Minä, kantasuomalainen?

 

”Suomen kansaa ei ole: Olemme sattumalta samassa maassa asuva kokoelma itämeren­suomalaisia kieliä puhuvia heimoja

Suomen kansa on historialtaan hyvin sekalainen seurakunta. Keskinäinen geneettinen etäisyytemme on suurinta koko Euroopassa. Länsisuomalaisten ja itäsuomalaisten geenit ovat jopa enemmän eri maata kuin englantilaisten ja saksalaisten. Sama pätee kieleen. 1800-luvulla raumalaisilla ja iisalmelaisilla ei ollut kunnon yhteistä kieltä, sillä menneessä Suomessa läntinen ja itäinen puheenparsi poikkesivat toisistaan lähes yhtä paljon kuin ranska ja italia. Nykyinen yleiskieli on tekemällä tehty poliittinen luomus – kuten Suomen kansakin.”

https://www.lapinkansa.fi/suomen-kansaa-ei-ole-olemme-sattumalta-samassa-maa/70729

Tuohon Lapin kansan johtopäätökseen tulee vääjäämättä, kun kiertää Suomea tai on asunut eri puolilla Suomea.

Yksi kieli?

Mitä on rieska, millainen on tuima?

Sitatteja eri julkaisuista:  

”Opiskeluaikoina kemiläinen tyttö ei ymmärtänyt näitä Keski-Suomessa käyttämiäni  sanoja, ennenkuin selventämisen jälkeen:
neulominen, esim. villasukan tekeminen (Lapissa kutominen)
kutominen, kankaan tekeminen kangaspuilla (Lapissa kankaan paneminen)
ompeleminen, vaatekappaleiden liittäminen yhteen ompelukoneella (Lapissa tikkaaminen)´”

”Ainakin Oulussa "käsketään" kylään.”

”Konstikas - hauska, lystikäs vai outo, erikoinen? Vai monimutkainen, hankala, vaikea?”

”Täällä oli puhetta kehtaamisesta. Meillä päin (olen Oulun seudulta) kehtaaminen ja viittiminen menee toisin päin kuin yleiskielessä. Jos minua ujostuttaa, en viiti, ja jos minua laiskottaa, en kehtaa.”

Yksi kulttuuri?

Kyllä, se on varsin yhtenäinen. Tasa-arvo, vapaus, yksilön oikeuksien kunnioittaminen. Luonnon kunnioittaminen. Siis Ruotsin mallin mukainen kulttuuri.
Rehellisyys. Periaatteessa kyllä, tosin tämä asian minä kyseenalaistan sekä yritys-, kunta- että valtion tasolla. Suomessa on liian vähän asukkaita, jotta päättäjät ja edunsaajat voisi erottaa täydellisesti toisistaan.

Onko Suomi maailman onnellisin maa? Ei kai, koska itsemurhatilasto on korkea? Ehkä siis ei onnellisin, vaan tyytyväisin. 

Täällä on kaksi tärkeää tekijää tyytyväisyyden takaajiksi.
- Luonto. Kaikki kasvavat luonnossa, se on ympärillämme joka päivä ja  joka puolella. Jokaisenoikeudet on itsestään selvä asia.
- Toiseksi luottamus viranomaisiin. Kun Suomessa sanotaan, että koronan takia olisi hyvä ottaa rokote ja käyttää maskia, niin lähes kaikki tekevät niin aivan ilman määräystä. Nekin, jotka eivät tee, eivät mene huutelemaan toisille, mitä heidän mielestään pitäisi tehdä, vaan pitävät asiat omana tietonaan. Ei valitella armeijaan menemisestä kuten Saksassa, vaan Suomessa se koetaan etuoikeutena. Nekin, jotka eivät ole samaa mieltä, eivät turhia huutele, vaan valitsevat siviilipalvelun.

Yhtenäinen Suomi? 

Vuonna 1323 Ruotsi ja Venäjä tekivät sopimuksen, nk. Pähkinäsaaren rauhan pitkien sotien lopettamiseksi ja kaupankäynnin turvaamiseksi. Läntinen osa ja itäinen osa erotettiin toisistaan. Läntisestä Suomesta tuli katolinen ja osa Ruotsia. Näin erosivat toisistaan kieli eli murteet, kulttuuri ja uskonto.

Yhtenäinen Suomi syntyi vasta saksalaisen Herderin keksittyä 1800-luvulla, että on olemassa erilaisia kansakuntia. Niinpä ruotsinkieliset Suomessa asuvat ruotsinkieliset kulttuuriväet ryhtyivät ajamaan suomalaisuutta. Ja onneksi Venäjän vallan alla mutta autonomisena alueena siihen oli oiva mahdollisuus, Ruotsin allahan sitä ei olisi ollut. Me säilytimme ruotsalaisen kulttuurin, mutta saimme oman parlamentin ja oman valuutan, ja Venäjän vallankumouksen pyörteissä myös itsenäisyyden. 

Kiertelin vuosia sitten maanmittaaja-runoilija kalajokisen Sulevi Juholan kanssa paikallisissa metsissä katselemassa rajalinjasta jääneitä maanmerkkejä.  

Raja on edelleen olemassa. Geneettisesti syntyi kaksi eri suomalaisuutta. Itä- ja länsisuomalaisten väliset geneettiset erot ovat huomattavasti suuremmat kuin monien Euroopan kansojen väliset erot, ja tarkka geneettinen analyysi pystyy erottelemaan suomalaiset lähes maakunnan tarkkuudella. Tämä kahtiajako johtuu maan asutushistoriasta, pienistä väkimääristä ja eristyneisyydestä.

Itäsuomalaiset ovat edelleenkin länsisuomalaisia jäljessä esimerkiksi varallisuudessa ja terveydessä. Sydäntaudit ovat yleisempiä Itä- kuin Länsi-Suomessa. Länsi-Suomen kunnat ja alueet ovat monilla mittareilla tarkasteltuna taloudellisesti vakaampia, ja väestökeskittymät kasvavat siellä voimakkaammin. Itä-Suomi kärsii voimakkaammin väestön vähenemisestä, nuorten muuttoliikkeestä isoihin kaupunkeihin ja nopeammasta väestön ikääntymisestä.  Ruokakulttuuri, rakentaminen ja sanasto eroavat selkeästi toisistaan.

Mielenkiintoista, eikö totta!
Aiheesta lisää: https://www.utu.fi/fi/ajankohtaista/aurora/kohtaamiset-muovaavat-meita

Sitaatti yo. julkaisusta: ” ”Jos Mikael Agricola ei olisi uskonpuhdistuksen myötä 1500-luvulla luonut Suomeen kirjakieltä, me puhuisimme varmaankin eri kieliä idässä ja lännessä", toteaa kielellisen ja biologisen ympäristöevolutiikan dosentti, kollegiumtutkija Outi Vesakoski.”

Ja vielä: ”– Meillä on ollut maahanmuuttajia ja monenlaisia ihmisten välisiä kohtaamisia läpi Suomen historian. On turha ajatella, ettei meitä niin sanottuja kantasuomalaisia kohta olisi ollenkaan, jos tänne muuttaa ihmisiä muualta. Ihmiset ovat aina tulleet ja menneet. Kulttuurimme, kielemme ja geenimme ovat muuttuneet ja muuttuvat koko ajan, Lummaa toteaa.”

Kummallisuuksia: 

https://www.hs.fi/feature/art-2000006376097.html

Ja lisää kummallisuuksia. Miksi vaalituloskartat noudattavat edelleen karkeasti vuonna 1323 karttaan piirrettyä kahden imperiumin etupiirit määrittävää rajaa? kysyy X-viestipalvelussa Mikko Tuomi. 
yle.fi/a/74-20069982 

Kyllä, tunnustan, että olen itäsuomalainen. Aito eteläkarjalainen. Mutta tajusin sen vasta muutettuani Kalajoelle. 

Asiasta kolmanteen: Tiesitkö, että Kari Tapion laulama upea "Olen suomalainen" on italialainen kappale? Laulettiin kerran jossain tapahtumassa italialaisen opiskelijani kanssa kahden kahdella kielellä.  Ja kyllä tuntui hassulta kuulla se Roomassa torilla haitarilla soitettuna, haitarikin kun mielletään niiiiin suomalaiseksi, mitä se ei ollenkaan ole.  

 

Ahdistaa... Mitä tekee media?

Ilmastoahdistuksesta kärsii median mukaan iso osa nuorisosta.

”Ilmastoahdistus on normaali ja ymmärrettävä reaktio ilmastokriisiin. Se ei ole sairaus, vaan psyykkistä kuormitusta, pelkoa, surua ja epätoivoa, joka kumpuaa ympäristöongelmista ja niiden uhasta.” (tekoäly)

Media suoltaa ilmastokriisiä tunnista toiseen. Jokainen, joka vähänkin seuraa uutisia tai vain sosiaalista mediaa, joutuu kuulemaan siitä jatkuvalla syötöllä. Mitään muuta ei maailmassa tunnu olevankaan. Kun on kuuma, se on ilmastonmuutoksen syytä. Kun on kylmä, se on ilmastonmuutoksen sytä. Kun sataa paljon, se on ilmastonmuutoksen syytä. Kun on kuivaa, sekin on…  loputtomiin.

Mutta nyt ei edes ole kyse siitä. En lainkaan väitä, etteikö ilmasto muuttuisi. Ilmasto nyt muuttuu joka tapauksessa, teemmepä jotain tai emme. Onko se yleensäkään kenenkään syytä, on vallan toinen kysymys.  Seuraava kysymys on, kuka oikeasti tietäisi, mitä pitäisi tehdä, eikä tehtäisi hätiköityjä toimenpiteitä, joista voikin olla enemmän haittaa kuin hyötyä. 

Olen aika vanha ja nähnyt monta kesää ja monta talvea. En ole tähän päivään mennessä havainnut täällä vielä mitään ihmeellistä tai hälyttävää. Kesät ja talvet ovat aina olleet keskenään hyvin erilaisia. Ei ilmasto ole alkanut vasta 1970-luvulla, vaan erilaiset kaudet ovat seuranneet toisiaan, kylmät ja lämpimät. Ja Saksassa ja Ranskassa asuneena tiedän, mitä on jatkuva yli 30 asteen helle. Kukapa tietää nykyisin, että esimerkiksi puustomme kuusi on alun perin vieraslaji!

Kun kuulen yhtä ja samaa koko ajan, alan uskoa, että oikeasti näin on, enkä aseta yhtään mitään kyseenalaiseksi. Minun ei tarvitse ajatella. Kyseessä on nk. kognitiivinen vinouma. 

On olemassa yhdistys, johon kuuluu maailmanlaajuisesti yli 500 mediakonsernia. Yhdistyksen nimi on Covering climate now. Nämä mediakonsernit ovat yhdessä päättäneet,  mitä mediassa saa ilmastonmutoksesta kirjoittaa. Ilmastonmuutos on niiden mielestä ihmisten aikaansama, katastrofi ja kiireellinen asia.  

Lähde: https://www.youtube.com/watch?v=CFR5PysXrXs
 

Kognitiivinen harha eli kognitiivinen vinouma on aivojen automaattinen tapa käsitellä tietoa, ja se voi johtaa virheellisiin päätelmiin. Yleisiä esimerkkejä ovat vahvistusharha, laumakäyttäytyminen ja omavastuisuusvirhe.

Mitä aivoissa tapahtuu: Aivot tekevät nopeita päätöksiä säästääkseen energiaa. Etsimme tietoa, joka todistaa jo valmiiksi, että olemme oikeassa. Muistamme asiat joskus väärin omien kokemustemme kautta.

Vahvistusharha on sitä, että huomaat vain ne asiat, jotka sopivat omiin mielipiteisiisi. Teet niin kuin muutkin, koska uskot enemmistöön. Enemmistö uskoo, koska media niin kertoo.

Kun kuulet yhtä ja samaa koko ajan, aivosi toimivat näin. Tämän takia useimmat ihmiset eivät kyseenalaista yhtään mitään. Eletään päivästä toiseen lauman mukana. Kenenkään kanssa ei voi keskustella oikein mistään. Tunnetuin esimerkki on Hitlerin kansallissosialismi.

Tieteen tehtävä ei kuitenkaan ole ”olla jotain mieltä” tai päättää, että joku asia on niin tai näin, vaan kyseenalaistaan vallitseva konsensus. Muodostaa teoria ja yrittää todistaa se. Tiede ei ole yhtään mistään asiasta sanonut, että asia on niin tai näin!

Tämän takia kyseenalaistan vahvasti median toiminnan. Median tehtävä ei ole toistaa samaa yhä uudelleen, median tehtävä on paitsi informoida myös välittää tietoa, valvoa päättäjiä ja ylläpitää keskustelua. Mikä keskustelu on sellainen, jossa kaikki ovat samaa mieltä kuin vallanpitäjät?

Esimerkiksi kokosimme kirjallisuuskatsauksen tuulivoiman aiheuttaman inframelun haitoista. https://pelastetaansuomenluonto.fi/wp-content/uploads/Katsaus-tutkimuksiin-tuulivoiman-infraaanen-haitoista-Kimmo-Suomi.pdf  

Tieteellisiä, vertaisarvioituja tutkimuksia on sadoittain. Lopputulos kuitenkin on, että yksikään media ei kertonut julkaisustamme yhtään mitään, koska se ei sovi nykyiseen tuulivoimaa suosivaan politiikkaan, eli mediakonsernit ovat sopineet, ettei negatiivista tietoa saa julkaista, vaan se on niiden mielestä heti salaliittoteoriaa tai hölynpölyä. Tieteestä viis. 

Tiedän kuitenkin, että tulee aika, jolloin asiaan tulee muutos, niin on aina ennenkin käynyyt, asiassa kuin asiassa. Toivottavasti ei niin myöhään, että puolet väestöstä on sairastunut. 

Saksassa nykyinen energiaministeri yrittää hillitä ilmastonmuutosta rakennuttamalla kaasulaitoksia, ”koska hiilidioksidi”.  Ollaan tekemässä sitä, mitä yritetään välttää: fossiilisen energian käytön lisäämistä. Saksassa ydinvoiman vastustus on ideologinen perinne eikä perustu mihinkään tosiasiaan; huolimatta tuhansista tuulivoimaloista hiilidioksidin määrä ei ole Saksassa vähentynyt. Maailman energiasta 80% tulee edelleen fossiilisista lähteistä, ja siinä ilmastopolitiikan mallimaa Kiina onkin johtava maa. Poliitikot päättävät, kansa seuraa lammaslaumana mukana.

On todella tekopyhää tehdä samaa toimimatonta asiaa lisää!

https://pipa01.blogspot.com/2015/08/v-behaviorurldefaultvmlo.html

Seuraava ongelma syntyy konsensuksen mukana: salaliittoteoriat. Ne jotkut harvat, jotka ovat eri mieltä, yritetään vaientaa, mutta heillekin syntyy samainen kognitiivinen vinouma. Luetaankin enää vain oman teorian mediaa eikä mitään muuta ole olemassakaan. Ei siis taaskaan keskustella yhtään mistään.

Minusta takinkääntäjä ei ole se, joka on pettänyt puolueensa, vaan se, joka pystyy toteamaan: ”Olen ollut väärässä, koska olen ottanut selvää tosiasioista ja ne osoittavat muuta kuin mihin olen tähän asti uskonut.” Usko on uskomus, se ei ole tiedettä. Tiede on sitä, että yritetään ymmärtää. Keskustelu on sitä, että kuunnellaan myös muita ihmisiä.

Vaan kuka ymmärtäisi kokonaisuuden?

Ainakin viidessä Euroopan maassa on nyt älytty siirtyä pois digitaalisista opetusvälineistä vanhanaikaisiin kirjoihin. Suomessa on yksi koulu, joka vetää oppilaita juuri tästä samasta syystä. Syynä on todettu, että lukutaito on vähentynyt digitalisaation myötä ja että ihmiset oppivat paremmin lukemalla kirjoja kuin katsomalla älylaitteita. Monet maat ovat kieltäneet alle 15-vuotiailta älypuhelimen käytön oppitunneilla. Onneksi olemme heränneet. Ihmeteltiin, miksi mene huonosti, tiede yritti ymmärtää ja nyt tiedämme enemmän. Kun minä opetin opistossa viestintää, koin tabletit opiskelijoilla enemmän häiritseviksi kuin hyödyllisiksi, mutta minua pidettiin vanhanaikaisena. Kuten yleensäkin: tuli on huono isäntä mutta hyvä renki. Ehkä ahdistus nyt vihdoin vähenee. 

 

 

 

 

Kielten kiemuroita. Käännöksiä, lainasanoja.

Der Postillon on saksalainen pilailulehti.  Uutisia siis. 
https://www.der-postillon.com/2020/06/60-eingedeutschte-woerter.html

 

 

Siellä huolestutaan milloin mistäkin. Viime viikolla esimerkiksi: ”Huolestuttava trendi on, että kielessämme on yhä enemmän suoraan englannista tulevia sanoja. Computer, outsourcing, interview  – jos tämä jatkuu, pian saksankielistä sanaa ei ole jäljellä enää yhtään. Pelastaaksemme kauniin kielemme olemme kääntäneet 60 usein käytettyä termiä englannista saksaksi:”

Trendi on – tai voi olla – huolestuttava. Mutta maailmassa ainoa varma asia on se, että aina kaikki muuttuu. Jääkausikin on enää vain historiaa, nyt lämpenee.

Saksan kuten suomenkin kieleen tulee nykyisin jatkuvasti uusia sanoja englannista. Me olemme kääntyneet länteen ja ihailemme USA:ta. Suomen kielessä on suhteellisen kätevää tehdä niistä omia versioita pohjautuen suomen kielen rakenteeseen. Suomen parisataa päätettä tai liitettä tekevät kielestä joustavan, ja siksi suomea sanovatkin indogermaanisten kielten puhujat vaikeaksi, kun me emme usein otakaan vieraskielistä sanaa, vaan otamme sanasta ytimen, oman tai lainatun,  ja teemme siitä oman versiomme. 

Tällaisia omia sanojamme  ovat esimerkiksi 

-puhelin                       – tele + phon = kaukana + ääni
-älypuhelin                  – smart + phone = älykäs + ääni
-tietokone                    – computer eli laskija, sanasta compute, matemaattisesti laskea
-kosketusnäyttö           – tast + screen, kosketus + valkokangas/paikka, jossa jotain näkyy
-ulkoistaminen             - outsourcing, ulos + erilleen ottaminen
-palapeli                      – puzzle eli arvoitus
-tekoäly                        – AI, artificial intelligence  = keinotekoinen äly
-haastattelu                  - interview
-lapsenvahti                 -babysitter
-juustohampurilainen  -Cheeseburger
-perävaunu                  -trailer, perässä kulkeva tie tai väylä
jne.

Nämä kaikki sanat ovat saksan kielessä sellaisinaan, eli suoraan englantia. Siksi Postillon sitten yritti niitä saksantaa. Tulos on tietenkin siansaksaa.

Sanojen vakiintumiseen kuitenkin vaikuttaa moni muukin tekijä. Saksalaiset ovat saksantaneet sanan ”televisio”, me emme, mutta puhelin on heillä edelleen ”Telefon”, joskin omakielinen sana ”Fernsprecher” on olemassa.

Itsekulkevasta vempeleestä ”automobil” hekin käyttävät samaa sanaa kuin me, mutta vanha historiallinen vaunu on myös käytössä, ”Wagen”. Ruotsalaiset poimivat itsekulkevasta vain loppuosan ”bil”. Englannin kieli käyttää vanhaa vaunu-sanaa ”car”, ranska sanoin ”Voiture” mutta venäjällä se on pelkkä kone, masiina siis, машина.

No, ruotsi nyt on muutenkin nopeampi kuin saksa, esimerkiksi saksan ”Stunde” eli tunti on siellä vain ”stund” eli hetki.

Kun Mikael Agricola ensimmäistä kertaa kirjoitti suomeksi, hän joutui toteamaan, ettei suomen kielessä ollut kaikkia käsiteellisiä sanoja olemassa. Niinpä hän joutui keksimään runsaasti sanoja ja ne ovat meillä edelleenkin käytössä. Niitä ovat vaikkapa hallitus, isänmaa, omatunto, väkivalta, esikuva. Paljon olemme toki myös lainanneet naapureiltamme. Mustasukkainen on sananmukainen käännös ruotsista (sjuk = sairas), kirkko puolestaan on suoraan venäjää (церковь).

Ja tietääkö monikaan suomalainen, että perussanamme ”äiti” ei ole alun perin suomea ollenkaan, vaan saksaa, tarkemmin muinaisgermaania, josta nykysaksa polveutuu? Meillä oli sitä ennen ”emo”.

Koskaan ei mitään kieltä voi kääntää sananmukaisesti, kukaan ei ymmärtäisi mitään. Tulkkina ei ole tärkeää, onko sana sataprosenttisesti oikein, vaan meneekö viesti oikein perille. Google-kääntäjä kääntää useimmiten täydellistä hölynpölyä, älä luota siihen. Jos käytät, saat toki selville, mistä on kyse. Silloinkin kirjoita kokonainen lause eikä yksittäistä sanaa. Mitä esimerkiksi suomen sanat ”pitää” tai ”laskea” tarkoittavat?  Mutta älä ikinä käytä googlea sellaisenaan, jos teet työpaikkahakemuksen! Onneksi nykyisin myös tekoäly ilmoittaa pienellä präntillä tekstin lopussa: Alä luota vaan ota selvää.

Sehän  meni näin: Upseeri pyysi sotilasta: ”Laske lippu:” Sotilas palasi ja ilmoitti: ”Yksi.”

Ja mitä sinä näet? Mikä on parasta Sveitsissä? – Lippu on ainakin iso plussa!

Täytyy olla aika vähä-älyinen tai aivopesty, jos esimerkiksi ottaa raamatun jokaisen sanan kirjaimellisesti. Siinä kun mukana ei ole vain monet käännökset kielestä toisiin, vaan myös kulttuuri ja ajankuva, ja kyllä kahdessa tuhannessa vuodessa aika moni asia on tänään täysin toisenlainen.  Viesti silti on hyvin selvä.

Kokeilin, mitä uusia sanoja mekin vielä voisimme ottaa käyttöön. Tässä oma listani.

 

Anti-Aging:                      rypytseis

Boxershorts:                    nyrkkeilyalkkarit

Catsuit:                            kissakorsetti

Countdown:                     erääntymispäivä

Cruise-Missile:                ilma-ammus

Dickpic:                            kullinkuva

Discounter:                      moittija

DJ:                                    ennätystenmurskaaja

Ecstasy:                            ilohiutaleet

Fake News:                       harharaportti

Flatrate:                            kiintokiintiö

Flip-Flops: hen                 roiskeet

Gameboy:                         uhkakaveri

G-String:                          G-kieli

Hardcore:                         kovajyvä

Hedgefonds:                    pensasysritys

Hurrikan:                         pyöröpuuska

Influencer:                       aivopesijä

Jetski:                               suihkusukset

Jukebox: l                        kapakkaurut

Kidnapping:                     lapsenvarkaus

Laser:                                valoliekki

Laptop:                             sylipöytä

Live-Stream:      l             demonisointisäde

Looping:                           silmukkakierros

Make-Up:                         poskisiivous

Marshmallow:                 suosieni

Netflix & Chill:                verkkovideo ja joutenolo

One-Night-Stand:            kertaseisonta

Outfit:                              ulkokuteet

Phishing:                          tekopyhä viesti

Roboter:                           työorja

Spoiler:                             pilaaja

Swipen:                             sormisiivous

Undercover:                     harhauttaja

Vintage:                            arvoroska

Waterboarding:               kidutus

Whistleblower:                ilmiantaja

Zombie:                            raivoruumis

Zoom:                               turpokuva

 

Fasebuukista tuli naamakirja. Mitähän whatsup:ista mahtaa tulla?  

Eimitäänjärkee. Mutta tällä tavalla sanat juuri syntyvät. 

 

 

Ehä mie, ko häähä hää.

Tajusin olevan eteläkarjalainen vasta kun muutin Kalajoelle. 

Saksassa asuessa korostuu suomalaisuus Ollaan niin ylpeitä että. Saksalaiset arvostavat Suomea kaikin tavoin. He ovat sitä mieltä, että suomalaiset ovat ahkeria ja tunnollisia. Toisaalta kysyttiin jatkuvasti, miksi niin monet suomalaisset ovat juoppoja ja onko Suomessa paikkoja, joissa ei ole hyttysiä. Paavo Nurmi tiedetään (yhä!) ja Matti Nykänen myös. Leijonista ei ole kukaan koskaan kuullut. Metallimusiikki tiedetään. Ja tiedetään, että suomi on vaikea kieli.
Muissa Euroopan maissa juuri kukaan ei tiedä Suomesta mitään.

Toiset suomalaiset ulkomailla höristivät korviaan, kun puhuin puhelimessa äitini kanssa. Se herätti useimmiten naurunhörähdyksiä. ”Miten hauskasti sinä jutteletkaan!”

Nyt tiedän, että Etelä-Karjala on varsin pieni murrealue. Tiedän myös, että Lappeen ja Joutsenon välissä asuneena kummallakin alueella on murteessaan eroja, Tuomojan kylähän oli kummassakin kunnassa ennen Saimaan kanavan uutta uomaa.

Kirjoitin 2008, Suomeen muutettuani, jouluevankeliumin omalla murteellani, kun jouduin toteamaan, että sitä ei ole vielä kukaan tehnyt. Nyt on sitten joku silmäätekevämpi tehnyt toisen version. Se hieman harmittaa, nimekkäät ihmiset kun aina tuppaavat olemaan etusijalla.
https://pipa01.blogspot.com/2009/12/jouluevankeliumi-lappeen-murteella.html

Meilläpäin puhutaan karjalan tai eteläkarjalan murteesta. Kaakkoismurre on kielitieteilijöiden termistöä. Pohjanmaalla ihan tosissaan yksi äidinkielen opettaja yritti opettaa minua, ettei karjalan murretta ole olemassakaan. No, vastasin hänelle omalla murteellani.

Törmäsin hiljan Lappeenrannan lukioissa tehtyyn tutkimukseen koululaisten käyttämästä murteesta vuona 2022. Mikä on lappeenrantalaistaß Onko Töölön murre syrjäyttänyt paikallismurteen?  Miten englanti jokapäiväisessä puheessa?
https://trepo.tuni.fi/bitstream/handle/10024/156293/LyijynenAino.pdf?sequence=2

Kaisu Lahikainen kirjoitti eteläkarjalan murresanakirjan ”Silviisii”.  Löytyy antikvariaateista ja Akateemisesta.  

Jo kouluaikana minulle naurettiin, kun käytin lapsena kotona oppimiani sanoja. Mamma käytti, näin jälkeenpäin ajatellen, lainasanoja sekä ruotsista että venäjästä. Meillä oli tassi, koussikka ja kammari. Tuolloinhan oli hävettävää muutenkin puhua murretta, mutta myös kaupunkilaisten ja maalaisten puheenparressa oli eroja. Kukaan opettaja ei kuitenkaan koskaan puuttunut asiaan. Pääasia oli, että se tuli selväksi, mitä halusi sanoa. Mutta olinhan minä myös nk. modernissa, nk. ”koekoulussa”, kun taas ystäväni Lappeenrannan lyseossa saivat kuulla murteestakin kunniansa. Kouluaikana en tiennyt kouluni nykyaikaisuudesta mitään, jäin vain ihmettelemään asiaa.

Pohjanmaalaisten kanssa tuli monet kerrat väärinkäsityksiä, kun samat sanat saattavat tarkoittaa eri asioita. Se johtuu suomen kahtiajakoisuudesta: on Länsi-Suomi ja on Itä-Suomi, aina Pähkinäsaaren rauhasta 1323. Se näkyy edelleenkin kaikkialla.

Kerran jossain kokouksessa olimme väki eri puolelta Suomea. Lappeelainen naapurini puhui ja yksi kuuntelijoista tuumasi: ”Sie oot kotosii Lappeelt.” 

Voit testata, mitä ymmärrät: https://www.esaimaa.fi/paikalliset/3784426

Joo, saap siint torilaijast vieläkii vetylöi ja sielt voip ostaa atomiloikii. 

 

 

Ei, en aio muuttaa Lappeenrantaan. Kotona tunnen siellä kuitenkin olevani.

Et silviistii. 

 

 

Modernin maailman byrokratiaa

Mieheni hautajaiset tulivat kalliiksi. Paitsi "normaalit" asiat, myös tosi paljon paperisotaa. Sekä hän että minä olimme olleet hyvin liikkuvaisia, joten jokaisesta asuinpaikasta tarvittiin myös asumistodistus.

Tunnetusti Saksa on digitaalisissa asioissa Suomea ja Ruotsia jäljessä. Saksaan kirjoittelin sähköposteja, osin maksoin pienen käsittelymaksun ja sain todistukset myös sähköpostilla. Ihan kätevää.

Sähköpostini saavuttua kuitenkin yhdestä kunnasta soitti ystävällinen virkailija ja kertoi innostuneena, että nyt heiltä voi saada paperin digitaalisesti. Sepä hienoa, siis kuten Suomessa. Ensin hän kuitenkin kysyi, osaanko käyttää tietokonetta.

Inhottava minä, hyi. Vastasin, että ei suomalaiselta tuollaista tarvitse kysyä. Hän ei häkeltynyt, vaan ystävällisesti kertoi koko proseduurin. Menetelmä toimi kahdella tavalla: todistuksen saa, jos on Saksan eläkejärjestelmän digitaalisen palvelun asiakas, tai sitten EU-kansalainen, jota varten täytyy hankkia EU-numero.

Eikun nettiin.

Olen kyllä Saksan veroviraston asiakas, mutta Saksan ulkomaista vastaava virasto ei jostain syystä halua käyttää digipalveluita. Tosin siellä asiat hoituvat vallan mallikelpoisesti ilmankin.

Toinen kanava olikin monimutkaisempi. Ensin pitää etsiä listasta kyseinen EU-maa. Mutta kas, Suomea ei löytynyt. No, ei se mikään ihme olekaan, olihan vasta vuosi 2024 ja Suomihan on ollut EU:n jäsen vasta vuodesta 1995.

Mitä nyt?

Oli toki vielä yksi mahdollisuus: lähteä itse hakemaan tuo paperi tai valtuuttaa joku muu se hakemaan. Matka Saksaan tuota paperia varten olisi ollut jotakuinkin suhteettoman kallis. Koska myös tuon kunnan asumisesta on pitkä tovi, sekin olisi ollut isompi urakka.

Pohdiskelin asiaa tovin ja päätin sitten: kirjoitan vanhanaikaisen kirjeen. Kirjoitin kunnanvirastoon paperisen kirjeen, höystin sen tapani mukaan kuivalla huumorilla, laitoin kuoreen ja postimerkin päälle ja vein postilaatikkoon. Lisäsin mukaan vaaditun palvelumaksun, kymmenen euron setelin. 

Kirje Saksaan saattaa kestää aikoja, mutta tällä kertaa kirje oli ilmeisesti perillä seuraavana päivänä. Sähköpostiin tuli saman tien viesti virastosta ja sen mukana pyydetty dokumentti.

Mitenkähän kyseinen ystävällinen virkailija asian esihenkilölleen selitti? 

 

 

Jokapaikanhöylänä - kansainvälinen projektin työntekijänä

Kansainvälisen elintarviketutkimushankkeemme oli Saksan elintarviketutkimuskeskuksen alainen, jolla oli toimitiloja paitsi Karlsruhessa, myös Saksan ydintutkimuskeskuksessa Leopoldshafenissa, Karlsruhen lähikunnassa. Nykyisin Saksan ydinvoimavastaisuuden takia se laitos on teknologiakeskus ja osa Karlsruhen yliopistoa. 

 

 

Kansainvälinen elintarvikkeiden säteilytyshanke (IFIP) oli IAEA:n, YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestön (FAO) ja Maailman terveysjärjestön (WHO) vuonna 1970 perustama maailmanlaajuinen yhteistyöhanke. Se kokosi yhteen jäsenmaiden resursseja säteilytettyjen elintarvikkeiden terveellisyys-, kemiallisuus- ja eläinten ruokintatutkimuksiin ennen kuin se päättyi vuonna 1983. Hankkeen tavoitteet ja toiminta Päätavoite: Testata ja todistaa ionisoivalla säteilyllä käsiteltyjen elintarvikkeiden turvallisuus, terveellisyys ja ravitsemuksellinen riittävyys. Osallistuminen: Aloitettiin 19 maassa, myöhemmin laajentui 24 jäsenvaltioon. Testausalue: Arvioitiin erilaisia ​​tuotteita, kuten riisiä, vehnää, lihaa, kalaa, hedelmiä ja mausteita, gammasäteiden ja elektronisuihkujen avulla. Keskeiset tulokset ja perintö: Tuotettiin yli 70 tieteellistä raporttia, jotka eivät osoittaneet, että asianmukaisesta elintarvikkeiden säteilytyksestä aiheutuisi haitallisia toksikologisia vaikutuksia. 

Olin siellä työssä 1974-1981. Ryhdyimme projektin työkavereiden kanssa myös tekemään kertomusta hauskoista tapahtumista. Niitähän riitti! Se kertomus vaan ei koskaan tullut valmiiksi. Voi voi. Mutta työtä kyllä tehtiin ja lujasti tehtiinkin. Minä organisoin, kirjoitin, tilasin, varasin, neuvoin, oikoluin, tulkkasin, keitin kahvia, otin vastaan kansainvälisiä vieraita ja kokouksia, valmistelin budjettia, hoidin ylipäänsäkin kaikkea sitä, mitä johtajan sihteeri tai assistentti tekee. Sain itse paljolti päättää, mitä ja milloin. Suurin avoin shekki, jonka vastaanotin ja jota olen koskaan pitänyt kädessäni, oli omakotitalon arvoinen. Joskus päivät olivat ylipitkiä, sitten toisina otettiin kevyemmin.  

Keskukseen oli jokaisella oma sisäänpääsylupa, siellähän oli myös kaksi koereaktoria. Työntekijöitä parisentuhatta tuohon aikaan. Sinne pääsi toki autolla, mutta jokainnen auto oli pysäköitävä siten, että auto oli heti valmis hätätilanteen tullen lähtemään, eli peruuttaen parkkipaikalle.

Jotkut, kuten minä hyvällä säällä menimme pyörällä, asuinhan vain muutaman kilometrin päässä. Aivan ensimmäisenä päivänä työhaastatteluun pyörällä työhaastatteluun mennessäni alkoi sataa kaatamalla ja kastuin perin pohjin. Olin vallan uitetun näköinen surkimus, mutta työpaikan sain silti. Sama kastuminen tapahtui monia vuosia myöhemmin ja samalla tavalla toistamiseen, ja se on toinen tarina, mutta senkin työpaikan sain silti.

Muuten kuljimme useimmiten keskuksen pikkubusseilla, jotka keräilivät työtekijöitä lähikunnista. Me totta kai tutustuimme sitten eri osastojen työntekijöihin ja naapureihin ja jutustelimme joka aamu kaikenlaista. Saksalaiset eivät ole tuppisuita kuten suomalaiset. Ja samat naamathan bussiin joka aamu nousivat.

Yhtenä aamuna yksi minusta mukava mies ei tullutkaan bussiin. Kun sitten asiaa ihmeteltiin, kävi ilmi, että mies oli vangittu. Hän oli ollut DDR:n ja Neuvostoliiton vakooja.

Nukun mielelläni aamulla pitkään, mutta menin silti hyvin usein hyvissä ajoin ennen työajan alkua juomaan aamukahvin keskuksen kanttiiniin. Siellä nimittäin tapailivat toisiaan ympäri maailman eri maista tulleet tohtoriopiskelijat. Siellä keskustelimme koko maailman asioista, mikä oli minusta liian mielenkiintoista jäädä siitä paitsi. Olinhan saanut työpaikkanikin juuri kielitaitoni ansiosta.

Kahden kollegani kanssa kävin joka ruokatunti syömässä ruokalassa, ja seuraamme pyysi päästä elintarviketutkimuslaitoksen johtaja, joka halusi harjoitella englantiaan. Sehän oli meidän pääkielemme. Hauska mies, nauroimme paljon. Mutta siellä puhuimme kolmistaan varsin usein hyvinkin tieteellisiä asioita, mutta muistan hyvin myös keskustelumme filosofiasta.

Kaikki keskustelukumppanit ja kollegat olivat joko tiedemiehiä tai -naisia ja tutkijoita, vähintäänkin koulutukseltaan tohtoreita tai tohtorikokelaita. En usko, että missään olisin saanutkaan yhtä paljon virikkeitä kuin juuri tuona aikana. Lisäksi oma mieheni oli yliopistossa assistenttina ja hänen tuttavapiirinsä sen mukaista. Yliopistoväkeä. Siltä ajalta on säilynyt ystäviä. Pari vuotta sitten olin hänen tuon aikaisen kreikkalaisen opiskelukaverinsa tyttären häissä Kreikassa…

 
Joskus ydintutkimuskeskuksessa oli esitelmiä ja joskus myös kuuluisia puheiden pitäjiä. Myös vetypommin isänä tunnettu Edward Teller. Hän oli tuolloin jo vanha mies. Mieleen jäivät hänen sanansa: ”Jos olisin tiennyt, mitä seuraa, en koskaan olisi osallistunut sen kehittämiseen.” 

Koto-Suomessa sain tittelin ”Euroopan sihteeri”, sillä minulla oli yksi niitä koko laitoksen kolmesta puhelimesta, joilla voi soittaa ulkomaille. Siihen nähden, miten hankalaa jollei mahdotonta kommunikaatio eri maiden välillä tuolloin oli, tuntui ihmeelliseltä soitella Amerikkaan.

Suomi oli osana pohjoismaiden ryhmää projektimme jäsenenä, ja niinpä joskus piti kääntää tekstejä myös suomeksi. Muistan kääntäneeni sanan ”puoliaika” juuri puoliajaksi, mutta en lainkaan tiennyt, miten asian voisi ilmaista. Ilmeisesti lukija Suomessa ymmärsi. Osastonjohtaja pyysi myös joskus käännöksiä.

Hänen oma sihteerinsä kävi usein meidän ryhmämme kahvitauolla ja joka ikinen päivä, kun hän lähti kotiin, hän sanoi samat sanat: ”Nyt hyppään Mersuuni ja ajan pois. ” Hänellä oli kuplavolkkari. Tietenkin englantilaisella kollegalla oli mini, ratti oikealla puolella, ja ranskalaisella kollegalla rättisitikka. Minulla ooppeli. Maalasin polkupyöräni samanväriseksi kuin auto oli – oranssiin vivahtava punainen, mutta sekös huomiota herätti! Kaikkien pyörät tuntuvat edelleenkin olevan ei-minkään-värisiä.

Saimme kerran hälytyksen: kaikki välittömästi pois alueelta, reaktorissa on tapahtunut onnettomuus. Uskomatonta mutta totta: kaikki kaksituhatta työntekijää olivat kahden minuutin sisään pois alueelta. Hätä suuri. Heti sen jälkeen saimme kuulla: ”Se oli vain harjoitus tositilannetta varten.” 

Pienemmältä pahalta selvittiin, koska ryhdyin toimeen. Kopiokone syttyi palamaan. No tietenkin vain sisällä olleet paperit, mutta onhan se komeaa, kun lieskat liehuvat. Ympärillä seisoneet molemmat siivoojat saivat paniikkikohtauksen. He sanoivat minulle myöhemmin, että olin vain sanonut ahaa, mennyt hakemaan palopeitteen ja sammuttanut palon.  

Lienevätkö nuo kaksi ydinreaktoria syynä, että minun lapsillani oli huomattavan suuri syntymäpaino? Minä itse kun en ole mitenkään erityisen suuri. 

Saksalaiset puhuvat aina atomireaktoreista. Sana "ydinreaktori" kuulostaa aivan liian kiltiltä.  

Palasin tyttären syntymän jälkeen vielä työhön, kunnes mieheni sai työpaikan Frankfurtista ja muutimme pois. Minä toimin sitten asuntomme myyjänä ja ostimme talon Frankfurtin seudulta. Yllätys yksi:  saimme asunnostamme lähes kaksinkertaisen hinnan ostohintaan nähden ja hupsista, yllätys kaksi: ostaja alkoikin puhua sujuvasti kanssani suomea. 

Päivääkään en noista ajoista antaisi pois.