Suomalaista empatiaa

Kirjoitin naamakirjaan kysymyksen: mitä tekisit, jos ystäväsi olisi ei-EU-maassa eikä hänellä olisi siellä yhtään rahaa, mistä syystä ei myöskään ruokaa. 

Useimmat vastasivat, että lähettäisivät ruokapaketteja. Siis: me olemme Suomessa ja täällä asuu kuulemma koulutettu väestö. Ja he lähettäisivät ruokapaketteja ulkomaille? Siis huomenta Suomi, missä maassa me asummekaan?  Minkä ruokapaketin luulisit menevän varmasti perille ei-EU-maahan?  Niin joo... ai USA:han, Sveitsiin, Norjaan, Islantiin...? Ei, tiedät mitä tarkoitan. Iraniin, Turkkiin, Egyptiin, Palestiinaan...

Säilykkeet toki säilyisivät, ja niitähän voi syödä vuosikymmenienkin jälkeen. Lisäksi eri maissa on tosi tiukkoja rajoituksia ruoan suhteen.

Sodan jälkeen eri tahot lähettivät Suomeen ruokapaketteja USA:sta. Kylmän sodan poliittisen ilmapiirin vuoksi tästä länsiavusta ei myöhemmin puhuttu Suomessa kovin äänekkäästi, sillä Suomi pyrki virallisesti korostamaan puolueettomuuttaan ja selviytymistään omillaan. Todellisuudessa Yhdysvalloista tulleet ruoka- ja materiaalilahjoitukset olivat kriittinen tekijä, jonka avulla Suomi selvisi pahimman pula-ajan yli, sai väestönsä ruokittua ja kykenialoittamaan maan jälleenrakennuksen. 

Ruokapaketista ulkomaille tuli mieleen ensimmäinen pestini Ranskan Rivieralla, jossa kasvaa ah niin ihania viikunoita. Minä kokematon innostuin valtavasti ja ajattelin lähettää niitä kotiin äidilleni. Äiti, leipuri, varmaan nauroi partaansa (hmm. onpa kovin miehinen sanonta) ajatellessaan, mitä homemöykkyjä saapuisi perille asti. Tai kun piti saamani koepaketti pakastettuja karjalanpiirakoita Saksaan, markkinointia varten. Pakkaskuljetuksen takia vakuutettu expresspaketti oli jätetty yön yli varastoon ja toki perille saapui vain liiskaa. Eikä postilta mitään korvausta.  

Tavaran lähettäminen toiseen maahan on... mysteeri. Neuloin isälleni syntymäpäivälahjaksi villapuseron ja lähetin sen hänelle Espanjaan. Ei tullut koskaan perille. No, ei Espanjassa kylmä ollutkaan.  Ja niin edelleen. Puhumattakaan postin hukkaamasta vakuutettuna pikakirjeenä lähetetystä passista viisumeineen, josta tuli 500 euron vahinko. Ei korvausta. Tai DHL:n hukkaamasta työluvasta, jonka takia minulta meni työpaikka. Siitä tosin seurasi muita asioita ja tosi hyvä käänne parempaan. Tai: https://pipa01.blogspot.com/2013/01/kuinka-perunasakki-uhkasi-venajaa.html 😂

Mitä muuta tekisit, kysyin. En mitään, oli vastaus. Antaisin kuolla.

Mutta kyseessä kuitenkin on ystäväsi? Ei väliä, ei voi tehdä mitään. Rahaa ei voi ulkomaille lähettää, sanoivat. Eivätkä muutenkaan lähettäisi rahaa yhtään kenellekään. 

Kenellekään ei tullut mieleen ostaa lentolippua. Sen voi ostaa verkosta, myös toiselle. Kenellekään ei tullut mieleen maksaa majoituspaikan ruokailua verkon kautta. Hotellit ja hostellit ovat se harvinainen ryhmä palveluja ulkomailla, joilla yleensä on verkkomaksumahdollisuus. 

Siinä siis meidän suomalaisten ajatuksia.

Rahaa ei voi lähettää ulkomaille? Tämä sopii siihen käsitykseen hyvin, mitä muunmaalaisilla pankeilla on Suomen pankeista: sisäänlämpiäviä. Suomalaiset eivät siis tiedä, että kyllä rahaa voi lähettää ulkomaille. On pankkipalveluja, siihen tarvitaan tilinumero. Tilisiirto tosin kestää muutaman päivän, mutta ei siitä ole kauaa, kun se myös Euroopan sisällä kesti muutaman päivän. Mutta on muitakin menetelmiä. Käteistä voi lähettää kahden eri palvelun, Western Unionin ja Forexin kautta, se tosin maksaa suhteellisen paljon. Ja on lisäksi muitakin mahdollisuuksia, esimerkiksi eri palvelujen lahjakortit. Myös kryptovaluutat, jos niitä tunnet.

Lahjakortit ovat tosi kätevä menetelmä lähettää rahaa huijareille vaikkapa Nigeriaan, juupa juu. Sanoo poliisi ja media, joka toinen päivä. Mutta ennen kuin lähetät, on hyvä tietää, että on monta menetelmää ottaa selvää, minne raha menee ja ennen muuta kenelle. Muista olla valpas. Jos haluat lisätietoja, kannattaa ehkä ottaa yhteyttä lähimpään poliisiin google-haun eli tekoälyn sijaan. 

Nk. oikeassa elämässä näyttää tältä:  Suomessa asuvat maahanmuuttajat lähettävät vuosittain satoja miljoonaa tai jopa yli miljardin euron edestä rahaa ja tavaraa kotimaihinsa. 

Mutta sinä suomalainen annat siis ystäväsi kuolla, mutta niinhän ne sodassakin kuolevat…  ja kuolemmehan me joka tapauksessa... Minkäs sille sitten mahtaa. 

 

© anssi keränen / Seura 28.05.2017

 

Sitten aivan toinen aihe, jossa empatiaa ei myöskään tunnu löytyvän. 

Ei ole lapsia, tai kuten tapahtua saattaa, on lapsia muttei lapsenlapsia. On kuulemma ihanaa saada lapsia ja sitten olla mummo tai vaari. Sen toki suon kenelle hyvänsä.

Mutta: jatkuva kertominen lapsettomalle siitä, miten ihania omat lapset ja lapsenlapset ovat ja miten ihanaa on olla mummo tai vaari, voi olla jollekin toiselle kärsimys. Etenkin, kun mummoilijat muistavat joka käänteessä kertoa, miten fiksuja ja älykkäitä omat jälkeläiset ovat.

Älä tuputa. On elämässä muutakin kuin lapset. Puhu jotain muutakin kuin vain lapsistasi. Kysy kuulumisia. Sen sijaan älä kysele, miksi toisen tilanne on se mikä on. Se voi olla kipeä kohta, josta sinä et tiedä mitään.

Lapsia on, muttei lapsenlapsia. Jotkut yrittävät lohduttaa, että ”joskus ehkä on”.  Olen jotakuinkin systemaattisesti estänyt naamakirjassa tuputtajien viestit. Oikea ystävä ei tee ystävyyttä siitä riippuvaiseksi, mitä sinulla on tai ei ole. 

 

 

”Minä maalainen”. Lapsuuteni Tuomojalla 1950- ja 1960-luvuilla

Minulla on ollut onnea: minulla oli rakastavat vanhemmat. Toisiaan rakastavat ja lapsiaan rakastavat.

Meillä oli viiden lehmän maatila. Äidin vanhemmat jäivät taloon asumaan, isäni tuli kotivävyksi. Äiti halusi tätinsä Hissun, Hilma Salan jalanjälkiä seuraten oopperalaulajaksi, mutta jonkunhan piti taloa pitää…

Tuo täti oli isoäitini nuorin sisko. Muistan hänen vierailunsa isoäitini syntymäpäivillä vanhemman herrasmiehen, hänen toisen miehensä kuvanveistäjä Lauri Leppäsen kanssa. Leppäsen teoksia löytyy Esplanadin puistosta ja Kuopiosta ja…  Hissu-tädin kautta löytyy sukua ihan Järnefeldteihin asti…

Mutta me emme olleet mitään hienoa seurapiiriväkeä, vaan me olimme maalaisia. Kun 2004 etsittiin ”suurta suomalaista”, ilmoitin ykskantaan, että suuria suomalaisia ovat omat vanhempani, hehän ovat muiden kaltaistensa kanssa Suomen hyvinvoinnin rakentaneet. Ei, suurimaksi suomalaiseksi kansa valitsi Mannerheimin. Olkoon niin sitten. En aseta Mannerheimin tärkeyttä kyseenalaiseksi, mutta missä ovat presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotoilla ne puurtajat?

Muistan joskus ihmetelleeni äidin sanomaa, että hänellä on hyvä mies, koska ei juo eikä tupakoi. Ihmettelin siksi, kun eihän suvussa eikä kylällä kukaan muukaan juopotellut eikä tupakoinut. Kai viesti raittiudesta oli mennyt perille, äiti oli paikallisen raittiusseuran puheenjohtaja. Raittiusseuralla oli lisäksi paljonkin toimintaa, muun muassa mieskuoro, jossa kaikki serkkuni lauloivat, sekä partio, jossa minä toimin vartionjohtajana.

Viisi lehmää ja kymmenen hehtaaria peltoa eivät kuitenkaan sodan jälkeen kovin hyvin elättäneet, joten vanhempani hakivat lisätuloa ja itse asiassa hieman vahingossa perustivat viipurinrinkelileipomon.   http://pipa01.blogspot.com/2010/02/vanhempieni-haamatka-ja-mita-siita.html

Isoisäni kuoli, kun olin vajaan kahden vuoden ikäinen. Pieni lapsi ei yleensä muista kovin varhaisia asioita, mutta minä muistan edelleen hänen valkoisen arkkunsa, miten valtavan iso se mielestäni oli, missä se oli aitassa, ja sen vieressä olleen viulun. Isoisä oli aikanaan ollut kyläpelimanni. 

 

  

Maatilaa täytyy hoitaa joka päivä, työtä on paljon ja se on raskasta. Meillä siis oli viisi lehmää, Ansa, Lumikki, Leikki, Ansan tytär Muisto, ja kyyttö Jetta eli Itä-Suomen perinnerodun edustaja ja myöhemmin sen tytär Rusina. Samana vuonna syntyneille vasikoille annetaan vuosittain aina samalla kirjaimella alkavat nimet. 

 

Ata, Pikku-Ata ja Elmeri

Sitten oli vasikoita, nuorta karjaa eli hienoja ja mullikoita, oli lampaita, kukko ja kanoja ja tietenkin kissa. Aivan kuten tuohon aikaan pientiloilla yleensäkin. Kesällä täytyy huolehtia siitä, että lehmillä ja muilla eläimillä on ruokaa talvella. Niinpä tehtiin auraukset, äestykset, kylvöt, heinän- ja elonkorjuut keväällä ja kesällä. Kaikki yhdessä. 
 

Hevonenkin oli, kunnes isä osti omasta mielestään iki-ihanan Valmetin – niitä jopa kaksi, punaisen ja myöhemmin valkoisen. Olin kuulemma kerran nappulaikäisenä kompastunut hevosen jalkoihin. Polle-hevonen jähmettyi kiltisti paikoilleen, kunnes minut oli autettu pois hevosen jaloista.

Talvella karjaa hoiti aluksi mamma, isoäitini. Kun aikaa kuitenkin kului, hän alkoi unohdella asioita ja niinpä me pienemmät, minä ja neljä vuotta nuorempi veljeni jouduimme ottamaan melkoisen vastuun. 
 

Kerran mamma oli laittamassa ruokaa ja pyysi minua käristämään jauhelihaa sillä aikaa kun hän käy kaupassa. Kauppa oli aivan lähellä. Minä lapsi pieni käristin ja käristin ja liha paloi karrelle. Mamma palattuaan päivittelemään, että voi voi, kun ei ymmärtänyt sanoa, että ottaisin sen sitten pois tulelta…  Oppia ikä kaikki. Kerran käskettiin perkaamaan kalat. Minä ottamaan ruotoja pikkukaloista... Joku vanhempi sukulainen hyökkäsi kimppuuni - niin minusta tuntui - ja alkoi sättiä, ettei kaloja tuolla tavalla perata. Onneksi neuvoi miten... Eivät lapset ihan kaikkea heti osaa!

Myöhemmin tapahtui, että mamma avasi kaasuhellan liekin ja totesi, että tulitikut olivat loppuneet. Ei, ei lähtenyt lainaamaan. Lähti taas kauppaan ostamaan tulitikkuja. Me lapset onneksi tajusimme tilanteen ja sammutimme kaasuhellan ajoissa…  Siitä sitten seurasi, että täysi vastuu jäi meille, lapsille.  Varalla naapurustossa, tosin vähän kauempani, oli onneksi tätini. Joka vuosi ennen joulua täti toi minulle itse kasvattamansa hyasinsin...

Niinpä minusta tuli koulun ohella karjanhoitaja ja pikkuveljestäni pikkukokki. Syötiin paistettuja kananmunia. Lienen ollut tuolloin joitain 13-vuotias, joka tapauksessa jo oppikoulussa Lauritsalassa. Tänään sitä kai kutsuttaisiin lapsityövoimaksi. Tuolloin sellainen oli perin tavallista eikä ole elämässä haitannut. En muista koskaan tehneeni kotitehtäviä. Varmaan olin tehnyt, koska olin suhteellisen hyvä oppilas. Tosin koulukaverit pitivät pilkkanaan: ”Maalainen”. Ehkä niin, sillä ei meillä ollut juoksevaa vettä eikä sisävessaa ennen kuin olin 17-vuotias ja uusi talo oli valmis. Puhelin ja televisio sekä auto kyllä oli varsin varhain. 

Talvella leivottiin isossa tuvassamme ja myöhemmin vasiten rakennetussa leipomossa kaksi tai kolme päivää ja toiset kaksi tai kolme päivää isä ja äiti olivat "jossain" Suomessa markkinoilla. Leipomossa työhön osallistuimme tietenkin aika usein myös me lapset. Kunnes pikkuveljeni keksi rakentaa kitaran... Sitten vanhemmat lähtivät markkinoille ja me jäimme kotiin. En tiennyt Suomen kartasta paljoakaan, mutta tiesin jo varhain, miten kauan minnekin matka kestäisi.  Jos torilla täytyy olla aamulla kello kuusi, niin voi kuvitella, miten kauan tuonaikaisilla teillä matka satojen kilometrien päähän kestäisi ja mihin aikaan aamulla täytyy matkaan lähteä. Mitä vaatteita ja jalkineita  mukaan ottaa, voi myös hyvin kuvitella, jos pakkasta on vaikkapa 40 astetta - kuten aina talvella oli esimerkiksi Pohjois-Karjalassa. Töppöset, siis huopikkaat ainakin! Sormikkaat, joissa sormenpäät olivat vapaina, olivat minusta hassu juttu. Vaan mitenkäs rahoja lapasissa laskisi. 

Ennen kouluun lähtöä minun piti viedä maito maitolaiturille, sitten syöttää eläimet ja lypsää lehmät. Koulusta palattua taas syöttää eläimet ja lypsää lehmät. Lypsykone oli, toimi joskus miten toimi, joten joskus tuli aamulla kiire, kun piti lypsää lehmät käsin... Joitakin kertoja syntyi vasikoita. Silloin en ehtinyt kouluun… Ei siinä kaikessa touhussa juuri harrastamaan ehtinyt. Harrastukseni oli kovin yksinkertainen: luin paljon ja lauloin aina. Kesällä sitten kävin seurakunnan nuorissa, kun sinne pääsi polkupyörällä, myös seurakunnan nuorisokuorossa.

Nuorena en osannut edes ajatella, että voisin olla elämässäni ihan ilman eläimiä. Kun pikkukaritsa kuoli, itkin sitä monta päivää. Minulla oli kerran kaksi kania, Dusty ja Nougat. Niillä piti olla englanninkieliset nimet, koska se oli hienoa. (Muistuttaako tämä jotenkin nykynuorison kielenkäytöstä?). Ne sitten kerran teurastettiin ja syötiin. Taas itkin. Sitten minulla oli marsu ja se sai poikasia. Häkissä taisi olla aukko, kun koko pesue karkasi ja sinne menivät petojen suihin. Ja taas itkin katkerasti. Joskus eläimiä oli pakko viedä teurastamoon. Sitten en syönyt vähään aikaan makkaraa. 

Kanoilta katkottiin kauloja, ja joka kerran päätön kana lähti lentoon tai ainakin juoksuun. Päätön kana juoksee, koska sen selkäytimen ja lihasten hermoimpulssit toimivat vielä hetken ilman aivojen ohjaustakin. Siis sählää kuin päätön kana.

Meillä oli tinkalaisia. He hakivat maitoa ja kananmunia. Kanavatyöaikaan (1963–1968) väkeä tuli töihin muualtakin Suomesta, joten kysyntää oli. Äiti oli aina ystävällinen ja aika suurpiirteinen, lisäsi usein yhden munan enemmän tai toppasi maitoastian piripinnallleen. Opin siinä samalla, että keskimäärin kilo on 17 kananmunaa.

Kanavatyöaikaan meillä oli myös vuokralaisia, joiden kanssa oli aika kivaa. Menivät kaksi kerran keskenään naimisiin, ja ”häissä” oli paikalla vain todistajat eli vanhempani, muut kaksi vuokralaistamme ja mamma, veljeni ja minä. Isoihin maalaishäihin tottuneena minusta koko tapahtuma oli perin kummallinen. Mutta olihan kakkua sentään. 

Vanhan hirsipuisen talomme yläkerran pikkuhuoneisiin eli vuokralaisten luo pääsi jyrkkiä portaita pitkin. Kerran putosin ylhäältä alas asti pyörien, mutta ei käynyt kumminkaan. Lapsella on joustavat luut.

Pitkäaikaisin vuokralaisemme Hilda-täti oli minulle rakas, hän auttoi usein kesäisin maatilan töissä, muuten oli töissä Konnunsuon vankilalla, kuten hyvin monet seudulla asuvat myös. Hän oli Jehovan todistaja, ja sitä kautta tulivat tutuiksi myös hänen sukulaisensa ja koko yhteisö. Se onkin ollut elämän matkassa iso apu todeta, että ihmiset ovat erilaisia eikä ketään pidä arvostella uskonnon perusteella.

Mukavaa oli päästä naapurin nuorten aikuisten kanssa sunnuntaina helluntaikirkolle. Siellä kuunneltiin saarnaa ja laulua mutta myös tutustuttiin muihin nuoriin. Vanhempani eivät olleet helluntailaisia, mutta rakas tätini oli ja lähistöllä asui muitakin. Ehkä on ollut avartavaa saada tuntea monenlaisia ihmisiä. Yksi paras koulukaverini oli mormoni, ja totta kai tutustuin hänen perheeseensä myös ja kävin heidän tapahtumissaan. Ortodoksisuus taas ei ole Itä-Suomessa mitenkään harvinaista eikä erikoista.

Sunnuntaisin hoidettiin kyllä karja, mutta muuta työtä ei tehty. Ei edes laitettu ruokaa. Saksaan muutettuani minusta oli perin kummallista, että siellä perheen äidin päätehtävä oli valmistaa juhla-ateria joka sunnuntai. Äitini ja isäni siis lepäsivät sängyllä, äiti luki useimmiten ääneen milloin mitäkin, yleensä ei lapsille tarkoitettuja tekstejä vaan jotain kirjallisuutta, lukeminen kun oli hänen intohimonsa – ja me lapset makasimme siinä samassa sängyssä ja kuuntelimme. Olen siis pienestä pitäen saanut kuulla kaikenlaista, ja nykytutkimuksen mukaan siitä olisi yhä hyötyä lapselle kuin lapselle pienestä pitäen, ei ainoastaan aikuisille ja itse lukemalla. Kaiken ylimääräisen ajan, siis juoksutunnit ja bussia odotellen, vietin minäkin joko kirjastossa tai kirjakaupassa. En baareissa enkä diskoissa. Konventit toki hoidettiin, myös niiden ohjelmat, järjestäjätyyppiä kun olen, mutta en viihdy meteliporukoissa. Eihän sinne sitä paitsi hyvin päässytkään, kun isä ei vapaa-aikana ikinä mihinkään halunnut ajaa – töikseen kun markkinoille aina ajoi.

Äidin toinen harrastus oli puutarhanhoito. Sitä en ole häneltä perinyt, joskin minulla on ollut puutarhaa jos jonkinlaista ja tietämystä on kertynyt runsaasti. Äiti oli saanut palkintoja pihan hoidosta joskus aikanaan, piha oli aina tiptop ja mahdollisimman paljon kasvatettiin itse. Myöhemmin äidin talossa viihtyivät mitä kummallisimmat kasvit, esimerkiksi mandariini- ja kahvipuut, bougainvillea eli ihmeköynnös, tai eksoottiset kaktukset. Hänen kiinanruusunsa eli hibiscus oli sekin puun kokoinen kuten Espanjassa, jossa vanhempani eläköidyttyään talvensa viettivät. 

Mustikoita, puolukoita ja sienä poimittiin, myös Konnunsuon isoilta soilta muuraimia, mutta innokasta marjamiestä minusta ei koskaan tullut. Ei tullut miestä muutenkaan. Ahomansikoita löytyi kanavan laidalta, ne pisteltiin ruohonkorsiin... ja ai miten ne ovat maukkaita. 

 

 

Parasta kesällä olivat serkut, joiden vanhemmat olivat tietenkin töissä ja lapset pitkiä aikoja ”maalla” eli meillä. Siksi meistä, jopa varsin eri-ikäisistä serkuksista tuli kuin sisaruksia. Toinen ihana asia oli ja on yhä edelleen ”naapurin tyttö”, pienen metsätaipaleen takana asunut toinen ikäiseni tyttö. Hän oli ja yhä on paras ystäväni. Meillähän puuhaa riitti. Ei paljon nukkua muistettu, mutta se sopi hyvin vanhemmillemme, ei meistä tarvinnut huolta pitää.

Pihamme halki kulki pieni joki, ”Tuomoja”. Ilman i-kirjainta. Varmaan hukka vei? (I-kirjaiminen Tuomioja on ihan muualla, eikä myöskään samannimisellä poliitkolla ole mitään tekemistä Tuomojan kanssa.)  Tuomi siellä on samalla paikalla edelleenkin. Kyllä se komeasti keväällä kukki ja haisi kuin paholainen. Joen rannat kukkivat kesäisin täysin keltaisina ja tuuheina kasvavista kurjenmiekoista.  

Tärkein ja eniten kuulemani lause lapsuudessa oli ”Älä mää jokkee, älä mää jokkee…”, loputtomiin. Sekä minä että veljeni kyllä opimme uimaan, mutta uimista emme kumpikaan koskaan oppineet rakastamaan. Kalastaminen ja soutaminen oli hauskempaa. 
 

Navetassa oli sähkö, eli vettä pumpattiin navettaan, mutta joskus vesijohto talvella jäätyi eivätkä eläimet saaneet vettä. Siis kantamaan. Se on lapselle rankkaa työtä. En osannut pelätä jäätä, koska joki jäätyi aina nopeasti kokonaan. Luisteltiin ja rinteeseen rakennettiin lumilinna. Mamma laittoin joskus jäälle napakelkan - jäähän isketään aisa, siihen kiinnitetään kelkka ja laitetta pyöritetään keskeltä, jolloin kelkka lähtee hurjaan pyörivään vauhtiin.  

Kuva: Petritap - Oma teos, CC BY-SA / Wikipedia
 

Keväällä jäiden lähtö oli iso spektaakkeli ja piti aivan käsittämättömän kovan metelin.

Talvella huonolla säällä, jos isä oli kotona, hän kävi joko auraamassa tien bussipysäkille tai vei minut sinne traktorilla. Keväällä isä pitkän kangen kanssa kävi koettelemassa jäätä, josko se vielä kestäisi mennä lyhyemmän reitin eli bussipysäkille kanavan yli.

Sitten kirjoitin ylioppilaaksi ja lähdin maailmalle. Uteliaisuus vei.

Minä maalainen siis. 

Istuivatpa kuu-ukko ja poikansa kuussa ja katselivat maatamoa. Kuu-ukko opetti poikaansa: ”Katsopa, tuolla on maa. Siellä asuu maalaisia. Se koostuu kolmesta osasta: Thaimaa, Saimaa ja Loimaa.”

 

Ylläolevia kuvia otti mm. tätini mies Tauno Poikolainen.  

Energiapolitiikkaa, toisinajattelijoita ja vastarintaa

"Der Atomkraft soll zum Comeback verholfen werden"….  (15.03.2026)
Ydinenergiasta keskustellaan taas. EU haluaa investointia pienempiin ydinvoimaloihin. Myös muut maat ovat yhä enemmän turvautumassa ydinvoimaan. Mutta kuinka todellinen tämä paljon puhuttu paluu on?
https://www.deutschlandfunk.de/atomkraft-nuklearenergie-akw-ausbau-europa-100.html

 

Itse asiassa en ole sen enempää ydinvoiman puolella kuin sitä vastaankaan. Ajattelen lähinnä sitä, että kun mennään ideologia edellä, mennään yleensä metsään. Tehdään kiireessä jotain, koska ”ilmastonmuutos” tai aiemmin Merkelin politiikan ”keskustelemalla saamme Venäjän demokraattiseksi” tai mikä hyvänsä asia, ja sitten ihmetellään tuloksia. Poliitikot eivät mitenkään voi olla perehtyneitä joka ikiseen asiaan, vaan he kuuntelevat toisaalta yleistä mielipidettä, toisaalta asiantuntijoita – mutta valitettavan usein vain niitä, jotka lobbaavat oman asiansa eli yleensä ansaitsemensa puolesta tai sitten vahvistavat heidän omaa, jo olemassa olevaa mielipidettään. Meillä on ihan riittävästi esimerkkejä tällaisesta toiminnasta: kommunismi ja kansallissosialismi. Tällä hetkellä me uskomme tekoälyn ja amerikkalaisten digijättien kaikkitietävään voimaan. 

Pelkääminen on kyllä luonnollinen ilmiö, mutta me ihmiset emme ole rationaalisia. Monet pelkäävät lentämistä, mutta oikeasti pitäisi pelätä henkilöautoilua, koska siellä kuolee tuhansia joka vuosi, lento-onnettomuuksia sen sijaan on hyvin vähän.  

Kuuntelin eilen A-studiota, jossa keskusteltiin sosiaaliturvan leikkauksesta. Kävi varsin hyvin selväksi, että yhdellä keskustelussa mukana olleella hyvin ansaitsevalla ei ole oikein mitään käsitystä toimeentuloturvasta tai yksinhuoltajien lasten asemasta. Mutta konsensus kuulemma on, että oli hienoa laskea hyvätuloisten veroja, koska se luo työpaikkoja, ja on hyvä leikata vähätuloisilta, koska se kannustaa heitä töihin – sattui vain olemaan huono aika. No, eihän se mitään ehkä nyt, mutta aivan varmasti muutaman vuoden kuluttua, kun lapsista tulee aikuisia.

Toisinajattelijat yleensä haukutaan salaliittoteoreetikoiksi. Näin on ollut aina. Kaikille todellisille uudistajille on käynyt näin.

Jos poliitikko toteaa tarkemmin asiaan tutustuttuaan ja asiantuntijoita sekä eri kantoja edustavia kuultuaan, että on ollut väärässä ja muuttaa mielipidettään, hänet manataan ”takinkääntäjäksi”. Minusta se juuri päinvastoin todistaa, että sillä ihmisellä on aivot ja hän osaa ajatella omilla aivoillaan, ei massan aivoilla.

Omaa mielipidettä ei kuitenkaan pidä tuputtaa kaikille toisille, silloin oltaisiin samassa tilanteessa kuin se vallitseva konsensus. Mutta tönäistä voi, antaa uusia impulsseja sen toisen ajatella.

Historian saatossa monet radikaalit ideat ovat aluksi kohdanneet rajua vastustusta, pilkkaa ja epäuskoa. Usein viraaliksi nousseet keksinnöt tai tieteelliset teoriat kumosivat sen ajan "itsestäänselvyyksiä", minkä vuoksi niiden esittäjiä pidettiin hulluina tai vaarallisina.

Kysyin tekoälyltä tarkennuksia edellä kirjoittamaani:

Seuraavat merkittävät ajattelijat ja keksijät joutuivat aikalaistensa naurun- ja pilkankohteiksi:

Tiedemiehet ja ajattelijat

• Ignaz Semmelweis (Lääkäri)
• Idea: Esitti, että lääkärien pitäisi pestä kätensä ennen synnytysten avustamista lapsivuodekuumeen estämiseksi.
• Pilkka: Kollegat pitivät ajatusta loukkaavana ja naurettavana, sillä herrasmiehen käsinä pidettyjen lääkärinkäsien ei uskottu kantavan tauteja. Semmelweis erotettiin ja hän päätyi lopulta mielisairaalaan.
• Nikolaus Kopernikus & Galileo Galilei (Tähtitieteilijät)
• Idea: Aurinkokeskinen maailmankuva (Maa kiertää Aurinkoa).
• Pilkka: Ajatusta pidettiin järjettömänä, koska ihmiset "näkivät" auringon liikkuvan taivaalla. Galileita pilkattiin julkisesti, hänet tuomittiin herjaavista teksteistä ja hän joutui kotiaarestiin.
• Charles Darwin (Biologi)
• Idea: Evoluutioteoria ja luonnonvalinta.
• Pilkka: Darwinia pilkattiin aikansa sanomalehdissä ja pilapiirroksissa esittämällä hänet apinan ruumiilla varustettuna olentona. Ajatus siitä, että ihmisellä ja apinalla on sama kantaisä, herätti valtavaa moraalista paheksuntaa.

Keksijät ja insinöörit

• Wrightin veljekset (Orville ja Wilbur) (Ilmailun pioneerit)
• Idea: Ohjattava, moottoroitu lentokone.
• Pilkka: Lehdistö ja jopa tiedeyhteisö pitivät miesten puheita lentämisestä huijauksena ja hulluutena. Vielä silloinkin, kun he tekivät onnistuneita lentoja, paikalliset lehdet kieltäytyivät raportoimasta asiasta, koska pitivät sitä mahdottomana.
• Robert Fulton (Keksijä)
• Idea: Höyrylaiva kaupallisessa käytössä.
• Pilkka: Fultonin rakentamaa alusta kutsuttiin pilkkaavasti nimellä "Fulton's Folly" (Fultonin hullutus). Kansanjoukot kerääntyivät rannoille nauramaan ja odottamaan laitteen räjähtämistä tai uppoamista ennen sen ensimmäistä onnistunutta matkaa.
• John Logie Baird (Insinööri)
• Idea: Television kehittäminen.
• Pilkka: Kun Baird yritti esitellä keksintöään sanomalehden toimituksessa, uutispäällikkö käski heittää hänet ulos ja sanoi: "Olkaa varovaisia, tuolla miehellä on laite, jolla näkee langattomasti. Hän saattaa olla hullu ja aseistettu."
• Alexander Graham Bell (Keksijä)
• Idea: Puhelin.
• Pilkka: Kun Bell esitteli puhelinta, sitä pidettiin lähinnä viihdyttävänä leluna vailla käytännön arvoa. Esimerkiksi Britannian postilaitoksen pääinsinööri totesi, etteivät he tarvitse puhelimia, koska heillä on "tarpeeksi juoksupoikia".
• Guglielmo Marconi (Fyysikko)
• Idea: Langaton lennätin ja radiolähetykset pitkien välimatkojen yli.
• Pilkka: Kun Marconi kertoi voivansa lähettää signaaleja ilman johtoja seinien ja Atlantin valtameren yli, hänen omat ystävänsä epäilivät hänen tulleen hulluksi ja toimittivat hänet hetkellisesti sairaalatutkimuksiin.

Ihmetellä voi, miten tämä meidän demokraattinen yhteiskuntamme yleensäkään pysyy pystyssä. Jos me oikeasti kuuntelemme vain AfD:n kaltaisia äänekkäitä puhujia, meille käy huonosti. 

Saksassa asuessani keskustelu ydinvoimasta heilahteli laidasta laitaan. Oltiin niiin puolesta ja niiin vastaan ja niiin puolesta ja taas niiin vastaan...  Mutta totta kai kehitys kehittyy ja tulee uusia ajatuksia ja uusia tekniikoita. Oli... hmm, on esimerkiksi olemassa sulasuolareaktori. 

Myös alussa mainitsemani Deutschlandfunkin teksti on ydinvoiman saksalaisen ydinvoiman vastustajan kirjoittama, koska Saksassa ydinvoiman vastustaminen on ideologia. Tekstissä kerrotaan paljon haitoista. Siinä verrataan ydinvoimaa hiilivoimaan, vaikka minun mielestäni sitä pitäisi verrata tuuli- ja aurinkovoimaan. Tuulivoima kuitenkin tappaa ylivoimaisesti enemmän ihmisiä kuin ydinvoima, ja kaikista energiantuotantomuodoista ydinvoima tarvitsee vähiten materiaalia. Nk. uusiutuvat tuovat todella paljon haittoja, esimerkiksi tarvitsevat valtavat määrät öljyä, ja betonia, kuparia, harvinaisia metalleja, joita louhittaessa syntyy tuota vaarallista uraania, ja jäteongelma on edelleen ratkaisematta. Ja ennen muuta: yksi kertaa nolla on nolla, mutta satatuhatta kertaa nolla on edelleen nolla, ja se on sen varsinainen ongelma. Se ei ole rakettitiedettä vaan matematiikkaa. Mutta ”koska ilmastonmuutos.”    Ja sinäkään asiassa ei ole konsensusta. Vain vastustajat vaiennetaan. 

Lisäksi koko sana "uusiutuva energia" on mahdoton, koska energia ei uusiudu.  

Uskon kuitenkin, että säilytämme järkemme ja että ajan myötä syntyy uusia ideoita ja hyviä ratkaisuja nykyisiin ongelmiin.

Aika näyttää.

"Tässä lepää Saksan ydinvoima."
"Minusta on kummallista, että ruoho varattiin vain kolmeksi kuukaudeksi."

Pitkänpitkä esipuhe, asia oli tämä, ja teksti on Deutschlandfunkin:

Ydinenergiasta keskustellaan taas. EU haluaa investointia pienempiin ydinvoimaloihin. Myös muut maat ovat yhä enemmän turvautumassa ydinvoimaan. Mutta kuinka todellinen tämä paljon puhuttu paluu on?

Sitten seuraa pitkä ja perusteellinen selvitys siitä, miten vaarallista ydinvoima on. 

 

Ruotsi, Rurik, Rusland, ryssä ja viikingit

 

Viikinkien valtakunta

Tiesitkö, ettei Kiovan Rus ole suoraan Moskovan hegemonian alkuperä? Kiovan Rus (800–1200-luvut) on itäslaavilaisten kansojen varhainen suurvalta, jonka perintöä Venäjä käyttää poliittisen hegemoniansa perusteluna. 

Nykyaikaiset geneettiset tutkimukset ovat osoittaneet hyvin monet historian myytit epätosiksi. Tässä tapauksessa myös Venäjän propagandan Kiovan valloittamisesta. Toki asia ei ole ihan näin yksioikoinen, ja useimmiten historiaa ymmärretään paremmin vasta uusien tutkimusmenetelmien myötä. Historiantutkimus osoittaa, ettei Kiovan Rus ollut nykyisen Venäjän suora esivaltio. Se oli monikulttuurinen alue, jonka pohjalta syntyivät aikanaan sekä Ukraina, Valko-Venäjä että Venäjä. Ukrainan kansa ja kulttuuri juontavat juurensa suoraan Kiovan Rusiin. Venäjän pyrkimys hallita tai vähätellä Ukrainaa erillisenä kansana nojaa vanhaan imperialistiseen historianäkemykseen.

Viikingit olivat muinoin mahtava kansa, eivätkä he ratsastaneet vaan soutivat merillä ja jokia pitkin. Ruotsin sana ”ro” (äännetään ruu) tarkoittaa soutamista. 

Viikinkejä pelättiin. Suomalaiset pakenivat rannikolta sisämaahan…  

Viikingeillä oli suuri vaikutus englannin kielen kehitykseen ja sanastoon, kun he asettuivat Britanniaan 700- ja 800-luvuilta alkaen. Englanti lainasi muinaisnorjasta tuhansia sanoja. Monet perussanat ovat peräisin viikingeiltä, kuten give (antaa), take (ottaa), egg (muna), knife (veitsi), get (saada) ja call (kutsua). Viikingit antoivat englannille sanat they (he), their (heidän) ja them (heitä).

Ja viikingit, johtajanaan Leif Erikson, kävivät Pohjois-Amerikassa (Kanadan Newfoundlandissa) jo noin vuonna 1000, eli 500 vuotta ennen Kolumbusta.

Ja vielä: Novgorodin perusti perimätiedon ja Nesstorin kronikan mukaan varjagiruhtinas Rurik 800-luvulla. Varjagit eli varangit olivat viikinkejä, jotka tekivät matkoja idäntielle eli lähinnä Venäjälle ja Bysanttiin. Kiovan Rusin perusti varjagipäällikkö Oleg eli Helge vuonna 882, kun hän valloitti Kiovan, siirsi pääkaupunkinsa sinne Novgorodista ja yhdisti alueet.

Tässä erinomainen esitys ro/ru-alkuisten sanojen alkuperästä.

Russia/Ruotsi/ryssä-sanojen etymologia
https://radulfr.net/textus/russia.php

Suomella on siis, kielitieteen mukaan, ”ryssiä” joka puolella, etenkin molemmilla puolilla rajaa. 

 

Näin miehet elävät 23 vuotta ja naiset 22 vuotta pidempään.

 

Kuva: welt.de

 

Minua kiinnostaa, miten voin välttää sairaudet eli pysyä terveenä mahdollisimman kauan. En näe mitään hohtoa maata hoidettavana sairaalassa tai vanhainkodissa. 

Yhdysvaltalaiset tutkijat selvittivät, mitkä elämäntavat edistävät tervettä ikääntymistä. He havaitsivat, että jo kahden tai kolmen tavan muuttaminen voi riittää pidempään elämään. Se myös vähentää syöpäriskiä. 

Terveelliset elämäntavat voivat pidentää 40-vuotiaiden miesten elinikää keskimäärin 23,7 vuotta verrattuna epäterveelliseen elämäntapaan. Naisilla tämä ero on 22,6 vuotta. Nämä ovat havainnot Yhdysvaltain armeijan entisten jäsenten pitkäaikaistutkimuksessa, jonka tutkimusryhmä esitteli kansainvälisessä "Nutrition 2023" -konferenssissa Bostonissa. Toinen tutkimus osoitti syöpäriskitekijöitä koskevan tiedon tärkeyden. 

Nyt sanot varmaan, että onpa vanhaa tietoa. Arvaapa mitä. Ei ole.

Illinoisin yliopiston Xuan-Mai Nguyenin johtama tiimi analysoi yli 700 000:n 40–99-vuotiaan yhdysvaltalaisen veteraanin tietoja. He määrittelivät terveellisen elämäntavan kahdeksaksi tavaksi: 

-fyysinen aktiivisuus,
-tupakoimattomuus,
-stressin hyvä hallinta,
-tasapainoinen ruokavalio,
-alkoholin harvinainen käyttö,
-riittävä ja syvä uni,
-sosiaalisten suhteiden ylläpitäminen ja
-riippumattomuus kipulääkkeistä, kuten opioideista.

"Olimme todella yllättyneitä siitä, kuinka paljon voitiin saavuttaa ottamalla käyttöön yksi, kaksi, kolme tai kaikki kahdeksan elämäntapatekijää", Nguyen sanoi American Society for Nutritionin lausunnossa.

Suurimmiksi tunnistetuiksi riskitekijöiksi olivat vähäinen fyysinen aktiivisuus, opioidikipulääkkeiden riippuvuus ja tupakointi. Nämä tekijät liittyivät kukin 30–45 prosenttia suurempaan kuolemanriskiin tutkimusjakson aikana. Huono stressinhallinta, runsas alkoholinkäyttö, epäterveellinen ruokavalio ja huono unihygienia lisäsivät kukin kuolemanriskiä lähes 20 prosenttia, kun taas hyvien sosiaalisten kontaktien puute lisäsi sitä viisi prosenttia.

Lääkärit havaitsivat, että terveellisiin elämäntapoihin siirtyminen pidentää myös elinajanodotetta myöhemmin elämässä. "Mitä aikaisemmin, sitä parempi, mutta vaikka tekisit vain pienen muutoksen 40, 50 tai 60 vuoden iässä, siitä on silti hyötyä", Nguyen korostaa.

Tutkimuksen tiedot ovat peräisin Million Veteran Program -ohjelmasta, joka on Yhdysvaltain kansallinen tutkimusohjelma. Se tutkii, miten geenit, elämäntavat ja sotilaskokemus vaikuttavat entisten sotilashenkilöiden terveyteen ja hyvinvointiin. Nguyenin ja kollegoiden analyysissä käytettiin 719 147 veteraanin tietoja, jotka kerättiin vuosina 2011–2019.

Myös syöpäriskin vähentämisessä on elämäntavoilla on ratkaiseva rooli. Maailman terveysjärjestön mukaan
 
-alkoholi,
-liikunnan puute,
-epäterveellinen ruokavalio,
-liikalihavuus,
-punainen ja prosessoitu liha,
-sokeripitoiset juomat,
tupakointi ja
-ultraviolettisäteily
ovat syöpäriskitekijöitä. 

Kansainvälisen syöväntorjuntaliiton (UICC) tutkimuksessa havaittiin, että keskimäärin kolmannes vastaajista kymmenessä korkean tulotason teollisuusmaassa ei noudattanut syövän ehkäisysuosituksia. Tutkitut maat olivat Australia, Saksa, Ranska, Iso-Britannia, Israel, Japani, Kanada, Ruotsi, Espanja ja Yhdysvallat.

”On tärkeää ymmärtää, tekevätkö ihmiset jotain syöpäriskinsä vähentämiseksi, koska he eivät ole tietoisia riskitekijöistä, vai ovatko he passiivisia, vaikka tuntevat riskitekijät”, sanoo Pricivel Carrera Saksan kansallisesta syövän ehkäisykeskuksesta Saksan syöpätutkimuskeskuksen (DKFZ) lehdistötiedotteen mukaan. Siksi hän ja hänen DKFZ:n kollegansa Silvia Calderazzo analysoivat UICC:n tutkimuksen tietoja syöpäriskitekijöitä koskevan tietämyksen osalta. He havaitsivat, että jos syöpäriskitekijöistä hyvin perillä olevien ihmisten määrä kasvaa yhdellä prosenttiyksiköllä, niiden ihmisten määrä, jotka ryhtyvät toimiin riskinsä vähentämiseksi, kasvaa keskimäärin 0,169 prosenttiyksikköä.

Japanilaiset olivat vähiten perillä asioista ja myös vähiten osallistuivat syövän ehkäisyyn. Kuitenkin myös Saksassa vastaajilla oli keskimääräistä heikommat tiedot syövän riskitekijöistä. "Saksassa noin 40 prosenttia kaikista syöpätapauksista olisi ehkäistävissä – terveellisten elämäntapojen ja rokotusten avulla", Carrera sanoo.

Tästähän voi vetää sen johtopäätöksen, että kannattaa aloittaa heti, heti, sillä ei olekaan koskaan liian myöhäistä!
Esimerkiksi: käytitkö hissiä vai kävelitkö portaat ylös?  Pieni helppo teko mutta iso vaikutus. 

 

Tietolähde: dpa/wb ja Welt.de

 

 

Euroopan kuolema

Euroopan ei-niin-outo kuolema: Kulttuuriuhri Gaian alttarilla

 

Fol. 70v Ihmisuhri, 1579 (vellum) (Kuva: Art Images via Getty Images)

 

Tämän artikkelin otsikko on viittaus Douglas Murrayn kirjaan Länsi-Euroopankulttuurisesta itsemurhasta. Huoli ei liity Murrayn kirjassa käsitellyn alueen vakaviin sukupolvien välisiin ongelmiin, jotka liittyvät massamaahanmuuttoon sekä etniseen ja kansalliseen identiteettiin. Pikemminkin se liittyy Länsi-Euroopan keskustavasemmistolaisten hallitusten sitoutumisen nykyisiin seurauksiin radikaalin vihreän agendan mukaisesti. Lähes kolme vuotta sitten kirjoittamassani artikkelissa väitin, että länsi, erityisesti Eurooppa, oli energiaitsemurhan tiellä. Vähän on tapahtunut, mikä olisi muuttanut mieltäni. EU ja sen talousmahti Saksa ajautuivat virallisesti taantumaan ensimmäisellä neljänneksellä, ja sen näkymät jyrkästä talouden laskusta näyttävät lähes varmoilta.

Euroopan jyrkkä talouden taantuma Saksa on ollut euroalueen talousmoottori vuosikymmeniä, ja Saksan kohtalo heijastuu väistämättä alueen talouskasvun ja sosiaalisen hyvinvoinnin näkymiin. Saksan teollinen perusta, jolle EU rakennettiin, on murtumassa, ja se vetää mukanaan muun euroalueen. ”Euroopan talousmoottori on hajoamassa”, lukee toukokuussa julkaistussa Bloombergin otsikossa. IMF:n uusimmat ennusteet ennustavat, että Saksasta tulee tänä vuonna G7-maiden huonoimmin suoriutuva talous, ainoa talous, jonka odotetaan supistuvan G7-ryhmässä. Saksan talous menetti huomattavasti vauhtiaan toisen neljänneksen lopussa ostopäällikköindeksin (PMI) uusimman kyselyn mukaan. Kysyntätilanne heikkeni, liiketoiminnan kasvu hidastui merkittävästi, yritysten odotukset liiketoimintaolosuhteista olivat kuuden kuukauden pohjalukemissa ja työpaikkojen luominen hidastui. Liike-elämän luottamuksen keskeinen indikaattori, Münchenissä sijaitsevan Ifo-taloustutkimuslaitoksen liiketoimintaympäristöindeksi, laski heinäkuussa kolmatta kuukautta peräkkäin.

Saksan talousinstituutti (IW) raportoi kesäkuun lopulla, että ulkomaiset yritykset eivät investoineet Saksaan viime vuonna, kun taas miljardeja dollareita virtasi ulos maasta. IW:n arvioiden mukaan EU:n suurimmasta taloudesta virtasi vuonna 2022 noin 125 miljardia euroa (132 miljardia dollaria) enemmän suoria sijoituksia kuin maahan tehtiin ulkomailta, mikä edustaa "Saksan kaikkien aikojen suurinta nettovirtausta". Viime viikon perjantaina yksi Saksan vaikutusvaltaisimmista sanomalehdistä, Frankfurter Allgemeine Zeitung, lainasi kemikaalikonserni Lanxessin toimitusjohtajaa Matthias Zachertia, joka totesi pian, että "teollistumisen alasajo on alkanut... Tämä vaarantaa vakavasti Saksan vaurauden ja ihmisten sosiaaliturvan keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä". Lanxess on muiden energiaintensiivisten yritysten tavoin sulkenut tehtaitaan pysyäkseen kilpailukykyisinä.

BASF, maailman suurin kemikaalien tuottaja ja yli 150 vuotta sitten perustettu Saksan talouden tukipilari, varoitti, että se ei ole kilpailukykyinen korkeiden energiakustannusten vuoksi ja supistaa toimintaansa pysyvästi. Se on siirtänyt investointinsa Yhdysvaltoihin ja Kiinaan, joissa energiakustannukset ovat vain viidenneksen Saksan hinnoista.

Kahden vuosikymmenen vihreän politiikan ohjelman aiheuttamien korkeiden energiakustannusten edessä monet saksalaiset yritykset ovat vaikeuksissa. Lyhyt lista: Metallurgian alan yritys Eisenwerk Erla hakeutui konkurssiin yli 600 vuoden toiminnan jälkeen; kivennäisvesipulloja valmistava Teusser Mineralbrunnen Karl Rössle GmbH meni myös konkurssiin 130 vuoden toiminnan jälkeen; vuonna 1917 perustettu puutuoteyritys Alfred Clouth Lackfabrik GmbH on nyt maksukyvytön.

Eurooppaa heikentävät energiakustannukset

Kuka tai mikä on syypää Euroopan nykyiseen taloudelliseen suohon? Monille perinteisen median edustajille "Putin teki sen" näyttää olevan ilmeinen syy. Vastauksena podcast-juontajan kysymykseen "Onko Putinin sota todella syypää Saksan energiakatastrofiin", energia-asiantuntija ja entinen Hampurin ympäristösenaattori professori Fritz Vahrenholt teki selväksi, että syyllinen oli hallituksen epäpätevyys: "Vastuussa on epäonnistunut siirtyminen vihreisiin energioihin."

Saksan talousongelmat ovat olleet pitkään kytemässä, vaikka shokki, joka syntyi, kun pakotteiden käyttöönoton jälkeen Saksalta evättiin halpa putkia pitkin tuleva maakaasu, kasvoi ja nosti sen energiakustannuksia. Saksan vuonna 2010 käyttöön ottama kohtuuttoman kallis Energiewende-strategia ("energiamurros") tähtäsi nopeaan siirtymiseen fossiilisista polttoaineista kohti uusiutuvia energialähteitä maan energiantarpeiden tyydyttämiseksi. Hallituksen vihreiden ideologien maaginen ajattelu odottaa ajoittaisen aurinko- ja tuulienergian korvaavan täysin sen riippuvuuden fossiilisista polttoaineista. Stalinistinen fantasia-tavoite "päästöt 0% vuoteen 2050 mennessä" johti siihen, että Saksa lakkautti suurimman osan hiilivoimaloistaan ja kaikki ydinvoimalansa.

Uusiutuvien energialähteiden käyttöönoton rahoittamiseen tarkoitetut lisämaksut ovat johtaneet Euroopan korkeimpiin sähkölaskuihin useiden vuosien ajan. Joka neljäs saksalainen on nyt energiaköyhä (määriteltynä henkilöiksi, jotka käyttävät yli 10 % budjetistaan sähköön ja polttoaineisiin), ja Saksan keskiluokka kärsii nyt yhä enemmän vihreän politiikan tuhoista.

Euroopan ilmastokatastrofikulttuuri

Mikään merkittävä alue maailmassa ei ole niin täysin hylännyt omaa taloudellisen ja sosiaalisen hyvinvointinsa perustaa, jonka halpojen fossiilisten polttoaineiden saatavuus takaa, kuin Länsi-Eurooppa. Mikä saa yhteiskunnan toimimaan omia aineellisia etujaan vastaan? Aivan kuten keskiaikainen kristitty kerjäläinen etsiessään Jumalaa käytti piikkivyötä katumuksen ja lunastuksen vuoksi, moderni länsimainen yhteiskunta on omaksunut sen, mitä äskettäin julkaistussa kirjassa kutsutaan ilmastokatastrofismin kulttuurikertomukseksi. Euroopan rikas filosofinen perintö, joka on peräisin antiikin Kreikasta, Roomasta, renessanssista ja valistuksesta, on korvattu nihilistisellä primitivismillä, joka on verhottu ilmaston pseudotieteen kulissilla, kuten Nobel-palkittu John Clauser huomautti, mutta jolta IMF peruutti osallistumisen, koska hän oli ollut eri mieltä ilmaston lämpenemisen syistä. Lähes kaksi vuosikymmentä sitten Michael Crichton kuvaili lännen ilmastokulttia, ja hänen sanansa kuulostavat nyt entistä totuudenmukaisemmilta:

"Nykyään yksi länsimaailman voimakkaimmista uskonnoista on ympäristönsuojelu. Ympäristönsuojelu näyttää olevan kaupunkien ateistien valitsema uskonto... ympäristönsuojelu on itse asiassa täydellinen 2000-luvun uudelleenkartoitus perinteisistä juutalais-kristillisistä uskomuksista ja myyteistä. On olemassa alkuperäinen Eeden, paratiisi, armon ja yhtenäisyyden tila luonnon kanssa, on lankeemus armosta saastumisen tilaan tiedon puusta syömisen seurauksena, ja tekojemme seurauksena on tuomiopäivä, joka tulee meille kaikille. Olemme kaikki energiasyntisiä, tuomittuja kuolemaan, ellemme etsi pelastusta, jota nyt kutsutaan ympäristönsuojeluksi.  Ympäristönsuojelu on pelastus ympäristökirkossa... Yhä useammin näyttää siltä, että tosiasioita ei tarvita, koska ympäristönsuojelun periaatteet perustuvat uskoon. Kun espanjalainen konkistadori Hernán Cortés ja hänen miehensä saapuivat atsteekkien pääkaupunkiin Tenochtitlániin vuonna 1521, he kuvailivat nähneensä verisen seremonian. Atsteekkien papit leikkasivat uhrieläinten rinnat auki ja uhrasivat heidän yhä sykkivät sydämensä jumalille. Niin sanotussa aikakaudessamme... tiede, moderni ilmastopappeus tarjoaa kuvaannollisesti Euroopan aikoinaan mahtavan sivilisaation yhä sykkivää sydäntä lepyttääkseen Äiti Gaiaa.

Lähde: Forbes, 13.8.2023
https://www.forbes.com/sites/tilakdoshi/2023/08/13/the-not-so-strange-death-of-europe-cultural-sacrifice-at-the-altar-of-gaia/?sh&fbclid=IwAR3mTPeW5RW1OPRrydL6gluOnHM8HSu99dzPF9fAjXvy579_tlHAs73z7Yo&sh=3bc5e0c86dd8

 

*****

Tilak Doshi analysoi energiataloutta ja siihen liittyvää politiikkkaa.

Doshi on työskennellyt öljy- ja kaasualalla ekonomistina sekä yksityisellä sektorilla että ajatushautomoissa Aasiassa, Lähi-idässä ja Yhdysvalloissa viimeiset 25 vuotta. Hän keskittyy globaaliin energiakehitykseen Aasian maiden näkökulmasta, jotka ovat edelleen suuria öljyn, kaasun ja hiilen markkinoita. Hän on kirjoittanut laajasti talouskehityksestä, ympäristöstä ja energiataloudesta. Julkaisuihin kuuluu Kaakkois-Aasian tutkimuslaitoksen vuonna 2015 julkaisema "Singapore in a Post-Kyoto World: Energy, Environment and the Economy". Doshi voitti Maailmanpankin Robert S. McNamara Research Fellow -palkinnon vuonna 1984 ja suoritti taloustieteen tohtorin tutkinnon vuonna 1992.

https://www.forbes.com/sites/tilakdoshi/
https://muckrack.com/tilak-doshi/bio
https://www.linkedin.com/in/tilak-doshi-625a0414/

 

 

Neuschwansteinin linna on paljon muutakin kuin mitä näet

  © ddp

 

Neuschwansteinin linna on ollut virallisesti Unescon maailmanperintökohde heinäkuusta 2025 lähtien. Unesco lisäsi sen maailmanperintöluetteloon yhdessä muiden Baijerin kuningas Ludvig II:n kuninkaallisten rakennusten kanssa.

No, pääsihän se vihdoinkin listalle, samoin kuin Alvar Aallon arkkitehtuurikin.

Ennen kuin käyt tutustumassa linnaan, sinun kannattaa tutustua Ludwig II:n ja linnan tarinaan. Olen käynyt siellä muutaman kerran, asuinhan Bodenjärvellä Etelä-Saksassa vuosikausia ja mikään siellä ei ole kovin kaukana. Allgäu on viehättävä mäkinen ja vuoristoinen maisema Etelä-Saksassa, joka ulottuu Baijerin hallintoalueelle Schwabeniin, osiin Baden-Württembergia ja aina Itävallan rajalle asti.  Ihan pääteiden varrella linna ei ole, eli kannattaa ottaa mukaan hieman aikaa. 

Kaikki neljä Ludwigin linnaa ovat:

-Neuschwansteinin linna (Schwangau) – rakennettu idealisoidun keskiaikaisen ritarilinnan tyyliin.
-Linderhofin palatsi (Ettal) – intiimi rokokootyylinen palatsi vuoristossa.
-Schachenin kuninkaallinen maja (Garmisch-Partenkirchen) – puinen metsästysmaja, jossa on upea turkkilainen huone.
-Herrenchiemseen palatsi (Herrenchiemseen saari) – rakennettu Versailles'n historiallisen mallin mukaan.

Ludwig II ei ollut suunnitellut, että jälkipolvet muistaisivat hänet ikuisesti. Vaikka mikään tai kukaan ei muistuttaisi meitä hänestä tänä päivänä – eivät kuvakirjat, eivät elokuvat, eivätkä edes hänen rakennuksensa, niin monet linnat kauniilla Allgäun alueella kyllä muistuttavat. 

 

 

 

Tuskin mikään oli tälle Baijerin arvoitukselliselle kuninkaalle yhtä vastenmielistä kuin häntä ympäröivä hälinä. Hän pelkäsi kaikkia noita ihmisiä, noita "alhaisia hyönteissieluja", jotka jatkuvasti piirittivät häntä. Ludvig halusi kuulua itselleen, vain itselleen, autonomian kuninkaana. Siksi hän lopulta rakensi kaikki nuo linnat itselleen: saavuttamattomissa oleviksi paikoiksi.  Ei turisteille.

Ja kuoleman jälkeenkin asian tuli olla niin, siten hän oli säätänyt: Räjäyttäkää rakennukset, tuhotkaa kaikki, mitä olin suunnitellut! Jotta plebeijit eivät missään olosuhteissa saisi vaeltaa kammioissa tai tutkia hänen harrastuksiaan. Ei perintöä, ei testamenttia. Ludwig kuolisi, ja hänen mukanaan taide, jota hän oli vaalinut, suunnitellut ja ihaillut.

Mutta. Kuten tiedämme, asiat menivät hieman toisin. Tuskin Ludwig oli kuollut vuonna 1886, vain 40-vuotiaana epäselvissä olosuhteissa, kun hänen linnansa avattiin yleisölle. Siitä lähtien kävijämäärät ovat tasaisesti kasvaneet, ja kiinnostus Ludwigia kohtaan on kasvanut yhä suuremmaksi ja levinnyt maailmanlaajuiseksi. Mikään muu saksalainen rakennus ei ole yhtä suosittu ulkomailla kuin Neuschwansteinin linna, jota pidetään teutonien metsän yksinäisyyden ruumiillistumana, vaikkei nykyisin kenenkään tarvitse enää tuntea oloaan erityisen eksyneeksi siellä ylhäällä. Yli miljoona ihmistä tungeksii jyrkällä kalliolla joka vuosi. Ja määrä on kasvussa.

Monilla oli maailmanperintökohteeksi pääsemiselle epäilyksiä: Neuschwanstein – eikö se ole vain hienostunutta kitschiä? 1800-luvun näennäislinna, joka vain teeskentelee olevansa keskiaikainen? Vain irvikuva Ludwigin toiveista, koska kansa halusi sananvaltaa, olla osa päätöksentekoprosessia, ja että hän, kuningas, ei enää ollut absoluuttinen hallitsija? Neuschwanstein on itsepetoksen muistomerkki. Samaan aikaan kun Pariisi suunnitteli Eiffel-tornia ja Chicago ensimmäisiä pilvenpiirtäjiään, Baijerissa luotiin kuvankaunista maailmankuvaa. Täällä huippu on edelleen huippu, pohja on hyvin matala. Hohtavan valkoisten muurien takana kuningas oli täydellisesti suojassa; todellisuus sai pysyä ulkona.

Totta on, että Ludvig ei ollut valistunut hallitsija. Hän piti vuosittain muistotilaisuuden Ranskan kuningatar Marie Antoinettelle, jonka vallankumoukselliset mestasivat ja jota Ludvig suri entistä enemmän. Herreninseliin Chiemsee-järvelle hän jopa rakennutti toisen Versailles'n, huolellisesti alkuperäisen mallin mukaan, osoittaakseen ihailuaan. Oi mitä aikoja ne Ranskassa olivatkaan: ehdoton valta, kiistaton kuningas. Näin se olisi ollut taas, jos se olisi ollut hänestä, taantumuksellisesta Ludvigista, kiinni.

Oli kuitenkin olemassa myös toinen, täysin moderni Ludwig. Ludwig, radikaali vapaa sielu. Progressiivisuuden lumoissa, taidetta intohimoisesti rakastaen. Inspiroitui ideoista, jotka vetoavat tunteisiimme vielä tänäkin päivänä. Hänen linnansa saattavat olla vanhanaikaisia, mutta kukaan ei voi erehtyä: juuri restauroinnin hengestä syntyi se, mitä nykyään kutsumme popkulttuuriksi. Yksilön kultti, rajojen rikkomisen, simuloinnin ja suuren, erittäin suuren spektaakkelin riemua. Michael Jackson ei olisi ollut popin kuningas ilman kuningas Ludwigia. Hänen ajattelunsa ja estetiikkansa muokkaavat myös suurta osaa nykypäivästä. 

Kaikki alkoi epätavanomaisella tavalla ymmärtää historiaa: Kuninkaan odottaisi kunnioittavan ja ilmentävän menneisyyttä, erityisesti perheensä, Wittelsbachien, menneisyyttä. Tämä piti paikkansa Ludwigin isän kohdalla, joka vaali baijerilaista kansallista tyyliä. Poika vaan ei välittänyt vähääkään sinivalkoisista timanttikuvioista ja monista muista kansanperinnetekijöistä. Hän ei tuntenut olevansa sidottu perinteeseen, vaan omiin mieltymyksiinsä. Ikään kuin hän tietoisesti haluaisi irtautua omasta menneisyydestään, hän luopui esi-isien gallerioista uusissa linnoissaan; siellä ei ollut eikä ole perittyjä mattoja, arkkuja tai aseita – käytännössä mitään, mikä muistuttaisi menneisyydestä. Selvästikin Ludwig ei pitänyt itseään oman perinteensä jatkumona. Päinvastoin, historian oli määrä olla hänen luomuksensa. Hänen oma keksintönsä.

Toisinaan Ludwig pyrki herättämään henkiin Graalin maljan myyttejä, pyrki olemaan Lohengrinin kaltainen ja kuvitteli olevansa liitossa Richard Wagnerin kanssa. Hän loi Neuschwanstein-fantasiansa malliksi Wartburgin linnan Eisenachissa. Samanaikaisesti Ludwig piti rokokoota todellisen kuninkuuden ruumiillistumana ja yritti epätoivoisesti muuttaa Linderhofin palatsia ympäröivän kapean Ammergaun alppilaakson huvipuistoksi. Kolmanneksi oli Kaukoitä: olipa kyseessä Marokko tai Himalaja, Ludwigia kiehtoi ”itä”. Hän sai kuunsirpin nousemaan Allgäun alueella, pystytti lukuisia itämaiseen tyyliin rakennettuja paviljonkeja ja otti siten tuona aikana täysin vieraita asioita ja tyylejä omikseen.

Se oli sujuvaa, monitahoista ja kiistatta luovaa elämää. Vuosien varrella Ludwigin palkkaamista monista arkkitehdeista, taidemaalareista, kuvanveistäjistä ja maisemapuutarhureista tiedetään tänäkin päivänä vain vähän, sillä Ludwig ei tarvinnut kuuluisia nimiä koristeeksi. Hän itse oli mestaritaiteilija. Hän kiinnitti huomiota jokaiseen tyylin ja tyylikkyyden yksityiskohtaan, jopa ovenkahvojen (joutsenenkaulojen) muotoiluun. Hän omaksui myös teknologiset innovaatiot: kuumaa vettä piti virrata hanasta, sähkötakka lepatti takassa ja palvelijat voitiin kutsua paikalle napin painalluksella. Se, mikä ulkoa näyttää vanhalta, on sisältä huippumodernia. Taide ja teknologia – Ludwigin käsissä niistä tuli yksi.

Linderhofin palatsiinsa hän suunnitteli jättimäisen Venus-luolan maanalaisine järvineen, jolla hän saattoi soutaa kullatulla simpukanmuotoisella veneellä. Tippukivet olivat puuta, kiipeilykasvit kipsistä, alas virtasi vesiputous, oli aaltokone ja jopa sateenkaarikone, savu- ja tuoksutehosteita, ja valaistus oli niin nerokkaasti järjestetty, että sillä voitiin luoda mitä erilaisimpia tunnelmia. Ludwigin projektia kutsuttiin nimellä Re-Enchantment, uudelleenlumoutuminen. Nykytaiteen kielellä: immersio, uppoutuminen. Täällä, taiteessaan, hän saattoi eksyä täysin omiin unelmiinsa. Illuusio oli todellisempi kuin todellisuus, täydellinen luonnon, myös oman luontonsa, hallinta.

Tämä on aina ollut modernin ajan projekti: ihmiskunta uskoi täydelliseen toteutettavuuteen; mikään ei tuntunut mahdottomalta. Sen perimmäinen tavoite: ylittää aika ja tila. Digitaalisen teknologian ansiosta tämä on nykyään entistäkin paremmin saavutettavissa; elämme kaikkialla läsnä olevan aikakaudella, jossa todellisuus ja fiktio sulautuvat saumattomasti. Avantgarde-Ludwig olisi luonnollisesti ollut innoissaan; juuri tätä hän kuvitteli: seurata vapaasti omaa logiikkaansa, omaa, usein absurdia, järkeään. Niinpä hän rakennutti itselleen toisen luolan, tällä kertaa Neuschwansteinin linnaan, korkealle, yhteen ylimmistä kerroksista, luolaan taivaalla.

Ludwigin linnat eivät olleet asuinpaikkoja, vaan kauniiden illuusioiden paikkoja.

 

Laulusali Neuschwansteinin linnassa © Stefan Puchner/​dpa

 

Jopa aiemmin, 1600- ja 1700-luvuilla, jotkut monarkit olivat antaneet periksi fantasioilleen pystyttämällä keinotekoisia linnanraunioita tai tulta syöksevän tulivuoren. Hovin oli tarkoitus olla vaikuttunut ja maailman puhua siitä. Ludwig kuitenkin käytti energiansa yksinomaan itsensä ylistämiseen. Hän ei ottanut ketään vastaan, ei pitänyt juhlia, eivätkä hänen linnansa palvelleet mitään poliittista tarkoitusta. Ne olivat omistettu yksinomaan hänelle, hänen mielikuvitukselleen, eivätkä kenellekään muulle.

Miksi niistä sitten tuli malliesimerkki, modernin massakulttuurin syntymäpaikka? Jopa Walt Disney oli niin vaikuttunut, että hän teetti Neuschwansteinin replikan teemapuistojaan varten. Ludwig oli nimittäin tahattomasti saavuttanut jotain ratkaisevaa: hän oli määritellyt uudelleen kopion ja alkuperäisen välisen suhteen. Aivan kuten hänen luolansa leijuu taivaalla, niin myös korkea- ja populaarikulttuuri yhdistyvät hänen rakennuksissaan. Kaikki ristiriidat: ratkaistu.

 

Minä uskon, että juuri Disney teki linnasta niin kuuluisan. Sehän on ”se prinsessalinna”! Linna toimi tärkeimpänä visuaalisena inspiraationa Disneylandin Prinsessa Ruususen linnalle ja kuuluisalle Disney-logolle.

 

Ludwig lähestyi projektejaan tieteellisellä uteliaisuudella. Hän tutki lähteitä, keräsi kaiverruksia, valokuvia ja kirjoja ja sai inspiraatiota Pariisin maailmannäyttelystä. Aitous oli aina hänen ensisijainen huolenaiheensa, ja siksi hän lähetti avustajan Caprille kahdesti, koska siellä olevan luolan sinisen piti vastata täysin hänen omaa sinistä Linderhofissa. Silti Ludwig oli täysin estoton ja vapaa luovassa lähestymistavassaan: hän ei nähnyt mitään väärää siinä, että hän varioi huolellisesti luotuja malleja oman makunsa mukaan. Hän otti niistä näytteitä, kokosi niitä, loi niistä kollaaseja. Ja tällä tavoin muutti erityisen yleiseksi. Tämä erityinen taju tyypillistä ja ikonista – jopa kliseistä – kohtaan selittää hänen palatsiensa hämmästyttävän menestyksen tähän päivään asti. Niitä kuvataan jatkuvasti ja niitä pidetään maailmanlaajuisesti aristokraattisen hallinnon arkkityyppinä.

Ludwig ilmensi popkulttuurin estotonta ja paradokseja täynnä olevaa luonnetta. Se juhlistaa laulun, elokuvan tai valokuvan ainutlaatuisuutta. Samalla se kuitenkin moninkertaistaa ainutlaatuisuuden ja antaa sen sarjoitettua. Omaleimainen on tärkeää, kuten myös massakulttuurinen saavutettavuus. Ludwigin linnat tarjoavat molempia viettelevällä tavalla: alkuperäistä kopioidaan, jäljitellään jäljittelemättömällä tavalla.

Ludwig ei ollut erityisen tyytyväinen rakennusprojekteihinsa. Ennen kuin yksi linna oli edes valmis, hän aloitti seuraavan. Ja kun hän vieraili unelmakodeissaan, se tapahtui yleensä vain muutamaksi päiväksi: ikään kuin ne eivät olisi asuinpaikkoja, vaan kauniiden illuusioiden tiloja, joille antautuu hetkeksi, mutta jotka lopulta menettävät vetovoimansa. Ludwig oli eksyksissä, juureton – ja tässäkin suhteessa hän oli moderni. Kaipauksena johonkin olennaiseen hän hukkui kuvajaisiinsa, ohjaajaan, joka tunsi vain yhden näyttelijän, yhden katsojan: itsensä.

Hänen viimeisin projektinsa oli riikinkukon muotoisen vaunun muotoinen lentävä kone, jonka tarkoituksena oli paeta maailmaa. Hän harkitsi myös Nova Bavarian perustamista Teneriffalle, Kyprokselle tai Rügenille. Hieman ennen kuolemaansa hän suunnitteli rakentavansa uuden linnoituksen lähelle Neuschwansteinia, vielä korkeammalle ja vielä eristyneemmälle. Täällä, Falkensteinin linnassa, hän toivoi saavuttavansa lopullisen itsensä eliminoinnin. Hänen makuuhuoneessaan oleva pesuallas olisi muistuttanut kasteallasta. Suunnitellun sängyn oli tarkoitus olla alttari. Ludwig oli Jumala, Jumala oli Ludwig.

Tästä näkökulmasta katsottuna olisi täysin järjetöntä, että UNESCO myönsi linnoille vain maailmanperintökohteen arvon. Ne ehdottomasti ansaitsevat enemmän kuin sen, erityisaseman: maailmanperintökohteena ja taivaallisena perintönä.

 ***

Ludvig II (Ludwig Friedrich Wilhelm von Wittelsbach), 1845-1886) oli Baijerin kuningas vuosina 1864–1886. Hänet muistetaan käytökseltään omalaatuisena kuninkaana. 1886 Ludvig syrjäytettiin julistamalla hänet mielisairaaksi. Hän kuoli muutamaa päivää myöhemmin 40-vuotiaana hukkumalla epäselviksi jääneissä olosuhteissa.

 

Tietolähteenä käytin mm.  ZEIT am Wochenende:n artikkelia (31/2023), mutta myös muita lähteitä.