Tuuliturbiinien infraääni aiheuttaa häiriöitä pienimmissä verisuonissa

 

En minä tästä niin usein pauhaisi, jos se ei olisi ollut meille todellinen ongelma. Se alkoi, kun ensimmäiset myllyt alkoivat pyöriä Kalajoella. Infraäänen ongelma on sen pulssimaisuus. Kuten jos yrittäisit nukkua, mutta vesihanastasi tippuisi koko ajan vettä tippa kerrallaan metalliämpäriin omassa makuuhuoneessasi. Sellaista käytetään kidutusmenetelmänä diktatuurimaiden vankiloissa.

Ongelma paheni painajaiseksi, kun saman etäisyyden päähän eli noin 2 km etäisyydelle toisessa suunnassa pystytettiin lisää myllyjä.
Minä olin töissä suurimman osan ajasta muualla Suomessa, mutta mieheni oli kotona Kalajoella. Aina kun hän oli kanssani jossain muualla Suomessa – Helsingissä, Jyväskylässä, Lappeenrannassa – hän oli terve, vaan päivän parin päästä kotiin tultuaan alkoi huimaus ja pahoinvointi. Kalajoelta hänet vietiin monta kertaa Kokkolaan tutkimuksiin, mutta siellä hän oli terve, vaan kun palasi kotiin, pahoinvointi jatkui. Ajan myös sama alkoi toistua myös minun kohdallani.

Miehelläni oli sydänvika, sen tiesimme kyllä, hänellehän oli aiemmin tehty ohitusleikkaus. Minä aloin Kalajoella myös kärsiä huimauksesta. Lopuksi Kalajoesta minulle jäi vain tinnitus. Kun muutimme Jyväskylään, kaikki terveysongelmat katosivat kuin taikaiskusta. Jyväskylässä sijaitsee ilmasotakoulu, tänne ei myllyjä rakenneta, koska ne häiritsisivät tutkia, ja Suomen sijainnin takia itärajan takainen naapuri on oikea uhka ja siksi Suomi ylläpitää puolustustaan.

Minua pidetään salaliittoteoreetikkona. En yhtään ymmärrä, miten inframelu liittyisi salaliittoihin, kun sehän on vain fysiikkaa, ei salatiedettä. En vastusta rokotuksia, mutta valitettavasti ihmiset yleensä mieltävät nämä kaksi asiaa samanarvoisiksi. En ymmärrä miksi. Infraäänestä puhujat valitettavasti varsin usein julkaisuissaan myös vastustavat rokottamista, ja keskustelu kiihtyi etenkin koronan takia.

Siis sama asia kuin jos minulla on kengät, niin pakkohan minun on silloin omistaa myös sukset, vai? En yhtään ymmärrä ihmisten logiikkaa.

Toinen minusta kummallinen yhdistelmä on, että oletetaan tuulivoiman vastustajan ehdottomasti myös kannattavan ydinvoimaa. Kannatan kyllä ydinvoimaa, mutta en tuosta syystä. Se ei ole tuulivoiman vastakohta, vaan yksi energiantuotantomuoto.

Siis jos minulla on polkupyörä, en mitenkään voi omistaa autoa. Sama logiikka, en ymmärrä miksi.

Ai ei tuollaista voi olla, kun ei sinullakaan ole. Eihän toki. Kun kaverilla on astma, niin eihän sellaista ole, koska ei sinullakaan ole. Kun naapuri jäi auton alle, niin koska sinä et ole jäänyt, ei vaaraa ole olemassakaan. Homoja ei ole, koska et sinäkään ole. Eikä radioaktiivisuus voi olla vaarallista, koska sitä ei näe. 

Laskutavasta riippuen  10-30% väestöstä sairastuu infraäänestä. Sairaus voi olla vakavaa, kuten miehelläni, tai pelkästään unettomuutta ja keskittymiskyvyn alenemista. Tuuliturbiinien välittömässä läheisyydessä tehdyissä kyselytutkimuksissa noin 15 prosenttia asukkaista kertoo usein kärsivänsä oireista, kuten päänsärystä, väsymyksestä tai unihäiriöistä.

Tutkimuksia infraäänen haitallisuudesta on sadoittain. Ne vaan eivät sovi nykypolitiikkaan, ”koska uusiutuvat”. Suomen Uusiutuvat ry on tuulivoiman ja aurinkopaneelien etujärjestö, sen tehtävä on ajaa valmistajien ja toimijoiden etua. Jopa yhdistyksen nimikin on harhaanjohtaja, sillä ei energia uusiudu. En ymmärrä, millä tavoin kupari, betoni, harvinaiset maametallit ja öljy kuuluvat uusiutuviin. Ilman niitähän ei mikään mylly synny eikä toimi.

Fysiikan laki: Energian säilyvyyslaki

• Energiaa ei voi luoda.
• Energiaa ei voi hävittää.
• Se vain muuttaa muotoaan.
• Esimerkki: Kemiallinen energia muuttuu lämmöksi ja liike-energiaksi. 

Uusia tutkimuksia tehdään jatkuvasti. Alla näitä yksi uusi.

 

Tuuliturbiinien infraääni aiheuttaa häiriöitä pienimmissä verisuonissa – uusi tutkimus

Todistusaineistoa kertyy yhä enemmän. Ensin Paderbornin terveystiedot osoittivat, että tuulivoimalaitosten läheisyydessä asuvat ihmiset sairastuvat huomattavasti useammin sydämen vajaatoimintaan ja sydämen rytmihäiriöihin. Sitten laboratoriokokeet osoittivat, että infraääni heikentää suoraan sydänlihaksen pumppausvoimaa. Nyt uusi tutkimus antaa seuraavan todisteen: infrasääni häiritsee pienimpien verisuonten toimintaa. Ja mitä pidempään altistuminen kestää, sitä voimakkaammin se vaikuttaa.

Maryam Dastanin, Ursula Bellut-Staeckin, Christian Lehmannin ja heidän kollegoidensa Dalhousie-yliopistosta Halifaxista tekemä tutkimus julkaistiin 26. elokuuta 2026 preprint-julkaisuna, ja sen otsikko on ”Repeated Infrasound Exposure Alters Vasomotion in Mice” (Toistuva infrasound-altistus muuttaa verisuonten liikettä hiirillä). Tutkimuksen rahoitti Saksan infraääniyhdistys Deutsche Schutz-Gemeinschaft-Schall für Mensch und Tier (DSGS) – juuri se järjestö, jonka puheenjohtaja Peter P. Jaeger on jo vuosia taistellut tuuliturbiinien infrasoundin järjestelmällistä vähättelyä vastaan. Se, että saksalainen melunsuojelujärjestö rahoittaa lahjoitusvaroilla kanadalaista yliopistoa infraäänen fysiologisten vaikutusten tutkimiseksi, kertoo paljon vakiintuneen tutkimusrahoituksen prioriteeteista: jos esittää kriittisiä kysymyksiä tuulivoimasta, joutuu maksamaan ne itse. 

Mitä tehtiin?

Tutkijat jakoivat hiiret useisiin ryhmiin:

•    Yksi ryhmä altistettiin infraäänelle kerran neljän tunnin ajan (1 hertsi, 100 desibeliä).

•    Toinen ryhmä 14 päivän ajan, joka päivä neljä tuntia.

•    Vertailuryhmät viettivät saman ajan samassa tilassa, mutta ilman infraäänialtistusta. 

Sen jälkeen tutkijat tutkivat eläinten kielen alla olevaa verenkiertoa. He tarkastelivat:

1.    Kuinka voimakkaasti verisuonet sykkivät – eli kuinka paljon niiden halkaisija laajenee ja supistuu rytmisesti. Tätä kutsutaan vasomotioksi.

2.    Kuinka paljon verta tosiasiassa virtaa – eli kudoksen todellista verenkiertoa. 

Mitä tuloksia saatiin?

Jo yhden nelituntisen infraäänikäsittelyn jälkeen havaittiin ensimmäisiä muutoksia: eläinten verisuonet sykkivät voimakkaammin kuin aiemmin.

14 päivän päivittäisen infraäänialtistuksen jälkeen vaikutus oli paljon selvempi: verisuonten syke oli nyt voimistunut kaikilla mitatuilla taajuusalueilla.

Tämä koski:

•    erittäin hitaita rytmejä (joita ohjaa pääasiassa endoteeli – verisuonen sisäpinta),

•    keskimääräisiä rytmejä (jotka liittyvät hermostoon),

•    sekä nopeampia rytmejä (joihin hengitys ja sydämenlyönnit vaikuttavat). 

Se, että kaikki kolme aluetta ovat mukana, on vahva varoitusmerkki. Se tarkoittaa, että infraääni häiritsee koko verisuonten säätelyä – ei vain pientä osaa siitä.

Mitä tämä tarkoittaa ihmisille?

Tutkimus tehtiin hiirillä, ei ihmisillä. Pienimpien verisuonten säätely toimii kuitenkin hiirillä ja ihmisillä samojen perusperiaatteiden mukaisesti. Siksi tulokset ovat yleistettävissä.

Tärkeää on ennen kaikkea ajallinen kulku: mitä pidempään altistuminen kestää, sitä voimakkaampi vaikutus on. Tuuliteollisuusalueiden lähistöllä asuvat ihmiset eivät ole alttiina infraäänelle vain neljän tunnin tai 14 päivän ajan – vaan vuosien ajan, päivä päivältä, yö yöltä.

Se, että kokonaisverenkierto pysyi tutkimuksessa vielä normaalina, ei ole syy olla olematta varuillaan. Keho on ilmeisesti vielä vastannut altistukseen ja ylläpitänyt verenkiertoa. Mutta kuinka kauan tämä vastasäätely kestää? Tutkijat itse pohtivat, voisivatko suojamekanismit pettää vielä pidemmän altistuksen yhteydessä.

Mitä kehossa tapahtuu?

Tutkijat selittävät mekanismia seuraavasti: Verisuonemme eivät ole jäykkiä putkia. Niiden sisäseinämissä on pieniä paineantureita – niin kutsuttuja PIEZO1-kanavia. Nämä kanavat reagoivat soluseinämän venymiseen. Kun seinämän muoto muuttuu, ne avautuvat ja päästävät kalsiumia soluun.

Infrääni vaikuttaa juuri näihin paineantureihin. Ääniaallot painavat ja vetävät vuorotellen verisuonten seinämiä – vaikka paine onkin äärimmäisen pieni (noin 2 pascalia, mikä on vähemmän kuin hengähdys). Mutta tämä pieni paine riittää aktivoimaan herkät PIEZO1-kanavat. Seurauksena on, että kalsium virtaa soluun hallitsemattomasti, ja verisuonten halkaisijan tarkasti säädelty säätely menee sekaisin.

Tämä sopii yhteen sen kanssa, mitä jo tiedämme: Aikaisemmat tutkimukset – esimerkiksi Liu et al. (2012) ja Shi et al. (2013) – ovat osoittaneet, että infraääni avaa kalsiumkanavia hermosoluissa ja laukaisee tulehduksia aivoissa. Uusi tutkimus osoittaa nyt, että sama mekanismi toimii myös verisuonissa. 

Tieteen varovainen kielenkäyttö – ja mitä se tarkoittaa

Kirjoittajat ilmaisevat asian, kuten akateemisessa kirjallisuudessa on tapana, varovaisesti: ”Tiedot tukevat teoriaa, jonka mukaan infraääni vaikuttaa mikroverenkiertoon biologisesti merkittävänä mekaanisena ärsykkeenä.” Ja: ”Kroonisen infraäänialtistuksen jälkeen havaittu lisääntynyt verisuonten liikkuvuus (vasomotion) voisi olla varhainen merkki verisuonten säätelyn häiriöstä eikä suinkaan yksinkertainen fysiologinen parannus.”

Selkokielellä sanottuna: infraääni ei ole harmitonta taustakohinaa. Se on verisuonille biologisesti merkityksellinen stressitekijä. Havaitut muutokset eivät ole merkki terveydestä, vaan varoitusmerkki.

Huomionarvoista on myös se, mitä tutkimuksessa ei tutkittu – ja mitä kirjoittajat mainitsevat kiireellisenä tutkimustarpeena: suorat PIEZO1-kanavan mittaukset, solunsisäinen kalsiumkuvantaminen, endoteelitoimintatestit ja verisuonikudoksen histopatologiset tutkimukset pitkäaikaisen altistuksen jälkeen. Se, että näitä tutkimuksia ei ole suoritettu, ei johdu tieteellisen uteliaisuuden puutteesta, vaan rahoituksen puutteesta. DSGS on rahoittanut tutkimuksen omista varoistaan – pisara meressä verrattuna miljardeihin tukirahoihin, jotka ohjataan tuulivoiman lisäämiseen.

Mitä tulokset kertovat meille?

Dastan-tutkimus lisää uuden palasen yhä selkeämmäksi muodostuvaan kokonaiskuvaan. Syy-seurausketju täydentyy silminnähden:

1.    Tuuliturbiinit tuottavat pulssimaista infraääntä, jonka taajuudet ovat erittäin matalat ja äänenpainetasot korkeat – tämän ovat dokumentoineet muun muassa Mattsson et al. (2026) julkaisussa Applied Acoustics (TKP-raportti) sekä Flemmerin & Flemmerin (2023) tutkimuksissa julkaisussa Sustainable Cities and Society.

2.    Tämä infraääni tunkeutuu ilma- ja maaperän kautta rakennuksiin ja biologisiin kudoksiin.

3.    Kehossa se aktivoi mekaanisesti herkkiä ionikanavia (PIEZO1, TRPV4) ja jänniteohjatut kalsiumkanavat (VGCC:t), mikä johtaa kalsiumin ylikuormitukseen ja oksidatiiviseen stressiin – kuten Liu et al. (2012) ovat osoittaneet Molecular Medicine Reports -lehdessä ja Shi et al. (2013) ovat jo vuosia sitten osoittaneet lehdessä Acta Neuropathologica.

4.    Sydämessä tämä heikentää supistumisvoimaa ja lisää sydämen vajaatoiminnan ja rytmihäiriöiden riskiä – mikä on osoitettu Chabanin et al. (2021) Mainzissa tekemässä in vitro -tutkimuksessa sekä Vahlin ja Dietzin (2026) epidemiologisissa tiedoissa.

5.    Mikroverenkierrossa se häiritsee tarkasti sovitettua verisuonten liikettä siinä määrin, että häiriö kasvaa altistuksen keston myötä – kuten tässä esitetty Dastanin et al. (2026) tutkimus osoittaa ensimmäistä kertaa suoraan 

Se, että EU:n komissio, Saksan liittovaltion ympäristövirasto ja tuulivoimalobbaajat väittävät edelleen, ettei tuulivoimaloista aiheudu terveysriskiä, on tässä valossa tieteellisesti kestämätöntä. Kun otetaan huomioon yhä vahvistuva näyttö – epidemiologisista tiedoista in vitro -kokeisiin ja kontrolloituihin eläinkokeisiin – kyseessä on institutionaalinen todellisuuden kieltäminen, joka muistuttaa vuosikymmeniä kestänyttä asbestin vaarojen kieltämistä.

Luonto ei tee kompromisseja. Jos ihminen altistuu päivittäin tuntikausia infraäänelle, hänen verisuonensa reagoivat – halusivatpa poliitikot sen myöntää tai eivät.

 

Kuva yllä: Jeroen Komen, CC BY-SA 2.0, via Wikimedia Commons

Lähde: https://tkp.at/2026/08/31/infraschall-von-windraedern-bringt-kleinste-blutgefaesse-durcheinander-neue-studie/

 

 

Suomalaista empatiaa

Kirjoitin naamakirjaan kysymyksen: mitä tekisit, jos ystäväsi olisi ei-EU-maassa eikä hänellä olisi siellä yhtään rahaa, mistä syystä ei myöskään ruokaa. 

Useimmat vastasivat, että lähettäisivät ruokapaketteja. Siis: me olemme Suomessa ja täällä asuu kuulemma koulutettu väestö. Ja he lähettäisivät ruokapaketteja ulkomaille? Siis huomenta Suomi, missä maassa me asummekaan?  Minkä ruokapaketin luulisit menevän varmasti perille ei-EU-maahan?  Niin joo... ai USA:han, Sveitsiin, Norjaan, Islantiin...? Ei, tiedät mitä tarkoitan. Iraniin, Turkkiin, Egyptiin, Palestiinaan...

Säilykkeet toki säilyisivät, ja niitähän voi syödä vuosikymmenienkin jälkeen. Lisäksi eri maissa on tosi tiukkoja rajoituksia ruoan suhteen.

Sodan jälkeen eri tahot lähettivät Suomeen ruokapaketteja USA:sta. Kylmän sodan poliittisen ilmapiirin vuoksi tästä länsiavusta ei myöhemmin puhuttu Suomessa kovin äänekkäästi, sillä Suomi pyrki virallisesti korostamaan puolueettomuuttaan ja selviytymistään omillaan. Todellisuudessa Yhdysvalloista tulleet ruoka- ja materiaalilahjoitukset olivat kriittinen tekijä, jonka avulla Suomi selvisi pahimman pula-ajan yli, sai väestönsä ruokittua ja kykenialoittamaan maan jälleenrakennuksen. 

Ruokapaketista ulkomaille tuli mieleen ensimmäinen pestini Ranskan Rivieralla, jossa kasvaa ah niin ihania viikunoita. Minä kokematon innostuin valtavasti ja ajattelin lähettää niitä kotiin äidilleni. Äiti, leipuri, varmaan nauroi partaansa (hmm. onpa kovin miehinen sanonta) ajatellessaan, mitä homemöykkyjä saapuisi perille asti. Tai kun piti saamani koepaketti pakastettuja karjalanpiirakoita Saksaan, markkinointia varten. Pakkaskuljetuksen takia vakuutettu expresspaketti oli jätetty yön yli varastoon ja toki perille saapui vain liiskaa. Eikä postilta mitään korvausta.  

Tavaran lähettäminen toiseen maahan on... mysteeri. Neuloin isälleni syntymäpäivälahjaksi villapuseron ja lähetin sen hänelle Espanjaan. Ei tullut koskaan perille. No, ei Espanjassa kylmä ollutkaan.  Ja niin edelleen. Puhumattakaan postin hukkaamasta vakuutettuna pikakirjeenä lähetetystä passista viisumeineen, josta tuli 500 euron vahinko. Ei korvausta. Tai DHL:n hukkaamasta työluvasta, jonka takia minulta meni työpaikka. Siitä tosin seurasi muita asioita ja tosi hyvä käänne parempaan. Tai: https://pipa01.blogspot.com/2013/01/kuinka-perunasakki-uhkasi-venajaa.html 😂

Mitä muuta tekisit, kysyin. En mitään, oli vastaus. Antaisin kuolla.

Mutta kyseessä kuitenkin on ystäväsi? Ei väliä, ei voi tehdä mitään. Rahaa ei voi ulkomaille lähettää, sanoivat. Eivätkä muutenkaan lähettäisi rahaa yhtään kenellekään. 

Kenellekään ei tullut mieleen ostaa lentolippua. Sen voi ostaa verkosta, myös toiselle. Kenellekään ei tullut mieleen maksaa majoituspaikan ruokailua verkon kautta. Hotellit ja hostellit ovat se harvinainen ryhmä palveluja ulkomailla, joilla yleensä on verkkomaksumahdollisuus. 

Siinä siis meidän suomalaisten ajatuksia.

Rahaa ei voi lähettää ulkomaille? Tämä sopii siihen käsitykseen hyvin, mitä muunmaalaisilla pankeilla on Suomen pankeista: sisäänlämpiäviä. Suomalaiset eivät siis tiedä, että kyllä rahaa voi lähettää ulkomaille. On pankkipalveluja, siihen tarvitaan tilinumero. Tilisiirto tosin kestää muutaman päivän, mutta ei siitä ole kauaa, kun se myös Euroopan sisällä kesti muutaman päivän. Mutta on muitakin menetelmiä. Käteistä voi lähettää kahden eri palvelun, Western Unionin ja Forexin kautta, se tosin maksaa suhteellisen paljon. Ja on lisäksi muitakin mahdollisuuksia, esimerkiksi eri palvelujen lahjakortit. Myös kryptovaluutat, jos niitä tunnet.

Lahjakortit ovat tosi kätevä menetelmä lähettää rahaa huijareille vaikkapa Nigeriaan, juupa juu. Sanoo poliisi ja media, joka toinen päivä. Mutta ennen kuin lähetät, on hyvä tietää, että on monta menetelmää ottaa selvää, minne raha menee ja ennen muuta kenelle. Muista olla valpas. Jos haluat lisätietoja, kannattaa ehkä ottaa yhteyttä lähimpään poliisiin google-haun eli tekoälyn sijaan. 

Nk. oikeassa elämässä näyttää tältä:  Suomessa asuvat maahanmuuttajat lähettävät vuosittain satoja miljoonaa tai jopa yli miljardin euron edestä rahaa ja tavaraa kotimaihinsa. 

Mutta sinä suomalainen annat siis ystäväsi kuolla, mutta niinhän ne sodassakin kuolevat…  ja kuolemmehan me joka tapauksessa... Minkäs sille sitten mahtaa. 

 

© anssi keränen / Seura 28.05.2017

 

Sitten aivan toinen aihe, jossa empatiaa ei myöskään tunnu löytyvän. 

Ei ole lapsia, tai kuten tapahtua saattaa, on lapsia muttei lapsenlapsia. On kuulemma ihanaa saada lapsia ja sitten olla mummo tai vaari. Sen toki suon kenelle hyvänsä.

Mutta: jatkuva kertominen lapsettomalle siitä, miten ihania omat lapset ja lapsenlapset ovat ja miten ihanaa on olla mummo tai vaari, voi olla jollekin toiselle kärsimys. Etenkin, kun mummoilijat muistavat joka käänteessä kertoa, miten fiksuja ja älykkäitä omat jälkeläiset ovat.

Älä tuputa. On elämässä muutakin kuin lapset. Puhu jotain muutakin kuin vain lapsistasi. Kysy kuulumisia. Sen sijaan älä kysele, miksi toisen tilanne on se mikä on. Se voi olla kipeä kohta, josta sinä et tiedä mitään.

Lapsia on, muttei lapsenlapsia. Jotkut yrittävät lohduttaa, että ”joskus ehkä on”.  Olen jotakuinkin systemaattisesti estänyt naamakirjassa tuputtajien viestit. Oikea ystävä ei tee ystävyyttä siitä riippuvaiseksi, mitä sinulla on tai ei ole. 

 

 

”Minä maalainen”. Lapsuuteni Tuomojalla 1950- ja 1960-luvuilla

Minulla on ollut onnea: minulla oli rakastavat vanhemmat. Toisiaan rakastavat ja lapsiaan rakastavat.

Meillä oli viiden lehmän maatila. Äidin vanhemmat jäivät taloon asumaan, isäni tuli kotivävyksi. Äiti halusi tätinsä Hissun, Hilma Salan jalanjälkiä seuraten oopperalaulajaksi, mutta jonkunhan piti taloa pitää…

Tuo täti oli isoäitini nuorin sisko. Muistan hänen vierailunsa isoäitini syntymäpäivillä vanhemman herrasmiehen, hänen toisen miehensä kuvanveistäjä Lauri Leppäsen kanssa. Leppäsen teoksia löytyy Esplanadin puistosta ja Kuopiosta ja…  Hissu-tädin kautta löytyy sukua ihan Järnefeldteihin asti…

Mutta me emme olleet mitään hienoa seurapiiriväkeä, vaan me olimme maalaisia. Kun 2004 etsittiin ”suurta suomalaista”, ilmoitin ykskantaan, että suuria suomalaisia ovat omat vanhempani, hehän ovat muiden kaltaistensa kanssa Suomen hyvinvoinnin rakentaneet. Ei, suurimaksi suomalaiseksi kansa valitsi Mannerheimin. Olkoon niin sitten. En aseta Mannerheimin tärkeyttä kyseenalaiseksi, mutta missä ovat presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotoilla ne puurtajat?

Muistan joskus ihmetelleeni äidin sanomaa, että hänellä on hyvä mies, koska ei juo eikä tupakoi. Ihmettelin siksi, kun eihän suvussa eikä kylällä kukaan muukaan juopotellut eikä tupakoinut. Kai viesti raittiudesta oli mennyt perille, äiti oli paikallisen raittiusseuran puheenjohtaja. Raittiusseuralla oli lisäksi paljonkin toimintaa, muun muassa mieskuoro, jossa kaikki serkkuni lauloivat, sekä partio, jossa minä toimin vartionjohtajana.

Viisi lehmää ja kymmenen hehtaaria peltoa eivät kuitenkaan sodan jälkeen kovin hyvin elättäneet, joten vanhempani hakivat lisätuloa ja itse asiassa hieman vahingossa perustivat viipurinrinkelileipomon.   http://pipa01.blogspot.com/2010/02/vanhempieni-haamatka-ja-mita-siita.html

Isoisäni kuoli, kun olin vajaan kahden vuoden ikäinen. Pieni lapsi ei yleensä muista kovin varhaisia asioita, mutta minä muistan edelleen hänen valkoisen arkkunsa, miten valtavan iso se mielestäni oli, missä se oli aitassa, ja sen vieressä olleen viulun. Isoisä oli aikanaan ollut kyläpelimanni. 

 

  

Maatilaa täytyy hoitaa joka päivä, työtä on paljon ja se on raskasta. Meillä siis oli viisi lehmää, Ansa, Lumikki, Leikki, Ansan tytär Muisto, ja kyyttö Jetta eli Itä-Suomen perinnerodun edustaja ja myöhemmin sen tytär Rusina. Samana vuonna syntyneille vasikoille annetaan vuosittain aina samalla kirjaimella alkavat nimet. 

 

Ata, Pikku-Ata ja Elmeri

Sitten oli vasikoita, nuorta karjaa eli hienoja ja mullikoita, oli lampaita, kukko ja kanoja ja tietenkin kissa. Aivan kuten tuohon aikaan pientiloilla yleensäkin. Kesällä täytyy huolehtia siitä, että lehmillä ja muilla eläimillä on ruokaa talvella. Niinpä tehtiin auraukset, äestykset, kylvöt, heinän- ja elonkorjuut keväällä ja kesällä. Kaikki yhdessä. 
 

Hevonenkin oli, kunnes isä osti omasta mielestään iki-ihanan Valmetin – niitä jopa kaksi, punaisen ja myöhemmin valkoisen. Olin kuulemma kerran nappulaikäisenä kompastunut hevosen jalkoihin. Polle-hevonen jähmettyi kiltisti paikoilleen, kunnes minut oli autettu pois hevosen jaloista.

Talvella karjaa hoiti aluksi mamma, isoäitini. Kun aikaa kuitenkin kului, hän alkoi unohdella asioita ja niinpä me pienemmät, minä ja neljä vuotta nuorempi veljeni jouduimme ottamaan melkoisen vastuun. 
 

Kerran mamma oli laittamassa ruokaa ja pyysi minua käristämään jauhelihaa sillä aikaa kun hän käy kaupassa. Kauppa oli aivan lähellä. Minä lapsi pieni käristin ja käristin ja liha paloi karrelle. Mamma palattuaan päivittelemään, että voi voi, kun ei ymmärtänyt sanoa, että ottaisin sen sitten pois tulelta…  Oppia ikä kaikki. Kerran käskettiin perkaamaan kalat. Minä ottamaan ruotoja pikkukaloista... Joku vanhempi sukulainen hyökkäsi kimppuuni - niin minusta tuntui - ja alkoi sättiä, ettei kaloja tuolla tavalla perata. Onneksi neuvoi miten... Eivät lapset ihan kaikkea heti osaa!

Myöhemmin tapahtui, että mamma avasi kaasuhellan liekin ja totesi, että tulitikut olivat loppuneet. Ei, ei lähtenyt lainaamaan. Lähti taas kauppaan ostamaan tulitikkuja. Me lapset onneksi tajusimme tilanteen ja sammutimme kaasuhellan ajoissa…  Siitä sitten seurasi, että täysi vastuu jäi meille, lapsille.  Varalla naapurustossa, tosin vähän kauempani, oli onneksi tätini. Joka vuosi ennen joulua täti toi minulle itse kasvattamansa hyasinsin...

Niinpä minusta tuli koulun ohella karjanhoitaja ja pikkuveljestäni pikkukokki. Syötiin paistettuja kananmunia. Lienen ollut tuolloin joitain 13-vuotias, joka tapauksessa jo oppikoulussa Lauritsalassa. Tänään sitä kai kutsuttaisiin lapsityövoimaksi. Tuolloin sellainen oli perin tavallista eikä ole elämässä haitannut. En muista koskaan tehneeni kotitehtäviä. Varmaan olin tehnyt, koska olin suhteellisen hyvä oppilas. Tosin koulukaverit pitivät pilkkanaan: ”Maalainen”. Ehkä niin, sillä ei meillä ollut juoksevaa vettä eikä sisävessaa ennen kuin olin 17-vuotias ja uusi talo oli valmis. Puhelin ja televisio sekä auto kyllä oli varsin varhain. 

Talvella leivottiin isossa tuvassamme ja myöhemmin vasiten rakennetussa leipomossa kaksi tai kolme päivää ja toiset kaksi tai kolme päivää isä ja äiti olivat "jossain" Suomessa markkinoilla. Leipomossa työhön osallistuimme tietenkin aika usein myös me lapset. Kunnes pikkuveljeni keksi rakentaa kitaran... Sitten vanhemmat lähtivät markkinoille ja me jäimme kotiin. En tiennyt Suomen kartasta paljoakaan, mutta tiesin jo varhain, miten kauan minnekin matka kestäisi.  Jos torilla täytyy olla aamulla kello kuusi, niin voi kuvitella, miten kauan tuonaikaisilla teillä matka satojen kilometrien päähän kestäisi ja mihin aikaan aamulla täytyy matkaan lähteä. Mitä vaatteita ja jalkineita  mukaan ottaa, voi myös hyvin kuvitella, jos pakkasta on vaikkapa 40 astetta - kuten aina talvella oli esimerkiksi Pohjois-Karjalassa. Töppöset, siis huopikkaat ainakin! Sormikkaat, joissa sormenpäät olivat vapaina, olivat minusta hassu juttu. Vaan mitenkäs rahoja lapasissa laskisi. 

Ennen kouluun lähtöä minun piti viedä maito maitolaiturille, sitten syöttää eläimet ja lypsää lehmät. Koulusta palattua taas syöttää eläimet ja lypsää lehmät. Lypsykone oli, toimi joskus miten toimi, joten joskus tuli aamulla kiire, kun piti lypsää lehmät käsin... Joitakin kertoja syntyi vasikoita. Silloin en ehtinyt kouluun… Ei siinä kaikessa touhussa juuri harrastamaan ehtinyt. Harrastukseni oli kovin yksinkertainen: luin paljon ja lauloin aina. Kesällä sitten kävin seurakunnan nuorissa, kun sinne pääsi polkupyörällä, myös seurakunnan nuorisokuorossa.

Nuorena en osannut edes ajatella, että voisin olla elämässäni ihan ilman eläimiä. Kun pikkukaritsa kuoli, itkin sitä monta päivää. Minulla oli kerran kaksi kania, Dusty ja Nougat. Niillä piti olla englanninkieliset nimet, koska se oli hienoa. (Muistuttaako tämä jotenkin nykynuorison kielenkäytöstä?). Ne sitten kerran teurastettiin ja syötiin. Taas itkin. Sitten minulla oli marsu ja se sai poikasia. Häkissä taisi olla aukko, kun koko pesue karkasi ja sinne menivät petojen suihin. Ja taas itkin katkerasti. Joskus eläimiä oli pakko viedä teurastamoon. Sitten en syönyt vähään aikaan makkaraa. 

Kanoilta katkottiin kauloja, ja joka kerran päätön kana lähti lentoon tai ainakin juoksuun. Päätön kana juoksee, koska sen selkäytimen ja lihasten hermoimpulssit toimivat vielä hetken ilman aivojen ohjaustakin. Siis sählää kuin päätön kana.

Meillä oli tinkalaisia. He hakivat maitoa ja kananmunia. Kanavatyöaikaan (1963–1968) väkeä tuli töihin muualtakin Suomesta, joten kysyntää oli. Äiti oli aina ystävällinen ja aika suurpiirteinen, lisäsi usein yhden munan enemmän tai toppasi maitoastian piripinnallleen. Opin siinä samalla, että keskimäärin kilo on 17 kananmunaa.

Kanavatyöaikaan meillä oli myös vuokralaisia, joiden kanssa oli aika kivaa. Menivät kaksi kerran keskenään naimisiin, ja ”häissä” oli paikalla vain todistajat eli vanhempani, muut kaksi vuokralaistamme ja mamma, veljeni ja minä. Isoihin maalaishäihin tottuneena minusta koko tapahtuma oli perin kummallinen. Mutta olihan kakkua sentään. 

Vanhan hirsipuisen talomme yläkerran pikkuhuoneisiin eli vuokralaisten luo pääsi jyrkkiä portaita pitkin. Kerran putosin ylhäältä alas asti pyörien, mutta ei käynyt kumminkaan. Lapsella on joustavat luut.

Pitkäaikaisin vuokralaisemme Hilda-täti oli minulle rakas, hän auttoi usein kesäisin maatilan töissä, muuten oli töissä Konnunsuon vankilalla, kuten hyvin monet seudulla asuvat myös. Hän oli Jehovan todistaja, ja sitä kautta tulivat tutuiksi myös hänen sukulaisensa ja koko yhteisö. Se onkin ollut elämän matkassa iso apu todeta, että ihmiset ovat erilaisia eikä ketään pidä arvostella uskonnon perusteella.

Mukavaa oli päästä naapurin nuorten aikuisten kanssa sunnuntaina helluntaikirkolle. Siellä kuunneltiin saarnaa ja laulua mutta myös tutustuttiin muihin nuoriin. Vanhempani eivät olleet helluntailaisia, mutta rakas tätini oli ja lähistöllä asui muitakin. Ehkä on ollut avartavaa saada tuntea monenlaisia ihmisiä. Yksi paras koulukaverini oli mormoni, ja totta kai tutustuin hänen perheeseensä myös ja kävin heidän tapahtumissaan. Ortodoksisuus taas ei ole Itä-Suomessa mitenkään harvinaista eikä erikoista.

Sunnuntaisin hoidettiin kyllä karja, mutta muuta työtä ei tehty. Ei edes laitettu ruokaa. Saksaan muutettuani minusta oli perin kummallista, että siellä perheen äidin päätehtävä oli valmistaa juhla-ateria joka sunnuntai. Äitini ja isäni siis lepäsivät sängyllä, äiti luki useimmiten ääneen milloin mitäkin, yleensä ei lapsille tarkoitettuja tekstejä vaan jotain kirjallisuutta, lukeminen kun oli hänen intohimonsa – ja me lapset makasimme siinä samassa sängyssä ja kuuntelimme. Olen siis pienestä pitäen saanut kuulla kaikenlaista, ja nykytutkimuksen mukaan siitä olisi yhä hyötyä lapselle kuin lapselle pienestä pitäen, ei ainoastaan aikuisille ja itse lukemalla. Kaiken ylimääräisen ajan, siis juoksutunnit ja bussia odotellen, vietin minäkin joko kirjastossa tai kirjakaupassa. En baareissa enkä diskoissa. Konventit toki hoidettiin, myös niiden ohjelmat, järjestäjätyyppiä kun olen, mutta en viihdy meteliporukoissa. Eihän sinne sitä paitsi hyvin päässytkään, kun isä ei vapaa-aikana ikinä mihinkään halunnut ajaa – töikseen kun markkinoille aina ajoi.

Äidin toinen harrastus oli puutarhanhoito. Sitä en ole häneltä perinyt, joskin minulla on ollut puutarhaa jos jonkinlaista ja tietämystä on kertynyt runsaasti. Äiti oli saanut palkintoja pihan hoidosta joskus aikanaan, piha oli aina tiptop ja mahdollisimman paljon kasvatettiin itse. Myöhemmin äidin talossa viihtyivät mitä kummallisimmat kasvit, esimerkiksi mandariini- ja kahvipuut, bougainvillea eli ihmeköynnös, tai eksoottiset kaktukset. Hänen kiinanruusunsa eli hibiscus oli sekin puun kokoinen kuten Espanjassa, jossa vanhempani eläköidyttyään talvensa viettivät. 

Mustikoita, puolukoita ja sienä poimittiin, myös Konnunsuon isoilta soilta muuraimia, mutta innokasta marjamiestä minusta ei koskaan tullut. Ei tullut miestä muutenkaan. Ahomansikoita löytyi kanavan laidalta, ne pisteltiin ruohonkorsiin... ja ai miten ne ovat maukkaita. 

 

 

Parasta kesällä olivat serkut, joiden vanhemmat olivat tietenkin töissä ja lapset pitkiä aikoja ”maalla” eli meillä. Siksi meistä, jopa varsin eri-ikäisistä serkuksista tuli kuin sisaruksia. Toinen ihana asia oli ja on yhä edelleen ”naapurin tyttö”, pienen metsätaipaleen takana asunut toinen ikäiseni tyttö. Hän oli ja yhä on paras ystäväni. Meillähän puuhaa riitti. Ei paljon nukkua muistettu, mutta se sopi hyvin vanhemmillemme, ei meistä tarvinnut huolta pitää.

Pihamme halki kulki pieni joki, ”Tuomoja”. Ilman i-kirjainta. Varmaan hukka vei? (I-kirjaiminen Tuomioja on ihan muualla, eikä myöskään samannimisellä poliitkolla ole mitään tekemistä Tuomojan kanssa.)  Tuomi siellä on samalla paikalla edelleenkin. Kyllä se komeasti keväällä kukki ja haisi kuin paholainen. Joen rannat kukkivat kesäisin täysin keltaisina ja tuuheina kasvavista kurjenmiekoista.  

Tärkein ja eniten kuulemani lause lapsuudessa oli ”Älä mää jokkee, älä mää jokkee…”, loputtomiin. Sekä minä että veljeni kyllä opimme uimaan, mutta uimista emme kumpikaan koskaan oppineet rakastamaan. Kalastaminen ja soutaminen oli hauskempaa. 
 

Navetassa oli sähkö, eli vettä pumpattiin navettaan, mutta joskus vesijohto talvella jäätyi eivätkä eläimet saaneet vettä. Siis kantamaan. Se on lapselle rankkaa työtä. En osannut pelätä jäätä, koska joki jäätyi aina nopeasti kokonaan. Luisteltiin ja rinteeseen rakennettiin lumilinna. Mamma laittoin joskus jäälle napakelkan - jäähän isketään aisa, siihen kiinnitetään kelkka ja laitetta pyöritetään keskeltä, jolloin kelkka lähtee hurjaan pyörivään vauhtiin.  

Kuva: Petritap - Oma teos, CC BY-SA / Wikipedia
 

Keväällä jäiden lähtö oli iso spektaakkeli ja piti aivan käsittämättömän kovan metelin.

Talvella huonolla säällä, jos isä oli kotona, hän kävi joko auraamassa tien bussipysäkille tai vei minut sinne traktorilla. Keväällä isä pitkän kangen kanssa kävi koettelemassa jäätä, josko se vielä kestäisi mennä lyhyemmän reitin eli bussipysäkille kanavan yli.

Sitten kirjoitin ylioppilaaksi ja lähdin maailmalle. Uteliaisuus vei.

Minä maalainen siis. 

Istuivatpa kuu-ukko ja poikansa kuussa ja katselivat maatamoa. Kuu-ukko opetti poikaansa: ”Katsopa, tuolla on maa. Siellä asuu maalaisia. Se koostuu kolmesta osasta: Thaimaa, Saimaa ja Loimaa.”

 

Ylläolevia kuvia otti mm. tätini mies Tauno Poikolainen.  

Energiapolitiikkaa, toisinajattelijoita ja vastarintaa

"Der Atomkraft soll zum Comeback verholfen werden"….  (15.03.2026)
Ydinenergiasta keskustellaan taas. EU haluaa investointia pienempiin ydinvoimaloihin. Myös muut maat ovat yhä enemmän turvautumassa ydinvoimaan. Mutta kuinka todellinen tämä paljon puhuttu paluu on?
https://www.deutschlandfunk.de/atomkraft-nuklearenergie-akw-ausbau-europa-100.html

 

Itse asiassa en ole sen enempää ydinvoiman puolella kuin sitä vastaankaan. Ajattelen lähinnä sitä, että kun mennään ideologia edellä, mennään yleensä metsään. Tehdään kiireessä jotain, koska ”ilmastonmuutos” tai aiemmin Merkelin politiikan ”keskustelemalla saamme Venäjän demokraattiseksi” tai mikä hyvänsä asia, ja sitten ihmetellään tuloksia. Poliitikot eivät mitenkään voi olla perehtyneitä joka ikiseen asiaan, vaan he kuuntelevat toisaalta yleistä mielipidettä, toisaalta asiantuntijoita – mutta valitettavan usein vain niitä, jotka lobbaavat oman asiansa eli yleensä ansaitsemensa puolesta tai sitten vahvistavat heidän omaa, jo olemassa olevaa mielipidettään. Meillä on ihan riittävästi esimerkkejä tällaisesta toiminnasta: kommunismi ja kansallissosialismi. Tällä hetkellä me uskomme tekoälyn ja amerikkalaisten digijättien kaikkitietävään voimaan. 

Pelkääminen on kyllä luonnollinen ilmiö, mutta me ihmiset emme ole rationaalisia. Monet pelkäävät lentämistä, mutta oikeasti pitäisi pelätä henkilöautoilua, koska siellä kuolee tuhansia joka vuosi, lento-onnettomuuksia sen sijaan on hyvin vähän.  

Kuuntelin eilen A-studiota, jossa keskusteltiin sosiaaliturvan leikkauksesta. Kävi varsin hyvin selväksi, että yhdellä keskustelussa mukana olleella hyvin ansaitsevalla ei ole oikein mitään käsitystä toimeentuloturvasta tai yksinhuoltajien lasten asemasta. Mutta konsensus kuulemma on, että oli hienoa laskea hyvätuloisten veroja, koska se luo työpaikkoja, ja on hyvä leikata vähätuloisilta, koska se kannustaa heitä töihin – sattui vain olemaan huono aika. No, eihän se mitään ehkä nyt, mutta aivan varmasti muutaman vuoden kuluttua, kun lapsista tulee aikuisia.

Toisinajattelijat yleensä haukutaan salaliittoteoreetikoiksi. Näin on ollut aina. Kaikille todellisille uudistajille on käynyt näin.

Jos poliitikko toteaa tarkemmin asiaan tutustuttuaan ja asiantuntijoita sekä eri kantoja edustavia kuultuaan, että on ollut väärässä ja muuttaa mielipidettään, hänet manataan ”takinkääntäjäksi”. Minusta se juuri päinvastoin todistaa, että sillä ihmisellä on aivot ja hän osaa ajatella omilla aivoillaan, ei massan aivoilla.

Omaa mielipidettä ei kuitenkaan pidä tuputtaa kaikille toisille, silloin oltaisiin samassa tilanteessa kuin se vallitseva konsensus. Mutta tönäistä voi, antaa uusia impulsseja sen toisen ajatella.

Historian saatossa monet radikaalit ideat ovat aluksi kohdanneet rajua vastustusta, pilkkaa ja epäuskoa. Usein viraaliksi nousseet keksinnöt tai tieteelliset teoriat kumosivat sen ajan "itsestäänselvyyksiä", minkä vuoksi niiden esittäjiä pidettiin hulluina tai vaarallisina.

Kysyin tekoälyltä tarkennuksia edellä kirjoittamaani:

Seuraavat merkittävät ajattelijat ja keksijät joutuivat aikalaistensa naurun- ja pilkankohteiksi:

Tiedemiehet ja ajattelijat

• Ignaz Semmelweis (Lääkäri)
• Idea: Esitti, että lääkärien pitäisi pestä kätensä ennen synnytysten avustamista lapsivuodekuumeen estämiseksi.
• Pilkka: Kollegat pitivät ajatusta loukkaavana ja naurettavana, sillä herrasmiehen käsinä pidettyjen lääkärinkäsien ei uskottu kantavan tauteja. Semmelweis erotettiin ja hän päätyi lopulta mielisairaalaan.
• Nikolaus Kopernikus & Galileo Galilei (Tähtitieteilijät)
• Idea: Aurinkokeskinen maailmankuva (Maa kiertää Aurinkoa).
• Pilkka: Ajatusta pidettiin järjettömänä, koska ihmiset "näkivät" auringon liikkuvan taivaalla. Galileita pilkattiin julkisesti, hänet tuomittiin herjaavista teksteistä ja hän joutui kotiaarestiin.
• Charles Darwin (Biologi)
• Idea: Evoluutioteoria ja luonnonvalinta.
• Pilkka: Darwinia pilkattiin aikansa sanomalehdissä ja pilapiirroksissa esittämällä hänet apinan ruumiilla varustettuna olentona. Ajatus siitä, että ihmisellä ja apinalla on sama kantaisä, herätti valtavaa moraalista paheksuntaa.

Keksijät ja insinöörit

• Wrightin veljekset (Orville ja Wilbur) (Ilmailun pioneerit)
• Idea: Ohjattava, moottoroitu lentokone.
• Pilkka: Lehdistö ja jopa tiedeyhteisö pitivät miesten puheita lentämisestä huijauksena ja hulluutena. Vielä silloinkin, kun he tekivät onnistuneita lentoja, paikalliset lehdet kieltäytyivät raportoimasta asiasta, koska pitivät sitä mahdottomana.
• Robert Fulton (Keksijä)
• Idea: Höyrylaiva kaupallisessa käytössä.
• Pilkka: Fultonin rakentamaa alusta kutsuttiin pilkkaavasti nimellä "Fulton's Folly" (Fultonin hullutus). Kansanjoukot kerääntyivät rannoille nauramaan ja odottamaan laitteen räjähtämistä tai uppoamista ennen sen ensimmäistä onnistunutta matkaa.
• John Logie Baird (Insinööri)
• Idea: Television kehittäminen.
• Pilkka: Kun Baird yritti esitellä keksintöään sanomalehden toimituksessa, uutispäällikkö käski heittää hänet ulos ja sanoi: "Olkaa varovaisia, tuolla miehellä on laite, jolla näkee langattomasti. Hän saattaa olla hullu ja aseistettu."
• Alexander Graham Bell (Keksijä)
• Idea: Puhelin.
• Pilkka: Kun Bell esitteli puhelinta, sitä pidettiin lähinnä viihdyttävänä leluna vailla käytännön arvoa. Esimerkiksi Britannian postilaitoksen pääinsinööri totesi, etteivät he tarvitse puhelimia, koska heillä on "tarpeeksi juoksupoikia".
• Guglielmo Marconi (Fyysikko)
• Idea: Langaton lennätin ja radiolähetykset pitkien välimatkojen yli.
• Pilkka: Kun Marconi kertoi voivansa lähettää signaaleja ilman johtoja seinien ja Atlantin valtameren yli, hänen omat ystävänsä epäilivät hänen tulleen hulluksi ja toimittivat hänet hetkellisesti sairaalatutkimuksiin.

Ihmetellä voi, miten tämä meidän demokraattinen yhteiskuntamme yleensäkään pysyy pystyssä. Jos me oikeasti kuuntelemme vain AfD:n kaltaisia äänekkäitä puhujia, meille käy huonosti. 

Saksassa asuessani keskustelu ydinvoimasta heilahteli laidasta laitaan. Oltiin niiin puolesta ja niiin vastaan ja niiin puolesta ja taas niiin vastaan...  Mutta totta kai kehitys kehittyy ja tulee uusia ajatuksia ja uusia tekniikoita. Oli... hmm, on esimerkiksi olemassa sulasuolareaktori. 

Myös alussa mainitsemani Deutschlandfunkin teksti on ydinvoiman saksalaisen ydinvoiman vastustajan kirjoittama, koska Saksassa ydinvoiman vastustaminen on ideologia. Tekstissä kerrotaan paljon haitoista. Siinä verrataan ydinvoimaa hiilivoimaan, vaikka minun mielestäni sitä pitäisi verrata tuuli- ja aurinkovoimaan. Tuulivoima kuitenkin tappaa ylivoimaisesti enemmän ihmisiä kuin ydinvoima, ja kaikista energiantuotantomuodoista ydinvoima tarvitsee vähiten materiaalia. Nk. uusiutuvat tuovat todella paljon haittoja, esimerkiksi tarvitsevat valtavat määrät öljyä, ja betonia, kuparia, harvinaisia metalleja, joita louhittaessa syntyy tuota vaarallista uraania, ja jäteongelma on edelleen ratkaisematta. Ja ennen muuta: yksi kertaa nolla on nolla, mutta satatuhatta kertaa nolla on edelleen nolla, ja se on sen varsinainen ongelma. Se ei ole rakettitiedettä vaan matematiikkaa. Mutta ”koska ilmastonmuutos.”    Ja sinäkään asiassa ei ole konsensusta. Vain vastustajat vaiennetaan. 

Lisäksi koko sana "uusiutuva energia" on mahdoton, koska energia ei uusiudu.  

Uskon kuitenkin, että säilytämme järkemme ja että ajan myötä syntyy uusia ideoita ja hyviä ratkaisuja nykyisiin ongelmiin.

Aika näyttää.

"Tässä lepää Saksan ydinvoima."
"Minusta on kummallista, että ruoho varattiin vain kolmeksi kuukaudeksi."

Pitkänpitkä esipuhe, asia oli tämä, ja teksti on Deutschlandfunkin:

Ydinenergiasta keskustellaan taas. EU haluaa investointia pienempiin ydinvoimaloihin. Myös muut maat ovat yhä enemmän turvautumassa ydinvoimaan. Mutta kuinka todellinen tämä paljon puhuttu paluu on?

Sitten seuraa pitkä ja perusteellinen selvitys siitä, miten vaarallista ydinvoima on.