Tupakointivirhemaksu

 

Suomi yrittää päästä tupakasta kokonaan eroon vuoteen 2040 mennessä. Saksassa pyritään samaan vuoteen mennessä rajoittamaan tupakoijat kahteen prosenttiin. Rajoitukset siis joka tapauksessa tiukentuvat.

Tupakka oli aikoinaan terveystuotteenakin mainostettu tuote. Mitäpä meille ei Amerikasta olisi tullut! 

Monta muutakin asiaa on ajan kuluessa huonoiksi todettu: niin asbesti kuin pullotalotkin. Miten käynee tuulimyllyjen?

 

 

Ajat muuttuvat. Nyt tiedetään, että noin 5 000 suomalaista kuolee THL:n mukaan vuosittain tupakan aiheuttamiin sairauksiin. Vuodessa tupakkasairauksien hoitoon käytetään vähintään yhden keskussairaalan työpanos, kirjoitetaan THL:n tilastosivuilla.

Kauppalehdessä on keskusteltu tupakoinnin kieltämisestä. Tupakantumpit ovat maailman suurin ympäristöroska. Tumpeissa on monia myrkyllisiä ympäristöön liukenevia kemikaaleja, kuten kadmiumia, arsenikkia ja lyijyä, joita jää tupakoitaessa filtteriin. Kun tumpit heitetään maahan, tuuli ja sade kuljettavat ne vesistöihin ja samalla tumpeissa olevat myrkylliset kemikaalit huuhtoutuvat vesistöjen ekosysteemiin.

Olisiko hyvä idea, jos tupakantumppien maahan heittelystä joutuisi maksamaan samalla tavalla kuin ylinopeudesta tai väärin pysäköinnistä? Pihalla voisi olla esimerkiksi tällainen ilmoitustaulu:

 

Tupakointivirhemaksu

Sytyttämällä tupakan hyväksyt tupakoinnin siisteyssäännöt. Virheellisestä tupakanjätöksen käsittelystä peritään
53 euron
suuruinen virhemaksu.

 

(Sivumennen sanoen: GhatGP onnistui tekemään ylläolevasta hienon kyltin, mutta ei sellaista, jossa tekstissä ei olisi kielivirheitä. Korjaukset tuottivat vain lisää kummallisia sanoja. )

 

 

 

Epäpätevän opettajan mietteitä

”Ei, sinun tunneillasi on aina hauskaa.”   Voiko sen kauniimpaa kiitosta ollakaan? Tuo oli oppilaan spontaani kommentti toissa viikolla, kun tein negatiiviseksi esimerkiksi lauseen ”Kurssilla ei ole hauskaa.” Harjoittelimme peruslauseita, yksi suomen lausetyyppihän on ”on plus adjektiivi partitiivissa”, esimerkiksi ”on sateista”.

Tällä viikolla yksi opiskelija sanoi, että hän on kiitollinen siitä, että olen antanut hänelle eväitä elämään, että ne ovat olleet pieniä asioita mutta hänelle isoja. Voiko kauniimpaa kiitosta ollakaan?

Jotain olen tehnyt oikein, huolimatta siitä, että minulla ei ole sitä kuuluisaa paperia, joka todistaa pedagogisen osaamiseni.

Kun tulin Suomeen, lähdin etsimään töitä. En voinut jatkaa entisessä työssäni Keski-Euroopassa toimivien pk-yritysten tukena. Rekrytointifirman ehdotuksesta päädyin aikuiskoulutuskeskuksen haastatteluun, ja siitä seurauksena vähän myöhemmin vetämään suomen kursseja maahanmuuttajille. Tuttua työtähän se toki oli, olinhan sitä tehnyt vuosikausia, tosin vain kielikouluissa Saksassa. Osaamista kertyy tekemällä; aloin opettaa suomea vieraana tai toisena kielenä jo ennen kuin koko oppiainetta oli Suomessa olemassa. Osaamisen myötä päädyin myös opettamaan uusia opettajia. Varsinaisessa työssäni puolestaan olin perehtynyt yrityselämään ja sen ongelmiin.

Niinpä sitten opetin suomea muutaman kuukauden, ja kurssin lopussa opiskelijat antoivat TE-toimistolle palautteen. En ollut tiennyt tuolloin koko opal-menetelmän olemassaolosta mitään, mutta tuon palautteen opiskelijat antoivat, ja tulos oli musertavan hyvä: nuo kuuluisat 4,5 pistettä, joka on jokaisen opettajan ja koulutusta tarjoavan laitoksen tavoite. Siitä ilahtuneena kerroin siitä toisille opettajille, mutta hepä eivät olleetkaan iloisia puolestani…  Mutta koulutuskeskus oli, he järjestivät minulle juhlan.

Siitä ura urkeni, tosin pienten mutkien kautta. Menin naimisiin ja muutin uudelle paikkakunnalle, tuolloin työttömänä ja vähävaraisena. Yritin koulutusta Petroskoissa, josta kyllä sain työpaikan, mutta en sitten saanutkaan pitemmän päälle työlupaa. Jouduin palaamaan Suomeen, ja sattumien summana sain neuvon soittaa sikäläiseen ammattiopistoon, koska siellä haettiin suomen opettajaa maahanmuuttajille. Soitin annettuun numeroon, vastannut henkilö kyseli hieman osaamista ja sitten kysyi, milloin voisin aloittaa. Minä vastasin, että vaikka heti, jolloin hän ilmoitti, että työ alkaa sitten ”huomenna aamulla kello kahdeksan”.

Vedin pitkän kurssin, sain hyvän palautteen opiskelijoilta, siitä seurauksena maine oli ilmeisesti kiirinyt jonnekin, koska toisesta oppilaitoksesta soitettiin, tulisinko heille töihin. Eli niin sanotusti ”tultiin kotoa hakemaan”. Siellä sitten sain hyvän palautteen, ja sitten soitettiinkin jo kolmannesta oppilaitoksesta…

Nuo kuitenkin olivat määräaikaisia töitä, joskin pitkiä pestejä. Seuraavan haastattelun teki nykyinen työnantajani, jonka palveluksessa olen nyt ollut jo 9 vuotta. Minua pyydettiin kertomaan, miten aioin opettaa eli mitä käytännössä tekisin – kotoutumiskoulutuksessahan on tarkat kriteerit. Ensimmäinen sopimukseni tässä firmassa oli vajaan vuoden mittainen ja Helsingissä. Firma toimii koko Suomessa ja hyvin tuloksin.

Sen jälkeen olen toiminut vastuukouluttajana ympäri Suomen. Yhdellä paikkakunnalla ryhmään tuli toinen opettaja, ja opiskelijat tekivät valituksen ELY-keskukseen, että haluavat minut takaisin. Siinä oli pedagogisella päälliköllämme selittämistä, ja palasin töihin. Toisella paikkakunnalla opiskelijat olivat tekemässä samanlaista valitusta, mutta se sentään saatiin torpattua, onneksi jatkava opettaja on aivan ihana ja samoilla linjoilla kuin minäkin. Kolmannella paikkakunnalla opiskelijat valittivat edellisestä opettajasta pedagogiselle päällikölle ja tilanne saatiin hoitoon, opiskelijat puolestaan osoittivat minulle kiitollisuuttaan tuomalla runsaasti lahjoja… Tuona samaisena lahjapäivänä sattumien summana tapasin paikallisessa kaupassa yhden entisen kansalaisopiston opiskelijani, ja hän kiitti minua varsin vuolaasti. Samana iltana tapasin toisen entisen opiskelijani toisesta entisestä ryhmästä, ja hän kehui minut maasta taivaaseen, ja me itkimme molemmat. Sanoin hänelle tehneeni vain työni, mutta hänpä sanoi, että toki, mutta on paljon eroa siinä, miten työn tekee. Tämä mies on menestynyt omassa ammatissaan erinomaisen hyvin saaden jopa valtakunnan tason palkintoja.

Yhdet isot kiitokset tulivat TE-toimiston virkailijalta Tampereelta. Hän sanoi, ettei ole vielä tavannut yhtään näin opiskelijoille omistautunutta opettajaa kuin minä olen. Olivathan toki tuloksetkin erittäin hyviä. Seuraava samanlainen kommentti tuli Jyväskylän TE-toimiston virkailijalta seuraavasta ryhmästäni. 

Tätä on jatkunut kaikkialla. Toki teen työni, mutta paljon toimin opiskelijoiden tarpeiden mukaan. Viime talvena kolmen kuukauden aikana kolme entistä opiskelijaani, eri maista ja aivan eri ammateissa, sai tunnustuspalkinnon hyvästä työstään kukin omalla toimialallaan.

Paras työn palkinto on nähdä, miten maahanmuuttajat löytävät paikkansa tässä yhteiskunnassa. 

Huolimatta lähtötasosta. Me kaikki olemme yksilöitä. 

 

 

Luostarisaari Reichenau - Keskiajan maailmanperintö 1300 vuotta

 

 

  

Reichenaun kuninkaallinen luostari oli yksi valtakunnan innovatiivisimmista kulttuurisista ja poliittisista keskuksista, ja siellä oli vaikutusvaltainen maalaustaiteen koulu 10. ja 11. vuosisadalla. Kauan ennen kirjapainotaidon keksimistä luostaria pidettiin yhtenä Euroopan suurimmista tietovarastoista ja inspiraation lähteenä. Reichenaun luostarisaari lisättiin Unescon maailmanperintöluetteloon vuonna 2000.

Reichenaun käsikirjoituslaitoksessa on luotu joitakin maailman arvokkaimmista upeista käsikirjoituksista. Munkit loivat vaikutusvaltaisten keisarien, kuninkaiden ja keisarillisten piispojen toimeksiannosta taideteoksia, joiden täydellisyys ja kauneus kiehtovat vielä nykyäänkin. Reichenaun käsikirjoitusten pääteokset julistettiin Unescon maailmanperintökohteeksi vuonna 2003 "ainutlaatuisina kulttuurihistoriallisina asiakirjoina, jotka ovat esimerkki ihmiskunnan kollektiivisesta muistista".

 

Reichenaun luostarisaari - alkuperäiset historialliset kohteet

Reichenaun saari Bodenjärvessä sijaitsee upeassa luonnonympäristössä, jossa on puutarhoja, peltoja ja viinitarhoja, joissa vihannekset, yrtit ja viini kukoistavat. Kolme keskiaikaista kirkkoa, jotka kuuluivat aikoinaan Reichenaun luostariin, on tunnustettu Unescon maailmanperintökohteeksi. Ne muodostavat ainutlaatuisen kokonaisuuden karoliinisen ja ottonilaisen arkkitehtuurin yhdistelmää, ja niissä on näkemisen arvoisia erityispiirteitä: Esimerkiksi Pyhän Marian ja Pyhän Markuksen katedraalin käytävänmuotoinen normannialainen kattoristikko tai Pyhän Yrjön kirkon monumentaaliset seinämaalaukset.

Tuomiokirkon aarrekammiossa on lukuisia reliikkikaappeja ja muita kulttiesineitä 5.-18. vuosisadalta. Uuden luostaripuutarhan suunnittelussa on hyödynnetty kahta tärkeintä keskiajan puutarhakulttuuria käsittelevää lähdettä: St. Gallenin luostarin suunnitelmaa ja Reichenaun munkin ja myöhemmän apotin Walahfrid Strabon runoa "Hortulus". Reichenaun museon näyttely välittää luostarisaaren kulttuurihistoriallista merkitystä.

 

En voi jättää kirjoittamatta omia huomioita. Bodenjärven alue on ison järven kesällä keräämän lämmön takia ihanteellinen kasveille, jotka tarvitsevat lämpöä. Niinpä Reichenaulla tuotetaan seudun vihannekset. Mainaun saari taas on kaikkien tuntema paratiisi tuhansine eksoottisine kasveineen. 

Kauan sitten suomalainen matkailuopas sanoi, ettei Reichenaulle kannata mennä, siellä ei ole mitään näkemistä. Se on kuin sanoisi Suomeen tulevalle turistille, ettei Hattulan kirkkoa kannata lähteä katsomaan, sehän on vain vanha kivikirkko. Väitin vastaan ja vein ulkomaiset vieraani aina saarelle. Siinä heillä vasta ihmettelimistä riitti!

Kerran meillä oli oman pojan kaverina toinen pikkupoika leikkimässä, kun tuli vieraita kaukaa. Ehdotin, että lähdetään yhdessä Reichenaulle, mutta pojat panivat hanttiin. Niinpä sanoin pojille, että lähdetään katsomaan aarteita. No, hetihän he lähtivät. Georgin kirkon kryptan esineet eivät heitä sitten kuitenkaan yhtään kiinnostaneet, mutta kirkossa on luonnollisenkokoinen pyhän Yrjön (Georgin) patsas -  ja sepä kimmoitti pojat leikkimään päiväkausia lohikäärmeen voittamista.