Kun asiakaspalvelu katoaa

 

 
Lähde: https://shkspr.mobi/blog/2023/09/lets-close-all-the-ticket-counters/

Olen viime aikoina yrittänyt hoitaa useita aivan tavallisia asioita: saada takaisin pääsyn LinkedIn-tililleni, ilmoittaa Fortumille myymästäni kiinteistöstä ja selvittää pankkiasioita. Yksinkertaisilta kuulostavat tehtävät ovat paljastaneet saman ongelman: miten tavoittaa ihminen, joka pystyy auttamaan?

LinkedInin kanssa jouduin loputtomalta tuntuvaan kirjautumiskierteeseen. Turvakoodit tulivat sähköpostiini, mutta niiden jälkeen järjestelmä vaati uusia vahvistuksia. Tein kaiken pyydetyn, mutta en silti päässyt tililleni.

Lopulta löysin pitkän etsimisen jälkeen LinkedInin asiakaspalvelijan, joka auttoi ratkaisemaan ongelman. Apua siis oli saatavilla, mutta sen löytäminen vaati aivan kohtuuttomasti aikaa ja vaivaa.

Tässä on yksi digitaalisten palvelujen ongelmista: vaikka asiakaspalvelu olisi olemassa, sen löytäminen voi olla oma erillinen urakkansa. Asiakkaan pitäisi ensin selvitä järjestelmän asettamista esteistä päästäkseen puhumaan ihmiselle, joka pystyy auttamaan.

Fortumille halusin ilmoittaa kiinteistön myynnistä. Kyseessä on tavanomainen ilmoitus, mutta en saanut asiaa hoidettua. Lopulta uusi omistaja ratkaisi tilanteen. Minä yritin ilmoittaa, etten enää omista kiinteistöä, mutta asian hoitaminen jäi uudelle omistajalle.

Pankkien kanssa vaikeuksia syntyy silloin, kun tarvitsen selvitystä tai vastauksen kysymykseen, johon verkkopankin valmiit vaihtoehdot eivät riitä. Olen joutunut selittämään kansainvälisiä maksukäytäntöjä sekä saksalaisille että suomalaisille pankeille. Tällaisissa tilanteissa asiakkaan pitäisi voida kertoa asiansa ihmiselle, joka ymmärtää kokonaisuuden.

Kaikki kokemukseni eivät kuitenkaan ole kielteisiä. S-Pankki on tarjonnut tervetulleen vastakohdan muualla kohtaamilleni vaikeuksille. Se herättää aiheellisen kysymyksen: jos asiointi voidaan järjestää toimivasti yhdessä paikassa, miksi se on niin vaikeaa toisessa?

Digitaaliset palvelut ovat parhaimmillaan silloin, kun ne säästävät aikaa ja vaivaa. Mutta entä kun turvatarkastus toistuu loputtomasti, automaatti ei ymmärrä asiakkaan tilannetta tai kysymys ei sovi yhteenkään valmiiseen luokkaan?

Jokainen toimiva järjestelmä tarvitsee myös ulospääsyn poikkeustilanteista.

Tässä on kyse muustakin kuin huonosta asiakaspalvelusta. Jos ihminen ei saa yhteyttä kehenkään, hän ei ehkä pysty korjaamaan virhettä, selvittämään epäselvää päätöstä tai edes hoitamaan omaa velvollisuuttaan. Palvelujärjestelmä voi näyttää tehokkaalta niin kauan kuin kaikki sujuu ennalta määrätyllä tavalla. Mutta mitä tapahtuu niille, joiden tilanne ei sovi valmiiseen muottiin?

Teknologian pitäisi auttaa ihmisiä asioimaan organisaatioiden kanssa. Asiakkaan ei pitäisi joutua opiskelemaan niiden sisäistä toimintalogiikkaa saadakseen tavallisen asian hoidetuksi.

Lopulta kysymys on siitä, mitä organisaatiot mittaavat. Jos suurin osa asioista hoituu automaattisesti, järjestelmä voidaan julistaa tehokkaaksi. Mutta jos poikkeustilanteisiin joutuneet asiakkaat jäävät ilman apua, onko palvelu todella onnistunut?

Hyvä digitaalinen palvelu ei ole sellainen, jossa ihmistä ei tarvita koskaan. Se on sellainen, jossa ihminen pääsee tarvittaessa toisen ihmisen puheille.

 

 

 

Eläkkeistä Saksassa ja Suomessa

Julkaisen alla olevan pääosin tekoälyn tekemän yhteenvedon Suomen ja Saksan eläkejärjestelmistä, koska minulta sitä niin usein kysytään. Aivan kuin kaiken Saksasta tietäisin! Mutta olen tarkastanut faktat ja itse olen kahden eläkejärjestelmän "uhri".  Veroineen päivineen. 

Aika harva nuori miettii tulevaisuuttaan talouden kannalta. Töihin pitää päästä, se on selvä, mutta mitä sitten rahalla, ostanko uuden auton vai pukeudunko muodikkaasti, vai mitä – ei juuri kukaan mieti eläkettä saati miten sijoittaa rahaa. Mehän kaikki tiedämme, siis meidän pitäisi tietää, että korkoa korolle ei tuota aluksi juuri mitään, mutta sitten yhtäkkiä isoja summia. Ei sitä matematiikkaa kouluaikoina kovin moni rakasta!

Minäkin lähdin Saksaan ja jäin sille tielleni. Hauskaa oli ja jännittävää ja kokemuksia tuli vaikka minkälaisia. Mutta en kovin pitkälle miettinyt. Sitten tuli – toivottuja – lapsia ja Saksassa heidän huolenpitoonsa meni koko aika. Mieshän Länsi-Saksassa ”ei tee mitään”. Siis mitään taloudessa tai lastenhoidossa. Ja seuraukset ovat vakavat.

Suomen ja Saksan eläkejärjestelmien suurin ero liittyy eläkevarojen rahastointiin ja eläkekattoon. Suomen lakisääteinen työeläkejärjestelmä on osittain rahastoiva, ja siinä ei ole lakisääteistä eläkekattoa, kun taas Saksan järjestelmä perustuu lähes täysin jakojärjestelmään (nykysukupolvi maksaa nykyiset eläkkeet), ja siellä on käytössä tulorajat eläkkeen karttumiselle.

Kansainvälisessä Mercer CFA Institute Global Pension Index -vertailussa Suomi sijoittuu perinteisesti Saksan edelle (Suomi sijoittui vertailussa kahdeksanneksi, ja se palkitaan toistuvasti maailman luotettavimmasta eläkehallinnosta).

Keskeiset erot vertailutaulukossa

Ominaisuus	Suomi 🇫🇮	Saksa 🇩🇪
Järjestelmän rakenne	Yhtenäinen, lakisääteinen työeläke kattaa lähes kaikki alat.	Jakautunut vahvasti lakisääteiseen (GRV), työpaikkakohtaiseen ja vapaaehtoiseen eläkkeeseen.
Rahoitusmalli	Osittain rahastoiva: Osa maksuista sijoitetaan tulevia eläkkeitä varten.	Jakojärjestelmä (Pay-as-you-go): Maksut kuluvat suoraan nykyisten eläkkeiden maksuun. Valtio tukee merkittävästi verovaroista.
Eläkekatto	Ei ole eläkekattoa. Korkeista tuloista karttuu korkea eläke ilman ylärajaa.	On eläkekatto (tuloraja Beitragsbemessungsgrenze). Tietyn tulorajan ylittävistä ansioista ei makseta eläkemaksua eikä eläkettä kartu.
Eläkeikä (2025–2026)	Joustava (64–65 vuotta syntymävuodesta riippuen), sidottu elinajanodotteeseen.	Nousee portaittain; on tällä hetkellä hieman yli 66 vuotta ja saavuttaa 67 vuotta vuonna 2031.

---

Järjestelmien tarkempi analyysi

1. Rahoituksen kestävyys ja rahastointi

• Suomi: Suomessa eläkevaroja on rahastoitu merkittävästi. Työeläkeyhtiöt sijoittavat näitä varoja globaalisti, mikä puskuroi väestön ikääntymisestä johtuvaa painetta.
• Saksa: Saksan järjestelmä on erittäin herkkä väestörakenteen muutoksille, koska rahastoja ei juuri ole. Saksan valtio joutuukin rahoittamaan jo yli neljänneksen lakisääteisen eläkejärjestelmän menoista suoraan liittovaltion verotuloista.

2. Eläkkeen muodostuminen ja kattavuus

• Suomi: Eläke lasketaan suoraan koko työuran aikaisista todellisista vuosiansioista (karttuma on pääsääntöisesti 1,5 % vuodessa). Järjestelmä on hyvin selkeä ja kattaa samojen periaatteiden mukaan niin palkansaajat kuin yrittäjätkin.
• Saksa: Eläkkeen laskenta perustuu monimutkaisempaan pistejärjestelmään (Entgeltpunkte). Työntekijä ansaitsee pisteitä sen mukaan, kuinka paljon hänen tulonsa poikkeavat Saksan keskiarvopalkasta kyseisenä vuonna. Lisäksi yrittäjät ja monet vapaiden ammattien harjoittajat (kuten lääkärit ja arkkitehdit) ovat usein lakisääteisen järjestelmän ulkopuolella omissa erillisissä eläkekassoissaan.

3. Perusturva ja köyhyysriski

• Suomi: Jos työeläkettä ei kartu tai se jää hyvin pieneksi, valtio maksaa kansaneläkettä ja takuueläkettä, jotka takaavat kaikille maassa asuville tietyn vähimmäistoimeentulon.
• Saksa: Saksan lakisääteinen eläke heijastaa tiukasti työuraa. Jos työura on ollut katkonainen tai matalapalkkainen, eläke voi jäädä hyvin pieneksi. Saksassa ei ole varsinaista automaattista takuueläkettä, vaan liian pientä eläkettä saavat joutuvat turvautumaan tarveharkintaiseen sosiaalitukeen (Grundsicherung). Tämän vuoksi eläkeläisköyhyys on Saksassa poliittisesti huomattavasti herkempi ja näkyvämpi ongelma kuin Suomessa.

Suomen Eläketurvakeskuksen yhteenveto: Suomen eläkejärjestelmä kahdeksanneksi paras, luotettavuudessa huippuluokkaa.

Sukupuolten välinen eläke-ero (gender pension gap) on Saksassa huomattavasti suurempi kuin Suomessa. Vaikka molemmissa maissa naiset saavat keskimäärin miehiä pienempää eläkettä, maiden perhemallit, työmarkkinakulttuuri ja eläkejärjestelmien joustot kohtelevat naisia hyvin eri tavoin.

Kun lähden Saksaan töihin, mieti myös tätä.

Kansainvälisissä vertailuissa naisen asema ja eläkkeen kertyminen eroavat maiden välillä seuraavasti:

Sukupuolten eläke-ero lukuina

• Suomessa naisten keskimääräinen kokonaiseläke on noin 20–24 % pienempi kuin miesten.
• Saksassa ero on perinteisesti ollut yksi Euroopan suurimmista. Lakisääteisessä eläkejärjestelmässä (ja huomioiden kaikki eläkesäästämisen muodot) naisten eläke on noin 30–40 % pienempi kuin miesten.

Mitkä tekijät selittävät eron?

1. Työelämään osallistuminen ja osa-aikatyö

• Suomi: Suomessa naisten työhönosallistuminen on historiallisesti korkeaa, ja suomalaiset naiset tekevät pääsääntöisesti kokoaikatyötä myös lasten ollessa pieniä. Koska eläkettä karttuu koko uran ajalta kaikista ansioista, pitkät kokoaikaiset työurat suojaavat suomalaisnaisia erittäin matalilta eläkkeiltä.
• Saksassa on vahva perinne niin sanotusta Middlesex-mallista tai "mies elättää" -kulttuurista (varsinkin Länsi-Saksassa). Saksalaiset naiset jäävät lapsen saatuaan usein vuosiksi kotiin tai palaavat työelämään tekemään osa-aikatyötä tai niin sanottuja Minijob-töitä. Koska Saksan eläkejärjestelmä palkitsee suoraan korkeista tuloista ja pitkistä täysipäiväisistä työvuosista, osa-aikatyö jättää eläkekertymään pysyvän kuopan.

2. Lastenhoidon ja perhevapaiden hyvittäminen

Molemmat maat pyrkivät kompensoimaan äitiys- ja vanhempainvapaiden eläkemenetyksiä, mutta tavat eroavat:

• Suomi: Eläkettä karttuu äitiys-, isyys- ja vanhempainrahakausilta (sekä kotihoidon tuen ajalta) laskennallisen tulon mukaan. Korvaukset ovat kohtuullisen hyviä, mutta koska naiset pitävät valtaosan vapaista, se hidastaa palkkakehitystä työelämässä.
• Saksa: Saksassa on käytössä erilliset "lastenhoitopisteet" (Kindererziehungszeiten). Järjestelmä antaa äidille (tai isälle) eläkepisteitä ikään kuin hän olisi ansainnut Saksan keskiarvopalkan verran rahaa per lapsi (vauvan syntymävuodesta riippuen max. 3 vuotta per lapsi). Tämä järjestelmä yrittää paikata Saksan suurta eläke-eroa, mutta se ei täysin korvaa sitä, jos nainen jää vuosikausiksi kokonaan pois työmarkkinoilta.

3. Eron vaikutus: Eläkeläisköyhyys

• Suomessa eläkeläisnaisten köyhyysriskiä lieventää takuu- ja kansaneläkejärjestelmä. Jos naisen oma työeläke jää pienen palkan tai hoivavapaiden vuoksi olemattomaksi, valtio maksaa pohjalle vähimmäiseläkkeen.
• Saksassa ei ole vastaavaa kaikille yhteistä automaattista takuueläkettä. Jos saksalaisnainen eroaa puolisostaan vanhalla iällä eikä hänellä ole omaa työuraa (tai omia säästöjä), riski pudota sosiaalituen (Grundsicherung) varaan on merkittävä. Saksan järjestelmässä onkin käytössä erillinen eläkeoikeuksien tasaus (Versorgungsausgleich) avioerotilanteissa, jossa avioliiton aikana kertyneet eläkeoikeudet jaetaan tasan puolisoiden kesken eron hetkellä naisen taloudellisen turvattomuuden vähentämiseksi.

 

 

Tiedämme, että nykyisin pariskunnat eroavat usein. Sitäkin kannattaa miettiä etukäteen. Hienojahan nuo siltoihin kiinnitetyt lukot ovat, mutta valitettavasti elämä ei menekään kuten suunniteltu oli.

Keskeiset erot avioeroprosessissa ja omaisuuden jaossa

Ominaisuus	Suomi 🇫🇮	Saksa 🇩🇪
Eläkeoikeuksien jako	Ei jaeta. Kumpikin pitää oman lakisääteisen työeläkkeensä erossa.	Puolitetaan automaattisesti. Avioliiton aikana kertyneet oikeudet jaetaan tasan (Versorgungsausgleich).
Harkinta-aika ja erilläänolo	6 kuukauden harkinta-aika. Eron saa heti ilman odotusta vain, jos on asuttu erillään katkoviivatta 2 vuotta.	Pääsääntöisesti 1 vuoden erilläänolo (Trennungsjahr). Tuomioistuin myöntää eron vasta tämän jälkeen.
Syy-yhteyden selvittely	Ei vaadita syitä tai kenenkään syyllisyyden osoittamista.	Ei virallista syyllisyyden etsintää, mutta vuoden erilläänolo vaaditaan todisteeksi liiton kariutumisesta
Puolison elatusapu eron jälkeen	Erittäin harvinaista ja yleensä vain lyhytaikaista siirtymäajalta.	Yleisempää ja voi olla pitkäkestoista, jos toinen puoliso on hoitanut lapsia eikä pysty elättämään itseään

1. Eläkeoikeuksien tasaus – Saksan erityisyys (Versorgungsausgleich)

Saksassa avioeroprosessiin kuuluu tuomioistuimen viran puolesta tekemä eläkeoikeuksien tasaus (Versorgungsausgleich).

• Miten se toimii: Liittovaltion eläkevakuutuslaitos laskee, kuinka paljon eläkeoikeutta kumpikin puoliso kerrytti tarkan avioliittovuosien ajalta. Jos mies esimerkiksi ansaitsi urallaan suuren eläkkeen ja vaimo oli vuosia kotona hoitamassa lapsia, miehen eläkekertymästä siirretään puolet vaimon eläketilille.
• Vaikutus: Järjestelmä suojaa kotitöiden ja lastenhoidon vuoksi heikommassa taloudellisessa asemassa ollutta puolisoa eläkeläisköyhyydeltä. Tästä voidaan poiketa vain erillisellä, juridisesti sitovalla sopimuksella tai avioehdolla.

2. Suomen malli – Eläkkeet pidetään erillään

Suomessa avioerossa tehdään omaisuuden ositus, jossa puolisoiden avio-oikeuden alainen varallisuus ja velat lasketaan yhteen ja jaetaan puoliksi.

• Poikkeus sääntöön: Lakisääteiset työeläkeoikeudet eivät ole osituksen piirissä. Työeläkelainsäädäntö kieltää eläkeoikeuksien siirtämisen toiselle ihmiselle.
• Vaikutus: Jos suomalainen nainen on jäänyt vuoksiksi kotiin ja hänen oma eläkekertymänsä on pieni, hän ei saa avioerossa mitään hyvitystä miehen kerryttämästä korkeasta työeläkkeestä. Suomessa taloudelliseksi turvaksi jää tällöin oma erillinen säästäminen tai valtion maksama takuueläke.

3. Prosessien käytännön erot

• Suomessa avioeroprosessi on tehty erittäin helpoksi ja sen voi panna vireille yksinkin. Käräjäoikeuteen jätetään hakemus, josta alkaa 6 kuukauden harkinta-aika. Tämän jälkeen ero vahvistetaan toisella hakemuksella. Prosessiin ei tarvitse sotkea asianajajia, ellei omaisuuden jaosta tule riitaa.
• Saksassa avioeroa varten tarvitaan aina asianajaja (Anwaltszwang), ja prosessi hoidetaan perhetuomioistuimessa (Familiengericht). Ennen kuin kumpikaan voi hakea eroa, parin on todistettava asuneensa virallisesti erillään vähintään yhden vuoden ajan (Trennungsjahr). Prosessi on tämän vuoksi hitaampi ja huomattavasti kalliimpi kuin Suomessa. 

 

Lähde: https://www.etk.fi/kansainvaliset-asiat/kansainvalista-vertailutietoa/elakkeensaajien-tulotaso-kansainvalisesti/keskimaaraiset-elakkeet-euroopassa/

Suomessa keskimääräinen vanhuuseläke on Euroopan yhteisöjen tilastotoimiston Eurostatin vertailussa noin 1 901 euroa ja ostovoimalla mitattuna noin 1 485 euroa kuukaudessa vuonna 2023.  

Suomessa euromääräinen keskieläke on EU:n keskiarvoa korkeampi. Euromääräisissä eläkkeissä on isoja maaeroja, jotka tasoittuvat, kun otetaan huomioon maiden hintatasojen vaihtelut eli katsotaan, paljonko niillä on ostovoimaa. Myös ostovoimaltaan keskimääräinen vanhuuseläke on Suomessa Euroopan keskitasoa korkeampi. (Yllä kuvassa: Ostovoima = PPS/kk, purchasing power standard.)

 

 

Onnea valintoihisi!

Argumentti: Jos äiti käy kokopäivätyössä, milloin hän ylipäätään ehtii nähdä lapsiaan?

 

Vasemmalla: -Oi miten osallistuva isä!  
                               Keskellä: -Heti kun tyttäreni on päiväkodissa, tulen luoksenne! 
                                                                                                         Oikealla: - Miten huono äiti!

Argumentti: Jos äiti käy kokopäivätyössä, milloin hän ylipäätään ehtii nähdä lapsiaan?

Tämä kysymys on saksalaisessa keskustelussa todellinen klassikko. Saksassa puhutaan Rabenmuttersta – äidistä, jota pidetään huonona äitinä, jos hän asettaa työnteon lastensa kotihoidon edelle. Tämä ajattelutapa kertoo siitä, kuinka syvälle työssäkäyvän äidin syyllistäminen ja jäykkä käsitys työelämästä ovat juurtuneet saksalaiseen yhteiskuntaan.

Kun tämä kysymys esitetään keittiönpöydän ääressä, siihen liittyy usein syyllisyyden tunne. Suomen esimerkki kuitenkin osoittaa, että huoli perustuu ainakin kahteen virheelliseen ajattelutapaan: jatkuvan läsnäolon ihannointiin ja perinteiseen sukupuolten väliseen työnjakoon.

Seuraavassa on kolme vahvaa perustelua, joilla tähän väitteeseen voi vastata keskustelussa.

1. Ajatusvirhe: kokopäivätyö ei tarkoita 50 tuntia toimistossa

Väitteen taustalla on vanhentunut saksalainen käsitys kokopäivätyöstä: isä lähtee kotoa kello 7.30, istuu toimistossa iltakuuteen, seisoo ruuhkissa ja ehtii nähdä lapsensa vasta juuri ennen nukkumaanmenoa.

Suomalainen todellisuus: Suomessa kokopäivätyö tarkoittaa usein 37,5 tunnin työviikkoa. Työpaikoilla on monesti matalat hierarkiat, ja joustavat työajat ovat käytännössä arkipäivää.

Myös esihenkilöiden on tavallista lopettaa työt kello 15.30 tai 16 ja lähteä hakemaan lapsia. Loppupäivä voidaan viettää yhdessä perheen kanssa. Jos töitä on vielä tekemättä, niitä voidaan joustavasti jatkaa illalla etätyönä.

Nykyaikaisessa työkulttuurissa kokopäivätyö ei siis automaattisesti tarkoita sitä, ettei vanhempi ehtisi nähdä lapsiaan.

2. Vastakysymys: miksi tätä ei koskaan kysytä isältä?

Kysymyksen ”Milloin äiti ehtii nähdä lapsensa?” taustalla on syvälle juurtunut, sukupuolten tasa-arvon vastainen rooliajattelu.

• Kun isä tekee 40 tuntia töitä viikossa, häntä pidetään vastuullisena perheen elättäjänä. Harva syyttää häntä lastensa laiminlyönnistä.
• Kun äiti tekee täsmälleen saman, hänen tunnesiteensä lapsiinsa ja kykynsä olla hyvä äiti asetetaan helposti kyseenalaisiksi.

Suomalainen periaate: lasten kasvatus on yhteinen tehtävä.

Jos molemmat vanhemmat käyvät kokopäivätyössä, esimerkiksi 35–37 tuntia viikossa, ja jakavat kotityöt ja lastenhoidon tasapuolisesti, kummallekin jää päivittäin aikaa viettää lasten kanssa merkityksellisiä hetkiä.

Äidin ei tarvitse olla yksin vastuussa kodista ja lapsista uupumukseen asti. Hän voi olla tasavertainen kumppani, joka jakaa vastuun toisen vanhemman kanssa.

3. Laatu ratkaisee enemmän kuin pelkkä määrä

Ei ole tieteellistä näyttöä siitä, että lapset kärsisivät yksinomaan siitä syystä, että heidän äitinsä käy töissä. Päinvastoin, äidin työssäkäyntiin voi liittyä monia myönteisiä vaikutuksia.

• Sosiaaliset taidot: Lapset voivat oppia jo varhain sosiaalisia taitoja laadukkaassa varhaiskasvatuksessa eli päiväkodissa (päiväkoti).
• Vanhemman hyvinvointi: Äiti, joka pitää työstään ja saa siitä onnistumisen kokemuksia, voi tuoda tämän tyytyväisyyden mukanaan myös kotiin. Äiti, joka joutuu yhteiskunnan paineiden vuoksi jäämään kotiin tai vastentahtoiseen osa-aikatyöhön ja turhautuu tilanteeseensa, ei ole automaattisesti lapselleen parempi vanhempi.
• Esimerkki lapsille: Työssäkäyvien äitien lapset, erityisesti tyttäret, kasvavat toisenlaiseen käsitykseen omista mahdollisuuksistaan. He oppivat pienestä pitäen, että taloudellinen itsenäisyys ja perhe-elämä sopivat yhteen myös naisen elämässä.

Varhaiskasvatus ja koulutus osana kokonaisuutta

Lisäksi on syytä ottaa huomioon muitakin suomalaisen järjestelmän erityispiirteitä.

Päiväkotien työntekijät ovat koulutettuja varhaiskasvatuksen ammattilaisia, ja heidän työtään arvostetaan. Päiväkodeissa ja kouluissa lapsille tarjotaan ruokailumahdollisuus, ja lapsilla on lakisääteinen oikeus varhaiskasvatukseen.

Suomessa lapset käyvät yhdeksänvuotisen peruskoulun. Peruskoulu on yhtenäinen kokonaisuus, jossa oppilaita ei lähtökohtaisesti jaeta eri kouluihin varhain heidän oletettujen kykyjensä tai yhteiskunnallisen taustansa perusteella.

Olen aikaisemmin pitänyt Saksassa pyynnöstä lukuisia yleisöluentoja näistä aiheista.

Sitten siirryttiin digitaaliseen aikakauteen. Painettuja kirjoja korvattiin digitaalisilla laitteilla, ja oppimistulokset heikkenivät. Nyt matkapuhelinten käyttöä kouluissa on rajoitettu tai kielletty, ja painettujen kirjojen käyttöön on alettu jälleen kiinnittää enemmän huomiota. Painetut kirjat ovat myös usein digitaalisia laitteita edullisempi ratkaisu. Oppimistulosten parantaminen edellyttää kuitenkin useiden tekijöiden huomioon ottamista, eikä yksittäisen muutoksen vaikutusta voi arvioida irrallaan muusta opetuksesta.

Vielä yksi näkökulma: taloudellinen itsenäisyys ja toimeentulon turvaaminen

Suomalaisena saksalaisissa liike-elämän naisten verkostoissa olen usein kiinnittänyt huomiota siihen, kuinka erilaista naisten taloudellinen todellisuus voi olla.

Yhtäällä on naisia, jotka voivat avioparien verotuksessa sovellettavan Ehegattensplitting-järjestelmän ansiosta harjoittaa yritystoimintaa lähinnä lisätulojen hankkimiseksi. Toisaalla ovat naiset, joiden on minun tavallani ansaittava koko elantonsa itse, ilman puolison taloudellista tukea.

Juuri tässä Saksan järjestelmän rakenteelliset ongelmat voivat tuntua kaikkein voimakkaimmin.

Yksin elävä nainen tai yksinhuoltaja, joka pyörittää yritystä tai käy kokopäivätyössä, voi joutua taistelemaan kohtuuttoman vaikeissa olosuhteissa. Hän kantaa taloudellisen riskin itse, eikä hänen verotuksellinen asemansa välttämättä ole yhtä edullinen kuin sellaisen avioparin, jonka verotus hyötyy puolisoiden tulojen yhteensovittamisesta. Samalla hänen on ehkä perusteltava, miksi lapsi viettää niin paljon aikaa päivähoidossa.

Suomessa jokaisen naisen taloudellista itsenäisyyttä – riippumatta siitä, elääkö hän parisuhteessa vai yksin – pidetään lähtökohtaisesti normaalina tavoitteena.

Järjestelmän tarkoituksena on mahdollistaa se, että nainen voi tulla toimeen omalla työllään ilman, että itsenäinen elämä muodostuu kohtuuttomaksi selviytymistaisteluksi.

Kyse ei siis ole vain siitä, kuinka monta tuntia äiti viettää lastensa kanssa. Kyse on myös siitä, millaisen yhteiskunnan olemme rakentaneet: voiko nainen tehdä työtä, kasvattaa lapsensa ja huolehtia omasta toimeentulostaan ilman jatkuvaa syyllisyyttä ja kohtuutonta taloudellista taakkaa?

 

Tämä aihe ei ole minulle pelkkää teoriaa. Elin itse vuosikausia kotiäitinä Saksassa, juuri sellaisessa yhteiskunnallisessa järjestelmässä, jota Mareike Fallwickl romaanissaan ”Die Wut die bleibt” kuvaa. Se on kirja, jonka luimme hiljan saksankielisessä kirjallisuusklubissani. Se on feministinen romaani, joka käsittelee äitien uupumusta, hoivavastuun epätasa-arvoa (care gap), mielialakuormaa (mental load) ja naisten välistä solidaarisuutta.

Avioliitossa ja perhe-elämässä naisen taloudellinen riippuvuus saattoi muodostua lähes itsestäänselvyydeksi. Kun minä halusin takaisin oman vapauteni ja itsenäisyyteni, minun oli lopulta lähdettävä.

Lähtö ei kuitenkaan merkinnyt sitä, että olisin voinut aloittaa uuden elämän puhtaalta pöydältä. Sitä seurasivat monet taloudellisesti erittäin vaikeat vuodet. Minun piti rakentaa oma toimeentuloni ja löytää paikkani maailmassa, jossa naisen asiantuntemusta tai oikeutta toimia itsenäisesti ei aina pidetty itsestään selvänä.

Kun perustin Saksassa oman konsulttiyritykseni ja aloin toimia miesvaltaisessa liike-elämässä, sain usein kuulla kysymyksen: ”Wo ist Ihr Mann?” – Missä miehenne on? Ikään kuin nainen ei voisi hoitaa liikeneuvotteluja ja tehdä itsenäisiä päätöksiä ilman miestä rinnallaan.

Muistan myös neuvottelun suuren saksalaisen yrityksen sisäänostajan kanssa. Kun keskustelumme oli edennyt, hän totesi lopulta: ”Sie wissen ja, wovon Sie sprechen!” – Tehän todella tiedätte, mistä puhutte!

Vastasin: ”Natürlich weiß ich das, sonst würde ich doch mit Ihnen nicht darüber reden.” – Tietenkin tiedän. Enhän minä muuten keskustelisi kanssanne tästä asiasta.

Siihen keskustelu loppui.

Myös avioeroasianajajani sanoi jotakin, mikä jäi mieleeni. Hän kertoi tuntevansa monia naisia, jotka olivat olleet naimisissa menestyvien professorien kanssa mutta jäivät eron jälkeen taloudellisesti täysin tyhjän päälle.

Siinä kiteytyy yksi tämän järjestelmän ongelmista. Nainen voi vuosikymmenten ajan tukea perheen yhteistä elämää, huolehtia kodista ja mahdollistaa miehensä urakehityksen. Mies voi edetä akateemisella urallaan ja saavuttaa arvostetun aseman, mutta naisen oma työura ja eläketurva jäävät samalla rakentumatta. Kun avioliitto päättyy, puolisoiden taloudelliset tilanteet voivat olla täysin erilaiset.

Minunkaan elämäni ei mennyt toisin. Kun lopulta lähdin avioliitostani saadakseni takaisin oman vapauteni ja itsenäisyyteni, jouduin rakentamaan elämäni uudelleen. Seuranneet vuodet olivat taloudellisesti vaikeita, ja niiden vaikutukset näkyvät edelleen vaatimattomassa eläkkeessäni.

Entinen mieheni ei ymmärrä tilannettani vieläkään. Hänen näkökulmastaan järjestelmä toimi erinomaisesti. Minun näkökulmastani sen hinta oli aivan toinen.

En kerro tätä tuomitakseni entistä miestäni tai ketään muutakaan yksittäistä ihmistä. En myöskään jaa tarinaani väittääkseni, että kaikkien naisten kokemukset olisivat samanlaisia. Kerron sen, koska olen itse elänyt näiden rakenteiden sisällä ja tiedän, kuinka vaikeaa niistä voi olla päästä irti. Tiedän myös, millaista on joutua rakentamaan omaa elämäänsä uudelleen ja taistelemaan paikastaan yhteiskunnassa. Näen sen päivittäisen tasapainoilun, jota niin monet naiset joutuvat tekemään työn, perheen, toimeentulon ja omien tarpeidensa välillä.

Naiset eivät ole ongelma – ongelma on järjestelmä, joka asettaa naiset eriarvoiseen asemaan.

                                                                Maailman paras huono äiti
 

Suomalaisena haluan näyttää saksalaisille, että yhteiskunta voidaan rakentaa myös toisin. Maailmassa, jossa naisen ei tarvitse ensin lähteä avioliitostaan tai paeta omasta elämästään voidakseen hengittää vapaasti, olla oma itsensä ja huolehtia omasta toimeentulostaan.

Saksalaiset naiset ansaitsevat parempaa kuin jatkuvan syyllisyyden, taloudellisen epävarmuuden ja uuvuttavan turhautumisen.

 

 

 

Suomenkieliset iskelmät ja kalevalainen alkusointu

Tätä et osannut ajatella. 

Se, että alkusointu elää edelleen vahvana iskelmissä ja tutuissa yhteislauluissa, ei ole sattumaa. Suomen kieli suorastaan vaatii alkusointua, koska sanojemme paino on aina ensimmäisellä tavulla. Kun kaksi sanaa alkaa samalla äänteellä, se tarttuu suomalaisen korvaan ja sydämeen kuin liima.  Se on sitä omaa perinnettämme. Tuttua Kalevalasta. (Kuka tykkäsi kouluaikana Kalevalasta? Ei ainakaan iskelmämusiikin kuuntelija...) 

Suomalaisessa iskelmämusiikissa alkusointua eli allitteraatiota käytetään paljon. Se tekee lauluista tarttuvia, rytmikkäitä ja helposti muistettavia. Alkusointu voi näkyä suoraan kappaleen nimessä tai toistua vahvana teemana laulun säkeistöissä.

 

Tässä on tunnettuja suomalaisia iskelmiä ja kevyen musiikin klassikoita, joiden sanoissa alkusointu on keskeisessä roolissa:

1. Kappaleet, joiden nimessä ja kertosäkeessä on alkusointu

• "Katson autiota hiekkarantaa" (Katri Helena)
• Alkusointu: Katson autiota hiekkarantaa / sen sileään hiekkaan suukon suljen...
• Kertosäkeen jälkimmäinen säe on oppikirjaesimerkki s-kirjaimen allitteraatiosta.
• "Ranskalaiset korot" (Helena Siltala / Eino Grön ym.)
• Alkusointu: Ranskalaiset korot katukiveykseen kopisevat kuuluvasti.
• Koko laulun tunnistettavin aloitusrivi perustuu k-äänteen rytmikkääseen toistoon.
• "Sata kesää, tuhat yötä" (Paula Koivuniemi)
• Alkusointu: Sata kesää, tuhat yötä / suoraan sydämeen...
• Nimen ja kertosäkeen alkusoinnut luovat kappaleeseen sen iskevän poljennon.
• "Paratiisi" (Rauli Badding Somerjoki)
• Alkusointu: Kun kerran kohdataan... / voisi vuodet vierimään vain välillämme viedä...
• Baddingin klassikon säkeet rullaavat eteenpäin peräkkäisten samalla kirjaimella alkavien sanojen ansiosta.

2. Iskelmälliset pop- ja rock-kappaleet

Monet suomipopin ja modernimman iskelmän tekijät (kuten Juice Leskinen, Gösta Sundqvist ja Hector) ovat käyttäneet alkusointua tietoisena tyylikeinona:

• "Rappiolla" (Hassisen Kone)
• Alkusointu: Rappiolla on hyvä olla / ei ole huolta huomisesta...
• Vokaalien ja h-äänteiden vuorottelu tekee kertosäkeestä erittäin tarttuvan.
• "Pohjois-Karjala" (Leevi and the Leavings)
• Alkusointu: Ja minä mielessäni matkaan mainioon Pohjois-Karjalaan...
• M-kirjaimen vahva toisto kuljettaa laulun ikonista kertosäettä.
• "Kaksoiselämää" (Juice Leskinen)
• Alkusointu: Päivä pakenee, yö ylentyy / kuu kulkee kirkkaana kulmillaan...
• Juice Leskinen oli tunnettu kielellisistä leikeistään, ja tässä kappaleessa allitteraatio luo runollisen, jopa kalevalaisen tunnelman.
•  
•  
•  Onhan muuten tosi hyvää materiaalia suomen opiskelijalle! 
•  
•  

Karjalan kielestä, ja vähän suomestakin

Karjalan kieltä arvioidaan puhuttavan yhteensä noin 60.000 – 95.000 henkilön voimin, mukaan lukien kaikki kielen eri murteet.

Suomessa karjalankieliseen yhteisöön kuuluu noin 30.000 eri tasoisesti kieltä taitavaa henkilöä. Heistä noin 11.000 puhuu karjalan kieltä hyvin tai melko hyvin. Päivittäin kieltä käyttää noin 5.000 puhujaa. Sen lisäksi noin 20.000 ihmistä ymmärtää kieltä tai osaa sitä jonkin verran.

Suurin osa karjalan puhujista elää Venäjällä (pääasiassa Karjalan tasavallassa ja Tverin alueella). Venäjällä kielen taitajia arvioidaan olevan noin 50.000 (tai lähteestä riippuen arviot vaihtelevat noin 20.000–50.000 välillä).

Minä olen karjalainen. Suomen karjalainen. Suomalaiset eivät yleensä oikein tiedä, mitä sana ”karjalainen” oikein tarkoittaa. Yleensä ajatellaan

·       - luovutetulta alueelta Kanta-Suomeen muuttaneita. Heitä on noin 407.000. (Lisiäksi tietenkin Petsamon ja Sallan asukkaat).

·       - Suomessa kuitenkin on kokonaista kaksi osaa Karjalaa: pienempi Etelä-Karjala ja suurempi Pohjois-Karjala. Niillä asuu nykyisin 283.000 ihmistä.

·      -  Ja suurin alue on Venäjällä Karjalan tasavalta sekä Tverin alue. Siellä karjalaisia kuintenkin väestöstä on vain murto-osa, kuten yleensäkin valloitetuilla alueilla sinne on siirretty vuosien kuluessa valtaväestöä, joten alkuperäisväestö on jäänyt sen jalkoihin. 

Venäjän viimeisimmän väestönlaskennan (2021) mukaan Venäjällä asuu noin 32.400 etnistä karjalaista. Karjalaisten määrä on vähentynyt Venäjällä voimakkaasti viime vuosikymmeninä venäläistymisen, alhaisen syntyvyyden ja sulautumisen vuoksi. Vuonna 1989 karjalaisia oli maassa vielä noin 125 000, ja vuonna 2010 heitä laskettiin olevan noin 60.800.

 

 

 

Kaikilla näillä alueilla siis asuu karjalaisia. Minä olen syntynyt Lappeenrannassa ja olen siis eteläkarjalainen. Ja hallitsen kotimurteeni yhä vieläkin, vaikka aikuisiän jälkeen olen asunut siellä vain kaksi vuotta. Luovutetun Karjalan alueelta Kanta-Suomeen muuttaneet sen sijaan eivät useinkaan enää puhu omaa murrettaan ja toisen polven karjalaiset eivät enää lainkaan.

Kotimurteestani johtuen ymmärrän karjalan kieltä, vaikka en sitä puhua osaakaan, sillä sanasto on pitkälti samaa. Vain karjalan kielessä on omia mutkiaan ja ääntämys myötäilee paljolti venäjää suhuäänteineen. Kotimurteeni on nk. karjalan murre. Tosin minulle yksi suomen opettaja Pohjois-Pohjanmaalla vakuutti, ettei sellaista murretta olekaan, mutta minä vain vaihdoin murteeni kotimurteekseni ja väittäjä hiljeni. Ei ollut ilmeisesti koskaan kuullut kenenkään sitä puhuvan.  Kaakkois-Suomen murteita kutsutaan virallisissa papereissa kaakkoismurteiksi.

Mielenkiintoinen kokemus on ollut saada käydä Tverin Karjalassa. Siitä on jo aikaa, mutta tuolloin siellä ihmiset puhuivat karjalaa ja ymmärsin, mitä he sanoivat.

Paljon olen liikkunut itärajan itäpuolella omalla autolla ja kyllä siellä myös karjalaa kuulee. Tai sitä jotain sekakieltä, aivan kuin Lotringenissa Ranskassa, jossa ihmiset kyllä puhuvat edellen saksaa mutta ranskalaisin sannoin. Tosin selviän Venäjällä myös venäjäksi ja Ranskassa ranskaksi. 

 

Karjalaisuus ja karjalan kieli eivät siis ole sama asia.

Isot syövät pienet.

Olen kuullut yksityisiltä, että Venäjän karjalaisen on vaikeaa säilyttää karjalan kieli. Virallisesti näin ei ole. Mikä on totuus?

Kokemukset kuvaavat arjen todellisuutta. Virallisen julkisivun ja käytännön välillä on suuri kuilu. Karjalan kielen säilyttäminen Venäjän Karjalassa on nykyään äärimmäisen vaikeaa, ja kieli on UNESCOn luokituksen mukaan erittäin uhanalainen. 

Totuus tilanteesta muodostuu seuraavista juridisista ja käytännön asioista:

·       - Karjalalla ei ole virallisen valtiollisen kielen asemaa
Toisin kuin melkein kaikissa muissa Venäjän autonomisissa tasavalloissa (kuten Tatarstanissa tai Komissa), karjalan kielellä ei ole valtiollisen kielen asemaa omassa nimikkotasavallassaan. Karjalan tasavallan ainoa virallinen valtiollinen kieli on venäjä. 

·       - Aakkosloukku: Venäjän liittovaltion laki määrää, että tasavallan virallisen kielen täytyy perustua kyrilliseen kirjaimistoon. Koska karjalan kielen kirjakieli on kehitetty ja vakiinnutettu käyttämään latinalaisia aakkosia, sille ei ole voitu myöntää virallista asemaa ilman kirjaimiston pakkovaihtoa.  Vuonna 2004 säädetty laki antaa karjalalle, suomelle ja vepsälle "valtion tukeman alueellisen vähemmistökielen" aseman. Tämä laki sisältää kuitenkin pääasiassa suosituksia, ei viranomaisia sitovia velvoitteita. 

·       - Puhujamäärät ovat romahtaneet rajusti. Viralliset väestönlaskentatiedot osoittavat, että kielen siirtyminen uusille sukupolville on lähes katkennut: Vuosien 2010 ja 2021 väestönlaskentojen välillä karjalan kielen puhujien määrä Venäjällä putosi lähes puoleen, noin 25 600 puhujasta vain noin 13 800 puhujaan.  Karjalaiset ovat nykyään omassa tasavallassaan pieni vähemmistö (alle 10 % väestöstä). Puhujista valtaosa on yli 65-vuotiaita ja alle 15-vuotiaiden osuus puhujista on marginaalinen. 

·       - Koulutus ja arki ovat venäjänkielisiä. Vaikka Karjalan tasavallassa on kouluja, joissa karjalan kieltä voi opiskella oppiaineena muutaman tunnin viikossa, koko kouluopetusta ei ole mahdollista saada karjalaksi. 

·       - Koska yhteiskunta, digitaaliset palvelut, virastot ja työelämä toimivat täysin venäjäksi, kieli on vetäytynyt pelkästään vanhemman sukupolven kodin sisäiseksi kieleksi tai pienten maaseutukylien yhteisö kieleksi.

Ylen uutisoiman tutkimuksen mukaan venäläisen yhteiskunnan ilmapiiri on tehnyt vähemmistökielistä ja -identiteeteistä osittain epähoukuttelevia nuorille, jolloin lapset eivät usein enää koe karjalan kieltä oman identiteettinsä perustaksi. 

Lehdissä, kuten Karjalan Sanomissa ja virallisissa uutisissa näkyy usein kielen elvytystoimintaa: on karjalankielisiä teatteriesityksiä, festivaaleja, kansanmusiikkia ja uutislähetyksiä. Tämä antaa kuvan elävästä kulttuurista. Julkinen tuki kohdistuukin usein kielen kulttuuriseen vaalimiseen ja museointiin, mutta se ei riitä pelastamaan kieltä silloin, kun siltä puuttuvat arkipäivän käyttöympäristöt ja virallinen suoja. 

Yksityisten ihmisten huoli on siis täysin perusteltu ja linjassa kovaa vauhtia etenevän kielenympäristön muutoksen kanssa. Sitä paitsi tänä päivänä kukaan Venäjällä asuva ei ole julkisesti mistään mitään mieltä.  

**** 

Kovaa on pienten kielten kohtelu ollut muuallakin, ei vain Venäjällä, eikä tarvitse kaukaa hakea: Britannia, Espanja, Portugali, Ranska… Ajatellaanpa vaikka Bretonin, kymrin tai katalonian kieliä.

 

Suomessa karjalan kielen keskittyy kielen aseman parantamiseen, opettamiseen ja käytön lisäämiseen. Toukokuussa 2025 julkaistu kansallinen karjalan kielen elvytysohjelma esittää 23 konkreettista toimenpidettä kielen elinvoiman vahvistamiseksi, minkä lisäksi työtä tehdään aktiivisesti Itä-Suomen yliopistossa ja järjestöissä.

·       - Valtioneuvoston kielipoliittiseen ohjelmaan kuuluva suunnitelma linjaa tavoitteita kielen aseman parantamiseksi.

·       - Itä-Suomen yliopistossa toimii karjalan kielen professuuri ja kansallinen erityistehtävä, joka koordinoi tutkimusta ja opetusta.  

·       - Sieltä siirretään lapsille varhaiskasvatuksen ja erilaisten kielikerhojen (kuten Helsingin Oodin karjalankielisen kerhon) kautta.

·       - Kansalaisopistot, avoimet yliopistot ja karjalaisseurat tarjoavat aktiivisesti kielen perus- ja jatkokursseja, kuten vienankarjalan kursseja. 

·       - Jokavuotinen Karjalan kielen viikko nostaa kieltä esille koulujen, järjestöjen ja median voimin.

***

Meille suomalaisille on käynyt hyvin, kiitos autonomian ajan, sillä suomen kieli ei ole kuolemassa, mutta sitäkin uhkaa vakava vaara: englannistuminen. Sitä eivät kuitenkaan tee ulkovallat, vaan me ihan itse. Me kun rakastamme Yhdysvaltoja -  kaikkien mielestä on hienoa puhua amerikkaa.

- Yliopistopiireissä ollaan tosissaan huolissaan englannin laajasta käytöstä, jolloin tarkempia suomenkielisiä käsitteitä ei enää pääse syntymään. 

- Monet isot yritykset ovat valinneet kielekseen englannin, vaikka kaikki työntekijät puhuvat suomea. 

- Ja etenkin nuoret runsaan somen käytön seurauksena ihannoivat englannin kieltä ja lainaavat sieltä sanoja suomeen suoraan. Se sinänsä ei ole hälyttävää, sitähän on aina tapahtunut, eiväthän sanat kuten ”tavara” tai ”tykätä” mitään suomea ole. Hälyttävää on määrä ja asenteet.

Kun nykyään monessa suomalaisessa asiantuntijafirmassa sanotaan, että "me emme enää tee töitä suomeksi vaan me workitaan englanniksi", tapahtuu kaksi asiaa:

• Ilmaisu köyhtyy: Suomen kielen omat, vuosisatojen aikana kehittyneet tarkat sävyerot (kuten työskennellä, raataa, ahkeroida, puurtaa tai ahertaa) unohtuvat ja jäävät käyttämättä.
• Sanasto pysähtyy: Kun uusia asiantuntijatermejä ei enää keksitä suomeksi, kieli lakkaa kehittymästä.

Esimerkiksi sana ”työskennellä” on uusi sana suoraan englannista käännettynä, mutta suomen kielessähän sellainen tekeminen tarkoittaa, että tehdään vähän ja sitten ei tehdä, aikamoista laiskottelemista siis. 

Suomen kielessä puolestaan on valtavasti näitä tekemisen taajuutta tai kestoa kuvailevia sanoja (kuten hypähtää, hyppiä, hypellä).

Onneksi suomen alkusointu on säilynyt. Sitä ovat edelleen iskelmien sanat täytenään. Alkusointu eli allitteraatio on suomen kielen vanhin ja luonnollisin tyylikeino, jonka juuret ovat tuhansia vuosia vanhassa kalevalaisessa runomitassa.

Mutta! Se, että alkusointu elää edelleen vahvana iskelmissä ja tutuissa yhteislauluissa, ei ole sattumaa. Suomen kieli suorastaan vaatii alkusointua, koska sanojemme paino on aina ensimmäisellä tavulla. Kun kaksi sanaa alkaa samalla äänteellä, se tarttuu suomalaisen korvaan ja sydämeen kuin liima. Kuunnelkaapa tarkemmin!