Sähköntuotannon tila Saksassa 2026

 Staffan Reveman on energia-asiantuntija Saksassa. Hän kirjoittaa viestipalvelu X:ssä näin: 

Saksan korkeilla sähkökustannuksilla ei ole mitään tekemistä Hormuzin salmen kanssa. Sähköntuotantomme perustuu tuulivoimaan, ruskohiileen, aurinkovoimaan, kivihiileen, biomassaan, vesivoimaan sekä tuontiin Euroopan naapurimaista. Käytetty kivihiili tulee pääasiassa Australiasta ja Etelä-Amerikasta – yhtään kilowattia ei tarvitse kuljettaa Hormuzin salmen kautta. Ruskohiili tulee pääasiassa Rheinlandista, ja sitä tuottaa RWE.

Olemme jo yli 25 vuoden ajan tukeneet uusiutuvien energialähteiden – etenkin tuuli- ja aurinkovoiman – laajentamista sadoilla miljardeilla euroilla. Tavoite: edullista sähköä. Todellisuus: edelleen nousevat hinnat. Teollisuuden ja kotitalouksien rasituksen rajoittamiseksi sähkön hintoja tuetaan nyt lisäksi huomattavilla verovaroilla. Maksajana ei ole abstrakti ”valtio” – vaan kaikki verovelvolliset kansalaiset.

Samalla järjestelmän vakaa, vähähiilinen pilari, ydinvoima, poistettiin käytöstä poliittisella päätöksellä. Se kattoi aikoinaan noin kolmanneksen sähkönkulutuksesta ja tarjosi ennustettavaa, säästä riippumatonta ja järjestelmää vakauttavaa energiaa. Nykyään korvaamme nämä kapasiteetit pääasiassa epävakaalla tuotannolla ja kalliilla kompensointimekanismeilla.

Tuloksena on järjestelmä, joka on kallis, monimutkainen ja yhä riippuvaisempi tasapainottavista toimenpiteistä. Viime vuosikymmenien poliittiset päätökset tuottavat tulosta – mutta eivät sitä, mitä oli tarkoitus.

Auttaako lisää verovaroista rahoitettavia tukia tai uusien tuettujen voimalaitosten rakentaminen? Mistä kaasu uusille kaasuvoimalaitoksille tulee ja mitä se maksaa? Miksi talousjohtajat ja teollisuuden edustajat eivät uskalla keskustella uusista ydinvoimalaitoksista – pelkäävätkö he oppositiota? Säilyttävätkö he työpaikkansa riippumatta siitä, miten kansantaloudellamme menee?

Taulukon tiedot ovat peräisin Saksan talousinstituutista (IW) ja Handelsblatt-lehdestä, ja ne koskevat vuotta 2026. Tulevien vuosien suuntaus on selvä: ilman kivuliaita rakenteellisia korjauksia kustannukset nousevat edelleen.

 

Sähkön hinnan tuet 2026 
Netzentgelte: verkkomaksut
Stromsteuer: sähkövero
Industriestrompreis: tuki teollisuuslaitoksille
EEG-Umlage: uusiutuvan tukimaksu

Lähteet: 

https://x.com/StaffanReveman/status/2046904376174772415

https://www.linkedin.com/in/staffan-reveman-a4168325/

 

Alla huhtikuussa 2025 tehdyn ydinenergiaa (vasemmalla)  ja uusiutuvia (oikealla) koskevan kansalaiskyselyn tulokset. 

 

unschlüssig: epävarma

 

 

Istanbulissa

 

Minä kun lähden jonnekin, niin eihän se ikinä ihan kommelluksitta mene. Tällä kertaa menin hoitamaan asioita Istanbuliin, keväällä 2025. Asiat eivät tulleet siellä hoidettua, myöhemmin kylläkin. Vaan kaikenlaista muuta tapahtui.

Isbanbul on iso kaupunki, siellä on peräti 15 miljoonaa ihmistä. Päällispuolin samanlainen iso kaupunki kuin mikä muu hyvänsä. Siellä oli ihan siistiä, kaikkialla voi maksaa kortilla, myös taksissa, tippiä ei ole, kulkuneuvot toimivat, ruoka on herkullista. Siis moderni suurkaupunki. Oli kevät ja sää aivan samanlainen kuin Suomessakin. Villapuseroa tarvitsin, koska merellä käy aina tuuli.

Nähtävyyksiäkin on. Keskustassa kuuluisa Hagia Sofia, ennen kirkko, nyt moskeija. Muista laittaa huivi päähän, kun vierailet moskeijoissa.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Hagia_Sofia

 

Sininen moskeija on sininen!
https://fi.wikipedia.org/wiki/Sulttaani_Ahmedin_moskeija

Topkapin palatsissa en tällä kertaa käynyt, koska kyseisenä päivänä se oli suljettu. Olen kuitenkin käynyt siellä aiemmin. 
https://fi.wikipedia.org/wiki/Sulttaani_Ahmedin_moskeija

Topkapin sijaan tein kaupungin kiertoajelun, joka vei myös yli Bosporuksen sillan ja taas takaisin. Myöhemmin sitten lentokentälle mennen, tullen tulimme salmen alittavan tunnelin kautta. 

 

Ensimmäisenä aamuna taisin olla yliväsynyt ja juonut nestettä liian vähän. Olin menossa metrossa Aasian lentokentän läheltä Euroopan puolelle. En yleensä häkelly oikein mistään, metro on halvempi kuin taksi, ajattelin. Matka metrolla kestää tunnin, onhan kyse tosi isosta kaupungista. 

Seisoin täpötäydessä metrossa matkalaukkuni kanssa. Yhtäkkiä silmissä pimeni ja… sitten en muista mitään. Seuraavaksi heräsin metron penkillä, huolestuneet matkustajat yrittivät elvyttää minua, tarjosivat juotavaa ja syötävää ja alkoivat kysellä, mikä minulla on, onko sairautta vai mitä… Englantia puhuva nainen totesi, että olin aika pahasti kaatuessani lyönyt pääni ja tarvitsen lääkärin apua. Niinpä hän ja toinen henkilö, vanhempi mies, tilasivat taksin, soittivat hotelliin ja veivät minut hotelliin. Hotellissa minusta huolehdittiin mallikelpoisesti, tarjottiin apua ja aamiaista, ja valvottiin, etten nukahda, koska pelättiin, että olin saanut aivotärähdyksen. Hieman huojuva olo oli, muttei sitten sen kummempaa ollutkaan tapahtunut. Enkä mistään näistä palveluista maksanut mitään. ”Ei tule kuuloonkaan”, sanoivat. ”Kun joku tarvitsee apua, sitä annetaan, se kuuluu tapoihin.” Minua oli etukäteen peloteltu siitä, miten täytyy varoa, ettei minulta mitään varasteta. Kävikin juuri päinvastoin, minulle maksettiin. 

 

 

Hotellini ei ollut nk. turistihotelli, siellä ei ollut muita ulkomaalaisia kuin minä. Englantia kuitenkin useimmat tuntuivat osaavan. En yleensäkään välitä hienoista paikoista, mieluiten tutustun paikkakuntaan jutellen tavallisten ihmisten kanssa. Ja heillähän riitti mielenkiintoa. Aivan ventovieraat paikallisessa ravintolassa kyselivät kaikenlaista Suomesta, ja kun ei kielitaito riittänyt, niin vinkattiin seuraavan pöydän asiakas tulkiksi. Varsinkin taksikuljettajat ympäri maailman ovat mielenkiintoisia keskustelukumppaneita. Istanbulissa yksi taksikuski halusi esitellä minulle turkkilaista musiikkia. No mikäs siinä!

 

Viimeisenä päivänä olin puolenpäivän aikaan hotellihuoneessani. Yhtäkkiä koko rakennus alkoi rajusti hyppiä. Ensimmäinen ajatus oli: äkkiä ulos. Niin tekivät kaikki muutkin ja kaikista taloista. Ihmiset olivat ulkona kadulla säikähtäneitä ja kertoivat minulle, että maanjäristys oli ollut isoin, mitä Istanbulissa on koskaan mitattu, 6.2 asteikon mukaan. Se ei kestänyt kauaa, myöhemmin seurasi vielä kaksi pienempää täristystä. Hotellin johtaja oli aivan paniikissa, näytti minulle kuvia perheestään, joka pelkää, ei uskalla enää asua omassa kodissaan, koska hänen mielestään rakennus ei ole järistyksenkestävästi rakennettu. Järistys ei ollut elämäni ensimmäinen, mutta kylläkin rajuin.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/turkissa-voimakas-maanjaristys/9142584

 

Kuvassa ihmiset yrittävät selvitä säikähdyksestään. Verkkoyhteydet Istanbulissa ovat huonot, tätä valiteltiin usein. 

 

Palasin kotiin hieman ihmetellen maailman menoa. Turkkilaiset ihanat pakolaistuttavani Suomessa halusivat tietää, millaista Turkissa on nykyisin, niinpä sitten istuttiin iltaa yhdessä ja syötiin hyvin.