Karjalan kielestä, ja vähän suomestakin

Karjalan kieltä arvioidaan puhuttavan yhteensä noin 60.000 – 95.000 henkilön voimin, mukaan lukien kaikki kielen eri murteet.

Suomessa karjalankieliseen yhteisöön kuuluu noin 30.000 eri tasoisesti kieltä taitavaa henkilöä. Heistä noin 11.000 puhuu karjalan kieltä hyvin tai melko hyvin. Päivittäin kieltä käyttää noin 5.000 puhujaa. Sen lisäksi noin 20.000 ihmistä ymmärtää kieltä tai osaa sitä jonkin verran.

Suurin osa karjalan puhujista elää Venäjällä (pääasiassa Karjalan tasavallassa ja Tverin alueella). Venäjällä kielen taitajia arvioidaan olevan noin 50.000 (tai lähteestä riippuen arviot vaihtelevat noin 20.000–50.000 välillä).

Minä olen karjalainen. Suomen karjalainen. Suomalaiset eivät yleensä oikein tiedä, mitä sana ”karjalainen” oikein tarkoittaa. Yleensä ajatellaan

·       - luovutetulta alueelta Kanta-Suomeen muuttaneita. Heitä on noin 407.000. (Lisiäksi tietenkin Petsamon ja Sallan asukkaat).

·       - Suomessa kuitenkin on kokonaista kaksi osaa Karjalaa: pienempi Etelä-Karjala ja suurempi Pohjois-Karjala. Niillä asuu nykyisin 283.000 ihmistä.

·      -  Ja suurin alue on Venäjällä Karjalan tasavalta sekä Tverin alue. Siellä karjalaisia kuintenkin väestöstä on vain murto-osa, kuten yleensäkin valloitetuilla alueilla sinne on siirretty vuosien kuluessa valtaväestöä, joten alkuperäisväestö on jäänyt sen jalkoihin. 

Venäjän viimeisimmän väestönlaskennan (2021) mukaan Venäjällä asuu noin 32.400 etnistä karjalaista. Karjalaisten määrä on vähentynyt Venäjällä voimakkaasti viime vuosikymmeninä venäläistymisen, alhaisen syntyvyyden ja sulautumisen vuoksi. Vuonna 1989 karjalaisia oli maassa vielä noin 125 000, ja vuonna 2010 heitä laskettiin olevan noin 60.800.

 

 

 

Kaikilla näillä alueilla siis asuu karjalaisia. Minä olen syntynyt Lappeenrannassa ja olen siis eteläkarjalainen. Ja hallitsen kotimurteeni yhä vieläkin, vaikka aikuisiän jälkeen olen asunut siellä vain kaksi vuotta. Luovutetun Karjalan alueelta Kanta-Suomeen muuttaneet sen sijaan eivät useinkaan enää puhu omaa murrettaan ja toisen polven karjalaiset eivät enää lainkaan.

Kotimurteestani johtuen ymmärrän karjalan kieltä, vaikka en sitä puhua osaakaan, sillä sanasto on pitkälti samaa. Vain karjalan kielessä on omia mutkiaan ja ääntämys myötäilee paljolti venäjää suhuäänteineen. Kotimurteeni on nk. karjalan murre. Tosin minulle yksi suomen opettaja Pohjois-Pohjanmaalla vakuutti, ettei sellaista murretta olekaan, mutta minä vain vaihdoin murteeni kotimurteekseni ja väittäjä hiljeni. Ei ollut ilmeisesti koskaan kuullut kenenkään sitä puhuvan.  Kaakkois-Suomen murteita kutsutaan virallisissa papereissa kaakkoismurteiksi.

Mielenkiintoinen kokemus on ollut saada käydä Tverin Karjalassa. Siitä on jo aikaa, mutta tuolloin siellä ihmiset puhuivat karjalaa ja ymmärsin, mitä he sanoivat.

Paljon olen liikkunut itärajan itäpuolella omalla autolla ja kyllä siellä myös karjalaa kuulee. Tai sitä jotain sekakieltä, aivan kuin Lotringenissa Ranskassa, jossa ihmiset kyllä puhuvat edellen saksaa mutta ranskalaisin sannoin. Tosin selviän Venäjällä myös venäjäksi ja Ranskassa ranskaksi. 

 

Karjalaisuus ja karjalan kieli eivät siis ole sama asia.

Isot syövät pienet.

Olen kuullut yksityisiltä, että Venäjän karjalaisen on vaikeaa säilyttää karjalan kieli. Virallisesti näin ei ole. Mikä on totuus?

Kokemukset kuvaavat arjen todellisuutta. Virallisen julkisivun ja käytännön välillä on suuri kuilu. Karjalan kielen säilyttäminen Venäjän Karjalassa on nykyään äärimmäisen vaikeaa, ja kieli on UNESCOn luokituksen mukaan erittäin uhanalainen. 

Totuus tilanteesta muodostuu seuraavista juridisista ja käytännön asioista:

·       - Karjalalla ei ole virallisen valtiollisen kielen asemaa
Toisin kuin melkein kaikissa muissa Venäjän autonomisissa tasavalloissa (kuten Tatarstanissa tai Komissa), karjalan kielellä ei ole valtiollisen kielen asemaa omassa nimikkotasavallassaan. Karjalan tasavallan ainoa virallinen valtiollinen kieli on venäjä. 

·       - Aakkosloukku: Venäjän liittovaltion laki määrää, että tasavallan virallisen kielen täytyy perustua kyrilliseen kirjaimistoon. Koska karjalan kielen kirjakieli on kehitetty ja vakiinnutettu käyttämään latinalaisia aakkosia, sille ei ole voitu myöntää virallista asemaa ilman kirjaimiston pakkovaihtoa.  Vuonna 2004 säädetty laki antaa karjalalle, suomelle ja vepsälle "valtion tukeman alueellisen vähemmistökielen" aseman. Tämä laki sisältää kuitenkin pääasiassa suosituksia, ei viranomaisia sitovia velvoitteita. 

·       - Puhujamäärät ovat romahtaneet rajusti. Viralliset väestönlaskentatiedot osoittavat, että kielen siirtyminen uusille sukupolville on lähes katkennut: Vuosien 2010 ja 2021 väestönlaskentojen välillä karjalan kielen puhujien määrä Venäjällä putosi lähes puoleen, noin 25 600 puhujasta vain noin 13 800 puhujaan.  Karjalaiset ovat nykyään omassa tasavallassaan pieni vähemmistö (alle 10 % väestöstä). Puhujista valtaosa on yli 65-vuotiaita ja alle 15-vuotiaiden osuus puhujista on marginaalinen. 

·       - Koulutus ja arki ovat venäjänkielisiä. Vaikka Karjalan tasavallassa on kouluja, joissa karjalan kieltä voi opiskella oppiaineena muutaman tunnin viikossa, koko kouluopetusta ei ole mahdollista saada karjalaksi. 

·       - Koska yhteiskunta, digitaaliset palvelut, virastot ja työelämä toimivat täysin venäjäksi, kieli on vetäytynyt pelkästään vanhemman sukupolven kodin sisäiseksi kieleksi tai pienten maaseutukylien yhteisö kieleksi.

Ylen uutisoiman tutkimuksen mukaan venäläisen yhteiskunnan ilmapiiri on tehnyt vähemmistökielistä ja -identiteeteistä osittain epähoukuttelevia nuorille, jolloin lapset eivät usein enää koe karjalan kieltä oman identiteettinsä perustaksi. 

Lehdissä, kuten Karjalan Sanomissa ja virallisissa uutisissa näkyy usein kielen elvytystoimintaa: on karjalankielisiä teatteriesityksiä, festivaaleja, kansanmusiikkia ja uutislähetyksiä. Tämä antaa kuvan elävästä kulttuurista. Julkinen tuki kohdistuukin usein kielen kulttuuriseen vaalimiseen ja museointiin, mutta se ei riitä pelastamaan kieltä silloin, kun siltä puuttuvat arkipäivän käyttöympäristöt ja virallinen suoja. 

Yksityisten ihmisten huoli on siis täysin perusteltu ja linjassa kovaa vauhtia etenevän kielenympäristön muutoksen kanssa. Sitä paitsi tänä päivänä kukaan Venäjällä asuva ei ole julkisesti mistään mitään mieltä.  

**** 

Kovaa on pienten kielten kohtelu ollut muuallakin, ei vain Venäjällä, eikä tarvitse kaukaa hakea: Britannia, Espanja, Portugali, Ranska… Ajatellaanpa vaikka Bretonin, kymrin tai katalonian kieliä.

 

Suomessa karjalan kielen keskittyy kielen aseman parantamiseen, opettamiseen ja käytön lisäämiseen. Toukokuussa 2025 julkaistu kansallinen karjalan kielen elvytysohjelma esittää 23 konkreettista toimenpidettä kielen elinvoiman vahvistamiseksi, minkä lisäksi työtä tehdään aktiivisesti Itä-Suomen yliopistossa ja järjestöissä.

·       - Valtioneuvoston kielipoliittiseen ohjelmaan kuuluva suunnitelma linjaa tavoitteita kielen aseman parantamiseksi.

·       - Itä-Suomen yliopistossa toimii karjalan kielen professuuri ja kansallinen erityistehtävä, joka koordinoi tutkimusta ja opetusta.  

·       - Sieltä siirretään lapsille varhaiskasvatuksen ja erilaisten kielikerhojen (kuten Helsingin Oodin karjalankielisen kerhon) kautta.

·       - Kansalaisopistot, avoimet yliopistot ja karjalaisseurat tarjoavat aktiivisesti kielen perus- ja jatkokursseja, kuten vienankarjalan kursseja. 

·       - Jokavuotinen Karjalan kielen viikko nostaa kieltä esille koulujen, järjestöjen ja median voimin.

***

Meille suomalaisille on käynyt hyvin, kiitos autonomian ajan, sillä suomen kieli ei ole kuolemassa, mutta sitäkin uhkaa vakava vaara: englannistuminen. Sitä eivät kuitenkaan tee ulkovallat, vaan me ihan itse. Me kun rakastamme Yhdysvaltoja -  kaikkien mielestä on hienoa puhua amerikkaa.

- Yliopistopiireissä ollaan tosissaan huolissaan englannin laajasta käytöstä, jolloin tarkempia suomenkielisiä käsitteitä ei enää pääse syntymään. 

- Monet isot yritykset ovat valinneet kielekseen englannin, vaikka kaikki työntekijät puhuvat suomea. 

- Ja etenkin nuoret runsaan somen käytön seurauksena ihannoivat englannin kieltä ja lainaavat sieltä sanoja suomeen suoraan. Se sinänsä ei ole hälyttävää, sitähän on aina tapahtunut, eiväthän sanat kuten ”tavara” tai ”tykätä” mitään suomea ole. Hälyttävää on määrä ja asenteet.

Kun nykyään monessa suomalaisessa asiantuntijafirmassa sanotaan, että "me emme enää tee töitä suomeksi vaan me workitaan englanniksi", tapahtuu kaksi asiaa:

• Ilmaisu köyhtyy: Suomen kielen omat, vuosisatojen aikana kehittyneet tarkat sävyerot (kuten työskennellä, raataa, ahkeroida, puurtaa tai ahertaa) unohtuvat ja jäävät käyttämättä.
• Sanasto pysähtyy: Kun uusia asiantuntijatermejä ei enää keksitä suomeksi, kieli lakkaa kehittymästä.

Esimerkiksi sana ”työskennellä” on uusi sana suoraan englannista käännettynä, mutta suomen kielessähän sellainen tekeminen tarkoittaa, että tehdään vähän ja sitten ei tehdä, aikamoista laiskottelemista siis. 

Suomen kielessä puolestaan on valtavasti näitä tekemisen taajuutta tai kestoa kuvailevia sanoja (kuten hypähtää, hyppiä, hypellä).

Onneksi suomen alkusointu on säilynyt. Sitä ovat edelleen iskelmien sanat täytenään. Alkusointu eli allitteraatio on suomen kielen vanhin ja luonnollisin tyylikeino, jonka juuret ovat tuhansia vuosia vanhassa kalevalaisessa runomitassa.

Mutta! Se, että alkusointu elää edelleen vahvana iskelmissä ja tutuissa yhteislauluissa, ei ole sattumaa. Suomen kieli suorastaan vaatii alkusointua, koska sanojemme paino on aina ensimmäisellä tavulla. Kun kaksi sanaa alkaa samalla äänteellä, se tarttuu suomalaisen korvaan ja sydämeen kuin liima. Kuunnelkaapa tarkemmin!

Fakta vai fiktio – kuka opettaa meitä tekoälyn aikakaudella?

Olen jo vuosia ollut ylpeä siitä, että ainakin Suomen kouluissa lapsille ja nuorille opetetaan, miten erotella fiktio faktasta, siis satu todellisuudesta. Näinhän ei useimmissa maailman maissa ole, ei edes Euroopassa. Venäjällä jopa koulujen oppikirjat on juuri muutettu myötäilemään virallista propagandaa. Jos jo lapset kasvatetaan uskomaan valheisiin, miten kansakunta voi menestyä?

Tekoäly uhkaa peitota meidät alleen. Jopa tekoäly-yhtiöiden johtajat varoittivat hiljan tekoälyn vaaroista. Liekö tarkoitus herättää huomiota, kerätä rahaa vaiko ovatko he oikeasti ihmiskunnasta huolissaan, sen voi jokainen päässään itse miettiä. 

Helsingin yliopiston päärakennus, Senaatintori

 

Olen opiskellut Helsingin yliopistossa ja olen ollut kauan yliopiston alumniyhdistyksen jäsen. Alla olevan alunmiyhdistyksen lähettämän uutisen otan ilolla vastaan.

”Tekoäly mullistaa oppimisen, ja siksi tarvitsemme uutta tietoa ja osaamista. Helsingin yliopisto tuo yhteen kasvatustieteellisen ja tekoälyn huippututkimuksen ainutlaatuisella tavalla ja haluaa kouluttaa tulevat ja nykyiset opettajat tekoälyn osaajiksi. Näin Suomen yli miljoona lasta ja nuorta saavat koulutuksen, jonka he ansaitsevat: tutkittuun tietoon perustuvan, tasa-arvoisen ja tulevaisuuteen kantavan.

Tekoäly on jo osa lasten ja nuorten arkea, mutta tekoälytaitoja ei vielä opeteta riittävän suunnitelmallisesti. Sitä, miten koululaiset ja opiskelijat voivat parhaiten hyödyntää tekoälyä aktiivisessa oppimisessa, ei ole vielä tutkittu systemaattisesti. Tekoälypedagogiikkaa tarvitsevat kaikki opettajat varhaiskasvatuksesta yliopisto-opetukseen.

Nyt Helsingin yliopisto haluaa perustaa pedagogisen tekoälyn osaamiskeskittymän ja Suomen ensimmäisen alan professuurin. Yliopisto on käynnistänyt uuden Anna liekin loistaa -varainhankintakampanjan ja kutsuu myös sinut mukaan tukemaan pedagogisen tekoälyn tutkimusta. Lahjoittamalla voit olla mukana luomassa uutta tutkimusalaa ja tuet tutkimusta siitä, miten tekoälyä voi käyttää luovasti ja vastuullisesti opetuksessa ja oppimisessa.

”Tarvitsemme kumppanimme mukaan rakentamaan maapallon tulevaisuutta sekä suomalaisen yhteiskunnan menestystä”, kansleri Kaarle Hämeri sanoo. Ratkaisuja kaivataan nyt enemmän kuin koskaan ja yhteiskuntamme menestys riippuu siitä, kuinka rohkeasti investoimme tieteeseen ja osaamiseen.

Viestin välitti
Ville Sinnemäki
Toiminnanjohtaja, Alumniyhdistys”

Tiedekulma, Helsingin keskustassa osoitteessa Yliopistonkatu 4.
Helsingin yliopiston Tiedekulma on tieteen olohuone – kaikille avoin keskustelun ja yhdessä tekemisen areena, jossa kuuluu tieteen ja tutkimuksen ääni.
 

Uusinta uutta.

Kehitys kehittyy, mikään ei pysy paikoillaan. Joku asia toimi joskus, sitten joku piti sitä huonona ideana ja maailma päätti siirtyä seuraavaan.

Sitten myöhemmin todettiin, että ei se uusi asia niin hyvä ollutkaan. Tämä valitettava ilmiö toistuu isossa kuvassa maailmanlaajuisesti yhä uudelleen ja uudelleen. Suomessa viimeksi innon kohteena oli tuulivoima. Nyt datakeskukset.

Esimerkkejä on riittämiin. Esimerkiksi:

Mummo Ankan tunnettu auto on yhdysvaltalainen Detroit Electric -sähköauto, jota valmistettiin 1900-luvun alussa.

 

Mikähän tämä sitten mahtaa olla?
 

 

Ennen, ja vielä minun lapsuudessani pullon korkki oli... ja nyt. 

Mitä tästä opimme? Emme todennäköisesti mitään.

 

Suomi – maailman onnellisin maa?

 

Kuvakaappaus: Iltalehti  

Olen suomalainen, kuten Kari Tapio laulaa. Laulun melodia on italialainen. Tuntui hassulta kuunnella hanuristin soittavan sitä torilla Roomassa.

Suomalaiset itse eivät ymmärrä, miksi he olisivat maailman onnellisimpia. Kaikestahan aina ja jatkuvasti valitetaan. Kaikki Suomessa menee jotenkin väärin.

Ihmiset yleensä ovat sisäsokeita. Mikä on itsestään selvää, sitä ei nähdä eikä huomata.

Kuuntelin pari päivää sitten yhden suomalaisen ihmettelevän sitä, että suomalaiset eivät yleensä ymmärrä, millainen voimavara turismissa on meidän ihan jokapäiväinen saunamme. Sehän on hyvinvointia parhaimmillaan. Ensin lämmitään pienessä puutilassa tai sähkösaunassa niin, että koko keho alkaa rentoutua. Sitten mennään ulos – ehkä pakkaseen, ehkä sateeseen, ehkä lumisateeseen – ja pulahdetaan järveen. Tai avantoon. Sitten takaisin lämpöön. Ja kaiken tämän voi tehdä ilman hienoa wellness-keskusta, jäsenyyttä tai kallista hoitoa. Monelle suomalaiselle se on vain perjantai-ilta.

Onnellisuus ei tarkoita maailmanlaajuisessa onnellisuusvertailussa sitä, että suomalaiset kulkisivat ympäriinsä hymyillen tai että Suomessa olisi maailman paras elämä kaikilla mittareilla.

Vuoden 2026 raportissa Suomi oli jälleen ykkönen – jo yhdeksättä vuotta peräkkäin. Mittarina on ennen kaikkea ihmisten oma arvio siitä, kuinka hyvä heidän elämänsä on asteikolla 0–10.

https://www.worldhappiness.report/ed/2026/

Jotta suomalaiset itse ymmärtäisivät, miksi, tässä faktaa. Lisänä tässä myös omia ajatuksia, joita onnellisuusraportti ei tavoita.

1. Suomessa on poikkeuksellisen vahva yhteiskunnallinen turvaverkko

Ihmisellä on suhteellisen hyvä mahdollisuus selvitä, vaikka elämä menee hetkeksi tai pidemmäksikin aikaa huonosti. Terveydenhuolto, koulutus, sosiaaliturva ja muut julkiset palvelut muodostavat kokonaisuuden. Suomi on nimenomaan maa, jossa on yleisesti saatavilla korkealaatuisia terveys-, koulutus- ja sosiaalipalveluja ja jossa hyvinvoinnin eriarvoisuus on suhteellisen vähäistä.

2. Ihmisillä on yleensä joku, johon voi luottaa

Tämä on yksi raportin kuudesta keskeisestä selittävästä tekijästä: having someone to count on. Muut ovat muun muassa tulotaso, terveenä eletty elämä, vapaus tehdä omia ratkaisuja, anteliaisuus ja kokemus korruption vähäisyydestä.

Suomalaisena sanon tämän: Luottamus ei kuitenkaan ole sama asia kuin läheinen ystävyys. Suomalaisia pidetään juroina ja luotaantyöntävinä. Sitä suomalaiset eivät lainkaan ole – kunhan ensin tutustuu. On nimittäin kohteliasta olla häiritsemättä muita ja jättää muut ihmiset rauhaan. Kuitenkin kaikki tietävät: jos jotain todella tapahtuu, kyllä joku auttaa.

3. Suomalaiset luottavat yhteiskunnan instituutioihin enemmän kuin monissa muissa maissa

Tämä ei tarkoita, että suomalaiset olisivat tyytyväisiä kaikkiin viranomaisiin. Päinvastoin – suomalainen voi valittaa viranomaiselle hyvinkin suoraan. Mutta pohjalla on usein oletus, että järjestelmä kuitenkin toimii, ainakin jotenkin.

OECD:n vuoden 2026 tutkimuksessa esimerkiksi 89 % suomalaisista ilmoitti luottavansa poliisiin ja 75 % tuomioistuimiin. Julkishallintoon luotti 68 %, kun OECD-maiden keskiarvo oli 45 %.
https://www.oecd.org/en/publications/oecd-survey-on-drivers-of-trust-in-public-institutions-2026-results_c88c8869-en/finland_9b16335e-en.html

Sananvapaus taas takaa sen, että asioita voi sanoa suoraan, kiertelemättä, kenelle hyvänsä, myös viranomaisille tarvitsematta pelätä vakavia seurauksia. Mielipiteet ovat sallittuja, mutta loukata mielipiteillä ei saa eikä puhua perättömiä.

4. Suomessa ei tarvitse jatkuvasti todistaa omaa arvoaan

Tämä on sellainen asia, jota tilastot eivät oikein tavoita.

Suomessa on mahdollista olla:

• tavallinen palkansaaja
• eläkeläinen
• yksin asuva
• pienituloinen
• syrjäseudulla asuva
• yrittäjä
• työtön

ilman, että yhteiskunnallinen asema automaattisesti määrää ihmisarvoa.  Saa sinutella, siitä ei kukaan loukkaannu.

Toki käytännössä on paljon ongelmia ja eriarvoisuutta. Me valitamme koko ajan.

Sähkö on kallista.
Verot ovat liian korkeat.
Byrokratia ärsyttää.
Terveydenhuolto ei toimi niin kuin pitäisi.

Mutta perusajatus siitä, että ihmisellä on arvo myös ilman suurta rahaa tai asemaa, on vahva.

5. Suomalainen vapaus on ehkä suurempi asia kuin suomalainen itse huomaa

Suomessa ihminen saa yleensä päättää hyvin paljon omasta elämästään.

Missä asuu.
Mitä opiskelee.
Mitä uskoo.
Kenen kanssa elää.
Mitä työtä tekee.
Mihin käyttää rahansa.
Mitä mieltä on hallituksesta.

Ja jos ihminen haluaa tehdä jotakin aivan epätavallista, yhteiskunta ei lähtökohtaisesti estä sitä.

Tämä henkilökohtaisen vapauden tunne on yksi World Happiness Reportin kuudesta keskeisestä tekijästä. 

6. Suomalainen yhteiskunta on suhteellisen vähän korruptoitunut

Tämä vaikuttaa onnellisuuteen enemmän kuin helposti ymmärretään.

Jos ihminen joutuu jatkuvasti miettimään:

Kenelle minun pitää maksaa?
Kenen sukulainen tuo on?
Saanko tämän asian vain, jos tunnen oikean ihmisen?
Voinko luottaa viranomaiseen?
Voiko joku käyttää asemaansa minua vastaan?

elämästä tulee hyvin kuluttavaa.

Suomessa tällainen epävarmuus on kansainvälisesti vähäistä. Korruption vähäisyys kuuluu myös raportin keskeisiin selittäjiin.

Ja kuten asiaan kuuluu, aina on niitä, jotka ovat eri mieltä. Asiasta sitten tai asian vierestä.
https://kalajokinen.blogspot.com/2026/10/paljastus-hiekkasarkilta-kenen-kasissa.html

Suomi ei ole maailman onnellisin siksi, että Suomessa olisi maailman onnellisimmat ihmiset yksilöinä.

Suomi on maailman onnellisin ennen kaikkea siksi, että täällä on rakennettu yhteiskunta, jossa ihmisen ei tarvitse olla erityisen onnekas voidakseen elää kohtuullisen hyvää elämää.

Ja siksi suomalainen voi samaan aikaan sanoa: "Kyllä tämä Suomi on ihan mahdoton maa" ja antaa kyselyssä elämänsä arvosanaksi vaikka 8. Koska hän ei välttämättä tarkoita, että Suomi on täydellinen. Hän tarkoittaa, että oma elämä on kokonaisuutena ihan hyvää ja tulevaisuus on ainakin jossain määrin hallittavissa.

Minusta tämä selittää myös erään suomalaisen paradoksin: Suomi voi olla maailman onnellisin maa ja suomalaiset silti tunnetusti tyytymättömiä.

7. Luontoa riittää kaikille, suomalaiset kasvavat luonnossa ja luontoon

Suomen luonnossa ei ole kyse vain siitä, että täällä on paljon metsää. Kyse on siitä, että luonto kuuluu jokapäiväiseen elämään.

• Jokaisenoikeudet antavat ihmisille poikkeuksellisen vapaan pääsyn metsiin, rannoille ja luonnon keskelle riippumatta siitä, kuka maan omistaa.
• Luonto on lähellä myös kaupungeissa: puistot, metsiköt, järvet, ulkoilureitit ja rannat ovat osa normaalia kaupunkimaisemaa.
• Lapsi oppii pienestä pitäen, että metsään voi mennä. Sinne ei tarvitse mennä erityisenä "luontomatkailijana".
• Marjastaminen, sienestäminen, hiihto, uiminen, mökkeily, kalastus ja metsässä käveleminen ovat tavallisia asioita.
• Ja ennen kaikkea: luonto ei ole vain nähtävyys vaan paikka, jossa eletään.

Suomessa metsä ei ole luksustuote. Se on käytännössä kaikkien ulottuvilla.

Oma kommenttini: Sana ”jokamiehenoikeidet” korvattiin sanalla ”jokaisenoikeudet”. Naisetkin otettiin vihdoin mukaan? Taustalla on kuitenkin isompi asia: On meidän onnemme, ettei suomen kieli jaottele ihmisiä eri sukupuoliin. Kaikki saavat olla mitä ovat.

Ja oikeastaan se sopii vielä paremmin tähän ajatukseen: kyse ei ole jonkin tietyn ihmisryhmän oikeudesta vaan jokaisen ihmisen mahdollisuudesta käyttää luontoa tietyin ehdoin riippumatta siitä, kuka maan omistaa.

Se on myös hyvä esimerkki siitä, miten suomalainen luontosuhde on rakentunut kulttuuriin ja lainsäädäntöön asti. Metsä ei ole vain maisema ikkunan takana, vaan paikka, johon ihmisellä on oikeus mennä.

Se on ehkä yksi niistä asioista, joita Suomessa itse syntyneenä on vaikea edes huomata, koska sitä pitää niin itsestään selvänä.

Takaisin turismiin. Sauna on kokemus. Siinä yhdistyvät oikeastaan kaikki ne asiat, joista juuri puhuimme Suomen onnellisuudessa: luonto, vapaus, yksinkertaisuus, vuodenaikojen hyväksyminen, kehon ja mielen rauhoittuminen – ja ehkä vielä yksi suomalainen erityispiirre: me emme tarvitse täydellisiä olosuhteita voidaksemme nauttia elämästä.

Metsä on ilmainen. Järvi on ilmainen. Jokaisenoikeudet ovat ilmaiset. Ja sauna – parhaimmillaan – on paikka, jossa ihminen saa hetkeksi vain olla.

8. Vuodenajat

Ja nyt kun oikein sopivasti koko maailma puhuu vain ja ainoastaan ilmastonmuutoksesta, meillä on jotain aivan ihanaa: meillä on neljä vuodenaikaa. Jokaisella niistä on oma roolinsa. Kesälläkään ei ole hirvittävän kuuma. Talvella, jos hyvin käy, voi ihailla revontulia. Kylmä kyllä voi olla, mutta sitä varten on lämpimät vaatteet, säänkestävät asunnot ja toimivat järjestelmät.

Miksi sitten haikailen takaisin Saksaan? Se on toinen tarina se. 

 

 

Joo joo, ilmastonmuutos on kaikkeen syypää

Kiukkuisia kommentteja facebookissa:

"Uusiutuvat energiat aiheuttavat kaikkea sitä, mitä vastaan ne on itse asiassa luotu taistelemaan. Ja sitten väitetään, että kyseessä on ilmastonmuutos ja että fossiiliset polttoaineet ovat syyllisiä. Se on noidankehä...

Valtakunnallisesta ilmastomielenosoituksesta: Mitä "uusiutuvien energioiden" (mikä energia uusiutuu?) ryhmittymä ja erityisesti niistä hyötyvät tahot kätevästi jättävät huomiotta:
 
1. Maan pinnan sulkeminen Saksassa on kaksinkertaistunut vuodesta 1970 uudisrakentamisen, teiden rakentamisen, teollisuuden takia
2. Maailman väestö on myös kaksinkertaistunut tuosta vuodesta lähtien
3. Metsäkato maailmanlaajuisesti: mukaan lukien Amazon, Indonesia, Keski-Afrikka (sademetsät): On arvioitu, että puolet maailman metsistä on kadonnut 1970-luvulta lähtien.

Tämä vaikuttaa suoraan ilmaston lämpenemiseen. Mutta mitäpä tuosta, jatketaan samalla tavalla.

Sitten on vielä pelkästään aseiden tuotannosta aiheutuvat hiilidioksidipäästöt, ei vain niiden käytöstä johtuvat päästöt. Pelkästään se riittää sadoiksi vuosiksi, mikä tekee kaikista lisäponnisteluista turhia.

Mutta tuuliturbiinien rakentamisesta ja maaperän, myös metsien maaperän sulkemisesta aiheutuvat päästöt ovat myös valtavat. Saksassa myllyjä on jo 30 400, ja lisää suunnitellaan.

On kuin alkoholisti yrittäisi parantaa riippuvuuttaan vahvasti alkoholipitoisella vodkalla. Eikä kukaan huomaa mitään."

Tyhmä minä. Luulenpa, että kukaan ei oikeasti tiedä. Tehdään kun ollaan oman ideologian vankeja, ja koska raha ratkaisee. Tehdään tietokonemallinnuksia, mutta kokonaisuuksia ei ymmärrä eikä tiedä kukaan. Tekoäly ei tähän auta, kun se on kertausta siitä, mitä ihmiset ovat kirjoittaneet. Jos sillä ei ole vastausta, se keksii sellaisen. Virheet huomataan sitten pitkien aikojen kuluttua, ja sitten tehdään korjausliikkeenä lisää virheitä.  

 

Ydintutkimuslaitoksenkin pihamaalla kaikki puut pudottivat syksyllä lehtensä. Varmaankin johtui radioaktiivisesta säteilystä? Vai olisikohan sittenkin syynä ollut ilmastonmuutos?

 

Jospa muuttaisin (takaisin) Saksaan?

Perhe on siellä. Olisiko hyvä idea asua Saksassa?

Saksa on minulle valmiiksi tuttu maa, ei hyppy tuntemattomaan. Ei tarvitsisi opetella saksaa, saksalaista yhteiskuntaa tai saksalaisia tapoja alusta alkaen. Olen elänyt siellä ennenkin. Saksaa puhun lähes päivittäin. Kuten myös suomea ja englantia, ja usein myös muita osaamiani kieliä. Minulla on Saksassa valmiit kontaktit ja tiedän, miten toimia. Saksa on keskellä Eurooppaa ja yhteydet muualle Eurooppaan ovat hyvät. Verkossa voisin jatkaa opetustöitä.

Siis oikeastaan vain jatkaisin elämää toisessa maassa.

Onko huonoja puolia?

Toki. Suomen asunnot. Vaan en roiku omaisuudessa, sen verran olen muuttanut ja vieläpä nopeallakin aikataululla, myynyt ja ostanut, ettei se ole ongelma. Asunnot Suomessa voi vuokrata tai myydä. Etenkin kun on jo valmiiksi hyvät vuokralaiset odottamassa.

Lapset asuvat Saksassa, joskin kaukana toisistaan. Suomessa on ystäviä. Ei, en ole heitä hylkäämässä tai väheksymässä. Mutta parhaat ystävät asuvat Saksassa.

Suomessa ajatellaan helposti, että Saksassa olisi hirveä byrokratia. Tunnen Saksan viranomaisasiat, ja kokemukseni on, että Suomi on byrokraattisempi maa kuin Saksa. Hieman vanhanaikainen Saksa on ja digitaalisissa asioissa paljon Suomea jäljessä, mutta onhan se minun etuni, että hallitsen tietokoneasiat.

Itse asiassa hauska ajatus. Olen joutunut viime vuosina selvittelemään Suomessa yhtä sun toista asiaa, ja joskus tuntuu, että suomalainen järjestelmä osaa tehdä yksinkertaisestakin asiasta monimutkaisen.

 

                                                                                                                                       Allensbachissa  1997

Minulle on ennenkin käynyt niin, että olen ajatellut tietäväni, mitä seuraavaksi tapahtuu, ja sitten elämä onkin päättänyt jotain aivan muuta. Siksi en tällä hetkellä ilmoita muuttavani Saksaan. Sanon vain, että olen alkanut tosissani miettiä sitä.

Ja kun katson asiaa kylmästi paperilla, huomaan jotakin aika huvittavaa: Suomessa asumiselle alkaa olla yllättävän vähän perusteluja.

Nyt huomaan miettiväni, että ehkä elämäni seuraava vaihe voisikin taas tapahtua Saksassa. En minä siellä mitään uutta elämää aloittaisi. Jatkaisin vain tätä nykyistä elämääni toisessa paikassa.

Opettaisin. Kirjoittaisin. Tapaisin ihmisiä. Laulaisin. Tekisin B&B:n sijasta ehkä jotakin muuta. Ja olisin lähempänä lapsiani ja parhaita ystäviäni.

Joten miksi en muuttaisi?

En minä vielä tiedä. Mutta kysymys on muuttunut.

En enää ajattele: ”Voisinko minä asua Saksassa?”

Vaan: ”Miksi minä oikeastaan en asuisi Saksassa?”

En tee tästä mitään suurta muuttoilmoitusta. Tiedän jo kokemuksesta, että elämä voi päättää asioista puolestani ennen kuin ehdin itse tehdä lopullista päätöstä.

                                                                                                       Horstissa 2008
 

Mutta tällä hetkellä näyttää siltä, että Saksaan muuttaminen olisi huomattavasti helpompaa kuin vielä jokin aika sitten kuvittelin.

Suomi ei kuitenkaan katoaisi elämästäni mihinkään. On jopa kesälomapaikka Suomessa. Ja elämä on muutenkin kansainvälistä.

Tyttäreni sanoi kerran, että olen aika erikoinen tapaus. En kuulemma ole koskaan jäänyt kiinni mihinkään tiettyyn paikkaan. Olen muuttanut, kun on ollut tarve, joskus nopeallakin aikataululla. Olen myynyt omaisuutta ja ostanut uutta enkä ole jäänyt sen kummemmin suremaan sitä, mikä jäi taakse.

Ehkä hän on oikeassa.

Minulle koti ei taida koskaan olla ollut ensisijaisesti talo, asunto tai edes tietty maa. Koti on enemmänkin se paikka ja ne ihmiset, joiden kanssa juuri sillä hetkellä haluan elää.

Siksi en ehkä oikeastaan ole muuttamassa Suomesta Saksaan. Saatan vain muuttaa kotiini toiseen paikkaan.

Tai johonkin muuhun maahan. Luoja tietää, mutta ei kerro.

Olen jo asunut useammassa maassa. Saksan ja Suomen sisällä olen muuttanut monta kertaa. Kuinka paljon ihmisen pitäisi antaa paikan, omaisuuden ja totuttujen kuvioiden määrätä elämästään?

Yksi iso ongelma on jäljellä: minulla on rajallinen määrä aikaa jäljellä.

Se ei tarkoita, että istuisin laskemassa vuosiani tai suhtautuisin elämään synkästi. Päinvastoin. Se tarkoittaa sitä, että en halua käyttää niitä vuosia siihen, että pidän kynsin hampain kiinni asioista, joita en oikeastaan tarvitse.

En myöskään halua jättää lapsilleni jälkeeni valtavaa tavaravuorta, jonka joku toinen joutuu joskus selvittämään.

Vanhempanikin tekivät aikanaan jotakin aivan vastaavaa. Kun he jäivät eläkkeelle, he viettivät puolet vuodesta Espanjassa ja kesän Suomessa. He eivät muuttaneet lopullisesti mihinkään. He vain päättivät, että eläkkeellä voi elää useammassa paikassa.

Miksi minä en voisi tehdä samoin?

Suomi voisi olla yksi paikka. Saksa toinen. Kesäksi voisi tulla Suomeen. Tai sitten joskus voisi olla talvi jossakin aivan muualla.

Ei kaiken tarvitse olla lopullista.

Eikä minun tarvitse tässä iässä enää rakentaa elämääni sen ympärille, mitä joku muu pitää normaalina.

Olen jo elänyt aika monta elämää.

 

Tupakantumpit - mihin?

Laki tuli voimaan 1.10.2026. 

Maailmanlaajuisesti yli 8 miljoonaa ihmistä kuolee vuosittain tupakan kulutuksen seurauksena. Olihan se tupakka joskus niin perin hyvä ja terveellinen juttu. Tupakkaa ei pidetty pelkästään vaarattomana, vaan sitä jopa mainostettiin terveellisenä ja lääkäreiden suosittelemana.

Lähde: https://historianet.fi/yhteiskunta/arkielama/tupakkamainonta-laakarit-suosittelivat-savukkeita

 

Sitten mieli muuttui. Todettiin, ettei se nyt ihan noin mennytkään. Nyt tiedetään enemmän. Tupakointi aiheuttaa noin 90 % keuhkosyövistä ja lisää monien muiden syöpien (kuten haima- ja munuaissyövän) riskiä. Tupakointi kaksinkertaistaa riskin saada sydän- tai aivoinfarkti ja ahtauttaa verisuonia. Tupakka tuhoaa keuhkorakkuloita ja aiheuttaa keuhkoahtaumatautia. Se heikentää vastustuskykyä, huonontaa suun terveyttä ja aiheuttaa riippuvuutta.

Sähkötupakka ei ole sen vaarattomampi. Samat haittavaikutukset kuin savukkeillakin.  

Tulee sekin päivä, että infraääni todetaan vaaralliseksi elimistölle. Kuten moni muukin asia, josta aluksi innostutaan... 

Ja on tupakalla muitakin haittavaikutuksia. Tupakantumppi ei maadu luontoon, koska sen filtteri on tehty muoviksi luokitellusta selluloosa-asetaatista. Suodatin ei ole paperia vaan muovia, joka ei hajoa maatuvalla tavalla vaan murenee hitaasti mikromuoviksi. Filtteriin imeytyy tupakasta tuhansia haitallisia kemikaaleja, kuten arsenikkia, kadmiumia ja lyijyä, jotka liukenevat maaperään ja vesistöihin.

Heinäkuusta alkaen tupakointi on kielletty Ranskassa julkisilla paikoilla. Niitä ovat puistot, rannat, bussipysäkit sekä koulujen ja urheilukenttien edustat. Terveysministeriön mukaan tupakointi kielletään kaikkialla, missä lapsia on läsnä. Kiellon rikkomisesta voidaan määrätä sakko, joka voi olla enintään 135 euroa. Tupakointi on edelleen sallittua ravintoloiden ja kahviloiden ulkoterasseilla. Kielto ei koske sähkötupakkaa.

Polttelijat heittelevät mielellään tumpit maahan. Onhan se toki liian vaivalloista kävellä kaksi metriä lähimmälle roskikselle.

Maailman terveysjärjestön (WHO) arvioiden mukaan koko maailmassa jopa kaksi kolmasosaa (noin 65 %) kaikista poltetuista savukkeista heitetään huolimattomasti maahan. Se on kaiketi miehekästä? Niin kuin maahan sylkeminenkin?

Monissa Euroopan kaupungeissa se on nyt kiellettyä. Siitä voi saada kaupungista riippuen yli sadan euron sakon – Hampurissa peräti 300 euroa. 

Minusta Suomessakin voisi asettaa tumppienheittelysakon niin korkeaksi, että se tekisi kipeää.  No, kyllä ympäristön roskaamisesta voi Suomessa saada 100 euron suuruisen rikesakon, mutta käytännössä pienten roskien (kuten tupakantumpin tai karkkipaperin) heittämisestä harvoin rangaistaan, koska valvojia ja resursseja on liian vähän...