Kielen sanasto ja oikeinkirjoitus. Kieli muuttuu koko ajan

Ei oikeinkirjoitus minusta aina loogista ole. Seitsenvuotias ekaluokkalaiseni Saksassa tuli eräänä päivänä kotiin ja ilmoitti, että hänen mielestään saksan oikeinkirjoitus on hölmöä ja ehdotti reformia - oli suunnitellut saksan oikeinkirjoituksen sellaiseksi kuin mitä suomen oikeinkirjoitus on, eli pääsääntöisesti foneettiseksi. Ei ollut poika aiemmin osannut lukea eikä kirjoittaa sen enempää saksaa kuin suomeakaan.
Vaan käytäntö sitten oli, että vielä kahdeksannella luokalla väännettiin sanelukirjoitusta eli diktaattia... diktatuuria juu...

Diktaatti tarkoittaa… myös: yksipuolista määräystä, käskyä tai rauhansopimusta, jonka voittaja tai vahvempi osapuoli sanelee muille ilman neuvotteluja. Mitäpä muuta sanelu koulussa on. 

 

"Tämän pelin on keksinyt saksalainen, eikö olekin?" 

 

Tämä muinainen tekstini https://pipa01.blogspot.com/2013/09/saksan-kielen-vaikein-sana.html kimmoitti kirjoittamaan lisää.

On tosin hyvä, että yhdellä samalla kansakunnalla on yksi kirjoitustapa ja kirjainlaji, jota kaikki oppivat ymmärtämään.

Suomi on foneettinen, tai ainakin suurin piirtein foneettinen kieli, eli me kirjoitamme mitä kuulemme ja luemme mitä kirjoitamme. Kiitos Agricolan. Koska hän opiskeli Saksassa Lutherin opastuksella, hän käytti latinalaisia aakkosia. Siksi me emme kirjoita kyrillisillä kuten venäläiset. Olen muuten sitä mieltä, että suomalaisissa kouluissa voisi opettaa myös nuo aakkoset, koska nehän ovat vain merkkejä, ja näin emme ihan jokaista asiaa niin kamalasti pelkäisi.

Suomen kielen agglutinoivasta rakenteesta seuraa, että koska sanapääte ”-in” tarkoittaa välinettä, jolla jotain tehdään, niin kirjain on sitten merkki, jolla tehdään jotain – eli kirjoitetaan tekstiä. Suomen kieli on tyypiltään agglutinoiva kieli, mikä tarkoittaa, että sanoihin liitetään peräkkäin erilaisia päätteitä ja johtimia. Tämä tekee suomen morfologiasta, rakenteesta, erittäin rikkaan ja monimutkaisen.

Sanat "kirjain" ja "kirja" ovat samaa alkuperää. Molemmat juontavat juurensa vanhasta suomalais-ugrilaisesta verbistä kirjata, joka on alun perin tarkoittanut koristelemista, kirjailemista, veistämistä tai merkitsemistä. Ennen kuin kirjoitustaitoa nykymuodossaan oli olemassa, kirjaaminen tarkoitti kuvioiden tai merkkien tekemistä esimerkiksi puuhun (kuten karjanmerkit tai rajamerkit) tai kankaaseen (tekstiilien kirjonta). Sana ”kirja” tarkoitti alun perin puuhun veistettyä merkkiä tai tällaisten merkkien kokoelmaa (esimerkiksi kapulaa, johon tehtiin loveuksia). Myöhemmin, kun paperiset kirjat tulivat tutuiksi, sana siirtyi tarkoittamaan sidottua teosta. Sana ”kirjain” johdettiin suoraan samasta kannasta tarkoittamaan yhtä yksittäistä kirjoitusmerkkiä. (lähde: tekoäly).

Agricolalla oli ongelmia kirjoittaa käsitteellisiä asioita suomeksi, koska niitä ei oltu koskaan käsitelty suomen kielellä. Johtuen kielemme rakenteesta hän teki tuhansia uusia sanoja, ja noin 60 prosenttia niistä uudissanoista on edelleen käytössä. https://kielikello.fi/mikael-agricola-ei-keksinyt-suomen-kielta-eika-naita-sanoja/

Tämä sama ei päde muihin kieliin. Mitä vanhempaa kielen kirjoittaminen on, sitä ”helpommaksi” kieli muuttuu ja sitä ”vaikeammaksi” sen kirjoittaminen.

Englantia on kirjoitettu 1500-1600 vuotta. Alkuperäisestä ei ole juuri mitään jäljellä.

Englannista ovat tippuneet kovan käytön vuoksi pois myös kaikki monimutkaisuudet, joten me sanomme: sehän on helppo kieli. Kyllä, jos kyse on siitä, että osaat kertoa, millainen sää on. Mutta yritäpä lukea kirjallisuutta – huomaat, ettei se ihan niin helposti mennytkään. Jokapäiväseen kommunikaation kylläkin oikein sopiva kieli.

Suomeen verraten: Kun suomalainen kuulee lauseen ”How many boys?”, hän kirjoittaa: ”Hau meni pois.” Niin!

Saksaa pidetään samasta syystä ”vaikeana”. Siellähän on kolme sukuakin, maskuliini, feminiini ja neutri ja niiden mukana jokaisessa neljä sijamuotoa ja jokaisessa mukana kulkeva adjektiivi muuttuu omanlaisekseen. Siis samaa vaikeutta kuin suomessa! Englannista ne ovat aikojen kuluessa pudonneet pois. Saksassa on kaksi sukua, naiset ja miehet. Suomessa ei ole, kaikki ovat ”hän”. Näin ollen voisi sanoa, että onpa suomi helppo kieli… 

Englannista on jopa pudonnut yksikön ”sinä” pois. Se oli ennen, se on ”thou”. ”You” on monikko eli meidän kohtelias ”Te”.
Saksan aiempi kansleri Kohl ehdotti Amerikan presidentille sinuttelua sanoen: ”You can say you to me”.

Nyt sitten voisi kysyä: onko suomi vaikea kieli? Riippuu siitä, keneltä kysyt!

Ei, suomi ei ole objektiivisesti arvioiden maailman vaikein kieli. Kirjoitusasu ja ääntämys vastaavat lähes aina toisiaan, eli sanoja luutaan niin kuin ne kirjoitetaan. Kiitos myöhäisen kirjoittamisen alkamisen ajankohdan. Suomen kielessä ei saoille ole erillisiä miehen- tai naisenmuotoja, eikä verbeissä ole monimutkaisia futuurimuotoja. Suomessa ”on” voi olla nyt tai joskus myöhemmin. Ja sanan paino on aina ensimmäisellä tavulla.

Mutta, mutta! Nimien ja sanojen taivuttaminen perusmuotojen ulkopuolella vaatii totuttelua, sillä erilaisia sijoja on runsaasti (niitä on 15 erilaista). Suuri osa sanastosta on täysin kotoperäistä, eikä sillä ole suoria vastaavuuksia tai sukulaisuuksia esimerkiksi indoeurooppalaisiin kieliin. Me teemme uusia sanoja päätteittemme avulla itse. Sellaisia ovat esimerkiksi sanat ”puhelin” ja ”tietokone”. Puhekieli tuottaa usein ulkomaalaiselle pulmia. Se vaihtelee lisäksi riippuen siitä, missä Suomessa henkilö on. Sanat ovat yleisemmin lyhenteitä kirjakielestä, tai sekoittuneet paikalliseen murteeseen. Lisäksi meillä on kaksi Suomea, itäinen ja läntinen, johtuen  historiastamme sekä sijainnistamme kahden kulttuurin – läntisen Ruotsin ja itäisen slaavilaisen – välissä.

Näistä seikoista johtuen olen sitä mieltä, että kun maahanmuuttajalle opetetaan suomea, hänelle täytyy myös opettaa ymmärtämään, miksi ”suomi on vaikea kieli”. Tästä ”ylimääräisestä” opetuksesta saan tosi paljon positiivista palautetta opiskelijoiltani.

Saksalaiset yrittivät helpottaa oikeinkirjoitustaan. Pieleen meni.

Saksan oikeinkirjoitusuudistus  on vuonna 1996 saksankielisten maiden kesken sovittu suuri kielen kirjoitustavan muutos, jonka virallinen siirtymäaika päättyi elokuussa 2005. Uudistuksen pääasiallisena tavoitteena oli yksinkertaistaa saksan kielen oikeinkirjoitusta ja tehdä säännöistä Wikijohdonmukaisempia sekä helpompia oppia. Sopimuksen allekirjoittivat Saksan, Itävallan, Sveitsin ja Liechtensteinin hallitukset. Uudistus herätti aikoinaan valtavasti vastustusta ja kiihkeää yhteiskunnallista keskustelua, minkä vuoksi sääntöjä hienosäädettiin vielä vuosina 2004 ja 2006.

Kun ei ole olemassa virallista kielitoimistoa kuten meillä on, sekaannusta tapahtuu edelleen. Vaikka kouluissa opetetaan uutta kirjoitusta, vanhemmat ikäpolvet kirjoittavat edelleen vanhan menetelmän mukaan.

Kiivasta keskustelua herättää edelleen sanojen nais- ja miesmuodot. Naiset sanovat, että naismuoto sisältää automaattisesti jo sen miehisen puolen, miehet taas, että ainahan miesmuoto on edustanut myös naismuotoa. Keskustelu on saanut hupihauskoja piirteitä, ja tuloksia näkyy lähes jokaisessa tekstissä ja puheessa. Jokainen puhe alkaa: ”Hyvät mieskuulijat, hyvät naiskuulijat”, jokainen kirje alkaa ”kunnioitetut naiset ja herrat”. Nykyisin mies- ja naispuolisen sanan erotukseksi laitetaan kirjoitukseen kaksoispiste: ” „Liebe Zuhörer:innen“.

Wikipedia ei ole katsonut tarpeelliseksi kääntää tietoa saksan kirjoittamisen uudistuksesta suomalaiselle yleisölle. Meidän kielitoimistomme on auttanut asiaa. https://kielikello.fi/saksan-kielen-oikeinkirjoitus-uudistuu/

Totean, että alussa mainittu pikkupoikani ei ollut tyhmä. 

 

 

Somevihaa. Tuulivoiman ihailijat vs. vihaajat

Tuulivoiman ihaajat vs. vihailijat / ihailijat vs. vihaajat... äsh, kielemme on kummallista. Syntyy sanoja kuten "työskennellä", mikä kielen perussääntöjen mukaan oikeastaan tarkoittaa, että tehdään työtä joskus ja joskus ei... kuten ajatella, tapella, kävellä, opiskella, laulella, istuskella... 
"Vihailla" olisi siis vihata silloin tällöin. Vaan ei, nyt haukutaan toinen maan rakoon ja heitetään loskaa päälle. 

Some-keskustelu on julmaa. Keskustelu ei ole keskustelua, vaan vihaa toisella tavalla ajattelevaa kohtaan. Ei oteta selvää kyseisen asian hyöty- ja haittapuolista, vaan uppoudutaan omaan kuplaan, tapahtuu nk. kognitiivinen vinouma, eli ei nähdä faktoja vaan vain oman mielipiteen vahvistusta. 

Lienee tullut selväksi, että minä en ole tuulivoiman kannattaja, ja ne syyt olen kertonut toisissa teksteissäni.  

Alla poimintoja eilisestä tuulivoimakeskustelusta naamakirjassa.  

 

X…tuntee tunnetta fantastinen paikassa Westerwald.

Iloisina odotamme

Spontaanilla ja suunnittelemattomalla kiertomatkallamme Westeraldin alueelle  törmäsimme näihin kauniisiin ja vaikuttaviin tuuliturbiinin lapoihin. Ne ovat todellinen insinööritaidon taidonnäyte. Valitettavasti ne on tarkoitettu turbiiniin naapurikaupunginosassa Welterrodissa, eivätkä vielä Eltvillessä. Koska Welterrod sijaitsee käytännössä Rheingaun alueella, kansliamme Lorchissa pääsee mukavasti eteenpäin neuvottelussa tuulipuistomme asiassa ja meidän kansliamme samoin pääsee eteenpäin vähitellen sopimusneuvotteluissa Entegan kanssa, odotamme innolla "meidän" turbiinejamme.

Haluamme ehdottomasti olla nopeampia kuin Oestrich-tiimi!

Jotta tulevaisuus olisi upea ja energiatehokas meille, lapsillemme ja lastenlapsillemme, Eltvillessä on vihdoin tapahtumassa jotain rakennusvalmistelujen suhteen, aivan kuten asukkaat ovat pyytäneet! Suoraan sanottuna on korkea aika, että Rheingaun alueen suurin kunta lunastaa lupauksensa tulevaisuuden roolimallina myös tässä asiassa ja saamme alennettua kiinteistöveroja. Me iloitsemme!

#tuulivoima #tulevaisuus #rheingau #iloinenodotus #kansalaistentahto

Ja sitten ammutaan. Kommentteja edelliseen:  

Meidän on pelastettava luonto vihreiltä!

 

Vasta kun viimeinenkin pelto on peilattu aurinkopaneeleilla, viimeinen metsä raivattu tuuliturbiineja varten ja viimeinen meri myrkyttynyt IGN-tankkereilla, tajuatte, etteivät vihreät ole ekosotureita.

 

Ei ole helppoa pelastaa maailma vapaaehtoistyönä, kun toiset sitä päätyönään tuhoavat. 

Tuuliturbiinit ovat kotimaamme tuhoajia

Vaihtoehtoiset energialähteet ovat järjettömiä, jos ne tuhoavat sen, mitä niiden on tarkoitus suojella: luonnon.

Britannian hallitus myöntää tuuliturbiinien ja aurinkopuistojen aiheuttamat ympäristövahingot

 

Meluvalitusten seurauksena Sachsenissa: 250-metrinen tuuliturbiini puretaan.

 Uusi tutkimus osoittaa: tuulipuistot lämmittävät yöllä ja kuivattavat maaperää

Ja tietenkin - näihin vastakommentti: 

 

300 kylää raivattu pois puskutraktoreilla, mutta metsässä oleva tuuliturbiini on ongelma?

 

Maaseutukuntien tulot vaarassa?

Pormestarit kaikkialta Saksasta soittavat hälytyskelloja: Valtiovarainministeri Reichen uudet energialait vaarantavat kuntien tuloja.

Pormestarit hyökkäävät valtiovarainministeri Reichen suunnitelmia vastaan

Parlamentin kesätauko on lähes ohi; Saksan liittopäivät eli parlamentti jatkaa työtään nyt syyskuussa. Silloin se käsittelee myös liittovaltion hallituksen energialainsäädäntöä: uusiutuvien energialähteiden lain muutos ja verkkoonliitäntäpaketti (NAP) hyväksyttiin hallituksen toimesta heinäkuun lopussa. Talousministeri Katherina Reiche (CDU) puhui "paradigman muutoksesta" energiamurroksessa ja uusiutuvan energian ”huoleton”-paketin paketin päättymisestä.

Saksan kielen "Rundum-Sorglos-Paket" termi tarkoittaa "täydellistä huoletonta pakettia" tai "avaimet käteen -ratkaisua". Sillä viitataan tuotteeseen tai palvelukokonaisuuteen, joka kattaa kaikki asiakkaan tarpeet ja poistaa häneltä kaiken vaivan, stressin ja järjestelyn tarpeen.

Kaikki eivät kuitenkaan ole samaa mieltä uudesta kurssista. Kesän aikana Saksan osavaltioissa ja erityisesti paikallisyhteisöissä on muodostunut vastarintaa, sillä uusiutuvasta energiasta on tullut heille uusi tulonlähde. Tiukkojen budjettien aikana tämä on erityisen arvokasta.

Kyseessä olevan rahan valtava määrä havainnollistettiin hiljattain pienessä Schleswig-Holsteinin kaupungissa, joka sai yhtäkkiä 90 miljoonaa euroa verotuloja merituulivoimapuistosta. Oikeus päätti, että Oststeinbekin kaupunki, eikä aiemmin Ala-Saksin osavaltio, oli oikeutettu tuloihin. Tämä oli äkillinen ylimääräinen voitto kunnalle, joka oli ollut konkurssin partaalla.

Ministeri Reichen lakien tarkoituksena on säännellä paremmin tuuli- ja aurinkovoimaloiden rakentamista.

Tämän tulonlähteen saatavuus voi kuitenkin tulevaisuudessa vaikeutua monille kunnille. Uudet lait voivat tehdä uusien tuuli- ja aurinkovoimaloiden rakentamisesta vähemmän kannattavaa monilla alueilla. Tämä johtuu toisaalta vähenevistä tuista ja toisaalta hallituksen halusta hallita laajentumista alueellisesti paremmin. Tämä tarkoittaa, että uusien laitosten rakentaminen ei ole enää mahdollista kaikkialla. Alueilla, joilla verkko-operaattorit eivät pysty pysymään sähkölinjojen laajenemisen vauhdissa, tuuli- tai aurinkovoimalan rakentaminen on mahdollista vain taloudellisella riskillä operaattorille itselleen.

Sähköverkkoja on rakennettava nopeammin lisää. (Lähde: IMAGO/imago)

Mikä energiamurrosta haittaa ?

Yksi energiamurroksen keskeisistä ongelmista on, että aurinko- ja tuulivoimaloiden rakentaminen etenee nopeammin kuin sähköverkon laajeneminen. Tämän seurauksena verkko jatkuvasti ylikuormittuu. Nykyisen Saksassa voimassa olevan lain mukaan uusiutuvan energian voimaloiden operaattorit saavat korvausta, jos ne eivät enää pysty syöttämään tuottamansa sähkön verkkoon verkon ylikuormituksen vuoksi, koska voimalan käyttö on rajoitettua. Tämä tapahtuu yhä useammin, koska monet tuuli- ja aurinkovoimalat sijaitsevat paikoissa, joissa sähköntuotannon olosuhteet ovat suotuisat. Sähköä ei kuitenkaan aina tarvita juuri siellä. Teollistuneessa etelässä ja lännessä sijaitsevat tyypillisesti perinteiset voimalaitokset, joiden on tuotettava sähköä paljon korkeammilla kustannuksilla. Kaikkia näitä kustannuksia – korvauksia, sähkön tuotantoa fossiilisista polttoaineista, vaikka halvempaa sähköä uusiutuvista energialähteistä on saatavilla – kutsutaan "uudelleenjakelukustannuksiksi". Vuonna 2025 nämä uudelleenjakelutoimenpiteet Saksassa makoivat noin kolme miljardia euroa.

Pormestari Baijerista: Uusiutuvat energialähteet turvaavat ikäihmistemme palvelut

Yksi uusista energiapoliittisista suuntauksista suuttuneista on Speichersdorfin pormestari Christian Porsch. Tässä Pohjois-Baijerissa sijaitsevassa 6 000 asukkaan kaupungissa suurin työnantaja, posliinivalmistaja Rosenthal, lopettaa pian toimintansa. Tehdas suljetaan vuoden 2026 lopussa, mikä johtaa yli 200 työpaikan menetykseen. "Tämä on kova isku kaltaisellemme kaupungille. Tietenkin työpaikkojen vuoksi, mutta myös siksi, että menetämme elinkeinoverotuloja", Porsch kertoi medialle.

Onneksi uusiutuvat energialähteet ovat vakiinnuttaneet asemansa uutena tulonlähteenä viime vuosina ja muodostavat nyt suurimman osan tuloista. Vuonna 2020, kun hänet valittiin ensimmäisen kerran pormestariksi, kunta sai 750 000 euroa elinkeinoverotuloja. Vuoteen 2025 mennessä luku oli noussut 1,5 miljoonaan euroon. "Tämä ei johdu yksinomaan, mutta suurelta osin, uusiutuvista energialähteistä", pormestari sanoo.

Vuosien varrella rakennettujen tuuli- ja aurinkovoimaloiden rakennus- ja asennuskulut on nyt täysin maksettu ja ne tuottavat voittoa, josta kaupunki hyötyy verotulojen kautta. Lisäksi kunta hyötyy nykyisen uusiutuvien energialähteiden lain (EEG) pykälästä 6, jonka mukaan tuuli- tai aurinkovoimaloiden ylläpitäjien on otettava naapurikunta taloudellisesti mukaan toimintaan. Yhteensä tämä on nyt yli 50 000 euroa vuodessa Speichersdorfin kunnalle. "Tämän avulla voimme esimerkiksi varmistaa kaupunkimme vanhuspalveluiden taloudellisen vakauden pitkälle 2030-luvulle", Porsch sanoo.

Mutta uusiutuvat energialähteet tarjoavat Speichersdorfin kaltaiselle pienelle kaupungille muutakin kuin vain tuon lisäarvon. Tänä syksynä kunta aikoo tarjota asukkailleen oman sähkötariffinsa, jossa paikallisista energiapuistoista toimitetaan sähköä mahdollisimman edulliseen ja ennen kaikkea vakaaseen hintaan. "Se on kansalaisten osallistumisen Mestariliiga", Porsch uskoo. Vaikka tariffin tarkka hinta on vielä epäselvä, eikä hän voi tehdä paljoakaan muuttaakseen säänneltyjä komponentteja, kuten verkkomaksuja ja veroja, hän lisää: "Ainakaan sähkömme ei tarvitse kulkea Hormuzinsalmen läpi."

Uusia tuulipuistoja tuskin rakennetaan

Speichersdorf haluaisi itse asiassa rakennuttaa lisää tuulivoimaa. Vaikka Baijerissa on rakennettu huomattavan paljon aurinkopaneeleja, se on jäänyt jälkeen maalla tuotettavan tuulivoiman osalta. Tämän on määrä muuttua, erityisesti puhtaamman sähkön tuottamiseksi talvikuukausina, jolloin aurinkoa on vähemmän. Baijerin talousministeri Hubert Aiwanger (FDP) on hiljattain ajanut tätä lisärakentamista – ja kritisoinut ministeri Reichen suunnitelmia.

Vuonna 2025 Speichersdorfin kunnanvaltuusto hyväksyi lähes yksimielisesti uuden tuulipuiston rakentamisen. Suunnitelmissa on kuusi tuuliturbiinia, joiden kokonaisteho on 40 megawattia. Uuden uusiutuvien energialähteiden lain (EEG) nojalla suunnitelmasta voi kuitenkin tulla kannattamaton. "Etelä-Saksan hankkeet tarvitsevat erilaiset rahoituskriteerit kuin pohjoisen hankkeet", Porsch sanoo. Sijoittajille on tietysti paljon houkuttelevampaa rakentaa tuulipuisto pohjoiseen rannikolle kuin Baijerin matalalle vuoriseudulle. "Mutta me etelässä tarvitsemme myös tuulienergiaa. Ja me tarvitsemme näitä tuottoja", hän sanoo.

Eikö tästä käykin varsin hyvin selville, miksi tuuliteollisuusalueita rakennetaan?

Tuulipuisto Aitrangin lähellä Allgäun alueella (arkisto): Maaseudulle uusiutuvan energian tuotoista on tullut välttämättömiä. (Lähde: IMAGO/imago)

CDU-pormestari soittaa turhautuneena radioon

Myös muut pormestarit eri puolilla osavaltiota varoittavat tästä kohtalosta ja yhdistävät voimansa perustaen yhdistyksiä ja aloitteita. Esimerkiksi Porsch on mukana pormestarien vetoomuksessa "Yhdessä onnistuneesti uusiutuvasti", jossa 230 pormestaria kaikkialta Baijerista on yhdistänyt voimansa taistellakseen energiamurroksen puolesta. "Emme tiedä, mistä seuraava kriisi tulee", siellä julkaistussa vetoomuksessa todetaan. "Tiedämme, että ainoa luotettava vastaus on energia, jota itse tuotamme – aitoa paikallista energiaa. Kuntien energiamurros on enemmän kuin vain ilmastonsuojelua. Se on talouspolitiikkaa. Se suojelee kotiteutuamme."

Eifelin alueella sijaitsevan Heilbachin pikkukaupungin CDU-puolueen pormestari Peter Trauden purki turhautumistaan viime viikolla radiossa. Tämä oivallus on valtakunnallisesti saamassa jalansijaa. Keväällä 600 pormestaria osallistui Heimatwurzeln-yhdistyksen (Kotimaan juuret) ja Klimaneutrales Deutschland -aloitteen (Ilmastoneutraali Saksa) tekemään kyselyyn, jossa kannatettiin kansalaislähtöistä energiamurrosta. Neljä viidestä vastaajasta korosti julkaistussa kyselyssä, että energiamurroksella on korkea hyväksyntäaste heidän alueillaan. "En enää ymmärrä Berliinin politiikkaa", hän sanoo. Hänen yhteisönsä on työskennellyt tuulivoimahankkeen parissa jo vuosia, ja se oli lähes valmis – kun ministeri Reichen energialait julkistettiin. "Voitteko kuvitella, miten turhautuneita me täällä olemme, kun kuulette tällaisista asioista radiossa tai televisiossa?" 

Kaikki ovat tehneet kovasti töitä vuosien ajan ja puhaltaneet yhteen hiileen yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi edistääkseen ilmastoneutraaliutta ja valmistellakseen kylää tulevaisuutta varten. He luonnollisesti toivovat myös tuottoja tuulivoimahankkeesta. "Nyt pankit ja sijoittajat vetäytyvät pois, ja olemme tuhlanneet miljoona euroa suunnitteluun", Trauden sanoi radiossa.

Tuuli- ja aurinkoenergia ovat maaseudun tuote

Jotta ymmärtäisi taustan, on tiedettävä, että politiikka oli jo kerran aiemmin estänyt Heilbachin tuulivoimahankkeen. Vuonna 2017 FDP ajoi läpi tiukat etäisyysmääräykset uusille tuuliturbiineille SPD:n ja vihreiden kanssa Rheinland-Pfalzin uuden osavaltion hallituksesta käydyissä hallitusneuvotteluissa. Nämä määräykset myöhemmin kirjattiin lakiin. Tämä esti useita vuosia neuvotellun Heilbachin tuulivoimahankkeen toteuttamisen. Nyt se piti käynnistää uudelleen, mutta tällä kertaa liittovaltion politiikka puuttuu asiaan.

Kansanedustajilla on kuitenkin edelleen mahdollisuus vaikuttaa uuteen uusiutuvien energialähteiden lakiin (EEG) ja verkkoonliittämispakettiin. Speichersdorfin Christian Porsch toivoo, että kansanedustajat tunnustavat energiamurroksen mahdollisuutena maaseudulle. "Me maaseudulla olemme aina tuottaneet tavaroita omalla maallamme ja myyneet niitä ympäröiviin kaupunkeihin. Se on elinkeinomme. Miksi energian kanssa pitäisi olla nyt toisin?", hän kysyy.

***

Yllä oleva teksti on t-online-julkaisusta elokuun lopulta.
https://www.t-online.de/finanzen/energie/id_101406292/energiegesetze-von-reiche-buergermeister-kaempfen-um-wind-und-solar.html

Näinhän se on Suomessakin. Kunnat saavat lisätuloja tuulivoimasta, ja mikäpä kunta ei sellaista haluaisi, metsänomistaja saa rahaa metsästään tekemättä mitään, kukapa ei sitä haluaisi? Sama mitä muut asukkaat siitä ajattelevat. Sen takia ristiriita kunnan päättäjien ja metsänomistajien ja toisaalta monien asukkaiden välillä on niin suuri.

Sähköverkkojen riittävyys on ongelma myös Suomessa. Siksi Fingrid rakentaa lisää kantaverkkoja, jotka maksavat miljardeja ja jotka sitten tulevat sähkönkuluttajien maksettaviksi. Suurjänniteverkkojen ja Fingridin kantaverkkolinjojen rakentaminen maksaa satoja tuhansia euroja kilometriltä hankkeen laajuudesta, pylvästyypeistä ja lunastuskustannuksista riippuen. Sähkön kululuttajat sitten maksavat nämä lisäkulut.

Tuulivoima on maaseudun tuote, jota käyttävät kaupunkilaiset, jotka eivät tiedä maaseudun rauhasta mitään. Vihreän energian kannattajat tuntuvat kaikki asuvan pääkaupunkiseudulla. Vuosi Helsingissä vahvisti minulle yleisen näkemyksen, että on olemassa kaksi Suomea: kehä kolmosen sisäpuolella yksi ja ulkopuolella toinen ja niiden asukkaat puhuvat eri kieltä, ymmärtävät ympäristönsä eri tavalla. Poliitikko, joka päätyy eduskuntaan, useimmiten tuntuu unohtavan kotiseutunsa. Helsingin energialaitos rakennuttaa tuulivoimaa maaseudulle, maaseutu menettää ympäristönsä ja luontonsa mutta saa rahaa elintärkeisiin toimintoihinsa, joten maaseudun kuntapäättäjät totta kai kannattavat tuulivoimaa.  

 

AfD väittää: Itä-Saksa unohdettiin… Faktat kertovat ihan muuta.

Muutamia tärkeitä selvennyksiä. 

Syytös maan ja sen asukkaiden taloudellisesta tai poliittisesta 'unohdettuna' juontaa juurensa subjektiivisista tuntemuksista, jotka eivät kestä tosiasioiden tarkkaa tarkastelua.

En tiedä kuinka monta kertaa viime päivinä, ja erityisesti tänään, olen nähnyt Saksi-Anhaltin osavaltiosta kotoisin olevien ihmisten virnistävän ylpeänä eri televisioasemien kameroille ja julistavan: "Totta kai äänestin AfD:tä, meitä on huijattu Saksojen yhdistymisestä lähtien!" tai "Olen ylpeä siitä, että äänestin tätä puoluetta, koska muut ovat vain pettäneet meidät!" 

 

 

Tämä sai minut tekemään hieman tutkimusta:

Vuodesta 1990 lähtien Sachsen-Anhalt on saanut arviolta 150–200 miljardia euroa nettotulonsiirtoja ja -tukia Länsi-Saksalta ja Euroopan unionilta. Tämä sisältää suorat liittovaltion budjettimäärärahat, solidaarisuussopimuksen kautta saatavat varat ja alueelliset rakennerahastot.

Saksi-Anhalt sai tänä aikana yli 100 miljardia euroa eläkkeiden, työttömyys- ja sairausvakuutuksen tukina.

Solidaarisuussopimuksesta I ja II on osoitettu 20–25 miljardia Saksan jaosta johtuvien erityisrasitteiden ja infrastruktuurin vähentämiseen.

Taloudellisesti vahvojen osavaltioiden vuosittaisten taloudellisten tukien summa osavaltioiden finanssipoliittisen tasausjärjestelmän kautta on yhtä suuri.

Alueellista taloutta, tutkimusta, maaseutua ja työmarkkinoita tuettiin 15–20 miljardilla eurolla EU:n rakennerahastoista.

Kaikkia näitä taloudellisia resursseja käytettiin ensisijaisesti talouden elpymisen edistämiseen, rapistuneen vanhan infrastruktuurin kunnostukseen ja sosiaaliturvaan.

Tässä liittovaltiossa, jonka asukkaat tuntevat itsensä niin jälkeenjätetyiksi, rapistunut infrastruktuuri kunnostettiin, mikä tarkoittaa, että moottoritiet, rautatiet ja alueiden väliset vesiväylät saatettiin nykyaikaisten standardien mukaisiksi.

DDR:n aikakauden ympäristösaasteet poistettiin ja naturalisoitiin suurin kustannuksin, mikä näkyy nykyään muun muassa Keski-Saksan järvialueella, joka on nykyään turistikohde.

Historiallisia vanhoja kaupunkeja ja maailmanperintökohteita kunnostettiin ja restauroitiin.

Tietenkin joku voisi nyt kysyä: Niin, mutta mitä tapahtui ihmisille? Mihin heihin käytetyt rahat käytettiin?

Itse asiassa suurin osa varoista meni ihmisille sosiaalisen vakauttamisen edistämiseksi. Niillä tuettiin eläkkeiden, pitkäaikaishoidon etuuksien ja työttömyysetuuksien tasaamista ja maksamista, koska Itä-Saksan talouden romahduksen jälkeen näitä menoja ei voitu kattaa kotimaisilla verotuloilla.

Tämä argumentti "haluan, että meille vihdoin tehdään jotain" antaa myös aihetta ajatella vakavasti.

Työttömyys oli tietenkin erittäin korkea yhdistymisen alussa. Se oli 20 prosenttia. Sittemmin se on laskenut 8 prosenttiin.

Ja työvoimapulasta on tullut osaajapula. Hyvän ammatillisen pätevyyden omaavilla nuorilla on siksi erinomaiset mahdollisuudet.

Bitterfeld, jossa isäni vietti lapsuutensa ja jota aikoinaan kuvailtiin Euroopan likaisimmaksi kaupungiksi, on muutettu suurilla taloudellisilla kustannuksilla yhdeksi maailman moderneimmista ja puhtaimmista kemikaalialueista, joka tarjoaa turvattuja työpaikkoja.

Saksi-Anhalt on Saksan johtava osavaltio työ- ja yksityiselämän tasapainon suhteen. Sen lastenhoitopalvelujen tarjonta on selvästi maan keskiarvon yläpuolella ja sillä on johtava asema.

Sama pätee koulutusmenoihin henkeä kohti; myös tässä Saksi-Anhalt on johtavien osavaltioiden joukossa.

Saksan talousinstituutilla (IW) on luotettavia lukuja, jotka osoittavat, että sekä elinkustannukset että vuokrat Saksi-Anhaltissa ovat alle maan keskiarvon.

Reaalikäteistulot Saksi-Anhaltissa ovat verrattavissa Länsi-Saksan suurten metropolialueiden tuloihin.

Lopuksi on huomattava, että Saksi-Anhalt on todellinen edelläkävijä energiamurroksessa. Missään muualla Saksassa tuuli- ja aurinkoenergian tuotanto henkeä kohti ei ole suurempaa kuin tässä osavaltiossa.

Väite, että osavaltio ja sen asukkaat on taloudellisesti tai poliittisesti "unohdettu", johtuu siis subjektiivisista tunteista, jotka eivät kestä tosiasioiden tarkkaa tarkastelua.

On järkyttävää, etteivät ihmiset noudata todennettavissa olevia totuuksia. Muuten he ymmärtäisivät, kuinka edistyksellisessä, modernissa valtiossa he elävät, kauniine kaupunkeineen ja luontoalueineen. Ja he ymmärtäisivät kaikki edellä mainitut seikat vahvuuksina ja mahdollisuuksina.

Sen sijaan he ovat pakkomielteisesti keskittyneet 8 prosenttiin. 8 prosenttia – se on noin 193 000 ihmistä. Heillä ei ole Saksan passia.

Enemmän kuin  joka neljännellä sairaalalääkärillä Sachsen-Anhaltissa ei ole Saksan passia. Eikä sitä ole useilla tuhansilla hoitoalalla työskentelevillä ihmisilläkään. He tukevat järjestelmää, joka ei halua heitä.

Voi ei!

 

Sandra Werner-Kreßmann, digitaalisen sisällön tuottaja / 
Facebook 8.9.2026
https://www.facebook.com/sandra.werner.kressmann

 

Pirjo opettaa

Nyt olen kai sitten vanha. Keväällä kun täytin jo 74 vuotta. Lienee aika tehdä yhteenvetoa…

Ai että ei saa itseään kehua. Ei kai. Opiskelijat sanovatkin, etten ole "kovin suomalainen".  

Lapsena oli yksi ammatti, jota en missään tapauksessa halunnut: opettaja.

Kun lukiossa uraa suunniteltiin, ajattelin pyrkiä Sibelius-Akatemiaan, mutten ollut varma, olisiko se hyvä valinta. Luokanopettaja sanoi, että minun energiallani voisin hyvin suorittaa kahdetkin opinnot. Tulos on nyt: olen tehnyt tuhannenmonenlaisia töitä, varsin monipuolissa kansainvälisissä yhteyksissä ja toimipaikoissa ja opiskellut kieliä kyllä, mutta ei minusta koskaan tullut ”mitään”. Paitsi että lukemattomat ihmiset ovat sanoneet minulle, että olen ”mielenkiintoinen keskustelukumppani…” Jännitystä ei ole puuttunut, nimekkäiden ihmisten kanssa on ajatuksia päässyt vaihtamaan ja työssä tuloksia on tullut. Kokemus opettaa. Myös kokemus ulkomailta, vaihtelevat kotikielet ja runsas matkustaminen Euroopassa ja paljon myös sen ulkopuolella. Ylioppilasjuhlan jälkeen lähdin töihin Pariisiin… ja saksalaisen mieheni kanssa Saksassa puhuimme vuosikausia kotona ranskaa. Ja tokihan venäjästä on ollut hyötyä, nyt kun ukrainalaisia on Suomessa paljon.

Opettajan työni alkoi täysin suunnittelematta vuonna 1986. Olin kyllä vetänyt kaikenlaisia ryhmiä ihan pienestä asti ja olin jo lapsena tykätty ”johtaja”. Partio ja seurakunta sekä oma kansakoulu olivat antaneet siihen mahdollisuudet.

Saksassa totesin, että omat lapseni tarvitsevat enemmän suomea kuin vain ”istu nätisti ja syö lautanen tyhjäksi” ja niin vein heidät ja saman tien naapurin lapset Frankfurtiin kielikouluun. Se oli vuonna 1986.
https://www.oph.fi/fi/kansainvalisyys/suomi-koulut-maailmalla

Siellä tarvittiin neljäntoista tarhaikäisen apuopettaja, ja koska olin paikalla joka tapauksessa, suostuin apulaiseksi. Sitten yllättäen ryhmän opettajan lapsi sairastui ja etsittiin kiireesti ryhmään opettajaa, joten valinta osui loogisesti minuun. Kielet ovat toki aina olleet mielenkiintoni kohde ja ryhmiä osasin ohjata, koska olin tehnyt sitä jo nuorena, joten ryhdyin toimeen. Siitä vaan ei oikein mitään tullut, kun ryhmän 12 poikaa halusi tehdä eri asioita kuin minä. He kujeilivat ja kiipeilivät portaissa kuuntelemisen sijaan. Niinpä minulle jäi kaksi vaihtoehtoa: joko pitää tiukka kuri - tai tehdä ohjelmasta niin mielenkiintoinen, että kaikki haluavat seurata sitä. Valitsin jälkimmäisen, mutta valmistelu oli kokemattomalta kovan työn takana. Vaan siitäpä aiheutui kummia! Lapset olisivat varmaan seisseet päällään, jos olisin sitä heiltä pyytänyt.

Pian perustin naapurikuntaamme eli lähemmäksi asuinpaikkaamme uuden ryhmän, joita ryhmiä sitten yllätyksekseni tulikin kolme, kun muillakin oli sama tarve. Frankfurter Rundschau – joka ei ole ihan pieni lehti, sillä on arviolta 800.000 lukijaa - oli kuullut hankkeesta koululta, jonne opetuksen sovimme, ja halusi heti ensimmäisenä päivänä tehdä asiasta jutun. Lapset, toimittaja ja minä tulimme kyllä paikalle, mutta kaksi muuta opettajaa eivät – koska juuri sinä aamuna junat eivät kulkeneet. Selvisin ihan hengissä toimittajan kyselyistä, eihän hän voinut oikeasti tietää, mitä me puuhasimme! 
 

 

Toiminta jatkui ja jatkuu yhä tänäänkin, nyt tosin naapurikaupungissa. Sitten muutimme pois Frankfurtin seudulta Bodenjärvelle, ja paikalliset suomalaiset kyselivät uutta suomi-koulua. Syntyihän sellainen, kunhan ensin olin selvinnyt nuorimmaiseni synnytyksestä, ja sekin kielikoulu toimii yhä. Näistä kokemuksista kerron julkaisussa ”Me ja meidän suomi-koulu” (https://suomikoulut.fi/wp-content/uploads/2017/08/Me_ja_meidan_suomikoulu.pdf, sivut 198-201).

Kokemusta tuli runsain mitoin. Kaikki materiaali oli tehtävä itse, kun ei ollut ensimmäistäkään kirjaa - eikä koko oppiainetta S2 eli suomi toisena tai vieraana kielenä ollut olemassa. Ajan myötä minut valitsivat toisten kieliryhmien opettajat ensin Saksan kielikoulujen taloustoimikuntaan ja sitten pedagogiseen neuvostoon. Keräsimme materiaalia, järjestimme koulutuksia, autoimme missä kykenimme ja kaikki suurin piirtein nälkäpalkalla. Opetussuunnitelmankin laadin yhdessä kahden kollegan kanssa, ja se on voimassa yhä, vaikkakin opetushallitus onkin tehnyt uudemman suosituksen.
https://suomikoulut.fi/wp-content/uploads/2012/09/opas_liite_4.pdf

Positiivista palautetta tuon ajan oppilailta tuli paljon – ja tulee edelleen!

Saksalainen mieheni väitteli tekniikan tohtoriksi ja hän halusi minusta kiltin kotiäidin, mutta ei suomalaisesta naisesta ole sellaiseen. Sehän ei ollut ongelma niin kauan kuin ei ollut lapsia, ja vielä ensimmäisen synnyttyä olinkin jatkanut tuolloisia töitäni Saksan ydintutkimuskeskuksessa kansainvälisessä projektissa, kunnes hän sai työpaikan Frankfurtista Saksan toiseksi suurimmasta rakennusfirmasta. Tuli toinenkin lapsi, silloin ei saksalainen nainen enää voi käydä kodin ulkopuolisessa työssä. Tein tosin tuolloinkin paljon käännös- ja tulkkaustöitä ja opetin suomea, osin myös englantia ja ranskaa. Mutta sitten perustin oman suomalaisia pk-yrityksiä palvelevan yrityksen ja se lopulta johti avioeroon. Toimipaikkani teknologiakeskuksessa, jossa on edelleenkin oman sähköpostini palvelin, jäi minua ilmeisesti kaipaamaan, kun muutin suomalais-saksalaisen hankkeen myötä Hampurin lähistölle, koska jopa kunnanjohtaja tuli minua henkilökohtaisesti hyvästelemään. Suomeen jouduin palaamaan 2008 olosuhteiden pakosta, en mitenkään vapaaehtoisesti, eikä paluumuuttajalle Suomessa totisesti tehty elämää helpoksi.

Työtä ei aluksi Suomessa juuri ollut, muutaman tulkkikeikan lisäksi, mutta yksi rekrytointikeskustelu johti ”kaiken varalta” opettajan työhön, ja niinpä vedin pari ammattikurssia Lappeenrannassa sekä yhden varsinaisen kelikurssin. En ollut tuohon mennessä koskaan kuullut opiskelijoiden palautteesta työvoimapalveluille (nk. OPAL), opiskelijat tekivät sen ja sain palautetta nuo kuuluisat mutta harvinaiset 4,5 pistettä. Riemuissani kerroin siitä kollegoille, mutta eivät he tykänneet. Työnantaja sen sijaan järjesti kiitollisena minulle juhlat.

Hain yliopistoon suorittamaan pedagogiikan opintoja, mutta hakemukseni hylättiin sillä perusteella, ettei minulla ollut jatkuvaa työsopimusta.

Yksityiselämässä tapahtui, menin uudestaan naimisiin ja muutin Kalajoelle. Siellä minut vastaanotti ensimmäisenä ortodoksipiispa ja sitten kaupunginjohtaja – olimme perustaneet yhdistyksen, jonka tavoite oli rakennuttaa hiekkasärkille tsasouna. Olin työtön ja sattumien summana sain työpaikan suomen ja englannin opettajana Petroskoista. Vuosiviisumi minulla oli ja aloitin työt, mutta palkkaa en saanut, koska työlupa oli vielä työn alla. Sitä lupaa en sitten koskaan saanut, siinä möhlivät yhdessä Venäjän viranomaiset ja DHL. Kun olisin luvan saanut, oli minulla jo toinen työpaikka.

Ihmiset kyselivät tuolloin, mitä harrastan. Rakennan kirkkoa. Siellähän se Kalajoen hiekkasärkillä seisoo, nyt tosin toisen omistuksessa. Siitä kirjailija ja rakennusmestari Jari Haapa-aho teki kirjan. (https://www.kustannushd.fi/kirjailijat-haapa-aho.htm)

Mitäpä en olisi tehnyt, olinhan jo Saksassa perustanut kaksi lastentarhaa ja kaksi kielikoulua. Toinen lastentarha, nykyisin suomeksi päiväkoti, oli Montessori-tarha, josta syystä perehdyin Montessori-menetelmiin. Suosittelen edelleen! Tsasounan rakentamista suunnitellessa piti perehtyä puu- ja perinnerakentamiseen. Olimmehan saaneet Kalajoella sen aikaiseksi, ettei arvokasta vanhaa kestikievarirakennusta purettukaan. Keskustelimme hirsikurssista paikallisen ammattikoulun vastaavan kanssa, ja hän kysyi, mitä tein töikseni. Kerroin taustastani ja että olen työtön. Hän vinkkasi työpaikasta Ylivieskassa. Keskustelun jälkeen soitin annettuun numeroon. Siellä vastasi ammattiopiston kielivastaava ja tenttasi osaamistani. Sitten hän kysyi, koska voisin aloittaa. Ilmoitin, että vaikka heti. Siihen hän vastasi: ”Hyvä, työ alkaa huomenna kello 8.” Siellä kouluttaja oli lähtenyt kesken pestin, ja etsittiin kuumeisesti jatkajaa.

Vedin kotoutumiskoulutuksen kurssin lopun ja kaikki olivat hyvin tyytyväisiä, jopa niin, että muutamaa kuukautta myöhemmin sain soiton toisesta opistosta ja työtarjouksen seuraavaksi vuodeksi, ja sillä tiellä olen edelleen. Samanaikaisesti tein tuntityötä sekä kansalaisopistolle että kahdellekin kansanopistolle, työstä eikä positiivisesta palautteesta ollut pulaa. Osin vedin myös muita kursseja, kuten viestintää ja kymppiluokan äidinkielen opetusta.

Sitten hanke, joka minut oli työllistänyt, loppui ja jälleen kerran olin työtön. En kuitenkaan ehtinyt kotona istumaan, kun Spring Housen Anka varmuuden vuoksi haastatteli ja aika pian sen jälkeen tarjosi työpaikkaa Helsingistä. Muutin vuodeksi Helsinkiin, vedin siellä kahta kotoutumiskurssia, toista vastuukouluttajana. Onnenkantamoisena hyvä ystäväni tarjosi minulle sattumoisin tyhjänä olleen asuntonsa nimellistä vuokraa vastaan, joten asuin Taka-Töölössä kävelymatkan päässä työpaikasta.

Siinä vaiheessa aika moni ihmetteli, miten olin tuonkin taas tehnyt, mutta eihän minun elämästäni ole koskaan jännitystä puuttunut. Mitä kaikkea yritysaikana Saksassa tapahtui, sitä ei äkkiseltään usko kukaan, kyllä työni usein hyvin jännittävää oli. Neuvontaa, sopimusriitoja, vero- ja viranomaisasioita, pankkiasioita, ongelmanratkaisua läpikotaisin. Tulihan siinä sivussa satoja autoja Suomeen roudattua ja metsäkoneitakin myytyä. Ja oli aikoja, jolloin siirtelin ja kuljetin mukanani huomattaviakin summia rahaa. Tuli samalla koko Eurooppa varsin tutuksi, kun vuodessa kertyi ajokilometrejä sadantuhannen verran, osin myös oikeasti isoilla autoilla.

Spring Housella kymmenen vuotta tuli marraskuussa 2025 täyteen. Monet kurssit olen vastuukouluttajana vetänyt. En tänäkään päivänä ymmärrä, miksi joku ELY-keskus minut hyväksyi, toinen taas ei. Tuntiopettajana olen ollut valmis menemään minne vaan ja tekemään mitä vaan milloin vaan. Kokemus kertoo, että sopeudun melkein mihin vaan enkä jää koskaan neuvottomaksi. Suoraan sanoen ei kenelläkään pitäisi olla isommin valittamista, ei minulla, ei firmalla, ei kollegoilla, ei opiskelijoilla eikä työllisyyspalveluilla. Jyväskylän, Tampereen ja Savonlinnan (ja ennen Spring Housen aikaa Lappeenrannan ja Pohjois-Pohjanmaan) työllisyyspalveluilta olen saanut palautetta, josta voi jopa Spring House olla ylpeä. Peräti kahdesti kommentin ”Näin tehokasta ja opiskelijoille omistautunutta kouluttajaa en ole ennen tavannut”.  Useamman kerran eri puolilla Suomea opiskelijat ovat vaatimalla vaatineet, että jatkan kurssin kouluttajana… 

Nyt olen kokoamassa kirjaa kokemuksistani. Yhden kirjan olen kirjoittanut, voi kai toisenkin kirjoittaa. Mikä tekee opettajasta nk. hyvän opettajan? Se ei ole yliopistosta saatu paperi, se on jotain aivan muuta. Opiskelijat ovat kertoneet, että myös isossa ryhmässä he kaikki ovat kokeneet olevansa opettajan huomion keskipiste. Olen kuitenkin samalla varsin vaativa opettaja. En ole koskaan istunut opettajan pöydän takana luennoimassa mitään, vaan olen aktiivisesti osallistunut opiskelijoiden murheisiin ja ongelmiin, kierrellyt, katsellut, lukenut, kertonut, opastanut. En aina noudata annettuja ohjeita, vaan menen opiskelijan tarpeiden mukaan, ja se tarve selviää vasta kommunikaatiossa opiskelijan kanssa. Ihmiset näes oppivat edelleen samalla tavalla, sanovatpa uudet opetussuositukset mitä hyvänsä. Lisäksi huumori ja hyväntuulisuus ovat opetustyössä hyvä mauste. Yksinkertaisesti tiedän, mitä pitää tehdä. Kai se on intuitiota. Ei ole olemassa toivottomia tapauksia. Kaikki ihmiset ovat tärkeitä, mutta jokainen on erilainen. Sehän juuri on elämän rikkaus. 

Kaikki oppivat, mutta kukin omalla tavallaan. Niinpä voin hyvällä omallatunnolla kertoa opiskelijalle, että hänen kannattaa katsoa positiivisesti tulevaisuuteen, sillä oppiminen – tai minkä hyvänsä uuden asian omaksuminen - on opiskelijan omasta motivaatiosta kiinni. Opettajan tärkein tehtävä on kannustaminen. Ja hyvin näkyvät entiset opiskelijani työllistyneen, yhtään ei tarvitse tekemisiään hävetä.  

Kehityskeskustelussa muistan antaneeni esimiehelleni Haapavedellä palautteena, että hän on hyvä esimies, koska hän antaa minun tehdä työni. Nauratti, kun hän kertoi tuolloin kahden kollegani sanoneen samoin.
Spring Housella olen onnellinen siitä, että firma kaikin tavoin kannustaa työntekijöitään. Ne asiat eivät niinkään ole kulttuurisetelit tai muut bonukset, vaan kaikinpuolinen hyväksyminen ja hyvinvoinnista huolehtiminen. Ongelmatilanteissa firmassa on aina kuuntelija. Ankan sanoin: ”Suurella sydämellä”.

On, on uusia projekteja. Opetustakin. Ja myös maailmaa mullistavia, yllättäviä. Paljon onkin aikojen saatossa kulisseissa tapahtunut, monet ideat olen alulle pannut, siten, että olen ujuttanut ne jonkun päättäjän mieleen niin, että hän – yleensä mieshenkilö - luulee ne itse keksineensä. Eivät näes Saksan koko liittovaltion opetussuunnitelmat noin vain muutu, ei arvorakennuksia korjata hetken mielijohteesta, ei pankin sääntöjä muuteta ihan noin vain. Paljon on ideoitani myös varastettu. Mutta ei elämä tähän loppunut. Onnekseni olen syystä tai toisesta varsin terve. Flunssa on minulle tuntematon käsite, työstä poissa terveysongelmien takia olen ollut koko elämäni aikana vain yhden päivän. Viime talvisen lääkärin sanoin: ”Olet tehnyt viisaita valintoja, kun olet noin terve.”  Muita syitä myöhästymisiin on kyllä ollut, esimerkiksi auton renkaan puhkeaminen… viivästyttää vain vähän.

Vaikka minkälaisia hienoja suunnitelmia ja menetelmiä ja materiaaleja on tehty vuosien varrella, ja hyvä niin. Silti voin vain todeta: ihminen oppii edelleenkin samalla tavalla kuin ennenkin.

Isä opetti minulle: ”Tunne itsesi, anna arvo toisillekin.” Äiti opetti: ”Älä turhaan hermostu, kyllä se siitä!”