai työpaikan Frankfurtista ja muutimme pois. Minä toimin sitten asuntomme myyjänä ja ostimme talon Frankfurtin seudulta. Yllätys yksi:  saimme asunnostamme lähes kaksinkertaisen hinnan ostohintaan nähden ja hupsista, yllätys kaksi: ostaja alkoikin puhua sujuvasti kanssani suomea. 

Päivääkään en noista ajoista antaisi pois.

Tuulivoimaloiden romua koskeva oikeudenkäynti: oikeudessa kierrätysmyytti romahtaa

 

Vihreä illuusio särkyy

Politiikot ovat päättäneet, että energiamurros kukoistaa, mutta se jättää jälkeensä kasvavan vuoren vanhoja jätteitä. Mitä tapahtuu käytöstä poistetuille tuulivoimaloille, joiden valtavat roottorisiivet ovat tulleet käyttöikänsä päähän? 

Weidenin käräjäoikeudessa parhaillaan käynnissä oleva oikeudenkäynti kierrätysyrittäjää vastaan paljastaa valtavan, koko Saksan kattavan jätteiden hävittämisongelman ja osoittaa, kuinka ”vihreästä” lupauksesta tuli laiton jäteongelma.

Weideniläinen yrittäjä on ollut oikeudessa 11. kesäkuuta lähtien. Häntä syytetään noin 700 tonnin tuulivoimaloiden romun ja sähköautojen akkujen laittomasta kuljetuksesta Tšekkiin. Yhtenä päätodistajista on nyt kuultu yrityksen entistä toimitusjohtajaa, joka on insinööri ja kierrätystekniikan asiantuntija. Hänen arviotaan tuuliturbiinien siivistä on masentava, sillä laajamittaista materiaalikierrätystä ei käytännössä ole olemassa. Siivet koostuvat erittäin kestävistä kuitukomposiiteista, pääasiassa lasikuituvahvistetusta muovista ja osittain myös hiilikuituvahvistetusta muovista.

 

 

Ongelma johtuu materiaalin luonteesta, sillä siivet on valmistettu monimutkaisella sandwich-rakenteella. Lasikuidut ja epoksihartsi on liimattu lujasti ydinmateriaaleihin, kuten balsa-puuhun tai PVC-vaahtoon. Koska nämä komponentit on laminoitu erittäin lujasti toisiinsa, jotta ne kestävät valtavaa tuulen voimaa, niiden myöhempi erottaminen on mahdotonta. Tämän seurauksena tonnien painoiset siivet on lähes poikkeuksetta silputtava ja kierrätettävä lämpöenergiaksi, eli ne on poltettava sementtitehtaissa jopa 1450 celsiusasteen lämpötilassa.

Yrityksen liiketoimintamalli vaikutti aluksi tuottoisalta. Kokonaisen, jopa kuusi metriä pitkän siiven toimituksesta yritys peri noin 350 euroa tonnilta. Kun materiaalit oli silputtu 20 senttimetrin kokoisiksi paloiksi, ostajille jouduttiin kuitenkin maksamaan 170 euroa tonnilta siitä, että he ylipäätään ottivat materiaalin vastaan. 

Tuomioistuimen hämmentyneeseen kysymykseen todistaja totesi tyynesti, että jätteet nyt vaan maksavat.

Tämä järjestelmä romahti keväällä 2024, kun Schwandorfin piirikunnan viranomaiset kielsivät nimenomaisesti mekaanisen murskaamisen, luvan puuttuessa. Koska ostajat hyväksyivät vain silputtua materiaalia, valtavat rakennusosat kasaantuivat nopeasti metrien korkeuteen Wernbergin ylikuormitetulle varastoalueelle. 

Kiellosta huolimatta jätettä otettiin vastaan edelleen, sillä asiakkaat tulivat paikalle oma-aloitteisesti koko Saksan kattavan jätehuollon kriisin vuoksi. Kun tilanpuute alkoi uhata, syytetty yrityksen johtaja esitteli yhtäkkiä tšekkiläisen Piroplastik-yrityksen oletettuna ratkaisuna ja määräsi kuljetuksen toteutettavaksi välittömästi.

 

 

Toukokuusta 2024 lähtien rajan yli kulki kymmeniä kuorma-autollisia lastia, vaikka toimitusjohtaja väitti, ettei hänelle ollut kerrottu asiasta. Vasta joululomalla hän sai tietää skandaalista tiedotusvälineiden uutisista. Yrityksen tilinpäätösten omat tutkimukset vahvistivat lopulta, että laittomasti siirrettyä romua oli jopa 700 tonnia. 

Tšekkiläinen vastaanottajayritys osoittautui pelkäksi postilaatikkoyhtiöksi, joka sijaitsi vanhankaupungin asunnossa Ostravassa. Modernin kierrätyslaitoksen sijaan myrkyllistä jätettä odottivat siellä vain laittomat varastointipaikat keskellä peltoa. Vasta kun Jirikovin kunnan pormestari pysäytti kuorma-autot tammikuussa 2025, skandaali paljastui. Tällä hetkellä tutkinta on käynnissä myös naapurimaassa, muun muassa erästä tšekkiläistä poliitikkoa vastaan, joka avusti liiketoimissa.

Oikeudessa todistaja maalasi kuvan autokraattisesta johtajasta, joka otti kaikki päätökset omiin käsiinsä ja piti tahallaan työntekijät tapahtumista erillään.  Oikeudenkäynnissä käsitellään paitsi laitonta jätteiden hävittämistä myös yrittäjälle esitettyjä pahoinpitelysyytteitä. Yrityksen akkujen kierrätyslaitosta on nimittäin väitetty jatkettavan, vaikka ilmassa oli jo todettu huomattavasti kohonneita haitallisten aineiden pitoisuuksia ja työntekijöiden verestä vaarallisia määriä nikkeliä ja kobolttia.

Lopulta jäljelle jää vain myrkyllistä erityisjätettä, joka päätyy joko kaatopaikoille tai joudutaan polttamaan sementinvalmistukseen käytettävissä uuneissa. Tämä ei kuitenkaan ole kovin ympäristöystävällistä. Silti suurelle yleisölle yritetään myydä tuulivoimaa yhtenä niin sanotun ”ilmastoneutraalin” energiantuotannon tukipilareista. 

Mutta mitä tämä kaikki maksaakaan?Formularbeginn

Formularende

 

Lähde:  

https://report24.news/muellprozess-um-windkraft-schrott-vor-gericht-zerfaellt-das-recycling-maerchen/?fbclid=IwY2xjawTCs5ZleHRuA2FlbQIxMQBzcnRjBmFwcF9pZBAyMjIwMzkxNzg4MjAwODkyAAEewr29WsDpfW9lPQFVT2C1Z7tPYweKY6FWShM1z9DKBSPLJxGtQxbJJREpl4A_aem_X5qWF_nfRNYdKcoo4rl7OQ

 

Teollisuustuotanto on jättämässä Saksan

  

Kuva: Handelsblatt 

 

Saksalaiset yritykset ja sijoittajat ovat yhä enenevässä määrin  jättämässä Saksan. Sen osoittaa selvästi yrityksille konsulttiyhtiö Horváthin tekemä kysely, josta ilmenee, mitä yritykset aikovat tehdä vuoteen 2030 mennessä.  Jo tänä vuonna häviää kymmeniä tuhansia työpaikkoja. Etenkin autoalan, konetuotannon ja rakennusalan yritykset siirtävät tuotantoaan Euroopan ulkopuolelle. Yrityksille Saksa on liian kallis maa, on pakko alentaa kustannuksia. 60 prosenttia yrityksistä aikoo vähentää työvoimaa.

Syynä siis eivät ole osaamisen puute, työvoimapula saati maan mahtava byrokratia.

Saksan talouden tilanne johtuu perinteisen vientiteollisuuden murroksesta. Syitä ovat

-suhteellisen korkeat palkat ja palkkojen sivukulut verrattuna monien muiden maiden vastaaviin kuluihin.

-Sijoittajat, tutkimus ja tuotanto muuttavat muihin maihin, etupäässä USA:han, Kiinaan ja Intiaan. Yritykset tuottavat suoraan niiden markkinoille ja ovat siten riippumattomia tullimaksuista.

-Saksan korkeat energiakulut ja verot verrattuna moneen muuhun maahan eivät yrityksiä houkuttele. Venäläisen halvan tuontienergian loppuminen ja siirtyminen kalliimpiin energiamuotoihin ovat heikentäneet energiaintensiivisen teollisuuden kilpailukykyä. Vihreä siirtymä ei myöskään ole tehnyt Saksalle hyvää.

-Automaatio ja tekoäly tekee monista toimisto- ja valmistustöistä tarpeettomia.

-Väestö ikääntyy - eläköityminen ja nousevat sosiaaliturvamaksut syövät yritysten katteita ja työntekijöiden ostovoimaa.

-Byrokratia ja säännöstely eli monimutkaiset ja aikaa vievät lupaprosessit, epäjohdonmukaiset hiilidioksidipäästöjen määräykset ja sääntelytaakka aiheuttavat epävarmuutta yrityksille.

-Autoteollisuudessa on menossa suuri muutos. Perinteisten polttomoottoriautojen kysyntä laskee ja kiinalaiset sähköautot ovat vieneet markkinaosuuksia. Esimerkiksi Volkswagenin ja Boschin kaltaiset jättiläiset ovat joutuneet sopeuttamaan toimintaansa.

 

Saksa on edelleen yksi Suomen tärkeimmistä vientimaista ja kauppakumppaneista. Osuus on nykyisin noin 10-11%. Suomi vie Saksaan paljon sähkökoneita, elektroniikkaa, metalleja ja paperituotteita. Saksa on Euroopan suurin talous, mikä tekee siitä valtavan markkinan. Suomalaiset yritykset toimivat tiiviisti osana saksalaisten suuryritysten (kuten autoteollisuuden ja koneenrakennuksen) pitkiä alihankintaketjuja. 

Lisää Saksan markkinoista:  https://www.ahkfinnland.de/fi/meta-folder/tietoa-saksasta

 

 

IPCC:n raportin laatijat peruvat ilmastokatastrofin

 

Vuosikymmenten ajan on maalailtu maailmanloppua. Kokonainen sukupolvi koululaisia on peloteltu katastrofilla. Ilmastonsuojelulla on Saksassa jopa perustuslaillinen asema. Tällä perusteella tuhottiin energiantuotanto, mikä johti lopulta ennennäkemättömään teollisuuden taantumiseen. Nyt sanotaan: Ei se ollutkaan niin tarkoitettu.

7. huhtikuuta 2026 44 IPCC:n kirjoittajaa, jotka ovat vastuussa Maailman ilmastokomitean ilmastoskenaarioista, julkaisivat uraauurtavan julkaisun. Professori Detlef van Vuurenin johdolla tutkijat totesivat, että aiemmin vuosien 2013–2014 (AR5) sekä 2021–2023 (AR6) ilmastoraporteissa esitetyt skenaariot, joiden piti johtaa jopa 5 asteen lämpötilan nousuun vuoteen 2100 mennessä, ovat ”epäuskottavia” (alkuperäistekstissä: implausible).

IPCC:n raportin laatijat luopuvat kahden viimeisimmän ilmastoraportin katastrofiskenaarioista

Näissä skenaarioissa (RCP 8.5) oletettiin, että hiilidioksidipäästöt yli kolminkertaistuisivat tämän vuosisadan aikana. Koska IPCC käyttää malleissaan hiilidioksidia keskeisenä ilmastotekijänä, tulos oli pelottava lämpötilan nousu. Mallissa RCP 8.5 lämpötilan pitäisi viimeisimmän raportin (AR6) mukaan nousta 4,4–5,7 astetta vuoteen 2100 mennessä.

Jo vuosien ajan tutkijat ovat huomauttaneet, että tässä äärimmäisessä skenaariossa maailman öljy-, kaasu- ja kivihiilivarat olisivat ehtyneet jo vuonna 2080. Siitä huolimatta tästä skenaariosta pidettiin kiinni ja sitä kuvailtiin jopa ”business as usual” -tilanteeksi. Temppu onnistui suurelta osin: kauhuskenaario hallitsi tiedotusvälineiden otsikoita (”Jopa 5 asteen lämpeneminen …”). Tätä skenaariota käytettiin poliittisessa keskustelussa, ja sen perusteella perusteltiin CO2-veron käyttöönottoa, ilmastonsuojeluohjelmia ja polttomoottorikieltoja.

Jopa Saksan liittotasavallan perustuslakituomioistuin tukeutuu IPCC:n raportteihin, joita tuomioistuin pitää ”luotettavana yhteenvetona nykyisestä ilmastonmuutosta koskevasta tietämyksestä”. Tuomioistuin perustelee päätöstään 21. maaliskuuta 2021 antamansa päätöksen kohdissa 19 ja 22 seuraavasti: ”Ilman lisätoimenpiteitä ilmastonmuutoksen torjumiseksi pidetään tällä hetkellä todennäköisenä, että maapallon lämpötila nousee yli 3 °C vuoteen 2100 mennessä”, ja se viittaa lähteenä IPCC:n raporttiin vuosilta 2012/13 – Yhteenveto päätöksentekijöille, s. 17 ja seuraavat.

Siellä lähteenä on kaavio, joka kuvaa lämpötilan kehitystä vuoteen 2100 mennessä RCP-skenaarion 8.5 perusteella:

Kuvitus: IPCC

Saksan perustuslakituomioistuin perustaa päätöksensä siis lämpötilaennusteeseen, joka on nyt hylätty epäuskottavana. Eikä vain kenen tahansa hylkäämänä, vaan juuri niiden tutkijoiden, jotka ovat vastuussa maailman ilmastoraportin skenaarioista. Jos Saksan perustuslakituomioistuin ja sen jälkeen liittohallitus olisivat ottaneet huomioon jo tuolloin esitetyn kritiikin IPCC:n täysin sopimattomista katastrofiskenaarioista – kuten tällaisen vakavan päätöksen yhteydessä oikeastaan pitäisi olettaa – , olisi voitu välttää tällainen vakava virhe, joka syöksee Saksan onnettomuuteen. Päätöksestä vastannut tuomari Britz kirjoitti mieluummin päätökseen sanamuotoja, jotka hänen aviomiehensä, silloinen Frankfurtin vihreiden puheenjohtaja Bastian Bergerhoff, oli julkaissut lähes sanasta sanaan samanaikaisesti omalla verkkosivustollaan kuukausia ennen päätöstä.

Mitkä ovat IPCC:n uudet ennusteet?

Yhdysvaltalainen ilmastotieteilijä Roger Pielke Jr. on tutkinut 44 tutkijan 7. huhtikuuta 2026 julkaisemaa raporttia. Julkaisussa käsitellään enää vain seitsemää skenaariota, joissa CO2-päästöt ovat korkeat, keskisuuret tai matalat. Kirjoittajat itse pitävät uutta korkean päästötason skenaariota epätodennäköisenä. Sen mukaan päästöt nousevat vielä 30 prosenttia eivätkä laske tämän vuosisadan aikana. Tämä uusi korkean päästötason skenaario on jo sinänsä absurdi, koska se olettaa väestön räjähdysmäisen kasvun nykyisestä 8,2 miljardista 14,5 miljardiin. Nykyiset väestöennusteet lähtevät siitä, että väestö kasvaa tämän vuosisadan aikana enintään 9–10 miljardiin ihmiseen.

Keskimääräinen skenaario perustuu Kansainvälisen energiajärjestön IEA:n nykyisiin ennusteisiin (current policy) ja on todennäköisesti todennäköisin kehitys. Sitä kuvataan nykyisen politiikan jatkumoksi, ja se johtaa vuoteen 2050 mennessä samanlaisiin korkeisiin päästöihin kuin nykyään ja sen jälkeen CO2-päästöjen tasaantumiseen. 44 tutkijan laskelmien mukaan tämä johtaa vuoteen 2100 mennessä 2,56 asteen lämpötilan nousuun vuoteen 1860 verrattuna. Koska vuonna 2025 lämpötilan nousu oli jo 1,45 astetta vertailuvuoteen 1860 verrattuna, keskimääräisessä ja todennäköisimmässä skenaariossa lämpötilan nousun arvioidaan olevan enää 1,1 astetta vuoteen 2100 mennessä.

Se ei olisi lainkaan katastrofi. Jos oletetaan IPCC:n tavoin, että lämpeneminen riippuu pääasiassa hiilidioksidista, voidaan laskea myös Saksan osuus tästä lämpenemisestä vuoteen 2100 mennessä. Saksan osuus maailman CO2-päästöistä on 1,46 prosenttia. 1,46 prosenttia 1,1 asteesta on 0,016 astetta vuoteen 2100 mennessä.

Ja tuhoavatko vihreät ja vasemmistolaiset poliitikot oman maansa vaurauden muutoksen vuoksi, jota ei voida mitata varmuudella?

Viime viikkojen pahin kokemus on kuitenkin se, että siitä niin hyvästä uutisesta, että ilmastokatastrofi voidaan estää, ei ole keskusteltu yhtään missään Saksassa. Jos sitä käsiteltäisiin vakavasti, kaikki lait, ohjelmat ja tuet, joiden on tarkoitus torjua oletettua ilmastokriisiä, olisi poistettava kokonaan. Se olisi tosin enemmän kuin kiusallista hallituksessamme ja tiedotusvälineissämme toimiville ilmastotaistelijoille. Mutta se olisi uuden saksalaisen talousihmeen alku.

 

Lähde:  

https://www.tichyseinblick.de/daili-es-sentials/weltklimarat-klimakatastrophe-findet-nicht-statt/