Euroopan kuolema

Euroopan ei-niin-outo kuolema: Kulttuuriuhri Gaian alttarilla

 

Fol. 70v Ihmisuhri, 1579 (vellum) (Kuva: Art Images via Getty Images)

 

Tämän artikkelin otsikko on viittaus Douglas Murrayn kirjaan Länsi-Euroopankulttuurisesta itsemurhasta. Huoli ei liity Murrayn kirjassa käsitellyn alueen vakaviin sukupolvien välisiin ongelmiin, jotka liittyvät massamaahanmuuttoon sekä etniseen ja kansalliseen identiteettiin. Pikemminkin se liittyy Länsi-Euroopan keskustavasemmistolaisten hallitusten sitoutumisen nykyisiin seurauksiin radikaalin vihreän agendan mukaisesti. Lähes kolme vuotta sitten kirjoittamassani artikkelissa väitin, että länsi, erityisesti Eurooppa, oli energiaitsemurhan tiellä. Vähän on tapahtunut, mikä olisi muuttanut mieltäni. EU ja sen talousmahti Saksa ajautuivat virallisesti taantumaan ensimmäisellä neljänneksellä, ja sen näkymät jyrkästä talouden laskusta näyttävät lähes varmoilta.

Euroopan jyrkkä talouden taantuma Saksa on ollut euroalueen talousmoottori vuosikymmeniä, ja Saksan kohtalo heijastuu väistämättä alueen talouskasvun ja sosiaalisen hyvinvoinnin näkymiin. Saksan teollinen perusta, jolle EU rakennettiin, on murtumassa, ja se vetää mukanaan muun euroalueen. ”Euroopan talousmoottori on hajoamassa”, lukee toukokuussa julkaistussa Bloombergin otsikossa. IMF:n uusimmat ennusteet ennustavat, että Saksasta tulee tänä vuonna G7-maiden huonoimmin suoriutuva talous, ainoa talous, jonka odotetaan supistuvan G7-ryhmässä. Saksan talous menetti huomattavasti vauhtiaan toisen neljänneksen lopussa ostopäällikköindeksin (PMI) uusimman kyselyn mukaan. Kysyntätilanne heikkeni, liiketoiminnan kasvu hidastui merkittävästi, yritysten odotukset liiketoimintaolosuhteista olivat kuuden kuukauden pohjalukemissa ja työpaikkojen luominen hidastui. Liike-elämän luottamuksen keskeinen indikaattori, Münchenissä sijaitsevan Ifo-taloustutkimuslaitoksen liiketoimintaympäristöindeksi, laski heinäkuussa kolmatta kuukautta peräkkäin.

Saksan talousinstituutti (IW) raportoi kesäkuun lopulla, että ulkomaiset yritykset eivät investoineet Saksaan viime vuonna, kun taas miljardeja dollareita virtasi ulos maasta. IW:n arvioiden mukaan EU:n suurimmasta taloudesta virtasi vuonna 2022 noin 125 miljardia euroa (132 miljardia dollaria) enemmän suoria sijoituksia kuin maahan tehtiin ulkomailta, mikä edustaa "Saksan kaikkien aikojen suurinta nettovirtausta". Viime viikon perjantaina yksi Saksan vaikutusvaltaisimmista sanomalehdistä, Frankfurter Allgemeine Zeitung, lainasi kemikaalikonserni Lanxessin toimitusjohtajaa Matthias Zachertia, joka totesi pian, että "teollistumisen alasajo on alkanut... Tämä vaarantaa vakavasti Saksan vaurauden ja ihmisten sosiaaliturvan keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä". Lanxess on muiden energiaintensiivisten yritysten tavoin sulkenut tehtaitaan pysyäkseen kilpailukykyisinä.

BASF, maailman suurin kemikaalien tuottaja ja yli 150 vuotta sitten perustettu Saksan talouden tukipilari, varoitti, että se ei ole kilpailukykyinen korkeiden energiakustannusten vuoksi ja supistaa toimintaansa pysyvästi. Se on siirtänyt investointinsa Yhdysvaltoihin ja Kiinaan, joissa energiakustannukset ovat vain viidenneksen Saksan hinnoista.

Kahden vuosikymmenen vihreän politiikan ohjelman aiheuttamien korkeiden energiakustannusten edessä monet saksalaiset yritykset ovat vaikeuksissa. Lyhyt lista: Metallurgian alan yritys Eisenwerk Erla hakeutui konkurssiin yli 600 vuoden toiminnan jälkeen; kivennäisvesipulloja valmistava Teusser Mineralbrunnen Karl Rössle GmbH meni myös konkurssiin 130 vuoden toiminnan jälkeen; vuonna 1917 perustettu puutuoteyritys Alfred Clouth Lackfabrik GmbH on nyt maksukyvytön.

Eurooppaa heikentävät energiakustannukset

Kuka tai mikä on syypää Euroopan nykyiseen taloudelliseen suohon? Monille perinteisen median edustajille "Putin teki sen" näyttää olevan ilmeinen syy. Vastauksena podcast-juontajan kysymykseen "Onko Putinin sota todella syypää Saksan energiakatastrofiin", energia-asiantuntija ja entinen Hampurin ympäristösenaattori professori Fritz Vahrenholt teki selväksi, että syyllinen oli hallituksen epäpätevyys: "Vastuussa on epäonnistunut siirtyminen vihreisiin energioihin."

Saksan talousongelmat ovat olleet pitkään kytemässä, vaikka shokki, joka syntyi, kun pakotteiden käyttöönoton jälkeen Saksalta evättiin halpa putkia pitkin tuleva maakaasu, kasvoi ja nosti sen energiakustannuksia. Saksan vuonna 2010 käyttöön ottama kohtuuttoman kallis Energiewende-strategia ("energiamurros") tähtäsi nopeaan siirtymiseen fossiilisista polttoaineista kohti uusiutuvia energialähteitä maan energiantarpeiden tyydyttämiseksi. Hallituksen vihreiden ideologien maaginen ajattelu odottaa ajoittaisen aurinko- ja tuulienergian korvaavan täysin sen riippuvuuden fossiilisista polttoaineista. Stalinistinen fantasia-tavoite "päästöt 0% vuoteen 2050 mennessä" johti siihen, että Saksa lakkautti suurimman osan hiilivoimaloistaan ja kaikki ydinvoimalansa.

Uusiutuvien energialähteiden käyttöönoton rahoittamiseen tarkoitetut lisämaksut ovat johtaneet Euroopan korkeimpiin sähkölaskuihin useiden vuosien ajan. Joka neljäs saksalainen on nyt energiaköyhä (määriteltynä henkilöiksi, jotka käyttävät yli 10 % budjetistaan sähköön ja polttoaineisiin), ja Saksan keskiluokka kärsii nyt yhä enemmän vihreän politiikan tuhoista.

Euroopan ilmastokatastrofikulttuuri

Mikään merkittävä alue maailmassa ei ole niin täysin hylännyt omaa taloudellisen ja sosiaalisen hyvinvointinsa perustaa, jonka halpojen fossiilisten polttoaineiden saatavuus takaa, kuin Länsi-Eurooppa. Mikä saa yhteiskunnan toimimaan omia aineellisia etujaan vastaan? Aivan kuten keskiaikainen kristitty kerjäläinen etsiessään Jumalaa käytti piikkivyötä katumuksen ja lunastuksen vuoksi, moderni länsimainen yhteiskunta on omaksunut sen, mitä äskettäin julkaistussa kirjassa kutsutaan ilmastokatastrofismin kulttuurikertomukseksi. Euroopan rikas filosofinen perintö, joka on peräisin antiikin Kreikasta, Roomasta, renessanssista ja valistuksesta, on korvattu nihilistisellä primitivismillä, joka on verhottu ilmaston pseudotieteen kulissilla, kuten Nobel-palkittu John Clauser huomautti, mutta jolta IMF peruutti osallistumisen, koska hän oli ollut eri mieltä ilmaston lämpenemisen syistä. Lähes kaksi vuosikymmentä sitten Michael Crichton kuvaili lännen ilmastokulttia, ja hänen sanansa kuulostavat nyt entistä totuudenmukaisemmilta:

"Nykyään yksi länsimaailman voimakkaimmista uskonnoista on ympäristönsuojelu. Ympäristönsuojelu näyttää olevan kaupunkien ateistien valitsema uskonto... ympäristönsuojelu on itse asiassa täydellinen 2000-luvun uudelleenkartoitus perinteisistä juutalais-kristillisistä uskomuksista ja myyteistä. On olemassa alkuperäinen Eeden, paratiisi, armon ja yhtenäisyyden tila luonnon kanssa, on lankeemus armosta saastumisen tilaan tiedon puusta syömisen seurauksena, ja tekojemme seurauksena on tuomiopäivä, joka tulee meille kaikille. Olemme kaikki energiasyntisiä, tuomittuja kuolemaan, ellemme etsi pelastusta, jota nyt kutsutaan ympäristönsuojeluksi.  Ympäristönsuojelu on pelastus ympäristökirkossa... Yhä useammin näyttää siltä, että tosiasioita ei tarvita, koska ympäristönsuojelun periaatteet perustuvat uskoon. Kun espanjalainen konkistadori Hernán Cortés ja hänen miehensä saapuivat atsteekkien pääkaupunkiin Tenochtitlániin vuonna 1521, he kuvailivat nähneensä verisen seremonian. Atsteekkien papit leikkasivat uhrieläinten rinnat auki ja uhrasivat heidän yhä sykkivät sydämensä jumalille. Niin sanotussa aikakaudessamme... tiede, moderni ilmastopappeus tarjoaa kuvaannollisesti Euroopan aikoinaan mahtavan sivilisaation yhä sykkivää sydäntä lepyttääkseen Äiti Gaiaa.

Lähde: Forbes, 13.8.2023
https://www.forbes.com/sites/tilakdoshi/2023/08/13/the-not-so-strange-death-of-europe-cultural-sacrifice-at-the-altar-of-gaia/?sh&fbclid=IwAR3mTPeW5RW1OPRrydL6gluOnHM8HSu99dzPF9fAjXvy579_tlHAs73z7Yo&sh=3bc5e0c86dd8

 

*****

Tilak Doshi analysoi energiataloutta ja siihen liittyvää politiikkkaa.

Doshi on työskennellyt öljy- ja kaasualalla ekonomistina sekä yksityisellä sektorilla että ajatushautomoissa Aasiassa, Lähi-idässä ja Yhdysvalloissa viimeiset 25 vuotta. Hän keskittyy globaaliin energiakehitykseen Aasian maiden näkökulmasta, jotka ovat edelleen suuria öljyn, kaasun ja hiilen markkinoita. Hän on kirjoittanut laajasti talouskehityksestä, ympäristöstä ja energiataloudesta. Julkaisuihin kuuluu Kaakkois-Aasian tutkimuslaitoksen vuonna 2015 julkaisema "Singapore in a Post-Kyoto World: Energy, Environment and the Economy". Doshi voitti Maailmanpankin Robert S. McNamara Research Fellow -palkinnon vuonna 1984 ja suoritti taloustieteen tohtorin tutkinnon vuonna 1992.

https://www.forbes.com/sites/tilakdoshi/
https://muckrack.com/tilak-doshi/bio
https://www.linkedin.com/in/tilak-doshi-625a0414/

 

 

Neuschwansteinin linna on paljon muutakin kuin mitä näet

  © ddp

 

Neuschwansteinin linna on ollut virallisesti Unescon maailmanperintökohde heinäkuusta 2025 lähtien. Unesco lisäsi sen maailmanperintöluetteloon yhdessä muiden Baijerin kuningas Ludvig II:n kuninkaallisten rakennusten kanssa.

No, pääsihän se vihdoinkin listalle, samoin kuin Alvar Aallon arkkitehtuurikin.

Ennen kuin käyt tutustumassa linnaan, sinun kannattaa tutustua Ludwig II:n ja linnan tarinaan. Olen käynyt siellä muutaman kerran, asuinhan Bodenjärvellä Etelä-Saksassa vuosikausia ja mikään siellä ei ole kovin kaukana. Allgäu on viehättävä mäkinen ja vuoristoinen maisema Etelä-Saksassa, joka ulottuu Baijerin hallintoalueelle Schwabeniin, osiin Baden-Württembergia ja aina Itävallan rajalle asti.  Ihan pääteiden varrella linna ei ole, eli kannattaa ottaa mukaan hieman aikaa. 

Kaikki neljä Ludwigin linnaa ovat:

-Neuschwansteinin linna (Schwangau) – rakennettu idealisoidun keskiaikaisen ritarilinnan tyyliin.
-Linderhofin palatsi (Ettal) – intiimi rokokootyylinen palatsi vuoristossa.
-Schachenin kuninkaallinen maja (Garmisch-Partenkirchen) – puinen metsästysmaja, jossa on upea turkkilainen huone.
-Herrenchiemseen palatsi (Herrenchiemseen saari) – rakennettu Versailles'n historiallisen mallin mukaan.

Ludwig II ei ollut suunnitellut, että jälkipolvet muistaisivat hänet ikuisesti. Vaikka mikään tai kukaan ei muistuttaisi meitä hänestä tänä päivänä – eivät kuvakirjat, eivät elokuvat, eivätkä edes hänen rakennuksensa, niin monet linnat kauniilla Allgäun alueella kyllä muistuttavat. 

 

 

 

Tuskin mikään oli tälle Baijerin arvoitukselliselle kuninkaalle yhtä vastenmielistä kuin häntä ympäröivä hälinä. Hän pelkäsi kaikkia noita ihmisiä, noita "alhaisia hyönteissieluja", jotka jatkuvasti piirittivät häntä. Ludvig halusi kuulua itselleen, vain itselleen, autonomian kuninkaana. Siksi hän lopulta rakensi kaikki nuo linnat itselleen: saavuttamattomissa oleviksi paikoiksi.  Ei turisteille.

Ja kuoleman jälkeenkin asian tuli olla niin, siten hän oli säätänyt: Räjäyttäkää rakennukset, tuhotkaa kaikki, mitä olin suunnitellut! Jotta plebeijit eivät missään olosuhteissa saisi vaeltaa kammioissa tai tutkia hänen harrastuksiaan. Ei perintöä, ei testamenttia. Ludwig kuolisi, ja hänen mukanaan taide, jota hän oli vaalinut, suunnitellut ja ihaillut.

Mutta. Kuten tiedämme, asiat menivät hieman toisin. Tuskin Ludwig oli kuollut vuonna 1886, vain 40-vuotiaana epäselvissä olosuhteissa, kun hänen linnansa avattiin yleisölle. Siitä lähtien kävijämäärät ovat tasaisesti kasvaneet, ja kiinnostus Ludwigia kohtaan on kasvanut yhä suuremmaksi ja levinnyt maailmanlaajuiseksi. Mikään muu saksalainen rakennus ei ole yhtä suosittu ulkomailla kuin Neuschwansteinin linna, jota pidetään teutonien metsän yksinäisyyden ruumiillistumana, vaikkei nykyisin kenenkään tarvitse enää tuntea oloaan erityisen eksyneeksi siellä ylhäällä. Yli miljoona ihmistä tungeksii jyrkällä kalliolla joka vuosi. Ja määrä on kasvussa.

Monilla oli maailmanperintökohteeksi pääsemiselle epäilyksiä: Neuschwanstein – eikö se ole vain hienostunutta kitschiä? 1800-luvun näennäislinna, joka vain teeskentelee olevansa keskiaikainen? Vain irvikuva Ludwigin toiveista, koska kansa halusi sananvaltaa, olla osa päätöksentekoprosessia, ja että hän, kuningas, ei enää ollut absoluuttinen hallitsija? Neuschwanstein on itsepetoksen muistomerkki. Samaan aikaan kun Pariisi suunnitteli Eiffel-tornia ja Chicago ensimmäisiä pilvenpiirtäjiään, Baijerissa luotiin kuvankaunista maailmankuvaa. Täällä huippu on edelleen huippu, pohja on hyvin matala. Hohtavan valkoisten muurien takana kuningas oli täydellisesti suojassa; todellisuus sai pysyä ulkona.

Totta on, että Ludvig ei ollut valistunut hallitsija. Hän piti vuosittain muistotilaisuuden Ranskan kuningatar Marie Antoinettelle, jonka vallankumoukselliset mestasivat ja jota Ludvig suri entistä enemmän. Herreninseliin Chiemsee-järvelle hän jopa rakennutti toisen Versailles'n, huolellisesti alkuperäisen mallin mukaan, osoittaakseen ihailuaan. Oi mitä aikoja ne Ranskassa olivatkaan: ehdoton valta, kiistaton kuningas. Näin se olisi ollut taas, jos se olisi ollut hänestä, taantumuksellisesta Ludvigista, kiinni.

Oli kuitenkin olemassa myös toinen, täysin moderni Ludwig. Ludwig, radikaali vapaa sielu. Progressiivisuuden lumoissa, taidetta intohimoisesti rakastaen. Inspiroitui ideoista, jotka vetoavat tunteisiimme vielä tänäkin päivänä. Hänen linnansa saattavat olla vanhanaikaisia, mutta kukaan ei voi erehtyä: juuri restauroinnin hengestä syntyi se, mitä nykyään kutsumme popkulttuuriksi. Yksilön kultti, rajojen rikkomisen, simuloinnin ja suuren, erittäin suuren spektaakkelin riemua. Michael Jackson ei olisi ollut popin kuningas ilman kuningas Ludwigia. Hänen ajattelunsa ja estetiikkansa muokkaavat myös suurta osaa nykypäivästä. 

Kaikki alkoi epätavanomaisella tavalla ymmärtää historiaa: Kuninkaan odottaisi kunnioittavan ja ilmentävän menneisyyttä, erityisesti perheensä, Wittelsbachien, menneisyyttä. Tämä piti paikkansa Ludwigin isän kohdalla, joka vaali baijerilaista kansallista tyyliä. Poika vaan ei välittänyt vähääkään sinivalkoisista timanttikuvioista ja monista muista kansanperinnetekijöistä. Hän ei tuntenut olevansa sidottu perinteeseen, vaan omiin mieltymyksiinsä. Ikään kuin hän tietoisesti haluaisi irtautua omasta menneisyydestään, hän luopui esi-isien gallerioista uusissa linnoissaan; siellä ei ollut eikä ole perittyjä mattoja, arkkuja tai aseita – käytännössä mitään, mikä muistuttaisi menneisyydestä. Selvästikin Ludwig ei pitänyt itseään oman perinteensä jatkumona. Päinvastoin, historian oli määrä olla hänen luomuksensa. Hänen oma keksintönsä.

Toisinaan Ludwig pyrki herättämään henkiin Graalin maljan myyttejä, pyrki olemaan Lohengrinin kaltainen ja kuvitteli olevansa liitossa Richard Wagnerin kanssa. Hän loi Neuschwanstein-fantasiansa malliksi Wartburgin linnan Eisenachissa. Samanaikaisesti Ludwig piti rokokoota todellisen kuninkuuden ruumiillistumana ja yritti epätoivoisesti muuttaa Linderhofin palatsia ympäröivän kapean Ammergaun alppilaakson huvipuistoksi. Kolmanneksi oli Kaukoitä: olipa kyseessä Marokko tai Himalaja, Ludwigia kiehtoi ”itä”. Hän sai kuunsirpin nousemaan Allgäun alueella, pystytti lukuisia itämaiseen tyyliin rakennettuja paviljonkeja ja otti siten tuona aikana täysin vieraita asioita ja tyylejä omikseen.

Se oli sujuvaa, monitahoista ja kiistatta luovaa elämää. Vuosien varrella Ludwigin palkkaamista monista arkkitehdeista, taidemaalareista, kuvanveistäjistä ja maisemapuutarhureista tiedetään tänäkin päivänä vain vähän, sillä Ludwig ei tarvinnut kuuluisia nimiä koristeeksi. Hän itse oli mestaritaiteilija. Hän kiinnitti huomiota jokaiseen tyylin ja tyylikkyyden yksityiskohtaan, jopa ovenkahvojen (joutsenenkaulojen) muotoiluun. Hän omaksui myös teknologiset innovaatiot: kuumaa vettä piti virrata hanasta, sähkötakka lepatti takassa ja palvelijat voitiin kutsua paikalle napin painalluksella. Se, mikä ulkoa näyttää vanhalta, on sisältä huippumodernia. Taide ja teknologia – Ludwigin käsissä niistä tuli yksi.

Linderhofin palatsiinsa hän suunnitteli jättimäisen Venus-luolan maanalaisine järvineen, jolla hän saattoi soutaa kullatulla simpukanmuotoisella veneellä. Tippukivet olivat puuta, kiipeilykasvit kipsistä, alas virtasi vesiputous, oli aaltokone ja jopa sateenkaarikone, savu- ja tuoksutehosteita, ja valaistus oli niin nerokkaasti järjestetty, että sillä voitiin luoda mitä erilaisimpia tunnelmia. Ludwigin projektia kutsuttiin nimellä Re-Enchantment, uudelleenlumoutuminen. Nykytaiteen kielellä: immersio, uppoutuminen. Täällä, taiteessaan, hän saattoi eksyä täysin omiin unelmiinsa. Illuusio oli todellisempi kuin todellisuus, täydellinen luonnon, myös oman luontonsa, hallinta.

Tämä on aina ollut modernin ajan projekti: ihmiskunta uskoi täydelliseen toteutettavuuteen; mikään ei tuntunut mahdottomalta. Sen perimmäinen tavoite: ylittää aika ja tila. Digitaalisen teknologian ansiosta tämä on nykyään entistäkin paremmin saavutettavissa; elämme kaikkialla läsnä olevan aikakaudella, jossa todellisuus ja fiktio sulautuvat saumattomasti. Avantgarde-Ludwig olisi luonnollisesti ollut innoissaan; juuri tätä hän kuvitteli: seurata vapaasti omaa logiikkaansa, omaa, usein absurdia, järkeään. Niinpä hän rakennutti itselleen toisen luolan, tällä kertaa Neuschwansteinin linnaan, korkealle, yhteen ylimmistä kerroksista, luolaan taivaalla.

Ludwigin linnat eivät olleet asuinpaikkoja, vaan kauniiden illuusioiden paikkoja.

 

Laulusali Neuschwansteinin linnassa © Stefan Puchner/​dpa

 

Jopa aiemmin, 1600- ja 1700-luvuilla, jotkut monarkit olivat antaneet periksi fantasioilleen pystyttämällä keinotekoisia linnanraunioita tai tulta syöksevän tulivuoren. Hovin oli tarkoitus olla vaikuttunut ja maailman puhua siitä. Ludwig kuitenkin käytti energiansa yksinomaan itsensä ylistämiseen. Hän ei ottanut ketään vastaan, ei pitänyt juhlia, eivätkä hänen linnansa palvelleet mitään poliittista tarkoitusta. Ne olivat omistettu yksinomaan hänelle, hänen mielikuvitukselleen, eivätkä kenellekään muulle.

Miksi niistä sitten tuli malliesimerkki, modernin massakulttuurin syntymäpaikka? Jopa Walt Disney oli niin vaikuttunut, että hän teetti Neuschwansteinin replikan teemapuistojaan varten. Ludwig oli nimittäin tahattomasti saavuttanut jotain ratkaisevaa: hän oli määritellyt uudelleen kopion ja alkuperäisen välisen suhteen. Aivan kuten hänen luolansa leijuu taivaalla, niin myös korkea- ja populaarikulttuuri yhdistyvät hänen rakennuksissaan. Kaikki ristiriidat: ratkaistu.

 

Minä uskon, että juuri Disney teki linnasta niin kuuluisan. Sehän on ”se prinsessalinna”! Linna toimi tärkeimpänä visuaalisena inspiraationa Disneylandin Prinsessa Ruususen linnalle ja kuuluisalle Disney-logolle.

 

Ludwig lähestyi projektejaan tieteellisellä uteliaisuudella. Hän tutki lähteitä, keräsi kaiverruksia, valokuvia ja kirjoja ja sai inspiraatiota Pariisin maailmannäyttelystä. Aitous oli aina hänen ensisijainen huolenaiheensa, ja siksi hän lähetti avustajan Caprille kahdesti, koska siellä olevan luolan sinisen piti vastata täysin hänen omaa sinistä Linderhofissa. Silti Ludwig oli täysin estoton ja vapaa luovassa lähestymistavassaan: hän ei nähnyt mitään väärää siinä, että hän varioi huolellisesti luotuja malleja oman makunsa mukaan. Hän otti niistä näytteitä, kokosi niitä, loi niistä kollaaseja. Ja tällä tavoin muutti erityisen yleiseksi. Tämä erityinen taju tyypillistä ja ikonista – jopa kliseistä – kohtaan selittää hänen palatsiensa hämmästyttävän menestyksen tähän päivään asti. Niitä kuvataan jatkuvasti ja niitä pidetään maailmanlaajuisesti aristokraattisen hallinnon arkkityyppinä.

Ludwig ilmensi popkulttuurin estotonta ja paradokseja täynnä olevaa luonnetta. Se juhlistaa laulun, elokuvan tai valokuvan ainutlaatuisuutta. Samalla se kuitenkin moninkertaistaa ainutlaatuisuuden ja antaa sen sarjoitettua. Omaleimainen on tärkeää, kuten myös massakulttuurinen saavutettavuus. Ludwigin linnat tarjoavat molempia viettelevällä tavalla: alkuperäistä kopioidaan, jäljitellään jäljittelemättömällä tavalla.

Ludwig ei ollut erityisen tyytyväinen rakennusprojekteihinsa. Ennen kuin yksi linna oli edes valmis, hän aloitti seuraavan. Ja kun hän vieraili unelmakodeissaan, se tapahtui yleensä vain muutamaksi päiväksi: ikään kuin ne eivät olisi asuinpaikkoja, vaan kauniiden illuusioiden tiloja, joille antautuu hetkeksi, mutta jotka lopulta menettävät vetovoimansa. Ludwig oli eksyksissä, juureton – ja tässäkin suhteessa hän oli moderni. Kaipauksena johonkin olennaiseen hän hukkui kuvajaisiinsa, ohjaajaan, joka tunsi vain yhden näyttelijän, yhden katsojan: itsensä.

Hänen viimeisin projektinsa oli riikinkukon muotoisen vaunun muotoinen lentävä kone, jonka tarkoituksena oli paeta maailmaa. Hän harkitsi myös Nova Bavarian perustamista Teneriffalle, Kyprokselle tai Rügenille. Hieman ennen kuolemaansa hän suunnitteli rakentavansa uuden linnoituksen lähelle Neuschwansteinia, vielä korkeammalle ja vielä eristyneemmälle. Täällä, Falkensteinin linnassa, hän toivoi saavuttavansa lopullisen itsensä eliminoinnin. Hänen makuuhuoneessaan oleva pesuallas olisi muistuttanut kasteallasta. Suunnitellun sängyn oli tarkoitus olla alttari. Ludwig oli Jumala, Jumala oli Ludwig.

Tästä näkökulmasta katsottuna olisi täysin järjetöntä, että UNESCO myönsi linnoille vain maailmanperintökohteen arvon. Ne ehdottomasti ansaitsevat enemmän kuin sen, erityisaseman: maailmanperintökohteena ja taivaallisena perintönä.

 ***

Ludvig II (Ludwig Friedrich Wilhelm von Wittelsbach), 1845-1886) oli Baijerin kuningas vuosina 1864–1886. Hänet muistetaan käytökseltään omalaatuisena kuninkaana. 1886 Ludvig syrjäytettiin julistamalla hänet mielisairaaksi. Hän kuoli muutamaa päivää myöhemmin 40-vuotiaana hukkumalla epäselviksi jääneissä olosuhteissa.

 

Tietolähteenä käytin mm.  ZEIT am Wochenende:n artikkelia (31/2023), mutta myös muita lähteitä. 

 

 

Ei ydinvoimaa Saksaan. Vai josko sittenkin?

 

https://yle.fi/a/74-20190405

 

Vaan mieli muuttumassa?

Huhtikuussa 2023 tapahtuneen lopullisen ydinvoimasta luopumisen jälkeen Saksa pitää kiinni omasta linjastaan, kun taas osa Eurooppaa ja EU:n johto pyrkivät ydinenergian vahvempaan paluun ja edistämiseen.

Ydinvoimaa koskevat kyselyt Saksassa

Mielipiteet jakautuvat: Nykyisten kyselyjen (kuten YouGovin vuonna 2026 tekemän kyselyn) mukaan noin 53 prosenttia saksalaisista pitää ydinvoimasta luopumista jälkikäteen virheenä, kun taas noin 40 prosenttia uskoo sen olleen oikea päätös.

Tuki tai vastustus riippuu vahvasti poliittisesta suuntautumisesta. Vaikka vihreiden (80 prosentia) ja vasemmistopuolueen (69 prosenttia) äänestäjät kannattavat ydinvoimasta luopumista ylivoimaisesti, kristillisdemokraattisen liiton (CDU/CSU) äänestäjistä 63 prosenttia vastustaa sitä.

Jotkut poliitikot, kuten Baijerin pääministeri Markus Söder (CSU) ja Jens Spahn, ovat toistuvasti vaatineet paluuta ydinenergiaan tai käytöstä poistettujen reaktoreiden uudelleenaktivointia. Liittovaltio ja muut puolueet pitävät ydinvoimasta luopumista kuitenkin peruuttamattomana sekä poliittisesti ja taloudellisesti toteuttamiskelvottomana muun muassa ajan, pätevän henkilöstön ja turvallisen radioaktiivisen jätteen loppusijoituspaikan puutteen vuoksi.

Tosiasia on, että energiamurros ei ole juurikaan vähentänyt hiilidioksidipäästöjen määrää,  ja on tehnyt Saksassa energian hinnasta Euroopan kalleinta. 

 

Erojen laajuutta havainnollistavat nykyiset tiedot: Vuoden 2025 ensimmäisellä puoliskolla kilowattitunti sähköä maksoi Unkarissa 10,4 senttiä, kun taas Saksassa kuluttajat maksoivat lähes neljä kertaa enemmän, 38,4 senttiä. Saksa on siten edelleen Euroopan kalleimpien sähkömaiden kärjessä. Keskimäärin kilowattitunti sähköä maksoi Euroopassa 28,7 senttiä vuoden 2025 ensimmäisellä puoliskolla.

 

Vihaisia lukijakommentteja puolesta ja vastaan riittää. Tässä niistä yksi, poimittu facebook-sivustolta.

"Saksa on tehnyt sen. Me olemme vihdoin edelläkävijöitä. Maailman ensimmäinen teollistunut maa, joka on vapaaehtoisesti tappamassa oman teollisuutensa estääkseen sähköverkon romahtamisen.

Samaan aikaan kun Saksan hallitus antoi hiljan luvan ohittaa toimitusvarmuusraportin 15. elokuuksi asetetun määräaijan, taustalla tikittää jättimäinen aikapommi.

Totuus on nimittäin katastrofaalinen: Luovumme hiilestä ja ydinvoimasta juhlien, mutta pelastajinamme ylistetyt kaasukäyttöiset voimalaitokset ovat olemassa vain talousministeriön ideologisissa fantasioissa.

Turbiineista on maailmanlaajuisesti pulaa, koska maat, kuten Yhdysvallat, rakentavat todellista infrastruktuuria tekoälybuumia varten, kun taas me olemme vasta muodostamassa työryhmiä.

Berliinin loistava ratkaisu? "Sähköturvallisuusalusta".

Se kuulostaa huipputeknologiselta, mutta se on marraskuussa puhdasta keskitettyä suunnittelua kehitysmaiden tasolla: Kun marraskuussa ei tuule ja aurinko piiloutuu pilvien taakse, katkaisemme teollisuuslaitoksiltamme sähköt  Ilman korvausta. Koska on parempi lamauttaa tehtaat kuin luopua viherpesusta.

Naapurimme pudistelevat jo epäuskoisina päätään. Ruotsi ja Norja kieltäytyvät yhteistyöstä ja estävät uusien sähkölinjojen rakentamisen. Heillä ei yksinkertaisesti ole halua antaa holtittoman energiapolitiikkamme pilata heidän luotettavia sähkönhintojaan.

Tyhjennämme Euroopan sähköverkon tuulettomina päivinä ja hukutamme sen aurinkoisina kesäpäivinä arvottomalla, heikkotuottoisella sähköllä. Ylimääräisen sähön hävittämisestä maksamme muille maille  jopa miljoonia negatiivisten hintojen takia.

Loistava liiketoimintamalli. Ei ihme, että teknologiajätit kiertävät Saksan. Ne, jotka rakentavat miljardien eurojen arvosta datakeskuksia, menevät Ranskaan. Siellä he saavat turvallista ydinvoimaa moralisoivien luentojen sijaan.

Ja mitä me teemme ympäristönsuojelun nimissä? Kaadamme koskemattomia metsiä haudataksemme tonneittain betonia maahan kuparia ja luonnonvaroja kuluttavia tuuliturbiineja varten.

Juhlimme itseämme planeetan pelastajina ja samalla siirrämme miljardeja veronmaksajien rahoja Etelä-Afrikkaan, jotta he voivat nauraa meille ja pitää hiilivoimalansa tyytyväisinä käynnissä.

Jokainen, joka tosissaan uskoo, että kalliit jättiakut voivat kuroa umpeen viikkojen heikkoa tuuli- ja aurinkoenergiaa, uskoo myös, että maa, jolla ei ole valmistavaa teollisuutta, voi ylläpitää vaurauttaan. Niin kutsuttu energiamurros ei ole mikään vihreä ihme.

Se on yksinkertaisesti historian älyttömin teollistumisen vähentämisohjelma."