Olen jo vuosia ollut ylpeä siitä, että ainakin Suomen kouluissa lapsille ja nuorille opetetaan, miten erotella fiktio faktasta, siis satu todellisuudesta. Näinhän ei useimmissa maailman maissa ole, ei edes Euroopassa. Venäjällä jopa koulujen oppikirjat on juuri muutettu myötäilemään virallista propagandaa. Jos jo lapset kasvatetaan uskomaan valheisiin, miten kansakunta voi menestyä?

Tekoäly uhkaa peitota meidät alleen. Jopa tekoäly-yhtiöiden johtajat varoittivat hiljan tekoälyn vaaroista. Liekö tarkoitus herättää huomiota, kerätä rahaa vaiko ovatko he oikeasti ihmiskunnasta huolissaan, sen voi jokainen päässään itse miettiä. 

Helsingin yliopiston päärakennus, Senaatintori

 

Olen opiskellut Helsingin yliopistossa ja olen ollut kauan yliopiston alumniyhdistyksen jäsen. Alla olevan alunmiyhdistyksen lähettämän uutisen otan ilolla vastaan.

”Tekoäly mullistaa oppimisen, ja siksi tarvitsemme uutta tietoa ja osaamista. Helsingin yliopisto tuo yhteen kasvatustieteellisen ja tekoälyn huippututkimuksen ainutlaatuisella tavalla ja haluaa kouluttaa tulevat ja nykyiset opettajat tekoälyn osaajiksi. Näin Suomen yli miljoona lasta ja nuorta saavat koulutuksen, jonka he ansaitsevat: tutkittuun tietoon perustuvan, tasa-arvoisen ja tulevaisuuteen kantavan.

Tekoäly on jo osa lasten ja nuorten arkea, mutta tekoälytaitoja ei vielä opeteta riittävän suunnitelmallisesti. Sitä, miten koululaiset ja opiskelijat voivat parhaiten hyödyntää tekoälyä aktiivisessa oppimisessa, ei ole vielä tutkittu systemaattisesti. Tekoälypedagogiikkaa tarvitsevat kaikki opettajat varhaiskasvatuksesta yliopisto-opetukseen.

Nyt Helsingin yliopisto haluaa perustaa pedagogisen tekoälyn osaamiskeskittymän ja Suomen ensimmäisen alan professuurin. Yliopisto on käynnistänyt uuden Anna liekin loistaa -varainhankintakampanjan ja kutsuu myös sinut mukaan tukemaan pedagogisen tekoälyn tutkimusta. Lahjoittamalla voit olla mukana luomassa uutta tutkimusalaa ja tuet tutkimusta siitä, miten tekoälyä voi käyttää luovasti ja vastuullisesti opetuksessa ja oppimisessa.

”Tarvitsemme kumppanimme mukaan rakentamaan maapallon tulevaisuutta sekä suomalaisen yhteiskunnan menestystä”, kansleri Kaarle Hämeri sanoo. Ratkaisuja kaivataan nyt enemmän kuin koskaan ja yhteiskuntamme menestys riippuu siitä, kuinka rohkeasti investoimme tieteeseen ja osaamiseen.

Viestin välitti
Ville Sinnemäki
Toiminnanjohtaja, Alumniyhdistys”

Tiedekulma, Helsingin keskustassa osoitteessa Yliopistonkatu 4.
Helsingin yliopiston Tiedekulma on tieteen olohuone – kaikille avoin keskustelun ja yhdessä tekemisen areena, jossa kuuluu tieteen ja tutkimuksen ääni.
 

Uusinta uutta.

Kehitys kehittyy, mikään ei pysy paikoillaan. Joku asia toimi joskus, sitten joku piti sitä huonona ideana ja maailma päätti siirtyä seuraavaan.

Sitten myöhemmin todettiin, että ei se uusi asia niin hyvä ollutkaan. Tämä valitettava ilmiö toistuu isossa kuvassa maailmanlaajuisesti yhä uudelleen ja uudelleen. Suomessa viimeksi innon kohteena oli tuulivoima. Nyt datakeskukset.

Esimerkkejä on riittämiin. Esimerkiksi:

Mummo Ankan tunnettu auto on yhdysvaltalainen Detroit Electric -sähköauto, jota valmistettiin 1900-luvun alussa.

 

Mikähän tämä sitten mahtaa olla?
 

 

Ennen, ja vielä minun lapsuudessani pullon korkki oli... ja nyt. 

Mitä tästä opimme? Emme todennäköisesti mitään.

 

Suomi – maailman onnellisin maa?

 

Kuvakaappaus: Iltalehti  

Olen suomalainen, kuten Kari Tapio laulaa. Laulun melodia on italialainen. Tuntui hassulta kuunnella hanuristin soittavan sitä torilla Roomassa.

Suomalaiset itse eivät ymmärrä, miksi he olisivat maailman onnellisimpia. Kaikestahan aina ja jatkuvasti valitetaan. Kaikki Suomessa menee jotenkin väärin.

Ihmiset yleensä ovat sisäsokeita. Mikä on itsestään selvää, sitä ei nähdä eikä huomata.

Kuuntelin pari päivää sitten yhden suomalaisen ihmettelevän sitä, että suomalaiset eivät yleensä ymmärrä, millainen voimavara turismissa on meidän ihan jokapäiväinen saunamme. Sehän on hyvinvointia parhaimmillaan. Ensin lämmitään pienessä puutilassa tai sähkösaunassa niin, että koko keho alkaa rentoutua. Sitten mennään ulos – ehkä pakkaseen, ehkä sateeseen, ehkä lumisateeseen – ja pulahdetaan järveen. Tai avantoon. Sitten takaisin lämpöön. Ja kaiken tämän voi tehdä ilman hienoa wellness-keskusta, jäsenyyttä tai kallista hoitoa. Monelle suomalaiselle se on vain perjantai-ilta.

Onnellisuus ei tarkoita maailmanlaajuisessa onnellisuusvertailussa sitä, että suomalaiset kulkisivat ympäriinsä hymyillen tai että Suomessa olisi maailman paras elämä kaikilla mittareilla.

Vuoden 2026 raportissa Suomi oli jälleen ykkönen – jo yhdeksättä vuotta peräkkäin. Mittarina on ennen kaikkea ihmisten oma arvio siitä, kuinka hyvä heidän elämänsä on asteikolla 0–10.

https://www.worldhappiness.report/ed/2026/

Jotta suomalaiset itse ymmärtäisivät, miksi, tässä faktaa. Lisänä tässä myös omia ajatuksia, joita onnellisuusraportti ei tavoita.

1. Suomessa on poikkeuksellisen vahva yhteiskunnallinen turvaverkko

Ihmisellä on suhteellisen hyvä mahdollisuus selvitä, vaikka elämä menee hetkeksi tai pidemmäksikin aikaa huonosti. Terveydenhuolto, koulutus, sosiaaliturva ja muut julkiset palvelut muodostavat kokonaisuuden. Suomi on nimenomaan maa, jossa on yleisesti saatavilla korkealaatuisia terveys-, koulutus- ja sosiaalipalveluja ja jossa hyvinvoinnin eriarvoisuus on suhteellisen vähäistä.

2. Ihmisillä on yleensä joku, johon voi luottaa

Tämä on yksi raportin kuudesta keskeisestä selittävästä tekijästä: having someone to count on. Muut ovat muun muassa tulotaso, terveenä eletty elämä, vapaus tehdä omia ratkaisuja, anteliaisuus ja kokemus korruption vähäisyydestä.

Suomalaisena sanon tämän: Luottamus ei kuitenkaan ole sama asia kuin läheinen ystävyys. Suomalaisia pidetään juroina ja luotaantyöntävinä. Sitä suomalaiset eivät lainkaan ole – kunhan ensin tutustuu. On nimittäin kohteliasta olla häiritsemättä muita ja jättää muut ihmiset rauhaan. Kuitenkin kaikki tietävät: jos jotain todella tapahtuu, kyllä joku auttaa.

3. Suomalaiset luottavat yhteiskunnan instituutioihin enemmän kuin monissa muissa maissa

Tämä ei tarkoita, että suomalaiset olisivat tyytyväisiä kaikkiin viranomaisiin. Päinvastoin – suomalainen voi valittaa viranomaiselle hyvinkin suoraan. Mutta pohjalla on usein oletus, että järjestelmä kuitenkin toimii, ainakin jotenkin.

OECD:n vuoden 2026 tutkimuksessa esimerkiksi 89 % suomalaisista ilmoitti luottavansa poliisiin ja 75 % tuomioistuimiin. Julkishallintoon luotti 68 %, kun OECD-maiden keskiarvo oli 45 %.
https://www.oecd.org/en/publications/oecd-survey-on-drivers-of-trust-in-public-institutions-2026-results_c88c8869-en/finland_9b16335e-en.html

Sananvapaus taas takaa sen, että asioita voi sanoa suoraan, kiertelemättä, kenelle hyvänsä, myös viranomaisille tarvitsematta pelätä vakavia seurauksia. Mielipiteet ovat sallittuja, mutta loukata mielipiteillä ei saa eikä puhua perättömiä.

4. Suomessa ei tarvitse jatkuvasti todistaa omaa arvoaan

Tämä on sellainen asia, jota tilastot eivät oikein tavoita.

Suomessa on mahdollista olla:

• tavallinen palkansaaja
• eläkeläinen
• yksin asuva
• pienituloinen
• syrjäseudulla asuva
• yrittäjä
• työtön

ilman, että yhteiskunnallinen asema automaattisesti määrää ihmisarvoa.  Saa sinutella, siitä ei kukaan loukkaannu.

Toki käytännössä on paljon ongelmia ja eriarvoisuutta. Me valitamme koko ajan.

Sähkö on kallista.
Verot ovat liian korkeat.
Byrokratia ärsyttää.
Terveydenhuolto ei toimi niin kuin pitäisi.

Mutta perusajatus siitä, että ihmisellä on arvo myös ilman suurta rahaa tai asemaa, on vahva.

5. Suomalainen vapaus on ehkä suurempi asia kuin suomalainen itse huomaa

Suomessa ihminen saa yleensä päättää hyvin paljon omasta elämästään.

Missä asuu.
Mitä opiskelee.
Mitä uskoo.
Kenen kanssa elää.
Mitä työtä tekee.
Mihin käyttää rahansa.
Mitä mieltä on hallituksesta.

Ja jos ihminen haluaa tehdä jotakin aivan epätavallista, yhteiskunta ei lähtökohtaisesti estä sitä.

Tämä henkilökohtaisen vapauden tunne on yksi World Happiness Reportin kuudesta keskeisestä tekijästä. 

6. Suomalainen yhteiskunta on suhteellisen vähän korruptoitunut

Tämä vaikuttaa onnellisuuteen enemmän kuin helposti ymmärretään.

Jos ihminen joutuu jatkuvasti miettimään:

Kenelle minun pitää maksaa?
Kenen sukulainen tuo on?
Saanko tämän asian vain, jos tunnen oikean ihmisen?
Voinko luottaa viranomaiseen?
Voiko joku käyttää asemaansa minua vastaan?

elämästä tulee hyvin kuluttavaa.

Suomessa tällainen epävarmuus on kansainvälisesti vähäistä. Korruption vähäisyys kuuluu myös raportin keskeisiin selittäjiin.

Ja kuten asiaan kuuluu, aina on niitä, jotka ovat eri mieltä. Asiasta sitten tai asian vierestä.
https://kalajokinen.blogspot.com/2026/10/paljastus-hiekkasarkilta-kenen-kasissa.html

Suomi ei ole maailman onnellisin siksi, että Suomessa olisi maailman onnellisimmat ihmiset yksilöinä.

Suomi on maailman onnellisin ennen kaikkea siksi, että täällä on rakennettu yhteiskunta, jossa ihmisen ei tarvitse olla erityisen onnekas voidakseen elää kohtuullisen hyvää elämää.

Ja siksi suomalainen voi samaan aikaan sanoa: "Kyllä tämä Suomi on ihan mahdoton maa" ja antaa kyselyssä elämänsä arvosanaksi vaikka 8. Koska hän ei välttämättä tarkoita, että Suomi on täydellinen. Hän tarkoittaa, että oma elämä on kokonaisuutena ihan hyvää ja tulevaisuus on ainakin jossain määrin hallittavissa.

Minusta tämä selittää myös erään suomalaisen paradoksin: Suomi voi olla maailman onnellisin maa ja suomalaiset silti tunnetusti tyytymättömiä.

7. Luontoa riittää kaikille, suomalaiset kasvavat luonnossa ja luontoon

Suomen luonnossa ei ole kyse vain siitä, että täällä on paljon metsää. Kyse on siitä, että luonto kuuluu jokapäiväiseen elämään.

• Jokaisenoikeudet antavat ihmisille poikkeuksellisen vapaan pääsyn metsiin, rannoille ja luonnon keskelle riippumatta siitä, kuka maan omistaa.
• Luonto on lähellä myös kaupungeissa: puistot, metsiköt, järvet, ulkoilureitit ja rannat ovat osa normaalia kaupunkimaisemaa.
• Lapsi oppii pienestä pitäen, että metsään voi mennä. Sinne ei tarvitse mennä erityisenä "luontomatkailijana".
• Marjastaminen, sienestäminen, hiihto, uiminen, mökkeily, kalastus ja metsässä käveleminen ovat tavallisia asioita.
• Ja ennen kaikkea: luonto ei ole vain nähtävyys vaan paikka, jossa eletään.

Suomessa metsä ei ole luksustuote. Se on käytännössä kaikkien ulottuvilla.

Oma kommenttini: Sana ”jokamiehenoikeidet” korvattiin sanalla ”jokaisenoikeudet”. Naisetkin otettiin vihdoin mukaan? Taustalla on kuitenkin isompi asia: On meidän onnemme, ettei suomen kieli jaottele ihmisiä eri sukupuoliin. Kaikki saavat olla mitä ovat.

Ja oikeastaan se sopii vielä paremmin tähän ajatukseen: kyse ei ole jonkin tietyn ihmisryhmän oikeudesta vaan jokaisen ihmisen mahdollisuudesta käyttää luontoa tietyin ehdoin riippumatta siitä, kuka maan omistaa.

Se on myös hyvä esimerkki siitä, miten suomalainen luontosuhde on rakentunut kulttuuriin ja lainsäädäntöön asti. Metsä ei ole vain maisema ikkunan takana, vaan paikka, johon ihmisellä on oikeus mennä.

Se on ehkä yksi niistä asioista, joita Suomessa itse syntyneenä on vaikea edes huomata, koska sitä pitää niin itsestään selvänä.

Takaisin turismiin. Sauna on kokemus. Siinä yhdistyvät oikeastaan kaikki ne asiat, joista juuri puhuimme Suomen onnellisuudessa: luonto, vapaus, yksinkertaisuus, vuodenaikojen hyväksyminen, kehon ja mielen rauhoittuminen – ja ehkä vielä yksi suomalainen erityispiirre: me emme tarvitse täydellisiä olosuhteita voidaksemme nauttia elämästä.

Metsä on ilmainen. Järvi on ilmainen. Jokaisenoikeudet ovat ilmaiset. Ja sauna – parhaimmillaan – on paikka, jossa ihminen saa hetkeksi vain olla.

8. Vuodenajat

Ja nyt kun oikein sopivasti koko maailma puhuu vain ja ainoastaan ilmastonmuutoksesta, meillä on jotain aivan ihanaa: meillä on neljä vuodenaikaa. Jokaisella niistä on oma roolinsa. Kesälläkään ei ole hirvittävän kuuma. Talvella, jos hyvin käy, voi ihailla revontulia. Kylmä kyllä voi olla, mutta sitä varten on lämpimät vaatteet, säänkestävät asunnot ja toimivat järjestelmät.

Miksi sitten haikailen takaisin Saksaan? Se on toinen tarina se. 

 

 

Joo joo, ilmastonmuutos on kaikkeen syypää

Kiukkuisia kommentteja facebookissa:

"Uusiutuvat energiat aiheuttavat kaikkea sitä, mitä vastaan ne on itse asiassa luotu taistelemaan. Ja sitten väitetään, että kyseessä on ilmastonmuutos ja että fossiiliset polttoaineet ovat syyllisiä. Se on noidankehä...

Valtakunnallisesta ilmastomielenosoituksesta: Mitä "uusiutuvien energioiden" (mikä energia uusiutuu?) ryhmittymä ja erityisesti niistä hyötyvät tahot kätevästi jättävät huomiotta:
 
1. Maan pinnan sulkeminen Saksassa on kaksinkertaistunut vuodesta 1970 uudisrakentamisen, teiden rakentamisen, teollisuuden takia
2. Maailman väestö on myös kaksinkertaistunut tuosta vuodesta lähtien
3. Metsäkato maailmanlaajuisesti: mukaan lukien Amazon, Indonesia, Keski-Afrikka (sademetsät): On arvioitu, että puolet maailman metsistä on kadonnut 1970-luvulta lähtien.

Tämä vaikuttaa suoraan ilmaston lämpenemiseen. Mutta mitäpä tuosta, jatketaan samalla tavalla.

Sitten on vielä pelkästään aseiden tuotannosta aiheutuvat hiilidioksidipäästöt, ei vain niiden käytöstä johtuvat päästöt. Pelkästään se riittää sadoiksi vuosiksi, mikä tekee kaikista lisäponnisteluista turhia.

Mutta tuuliturbiinien rakentamisesta ja maaperän, myös metsien maaperän sulkemisesta aiheutuvat päästöt ovat myös valtavat. Saksassa myllyjä on jo 30 400, ja lisää suunnitellaan.

On kuin alkoholisti yrittäisi parantaa riippuvuuttaan vahvasti alkoholipitoisella vodkalla. Eikä kukaan huomaa mitään."

Tyhmä minä. Luulenpa, että kukaan ei oikeasti tiedä. Tehdään kun ollaan oman ideologian vankeja, ja koska raha ratkaisee. Tehdään tietokonemallinnuksia, mutta kokonaisuuksia ei ymmärrä eikä tiedä kukaan. Tekoäly ei tähän auta, kun se on kertausta siitä, mitä ihmiset ovat kirjoittaneet. Jos sillä ei ole vastausta, se keksii sellaisen. Virheet huomataan sitten pitkien aikojen kuluttua, ja sitten tehdään korjausliikkeenä lisää virheitä.  

 

Ydintutkimuslaitoksenkin pihamaalla kaikki puut pudottivat syksyllä lehtensä. Varmaankin johtui radioaktiivisesta säteilystä? Vai olisikohan sittenkin syynä ollut ilmastonmuutos?

 

Jospa muuttaisin (takaisin) Saksaan?

Perhe on siellä. Olisiko hyvä idea asua Saksassa?

Saksa on minulle valmiiksi tuttu maa, ei hyppy tuntemattomaan. Ei tarvitsisi opetella saksaa, saksalaista yhteiskuntaa tai saksalaisia tapoja alusta alkaen. Olen elänyt siellä ennenkin. Saksaa puhun lähes päivittäin. Kuten myös suomea ja englantia, ja usein myös muita osaamiani kieliä. Minulla on Saksassa valmiit kontaktit ja tiedän, miten toimia. Saksa on keskellä Eurooppaa ja yhteydet muualle Eurooppaan ovat hyvät. Verkossa voisin jatkaa opetustöitä.

Siis oikeastaan vain jatkaisin elämää toisessa maassa.

Onko huonoja puolia?

Toki. Suomen asunnot. Vaan en roiku omaisuudessa, sen verran olen muuttanut ja vieläpä nopeallakin aikataululla, myynyt ja ostanut, ettei se ole ongelma. Asunnot Suomessa voi vuokrata tai myydä. Etenkin kun on jo valmiiksi hyvät vuokralaiset odottamassa.

Lapset asuvat Saksassa, joskin kaukana toisistaan. Suomessa on ystäviä. Ei, en ole heitä hylkäämässä tai väheksymässä. Mutta parhaat ystävät asuvat Saksassa.

Suomessa ajatellaan helposti, että Saksassa olisi hirveä byrokratia. Tunnen Saksan viranomaisasiat, ja kokemukseni on, että Suomi on byrokraattisempi maa kuin Saksa. Hieman vanhanaikainen Saksa on ja digitaalisissa asioissa paljon Suomea jäljessä, mutta onhan se minun etuni, että hallitsen tietokoneasiat.

Itse asiassa hauska ajatus. Olen joutunut viime vuosina selvittelemään Suomessa yhtä sun toista asiaa, ja joskus tuntuu, että suomalainen järjestelmä osaa tehdä yksinkertaisestakin asiasta monimutkaisen.

 

                                                                                                                                       Allensbachissa  1997

Minulle on ennenkin käynyt niin, että olen ajatellut tietäväni, mitä seuraavaksi tapahtuu, ja sitten elämä onkin päättänyt jotain aivan muuta. Siksi en tällä hetkellä ilmoita muuttavani Saksaan. Sanon vain, että olen alkanut tosissani miettiä sitä.

Ja kun katson asiaa kylmästi paperilla, huomaan jotakin aika huvittavaa: Suomessa asumiselle alkaa olla yllättävän vähän perusteluja.

Nyt huomaan miettiväni, että ehkä elämäni seuraava vaihe voisikin taas tapahtua Saksassa. En minä siellä mitään uutta elämää aloittaisi. Jatkaisin vain tätä nykyistä elämääni toisessa paikassa.

Opettaisin. Kirjoittaisin. Tapaisin ihmisiä. Laulaisin. Tekisin B&B:n sijasta ehkä jotakin muuta. Ja olisin lähempänä lapsiani ja parhaita ystäviäni.

Joten miksi en muuttaisi?

En minä vielä tiedä. Mutta kysymys on muuttunut.

En enää ajattele: ”Voisinko minä asua Saksassa?”

Vaan: ”Miksi minä oikeastaan en asuisi Saksassa?”

En tee tästä mitään suurta muuttoilmoitusta. Tiedän jo kokemuksesta, että elämä voi päättää asioista puolestani ennen kuin ehdin itse tehdä lopullista päätöstä.

                                                                                                       Horstissa 2008
 

Mutta tällä hetkellä näyttää siltä, että Saksaan muuttaminen olisi huomattavasti helpompaa kuin vielä jokin aika sitten kuvittelin.

Suomi ei kuitenkaan katoaisi elämästäni mihinkään. On jopa kesälomapaikka Suomessa. Ja elämä on muutenkin kansainvälistä.

Tyttäreni sanoi kerran, että olen aika erikoinen tapaus. En kuulemma ole koskaan jäänyt kiinni mihinkään tiettyyn paikkaan. Olen muuttanut, kun on ollut tarve, joskus nopeallakin aikataululla. Olen myynyt omaisuutta ja ostanut uutta enkä ole jäänyt sen kummemmin suremaan sitä, mikä jäi taakse.

Ehkä hän on oikeassa.

Minulle koti ei taida koskaan olla ollut ensisijaisesti talo, asunto tai edes tietty maa. Koti on enemmänkin se paikka ja ne ihmiset, joiden kanssa juuri sillä hetkellä haluan elää.

Siksi en ehkä oikeastaan ole muuttamassa Suomesta Saksaan. Saatan vain muuttaa kotiini toiseen paikkaan.

Tai johonkin muuhun maahan. Luoja tietää, mutta ei kerro.

Olen jo asunut useammassa maassa. Saksan ja Suomen sisällä olen muuttanut monta kertaa. Kuinka paljon ihmisen pitäisi antaa paikan, omaisuuden ja totuttujen kuvioiden määrätä elämästään?

Yksi iso ongelma on jäljellä: minulla on rajallinen määrä aikaa jäljellä.

Se ei tarkoita, että istuisin laskemassa vuosiani tai suhtautuisin elämään synkästi. Päinvastoin. Se tarkoittaa sitä, että en halua käyttää niitä vuosia siihen, että pidän kynsin hampain kiinni asioista, joita en oikeastaan tarvitse.

En myöskään halua jättää lapsilleni jälkeeni valtavaa tavaravuorta, jonka joku toinen joutuu joskus selvittämään.

Vanhempanikin tekivät aikanaan jotakin aivan vastaavaa. Kun he jäivät eläkkeelle, he viettivät puolet vuodesta Espanjassa ja kesän Suomessa. He eivät muuttaneet lopullisesti mihinkään. He vain päättivät, että eläkkeellä voi elää useammassa paikassa.

Miksi minä en voisi tehdä samoin?

Suomi voisi olla yksi paikka. Saksa toinen. Kesäksi voisi tulla Suomeen. Tai sitten joskus voisi olla talvi jossakin aivan muualla.

Ei kaiken tarvitse olla lopullista.

Eikä minun tarvitse tässä iässä enää rakentaa elämääni sen ympärille, mitä joku muu pitää normaalina.

Olen jo elänyt aika monta elämää.

 

Tupakantumpit - mihin?

Maailmanlaajuisesti yli 8 miljoonaa ihmistä kuolee vuosittain tupakan kulutuksen seurauksena. Olihan se tupakka joskus niin perin hyvä ja terveellinen juttu. Tupakkaa ei pidetty pelkästään vaarattomana, vaan sitä jopa mainostettiin terveellisenä ja lääkäreiden suosittelemana.

Lähde: https://historianet.fi/yhteiskunta/arkielama/tupakkamainonta-laakarit-suosittelivat-savukkeita

 

Sitten mieli muuttui. Todettiin, ettei se nyt ihan noin mennytkään. Nyt tiedetään enemmän. Tupakointi aiheuttaa noin 90 % keuhkosyövistä ja lisää monien muiden syöpien (kuten haima- ja munuaissyövän) riskiä. Tupakointi kaksinkertaistaa riskin saada sydän- tai aivoinfarkti ja ahtauttaa verisuonia. Tupakka tuhoaa keuhkorakkuloita ja aiheuttaa keuhkoahtaumatautia. Se heikentää vastustuskykyä, huonontaa suun terveyttä ja aiheuttaa riippuvuutta.

Sähkötupakka ei ole sen vaarattomampi. Samat haittavaikutukset kuin savukkeillakin.  

Tulee sekin päivä, että infraääni todetaan vaaralliseksi elimistölle. Kuten moni muukin asia, josta aluksi innostutaan... 

Ja on tupakalla muitakin haittavaikutuksia. Tupakantumppi ei maadu luontoon, koska sen filtteri on tehty muoviksi luokitellusta selluloosa-asetaatista. Suodatin ei ole paperia vaan muovia, joka ei hajoa maatuvalla tavalla vaan murenee hitaasti mikromuoviksi. Filtteriin imeytyy tupakasta tuhansia haitallisia kemikaaleja, kuten arsenikkia, kadmiumia ja lyijyä, jotka liukenevat maaperään ja vesistöihin.

Heinäkuusta alkaen tupakointi on kielletty Ranskassa julkisilla paikoilla. Niitä ovat puistot, rannat, bussipysäkit sekä koulujen ja urheilukenttien edustat. Terveysministeriön mukaan tupakointi kielletään kaikkialla, missä lapsia on läsnä. Kiellon rikkomisesta voidaan määrätä sakko, joka voi olla enintään 135 euroa. Tupakointi on edelleen sallittua ravintoloiden ja kahviloiden ulkoterasseilla. Kielto ei koske sähkötupakkaa.

Polttelijat heittelevät mielellään tumpit maahan. Onhan se toki liian vaivalloista kävellä kaksi metriä lähimmälle roskikselle.

Maailman terveysjärjestön (WHO) arvioiden mukaan koko maailmassa jopa kaksi kolmasosaa (noin 65 %) kaikista poltetuista savukkeista heitetään huolimattomasti maahan. Se on kaiketi miehekästä? Niin kuin maahan sylkeminenkin?

Monissa Euroopan kaupungeissa se on nyt kiellettyä. Siitä voi saada kaupungista riippuen yli sadan euron sakon – Hampurissa peräti 300 euroa. 

En saa naapuriani kuriin. Minusta Suomessakin voisi asettaa tumppienheittelysakon niin korkeaksi, että se tekisi kipeää. Sitten ilmoittaisin naapurini tupakantumpit poliisille… No, kyllä ympäristön roskaamisesta voi Suomessa saada 100 euron suuruisen rikesakon, mutta käytännössä pienten roskien (kuten tupakantumpin tai karkkipaperin) heittämisestä harvoin rangaistaan, koska valvojia ja resursseja on liian vähän...

Suuntavaistoa on, joskus

Tämä on täysin tarpeeton blogijuttu, ei kannata lukea. 

Autoa olen kyllä ajanut paljon. Ympäri ämpäri Euroopassa ja vähän sen ulkopuolellakin.

Miten pääsen perille?

Siitäpä oltiin pojan kanssa eri mieltä. Hän on ehdoton puhelimen suuntasovelluksen kannattaja, minä puolestani autoni navigaattorin kannattaja.

Ajettiin viime kesänä Saksan Mainzista Jyväskylään. Matkan varrella monta isohkoa kaupunkia: Hampuri, Kööpenhamina, Tukholma. Kööpenhaminassa oltiin yötä ja pärjättiin hienosti. Tukholmassa ei. Riideltiin autossa, millä apuvälineillä parhaiten satamaan päästäisiin. Ei sitten millään, kumpikaan menetelmä ei johtanut mihinkään toivottuun tulokseen. Tulipahan sitten ajeltua ympäri Tukholmaa, mikä ei ollut huono juttu lainkaan. Paljon oli suljettuja tieosuuksia kaupungissa. No, sellaista tapahtuu, ainahan jotain tietä korjataan.

Sitten selvisi syy: Tukholmassa oli maraton ja koko keskustan alue suljettu autoliikenteeltä. 

Joitakin vuosia sitten tultiin kahdella autolla Saksasta, minä ajoin satamaan kuten ennenkin, mutta Tukholmaa kokematon matkakumppani, toisen auton kuljettaja eksyi. Soitti hätääntyneenä minulle ja kysyi neuvoa. Ihan kuin minä nyt Tukholman kaikki tiet tietäisin. Lautta oli lähdössä, aikaa niukalti, ei siinä joutanut vitkailemaan. Niinpä aloin luetella hänelle mitä tehdä. Neuvoin ensin ajamaan siihen kohtaan, missä hän luuli eksyneensä. Sen jälkeen aloin antaa ohjeita, aikalailla mutu-tuntuman mukaan. Hikeä hänelle pukkasi, mutta niin vain mies ilmestyi oikealla minuutilla oikeaan paikkaan. Autossa mukanani istunut ystäväni kysyi ällistyneenä: ”Miten sinä tuon teit?” Niinpä. Luota itseesi. 

Vastaavaa tapahtui kerran Pietarissa. Silloin kun sinne vielä pääsi. Se ei ole ihan pieni kaupunki.  Minulla ei ollut tuolloin navigaattoria eikä puhelin löytänyt mitään. Mutta minä löysin, ajoin suoraan siihen parkkiin keskustassa, jonne olimme menossa. Matkakumppani ei ollut lopettaa hämmästelyään lainkaan. Niinpä. Luota itseesi. 

Hampurista sanovat muut saksalaiset, että siellä väki nukkuu ratissa, sen verran rauhallista on liikenne. Sain harvinaisen kunnian hakea asiakkaan lentokentältä, ja sen liikekumppanini tarkoin varjellulla autolla, Bentleyllä. Aijai. Kuinkas sitten kävikään? Sain ylinopeussakon. Sattuuhan sitä. Perille päästiin. 

Samana päivänä liikekumppanini lähti itse Bentleyllään Hampuriin. Ja kuinkas sitten kävikään? Hänkin sai ylinopeussakon. Samalla autolla, samana päivänä ja jopa samassa paikassa. Sattuuhan sitä, mutta tottuuhan siihen.

Lähdettiin messuille Saksan maaseudulle, mutta lennettiin Hampuriin. Suomalainen hanketyöntekijä oli vuokrannut Hampurista auton ja sille kuljettajan. En ymmärtänyt sellaista ylimääräistä rahankäyttöä lainkaan, joten sanoin, että voisin tehdä itse ajomatkan ja paljon halvemmalla. Hanketyöntekijä kuitenkin pysyi päätöksessään: tarvitaan paikallinen kuljettaja, koska liikenne Saksassa on niin vaikeaa… Sattuuhan sitä.  Eiväthän naiset tunnetusti osaa autoa ajaa. Ei siinä silloin joku satatuhatta ajettua kilometriä vuodessa Euroopassa mitään paina.   

En muutenkaan ymmärrä, miksi tuo hankemies ylipäänsä mukaan lähti. Vahtimaan asiakkaitaan vai saamaan ilmaisen matkan heidän kustannuksellaan? 

Eikä parkkisakko Frankfurtin keskustassa kauheasti kipeää tehnyt: 15 euroa. Jyväskylä veloittaa samasta rikkeestä 60 euroa. 

Joo. Silviistii.  

 

 

Nyrkkeilyliiton SM-kisat Oulussa 2026 - nyt on näin

Oulu on vuoden kulttuurikaupunki. Hieno kaupunki, minun mielestäni.

Vaan jotkut ihmiset ovat sielläkin oman egonsa vankeja, kuten tässä tapauksessa Nyrkkeilyliiton väki. Edesmennyt mieheni Ari Keronen oli aikoinaan nuorten Suomen mestari, toimi sitten nyrkkeilyvalmentajana, perusti useita Nyrkkeilysseuroja ja Ruskaturnauksen sekä toimi vuosikausia Nyrkkeilyliiton valmennusvaliokunnan puheenjohtajana.  

 Matti Lantto seuraa Arin jalanjälkiä, hän on oululainen nyrkkeilyvalmentaja ja ammatiltaan urheiluhieroja. Hän oli aloitteentekijänä jo vuosia sitten alkanut puuhaamaan SM-kilpailua 2026 Ouluun, ja lähes kaikki oli valmiina, kunnes…

Arin kautta sain varsin hyvin käsityksen Nyrkkeilyliitosta ja sen sekä menneestä että nykyisestä toiminnasta. Menkää itseenne ja hävetkää. 

Kaleva kirjoitti 2.4.2026 näin:
Nyrkkeilyliitto jyrähti: Oulun SM-kisojen järjestäjä vaihtui lennosta –Matti Lanton vuosien ponnistelut valuivat hukkaan

Pitkän linjan nyrkkeilyvaikuttaja Matti Lantto paiski vuosikausia töitä Oulun SM-kisojen eteen, mutta tapahtuman järjestelyvastuu vietiin häneltä pois.  

Oulussa joulukuun alussa (4.–6.12.2026) järjestettävien nyrkkeilyn SM-kisojen tapahtumasivulla oli vielä torstaina kaksi painavaa lupausta:

"Rakennamme yhdessä uuden sukupolven mestareita unohtamatta urheiluelämyksiä. Iskemme yhteen nyrkkeilyn ja kulttuurin. Tervetuloa mukaan kehään!"

"Jo alkujaan oli selvää, ettei näistä rakenneta ihan peruskisoja. Tästä tulee elämys. Näytetään, mitä pohjoisessa osataan!"

Viestit ovat Matti Lanton käsialaa.

Olen vuosia kirjoittanut blogissani Suomen hyvävelijärjestelmästä ja Suomen sisäisestä korruptiosta. Tässä yksi esimerkki.

Siis olipa kerran. https://www.munoulu.fi/liikunta-terveys/nyrkkeilyn-sm-kisat-tulossa-ouluun-vuonna-2026-askelmerkit-on-jo-asetettu/

https://www.raahenseutu.fi/nyrkkeilyn-sm-kisojen-jarjestelyt-vietiin-raahelai/13440396

Vaan ei ole enää.

Anu Vihavainen tuntee nyrkkeily- ja järjestöasiat Oulussa perinpohjin ja kirjoittaa lukijakommentissaan Kalevassa 9.4.2026 näin:

“Vuosien työ valui hukkaan” (Kaleva 3.4.) Onko Suomen Nyrkkeilyliitolle (SNL) liikaa oululainen osaaminen, jossa yhdistetään urheilu ja kulttuuri? Tätä oltiin tekemässä Oulussa joulukuun alussa (4.–6.12.) järjestettävissä nyrkkeilyn SM-kilpailuissa kokeneen kilpailun järjestäjän Matti Lanton johdolla.

Mielestäni on moraalisesti törkeää ja suoria iskuja selkään muilta oululaisilta seuroilta, että he ottivat kilpailut järjestääkseen. Heitä oli aiemmin SM-kilpailuorganisaation taholta pyydetty mukaan.

Lisäksi SNL ei ollut kertonut kilpailun liittyvistä kriteereistä aiemmin, vasta helmikuun lopulla 2026 palaverissa oli käyty läpi kriteerejä, joista suurin osa oli jo kunnossa, ja loput olisi voitu helposti toteuttaa.

"Tällainen toiminta liiton taholta ei anna hyvää kuvaa jäsenseuran toiminnan tuesta."

Samaisessa kokouksessa oli käyty läpi budjettia, siinä ei ilmennyt mitään puutteita tai niistä ei ainakaan mainittu. Kilpailuorganisaatiosta saatikka muista kriteereistä ja standardeista ei vielä tänä päivänäkään ole mitään ohjeistusta esimerkiksi liiton internetsivuilla.

Kaiken kaikkiaan oli vain kysytty millaiset järjestelyt on tehty? Fasiliteetit olivat kunnossa ja kilpailuorganisaatiossa oli mukana jo yli 60 henkilöä. Mukana oli Oulusta, Kemistä, Kuortaneelta, Isostakyröstä sekä Raahesta merkittäviä asiantuntijoita kilpailuorganisaation kannalta sekä tekniikan puolelta (tarkemmat tiedot nimineen löytyvät allekirjoittaneelta. Lisäksi oli kulttuurin puolelta yhteistyöseuroja sekä muita tarpeellisia kilpailuihin liittyviä yhdistyksiä. Budjetti oli laadittu ja sponsorisopimuksia tehty sekä avustuksia saatu.

Tämän jälkeen liitosta todetaan, että ei hyvä. Tällainen toiminta liiton taholta ei anna hyvää kuvaa jäsenseuran toiminnan tuesta. Liitto päätti siirtää kilpailun järjestämisoikeuden pois Raahen nyrkkeilijöiltä, muutostiedotteessa viitataan kriteereihin ja standardeihin. Ainoa peruste, mikä mainitaan oli, että oululaisia seuroja ei ole mukana. Onko mikä merkitys sillä, että seurojen jäseniä oli mukana. Eikö seurat ole niiden jäsenet?

Kokonaisuudessa tyrmäävää toimintaa, kun on asiaa lähietäisyydeltä seurannut.

Positiivista tässä on se, että Matti Lantolla on nyt aikaa omaan työhön sekä enemmän aikaa valmennettavalle.

Anu Vihavainen

yhdistystoiminnan kokemusasiantuntijuutta 40 vuotta, Oulu